Mitenkäs tuo viulutuntien aloittaminen?

Isyyspakkaus

Olen jo pitkään yrittänyt saada tytärtäni kiinnostumaan pianonsoitosta. Instrumenttikin meillä olisi valmiina, ja voisin itse jopa opettaa häntä alkuun. Hän on periaatteessa ollut kiinnostunut - mutta käytännössä ei kuitenkaan.

Sen sijaan hän on ainakin puoli vuotta kysellyt, pääsisikö hän viulutunneille.

Jos lapsi osoittaa spontaanisti kiinnostusta jotain instrumenttia kohtaan, sitä olisi tietty hyvä päästä kokeilemaan, ja tuntuisi väärältä pakottaa hänet soittamaan jotain muuta. Ja eihän sitä todellista kiinnostusta soittamista kohtaan voi testata muuten kuin soittamalla. Ei tässä mielestäni mikään kiire olisi edes aloittaa soittotunteja, mutta hän on nyt tuntunut kovin päättäväiseltä tämän viuluasian kanssa. Siksipä ajattelimme, että voisimme ainakin koemielessä laittaa tytön muutamalle viulutunnille kokeilemaan, onko se niin ihanaa kuin hän ajattelee.

Vaan tässä aloittamisessa on niin kovin monta kynnystä ylitettävänä. Ensinnäkin se, että olisi kiva kokeilla ensin muutaman kerran, miltä se tunneilla käyminen tuntuu, ennen kuin sitoutuu säännöllisiin tunteihin vaikkapa jossain musiikkiopistossa. Vaan eipä se kokeileminenkaan niin helppoa ole, sillä siihenkin tarvitaan instrumentti, eikä niitä noin vain lainata jostain. Käytettynä sen voisi ostaa, sillä silloin sen saisi myytyä eteenpäin aika lailla samalla hinnalla.

Mutta sitten se viulun koko. Ei mitään viuluista tietämätön ei tullut edes ajatelleeksi, että viulun koon valinta olisi niin tarkkaa kuin se on. Kävimme kokeilemassa soittimia Äffällä, ja oikea viulun koko saattaisi olla joko 1/8 (yllä), joka on vielä aavistuksen liian iso, mutta siitä pykälän pienempi 1/10 (alla) jäisi kuulemma pieneksi jo syksyllä. Mutta että kannattaisi kysyä vielä opettajalta. Jota siis ei ole.

Helpointa olisi, jos näin alkuun opettaja kävisi antamassa tunteja kotona, jolloin ei tarvitsisi erikseen lähteä mihinkään. Eivät lähimmät musiikkiopistotkaan kaukana ole, ja niissä tunnit tulisivat myös hieman edullisemmiksi. Kalliita soittotunnit ovat silti, ja hinta on tanssitunteihin verrattuna moninkertainen. Edullisimmin pääsisi soitonopettajia kouluttavien laitosten harjoitus- eli pedioppilaana.

Mitenkäs te muut pikkuviulistien vanhemmat? Minkä ikäisenä soitto on aloitettu ja millä metodilla (yksilöopetus, ryhmäopetus, suzukiopetus, pedioppilaspaikka)? Onko jostain mahdollista löytää vaikkapa viulunsoiton opettajaopiskelija, joka voisi antaa tunteja edullisemmin? Vai pitäisikö tässä ylipäänsä odotella vielä ensi vuoteen?

Share

Kommentit

Viulunsoittajan äiti (Ei varmistettu)

Hei, lapsemme on soittanut vuoden viulua suzukimenetelmällä ja olemme olleet todella tyytyväisiä. Hyvän opettajan löytämiseen kannattaa nähdä vaivaa, huono opettaja tappaa nopeasti innostuksen. Jos itsellä ei olisi mitään kontakteja, josta kysyä apua opettajan etsimiseen, niin suuntaisin katseet musiikkiopistoihin. Vanhempien sitoutuminen kotiharjoitteluun on kaiken a ja o. Jos soittamista ei harjoitella kotona päivittäin, niin soittaminen alkaa tuntua vaikealta ja innostus saattaa lopahtaa. Ennen kuin viulua oppii soittaamaan edes vähän, niin on monta asiaa ensin opittava. Sen vuoksi suosittelen, että aloitatte nyt vain tunnit ja päätätte, että kokeilette yhden vuoden. Nyt ensimmäisen vuoden jälkeen lapsemme pystyy jo soittamaan useamman kappaleen ja innostus vaan kasvaa. Tsemppiä mietintään!

Piipo79

Meillä alkaa suzukisellotunnit 5-vuotiaan kanssa syksyllä! Olen itsekin ihan innoissani. Käpylän musiikkiopisyon vanhempainillassa tuli niin hyvä fiilis ja opettajat selkeästi osaavat lasten kanssa työskentelyn! 

Tommi K
Isyyspakkaus

Kuulostaa tosi kivalta!

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos kommentistasi! (Ja tietysti kaikille muillekin alempana.) Nämä todella antavat lisää ajatuksen aihetta, sillä kyse on aika isosta asiasta. Mikään kiirehän tässä ei ole, soittamisen ehtii hyvin aloittaa 6-vuotiaana tai myöhemminkin, joten ehdimme nyt hyvin miettiä, mitä teemme ensi keväänä.

Piipo79

Juuri samaa mieltä ja kannattaa käydä tutustumassa esim musiikkiopistojen vanhempainilloissa jne. niin näkee mikä on meininki! Hieman on muuttunut meininki lapsuusajoistani :-)

salmanteri (Ei varmistettu)

Oletko huomannut jo tällaisen: https://musaedu.com/ ?
Itsellä ei ole käyttökokemuksia, mutta vaikuttaa näppärältä tavalta kokeilla soittotunteja. :)

Tommi K
Isyyspakkaus

No enpä ollut tuosta kuullutkaan. Pitää tutustua!

Lindaericha

Heippa, itse en ole viulunsoittoa harrastavan lapsen äiti, kun meidän neiti vielä vähän pieni moiseen :D ( 3kk ), mutta olen itse soittanut aikoinaan lähemmäs 10vuotta viulua. Kävin yksilöopetuksessa, sekä soitin orkesterissa ja tämän lisäksi kävin myös teoriatunneilla. Kuten joku olikin jo ylempänä kirjoittanut, niin sanoisin itsekkin, että kaiken a ja o on hyvän opettajan löytäminen. Oman intoni loppuenlopuksi tukahdutti elämäänsä kyllästynyt, tiukkapipoinen ilkeä vanha opettaja, joka vaati välillä ihan älyttömiä ja näin ollen tunneista tuli minulle enemmän pakkopullaa kuin mukavaa harrastamista. Itse aloitin ensimmäiselläluokalla soittamisen. Myös itse pitäisin tärkeänä että vanhemmat osallistuisivat aktiivisesti kotona tsemppaamaan harjoittelussa. :) tsemppiä tulevaan !

Tommi K
Isyyspakkaus

Mulla on kans takana pianon (klassinen ja rock-jazz) ja trumpetin (ja ihan vähän kitaran) soittotunteja ja teoriaopetusta 8-vuotiaasta 19-vuotiaaksi (tai oikeastaan 20), jolloin jätin soittamisen ja keskityin varsinaiseen intohimooni eli laulamiseen. Opettajalla on tietysti iso merkitys, mutta eri opettajia on vähän vaikea kokeilla ja valita se paras :D

Mä olen monesti miettinyt, miksi soittointo lopulta itseltäni lopahti, ja yritän siten estää samaa tapahtumasta tyttärelleni. Ehkä ainakin se, että lähdin klassisen pianon soittotunneille vähän vastahakoisesti. Ei minua varsinaisesti pakotettu, mutta en ollut kuitenkaan innokas harjoittelemaan. Soittotutkinnot ja matineat olivat vähän ahdistavia ja pelottavia enkä olisi halunnut soittaa muille pianoa ns. julkisesti. Trumpettia ja rock-jazz-pianoa hakeuduin soitamaan omasta tahdostani, ja oli tosi hauskaa soittaa koulun big bandissa, mutta silloin noin 15 - 16-vuotiaana ja sen jälkeen oli paljon muitakin asioita mielessä, ja laulu ja teatteri veivät niin paljon aikaa, että soittotunneilla kävin lopulta vain tavan vuoksi, enkä siksi, että halusin oikeasti oppia ja harjoitella. Ja jo silloin ajattelin, että oikeasti haluaisin ottaa laulutunteja, en soittotunteja. Kävin vielä intin jälkeen puoli vuotta pianotunneilla, mutta sitten vaihdoin pääaineeni lauluun ja lopetin soittamisen kokonaan.

Olen itse soittanut viulua pienestä pitäen ja sitä vasten muutama näkökulma:

- Opettajalla on todellakin väliä. Pienillä lapsilla ei ole oleellista, kuinka "kova soittaja" opettaja itse on, mutta on erittäin oleellista, että hän on hyvä pedagogi ja pystyy opettamaan hyvän soittoasennon. Huonon asennon korjaaminen on nimittäin tuskaista ja haittaa harrastusta pitkään. Tästä syystä en myöskään suosittele pedioppilaaksi ryhtymistä noin pienelle, vanhempana toimii ihan ok (myös omasta kokemuksesta).

- