La La Land

Ladataan...
Isyyspakkaus

Käytimme lauantaina lastenhoitotilaisuuden hyväksi ja karkasimme Rouvan kanssa elokuviin Jyväskylän Fantasiaan. Edellisen kerran taisimmekin käydä yhdessä elokuvissa kolmisen vuotta sitten, ellei viime kevään Angry Birds -elokuvaa lasketa. Nyt halusimme nähdä kehutun La La Land -musikaalielokuvan.

Elokuva on ohjaaja Damien Chazellen kunnianosoitus hollywoodin kulta-ajan musikaalielokuville. Se on Los Angelesiin sijoittuva aikuisten satu, jossa jazz-pianisti Sebastian (Ryan Gosling) ja näyttelijä Mia (Emma Stone) kipuilevat omien urahaaveidensa kanssa. Sebastian haluaisi avata perinteisen jazz-klubin mutta tyytyy soittamaan joululauluja Samba & Tapas -baarissa, ja Mia kiertää koe-esiintymisissä ja tienaa elantonsa tarjoilijana kahvilassa.

Elokuvan juoni ei suuria yllätyksiä tarjoa, joten käydään suoraan käsiksi musikaalin olennaisimpaan asiaan: musiikkiin. Ja sanon aivan heti, että elokuva jätti sen suhteen ristiriitaiset fiilikset.

Musiikkia elokuvassa oli paljon mutta laulunumeroita yllättävän vähän. Koska menin katsomaan elokuvaa juuri musikaalina, olin odottanut enemmän laulua, ja olisin myös toivonut että Gosling ja Stone olisivat yllättäneet musikaalitähtinä positiivisesti samoin kuin vaikkapa Ewan McCregor ja Nicole Kidman Moulin Rougessa. Karismaattisia näyttelijöitä molemmat kyllä olivat, ja tanssijoina varsin uskottavia, mutta laulajina kovin keskinkertaisia. 

Laulujen sijaan elokuvassa oli paljon jazz-musiikkia, joka svengasi hyvin, ja musiikki ylipäänsä oli hienoa. Gosling esitti jazz-pianistia myös erittäin hienosti, ja hänen olisi voinut jopa uskoa soittavan itse pianoaan. 

Elokuvan huippukohtia olivat (hivenen korni) alkunumero, jossa lauletaan ja tanssitaan moottoritien rampilla, Sebastianin ja Mian duetto Hollywoodin kukkuloilla steppausnumeroineen (ks. elokuvan juliste) sekä aivan elokuvan lopussa ollut epilogi, jossa Mia käy mielessään läpi aiempia tapahtumia. Olisin kuitenkin toivonut näkeväni jotain yhtä pakahduttavaa kuin Moulin Rouge tai järisyttävää kuin Les Miserables, jonka jälkeen en voinut lähestulkoon puhua liikutukseltani.

Pohdin elokuvateatterista lähtiessäni, että ei tämä sellainen elokuva ollut, jota haluaisin katsella uudelleen ja uudelleen. Kuuntelimme soundtrackin siitä huolimatta Spotifysta, ja huomasin, että musiikki toimi yllättävän hyvin myös elokuvasta irrotettuna ja että pidin parista kappaleesta toisella kuuntelulla enemmän kuin leffassa. Esimerkiksi Mian koelaulu (Audition / The Fools Who Dream) jäi madoksi korvaan, ja hyräilen välillä myös City of Starsia. Molemmat kappaleet ovat myös Oscar-ehdokkaita.

Mielenkiintoista on, että kappaleiden sanoitukset on tehnyt sama parivaljakko Pasek & Paul, jotka olivat Broadwaylla juuri katsomani Dear Evan Hansen -musikaalin musiikin takana. Kyseisen musikaalin musiikki on yksi parhaista kuulemistani, ja olen kuunnellut sitä viime päivinä Spotifystä useita kertoja, sillä levytys julkaistiin vain muutama päivä sitten.

Elokuva oli kaunis, värikäs, hauska, sympaattinen ja viihdyttävä, mutta jotain jäi puuttumaan. Ehkä odotukset oli asetettu liian korkealle. Ehkä otin termin 'musikaali', liian kirjaimellisesti ja elokuva olisi pitänyt katsoa täysin tuorein silmin ja musikaaleihin tottumattomin korvin eikä odottaakaan laulajilta Broadway-tason belttausta. Jos tämä olisi ollut ensimmäinen näkemäni musikaalielokuva, olisin saattanutkin ihastua lajityyliin.

