Kymmenen kertaa kiellon päälle

Ladataan...
Isyyspakkaus

En paljoa jaa tai kysele neuvoja lasten kasvatukseen. Olen todennut, että en osaa tätä hommaa sen kummemmin kuin muutkaan enkä oikeastaan ole myöskään kiinnostunut muiden neuvoista. Mutta nyt kiinnostaisi kyllä pieni vertaistuki.

Vertaistuen aihe on 'kerta kiellon päälle'. Tai oikeammin 'KYMMENEN kertaa kiellon päälle'!

Viisivuotiaan kanssa elämä on jo monin tavoin niin paljon leppoisampaa kuin 3- tai 4-vuotiaan, esimerkiksi aiemmat ruokanirsoilut ovat nykyisin muisto vain.

Mutta nyt eteen on tullut jotain, joka ajoittain kiristää pinnaa vielä nirsoiluakin enemmmän: sietämätön viivyttely asiassa kuin asiassa. Siis, että oli kyseessä mikä tahansa siirtymä paikasta toiseen, kesken olevaa leikkiä tai muuta puuhaa on toisinaan mahdoton lopettaa ja että aina voi aloittaa myös uuden leikin vaikka piti jo olla menossa johonkin.

Kun vaikkapa lapsi on heitellyt kärrynpyöriä jo muutenkin aivan liian pitkään ja alkaa olla jo kiire, hän ei ota kuuleviin korviinsa käskyjä lopettaa ja vaikkapa pukea ulkovaatteita päälle. Vähitellen tilanne alkaa kärjistyä ja isin leukaperät kiristyä.

"Odota mä vielä..." Ei käy, laita kengät jalkaan. "Mä vielä yhden kerran.." Et tee, nyt laitat ne kengät. "Enää yksi kerta." EI! (Tekee sen kuitenkin) ON SE KUMMA JUTTU, ETTÄ EI VOI USKOA KUN KYMMENEN KERTAA SANOO, ETTÄ EI ENÄÄ!!!

Olen ymmärtänyt, että tämä on hyvin yleinen asia. Kaverin tytär kuulemma aamuisin jopa maalaa kortteja ennen päiväkotiin lähtöä kielloista huolimatta. (Ai kamala, miten pelkkä ajatuskin nostaa verenpainettani.) Itse olin kuulemma halunnut aina koota vielä yhden palapelin ennen päiväkotiin lähtöä. (Pahoittelut äidilleni, tiedän nyt, miltä se tuntuu.)

Että mitäs keinoja te muut siis käytätte, jotta saatte jälkikasvunne lopettamaan jonkin asian tekemisen ja tekemään sitä, mitä pyydetään? Kun ei tunnu toisinaan toimivan kaunis pyytäminen, ei napakka komentaminen eikä kunnon suuttuminenkaan.

Vai onko tämä vain tuulimyllyjä vastaan taistelemista, ja kannattaisi vaan ruuvata omaa päätä kiristävää vannetta löysemmälle, kunnes tilanne korjaantuu itsekseen ajan myötä?

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei ole viisastenkiveä asiaan löydetty, vaikka esikoinen on jo 11. Edes omiin, kivoihin harrastuksiinsa häntä ei saa ajoissa lähtemään, mistään hammaslääkäreistä tai leffoista nyt puhumattakaan. Tai koulusta. Kiristää hermoja kyllä joka päivä. Pikkulasten kanssa helpottaa, jos on se puoli tuntia ylimääräistä aikaa lähtemisessä, niin oma kireys ei tartu lapseen. Mutta eihän sitä aina, jos koskaan, ole oikein mistään ottaa. Ennen lasten syntymää en ollut koskaan mistään myöhässä. Lasten syntymän jälkeen en ole koskaan ollut missään ajoissa...

Tommi K
Isyyspakkaus

Aamuissa sitä puolta tuntia ei vaan oikein voi ottaa mistään, kun ei haluaisi herätä puoli seitsemältä. Se onkin paradoksaalista: jos hommat menisi reippaasti, voisi nukkua vähän pidempään mutta kun siihen ei voi luottaa, pitää herätä aiemmin ja sitten saa vielä herätellä lasta pidempään...

Valeäiti (Ei varmistettu) Http://valeaiti.fi

Kaveri puolesta komppaan että olen joskus kuullut tästä ilmiöstä ;)

Palvelu kunniaan, viisivuotiaat on kuninkaita!

http://valeaiti.fi/ruuhkavuosibussi/laske-rimaa

Tommi K
Isyyspakkaus

Oh dear. No, meillä on sitten vielä kolme kovapäistä, joista kukaan ei halua antaa periksi ja rima pysyy täsmälleen siellä yläilmoissa :D Neljäs vaikuttaa onneksi leppoisammalta.

