Lelukirja-altistus

Isyyspakkaus

Kun Suuri lelukirja tupsahti postilaatikosta muutama viikko sitten, heitin tytölle vitsikkäästi: "Katso nyt pitkään, sillä tätä kirjaa et tule näkemään enää tämän jälkeen." Selailin kirjaa ja kauhistelin sen viimeisen sivun kymmenen kohdan listaa, johon toiveet voi kirjata. Kymmenen?

Yle.fi uutisoi viime viikolla, miten lelujen mainostajia on uhattu sillä, että lelumainokset pitäisi postittaa vanhemman nimellä, suljetussa kirjekuoressa.

Kuluttajavirasto haluaa lelukuvastot kirjekuoriin (Yle.fi 19.11.2012)

Kuluttajaviraston perustelu oli, että alaikäisiin kohdistuvaa markkinointia on arvosteltava keskimääräistä tiukemmin, koska lapset ovat alttiimpia markkinoinnin vaikutukselle.

Tämä sai minut pohtimaan sekä Kuluttajaviraston vaatimusta että omaa reaktiotani lelukirjaa kohtaan.

Eiväthän leikki-ikäiset ole niitä, jotka leluja ostavat. Eikä yksikään lapsi käy himoshoppaamassa lelu-osastolla vanhempiensa kielloista huolimatta. Mikä on siis markkinoinnin vaikutukselle altistumisen seuraus? Se, että öö... haluaisi kovasti jonkin asian, jota ei ehkä saa?

Onko se sitten niin paha, että lapsi haaveilee jostain muttei ehkä saa sitä? Eikös yksi vanhempien tehtävistä ole juuri se, että he opettavat lapsilleen, että kaikkea ei voi saada? Näin käy ennemmin tai myöhemmin.

Lisäksi leluja näkee muuallakin kuin Suuressa lelukirjassa. Jos pelkkä lelujen kuvien näyttäminen on liikaa lapsille, pitäisikö tavaratalojen leluosastoille laittaa sitten K-18-kyltit? Lapsethan saattaisivat nähdä hyllyissä jotain, joka vaikuttaa heihin.

Minulle oli lapsena itsestään selvää, etten saa kaikkea, mitä haluan. Joululahjoja sain varmasti enemmän kuin tarpeeksi, mutta muistan edelleen, miten pettynyt olin siihen, että joskus ala-asteiässä vanhempani eivät ostaneet minulle himoitsemiani He-Man and the Masters of the Universe -hahmoja. Ja sitten unohdin koko asian.

Voihan lelukirjaa lukea lapsen kanssa myös niin, että hänen kanssaan pohditaan, että jos saisi valita vain yhden, mikä lelu tai peli olisi se kaikkien mieluisin lahja. Silloinkin vanhemmilla on edelleen mahdollisuus sanoa: "Ei. Meille ei tule sähäkkään punaista leikki-imuria, jolla voi imeä mukana tulevia styrox-palloja."

Vanhemmat joutuvat varmasti selittämään lapsilleen vielä paljon vaikeampiakin asioita.

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä on kolme jo teini-ikäistä tyttöä, mutta silloin kun olivat pieniä lelukirja oli mielestäni pelastus :-) Tytöt plarailivat esitteitä sivut hiirenkorville ja saivat merkata rukseilla ja omilla nimikirjaimilla mistä tykkäävät. Näistä tykkäyksistä oli sitten kiva kertoa vaihtoehtoja kummeille ja mummeille vinkkejä lahjatoiveista.

Itsestäänselvää oli tytöillekin etteivät he kaikkea saa mitä merkitsevät.

-riika

Vierailija/Ansku (Ei varmistettu)

Mutta hei kirjahan on klassikko, jo 25 vuotta!
Toiveita ja haaveita saa olla, mutta tasan tarkkaan jo meillä tietäävät että mitä lelua äiti ei ainakaan osta ja miksi. Meiltä ei löydy yhtäkään hell(o)kittyä tai angrybirdsiä pehmoina tai kovina.. miten niillä edes leikitään?

