Mistä sinä olet tänään kiitollinen?

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kerroin toissapäivänä siitä, millaisiksi vauvan iltarutiinit ovat alkaneet muodostua.

4-vuotiaan iltarutiinit ovat puolestaan olleet jo pidemmän aikaa muuttumattomat, ja jo parin vuoden ajan siihen on kuulunut se, että ollaan kiitollisia jostain.

Kun kaikki muut iltahommat on tehty, ennen hyvän yön laulua, kysymme tytöltä, mistä hän on tänään ollut kiitollinen. Idea on kertoa asioita, joista hän on ollut kiitollinen juuri tänään. Ei siis jotain, joka on tapahtunut edellisenä päivänä tai jotain, joka on vasta tulossa.

Alussa se oli vähän vaikeaa, ja hän oli lähes päivittäin kiitollinen samoista asioista: siitä, että hän pääsi päiväkotiin ja siitä, että hänet haettiin sieltä pois. Nyt hän muistaa kuitenkin jo enemmän kivoja asioita päivistään ja saattaa olla kiitollinen esimerkiksi siitä, että toiseen päiväkotiin siirtynyt lastentarhanopettaja on käynyt tervehtimässä, hän on saanut leikkiä parhaiden kavereidensa kanssa tai siitä, että on tehty yhdessä jotain hauskaa.

Tämä rauhoittaa lapsen kivasti, ja myös hän haluaa tietää, mistä isi tai äiti ovat tänään kiitollisia.

Minä olen tänään kiitollinen siitä, että jaksoin lähteä töihin pyörällä myrskystä huolimatta. Siitä, että sain tuttavien autonavaimen, jotta voin lainata heidän autoaan viikonloppuna. Ja siitä, että onnistuin eräässä tärkeässä valokuvassa siitä huolimatta, että ulkona oli niin pilvistä, että kuva otettiin lähestulkoon pimeässä.

Mistä sinä olet tänään kiitollinen?

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä tehdään samaa, mutta kysymys on: mitä kivaa tai ei-kivaa tänään on tapahtunut. Bongasin tämän idean jostain blogista jossa esiteltiin lasten mindfullnessia.

Mielestäni ihana rutiini. Vaikka alussa en saanut pojasta (silloin 3 v) mitään irti, vaan piti itse vain kertoa asioita, niin nyt kuulen kaikkia tapahtumia, joista en muuten ehkä tietäisi. Lapsikin haluaa itse nykyään että pidetään tästä rituaalista kiinni.

Riia Meikkipää

Olen joka päivä kiitollinen terveistä lapsistani <3. Mutta juuri tänään olen kiitollinen ihanan raikkaasta aamusäästä ja hetkestä tyttären kanssa matkalla dagikseen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä on tämä sama: kolme kivaa asiaa tältä päivältä. Koululaiselta kysytään usein myös, onko jotain sydämellä, kun tuo on se hetki päivästä, jolloin epäonnistumiset ja kaverisuhteiden kiemurat yms. tulee esiin jos on tullakseen.

jennia (Ei varmistettu)

Ihana tapa :)

Kommentoi

Ladataan...