Liikaa tietoa

Isyyspakkaus

Kuulun niihin ihmisiin, jotka haluavat tietää asioista ja niiden etenemisestä mahdollisimman paljon - ja jäävät sitten murehtimaan ja jännittämään, meneekö kaikki hyvin. Tämän odotuksen aikana olen ehtinyt viettää useamman hetken jännittäen, huolehtien ja pari kertaa jopa surren, kun olen ollut varma, että jotain on pielessä.

Olenkin miettinyt, tarjotaanko tuleville vanhemmille nykyisin jopa liikaa tietoa kaikesta, mitä tapahtuu tai voi tapahtua ja mitä riskejä mihinkin asiaan liittyy. Mitä hyötyä on oikeastaan tietää asioista, joihin ei voi lainkaan vaikuttaa ja jotka vain lisäävät omaa jännitystä erityisesti raskauden alkuvaiheessa?

Otetaan vaikkapa tuulimunaraskaus. Ennen positiivista raskaustestiämme en edes tiennyt koko asian olemassaolosta. Kun luin sitä koskevan jutun, olin vakuuttunut, että sellainen meilläkin olisi käynnissä.

Alkuraskauden pieni vuoto sai minut googlaamaan maanisesti ja lukemaan artikkeleita siitä, mistä kaikesta voi olla kyse. Lopputuloksena oli menetetyt yöunet seuraavaan ultraan saakka, jossa kaiken todettiin olevan hyvin.

Odotuskirjassa kerrottiin, että sikiön liikkeet, ne pienen perhosen siiven hipaisut, pitäisi tuntea tietyllä viikolla. Kun ne eivät tuntuneet silloin eivätkä vielä seuraavallakaan, Rouva oli varma, että koko toukka on haihtunut pois.

Enpä tiedä, onko siitäkään tiedosta hirveästi hyötyä, että lääkäri on nähnyt ultrassa jotain epäilyttävää, jos todennäköisyys siihen, että jotain on oikeasti vialla on hyvin pieni.

Ihan vihoviimeinen asia ovat netin keskustelupalstat. Tiedän, että niitä pitäisi jokaisen rationaalisesti ajattelevan ihmisen välttää. Kiusaus on kuitenkin liian suuri, kun Rouva ilmoittaa tunteneensa kovaa kipua alaselässä tai kummallista tunnetta vatsassa, ja tietokone on juuri sopivasti olohuoneen pöydällä. "Siitä se siskonkin keskenmeno sitten alkoi", diagnosoivat keskustelupalstojen leidit, ja taas jännitetään.

Olen aivan varma, että olisin osannut iloita tästä raskaudesta ja odotusajasta paljon enemmän ja paljon aiemmin, jos en olisi tiennyt, mitä kaikkea siinä voi mennä pieleen. Olikohan odottaminen ennen tätä informaatiotulvan ja internetin aikakautta yhtä pelottavaa vai ainoastaan kutkuttavan jännittävää?

Tietämättömyys on autuutta, sanoisin.

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä oli käytössä (1996) ainoastaan jonkun vauvalehden raskauskiekko, josta näki miten raskaus (periaatteessa, ja sitten itse asiassa ihan käytännössäkin) etenee. Lisäksi taisi olla kaksi ultraa, ja päätös ettemme mitään lapsivesitutkimuksia halua.
Tietämättömyys on todellakin siunaus.
Tsemppiä teille, se on mahtava hyppy tuntemattomaan!

Angela (Ei varmistettu)

Itsekin odotan esikoistani (raskausviikko 35+4), kokenut yhden alkuraskauden keskenmenon, lukenut paljon raskautta ja lapsen saamista käsittelevää kirjallisuutta ja hakenut netistä vastauksia tiedonjanoisena. Minusta tuntuu, että tällä kontrollifriikkeyden kulta-ajalla maalaisjärjen ja oman intuition käyttö unohtuu yllättävän monelta netistä "vastauksia ja tietoa" hakiessa. Kaikkiin asioihin ei vain ole olemassa "absoluuttista totuutta", eikä varsinkaan näissä asioissa.Aihe on toki kovin tunnepitoinen, kun kyse on pienen ihmisen elämästä, kasvusta ja hyvinvoinnista toisen ihmisen sisällä, eikä herännyttä huolta kannata vähätellä. Eri asia on, kannattaako huoleensa aina etsiä vastauksia internetin ihmemaasta. Itse olen ainakin oppinut sen, että raskausaikana pitää oppia sietämään epävarmuutta ja myös sen, että jotkut asiat vain tapahtuvat, oletpa niistä täysoppinut tai et, ja ilman, että voit estää niitä tapahtumasta. Lienee hyvä napsauttaa kaikkitietävä tietokone kiinni ja lähteä nauttimaan raikkaasta kevätpäivästä.

sagamaraia (Ei varmistettu)

Kun ensimmäisen kerran huomasin olevani raskaana, olin onnellisimmillani koskaan. Se tunne mikä ylitseni vyöryi, sai minut hymyilemään loputtomasti, auringon paistamaan ikkunoihin, kaiken paremmaksi. Olin täynnä rakkautta, odotusta ja jännitystä.

Onnekseni tilanne oli kuitenkin sen verran uusi, etten ehtinyt siihen vielä tottua sillä noin kahden viikon päästä sain hiljakseen keskenmenon. Tapaus oli hyvin rauhallinen ja jollain tasolla tiesin jo ennen sitä, että tämä ei ollut oikea kerta. Jotenkin en nähnyt koko tilanteessa muuta kuin ihanan mahdollisuuden, mutta se lopputuloksen todennäköisyys oli hyvin kaukana omassa maailmassani. Istuin sairaalassa vatsakivuista väännellen ja ajattelin, miten onnekas olenkaan kun minulla on mies, joka tulee heti avukseni kun sitä tarvitsen.

Tästä keskenmenosta on nyt aika pitkälti puoli vuotta ja tulin raskaaksi taas joulun alla. Tällä hetkellä on kaikki mennyt jotenkin varmemmin eteenpäin, kaikki ollut erilaista mutta ensikertalaisena sain kirouksekseni sellaisen pelon, etten ole voinut uskaltaa nauttia tästä odotuksesta kuten ensimmäisellä kerralla. Olen melko vakuuttunut vuorotellen, että siellä oli joku mutta se on kadonnut hiljalleen tai että se on vain lakannut olemasta. Pääni myös toistelee usein minulle, että olen kuvitellut koko jutun ja päädyn hirvittävään pulaan kun tämä selviää muillekin.

Omassa tapauksessani tiedonvirrasta on ollut apua. Kun saan lukea viikottain kalenterista että mitä pikkutyypille kuuluu ja että mitä merkkejä voin nähdä kehityksestä, olen jollain tasolla saanut siitä lohtua. Olisi karmeaa odottaa viikosta toiseen jotain merkkejä ja todeta että kun se sama viidennen viikon kauhukuva ei ole toistunut, voinen olettaa asioiden olevan ihan hyvin.

Mutta et usko miten kiva on kuulla, että muillakin on tuollaisia pelkoja ja ajatuksia, varsinkin nyt kun mitään ei tunnu tapahtuvan ja odottaminen on rutinoitunut arjeksi. :)

Mindeka
Ma-material Girl

Mulle sanottiin jo ekassa neuvolassa, että tuntuu sitten miltä tahansa tai haluat mitä tietoa tahansa, niin netin keskustelupalstoille et mene. "Tämä on kielto. Soita aina vaikka minulle." Ja sitä noudatinkin. Vain raskausviikkojen mukaisen kehityksen kävin Liberon sivuilta katsomassa :)

Tommi K
Isyyspakkaus

 

Vierailija (8:51): Kyllä on ajat muuttuneet.

Angela: Kyllä, hyvä neuvo!

sagamaraia: Otin jossain vaiheessa tavaksi lohduttaa Rouvaa sillä, että vaikkei vatsassa tuntunut vielä mitään liikkeitä, ei ollut mitään syytä uskoa, että kaikki ei olisi hyvin. Suurin osa raskauksista sujuu ongelmitta, mikä on vaikea muistaa, kun oma huoli on suuri. Onnea odotukseen!

Tommi K
Isyyspakkaus

Mindeka: Hahaa! Mä sanoin ihan saman Rouvalle, mutta en itse malttanut noudattaa sitä ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Tieto tosiaan lisää tuskaa. Ehkä pelko on jonkinlaista itsensä suojaamista? Meillä on 5-vuotias esikoinen ja toisen lapsen laskettu aika on kesäkuun alussa. Viime vuoden kaksi keskenmenoa ovat pitäneet huolen siitä, että ihan kokonaan ei vieläkään uskalla iloita tulevasta vauvasta. Muuta ei voi ajatella kuin, että vastoinkäymiset kasvattavat ihmistä ja lisäävät ymmärrystä myös muiden murheista ja menetyksistä. Kun on jotain menettänyt osaa iloita enemmän ja syvemmin siitä, mitä jo on. Täytyy vain ajatella, että niiden ihmisten elämä on köyhempää, jotka ovat aina kaiken saaneet helposti ja ilman vastoinkäymisiä. Raskaushormonit eivät tietenkään helpota asiaa.
Muutoin en keskustelupalstoja harrasta, mutta peräkkäisten keskenmenojen myötä oli lohdullista lukea, ettei itse ole ainoa samassa tilanteessa. Silloin, kun kaikki menee hyvin, niin sieltä kannattaa tosiaan pysyä poissa ja kääntyä neuvolan puoleen.
Tsemppiä odotukseen!

Harriet (Ei varmistettu)

Puolensa ja puolensa. Koko kesän olen vierestä seurannut sitä sietämätöntä, julmettua surua, minkä kohtukuolema viikkoa ennen laskettua aikaa on saanut aikaan - odottava (ennestään 4 lapsen) äiti luotti lääkäreihin eikä etsinyt outoihin tuntemuksiin mitään vahvistusta muualta. Jälkeenpäin on selvinnyt kyseessä olleen riskiraskaus, jota kukaan lääkäreistä ei kommentoinut mutta joka oireiden perusteella olisi pitänyt huomioida. No, jossitella aina voi, enkelitrinsessaa se ei takaisin tuo. Siksi ehkä joskus tiedon etsiminen on paikallaan :)

Kiitos vielä tästä blogista, ihan huippua on lukea miehen versiota odotusajasta (jovain, tämän pidemmälle en ole vielä päässyt vaikka jostain bongasinkin teillä jo olevan pienen tytön ;)

Kommentoi