Miksi perheellinen tarvitsee lapsivapaata?

Isyyspakkaus

Kun kirjoitin, että olemme palkanneet lastenhoitajan hakemaan lapset kerran viikossa päiväkodista ja viettämään heidän kanssaan illan, odotin klassista: ”Miksi niitä lapsia tehdään, jos niiden kanssa ei halua olla?”-kysymystä.

Sitä ei tullut aivan niillä sanoilla, mutta lukijani kyllä ihmetteli, miksi perheellinen tarvitsee kerran viikossa ”lapsivapaata”. Jos tämä vetää jonkun muunkin "sanattomaksi" ja "wtf", on parasta vastata kysymykseen erillisen postauksen muodossa.

Se, että joku muu hoitaa toisinaan lapsiamme, tekee kaikille hyvää, sitä en voi kieltää.

Arkipäivät ovat helposti jatkuvaa kiirettä kodin, päiväkodin ja työpaikan välillä, ja aina tuntee olevansa jostain myöhässä.

Illat lasten kanssa ovat melko intensiivisiä ja ruokailut ja nukkumaanmenot pahimmillaan hermoja raastavia suorituksia, joihin liittyy eri asteista kiukuttelua, tahtokohtauksia, ympäriinsä juoksentelua ja yleistä tottelemattomuutta. Periaatteessa keskenään kivasti leikkivät sisarukset saavat ajoittain aikaan myös hillitöntä draamaa ja monenlaisista nahistelua, ja pienempi saattaa käytännössä kirkua koko illan.

Kun lapset on saatu nukkumaan ja hengähdetty hetkinen, on noin tunti tai puolitoista aikaa tehdä ns. omia hommia. Jos osa töistä on jäänyt tekemättä, niitä jatketaan vielä illalla. Nukkumaan tulee helposti mentyä liian myöhään ja aamulla on kuitenkin herättävä aikaisin, ja sama kierros alkaa uudelleen.


Miksi siis perheellinen tarvitsee lapsivapaata? Siksi, että pysyy järjissään myös silloin, kun lapset ovat siinä iässä, että he tekevät kaikkensa viedäkseen sen.

Tämä on varmasti vain yksi vaihe, joka liittyy 2-vuotiaan kuopuksen kehitykseen, mutta on se silti joinain päivinä ja kokonaisina viikkoina aivan prkleen väsyttävää.

Perheellinen ihminen on muutakin kuin vain isä tai äiti. Jos työelämä ja muut velvoitteet - olivat ne sitten lähtökohtaisesti kuinka kivoja tahansa - täyttävät kalenterin ja nostavat stressitasot jo muutenkin korkealle, arjen pyörittäminen täysin ilman ulkopuolista apua voi alkaa tuntua raskaalta. 

Vaikka korostin edellisessä jutussani treffi-iltoja, on taustalla myös se, että erityisesti vaimoni kaipaa sitä, että yhtenä päivänä viikossa ei olisi kiire pois töistä ja voi tehdä tarvittaessa vaikka 10-tuntisen työpäivän, jolloin töitä ei tarvitse jatkaa illalla.

Mutta kyse ei ole kuitenkaan pelkästä lapsivapaasta, vaan myös siitä, että kaiken keskellä puoliso unohtuu helposti. Jos vuorokaudessa on se yksi tunti aikaa tehdä aikuisten asioita suurin piirtein rauhassa, usein tulee tehtyä sitä, mikä on pakollista ja akuuttia, ja parisuhteen hoito unohtuu. En ihmettele, että pienten lasten vanhemmat eroavat helposti. 

Emme halua olla yksi niistä pareista emmekä myöskään yksi niistä, joka unohtaa toisensa ja huomaa lasten muutettua pois kotoa, että on kasvanut erilleen, kun ei tullut tehtyä mitään yhdessä. Meillä on takanamme yhteistä elämää 21 vuotta, ja toivon että jäljellä on vähintään tuplasti sen verran. 

Kahdenkeskisen ajan lisäksi on hauskaa nähdä toisinaan myös omia ystäviä ihan aikuisten kesken. Ilman jatkuvia keskeytyksiä ja pakkoa lähteä iltahommiin seitsemän jälkeen.

Tai sitten voidaan ihan vaan hoitaa yhdessä joitain asioita, joissa tarvitaan molempia aikuisia. Joudumme tänään käymään rautakaupassa molempien lasten kanssa, ja kuulen, jo miten toinen narisee siitä, miten siellä on tylsää, ja toinen rimpuilee irti rattaiden vöistä ja karkaa hyllyjen väliin.

Kaiken tämän päälle on myös kaikki muut mahdolliset menot ja niiden käytännön puoli. Sekä minulla että vaimollani on omat viikottaiset harrastuksemme, joista emme tingi, ja kalentereihimme ilmestyy usein myös muita iltamenoja: kulttuuria, illallisia, työpaikan tapahtumia, esiintymisiä jne. Toisinaan ne ovat päällekkäin, ja lapset tarvitsevat silloin hoitajan. Meillä ei ole käytössä isovanhempia, jotka voisi hälyttää paikalle akuutin tarpeen tullen. Keväällä meillä oli käytännössä tarve lastenhoitajalle lähes viikoittain, ja hoitajan saaminen paikalle vaati viestittelyä useamman hoitajan kanssa ennen kuin jollekin tutulle sopi. Ja aina ei sopinut.

On yksinkertaisesti käytännöllisempää, että sama hoitaja on varannut joka viikko saman illan, jolloin itsekin tiedämme, että kaikki ylimääräiset menot kannattaa sopia sille illalle. Tai jos etukäteen on tiedossa, että jokin ooppera tai firman bileet on jollain viikolla toisena iltana, hoitajan kanssa sovitaan, että hän tuleekin silloin, jos se vain sopii hänelle.

