Lievästi lihava

Isyyspakkaus

Viime päivinä ajatukseni ovat pyörineet aika lailla liikunnan ympärillä - eikä pelkästään sen kuntosalin lapsiparkin vuoksi. Valitettavasti liikunta on nimittäin se asia, josta tingin ensimmäisenä, jos ja kun jostain omista menoista on pakko tinkiä, ja se alkaa näkyä.

Syötin tietoni painoindeksilaskuriin ja sain surullisen tuloksen:

"Perinteisella kaavalla laskettu painoindeksisi on 25.54 eli olet lievästi lihava."

"Uudella kaavalla laskettu painoindeksisi on 25.28 eli olet lievästi lihava."

Auts.

No juu, olen normaalipainon ylärajasta vain kilon päässä, mutta silti tämän tuloksen mukaan minulla on lievästi kohonnut riski sairastua lihavuuteen liittyviin sairauksiin. Ja kyllähän se kuulostaa ikävältä, että ihannepainoni olisi kymmenen kiloa vähemmän. Oi joi, olen painanut sen verran yli kymmenen vuotta sitten.

Kaukana ovat ne ajat, kun ehdin harrastaa liikuntaa neljänä tai viitenä päivänä viikossa. Todellinen alamäki alkoi jo kotimme remonttirupeaman aikoihin reilut kaksi vuotta sitten, ja lapsen syntymän jälkeen liikuntasaldoni on ollut suorastaan surkea.

Eikä tässä ole kyse pelkästään siitä, ettei ole aikaa käydä kuntosalilla. Olen myös mestari keksimään syitä sille, miksi en käy vaikkapa juoksemassa. Vuodenaika. Sää. Kellonaika. Väsymys. Lapsi. Siis motivaation puute.

Ja myös se, etten nauti juoksemisesta. Silloinkin, kun olen treenannut kahdelle puolimaratonille, olen oppinut parhaimmillaan vain sietämään juoksemista, en pitämään siitä.

Uh, ei nyt mennä sen syvemmälle ongelmaan eikä sen syihin vaan otetaan ratkaisulähtöinen lähestymistapa.

Yritin keksiä kivaa tapaa saada juoksumotivaationi taas nousuun ja pohdin, voisivatko juoksurattaat olla sellainen. Jos kävisin juoksemassa rattaiden kanssa tytön päiväunien aikaan, liikuntaan käytetty aika ei olisi pois yhteisestä ajastamme.

Bugiksien kanssa juokseminen ei onnistu, minkä tietää jokainen, joka on yrittänyt ottaa rattaiden kanssa edes muutaman juoksuaskeleen ehtiäkseen bussiin tai raitiovaunuun.

Olisin tosi kiinnostunut kokeilemaan juoksurattaita, mutta en halua heti mennä ostamaan sellaisia, jos ne eivät tunnukaan hyviltä tai motivaatio ei siitä nousekaan. Tietääkö siis joku pk-seudulta vuokraamoa, josta saisi hyvät juoksurattaat vuokralle vaikkapa viikoksi tai pariksi?

* * *

Nyt lähden kuntosalille, jätän tytön hoitoon äidilleen ja toivon, että Leevi and the Leavingsin Sopivasti lihava lakkaisi soimasta päässäni.

Share

Kommentit

Mindeka
Ma-material Girl

Olisiko jollain tutulla antaa lainaan juoksurattaita teille esim. pariksi viikoksi? Mä harkitsin niiden ostamista viime kesänä, mutta jätin hankkimatta. Tulin siihen tulokseen, että myös reipas kävely rattaiden tuoman lisävastuksen kanssa on tehokasta, joten normirattaat kelpasivat. Enkä ole niitä kertaakaan kaivannutkaan.

Muistan erittäin selvästi viime kevään, jolloin meillä oli suurinpiirtein samanikäinen lapsi kuin teillä nyt. Raskauskiloja oli jäljellä ihan kiitettävästi, motivaatio ja jaksaminen oli urheilun suhteen nolla, mutta jotenkin siitä suosta vaan noustiin! Kuin huomaamattani, löysin uudelleen ilon juoksuun ja sitä kautta sain peilikuvani myös muuttumaan. En ala nyt jakelemaan mitään lajineuvoja, koska sinä et ole lihava. Et lievästi, etkä varsinkaan sopivasti ;) 

P.S. Korvamato tuosta biisistä on melkoinen. Kiitos.