Mahdoton Nainen

Kuulostaa melko hysteeriselle tuo Kuluttajaviraston vaatimus. Muistan kuinka lapsena aina odotettiin innolla Suuren Lelukirjan saapumista ennen joulua, sitä sitten plärättiin kymmeniä kertoja haaveillen kaikista ihanista leluista, ja aina minulle oli itsestäänselvää että niitä kaikkia en koskaan tulisi saamaan (se teki haaveilusta entistä hauskempaa). Sitten kirjoitettiin taatusti pidempi kuin kymmenen kohdan lista vanhemmille toiveleluista ja jäätiin jännityksellä odottamaan joulua että mitkä toiveet toteutuivat ja mitkä eivät...

heta margareta
Viinillä

Taloustieteen näkökulmasta kymmenen kohdan lista opettaa lapsille vain tärkeitä taitoja -  riskin hajauttamista, päätöksentekoa rajoitetulla informaatiolla ja priorisointia :D Ja koska omista lelukirja-ajoista on vasta noin 12 vuotta, voin kertoa, että palaveeraus vanhempien kanssa siitä mieluisimmasta lahjasta vie koko idiksen toivomiselta. Ei siinä Disneyn biisissäkään lauleta, että "When you negotiate with a star.." 

Kris (Ei varmistettu) http://sudenhetki.blogspot.com

Ihan samaa mieltä - jos Lelukirja saa syöstyä lapsen jonkinlaiseen haluamishysteriaan, on vika jossain muualla kuin Lelukirjassa. En tajua, mistä toi kaikenkieltäminen on saanut alkunsa, ja miksei sille vieläkään ole tullut loppua?
Suoraan lapsiin kohdistuvaan markkinointiin on tietysti hyvä kiinnittää huomiota ja rajoittaa sitä siellä, missä se on jollain tavalla kohtuutonta.

Mahdottoman Naisen tavoin muistan itsekin hyvin, miten Lelukirjaa odotettiin ja selattiin. Sitä tunnetta voisi ehkä nyt verrata siihen, että selaan nettikaupan sivuja, klikkailen tuotteita ostoskoriin ja sitten suljen selaimen ikkunan. Suurin osa leluista ei tehnyt mitään vaikutusta, joistain oli kiva haaveilla, mutta joukosta löytyi monena vuonna myös ne pari lahjaa, jotka oikeasti halusin ja jotka sitten kuvastoon merkkasin. En koskaan kehdannut merkata montaa ja tiesin etten saa edes välttämättä juuri niitä 1-3 ruksaamaani lelua, mikä olikin koko jutun pointti - sai jännittää jouluaattoon saakka, mitä paketeista paljastuu.

Meilläkin lelulehdet (niitä on tullut jo ainakin 4 erilaista) on luettu tarkasti ja mietitty mitä sieltä haluaisi. Itku tuli kun pienin luki lehteä hieman kovakouraisesti = söi.

Pienten kanssa on hauska tehdä kirje joulupukille niin että kuvastoista leikataan toivottujen lahjojen kuvat ja liimataan paperille. A4-kokoinen paperin kanssakin joutuu jo miettimään mitä oikeasti haluaa. Siitä on helppo kertoa tonttuileville sukulaisille lapsen omista toiveista.

Vierailija (Ei varmistettu)

Vähempikin kuvastojen määrä riittäisi, sanoo täältä yksi 6-vuotiaan äiti. Tänä syksynä lelulehtiä on tullut jo pitkälle toistakymmentä. 10 kohdan toivelistaan lapseni kirjoitti heti 11. kohdan perään. Jokaisesta kuvastosta hän toivoo Kaiken. Ja kun keskustelemme, ettei kaikkea voi saada eikä ostaa, tulee varma vastaus: "Kyllä joulupukki voi!" Joulupukki voi tuoda myös kaikki aselelut, joista äiti ei pidä. Hän on kaikkivaltias, lelujen ruhtinas.