Ehkä pitää kuitenkin katsoa elokuva joskus toisen kerran uudelleen kotioloissa.

Ja eiköhän tämä leffa ne Oscarinsa joka tapauksessa voita.

Share

Kommentit

Päivikki (Ei varmistettu)

Käsittääkseni Ryan Gosling todella opetteli soittamaan pianoa rooliaan varten. Pitänee käydä katsomassa, miten se sujuu! :-)

Tommi K
Isyyspakkaus

Uskottavalta näytti! :)

Minnea
Minnean muruja

Hassua, minulla on myös kirjotteilla postaus samasta leffasta :) Kävin tämän vasta katsomassa, ja koska minulla ei ollut ennakko-odotuksia, yllätyin positiivisesti :) Jostain syystä Moulin Rouge ei aikanaan iskenyt, monet musikaalielokuvat(kuten mainitsemasi Les Miserables) sen jälkeen kyllä.

Tommi K
Isyyspakkaus

Les Mis on tietty hyvin klassinen musikaali, ja Moulin Rouge pop-kappaleineen jotain ihan muuta. Yritin kovasti miettiä, jotain tähän verrattavaa nykyaikaista musikaalielokuvaa, mutten keksinyt. Siis jotain, joka on varta vasten sävelletty musikaalielokuvaksi. Les Mis on kiertänyt näyttämöitä vuosikaudet, ja Moulin Rouge taas kierrättää vanhoja hittejä. Tuleeko sinulle mieleen jokin?

Minnea
Minnean muruja

Ei kyllä äkkiseltään tuu, mieleen tulee tosiaan vaan klassikkomusikaaleista, kuten Les Mis ja Sweeny Todd, tehdyt leffat. Nyt pitäänkin sitten seuraavaksi katsoa ohjaaja Chazellen aikaisempi Whiplash-leffa! Joko oot sen nähnyt?

Täällä muuten oma kepeä La La Land-postaukseni: http://www.lily.fi/blogit/minnean-muruja/5-syyta-katsoa-la-la-land

Tommi K
Isyyspakkaus

En ole nähnyt Whiplashia, ja leffoja tulee katsottua nykyään muutenkin tosi, tosi harvoin... Silloin kun on aikaa telkkarille, katson jotain sarjaa suoratoistopalveluista, ja leffateattereissa käyn vieläkin harvemmin. Viime vuosilta muistan katsoneeni teatterissa tämän lisäksi vain Hobitit, Star Warsin ja pari lastenleffaa. Ja Angry Birdsin. Ja Les Miserablesin.

Marrrja (Ei varmistettu)

Minusta Goslingin ja Stonen keskinkertaiset äänet olivat uskottavampia ja tekivät heistä jotenkin sympaattisempia. Jos jompikumpi olisi ollut todella lahjakas laulaja, hän olisi varmaan edennyt menestyshaaveissaan eikä ollut tilanteessa, jossa oli...?!

Emma Stone kehui brittiläisessä Graham Norton Showssa Ryan Goslingin opetelleen soittamaan pianoa (paremmin kuin aikaisemmin? Ei kai hän ihan nollasta lähtenyt liikkeelle?) ja väitti, että kaikki pianokohtaukset on kuvattu Goslingin käsien soittamina (ääntä varmaan muokattu tai parempi versio lisätty jälkeen päin), koska ohjaaja Damien Chazelle halua kuvata mahdollisimman paljon kerralla yhdellä otolla. Hatunnosto molemmille!

Tommi K
Isyyspakkaus

Mä kiinnitinkin huomiota siihen, että monet kohtaukset oli otettu yhdellä otolla, kuten Stonen ja Goslingin duetto, jossa he myös tanssivat. Mietin, että mitenköhän pitkään sitä on harjoiteltu, että menee noin sujuvasti. Parissa laulussa pohdin, onkohan laulu nauhoitettu erikseen vai onko se äänitetty kuvaustilanteessa. Parissa kappaleessa oli aivan selkeää, että laulajat vain liikuttivat huuliaan musiikin tahtiin, mutta esimerkiksi Mian koe-esiintymisessä laulu sopi niin täydellisesti suun liikkeisiin, että sen feikkaaminen on hyvin vaikeaa.