Piipo79

Tommi, lihakset painaa enemmän kuin läski! Siitä se painoindeksi johtuu ;-)

Vierailija (Ei varmistettu)

Hmm joo, kyllä se paino sulla varmasti ihan lihaksista tulee, ainakin ylipainoisesta näytät olevan KAUKANA!
Typeriä jossain tapauksissa noi painoindeksi-systeemit, kuten esim sun kohdalla...

Mahdoton Nainen

Voin kuvitella että liikkuminen on haasteellista pienen lapsen vanhemmille. Kannattaa kuitenkin muistaa, että painonhallinnassa ruokailutottumuksilla on suurempi merkitys kuin liikunnalla. Tietty jos liikunta on ollut täysin nollissa niin onhan sen uudelleen aloittamisella jokin vaikutus (mullakin on siitä kokemusta), mutta silti kannattaa ehkä tsekata myös ne syömistavat.

Piipo79

Ai niin, kärrylenkit lapsen päivääunien aikaan on oiva kunnonkohotuskeino. Aiemmin juoksin, nyt en edes juokse mutta kylläpä kilometrejä kertyy kävellessäkin...

Jyviä ja ohdakkeita

Ostakaa sellainen paremman luokan pyörän peräärry, johon saa myös juoksuvarustelun, esim. Chariot. Ja sitten ei kun lenkille, pyörällä, juosten, kävellen, noihin saa jopa hiihtovarustelun talveksi. Lainaamo löytyy täältä (juoksusetteineen) http://www.tavarafillari.fi/hakemisto/chariot/

Tällaisella kärryllä pystyy hoitamaan muuten (ilman lasta) myös viikon ruokaostokset kerralla kotiin ja kuskaamaan muutenkin isoja kamppeita ilman autoa = hyötyliikuntaa. 5-vuotta kesät talvet käyttäneenä en voi kuin suositella.

 

JonnaH. (Ei varmistettu) http://keyword-love.blogspot.fi/

Jopa oman lääkärini mielestä noi painoindeksit on huuhaata. Ei ihmisellä ole tiettyä ihannepainoa. Tietenkään 50-100 kg ylipainoa ei todellakaan hyväksi. Jos verikokeet osoittavat, että ihmisellä on kropassa kaikki kunnossa, vaikka olisi 10kg ylipainoa, niin ihminen on terve. Se on sitten eriasia, jos ei itse viihdy omassa kehossaan. Painoindeksin takia en koskaan laihduttaisi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Lastentarvikevuokraus.fi näyttäisi tarjoavan Baby Joggereita vuokralle viikon minimiajalla. Kokemusta ko. mallista missään käytössä ei kyllä ole.

Juu, et ole lihava. Painoindeksi on mielestäni harhaanjohtava varsinkin miehillä, joilla lihasmassaa on yleensä enemmän, vaikka eivät olisikaan Amerikan suurlähettilään henkistä porukkaa. Esimerkiksi oma mieheni kolkuttelee painoindeksin mukaan normaalipainon ylärajaa, vaikka häntä voisi kuka tahansa kutsua ei hoikaksi, vaan laihaksi.

mutta ymmärrän kyllä, jos oma olo on plösähtänyt ja erilainen kuin aiemmin. Omissa nahoissaanhan sen tuntee ja vaatteiden istuvuudesta myös. Mutta älä stressaa!

Vierailija (Ei varmistettu)

Onko pakko juosta? Kyllä sitä hien pintaan saa reippaasti kävellenkin, varsinkin kun on kärrytkin työnnettävänä.

Eerika
Bättre liv

Meinasin juuri samaa kysyä, jos ei nauti juoksemisesta, miksi sitten pakottaa itsensä siihen? Olisiko joku muu juttu mistä nauttisit? Pyöräily, sähly kavereiden kanssa, vaikka nyrkkeily tai ihan mikä vaan laji. Motivaatiota löytyy huimasti enemmän jos oikeasti NAUTTII siitä mitä tekee :) Toinen juttu onkin sopiva treenikaveri, jolloin laistaminen on hankalampaa. Ruokavalio onkin ihan oma juttunsa kun sattuu rakastamaan hyvää ruokaa, mutta sitäkin on hyvä joskus tarkastella missä suhteessa saa ruoastaan protskuja, hiilareita ja muita ystäviä. Niin ja älä usko liikaa siihen painoindeksiin tai vaakaan, parhaat mittarit ovat peili (ja valokuva) sekä mittanauha!