Haluaisin tilanteen, jossa lapseni voisi itse miettiä, millaisia leluja toivoisi. Ilman valmista kuvastoa. Ihan omia aivojaan käyttämällä. Mistä pidän, mitä haluaisin? Ja varsinkin ilman kuvastoa, jossa joka sivulta näkee tiukan sukupuolitetusti, ovatko lelut poikein vai tyttöjen maailmaan tarkoitettuja. Nykyisät saavat jo hoitaa vauvojaan, mutta pojat eivät nukkejaan. Oletteko nähneet yhdessäkään pikkupojan pyörässä nukelle istuinta? Tunnen aika monta isää, jotka vievät lapsiaan pyörällä päiväkotiin. Ja keittävät puuroa. Pojille se ei ole sallittua. Sinisiä leikkihelloja ei tehdä. Tytölle ei osteta paloautoa eikä tiehöylää. Kun ei se sellaista toivonut - ei kai, kun osasi katsoa kuvastostakin, että ei ole "tyttöjen juttu", pitää tykätä meikkipäästä!

Kuvastot on luotu nimen omaan luomaan lapsille tarpeita, myymään tuotteita, ja mielellään vielä kalliita. Ennen kuvastojen tuloa lapsellani ei ollut niitä "tarpeita", joita nyt on. Hän ei kertaakaan toivonut Angry Birds mattoa ennen kuin näki sellaisen lehdessä. Leikitäänkö sillä? Ei, mutta sellaisen voi Omistaa.

Fiida (Ei varmistettu)

Olen kiitollisuuden velkaa noille lelukirjojen lähettäjille. Puolitoistavuootias tyttäreni ei ole ollut mistään kirjasta ollut koskaan noin tohkeissaan! Kannet alkavat olla kaikista versioista irti, mutta jokainen lehti haetaan monta kertaa päivässä lehtikorista ja sitten istutaan sylikkäin sitä lukemaan. Ja kyse ei tosiaankaan ole siitä, että tuo tyttö tajuaisi siitä kuvastosta mitään haluta itselleen. Jotenkin ne lelut vaan vetoaa, ja aina sieltä etsitään pöödiä ja puhia ja peppiä ja muumimammaa. Sen lisäksi sieltä löytyy röhröh ja nöönnöön. On muuten keskimääräistä monipuolisempi kirja!

Hetki sitten kotona käydessäni naureskelin tokaluokkalaisen pikkuveljeni joululahjatoivelistalle. Pitkähän se oli kuin nälkävuosi ja tarkkaan kopioitu kaikki kummalliset kuvaukset. Juuri tuota "sähäkän punainen leikki-imuri"-tyyliä. Joka vuosi noiden lelukirjaikäisten silmät kuitenkin jouluaattona ovat loistaneet, vaikka suurin osa toiveista on jäänyt sinne paperille, eikä välttämättä yhtäkään ole toteutettu ihan juuri tuolla kyseisellä tuotteella. Jos joskus joku on ollut pettynyt, se on ollut henkilö joka on jo lelukirjaiän ohittanut.

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä on sama juttu. 2 1/2 vuotiaan pojan kanssa on luettu lelulehtiä ihan pikku-ukosta asti niin, että kansilehdet ovat irtoilleet ja sivut ovat hiirenkorvilla. Meilläkään poika ei (vielä) ymmärrä kuvaston funktiota, se on hänelle vain ihanan värikäs lehti täynnä kiinnostavia kuvia. Mutta se on pelastanut monelta kriisiltä!

Mutta tuosta tyttöjen/poikien sivuista ja leluista ja lokeroinnista olen samaa mieltä. Joku firma Ruotsissa jo julkaisi sukupuolineutraalin lelulehden, mikä on kerrassaan loistavaa! Etenkin pienten lasten lelujen kohdalla.

Meillä saa nuorempi poika leikkiä siskon vanhoilla leluilla, joista osa on kovassakin käytössä (tosin esim. heppatallista on tullut autotalli pojan leikeissä..). Siskollekin ostettiin pienenä autoja yms. "poikien leluja", jolla hän leikki mielummin kuin nukeilla. Surullistä kyllä, juuri nuo lelulehdet ja kaverit kuitenkin aika pian opettivat, mitkä on tyttöjenjuttuja ja varsinkin mitkä eivät.

M-M

(Hmm, miksihän meille ei tuu lelulehtiä?) Tosin siinä kävis niin, että äiti selais onnessaan ja ajattelis, aina pienenä halusin tuommosen, mutten saanut. Ostan kyllä tytölle sellaisen :D

PSK
Insert Cool Phrase

Oi lelulehti, sinua lämmöllä muistelen!