Riikka A (Ei varmistettu)

Hauskaa, tämä vain vahvistaa teoriaa. Erään fb-kaverin statuksessa käydyssä keskustelussa oli nimittäin kahdenlaisia mielipiteitä: "en yleensä pidä musikaaleista, mutta tämä oli tosi hyvä" sekä "pidän yleensä musikaaleista ja tämä oli pettymys". Itse en ole vielä päässyt katsomaan.

Tommi K
Isyyspakkaus

Tätä yksi toinekin tuttu mietti. Jännää.

PSK
Insert Cool Phrase

Mua jäi häiritsemään leffassa klaffivirheet ja ihmettelin, että puhutaan älypuhelimeen, mutta muuten näytti kuin oltaisi 50-luvulla. Ja semmoista ihme poukkoilua (ei siis sujuvaa sellaista) ajasta toiseen. Ja oliko tosiaan ihan tarkoitus, että lavastukset näyttää niin feikeiltä (siis silloinkin, kun ei esitetty että ollaan lavasteissa). Ei tommosia "mokia" sisältävä leffa niin kiihkoisaa Oscar-vouhotusta mun mielestä ansaitse. Mutta sympaattinen leffa toki muuten. Mutta se mikä noin hieman asian vierestä on kiinnostavaa, on se, kuinka Emma Stonesta on tullut tähti puheviasta huolimatta. Olisi jotenkin voinut kuvitella, että Hollywoodissa pitäisi olla täysin virheetön. Virkistävää siis, että näin ei enää ilmeisesti ole.

Luin muuten jostain, että just toi City of stars tehtiin hieman improten ja laitettiin ekalla purkkiin.

Tommi K
Isyyspakkaus

Näyttikö ne feikeiltä? :-o Mä en sellaiseen kiinnittänyt huomiota. Enkä klaffivirheisiinkään :D Mitä virheitä siis?

PSK
Insert Cool Phrase

Kaikki ulkokohatukset näytti mun silmään todella feikeiltä, ja Mialla vaihtui vaatteet kummasti yhdessä kohtauksessa ja seuralaiseni huomasi kampauksen vaihtumisen kesken kohtauksen. Tulipa tiukkis olo :D

Tommi K
Isyyspakkaus

Heh, käsittääkseni ulkokohtauksia on kuvattu nimenomaan oikeissa lokaatioissa ympäri Los Angelesia :D Ehkä se tunne tulee siitä, että leffan värit on määritelty hyvin kylläisiksi? Kampauksen vaihtuminen on kyllä hassua, jos sen huomaa. Itse en kiinnittänyt huomiota.

katsoja (Ei varmistettu)

Ei siinä mitään klaffivirheitä ollut vaan liikuttiin ajassa eri tasoilla! Ei kuitenkaan niin eri, että vuosikymmenet olisi vaihtuneet vaan elokuvan nimen mukaan tapahtumat sijoittuvat ihan omanlaiseen maailmaan ja nykyajassa. Modernit autot, Miakin ajoi Priuksella... En ymmärrä miten joku ei voi tajuta elokuvan sijoittuvan nykyaikaan.

Ulkokohtaukset on kuvattu aidoissa lokaatioissa, ohjaaja on sanonutkin, että he etsivät niin upeita paikkoja ja valoa, että ihmiset luulevat niitä green screenillä tehdyiksi. Koko elokuvaa hallitsee upea sininen väri.

Mielestäni on aika surkeaa, että elokuvaa sanotaan huonoksi sillä perusteella, että se on ymmärretty väärin, eikä tajuta tuollaisia asioita, että liikutaan eri aikatasoilla. Kemian puuttuminen oli muissa kommenteissa mainittu ja itsekin sen niin tulkitsin ja jopa niin, että se oli tarkoituksellista. Hahmothan lähtivät eri teille, jos he olisivat olleet elämänsä rakkaus toisilleen niin lopputulos olisi ollut toinen.

PSK
Insert Cool Phrase

Klaffivirheellä tarkoitin esim. sellaista, että astut vaikka kahvilaan/ravintolaan/vessaan ja sulla on punaista päällä ja tukka auki. Tullaan vessasta vihreetä päällä ja tukka kiinni.