Iloa treenaukseen, vaunuilla ja ilman ;) Pienen tultua perheeseen saa varmastikin käyttää lisää luovuutta saadakseen riittävästi liikuntaa elämään. (Voiko sitä pientä käyttää punttina?)

Melina G (Ei varmistettu) http://laatikkotalo.com

Se on tietty ikävää, jos on treenattava (ilman lasta ja) juuri viikonloppuisin, kun aika on puolison kanssa vietetystä ajasta pois. Meillä ainakin mies tulee arkisin niin myöhään kotiin ja on lisäksi työmatkoja, että tuntuisi kurjalta liikkua sitten viikonlopuisin erikseen.

Kun meidän lapset olivat itkuisia kuntokeskuksen hoitopaikassa, teimme niin, että mies oli lasten kanssa siellä hoidossa ja minä tein 30-45 min. treenin. Sitten läpsystä vaihto ja mies treenaamaan. Yhteistä aikaa tuli kuitenkin enemmän kuin jos kumpikin olisi kotoa asti lähtenyt yksin salille. Ja välillä lapset myös suostuvat jäämään itsekseen hoitoon ja tällöin pääsemme treenaamaan yhdessä.

Tommi K
Isyyspakkaus

Heh, en mä tässä oikeasti kerjännyt vakuutteluja siitä, etten ole lihava, ja näen kyllä itsekin peilistä ja varsinkin (muiden) ottamista valokuvista, että vyötärön seudulla on ihan reippaasti sellaista, jota en haluaisi siellä olevan.

Niin tai näin, ei haittaisi yhtään olla muutaman kilon hoikempi ja saada myös aerobista liikuntaa. Ja kyllä mä sitten mieluiten hankkisin ihan sitä juoksukuntoa, vaikkei se lempilaji olekaan. Ja kun sitä voisi vielä mahdollisesti harrastaa kärryjä työnnellen.

Kuten Mahdoton Nainen toteaa, painoasioissa kyse on myös siitä mitä syö, ja se se minun heikoin kohtani onkin. Kun ruoka on niin hyvää, ja olen vielä aikamoinen keksihiiri ja syön taloussuklaatkin laatikosta, jos niitä ei käytetä tarpeeksi nopeasti. Rouvaa tämä ärsyttää suunnattomasti.

Kiitos Tilia vinkistä, en ollutkaan ajatellut tuollaista vaihtoehtoa. Kaveri tarjosikin jo kahden lapsen Chariotia kokeiltavaksi.

Piipo79 ehti kehua toisaalla Babyjogger Performance -rattaita.

Tänään oli kyllä sellainen sää, että pieni juoksuinnostuksen kipinä menetti valtaosan hehkustaan.

VMM (Ei varmistettu)

Suosittelen lämpimästi fillarointia! Peräkärry on hyvä, kuten on myös tavarafillari, johon lapsen saa lootaan.

Plussia:
-lapsen voi ottaa mukaan, ja lapset useimmiten tykkäävät tästä todella paljon
-laajentaa omaakin reviiriä suhteessa usein toistuviin vaunulenkkeihin: tiesitkö esim. että Kauklahdessa on kiva kahvila (http://eat.fi/fi/espoo/cafe-brunnsdal), Palmenin kyläkauppa on mainio ja sympaattinen pikkukauppa (http://www.fonecta.fi/yritykset/Vantaa/341176/K-Lahikauppa+Palmen). Keskuspuiston läpi voi myös vaikkapa suhauttaa Maunulan majalle ansaituille munkkikahveille.
-todella tehokasta liikuntaa, koska töissä ovat vartalon isoimmat lihakset

Miinuksia:
-ei niin mitään!

Suttura

Pyöränperäkärrylle (juoksulisävarustein) ääni täältäkin - mä olen kaksi kesää nyt suhannut sellaisella, kyydissä Esineiti ja pikkukoirat. :D On vastusta meinaan.

sarkkulii (Ei varmistettu)

Ennen kun luin edes koko tekstiä, totesin ensimmäisen kuvan nähdessäni, että oletpa hyvässä kunnossa. Lihasta se vaaka vaan näyttää :)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Liikkumisessa tärkeintä on tehdä sitä mikä on kivaa. Miksi pakottaa itsensä juoksemaan jos se tuntuu vastenmieliseltä? Toki juokseminen on helppo valinta, se on ilmaista ja sen kun ponkaisee ovesta ulos ja lähtee juoksemaan. Ehkä kuitenkin miettisin jotain lajia, josta oikeasti tykkäät. Olen itse sen verran mukavuudenhaluinen, että mielestäni ihmisen on turha pakottaa itsensä tekemään asioita joista ei yhtään tykkää, oli se sitten liikuntaa tai jotain ihan muuta.