Marihanna (Ei varmistettu)

Mun pojat ovat nyt 14 ja 15, ja murkuilla on ihan omat viivyttelynsä (”en voi lähteä kesken pelin”), mutta muistelen nyt, miten toimimme kun nuo olivat viiden vuoden kieppeillä:
-Päivässä pitää olla struktuuria. Tietyt toistuvat asiat tehdään aina (suht) samalla tavalla, samassa järjestyksessä. Lapsi saa osallistua rutiineiden suunnitteluun, mutta toteutuksessa vanhempien sana on laki.
-Varataan riittävästi aikaa. Viisivuotiaan elämä ei ole tehotykitystä.
-Ennakoidaan, ennakoidaan ja ennakoidaan. Vaikka itsestä tuntuisi, että on ihan riittävästi ”varoittanut” lasta päiväkotiin lähtemisestä, se voi silti tulla piirtämiseen keskittyneelle lapselle yllätyksenä. Ennakoida voi myös ovelasti, mitä kivaa matkan varrella (päiväkotiin/kouluun/kerhoon jne.) voikaan nähdä (”montakohan oravaa/punaista autoa nähdään; joko puista on pudonnut lehtiä, joista kauneimman voisi ottaa mukaan; näytäpä minulle lempitalosi matkan varrella”) - siis käytännössä huomion ohjaaminen pois siitä piirtämisestä ja tulevaan.
-Huumori. Kun pinnaa alkaa kiristää, lyödäänkin homma läskiksi jollain tavalla. Olen itse mm. kiskaissut sukkahousut päähäni, kun lapset ovat kiukutelleet haalarin pukemisesta. Siinä haalari meni pöhkölle äidille hekottaessa kuin itsestään päälle.
-Yllätysmomentti. Mieheni nosti kerran vitkastelevan ja kiukuttelevan lapsen sisävaateissa oven ulkopuolelle lumeen kököttämään (lapsi oli kieltäytynyt pukeutumasta päällysvaatteisiin ja oli sitä mieltä että voi lähteä päiväkotiin ilman niitä). Lapsi istui lumessa ehkä sekunnin, mutta viesti meni yllättävän hyvin perille, eikä sen jälkeen tarvinnut vähään aikaan taistella asiasta.
-Kuvakortit (joita käytetään monissa päiväkodeissa, muillekin kuin erityislapsille), joiden avulla visualisoidaan aamutoimet ja niiden järjestys.

Ja joskus tuli silti tilanteita, jolloin kainalossa oli kaksi helikopteria. :-)

Tsemppiä! Ihan kohta teidänkin lapset ovat murrosikäisiä...

Hanna

AnneKatariina (Ei varmistettu)

Kuvakortit on käytössä melkein kaikilla ystäväperheillä, joilla 3-5 vuotiaita talossa. Meilläkin toimii melko hyvin. Allekirjoitan kaikki muutkin edellisen kommentoijan neuvot, todella hyviä.

Tommi K
Isyyspakkaus

Kuvakortit?

Vierailija (Ei varmistettu)

Onkin kohtuutonta vaatia lähtemään kesken pelin, jos peli on sellainen, jossa oma joukkue (usein omat kaverit) jää silloin pelaajaa vaille ja siten varmasti häviää pelin. Myös oma taso (julkinen) voi laskea. Myöhemmin pitää pelata senkin edestä, että pääsee takasin omalle tasolle.

Kohtuullista voisi olla vaatia lähtemään heti pelin jälkeen tai sanoa jo vaikka tuntia ennen että älä aloita enää seuraavaa. Eihän esim. jalkapallopelistäkään äidit huutele yhtä pois kesken pelin, jos tuloksella on todellista merkitystä esimerkiksi useiden joukkueiden välisessä kilpailussa. Harrastuksia ne on tietokonepelitkin.

Tommi K
Isyyspakkaus

Joo, riippuu paljon pelistä. Ne eivät ole meillä vielä ajankohtaisia, joten ei ole tarvinnut hirveästi miettiä asiaa.

Tommi K
Isyyspakkaus

Voi kun tuon huumorin muistaisi aina, ja voi kun siihen olisi aina myös energiaa. Joskus vaan kiukuttaa itseäkin niin paljon, että tiuskiminen on vaan paljon helpompaa :-/ Ja sitten harmittaa, kun tilanne menee vaan pahempaan suuntaan.