HelloAochi

Haha, auttaisikohan tuo leikki-imuri Kainin kamalaa oikean imurin pelkoa, sekin kun sattuu meillä olemaan sähäkän punainen. 

piupali (Ei varmistettu)

Oi, lapsenahan oli ihana uppoutua lelulehtien satumaailmaan! Siskon kanssa leikittiin aina sitä samaa, että joka aukeamalta piti valita yksi minkä eniten halusi. Ja voi kuinka vaikeaa se oli, kun kaikki barbiet oli samalla aukeamalla... Toivelistaan päätyi varmasti jotain lelulehtien sivuilta, mutta tuskinpa olen koskaan niitä saanut. Tuppaavat olemaan niitä kalliimpia merkkileluja, lama-ajan lapsena piti tyytyä kierrätettyihin ja halvempiin. En kuitenkaan muista että lapsena olisin jouluaattona ollut pettynyt, enpä tainnut aattona enää muistaakaan mitä lelulehdissä oli. Lahjoihin on saattanut olla pettynyt joskus, mutta isompana, jolloin toiveet eivät olleet enää lelulehdistä. :)

Itelle ei ole jäänyt traumoja lehdestä, eikä siitä etten sieltä saanut kaikkea mitä halusin. Paitsi toivoin usein Stiga pöytälätkää, mutten saanut. Ostin sen sitten 20vuotiaana itse itselleni joululahjaksi!

Vierailija (Ei varmistettu)

Minullakin on pelkästään hyviä muistoja Lelukirjasta. Toivelistat olivat pitkiä, mutta tajusin kuitenkin että kaikkea en saa. Enkä oikeastaan halunnutkaan, oli vain ihanaa listata asioita!
Pari asiaa, mitä en saanut on tosin jäänyt hieman harmittamaan: Baby Born ja nukkekodin kunnolliset kalusteet. Nyt olen koittanut miettiä, haluaisikohan tuo 3-kuukautinen tyttömme nukkekodin joululahjaksi... äiti saisi hieman avustaa sisustamisessa :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei mulla ainakaan ole jäänyt mitään hehkutusmuistoja lelulehdestä. Joskus veljien kanssa oltiin sitä perinteistä leikkiä, että "minkä valitsisit tältä aukeamalta, jos saisit". Mutta ei meillä tullu edes miellen kysyä vanhammilta, saadaanko jotain oikeasti lehdestä. Se oli vain leikki siinä missä laivanupotus paperilla leikittynä. Luulis lapsen pärjäävän traumatisoitumatta ilman lelulehteäkin.

Danne (Ei varmistettu) http://polaroidized.wordpress.com

Asiaa! Olet aivan oikeassa tässä tapauksessa :)

VierailijaKirsi (Ei varmistettu)

Tuosta kuvastosta pääsee kun laittaa ei mainoksia -kyltin postilootaan.

Hyvin paljon minua ärsyttävät lelumainosten ja -kuvastojen tyttö-poika -erottelu. Pojat sotivat, ampuvat, prääsäävät ja tytöt hoivaavat jne. Ja se roinan laaduttomuus sieppaa kans: muovista scheissea, joka menee rikki ensihipaisulla. Esimerkiksi kallis (50 euroa) Babyborn-nukke, jonka lapseni lopulta sai, oli ekan viikon jälkeen amputoitu. Ja korjata ei voi. Lelut ovat myös ns. valmiiksi leikittyjä, eli mielikuvitukselle ei jää mitään rajaa. Vituttaa oikeen.