Aikatasoilla hyppelehtimisen kiitos vaan kyllä ymmärsin, en vaan pitänyt siitä poukkoilusta.

Elokuvaa kutsuin sympaattiseksi, en huonoksi.

Iloa viikonloppuusi!

riika. (Ei varmistettu)

Mä odotin La La Landilta jotain vaivaannuttavaa ja pitkäveteistä, mutta kävikin aivan päinvastoin ja hyperventiloin kyynelteni läpi itseni vain vaivoin ulos elokuvateatterista. Oli hieman yllätys itselleni ja aavistuksen tilanteesta hätääntyneelle seuralaiselleni :D

Tommi K
Isyyspakkaus

:D Ryan Goslingilla voi ilmeisesti olla sellainen vaikutus.

Regs (Ei varmistettu)

Olin leffasta hyvin samoilla linjoilla kanssasi, ja liian korkeiden odotusten vuoksi jäi hieman vaisu maku suuhun. Elokuva muistutti pätkittäin mielestäni irlantilaista Oncea, jonka henkilöhahmoista pidän paljon tätä enemmän.

Sitä piti kommentoida että hassu miten odotukset peilaavat fiiliksiä erilailla. Olisin myös toivonut lisää laulua, mutta jazz-fanina odotin elokuvalta erityisesti jazz-musiikkia, ja petyin hieman kun sitä olikin niin vähän. :)

Tommi K
Isyyspakkaus

Once oli tosi ihana, ja Falling Slowly on huikean hieno biisi! Kuuntelimme leffan musaa myös levyltä kotona ja kävimme kuuntelemassa leffan näyttelijöiden/laulajien Swell Season -bändiä, kun he olivat esiintymässä Kultsalla joskus vuosia sitten. Oncesta oli myös sympaattinen musikaaliversio Broadawaylla, ja näimme sen siellä muutama vuosi sitten. Sen leffan voisin katsoa uudelleen.

BT (Ei varmistettu)

Minua taas vaivaa parin väliltä puuttuva kemia. Ei tuntunut ollenkaan uskottavalta heidän välinen rakastuminen. Ainoat aidon tuntuiset hetket oli kun pari "riiteli".

Tommi K
Isyyspakkaus

Oho :-o

Elmis (Ei varmistettu)

Minut elokuva yllätti positiivisesti, mutta ei niinkään yllä mainituista asioista johtuen. Ehkä se, että menin elokuvaan rennoin rantein maanantai-iltana pitkän kirjastopäivän jälkeen, teki tehtävänsä: olin elokuvaan älyttömän tyytyväinen ehkä siksi, että se jollain tavalla pysyi kepeänä ja "kivana" - joka oli ehkä juuri sinä päivänä se mitä tarvitsin. Todella erilainen kuin muut elokuvakokemukset tosin, kun on tottunut katsomaan jotain diipimpiä tai kantaaottavampia tms elokuvia, jotka taas aiheuttaa valtavaa pohdintaa katsomisen jälkeen.

Nyt siis pohdittuani La la land ei ehkä ollut sen syvällisempi tai tehnyt kummempaa vaikutusta, mutta ai että se sopi siihen väsyneeseen maanantaihin! :D

Tommi K
Isyyspakkaus

No sehän riittää! Elokuvan päätarkoitus voi olla myös viihdyttäminen, ja hyvinhän tämäkin leffa viihdytti. 

Pujo (Ei varmistettu)

Samaa mieltä, vaisuksi jäi! Moulin Rougen jälkeen kävelin elokuvateatterista ihastuksen hämmentävin ajatuksin ulos (mitä mie just näin!!!) ja pää pyöri pöhnässä pari päivää sen jälkeen. Lalaland jäi odotuksista jälkeen, vaikka steppaus ja jazz iskikin kovaa. En odottanutkaan mitään syvällisempään, mutta se vau-efekti jäi! Ja Emma Stonehan on harrastanut steppiä lapsena ja Ryan Gosling on varmaan oppinut jotain tanssiliikkeitä oltuaan Mickey Mouse-clubissa. ;)

Tommi K
Isyyspakkaus

Ai Goslingkin on ollut siellä? Sitten olisi voinut odottaa vielä vähän enemmän siltä laulupuolelta. Sieltä kuitenkin on ponnahtanut mm. Timberlakea, Aguileraa ja Spearsia.

Kommentoi

Ladataan...