Hertta
Lilou's Crush

HARHAUTUS! Harhautus on ainoa, joka toimii meillä (jos toimii...) noissa hermoja raastavissa aamuissa. Alan puhua jostain aiiiivan muusta, oletettavasti lapsoa kiinnostavasta asiasta, ja kun toinen intoutuu aiheesta, vaivihkaa hyökkään sukan/kengän/haalarin laittoon. Onnistumisprosentissa suuria vaihteluita, mutta toimii suhteellisesti useammin kuin muut keinot :D

Tommi K
Isyyspakkaus

Tuo on kyllä hyvä ja toimiva keino, ei kyllä ihan aina tepsi, mutta esimerkiksi pienet vaatteisiin liittyvät erimielisyydet saattavat unohtua, kun alkaakin puhua ihan jostain muusta asiasta.

paulahelena
ALUAP

Meillä toimii aika hyvin se että etukäteen sovitaan "vielä 5 pallonheittoa ja sit mennään sisään", "kun kello näyttää 07.48 niin suljetaan telkkari ja lähetään päiväkotiin". Yleensä 4-vuotias pitää sovitusta hyvin kiinni, mutta jos ei, niin aikunen keskeyttää puuhan tarvittaessa väkisin. Sekin niin, että tulee varoitus "oli sovittu, että tähän lopetetaan, suljetko telkkarin ite vai suljenko minä".  Plus tietty kaikki leikillisyys hommissa mukana. Ja sovittu lopetushetki kannattaa määritellä vähän ennen sitä pistettä ku oikeesti tulee kiire :D

Tommi K
Isyyspakkaus

Meillä ei katsota aamuisin telkkaria, mutta on kyllä kieltämättä käynyt mielessä, nopeuttaisiko se sängystä nousemista... Sitten on vaan riskinä, että muut hommat viivästyvät ja telkkua ei malteta sulkea. "Vielä yksi ohjelma...."

TaijaE (Ei varmistettu)

Ooo, mahtava aihe! Täälläkin nimittäin kaivataan kipeästi vinkkejä! Meillä toimii Joskus: "Ehditkö pukea ulkohousut ja -takin ennenkuin minä oon käynyt vessassa?" "Et taida ehtiä pukemaan kenkiä jalkaan ennen kuin minä oon pakannut laukun valmiiksi!" Tai jokin muu kilpailu. Ei tietty toimi, jos lapsi ei ole tippaakaan kilpailuhenkinen.

Tommi K
Isyyspakkaus

Kilpailu toimii meilläkin monesti tosi hyvin. Mutta toisinaan sille tulee täystyrmäys.

Piipinen (Ei varmistettu)

Mun ystävätär on viisaasti sanonut:
"Siirtymät on lapselle vaikeita".
Todellakin. Olipa kyse mieluisasta uimahallista, kaverille lähdöstä, eskarista tai mummulle menemisestä, on se vaikeaa. Äärimmäisen vaikeaa.
Nyt meillä on aamuisin rutiini: aamutoimet ensin (aamupisu, hampaiden pesu, vaatteiden vaihto ja aamumehu ( + probiootti + D-vitamiini), jonka jälkeen saa katsoa hetken Pikku Kakkosta. Usein jää tv-ohjelma katsomatta, kun valmisteluista ja muistutuksista huolimatta tuppaa huomio kiinnittymään johonkin ihan muuhun kuin "task at hand".
Mä olen yleensä aamulla niin kiireinen itse, etten kerkeä hikeentymään lapsen johdosta.
Mies yleensä hoitaa hampaiden pesun jne; minä olen se viimeinen kirittäjä kun pitää saada jengi ulos talosta. Meillä toimii hälytyslaitteisto kirittäjä, kaikkien pitää olla ulko-oven toisella puolella 30 sek kuluessa napin painalluksesta. Käsi napilla saa yleensä vauhtia ipanaan

Tommi K
Isyyspakkaus

Nyt asiaa on kans hidastanut se, että Rouva ja poikanen jäävät kotiin kaikessa rauhassa, ja tyttö jää helposti leikkimään pikkuveljen kanssa. Luulen, että se, että jatkossa (ensi keväänä) kaikki lähtevät yhtä aikaa, auttaa asiaa. 

Cherry1
All work, no play

Niin tuttua. Ja kyllä tätä samaa tekee 8-vuotiaskin. "Teen trampalla vielä 3 volttia". Kun sanon ok, sitten mennään, hän korjaa nopeasti: "Siis kolmetoista volttia." Ja ruuvi kiristyy...

Tommi K
Isyyspakkaus

:D Kuulostaa niin tutulta!

Sanni Tee Tee

Hyviä vinkkejä olet saanut. Siirtymät on tosiaan monille lapsille vaikeita. Meidän otoksella (päiväkotilainen, alakoululainen ja yläkoululainen) sanoisin, että usein iästä riippumatta.