Lapsen voi myös kasvattaa arvostamaan lelujaan, eikä hajottamaan. Kummitytöllä erittäin ehjä Babyborn-nukke kestänyt jo monta vuotta leikeissä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Voi, lelukuvastot ovat minulle hyvin rakas muisto lapsuuden joulujen odottamisesta. Meilläkin oli tapana pikkuveljen kanssa niitä selailla ja sitten laittaa äiti kirjoittamaan joulupukin listaan mitä toivotaan pukin tuovan. Ja tietysti sitten vähän vanhempana suurella vaivalla säheltää itse kirjaimet paperille. Eikä tuo kymmenen toivetta ollut siihen aikaan edes paljon, saattoi venyä listat parinkin sivun mittaisiksi :)

Luonnollisestikaan emme koskaan saaneet kaikkea mitä toivoimme (ja toisaalta, en kaikkia toiveitani varmaan aattona enää muistanutkaan...), mutta kyllä sieltä taisi aina pari toivelelua tulla. En koe olevani mitenkään traumatisoitunut siitä, että en saanut kaikkea haluamaani, vaan olen päinvastoin ihan tyytyväinen, että minut on opetettu pienestä pitäen kestämään pettymyksiä monenlaisissa asioissa.

Itse asiassa noista lapsuuden jouluista on jäänyt minulle kaksi hyvin tärkeää perinnettä, joita edelleen 25-vuotiaana noudatan ja joita ilman joulun odotus tuntuisi ihan hassulta. Ensinnäkin nuo lelukuvastot. Niitä tulee kotiin joka vuosi (vaikka lapsia ei näy mailla eikä halmeilla) ja joka vuosi selaan ne läpi ihan vain muistellakseni. Ja toisekseen, kirjoitan edelleen vanhemmilleni joululahjatoivelistan (tosin lapsena se meni tietysti joulupukille). Ei siinä yleensä kovin ihmeempiä lue (esim. uudet lakanat, joku DVD), mutta kuitenkin. Ja onhan se toisaalta vanhemmillekin kiva, kun kuitenkin jotain edelleen hankkivat, niin eivät sit joudu päätään puhki miettimään, että mitä se voisi olla.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kyllä mun lapsi ainakin hyvin muistaa tämänvuotisia kuvastoja selatessaan, että toivon viimekin vuonna tuota ja tuota (isoa ja kallista!) ja en saanut. Ja on sitten huonolla tuulella.

Mutta onneksi vanhempien tärkein tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä, vai miten se yksi lastenkasvatusaate menikään.

Vierailija (Ei varmistettu)

Te, joiden taaperot tyykkäävät lukea lelukuvastoja - kokeilkaapa myös Bilteman työkalukuvastoa ja vastaavia. Meillä luettiin sitä yksi talvi iltasaduksi, kun lapsi tahtoi tietää joka työkalun ja imurin. Ja ei ole kallis menetys, jos sotkeentuu pottalukemistona. :)

HR (Ei varmistettu)

Ihan tavallisena mainospostina tuon nyt varmaan suurin osa perheistä ottaa, että sinänsä vähän hämmentää tuo Kuluttajaviraston kohkaaminen. Itse muistan omasta lapsuudesta sen, että tuotakin kuvastoa oli kiva selailla, mutta en muista himoinneeni sen sisältämiä tuotteita koskaan itselleni. Se oli vaan kiva ja värikäs ja hassunhauska ja just lukemaan oppineelle miellyttävää luettavaa :D toivoinkin sitten kaikenlaista kuvaston ulkopuolelta, mm. kirahvia (elävää), jota en ole tähänkään päivään mennessä saanut :(

Eiköhän se ole tämä kulutushysteerinen yhteiskunta, joka opettaa pienestä pitäen haluamaan kaiken hetinyteikäkohta (niin kuin useassa edeltävässäkin kommentissa näkyy pohdiskeltavan). Surullista. Mut siihenkin voi edes yrittää vaikuttaa omilla asenteilla.

Villahuivi

Onpa jännä, miten eri lailla Isyyspakkauksen lukijat mieltävät lelukuvastos verrattuna Kuluttajavirastoon. Oikeastaan näin päin: onpa Kuluttajaviraston suhtautuminen erilainen.

Omat muistikuvani lelukuvastojen selaamiseen lapsena on aika analogisia nykyiseen muotilehtien selaamiseen. Onhan siellä kaikkia hienoja tavaroita, mutta enhän niitä tosissani edes haluaisi omaksi. Joskus saattaa löytyä jotain oikeesti kivaa, mikä lapsena jalostui joululahjatoiveeksi ja nykyään hankintahaaveeksi. En edes enää muista, toteutuivatko lapsuudet joululahjatoiveet. Ei vissiin ainakaan kauheita traumoja jäänyt!

