Mitä katsoin HBO:lta

Isyyspakkaus

Haluaisin löytää uuden lempi-tv-sarjan. Sellaisen, joka imaisisi mukaansa niin, ettei malta odottaa seuraavaa jaksoa.

Sattuneesta syystä olen katsonut viimeisen kuukauden aikana aika paljon televisiota ja olenkin hyödyntänyt useampien suoratoistopalveluiden tutustumiskampanjoita. Siis ilmaista katseluaikaa kuukaudeksi tai pariksi.

Yksi näistä palveluista oli HBO Nordic (josta toki käytin ilmaisen kuukauteni jo viime syksynä katsoessani kaikki Game of Thronesin jaksot reilun kuukauden sisällä. Sen kutoskautta pitääkin odottaa vielä kolmisen kuukautta.)

Tällä kertaa varsinainen syy HBO-tilaukselle oli The Affair, jonka ensimmäisen kauden katsoimme Rouvan kanssa viime vuonna Maikkarin Katsomosta. HBO alkoi näyttää sarjan kakkoskauden jaksoja samassa tahdissa kuin ne ilmestyivät Yhdysvalloissa Showtime-kanavalla. Nyt se on saatavilla jo kokonaan HBO Nordicilta.

Sarja on rakennettu jännittävästi. Sen päähenkilöt ovat kumpikin tahoillaan naimisissa olevat Noah (Dominic West) ja Alison (Ruth Wilson), joille muodostuu suhde. Ensimmäisen kauden alussa käy ilmi, että on tapahtunut jokin rikos, joista päähenkilöitä kuulustellaan, mutta katsojat eivät tiedä, mistä on kyse. Jokaisessa jaksossa puolet jaksosta esitetään yhden henkilön näkökulmasta ja toinen puolisko toisen henkilön. Kertomukset eroavat toisistaan huomattavasti. Mikä rikos onkaan tapahtunut ja kuka sen teki?

The Affairin jälkeen katsoin kolmea muuta sarjaa. Yhtä suositteli kollegani, yhden huomasin HBO:n sivuilta ja yhtä mainostettiin raitiovaunupysäkillä.

Ensimmäinen näistä oli The Leftovers. Sarja kertoo siitä, miten maapallon väestöstä 2 % on kadonnut silmänräpäyksessä kolme vuotta aiemmin ja amerikkalaisen pikkukaupungin asukkaat käsittelevät omien läheistensä menetystä kukin omalla tavallaan. Erilaiset kultit ovat nousussa, ja mystisen Guilty remnants -ryhmän jäsenet ilmestyvät valkoisissa vaatteissaan tuijottamaan ihmisiä ja tupakoimaan ketjussa. Lähtökohta kuulosti kiinnostavalle, mutta huomasin mielenkiintoni lopahtavan jo muutaman jakson jälkeen. Vika ei ole sinussa vaan minussa.

12 Apinaa kuulosti myös hyvältä. Sarja perustuu vuoden 1995 samannimiseen elokuvaan. (Jeez, onko siitä oikeasti 21 vuotta..?) Tieteisdystopiassa matkustellaan ajassa edestakaisin ja yritetään löytää ja eliminoida henkilö, joka tulisi myöhemmin elämässään päästämään vapaaksi viruksen, joka tappaa valtaosan maapallon ihmisistä. Periaatteessa kiinnostava sarja, ja aikamatkailukin on kovin kiehtovaa, mutta aloin pelätä, selviääkö sarjan suuri mysteeri koskaan. Ja onko se edes niin suuri salaisuus, että haluaisin sitoutua sen selvittämiseen pidemmäksi aikaa?

Shannara Chronicles. Varsinaisesti MTV:lle tuotettua sarjaa esitetään myös HBO Nordicilla, ja sitä on viime aikoina myös mainostettu näyttävästi. Myös tässä sarjassa ihmiskunnalle on käynyt hassusti. Nykyinen maailma on tuhoutunut ydinsodassa pari tuhatta vuotta aiemmin, ja maapalloa kansoittavat jäljelle jääneiden ihmisten lisäksi muut ihmisen kaltaiset rodut kuten haltiat, kääpiöt ja maahiset. Sarjan alussa pahan voimat pääsevät valloilleen, ja päähenkilöt lähtevät pelastamaan maailmaa. Sarjan erikoistehosteet ja Uuden-Seelannin maisemat ovat komeaa katsottavaa ja siinä on potentiaalia suureen seikkailuun. Mutta vaikka yleensä pidän fantasiasta, tämä sarja tuntuu kovin... teiniltä. Olen toki katsonut vasta kaksi jaksoa, joten annan sille vielä mahdollisuuden. Ymmärrän kuitenkin, että olen jo noin kaksi kertaa sarjan kohdeyleisön ikäinen.