Mun eniten käyttämäni keino on kolmeen laskeminen (suht hitaasti, ota väliin uhkaavalla äänellä lausuttu "kaksi ja puoli"). Ollut repertuaarissa ainakin kymmenen vuotta, ja toimii yllättävän usein. Etenkin kun lapset tietävät, että jos ei kolmosen kohdalla tapahdu, niin tiedossa on joko mun langettama sanktio (mitä vain oikeasti toteuttamiskelpoista, esim. pädi takavarikkoon tai karkkipäivän peruminen) tai sitten ihan oikeasti vakava seuraus, esim. junasta myöhästyminen.

Tämä on perhe-elämän osa-alue, jossa käytän sumeilematta uhkauksia, koska lapset ei vaan hallitse smootheja siirtymiä, jos ei niitä vähän kouli JA koska lähtemiset ja ajoissa ehtimiset vaan on pakollinen osa elämää. Siihen on välttämätöntä oppia.

Joskus mikään ei tunnu auttavan. Koululaiset voi jo monesti jättää matkasta, jos ei kohtuullisessa ajassa ala tapahtua. Päiväkotilaista ei tietenkään voi jättää mihinkään. Eilen viimeksi jouduin lopulta nappaamaan päiväkodin pihalta kainalooni kuraisen ja hiekkaisen (sääli pellavajakkuani) kohta-5-vuotiaan, joka tekeytyi kuuroksi ja rammaksi. Isoveljellä oli treenit alkamassa ihan kohta, joten ei auttanut muu kuin kantaa huutava lapsi autoon.

Tommi K
Isyyspakkaus

Me ollaan pari kertaa oltu päiväkodissa niin myöhään, että aamupala on kerätty jo pois. Molemmilla kerroilla sitä kuitenkin sai vielä jostain, mutta mietin, että olisi ollut parempi opetus, jos se olisi oikeasti mennyt jo kokonaan pois. No, toisaalta hän itse oli tietysti sitä mieltä, että "ei haittaa vaikken saisi aamupalaa"....

Vyyhti (Ei varmistettu)

Viivyttely on kyllä ihan uskomattoman hermoja raastavaa kun itsellä olisi kiire. Eipä mene meilläkään aina niin kuin pitäisi, mutta nykyään kuitenkin enemmän hyvin kuin huonosti. Näistä on ollut apua meidän perheessä ja meidän 5-vuotiaan kanssa:
- Aamuun varataan tarpeeksi aikaa. Pitää olla aikaa auttaa pukemisessa tai antaa lapsen voidella itse leipänsä jos tämä niin toivoo. Toisin sanoen aikuisen pitää nousta tarpeeksi ajoissa ylös, että ehtii hoitaa myös omat hommansa lapsen ohjaamisen/auttamisen lisäksi.
- Selkeät sopimukset aamun kulusta (Nämä-ja-nämä asiat pitää ehtiä tehdä ennen lähtöä. Vaatteet ja aamupala valitaan edellisenä iltana ja valinnoista ei enää aamulla neuvotella. Arkena aamulla saa leikkiä/katsoa ohjelmia/pelata/askarrella vasta sitten, kun kaikki pakolliset hommat on hoidettu jos aikaa jää.)
- Lähtöhetkeen varataan tarpeeksi aikaa.
- Lapselle annetaan vastuuta aamun sujumisesta ja omien asioidensa hoitamisesta ("Mitkä hommat on vielä tekemättä? Mitä aiot tehdä seuraavaksi?") ja yhdessä sitten iloitaan kun homma sujui nopeasti tai jopa itsenäisesti.
- Jos aamuhommat etenevät niin sujuvasti että jää aikaa omille puuhille, tehdään sopimus siitä miten monta ohjelmaa tai palapeliä tai mihin meneillään oleva puuha lopetetaan. Muistetaan kiittää, kun lapsi toimii sovitusti (ainakin vielä siinä vaiheessa kun tarvitaan vahvistusta).
- Jos ei lapsi reagoi lähtövaroitteluihin, mennään lapsen luo ja tasolle, kosketetaan, kerrotaan että pitää lähteä ja varmistetaan että lapsi on kuullut ja ymmärtänyt.
- Leikkiminen ("Kuka saa ensin vaatteet päälle!", "Mikä ihme tämä (kenkä/housu/takki/hattu) on? Näytä mitä sillä tehdään?")
- Konkreettinen selitys miten lapsen viivyttely vaikuttaa _aikuiseen_ ja miksi aikuinen ärtyy ("Jos emme nyt lähde, emme pääse ajoissa päiväkotiin enkä minä ehdi ajoissa töihin ja joudun olemaan töissä pidempään kuin haluaisin. Minua harmittaa, koska mieluummin olisin illalla kotona sinun kanssasi leikkimässä kuin töissä liian pitkään.")