Trendikapistus (paitsi että se trendi taisi mennä jo) kahvakuula on kiireisen lapsiperheen  liikunnan pelastus. Tehokas jumppa tulee tehdyksi puolessa tunnissa tarvittaessa jopa sisällä, ja samanaikaisesti kiusataan niin lihaskuntoa kuin kestävyyttä. Treenin jälkeen on sellainen olo että olisi käynyt lenkillä vaikka ei juossut metriäkään.

Tommi K
Isyyspakkaus

Pyöräily voisi olla kyllä kivaa, kunhan pääsee ensin yli siitä ahdistuksesta, että on ainakin jonkin matkaa pyöräiltävä lapsen kanssa keskustassa. Helsinki ei ole vielä lähellekään sellainen pyöräilykaupunki kuin vaikkapa Kööpenhamina, jossa näkyy (suomalaisin silmin) huomiota herättävän paljon pyöriä, joissa on sellainen kuljetuslaatikko pyörän edessä.

sarkkulii: salaisuus on kuvakulma + musta paita ;)

A. Sinivaara: Se olisi just se helppous. Musta olisi kiva tykätä juoksemisesta, mutta se ei onnistu, jos ei ole juoksukuntoa. Toisaalta juuri sen kunnon vuoksi kaikki muutkin aerobiset lajit tuntuvat yhtä ikäviltä :D Kyllä liikunta on vähän sellainen asia, johon on pakotettava itsensä, jos tarve siihen ei ole koskaan ollut luontaisesti sisäsyntyistä.

markus.asunta: Hmm, pitääpä testata sellaista kuulaa salilla käydessä.

I May Say (Ei varmistettu)

Itse karistin muutaman viimeisen raskauskilon karppaamalla, tosin en rasvojen kanssa läträämällä, vaan lähinnä jätin viljat ja sokerin pois about 4 kuukaudeksi. Samaan aikaan lisäsin liikuntaa, kävin kärryttelemässä 1,5 h- 2h päivittäin (päiväunien aikaan) ja joogasin 2-3 krt/vko. Luulen, että suuri. Vaikutus oli ruokavaliolla, eikä itse liikunnalla.

Tällä hetkellä syön makeaa vain 1 krt/kk, tosin kilot eivät karise, mutta eipähän tule mutusteltua päivittäin sokeria. Minä myös söisin kaiken makean, ellen olisi päättänyt toisin. Ensimmäinen viikko oli hankalin, sitten helpotti.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos haluaisit tykätä juoksemisesta, mutta esteenä on juoksukunto tai pikemminkin sen puute, niin avain on lähteä rauhassa liikkeelle. Juoksukunto kasvaa loppujen lopuksi todella nopeasti. Jos vaan maltat lähteä harjoittelemaan lähes mateluvauhtia ja vaikka kävelemällä välillä, niin pian huomaatkin kirmaavasi jo paljon lujempaa ja paljon pidempiä aikoja. Pointtina on se, että ei lähde millekään raastolenkeille, vaan kasvattaa kuntoa hissuksiin, niin että juokseminen tuntuu mukavalta. Sillä tavoin ei tule isompia rasitusvammojakaan, joita kokemattomammille juoksijoille helposti tulee, jos harjoittelumäärää nostetaan radikaalisti.

Itse ryhdyin tekemään juoksulenkkejä vasta viime keväänä säännöllisemmin. Alkuun saatoin juosta vain muutaman kilometrin ihan mateluvauhtia, mutta syksyllä juoksin jo ensimmäisen puolimaratonini ja nyt on maratonhaaveet mielessä, ehkä jo syksylle! Viikkokilometrejä juosten kertyy tällä hetkellä vaihtelevasti jotain 40 ja 65 välillä. Tsemppiä ja malttia, niin hyvä tulee.

Vierailija (Ei varmistettu)

A. Sinivaara on löytänyt oikeastaan sen ainoan oikean (=toimivan) kulman liikkumiseen jolla on edes jotain toivoa yrittää karistaa kiloja.

Jos ei aidosti diggaa siitä mitä tekee, siitä ei voi koskaan myöskään tulla kestävä apukeino painonhallinnan suhteen. Ja tämänhän Tommi on itsekin jo havainnut.

Tosin käsitys siitä, että liikunta olisi se tärkein (tai oikeastaan edes kovinkaan merkittävä) konsti painonhallinnassa on vain vuosikymmeniä toistettu myytti.

Mm. Time -lehden artikkeli kyseisestä aiheesta vuodelta 2009 valottaa hyvin miksi liikunta (meillä taviksilla) lähes poikkeuksetta menee reisille mitä painonhallintaan tulee.

"Urheilu" on keksitty tarve (ja tätä nykyä myös miljardiluokan bisnes, joka perustuu pitkälti syyllistämiseen sekä äärimmäisen tehokkaaseen mielikuvamainontaan).

Tosiasiassa meidät on biologisesti ohjelmoitu nauttimaan aina herkut ensin ja raatamaan vasta sen jälkeen - mikäli siihen ylipäätään on jokin ulkoinen pakottava tarve.

Hyvä kansantajuinen alustus tähän problematiikkaan (jossa myös valaistaan miten ehkä kannattaisi jatkossa menetellä jos haluaa saada oikeita - parempia - tuloksia aikaan) löytyy täältä: http://youarenotsosmart.com/2010/10/27/procrastination/

Suosittelen lukemaan jos vähääkään kokee (tai on saanut muilta kuulla), että on ongelmia asioiden kanssa vitkastelun suhteen. Lonkalta heittäisin, että tämä ongelma/"ongelma" koskettanee suurinta osaa ihmisistä.

(BTW, moderneissa yhteiskunnissahan tämä ulkoinen pakko on tietystikin perustoimeentulon hankkimisen välttämättömyys koskapa olemme väkisin hanganneet vastaan sen suhteen, että luovuttaisimme töiden tekemisen koneille/koneälylle, jotka tekisivät ne "yllättäen ja pyytämättä" eli automaagisesti. Mutta lopetan politiikan puhumisen tähän - tällä erää - koska tässä aiheessa emme ainakaan voi syyttää huonoja poliitikkoja omista läskeistämme).

***

Ns. huippu-urheilijat vievät luonnolle täysin vieraan itsekieltäytymisen ääripäähän mitä moninaisimmilla psykologisilla sekä logistis-strategisilla tempuilla. Jos haluaa menestyä muutenkin kuin piirimestaritasolla, on pakkokin.

Oikeastaanhan tässä vaiheessa kyse on jo sairaalloisesta fetismistä. Vaikka inhoankin ihan kaiken medikalisointia, huippu-urheilu on kiistämättä mielensairaus, joka usein - ei aina - liittyy hyväksynnän hakemisen tarpeeseen ja/tai heikkoon itsetuntoon).

Ja juuri siksi koska (huippu)urheilu on niin luonnotonta, entisistä huippu-urheilijoista ani harvat noudattavat uransa jälkeen sitä kuntoiluregiimiä jonka piti (kaikki ne vuodet) muka olla kaikilla tavoin parasta ihmiselle, ikinä.

Hyvin monilla urheilu-uran lopettamisessa päättyy myös urheileminen. Monista tulee ns. teetotallereita jotka eivät juokse kuin korkeintaan tärkeään kokoukseen ja ehkä ruokakauppaan 10 minuuttia vaille yhdeksän kun kaljaa on vielä mahdollista saada laillisesti kaupan hyllyltä.

Kenties meissä kaikissa on ikään kuin sisäänrakennettuna olemassa ymmärrys siitä mikä on meille hyväksi ja mikä taas ei ole. Mutta urheilija joka hakee menestystä ei tietenkään voi lähteä tälle pohdiskelun tielle.

Eipä sillä, että urheilemattomuudessa mitään vikaa olisi. Urheilusta ei näet ole mitään todettua pitkäaikaista terveydellistä hyötyä.

Kenties kaikkien aikojen kovin juoksija, Emil Zatopek, ei myöhempien aikojen pyhänä miehenä eronnut testattuna mitenkään oman ikäluokkansa kohortista mitä terveydentilaan tuli.

Pikemmin päin vastoin.

Satupekan tapauksessa sydämen lihaskunto oli keskivertoa heikommassa kunnossa ja muutakin ennenaikaista kremppaa oli. Lyijymonojen kanssa juoksemisella on hintansa...

Jos kova itsensä rääkkääminen jotain enteilee, niin todennäköisesti juuri ennenaikaista sekä tarpeettoman kivuliasta vanhuutta.

Tämä tietysti loukkaa meidän kosmista oikeudenmukaisuuden käsitystä sillä näyttäähän se nyt lievästi ilmaistuna typerältä, että käteen ei lopultakaan jäisi oikeastaan mitään - paitsi mahdollisesti jokunen mitali ja läkkipellistä kokoon kursittu pokaali hyllyillä (tai varastossa) pölyä keräämässä ja muistuttamassa meitä ikuisesti mitä oikein tulikaan tehtyä kaikki ne vuodet...

Vituttahan se. Kyllä minä sen voin hyvin ymmärtää.

Menopuolelle pitää todennäköisesti kirjata myös yksi (tai useampi) polvileikkaus, joka "auttoi" hetkeksi siirtämällä ongelman myöhempään ajankohtaa), epämääräisiä kolotuksia ja sydämen tykytystä. Ja nämä ovat "vasta" terveydellisiä menetyksiä.

Sillä eihän ole konsti eikä mikään juoda ja syödä arvoltaan pienimuotoiseen perintöön verrattavissa oleva määrä urheilujuomia - jotka vieläpä maistuivat oksennukselta - sekä kaikenmaailman vitamiinivalmisteita, kipulääkkeitä sekä ihan rehellisiä taikapillereitäkin. Douppauksenkin joutunee pääosin rahoittamaan itse.

***

Joku ihmetteli, että onko pakko juosta kun kävelläkin voi. Samaa minäkin ihmettelen. Kannattaa pitää mielessä, että kävely on vain hidasta juoksua eli samassa ajassa etenee vain lyhyemmän matkan...

Urheilijat - ja erityisesti entiset huippu-urheilijat - tulevat elämänsä aikana tavattoman kalliiksi yhteiskunnalle. Ja kaikki tämä oikeastaan vain ylikorostuneen kilpailuvietin, huonon minäkuvan ja/tai kehonkuvan vuoksi.

Juoksu on yhä uudestaan ja uudestaan todettu erittäin korkean loukkaantumisriskin lajiksi. Oikeastaan juokseminen pitäisikin luokitella ns. extremelajiksi jota sopii harrastaa vain omalla vastuullaan.

Kävely sen sijaan säästää polvia, lompakkoa sekä lopettaa kokonaan sellaisestakin itseaiheutetusta urpoilusta kärsimisen ettei voi mennäkään ihmisten ilmoille eikä oikein muutenkaan muuttaa suunnitelmia extempore vain siitä syystä, että sattui vetämään ne juoksukledjut päälle ja lapsellisen näköiset trainerit jalkaan...

En voi kuin suositella kävelyä. Ja mikäänhän ei estä juoksuaskeltenkin ottamista mikäli sellainen into sattuisi päälle iskemään. Hommaa vain sellaiset kengät joilla hoituu sekä kävely että tarvittaessa juoksukin.

Itselläni on tähän tarkoitukseen Terra Planan louferit. Olen testannut, toimii. Ruskeilla tai ainakin mustilla Dharmoilla voisi painella suorilta käsin vaikka omiin häihin (ja jaksaisi tod.näk. paremmin danssatakin ne jalassa).

***

Tuo neuvo on aina hyvä pitää mielessä, että pitäisi oikeasti ymmärtää aloittaa asteittain.

Tämä on tyypillinen aloittelijan virhe ja suorastaan oire hyvin monilla miehillä. Siksi sellaisiakin loukkaantumisia, jotka olisi helposti vältettävissä, sattuu enemmän miehillä kuin naisilla koska ukoilla nyt vaan on naisia keskimäärin kovempi pätemisen - ja varsinkin näyttämisen - tarve.

On totta, että rapakunnosta on varsin helppo nostaa kunto keskivertohyvälle tasolle hyvinkin nopeasti. Luokkaa 10 kilometriä kolmessa vartissa lupaa jo perushyvää maratonsuorituspotentiaalia (eli suomeksi ilmaistuna vakuuttavaa maratonhölkkäilykykyä).

Useimmat eivät seuraavaa astetta tulekaan saavuttamaan (mikä lienee pelkästään hyvä juttu) koska se vaatinee jo ihan oikeasti panostuksia, tai oikeammin, uhrauksia.

Vierailija (Ei varmistettu)

Unohtunut linkki TIME -lehden artikkelista:

http://www.time.com/time/magazine/article/0,9171,1914974,00.html

Kommentoi