Onko sinulla suosituksia, mitä kannattaisi katsoa HBO:lta ja miksi?

Share

Kommentit

SannaV (Ei varmistettu)

Penny Dreadful, ehdottomasti. Kun olimme katsoneet mieheni kanssa Game of Thronesin, etsimme uutta sarjaa katsottavaksi ja Penny Dreadful koukutti kertaheitolla. Suosittelen tutustumaan :)

Tommi K
Isyyspakkaus

OK! Enpä ole tuosta kuullutkaan!

Sini/Nautiskellen (Ei varmistettu) http://nautiskellen.blogspot.com

Meillä HBO Nordic on ollut kovassa käytössä. True Detectiven ykköskausi oli ihan huikea, mutta kakkoskautta ei kannata edes katsoa (eri näyttelijät ja ihan eri tasoinen kausi), suosittelen tätä lämpimästi. Upeat näyttelijät ja tosi kiinnostava tarina. Nyt menossa on The Wire, joka on aika koukuttava myös, käsittelee huumerikostutkintaa. Suosittelen lisäksi Californicationia (hyvät näyttelijät ja hyvää huumoria parisuhteesta), Boardwalk Empireä (upeasti rakennettu 20-luvun kieltolain aikalaiskuva, hyvät näyttelijät), Dexteriä (en tiedä mikä tässä rikos/murhajutussa jaksaa aina vain kiinnostaa, mutta tämä pysyy hyvänä kaudesta toiseen) ja True Bloodia (erityisesti ensimmäinen kausi on hieno, jatkossa muuttuu yhä hämmentävämmäksi, mutta pysyy koko ajan kiinnostavana, huikeat näyttelijät tässäkin). Game of Thrones on kyllä poikkeuksellisen herkullinen sarja, joten sille on vaikea pärjätä: suosittelen aloittamaan Boardwalk Empirestä ja True Detectivestä. Mitähän sitä itse katsoisi seuraavaksi...?

Tommi K
Isyyspakkaus

Mua harmittaa True Blood. Seurasin nimittäin sitä, kun se tuli tv:stä, mutta jostain se jäi sitten kesken. Haluaisin oikeastaan katsoa niitä eteenpäin, mutta mistäs ihmeestä ottaisi selvää, missä olin menossa...? Dexteriä katsoin myös tv:stä ja sittemmin Netflixistä. Jossain vaiheessa se jäi kesken, mutta sitä voisi jatkaa. Netflix onneksi muistaa, missä oli menossa :D True Detective ei ole tuttu.

Tiina Nummenheimo (Ei varmistettu)

The Knick! Parasta mitä olen katsonut... no, pitkään aikaan.

New York vähän päälle sata vuotta sitten, päihdeongelmainen tohtori, rotusortoa ja luokkariitoja sekä mielenkiintoisia lääketieteellisiä edistysaskeleita ja takapakkeja. Sarjalla on totuuspohja. Löysin sarjan kun viime kevään New Yorkin reissulla osuin vahingossa kuvausten liepeille Harlemissa, näytti jo siinä upealle, lopputulos tietysti moninverroin hienompi.

Tommi K
Isyyspakkaus

Haa! Taas jotain ihan uutta!

Hbo (Ei varmistettu)

Edellisten katsomat hyviä. Olisi vielä parihyvää, jotka tulevat mieleeni: Deadwood, Penny Dreadful, Hell on wheels!!!!, Broadwalk empire.

Tommi K
Isyyspakkaus

Hell on Wheels? Otetaanpa selvää.

Amma
Why you little!!

Leftovers itseasiassa vaan paranee "vanhetessaan". Mutta koska pitää katsoa jotain muuta välissä, niin meillä kakkoskausi vielä odottaa itseään. Se on kuitenkin saanut mm. IGN:ltä 10/10 arvosanoja, eli jos katsottava muuten loppuu, kannattaa Legtoversille antaa vielä mahdollisuus.

Mulla on haaveena Vikings tuolta HBO:lta. Että kunhan GoT alkaa, niin samalla saisi noita viikinkimiehiäkin tsekattua.