Meillä tuo viimeisin kohta on ollut yksi oleellisimmista. Eihän lapselle tietenkään olleet abstraktit "kiire" ja "myöhästyminen" auenneet.

Tommi K
Isyyspakkaus

Oih, kuulostipa se selkeältä ja yksinkertaiselta. Voi kun olisikin sitä myös käytännössä. Ja sitten hommaan voi tulla vielä jokin akuutti kriisi kuten vaatteiden valinta: Toinen osapuoli yrittää perustella, miksi ei tarvitse laittaa pitkähihaista paitaa vaan hihaton kesäpaita on syyskuussa vielä aivan riittävä, ja toinen osapuoli ei suostu edes neuvottelemaan asiasta. Siihenkin saadaan sitten menemään helposti kymmenen lisäminuuttia.

Tuulia2 (Ei varmistettu)

Meillä on laskettu rimaa niin paljon että pukemisen ei tarvitse (ainakaan kun mittari on plussalla) tapahtua sisällä. Ulkona viileässä/kylmässä vaatteet menee yleensä paljon nopeammin päälle tilanteissa joissa aikuinen on arvioinut että niille on tarvetta mutta lapsi vastustanut :D Tai sitten käydään parvekkeella nopeasti testaamassa miksi sitä pitkähihaista tarvitaankaan.

Mari S (Ei varmistettu)

Saman asian kanssa painitaan myös täällä viisivuotiaan kanssa.

Hyviä neuvoja olet jo saanutkin. Monia näistä olet varmasti jo kokeillut ja minä samoin. Aina ei jaksa hassutella, eikä harhauttaa. Joskus vain haluaisi, että lapsi tekisi niin kuin vanhempi pyytää. Nyt.

Meillä monet edellä mainituista keinoista toimii joskus, toisinaan ei, ovat toimineet aiemmin mutta ei enää. Uusi keino, jonka itse olen ottanut käyttöön on se, että sanon kerran ja toimin itse, enkä odota lasta. Jos on ruoka-aika, sanon kerran: ruoka on valmista, syömään! Kun olen itse syönyt ja lasta ei näy, ruoka-aika loppuu. Kerran tarvitsi tämö tehdä ja sen jälkeen ei ole syömään tullessa viivytellyt.

Samoin ulos lähtiessä / sisään mennessä sanon, että nyt mennään, vaatteet päälle / pois päältä. Jos liikettä ei ala näkyä, tai se on vääränlaista, varmistan, että hän kuuli. Sitten sanon, etten sano uudelleen, vaan lähden yksin. Usein toimii, aina ei. Välillä vastauksena on valtaisa epätoivoitku ja huuto!

Uskon, että tämäkin keino tulee ajan kanssa tiensä päähän. Nyt olen tyytyväinen, että edes joku keino toimii välillä. Vetää nimittäin tälläkin vanhemmalla hermon kireälle tuo viivyttely... Välillä tulee sanottua lapselle pahastikin ja asioita väärällä tavalla, ei rakentavasti. Sitten ei ainakaan toisella ole yhteistyökykyä.

Toisaalta lapsen on mun mielestä hyvä oppia sekin, että aikuisilla ei ole lehmän hermoja ja ettei venytä äärimmilleen. Sitä kai ne kokeilee, että missä se raja kulkee.

Tsemppiä! Sulle ja mulle molemmille :).

Tommi K
Isyyspakkaus

Joo, päiväkotiin lähtiessä ei voi oikein sanoa, että lähden sitten yksin :D Kiitos ja tsempit myös sinne!

aamut (Ei varmistettu)

Meidän 4-v on aikamoinen haaveilija ja tarvitsee siirtymiin tai oikeastaan kaikkeen tekemiseen aikaa. Itsellä ei pinna oikein kestä aina jatkuvaa odottelua, mutta jos meillä ei ole kiire, niin yritän muistaa lapsen antaa toimia omassa tahdissaan. Aamuisin kun on puolestaan kiire, niin meillä toimii parhaiten se, että aamuun ei varata aikaa. :) Sängystä ylös, vessaan, sisävaatteet päälle ja suoraan eteiseen pukemaan, parhaimmillaan ulkona 15 minuutissa. Heti jos lapset ehtii aloittamaan jonkun leikin niin lähdöstä tulee hankalampaa. Yritän tuon aamun keskustella lasten kanssa samaan aikaan kaikesta mahdollisesta, jolloin huomio ei kiinnity leluihin tms. ja päästäänkin yleensä aika sujuvasti ulos.

Tommi K
Isyyspakkaus

15 minuuttia! :-o Ehkä vielä jonain päivänä...

laulau (Ei varmistettu)

En tiedä sopiiko sun tytölle, mutta ainakin joistain lelutukuista saa erilaisia tiimalaseja (esim. 5 min, 15 min, 30 min), joita hyödynnetään joissain päiväkodeissa juuri tuohon asiaan – niistä lapsi itse näkee ajan kulumisen. Kun hiekka on valunut, homma loppuu ja lähdetään (aivan kuin toimisi aina näin mutkattomasti, mutta helpottaa paljon joillain lapsilla, kun he näkevät konkreettisesti ajan vähenemisen ja ovat saaneet tiimalasin valumisen ajan "valmistautua" lähtöön).

Tietty ennakoiminen on tärkeää, mutta välillä jippoja tarvitaan..!

SaaraSofia (Ei varmistettu)

Tigerista saa hampaiden pesuun tarkoitetun tiimalasin, eli muistaakseni 3 min kestävän, eurolla :) Vahva suositus, meillä oli päiväkodissa. Time-timerit ovat myös ihan huippuja mutta kotikäyttöön ehkä vähän turhan hintavia. Papunetistä (papunet.net) saa tosiaan myös itse valittua ja tulostettua kuvakortteja tekemisestä, lapsen voi ottaa myös mukaan suunnittelemaan missä järjestyksessä aikoo tietyt asiat tehdä. Tsemppiä!

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos!

Tommi K
Isyyspakkaus

Voisin kyllä hyvin kokeilla tuotakin. Saattaa auttaa muutamana aamuna. Esim. pari viikkoa sitten hän oli kovin innoissaan, kun otin aikaa, miten paljon johonkin asiaan menee. Siitä rapisi hohto jo parissa päivässä.

näin meillä (Ei varmistettu)

Arkiaamuina meillä ei saa katsoa telkkaria. Muuten lähteminen olisi aivan mahdotonta. Ennakointi on myös tärkeää. "Äiti käy nyt pesemässä hampaat ja sen jälkeen sinun täytyy alkaa pukemaan." tms. Yhteen aikaan tuo jonkun muunkin mainitsema kilpailu oli hyvä keino. "Et varmasti ehdi pukemaan sillä aikaa, kun äiti käy vessassa!" tms. Nykyisin kouluikäisenä ikävä kyllä, kiristys-lahjonta-uhkailu, on aika toimiva keino. "Nyt lasken kymmeneen ja jos siihen mennessä ei ole kengät jalassa ja ulkovaatteet päällä, niin jokainen ylimenevä sekunti vähentää minuutilla viikonlopun peliaikaa!" Hyvin toimii! :D

Tommi K
Isyyspakkaus

Meillä ei voi vielä uhkailla peliajan menetyksellä. Mutta ehkäpä sellainen positiivinen "jos teet kaikki hommat tosi reippaasti, ehdit katsoa hetken Pikku kakkosta" voisi toimiakin. Mutta eipä mulla ole kuin vajaat kaksi viikkoa jäljellä, ja sitten Rouva saa kokeilla, olisiko se tässä hommassa parempi kuin mitä itse :D

Suvilla (Ei varmistettu)

Meidän hetki sitten kuusi täyttäneellä toimii hyvin, kun varoitan hyvissä ajoin siirtymästä. Viisi minuuttiakin riittää. Näytän sormilla 1-2 min. välein, että enää näin vähän aikaa ja sittten täytyy pukea, nousta uima-altaasta yms. Tämä on käytännössä sama kuin tuo tiimalasi. Lapsi toimii yleensä reippaammin ja olemme välttäneet kesällä alkaneen "pikkumurrosiän" raivokohtauksia näin.
Meidän lapsella ei ainakaan ole vielä aikakäsitystä juuri yhtään, joten kellon opettelun lisäksi tämä konkretisoiminen auttaa häntä ymmärtämään.

Tommi K
Isyyspakkaus

Ajattelin muuten laittaa myös kellon lastenhuoneen seinälle, ja ehkä sitten voidaan alkaa opetella asioita tyyliin "kun tuo viisari on vitosen kohdalla, pitää olla vaatteet päällä".

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä olen yksinkertaistanut asiat niin pitkälle kun mahdollista, lähdetään 3- ja 5- vuotiaiden kanssa liikkeelle ja yritän toimia lähinnä niin että itse kerään mahdollisimman vähän kierroksia. Koska mikään ei oo herkullisempaa meidän 5-vuotiaalle kun saada omalla toiminnalla äiti hermostumaan :)

Eka on aika: varaan henkisesti 30minuuttia siihen että molemmilla on ulkovaatteet päällä ja ollaan rapussa, tää aikabudjetti rauhoittaa siis mua itseäni.

Toinen on vastuuttaminen mikä aiemminkin sanottiin: mihin sä laitat lelut odottamaan sua? kummat kengät haluat laittaa? Tää jotenkin tuntuu motivoivan lapsia.

Kolmas on minimimäärä kehoituksia. Olen nimittäin huomannut että se saman asian toistelu kuuroille korville saa mulla kierrokset todella nousemaan. Sammuttelen kylmästi valot, puen itseni, avaan oven ja menen rappuun odottamaan.
Neljäs on lahjonta: heti kun on rapussa valmiina saa Herra Hakkaraisen ja D-vitamiinin kouraan.
Ja neljäs on palvelu: jos ei vaan lähtö millään edisty nappaan tyypin syliin ja kannan eteiseen ja puen.

Tommi K
Isyyspakkaus

Vastuuttamisessa voi käydä näinkin: "Laitatko paidan A vai B". "En kumpaakaan, haluan paidan C". "Ei se ole päiväkotipaita." "Onpas, laitan siihen neuletakin päälle." "Et laita, se on kesäpaita ja liian kylmä, ja neuletakki ei ole sama kuin pitkäihainen." "No sitten laitan paidan D."

Ja sama ulkovaatteiden kanssa... :D

Handeli (Ei varmistettu)

Mulla 13- ja 14-vuotiaat pojat. En muista, että pienempänä oli tässä mitään ongelmia. Tosin lähtivät aamuisin aina isänsä viemänä päiväkotiin :)

Nyt välillä eivät tule ruokapöytään kun (tietokone)peli kesken. No, tämän ymmärrän. Sanon ennakoiden, että tämä peli loppuun ja sitten syömään. "Mutta tää on pitkä peli.."..jaha, no syömme pöydässä sitten eri aikaan enkä pakota teiniä keskeyttämään "tärkeää peliä". Jos taas katsovat videota kännyllänsä, on pause-nappi keksitty. Täytyy olla tarkkana, mitä lapsi on tekemässä, voiko sen keskeyttää. Useinmiten voi.

Yhden asian mitä olen huomannut mieheni tekevän on se, että käskyttää poikia lähtemään johonkin eikä itse ole yhtään valmis tai valmistautunut lähtöön/nukkumaanmenemiseen. Jos on nukkumaanmenoaika, siihen valmistaudutaan n. tuntia ennen..ihan kuin pikkulapsivaiheessa..iltapala..pesut..valojen vähentäminen..verhot kiinni..tuuletetaan makkari..sovitaan huomiset asiat... Eli siis lähes viidentoista vuoden kokemuksella tärkeimmäksi sanoisin ENNAKOINTI.

Ajatus on tärkein

Totta! Ennakointi myös vanhemman näkökulmasta on tärkeää. Eli ei luoteta siihen,, että joku homma x hoituu viidessä minuutissa. Aina parempi varata siihen triplasti aikaa. Me ollaan myös niitä kurjia vanhempia, jotka pakottaa lapset usein illalla kotiin aiemmin kuin kaverit. Koska tiedetään, että väsyneenä kaikki on lähes mahdotonta ja sitten kaikilla vaan menee hermot. Mieluummin ollaan vaikka jo puoli kahdeksalta hoidettu iltatoimet ja sitten luetaan/leikitään loppuaika perheen kesken kuin että saisivat siihen asti olla kavereiden kanssa ja vasta sitten iltatoimille. Joka kerta kun on kokeiltu, pieleen menee. Meillä lapset siis 1-, 4- ja 7-vuotiaat.

Tommi K
Isyyspakkaus

Nukkumaanmeno on meillä heikko kohta. Vaikka yritetään saada lapset nukkumaan kasin jälkeen, se menee väkisin puoli ysiin tai vähän sen yli. Mutta mä olen kyllä huomannut senkin, että tyttö nukkuisi mielellään kahdeksaan - puoli yhdeksään riippumatta siitä, mihin aikaan on mennyt nukkumaan.

Tommi K
Isyyspakkaus

Silloin joskus, kun annetaan katsoa iPadilta ohjelmia, annan yleensä katsoa jakson loppuun. Käyn katsomassa, paljon on jäljellä, ja jos on alle 10 min eikä ole oikeasti varsinaisesti kiire, ilmoitan, että sitten kun jakso loppuu, loppuu myös katsominen. Yleensä laite luovutetaan silloin mukisematta.

Handeli (Ei varmistettu)

Mun mielestä just tää on tärkeetä, että on itse perillä, mitä lapsi on tekemässä. My Little Pony voi olla maailman tärkein asia eikä sitä voi jättää kesken, vaikka onkin nukkumaanmenoaika. Itse en ole käskyttäjätyyppi ja olen antanut lapsen tehdä valintoja, mitkä usein ovat (olleet) järkeviä. Nytkin 13v. huolehtii itse, kuinka paljon tunteja tulee yöuniin.."mun täytyy mennä nukkumaan nyt, et kerkeen nukkuu yli 8h!" . Eli yläasteikäinen ajattelee näin. Olen niin ylpeä.

Fenja (Ei varmistettu)

Tämä osuikin sopivasti kun juuri tänä aamuna yritin uutta strategiaa 7-vuotiaan pojan kanssa. Emme ole vielä koskaan myöhästyneet koulusta koska käytän kaikki jipot ja kiritän aamuisin. Heräämme kaikki tosi hyvissä ajoin mutta silti usein aamulla aika loppuu kesken. Tänään en jaksanut enää kirittää kun esikoinen valitti että äiti aina stressaa turhaan. Otimme siis lunkisti ja myöhästyimme. Esikoinen ihmetteli kun koulun ovi oli kiinni ja kysyi oikeasti huolissaan että myöhästyttiinkö. No joo, tänään kyllä mutta toivottavasti ensi viikolla hommat luistaa sitten sujuvammin...

Tommi K
Isyyspakkaus

No ehkäpä siitä sitten opittiin jotain?

Ajatus on tärkein

KIITOS! Joskus sitä kuvittelee olevansa ainoa näiden tällaisten asioiden keskellä. Vaikka järki sanookin, ettei niin voi olla.

Sanotaanko vaikka näin, että onneksi olkoon, jos teillä kyseessä ikä-juttu. Eli silloin se olisi ohimenevää sorttia. Meillä ekaluokkalainen on ihan temperamentiltaan verkkainen. Mitään ei koskaan tapahdu. Mihinkään ei ikinä kiinnosta lähteä. Kouluunlähtö onneksi vielä sujuu, on sentään niin tunnollinen. Yöpuvun vaihtaminen kestää kevyesti puoli tuntia. Ei välttämättä edes leiki tai touhua mitään kummempaa. On vain niin ajatuksissaan, ettei pysty toimimaan samalla. Painostaminen pahentaa tilannetta, menee täysin lukkoon siitä. Joskus toimii positiivinen yllyke. Esim. kouluaamuisin telkka menee päälle vasta kun vaatteet on päällä. Iltaisin voi toimia sama, jos on poikkeuspäivä ja iltatelkka sallittu. Aamu- ja iltatoimista ollaan tehty myös lappusia, joita saa käydä siirtämässä tehtyjen pinoon sitä mukaan kun saa valmiiksi. Lakkaa toimimasta, jos pikkusisko on "johdossa". Väsyneenä ei toimi yhtään mikään.

Tommi K
Isyyspakkaus

Hahaa, ole hyvä! Kyllä nämä tuntuvat olevan yleisiä haasteita. Viime viikolla kuulin kyllä juuri yhdestä lapsesta, joka on yleensä jo vaatteet päällä odottamassa ovella, kun muu perhe vielä kömpii ylös sängyistään. Olisi tosi jännää kokea moinen reippaus edes kerran.

Omppupomppu (Ei varmistettu)

Kuulostaa tutulta. Ammattilaisneuvoihin kuuluvat juuri rutiinit ja kuvakortit, joita voi laittaa halutessaan vaikka ipadille eri tilanteisiin. Sitten on myös tuo esimerkiksi viiden minuutin käyttö, joka toimi meilläkin puoli vuotta sitten hyvin. Ja se, että varaa aikaa, jotta ei itsellä iske paniikki ja ärsyynnys. Itse
pitäisi pysyä mahdollisimman rauhallisena, jotta ilmapiiri pysyisi positiivisena. :D Jonkin tutkimuksen
mukaan esimerkiksi häiriökäyttäytymistä (en tarkoita nyt tätä) vähennetään tehokkaimmin vain positiivisiin asioihin keskittymällä ja niistä kehuja antamalla. Mutta siis jos haaste on se, että lapsi on jo tavallaan kehittynyt noiden keinojen käytön ohi, ajattelee omilla aivoillaan ja toimii yksilönä. Tai jotain sen suuntaista. Tällä hetkellä oma toimivin avustava keino on minimoida ympäristöstä ihan konkreettisesti tavarat ja asiat, jotka usein viivästyttävät lähtöä vaikkapa aamuisin. Muutapa en sitten ole vielä keksinyt. :D

Tommi K
Isyyspakkaus

Tuotakin olen yrittänyt tehdä, mutta sitten se viivyttely voi tulla vaikkapa juuri niistä kärrynpyörien tekemisestä :D Tai hiusten harjaamisesta. Tai ihan vaan siitä, että yövaatteet eivät millään lähde pois päältä :D

Pages

Kommentoi

Ladataan...