Kun tukiverkkoja ei ole, hoidamme lapsemme itse joka ikinen päivä. Se, että olemme nyt poissa kotoa yhtenä päivänä viikossa 3 - 4 tuntia, ei ole oikeasti yhtään keneltäkään pois. Päin vastoin: vanhemmat rentoutuvat, ja lapsetkin odottavat kovasti hoitajaa, joka tekee heidän kanssa erilaisia kivoja asioita kuin vanhemmat. On myös kivaa, että lapsilla on elämässään joku muukin aikuinen, jota he näkevät säännöllisesti.

Vielä ajatusleikki: jos olisinkin kertonut, että isovanhemmat hakevat lapset kerran viikossa päiväkodista ja ovat heidän kanssaan illan, olisinkohan saanut samaa ihmettelyä? Se ei valitettavasti ole kuitenkaan mahdollista.

Vanhemmuus ei ole kilpailu, jossa pisteitä saa eniten se, joka sinnittelee pisimpään ilman apua eikä romahda. Joku ei ehkä koskaan tunne tarvitsevansa aikaa itselleen tai ollakseen kahden kesken puolisonsa kanssa, mutta toiset haluavat hieman enemmän omaa aikaa palautuakseen. Me myönsimme itsellemme, että juuri me tarvitsemme tätä apua juuri nyt.

Jos siis alkuperäinen kysymys oli, miksi perheellinen tarvitsee kerran viikossa ”lapsivapaata”, minä kysyn, miksi ei, kun siihen on kerran mahdollisuus?

Kommentit

Marihanna (Ei varmistettu)

Ihan loistava järjestely! Onnittelut teille - ja ihania parisuhdeiltoja!

Vierailija (Ei varmistettu)

Yleensä ne ihmettelijät tuppaa olemaan eri elämäntilanteessa, en usko että kukaan pikkulapsiarkea ilman turvaverkkoja elävä tulee sanomaan muuta kuin että hyvä homma :) Ja hyvä idea, pitäisi itsekin saada aikaan!

Vierailija (Ei varmistettu)

TÄMÄ. Olen hieman kateellinen tukiverkostojen puuttuessa, mutta jos taloudellinen tilanne paranee, varastamme idean. Ihania vapaita aikuisille ja uusia leikkejä lapsille!

Marjaaaana (Ei varmistettu)

Tuntuu uskomattomalta, että kukaan kehtaa kyseenalaistaa tällaista fiksua järjestelyä. Tukiverkkojen puuttuessa omaa aikaa kaipaa säännöllisesti, muuten ei pakka pysy kasassa. Eihän sitä palkkatyötäkään kukaan jaksa tehdä 24/7 putkeen :)

Tämä oli mainio vinkki/muistutus pikkulapsiperheiden jaksamisen kannalta! Kiitos siitä!

Vierailija (Ei varmistettu)

Aivan tosi hyvä kirjoitus aiheesta ja (valitettavasti) tarpeellinen. Minua harmittaa, että lastenhoitoapua pitää jotenkin perustella. Itselle ja sitten vielä muille. Kaikilla ei tosiaan ole isovanhempia käytettävissä. Kaikki isovanhemmat eivät jaksa tai halua hoitaa ja viettää aikaa lastenlastensa kanssa, vaikka voisivat. Niinkuin sanoit, se että olette pois lastenne luota ei ole keneltään pois -päinvastoin! Hyvinvoiva parisuhde on koko perheen kivijalka. Tajusin tämän postauksen luettuani, että me taidetaan tehdä jossain kohtaa ihan samoin ja etsiä hoitaja.

Minna00 (Ei varmistettu)

Kyllä noita "kasvoimme erilleen" pareja on aivan liikaa. Hienoa että teillä on mahdollisuus tällaiseen järjestelyyn. Sitten viimeistään kun lapset lentävät pesästä, ei osata olla sen toisen kanssa. Ei ole mitään yhteistä. Pitäkää kiinni yhteisistä illoista.

Satu / hollanninsuomalainen (Ei varmistettu) Http://www.hollanninsuomalainen.fi

Hienoa! Meillä on sama järjestely - muutama tunti kerran viikossa - ollut käytössä jo ainakin vuoden. Taapero on nyt kaksi ja puoli. Täällä Hollannissa ei kukaan ole paheksunut. Päinvastoin! Meidän mukavaa suomalaista lastenhoitajaa on jopa ”lainattu” naapurin pikkulapsiperheeseen. Mukavia säännöllisiä treffejä/rentouttavaa omaa aikaa teille!

Torey
Näissä neliöissä

Meillä lapset on toisinaan isovanhempien hoidossa. Ei joka viikko, eikä välttämättä joka kuukausikaan, mutta äitini esimerkiksi hoitaa lapsia sitten yleensä useamman päivän putkeen, jolloin me vanhemmat saamme sitä omaa, sekä yhteistä aikaa. 

Joskus työttömänä ollessani kun halusin lapset osa-aikaisesto hoitoon, tätä ihmeteltiin. Mutta kyseessä oli 2-3 päivää viikossa ja vain muutaman tunnin. Silloin minä sain hoidettua asioita ja olla hetken yksin. JA lapsilla oli kavereita, sekä mieluisaa puuhaa! Kaikki voittivat! 

 

Olen itse oppinut, että perheasioissa ja lasten kasvatuksessa ei voi arvostella toisia. Hommat hoidetaan niinkuin kukin parhaaksi kokee! :) 

P.S. meidän neuvolatäti sanoi aikoinaan, että hänen mielestään avioerot pitäisi kieltää pariskunnilta joilla on alle 3-vuotiaita lapsia. :D

Salsa (Ei varmistettu)

Kiinnostava postaus. Itsellä samoja ajatuksia ja kokemuksia juurikin tämänhetkisessä elämäntilanteessa. Olen onnekkaassa asemassa, että mummo mukana vahvasti lastenhoidossa. Samaan aikaan, jopa ärsyttää, että vuonna 2018 vanhemmat "joutuvat" selittämään tällaista tilannetta. Eikö juurikin koko perheen hyvintointi ole tärkeintä lastenhyvinvoinnin kannalta? Minusta on hienoa, että me pienten lasten vanhemmat osaamme pyytää apua ja tehdä järjestelyjä sen eteen. Valitettavasti kaikki sukupolvet eivät ole osaanneet ja yleistämättä täytyy todeta, ettei se aina ole ollut osoitus rohkeudesta tai periksi antamattomuudesta. Perheitä on hajonnut tai vanhemmat sinnikkäästi jatkaneet yhteiseloa voiden huonosti.

Tiina--- (Ei varmistettu)

:) Ihmettelin koska:
- olen pitänyt teitä aivan yli-ihmisinä vanhemmuudessa kaikkineen harrastuksineen ja mökkeineen. Ihaillut teitä.
- lapsenne ovat älyttömän suloisia ja heillä on juurikin sama ikäero kuin omillani. Juuri tätä ikäeroa olen pitänyt helppona, koska toinen on jo oma-toiminen eikä kummankaan vauva-aika ole mennyt vanhemmilta ohi ns. sumussa
- tänä keväänä olen haikeana katsonut kotivideoita lasteni ollessaan pienempiä (nyt 7 ja 11v.) ja miettinyt, miksi en nauttinut näistä hetkistä vieläkin enemmän. Lapset ovat "lähi"hoitoa tarvitsevia ihan liian pienen ajan :(

En ole itsekään uhriutuja enkä kulkenut sumussa vauva-aikaa ja puolison kanssa yhteistä taivalta takana 27v. Molemmat yrittäjiää ja normi työsäätöjen lisäksi vielä suurehko henkilökunta "kontollamme". Tosin meillä ei ole mökkejä (omakotitalo) enkä keitä itse hilloja luomumansikoista. Myös omat harrastukset ovat tällä hetkellä jäähyllä. Kaikkina vkoiltoina kuskaan lapsia harrastuksiin.

Jokainen perhe on erilainen ja sen mukaan myös tarpeet, tiedän. En halua arvostella päätöksiänne. Anteeksi. Mutta nauttikaa silti pikkulapsiajasta täysillä! Ettei käy niin kuin minulle, joka haikailee nyt sen perään. :)

Juttayy (Ei varmistettu)

Uteliaana kysyn, että onko siis se Tommia ja Satua kohtaan tuntemasi ihailu hävinnyt, koska he käyttävät kerran viikossa lapsenvahtia?
Ja koetko että vanhempien keskenään viettämä aika ilman lapsia olisi jotenkin pois lapsilta ja että sitä muutamaa viikottaista tuntia katuisi myöhemmin?
Luin myös alkuperäisen kommenttisi, ja sen "mitä vittua"-osio todella herätti minussa wtf-reaktion.
Itse olen kahden lapsen yksinhuoltaja, ja toisen heistä omaishoitaja.
Jokainen pois lasten luota vietetty tunti tekee minusta paremman äidin, koska silloin saan ladata akkuja kestääkseni kuluttavaa pikkulapsiaikaa paremmin.
En taatusti tule muistelemaan myöhemmin niitä hetkiä, jotka vietin stressaantuneena leikki-ikäisen ja taaperon kanssa iltatoimista taistellen, vaan niitä kun palasin kotiin omilta menoiltani kahden iloisen hyvinhoidetun lapsen luokse.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tarkoitat varmaan kommentillasi hyvää, ja ymmärrän että kun lapset kasvavat tulee monelle haikea mieli ja kaipuu menneisiin aikoihin, ja sen myötä ajatus "miksi en nauttinut siitä aikanaan enemmän". Osa pienten lasten vanhemmista tarvitseekin varmasti muistutusta läsnäolon tärkeydestä ja ajan ohikiitävyydestä, jotta heräävät olemaan hetkessä ja huomaamaan sen ainutkertaisuuden iloineen ja ärsytyksineen. Minua kuitenkin ahdistaa tämä monessa yhteydessä toistuva "nautinautinautiNAUTI" ajatusmaailma koskien lapsiperhe-elämää, erityisesti pikkulapsiaikaa. Elämä ei ole koko ajan nautinnollista, edes sen kaikista ihanimman ja rakkaimman oman lapsen kanssa, eikä siitä sellaista saa toistamalla päässään "nauti ennen kuin on myöhäistä"-mantraa. Välillä elämä lapsen kanssa on ja saa olla rasittavaa ja ärsyttävää eikä se ole merkki huonosta vanhemmuudesta tai ettei lapsi olisi maailman rakkain, eikä sellaisia tunteita tule hävetä siinä hetkessä kun ne kokee eikä myöhemminkään. Se että elämässä nauttii myös muista asioista kuin lapsistaan ja kuluttaa niiden asioiden parissa aikaa ei mielestäni myöskään ole pikkulapsiajan tuhlaamista. Voi olla että provosoiduin nyt tästä kommentista hieman liikaa, mutta kun vastaavaan viestiin on niin monta kertaa eri tilanteissa törmännyt käy nähtävästi tunteisiin.

Tommi K
Isyyspakkaus

Hei Tiina---! Pitää ihan alkuun aidosti kiittää kommentistasi, sillä se antoi aihetta asioiden jäsentelyyn myös omassa mielessä, ja tähän postaukseenkin on tullut todella mielenkiintoista keskustelua.