Siniä kompaten: Californication saa varauksettoman suosituksen myös, tosin siinä huumori on aika hurttia ja paikotellen mustaakin, eli se vaatii oikeanlaisen mielentilan. True Blood vei myös mukanaan, kuten True Detective. Mulel upposi tästä myös kakkoskausikin ihan hyvin, mutta ykkönen oli kyllä ihan timanttia.

Lia (Ei varmistettu)

Samaa mieltä, Leftovers on ihan huippu. Kannattaa jatkaa siitä mihin jäi ;) Tykkäsin myös paljon kakkoskaudesta. Toinen hyvä ja laadukas sarja on Mr Robot, joka taisi blokata tänä vuonna Golden Globen parhaasta draamasta. Jos pitäisi valita yksi oikeen koukuttava sarja niin suositukseni olisi ehdottomasti The Fall, jossa Gillian Andersson loistaa.

Tommi K
Isyyspakkaus

Hmm, nuo kaksi taisivat olla muualta kuin HBO:lta? Hyvä tietää anyways.

Tommi K
Isyyspakkaus

Hmm. No hyvä tietää, ehkä pitää antaa tosiaan se mahdollisuus ;) Vikingsistä voisi tsekata jonkin jakson myös. 

prasa (Ei varmistettu)

Rooma, True Blood, Deadwood ja tietysti Sopranos

Tommi K
Isyyspakkaus

Roomaa katsottiin telkkarista, ja se oli hyvä! Mutta sama ongelma kuin True Bloodin kanssa: ei muista mihin jäi. Sopranos ei jostain syystä sytyttänyt silloin kun se tuli telkusta...

prasa (Ei varmistettu)

Suosikkini on kyllä Mad Men, joka on uskomattoman hienosti tehtyä ajankuvaa. Jäi mainitsematta, kun se ei ole HBO:n tuotantoa, enkä käynyt katsomassa, mitä sarjoja palvelusta löytyy.

The Wirea en ole (vielä) katsonut, mutta se on ainakin jossain äänestyksessä rankattu kaikkien aikojen parhaaksi sarjaksi.Six Feet Under on keikkunut myös kärkisijoilla

Peliteollisuudessa työskentelevää voisi kiinnostaa Silicon Valley

HBO (Ei varmistettu)

Band of brothers - katsoin itse parissa päivässä jaksot, kertoo jo jotain.. Lisäksi Mad Men ja Sopranos! Tällä hetkellä itsellä menossa the Wire, vaikuttaa lupaavalta.

Tommi K
Isyyspakkaus

Sotilaita... Olen varmaan vähän turhan ennakkoluuloinen. Ehkä sille pitäisi siis antaa mahdollisuus. Mad meniä on kehuttu paljon, mutta seitsemän kautta kuulostaa aikamoiselle urakalle! :D

möttis (Ei varmistettu)

Band of Brothersin kaikki ovat toivottavasti jo kertaalleen nähneet? Jos ei, niin onneksi on HBO.

GoT tietysti on palvelun hehkuvin helmi, mutta samaan aarrearkkuun pääsevät True Detective (täysin uudenlaista, mustaakin mustempaa kerrontaa ja sielua vapisuttavan upeita näyttelijäsuorituksia - luulin ettei Matthew MacConaughey voi enää vetää Dallas Buyers Clubin suoritustaan paremmaksi, mutta vetääpä vaan!) sekä Boardwalk Empire (20-luvun Atlanta: mafiaa, viinatrokareita, hyviksiä, pahiksia, karmivan mielenkiintoisia ihmiskohtaloita täydellisessä kulississa. Ja täydellisellä tarkoitan kaikkea: niin puhe, puvustus kuin lavastus toimivat, mutta myös esim. aikakauden musiikki ja ilmiöt on saatu täydentämään kokemus mielettömäksi kokonaisuudeksi. Ja taas täytyy hehkuttaa näyttelijöitä! Mielettömiä!)

Tommi K
Isyyspakkaus

Niin, ei ole nähnyt, mutta ilmeisesti pitäisi. True Detective alkoi kiinnostella! Boardwalk Empire on tuttu nimenä, mutta en ole katsonut yhtään jaksoa.

möttis (Ei varmistettu)

Band of Brothersin kaikki ovat toivottavasti jo kertaalleen nähneet? Jos ei, niin onneksi on HBO.

