Maista Suomi!

Ladataan...
Isyyspakkaus

Yhteistyössä: Elintarviketeollisuusliitto

Sain haasteen osallistua Maista Suomi -kampanjaan, joka tekee työtä kotimaisten elintarvikkeiden ja suomalaisen työn puolesta.

Kotimaisen ruoan suosiminen on ollut perheelleemme aina itsestään selvää, mutta tähän kampanjaan minut innosti osallistumaan tämä yllättävä fakta: Jos jokainen suomalainen ostaisi kotimaisia ruokia ja juomia yhdellä lisäeurolla kuukaudessa, syntyisi vuodeksi 1 500 työpaikkaa. Ajatella, että näin pienellä valinnalla on näin iso vaikutus.

On täysi mahdottomuus, että kaikki ruokaostokset olisivat kotimaisia, eikä kukaan sellaista vaadikaan. Itse en ainakaan löytäisi kotimaista korviketta esimerkiksi kaikille pähkinöille tai siemenille. Mutta jos voin valita kotimaisen ja ulkomaisen tuotteen välillä, valitsen aina lähtökohtaisesti kotimaisen. Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä?

Sitruunat ja monet hedelmät on ostettava aina ulkomaisina, sillä niitä ei kotimaisina saa, ja talvella kotimaisia hedelmiä ei ole yksinkertaisesti tarjolla. Vihannesten osalta suosin aina sitä mikä on kaudessa, ja sehän on myös edullisinta. Varsinkin kesällä ja syksyllä tarjolla on aivan varmasti jotain kotimaista vihannesta, joten ulkomailta tuotuja ei ole mitään syytä ostaa. Talvella tilanne on tietysti toinen, mutta silloinkin voi suosia ruokavaliossa juureksia, joita saa käytännössä kotimaisina ympäri vuoden.

Monia maito-, liha- ja viljatuotteita ei ole mitään syytä ostaa ulkomaisina, ja niissä kotimaisuus on minulle juustoja lukuun ottamatta niin itsestäänselvyys, etten edes tiedä, miten paljon muualta tuotuja on tarjolla. Ja vaikka juustokaupasta lähtee usein mukaan esimerkiksi italialaisia juustoja, hyvin usein jääkaapissamme on myös jonkin suomalaisen pienjuustolan tuotteita. Uusiseelantilaisen lampaan tai brasilialaisen härän ostaminen tuntuu turhalta useammallakin tavalla.

Nyt otin kuitenkin tämän haasteen vastaan ajatellen, mihin voisin käyttää sen euron kuukaudessa enemmän. Ja itse asiassa piti ihan tarkastaa, mitä jääkaappimme ja säilykevarastomme sisältää. Tomaattimurskaa, oliiveja, kapriksia, chilikastiketta ja soijakastiketta ei taida löytää kotimaisina. Silti näiden kohdalla euro kuukaudessa kotimaisiin tuotteisiin ei kuulosta pahalta:

  • Öljy: Meillä käytetään valtavia määriä oliiviöljyä. Ainakin osa siitä voisi hyvin olla kotimaista rypsiöljyä, varsinkin se osa, joka menee paistamiseen
  • Ketsuppi: Niin, tarjolla on kotimaista ja ulkomaista. Ensi kerralla valitsen kotimaisen
  • Sinappi: Jääkaapissamme on aina ranskalaista dijon-sinappia. Ehkäpä uskaltaisin kokeilla sen kotimaista vastinetta.

Näiden jälkeen väittäisin, että ruokaostoksemme ovat niin kotimaisia kuin mahdollista.

Entä teillä? Mihin suomalaiseen ruokaan sinä voisit käyttää yhden euron enemmän kuukaudessa?

* * *

Voit levittää sanomaa ja kannustaa ystäviäsikin tukemaan suomalaista työtä postaamalla Facebookissa, Instagramissa tai Twitterissä kuvan tai videon tunnisteella #maistasuomi. Voit myös haastaa pari kaveriasi mukaan.

Vieraile myös kampanjan sivuilla ja osallistu 200 euron arvoisen tuotepaketin arvontaan: http://www.maistasuomi.fi/fi/osallistu! Luvassa on varmasti suomalaisia makuja.

Share

Kommentit

sv (Ei varmistettu)

Voin suositella suomalaista Neito -rypsiöljyä. Todella pehmeän makuista, itsellä oliiviöljyn käyttö jäänyt tämän jälkeen vähiin. Meidän taloudessa voisi miettiä kahvipapujen osalta kotimaisia paahtimoja (toki pavut on aina ulkomaisia), lisätä juuresten käyttöä sekä ja vähentää ulkomaisten kirsikkatomaattien käyttöä valitsemalla jotain suomalaisia vihanneksia tilalle.

Mippanen (Ei varmistettu)

Meillä varmaankin ainoat isommat ulkolaiset tuotteet ovat juuri nuo hedelmät talvella ja keväällä ja lisäksi tietysti talvella tomaatit, koska kotimaiset vain ovat niin mauttomia keskitalvella. Itselle kuitenkin haastavin aika on loppukevät, kun kotimaista ei juuri vielä ole ja juurekset ovat loppuneet. Espanjalainen porkkana ei vaan ole suomalaiseen verrattavissa!

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Keskitalvella ja keväällä ennen satokautta kannattaa muistaa pakasteet! Niistäkin monia saa kotimaisena, ja vitamiinit paremmin säilöttynä kuin esim. puoli vuotta laarissa nahistuneissa juureksissa.

Piipo79

Meilläkin lähestulkoon kaikki mahdollinen jo kotimaista ja juustoissakin pyrimme siihen. Valion tuotantoa ei kannata unohtaa sitäkään pientuottajien rinnalla. Kärsii tällä hetkellä valtavasti Venäjän pakotteista ja ostamalla heidän tuotteitaan säästetään työpaikkoja. Niin ja kotimaiset juustot siitäkin syystä kunniaan että maidontuottajat eivät joudu liian ahtaalle. Yksi pointti mihin olen yrittänyt kiinnittää huomiota on leipä. Moni ns.tuore paistopisteleipä (stocka,marketit jne.) on ulkomaista pakastetuotantoa eikä kuluttajat sitä helposti huomaa. Tämä siis omallekin tarkkaavaisuuslistalle!

pienellä präntätty (Ei varmistettu)

Joo tarkkana saa olla, esim. muroissa. Elovenakin viittaa niin suomalaisuuteen ja kuitenkaan ei ole. Tänne voi ilmoittaa vastaavia tuotteita ja tarkistaa tuotteen "suomipesun": http://www.selry.fi/ilmoita-kotimaiseksi-pestysta-el/

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Tää on mulle ollut aina itsestäänselvyys; ostan aina kotimaista jos se on mahdollista. Harvoin ei ole :) koskee kohdallani myös kaikkea muutakin ruokaa. Ainoastaan vaatteiden kohdalla ei tule suosittua suomalaista puhtaasti budjettisyistä, mutta käytännössä kaikki muu huonekaluista vessapapereihin pyritään pitämään suomalaisina.

Suomineito (Ei varmistettu)

Ajankohtaista ja järkevää asiaa. En kuitenkaan suosittele ainakaan vaihtamaan oliiviöljyä rypsiin, sillä yleensäkin kasviöljyt kestävät huonosti kuumentamista (parhaita paistorasvoja ovat voi tai kookosöljy) ja toisekseen rypsissä on aivan liikaa omega6:ta, joka aiheuttaa jatkuvaa tulehdusta elimistössä. Jos mahdollista niin rypsi kannattaa karsia kokonaan pois :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä yliopistossa biokemian professori oli sitä mieltä, että rypsiöljy kaikista terveellisintä. Ilmeisesti omega 6 ja 9 -rasvahappojen suhde paras juuri rypsiöljyssä.

Ac (Ei varmistettu)

Rypsiöljy sopii auton voiteluun, ei ihmisravinnoksi...

sv (Ei varmistettu)

Tästä oliivi- vs. rypsiöljy -asiasta on todella vaikea löytää selkeää ja kiistatonta tietoa. Joten jos ottaa noin jyrkän kannan, niin olisi mukava nähdä myös perusteet.

Huomenna on paremmin..

http://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_Heikkil%C3%A4_%28ortopedi%29 "Heikkilän väitteet eroavat jyrkästi ravitsemustieteen ja lääketieteen suosituksista. Heikkilä kritisoi usein julkisuudessa suomalaisia ravitsemus- ja diabeteshoitosuosituksia, eivätkä hänen ajatuksensa ole vastavuoroisesti myöskään saavuttaneet terveysviranomaisten tai Diabetesliiton hyväksyntää"

honeychile

Jokainen voi itse miettiä ottaako ravitsemusneuvoja ortopediltä, joka on siis saanut koulutuksensa siihen miten sahataan ja porataan luita... :D

Ac (Ei varmistettu)

Jokainen voi myös miettiä ottaako neuvoja kliinistä työtä tekevältä lääkäriltä, vai lääketehtaiden alla olevilta asiantuntijoilta. Heikkilän opeilla paranin 2-tyypin diabeteksesta, en käytä enää ollenkaan lääkkeitä. Ruokavalion muutoksella paraneminen tulee varmasti yhteiskunnalle edullisemmaksi kun jatkuva insuliinin käyttö. Tämä on mm Ruotsissa julkisesti noteerattu hoitomuoto, jota Suomessa ei kuitenkaan hyväksytä! Jokainen voi myös miettiä kuka menettää rahaa jos lääkkeitä ei enää määrätä.

farmaseuttiopiskelija (Ei varmistettu)

2. tyypin diabeteksen ensisijainen hoitomuoto on nimenomaan ruokavalion muutos, mikä johtuu siitä, että taustalla on usein ylipainoa tai metabolinen oireyhtymä. Ruokavalio tulisi kuitenkin muokata ravitsemussuositusten mukaiseksi, koska niitä on ollut laatimassa ravitsemuksen asiantuntijat (toki myös teollisuuden edustajia), joilla on aiheesta eniten tietoa. Usein kärkkäitä ja virallisista suosituksista poikkeavia ohjeita jakavilla "asiantuntijoilla" on jokin muu kuin ravitsemustieteellinen koulutus, mistä jokainen voi tehdä omat päätelmänsä tiedon luotettavuudesta :)

tiippa (Ei varmistettu)

Mä olen vienyt tän jo sille levelille, että pyrin ostamaan kaiken kosmetiikan ja hygieniatuotteet (+pyykinpesu) kotimaisina. Ja valikoima on yllättävän laaja, kun vaan avaa silmät :) Aina ei tietenkään löydy kotimaisista tuotteista jotain tiettyä tarvetta täyttävää ja silloin olen turvautunut ulkomaiseen.

Sus-ki
Home Sweet Home

Nyt kokeiluun lähtee Hyvä pyykki pesuaine!

Vierailija (Ei varmistettu)

Chilikastikkeista voin suositella Tannisen tuotteita (http://www.tannisenchilinen.fi/). Helsingistä olen näitä löytänyt Hakaniemen hallista ja viimeksi Tuomaan markkinoilta.

Kasvissyöjille hyvä vinkki: jos syötte soijaa, vaihtakaa se kotimaiseen kasviproteiiniin. Härkäpapu ja herne. Härkäpapua ei ihan joka kaupasta taida valitettavasti saada, mutta ainakin Helsingistä Oma maasta (Kallio) ja varmasti ympäri Suomea ainakin ekokaupoista.

Kettukarkki (Ei varmistettu)

Suosi pientuottajaa ja suoramyyntiä, muuten kannat rahasi vain kauppiaalle enkä usko silloin kauheasti uusia työpaikkoja syntyvän. Suomessa kauppa on K-kauppojen ja S-kauppojen hallussa, joten ei ihme, että se sektori vie isoimman siivun jokaisesta tuotteesta. Itse olen tilannut jo pari kertaa täältä kotimaisten pientuottajien tuotteita ja kummallakin kerralla paketti tuli tosi nopeasti. Hyvä ja erilaisia ideoita vaikka joululahjaksi http://www.avoinmaaseutu.fi/

Kommentoi

Ladataan...