Vierailija (Ei varmistettu)

Samalla logiikalla, ikean, bilteman, Clash Ohlsonin, Motonet kuvastot ja
mainokset pitäisi myös lähettää ruskeassa kirjekuoressa eri lähettäjänimellä
:)

Joo, ihan totta jos puhutaan, niin noista hyvä selata lasten kanssa se yksi

toive, "minkäs sinä toivoisit näistä joulupukilta"

Vierailija (Ei varmistettu)

Heh, meidän miltei 6-vuotiaalla on listalla 31 toivetta. Niistä ehkä pari kolme toteutunee, lisäksi tulee muita, ei-toivottuja lahjoja jotka voivat olla mieleisiä silti. Mutta 14-vuotiaan listassa on vain yksi toive. Se maksaa ehkä enemmän kuin pikkuveljen kaikki yhteensä. iPhone. Että mitäs sitten tehdään :-o

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Pakko mainita, että mulla oli pienenä sellanen vaaleanpunainen leikki-imuri, jolla imuroin pieniä styrox-palloja. Sitten muovi-ikkunasta näki kuinka ne styrox-pallot pomppivat imurin sisällä. Sillä ei saanut leikkiä aina (luultavasti niiden "leikkiroskien" takia) ja rakastin sitä! Olen melko vähävaraisesta perheestä, ja olen aina ihmetellyt miten minulla olikaan sellainen turhake-lelu, joka todennäköisesti oli siihen aikaan kallis. No, ihana se kuitenkin oli (ja imurointi on nykyisin lempi-kotiaskareitani)! :)

Lelukirja kunniaan!

Vierailija (Ei varmistettu)

Iksu, ehkä se imuri oli rikkaimuri, jolla lapsi jujutettiin siivoamaan? :)

Tommi K
Isyyspakkaus

Hei, hauskaa, miten paljon tämä juttu on herättänyt keskustelua!

Ehkäpä siis uskallamme näyttää lelukirjaa tytölle sittenkin, kun hän ymmärtää siitä jotain ;)

Itse en muista lelukirjaa lapsuudesta. Niin, no ensin sitä ei ollut olemassa, ja ehkäpä se vakiinnutti asemansa vasta sitten, kun olin jo huomattavasti kiinnostuneempi... öö, jostain muusta kuin leluista. Niin, mistä? Varmaan kuorolaulusta. Mikä kuulostaa oikeastaan vähän surulliselta. No mutta Lego-kuvastot kyllä muistan. Niitä taitaa olla muutama tallessakin 1980-luvun puolivälistä. Sekin on oikeastaan vähän surullista.

On kyllä jännä, miten eri vanhemmista eri lelut tuntuvat turhakkeilta. Itsestäni esimerkiksi Angry Birdsit ovat oikein mainioita leluina. Ja niillähän siis heitellään muita, tietysti! :D

heta margareta: Hah! Tuli mieleen myös, että voisi tehdä arviointiviitekehyksen, jonka mukaan lelutoiveita voisi priorisoida.

VierailijaKirsi: Tuo opus tulee nimellä lähetettynä ja Itellan kotiin kantamana, eli kyllä se tulee perille kiellosta huolimatta samoin kuin kaikki muutkin vauvantarvikefirmojen ja kirjakerhojen mainokset.

ja Iksu: Ehkäpä minunkin olisi pitänyt saada pienenä sellainen leikki-imuri, että olisin oppinut pitämään siitä :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Omasta mielestäni lelulehdet oli ihan mahtava juttu, niitä oli kiva selailla ja haaveilla kaikista hienoista barbitavaroista. Eipä niitä toivottuja leluja ainakaan montaa koskaan tullut mutta silti kaikki lahjat oli aina kivoja.

Ja ala-asteikäisinä me käytettiin lelukuvastoja kaverin kanssa kotileikissä postimyyntikuvastoina ja olevinaan tilailtiin niitä imuireita ja muita härpäkkeitä koteihin :D hauskaa oli vaikkei mitään ikinä perille tullut.

Kommentoi