Olemme toki yhä samoja yli-ihmisiä ja lapsemme tietysti aivan yhtä suloisia kuin aiemminkin :) Blogiin kirjoittamani asiat ovat kuitenkin vain murto-osa siitä, mitä elämässämme kokonaisuudessaan tapahtuu. Blogissa ja Instagramissa näkyy yleensä vain se aurinkoinen puoli, mutta suloisimmillakin lapsilla on kiukkuiset hetkensä ja yli-ihmisillä päivänsä, kun heistä tulee tavallisia kuolevaisia. Meille niitä on sattunut tälle keväälle aivan riittävästi. Mun on vaikea kuvitella, että jäisin kaipaamaan juuri tätä ikää, ja odotan todella, että molemmat ovat vähän vanhempia ja järkevämpiä, varsinkin pienempi heistä. On jännää, että nyt kun katselen vaikkapa vanhoja valokuvia muutaman vuoden takaa, en kaipaa yhtään sitä aikaa, kun esikoinen oli vauva- tai taaperoikäinen. Kouluikää lähestyvä lapsi on paljon parempaa ja monin tavoin leppoisampaa seuraa, vaikka hän yhä hyvin voimakastahtoinen onkin.

Harrastukset ovat minullakin vähentyneet. Ennen lapsia saatoin käydä kuutena päivänä viikossa kuntosalilla ja yhteen aikaa lauloin kolmessa bändissä ja kävin vielä laulutunneillakin :D Se, että käyn nyt vain kerran viikossa laulamassa ja talvisaikaan pari kertaa viikossa salilla on huomattavasti vähemmän kuin silloin. Niin, onhan tietty tämä blogikin, mutta sen ylläpito ei ole sidottu tiettyyn päivään tai kellonaikaan.

Kun joskus aloimme haaveilla lapsesta, sovimme keskenämme, että jos lapsi tulee, molemmilla on oltava omaa aikaa ja mahdollisuus omiin harrastuksiin (kohtuudella), ja itselleni lauluharrastuksen jatkuminen oli ehdotonta. Se on myös se, mistä en tingi nytkään, vaikka kaikesta muusta tinkisinkin. En voisi kuvitellakaan tilannetta, että laittaisimme kaikki omat intohimomme ja kiinnostuksen kohteemme jäähylle vuosiksi, jotta voisimme toimia lasten ohjelmatoimistona. Jos emme harrastaisi nyt niitä asioita, joihin käytämme omaa aikaamme, voisi olla turha aloittaa niitä kymmenen vuoden päästä, viisikymppisenä.

Mutta todella, kukin tavallaan. Suosittelisin kyllä ottamaan vapaaillan lasten kuskaamiselta kerran viikossa ja käyttämään sen johonkin omaan harrastukseen.

Aurala (Ei varmistettu)

Moikka,

Olen lukenut blogiasi alusta lähtien.. ja nimenomaan aina ajatellut teitä myöskin jollain lailla yli-ihmisiksi ja lapsia täydelliseksi. Esim.onnistuneet ravintola reissut, matkat, alusta alkaen itse tehdyt ruuat, remontit, oma-aika, mielenkiintoiset työt.. lista on loputon. Ehkä näistä syistä blogia on myös ollut kiva lukea. Vasta toisen lapsen myötä, on kirjoituksissasi ruvennut näkymään myös se todellinen elämä ja joskus ollaan päästy mukaan sen kiiltokuvan alle.
Musta tämä, että kirjoitat melkein vain ns.mukavista ja onnistuneista asioita elämästäsi ja perheestäsi on minulle todella ok. Varsinkin kun nyt tiedän, että ette ole niin täydellisiä kuin alussa kuvittelin ;)
P.s. ja tälle lastenhoitajalle täysi peukku..itsekkin sellaisen haluaisin, mutta lompakko sanoo toista..

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen hoitanut lapsiani lähes yksin 5 vuotta mieheni ollessa reissutöissä ja periaatteella ”yksin pitää selvitä, kun on itse lapset tehnytkin” . Vasta nyt, kun suhteemme on eronpartaalla tajusin, kuinka väärässä olenkaan ollut. Pikkulapsi aika on ihanaa ja järkyttävää p....a samaan aikaan. Se ei ole kenenkään, eikä varsinkaan lasten etu, jos vanhemmat vain riitelevät kotona ollessaan. Kun vanhemmat saavat myös yhdessä viettää aikaa ilman lapsia, suhde voi paremmin, lapset voi paremmin ja kaikilla on huomattavasti mukavampaa elää tässä pikkulapsi kaaoksessa :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Todella järkevä ratkaisu. Näin eronneena on hyvä jälkiviisaana todeta, että sitä parisuhdetta olisi pitänyt hoitaa. Vaikka sitten palkkaamalla hoitaja koska tukiverkkoja ei ollut. Elämä pyöri vain kolmen pienen lapsen ympärillä.

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Hyvä kirjoitus! Meillä on jonkinlainen tukiverkosto kyllä, mutta melko hajanainen eikä parisuhteelle aikaa ole juuri ollenkaan. Joskus on, mutta todella harvakseltaan. Enemmän todellakin tarvittaisiin. Ulkopuoliseen hoitajaan ei ole taloudellista mahdollisuutta. Tilannetta helpottaa se että puhumme asiasta ääneen ja pidämme kiinni mm. kahdenkeskisestä saunomisesta monta kertaa viikossa. Täytyy vain sopeutua, ja luottaa siihen että rakkaus kantaa, ja panostaa kaikkeen siihen mihin voi.

Olkaa onnellisia että teillä on tuollainen mahdollisuus! Ei sitä tarvitse kenellekään selitellä. On höpönlöpöä joku argumentti siitä, että pikkulapsiaika on niin lyhyt ja siitä pitää nyt Nauttia. Höpöhöpö. Jos on yhden illan viikossakin vanhempien kesken, siihen jää kuusi iltaa (tai neljä iltaa ja koko viikonloppu) aikaa olla Läsnäoleva Vanhempi, ja mitä luultavimmin sen tontin hoitaa sitten paljon paremmin kun joskus saa olla jotain muuta. :)

Raisu (Ei varmistettu)

Ah, ihailen niin paljon tätä teidän ratkaisukeskeistä tyyliä elämän ja arjen järjestämiseen!!

Itse olen päälle 30 ja parisuhteessa, mutta lapsia ei ainakaan toistaiseksi ole, ja yksi erittäin merkittävä syy siihen on juuri tukiverkkojen puute. Mulle on kertakaikkiaan aivan mahdoton ajatus, että koko elämä olisi joko työntekoa tai lasten kanssa olemista. En pidä työstäni niin paljon, että se riittäisi mun ainoaksi omaksi ajaksi.

Omassa tuttavapiirissä tuntuu, että ihmisten lapsiluku ja yleinen tyytyväisyys lapsiperhe-elämään korreloi suoraan käytettävissä olevan isovanhempien lastenhoitoavun määrään. En ihmettele yhtään, mutta en ole myöskään aina ihan varma että tajuaako kaikki nämä paljon hoitoapua saavat edes, kuinka erilaista heidän lapsiarkensa on verrattuna sellaisiin ihmisiin joilla tätä jeesiä ei ole.

Siksi on tosi hienoa, että joku tuo esiin vaihtoehtoisia tapoja järjestää lapsiperheen elämä niin että se tuntuu kaikille mielekkäältä.

Seliseli (Ei varmistettu)

"...hoidamme lapsemme itse joka ikinen päivä". Näinhän sen luulisi olevankin, jos tosiaan on päättänyt tehdä lapsia. Kyllä ne "kiireet" tiesi jo ennen lapsia. En vaan voi käsittää nykyvanhempien itsekeskeisyyttä ja minäminä -asennetta. Miten voi olla, että vaikka kuuden lapsen vanhemmat pärjää ihan hyvin ja valittamatta ilman kotiapulaisia? Ovat vielä mokomat tyytyväisiäkin elämäänsä. Ei tarvitse edes vastata.

Vierailija (Ei varmistettu)

Miten voi olla, ettei kaikki juokse maratoneita, kun mäki juoksen?

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

No öö, kyllä mekin "pärjätään ihan hyvin" ja olemme erittäin tyytyväisiä elämäämme, ja tosiaan samalla ikäerolla lapset ja suht. samanikäisetkin kuin bloggaajalla.

Enkä ihmettele yhtään miksi he palkkaavat lastenhoitajan kun kerran mahdollisuus on. Jos meillä ei ole parisuhdeaikaa ja pärjäillään niin eihän se nyt tarkoita että muillakaan samassa tilanteessa olevilla ei saa olla... huoh.

Tommi K
Isyyspakkaus

Tukiverkkojen puute oli asia, joka mietitytti meitä jo ennen lapsia, se ei tullut yllätyksenä. Lapsettoman on kuitenkin vaikea kuvitella kaikkea, mitä lapsi tuo tullessaan, ja toinen lapsi muuttaa vielä koko perheen dynamiikkaa tavoin, jota on mahdoton ennustaa. Omamme onneksi nukkuvat hyvin, mutta on niitäkin perheitä, joissa lapset herättelevät pitkin öitä ensimmäiset pari vuotta. Että kikkelis kokkelis, mitäs läksit?

En käsitä tarvetta nimittää halua huolehtia oman ja puolison ja sitä kautta koko perheen hyvinvoinnista itsekeskeisyydeksi ja minäminä -asenteeksi. Ja mitä tulee "nykyvanhempiin", he viettävät tutkitusti (esim. http://www.vaestoliitto.fi/?x27375=1473132) enemmän aikaa lastensa kanssa, ja myös miesten osallistuminen lastenhoitoon on kasvanut merkittävästi. En tiedä, mitä käytät vertailukohtana ja mikä on mielestäsi nykyvanhempi, mutta ongelma on pikemminkin se, että nykyisin vallalla on ihmeellinen ihanne siitä, miten vanhempien pitäisi unohtaa itsensä ja omat tarpeensa (esim. https://www.hs.fi/elama/art-2000005267082.html) ja omistaa koko elämänsä vain lapsille.

En tiedä, miten paljon enemmän tai vähemmän vanhemmat käyttivät ennen ulkopuolisia lastenhoitajia, mutta kotiapulaiset, sisäköt, au pairit jen. eivät ole ihan uusi keksintö, ja isovanhemmat ovat olleet aiemmin vielä enemmän läsnä arjessa, jopa päivittäin.

Se, miten kuuden lapsen vanhemmat pärjäävät, on heidän oma asiansa, toivottavasti hyvin ja ovat tyytyväisiä. Ja jos eivät, toivottavasti saavat jostain apua.

Maajo (Ei varmistettu)

Olen kohta nelikymppinen ja sisarukseni ovat syntyneet 70- ja 80-luvuilla. Kun olimme pieniä, perheemme muutti vanhempieni kotikonnuille juurikin tukiverkoston vuoksi. Olimme paljon hoidossa isovanhemmillamme, kun omat vanhempamme esim. reissasivat kahdestaan. Se niistä nykyvanhempien kotkotuksista siis.

Vierailija (Ei varmistettu)

Muuttaisin kirjoituksessasi vain yhden kohdan: ELÄMÄ ei ole kilpailu, jossa pisteitä saa eniten se, joka sinnittelee pisimpään ilman apua eikä romahda.

Tosi hyvä kirjoitus! Juuri näin.

Juu u (Ei varmistettu)

Jos yhtenä iltana tekee vaikka koko viikon ylityöt, onhan se aikaa muille illoille enemmän. Ja jonakin iltana treffaa puolisoaan. Jonakin päivänä tekee muita rästihommia tai vaikka nauttii kulttuuria. Niin voi kuutena päivänä olla parempi ja läsnäolevampi vanhempi. Mutta mietin kyllä, jos naisbloggari olisi tämän kirjoittanut niin lynkkaus olisi ollu varmaankin jokseenkin raaempaa.. Kaikenpuolin erinomainen päätös.

BT (Ei varmistettu)

Voiko kukaan muu kuin lapseton kysyä noin hölmöä kysymystä. Olen itsekin vielä toistaiseksi lapseton, mutta eiköhän se ole ihan selvää miksi perheellisen tarvitsee ja kannattaa olla aikaajoin vapaalla lapsistaan. Kyllähän ihminen tarvitsee taukoa kaikesta muustakin sinänsä ihanasta elämästään, työstään, harrastuksista jne.

En myöskään ymmärrä mitä hemmettiä kenenkään toisen perheen lapsenvahdit kuuluvat tai haittaavat muita ihmisiä? Jo sitse et kaipaa apua tai lapsivapaata niin hyvä niin, mutta muiden lapsivapaat eivät ole sinulta pois. Lapsivapaan tarve ei myöskään ole kiinni lapsien lukumäärästä vaan aikuisten yksilöllisitä eroista. Eli ihan turhaa kerskailla sillä "että minullakin on kuusi lasta ja ihan hyvin pärjään ilman lapsenhoitajan apua". No kiva sulle, mutta ei muiden perhe-elämä kuulu muille eikä muiden lapsenvahtitarpeet.

BT (Ei varmistettu)

Ja olen saamassa pian esikoisen itsenäisenä naisena ja ärsyyntyjille voin kertoa jo nyt että joka ikisen pennin jonka saan tiukahkosta budjetista revittyä aioin laittaa siihen että saan säännöllisesti pienen hetken ilman lasta. Tiedän jo nyt, että olisi silkkaa typeryyttä kiillotella mitään marttyyrikruunua ja koittaa päteä sillä että "kun lapset on hankittu niin yksin pitää selvitä". Voisin melkein sanoa, että minun mielestäni juuri tuo asenne on yksi perheiden suurimmista tuhoista ja ei todellakaan mikään lasten etu. Fiksu aikuinen tajuaa myös levätä ja huolehtia itsestään.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihmettelen miksi kukaan ei kiinnitä huomiota siihen, mikä itselleni pisti eniten silmään: Kovasti teette töitä, ilmeisesti kuitenkin työnantajan laskuun ettekä yrittäjinä. Taidan olla sitten vähemmistössä kun päätin himmailla (ihan lupaavaa) uraani kun lapset ovat pieniä, laskea asumiskulut minimiin ja jättää projektit/harrastukset (koiran hankinta, kesämökin kunnostus, monta kertaa vuodessa matkailu jne) sikseen kunnes aidosti taas jaksan aikaavievää puuhastelua rautakauppareissuineen. Sivusta katsoen moni tuttavaperhe kiitää vauhdilla nämä muutenkin hiukan väsyneet vuodet kahta uraa takoen ja lapsia kuskaten, ja sitten vielä duuniläppäri sylissä illat. Miksei mieluummin vaikka nelipäiväisenä töissä, väliaikaisesti? Miksei muka? Itse ostan kyllä mielelläni lastenhoitoapuakin, mutta nautin ilman sitäkin arjessa rauhaisista hetkistä puolison kanssa ja suvantopaikoista ihan joka päivä.

Tommi K
Isyyspakkaus

Jaa, missä kohdassa tällainen pisti silmään? Teemme töitä ihan normaalin määrän, keskimäärin 37,5 tuntia viikossa. Ylitöitä en ole kerryttänyt kertaakaan 18-vuotisella työurallani. Molemmilla on työajassa joustoa ja liukumaa, ja jos joskus tarvitsee tehdä pidempi päivä, vastaavasti hiljaisempina aikoina voi ottaa sitä takaisin. Lasten mukana tulee myös harva se viikko jokin syy mennä töihin myöhemmin tai lähteä aiemmin, joten monesti tuntuu, että työnantaja on se, joka on saamapuolella.

Nelipäiväinen työviikko ei oikeastaan muuttaisi alkuperäistä tarvetta käyttää hoitajaa, elleivät sitten lapset olisi päivähoidossa sinä viidentenä päivänä. Mua ei nelipäiväinen työviikko kiinnosta, koska tekisin oikeastaan samat työt 20 % pienemmällä palkalla. Se ei myöskään välttämättä järjesty helposti esimies- tai johtotehtävissä.

Tarve harrastaa ja tehdä erilaisia projekteja on yksilöllistä. Minä en halua elää sitku-elämää vaan tehdä asioita nytku. En muutu tästä nuoremmaksi ja vaikkapa ilman laulamista olisin huomattavasti onnettomampi ja ahdistuneempi.

Simppa Anssi (Ei varmistettu)

Mä luulen, että tämä kommentti menee samaan kategoriaan kuin ihmettely siitä, miksi joku EI käyttäisi lastenhoitoapua, jos se on mahdollista. Jos nelipäiväisyys on mahdollista, se on luksusta ja tätä ei välttämättä tajua, jos ei ole kokeillut itse. Mutta luksusta on ne isovanhemmat arjessakin! Kaikki apu lienee tervetullutta, jos sitä on saatavilla. Ydinperhe on siinä mielessä tyhmä keksintö, että se vie lisäkädet ja ekstralapset (=viihdetoimiston) etäälle.

Juurikin näin! Oma esikoiseni on vasta viisi viikkoa vanha ja jo nyt ymmärrän että oma/pariskunnan yhteinen aika on erittäin tärkeää. 

Nirkkkai (Ei varmistettu)

Hyvä te! Ollaan mietitty samaa, mutta ei olla saatu aikaiseksi etsiä kivaa hoitajaa. Mistä te löysitte hoitajan, käytättekö jotain järjestöä/yritystä vai löytyikö hoitaja tuttavapiiristä?

Mithun Heidi (Ei varmistettu) https://www.mithu.fi/blogi

Hieno ja tärkeä postaus! Kiitos Tommi!
Lapsenhoitoratkaisut ovat hyvin kulttuurisidonnaisia. Meidän perhe viettää lähes puolet vuodesta Nepalissa, jossa on enemmän sääntö kuin poikkeus, että lapsesta huolehtii useampi aikuinen, jopa kokonainen yhteisö.
Itseäni välillä huolestuttaa kuinka Suomessa ydinperheelle asetetaan niin paljon paineita. Vanhempien pitää hoitaa itse lapsensa, luoda uraa ja toki myös harrastaa kaikkea kehittävää. Kaikki pitää hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla ja pärjätä omillaan, mutta ihmisiä me kaikki vaan olemme.
Meillä 6-v tyttö viettää (Suomen) töidemme takia keskimäärin 2-3 päivää viikosta isovanhempien kanssa. Välillä pääsemme yöksi kotiin, usein emme. Nepalissa tytöllä on iso perhe joiden kanssa viettää aikaa mielellään. Etenkin oman stressitason aika-ajoittain työkuvioiden takia kohotessa ja sitä myöten rauhallisuuden ja läsnäolon kadotessa olen erittäin kiitollinen, että tytöllämme on niin monta turvallista aikuista elämässään.
Jos turvaverkkoa ei luonnostaan lähellä ole, on erityisen upeaa, että sellaisen osaa rakentaa.
Kaikkea hyvää Tommille ja perheelle!

Torey
Näissä neliöissä

Siis juuri tämä! Nykyvanhemmilta ja ihmisiltä vaaditaan eri tavalla kuin 20 vuotta sitten! Pitäisi olla täydellinen kaikin tavoin. Olla kotona, olla töissä, hoitaa lapset, mutta harrastaa tosissaan. Pitäisi pitäisi pitäisi. 

 

Mä olen todennut, että olisin sopinut hyvin siihen aikaan kun perhe asui samassa pihapiirissä. Kun oli renkiä jne. ja kaikki, lapsia myöden, hoidettiin yhdessä! Vaikka meillä isovanhemmista on apua, he asuvat muutamien kymmenten kilometrien päässä ja kun mieheni tekee töitä kuljetuspuolella päivien venyessä 12 tuntisiksi, tarkoittaa se sitä, että hoidan arkisin lapset pääasiassa yksin aina sinne klo 18 asti. Siihen päälle työt ja harrastukset (omat ja lasten), sekä kaupat ja kodinhoidot. Jaksoin moista hetken ja sitten totesin, että ei ole minun pala kakkua. En halua tehdä täyttä työviikkoa. En jaksa sellaista! Ja mitä saa kuulla joiltakin kun kertoo kieltäytyvänsä tästä oravanpyörästä: "No kyllähän muutkin!" Minä sanon, että aivan sama mitä ne muutkin.

 

https://naissanelioissa.wordpress.com/2018/07/27/vain-oman-lapsen-kanssa/

Vierailija (Ei varmistettu)

Omat vanhempani olivat aikanaan hyvin perhekeskeisiä, mutta viettivät aikaa paljon myös kahdestaan. Minulla ja siskollani onkin ollut monenlaisia lastenhoitajia ja olemme myös pienestä asti olleet joitain yön yli hoidossa vanhempien ollessa kahdestaan lomamatkalla. Tästä kaikesta on pelkästään hyviä muistoja. Lapsen kannalta on hirmu tärkeää, että vanhemmat aidosti viihtyvät toistensa kanssa. Lisäksi koen vanhempieni antaneen hyvän mallin oman parisuhteeni hoitamiseen. Olemmekin puolison kanssa noudattaneet esimerkkiä ja pyrkineet säännöllisesti järjestämään kahdenkeskistä aikaa.

Luen ilolla sitä, että suurin osa kommenteista on myönteisiä. Kertonee ehkä kuitenkin ilmaston muutoksesta meillä Suomessa. Surullista on se, että silti sellainen ”pitää pärjätä” -asenne on sitkeässä. Kyllähän meistä suurin osa ihan vaan pärjäilisi omien lastemme kanssa, mutta onko sekään lasten etu? Mitä haittaa siitä lapselle on, että viettää viikossa muutaman tunnin tutun ja turvallisen aikuisen kanssa, joka jakaa huomiotaan luultavasti 50% enemmän lapselle kuin oma vanhempi, joka samalla hoitaa kaikki kodin askareet? Ehkä lapsikin jopa tykkää tästä ajasta....parisuhdeajan pitäisi olla varsinkin pienten lasten vanhemmille pakollista.

Kapusha (Ei varmistettu)

Voi että miten ymmärrän tuon että haluaa hoitaa esimerkiksi rautakaupassa käynnin ilman lapsia. Ja välillä tehdä omia hommia ihan rauhassa!
Meillä lapset lähes kuukaudelleen samalla ikäerolla ja KYLLÄ tämä aika on aika kamalan kuluttavaa.

Meillä käy mummo kaksi kertaa viikossa hoitamassa lapsia oman harrastukseni ajan. Mies tekee 10-14h työpäiviä joten ilman mummon apua en pääsisi ikinä mihinkään yksin.
Hienoa että olette löytäneet hyvän ja luotettavan hoitajan!:) pieni hetki ilman 2v uhmista ja 6v elämäntuskailijaa tekee itselleni ainakin ihmeitä. Hermoon tulee kummasti pituutta kun saa edes pari tuntia tehdä rauhassa asioita jotka lasten läsnäollessa keskeytetään jatkuvasti.

Tuntuu että tässäkin asiassa on ääripäitä..toiset hoitavat 6-lapsisen katraansa yksin ja toiset vievät lapset joka viikonloppu yökylään.
Sitten ollaan me jotka tarvitaan joskus sitä ihan vain omaa sekä puolison kanssa vietettyä aikaa.

Ps. Minäkin pidän teitä yli-ihmisinä!!:D se miten touhuatte lastenne kanssa, viette teatteriin,museoihin jne. Plus sitten kaikki ruokajutut ja mökkihommat. Itse en saa edes 1/3 tuosta tehtyä :D

Marikin elämää

Minä oon lapseton 40v nainen ja ymmärrän täysin halunne pitää välillä lapsivapaata. En tuomitse vanhempia, jotka lähtevät vaikka viikon reissulle kahdestaan, jos siltä tuntuu. Kukin tekee miten parhaaksi näkee.

Valopäiväkirja

Siis ihan ensiksi täytyy sanoa, että ei vitsit miten lohduttavaa kuulla, ettei olla ainoat, joilla meinaa pää hajoilla 2-v uhmiksen kanssa! Meillä esikoinen on vasta 5, joten ikäero on hiukan pienempi, mutta kyllä just tää vaihe on yllättänyt rankkuudellaan :O Varsinkin ku pienempi on erikoistunut kaikkiin kepposiin, mitä isompi ei koskaan harrastanut (mm. pissan kauhominen ympäri vessaa ja lelujen uittaminen millon missäkin...) Isompi sitten puolestaan kommunikoi tällä hetkellä lähes kaiken valittamalla... Että todellakin niitä taukoja tarvitaan :D

Tosi ihanaa, että ootte löytäneet luotettavan hoitajan, järjestely kuulostaa aivan loistavalta :) Me ollaan nähty lasten kans ne molemmat puolet: käytännössä ilman lähellä olevaa tukiverkkoa eläminen kolmen vuoden ajan ja nyt taas isovanhempien tiivis läsnäolo. Ja täytyy sanoa, että kyllä elämä oli ihan hurjan raskasta tuon kolme vuotta! Ei missään nimessä onnetonta tai kurjaa, mutta tosi paljon kuluttavampaa. Joten ilman muuta kaikki avut vaan käyttöön! :) 

Satuven (Ei varmistettu)

Mä oon tullut näiden yhdeksän kokemusvuoden aikana siihen tulokseen, että tärkeintä on rakentaa arjesta sellaista, että siitä ei tarvitse lomaa.

Muistan heränneeni kuplasta, kun laskin minuutteja Pikku Kakkoseen, jotta saisi päivän tunnin oman aikani. Jos elän koko ajan odottaen, että olispa kivempaa ja olisinpa yksin, missaan toisten lapsuuden.

Meillä on se tilanne, että verkostoa on, mutta sitä ei kiinnosta. Kukaan ei ole yhdeksään vuoteen kysynyt, tulisivatko lapset meille, vaan me ollaan aina priorisoitu ne kerrat, kun lapsenvahti on ollut pakko pyytää (tyyliin häät jne.). Aina ei ole onnistunut, mutta sen katkeruudenkin on onneksi osannut vaihtaa siihen, että plussalista on toistaiseksi pitempi kuin miinukset.

Omassa duunissa teen sosiaaliohjausta ja perhetyötä lapsiperheiden kanssa ja yritän aina muistuttaa, että rentoutuminen on se juttu kaikessa. Ihmisellä pitää olla on oma identiteetti, jonka päälle on sit hyvä liimata eri roolit. Välillä joku rooli on voimalla toisia enemmän, se on elämää.

Itsellä eniten auttoi iltatähti, joka laittoi asiat mittasuhteisiin. Mun elinajanodote on 80 vuotta, joista kymmenen menee enemmän tai vähemmän äitiroolissa, sitten lapset pikku hiljaa vaan hiukkaavat ovelta moikat ja huomaat hengaavasi yksin himassa. Me tehdään miehen kanssa dujnia ristiin, joten yhteistä aikaa ei aina vaan järjesty, vaikka hoitaja löytyisi.

Mitä uhmaikään tulee, niin silläkin on merkittyksensä; lapsesta kasvaa omasta hyvinvoinnista vastuussa oleva pärjäävä tyyppi, joka kertoo mielipiteensä ja näkökantansa ilman jalkoihin jäämistä. Totta kai se rasittaa, kun 2v ei just kokousaamuna tajua pukea reippaasti ja toimia, mut sit kannattaa aina myös tunnekasvattaa itseään vanhempana.

Vaikka odotat jo isompien lasten kanssa puuhailua, ni silti kannattaa jotain hyvää löytää joka päivä. Tsemppiä teille!

Annn (Ei varmistettu)

Kiinnitin huomiota siihen että moni käyttää sanaa pärjääminen. Mitä se pärjääminen on? Sinnittelyä, hengissä pysymistä, jopa äärirajoilla olemista. Eikö muka sovi toivoa parempaa? Pärjäähän sitä hengissä pelkällä näkkileivälläkin, mutta hyvinvointia se tuskin on.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.