GoT tietysti on palvelun hehkuvin helmi, mutta samaan aarrearkkuun pääsevät True Detective (täysin uudenlaista, mustaakin mustempaa kerrontaa ja sielua vapisuttavan upeita näyttelijäsuorituksia - luulin ettei Matthew MacConaughey voi enää vetää Dallas Buyers Clubin suoritustaan paremmaksi, mutta vetääpä vaan!) sekä Boardwalk Empire (20-luvun Atlanta: mafiaa, viinatrokareita, hyviksiä, pahiksia, karmivan mielenkiintoisia ihmiskohtaloita täydellisessä kulississa. Ja täydellisellä tarkoitan kaikkea: niin puhe, puvustus kuin lavastus toimivat, mutta myös esim. aikakauden musiikki ja ilmiöt on saatu täydentämään kokemus mielettömäksi kokonaisuudeksi. Ja taas täytyy hehkuttaa näyttelijöitä! Mielettömiä!)

Sari V. (Ei varmistettu)

Game of Thronesin ja True Bloodin lisäksi tykkäsin katsoa myös sarjoja Continuum, Dominion, Nurse Jackie ja Penny Dreadful.

Tommi K
Isyyspakkaus

Oo, aikamatkustusta! Fantasiaa ja dystopiaa! Nämähän kuulostavat lupaavilta!

Mari H (Ei varmistettu) http://marihblog.com

Banshee tarjoilee miehistä toimintaa. Paljon ampumista, pahiksia ja pari hyvistä.

Continuum on taas ihanan scifiä :)

Tommi K
Isyyspakkaus

Höm, onko siinä sitten liiankin miehistä toimintaa? :D

Mari H (Ei varmistettu) http://marihblog.com

Kaiken hyvän miehisen toiminnan takana on aina rakkaustarina ;)

Sandei (Ei varmistettu)

Löysimme miehen kanssa vähän myöhäisheränneinä GoTin tuossa joulun jälkeen ja nyt kun se on katsottu läpi, niin vaikea löytää tyhjiöön uutta. Vikingsin 1-3 kaudet tulee kaiketi HBOlle nyt helmikuussa kun neljäs kausi alkaa, joten toivottavasti siitä olisi paikkaamaan huhtikuulle asti. Netflixin puolelta on tullut katsottua mm. Suits (sopii dialogin ystävälle, tosin huonolla suomennoksella), House of Cards sekä Selfridges. Niin ja tietysti Downton abbey löytyy sieltä myös (viimeistä kautta lukuunottamatta), se vasta onkin koukuttava! Niin ja nyt on paljon puhuttu tuosta Making a Murdereristä, se lienee myös aika hyvä.

Tommi K
Isyyspakkaus

Dowton Abbey tuli katsottua blogipostauksia kirjoittaessa, sillä Rouva katsoi koko sarjan. Myös jouluna tulleet finaalijaksot. Making a Murderer katsottiin myös. Ehkäpä teen jonain päivänä "Mitä katsoin Netflixistä"-postauksen :)

Karoliina P. (Ei varmistettu)

Katsottiin miehen kanssa Dexterin kaikki kaudet ja suosittelen lämpimästi!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Dexter

Tuota ylempänä mainittua Making Of Murdereria on myös kehuttu paljon (löytyy Netflixistä).
http://yle.fi/ylex/uutiset/dokumenttisarja_making_a_murderer_sai_somen_k...

Tommi K
Isyyspakkaus

Dexter on hyvä!

Ihan lyhyesti

The Affairin tokan kauden ahmin hetkessä, ja sen jälkeen Power meni samalla tyylillä. Myös juuri alkanut Billions vaikuttaa hyvältä, ja The Knick on ihan priimaa. Ja aina jaksaa katsoa Mad Meniä... 

Tommi K
Isyyspakkaus

Oh, nyt tulee taas ihan uusia sarjoja listalle... Hyvä hyvä!

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos kaikille näistä vinkeistä! Vielä kun ehtisi katsoa nämä kaikki... :D

pumpkinjam_ (Ei varmistettu)

The Knickille iso ja rakastunut ääni täältäkin! I-HAN PA-RAS ja todellakin parasta teeveetä, jota olen aikohin katsonut. Kolmatta kautta odotellessa!

HeliAnnika (Ei varmistettu)

The Newsroom; laadukasta draamaa tyyliin West Wing, The Honourable Woman; uskomaton Maggie Gyllenhaal, Halt and Catch Fire; tietokoneiden ja ohjelmoinnin kehitystä 80- luvulla, Ray Donovan, Treme.... Nämä kaikki ovat muuten Imdb -sivustollakin rankattu yli kasin arvoisiksi sarjoiksi. Liikaa hyviä sarjoja, liian vähän aikaa!

Kommentoi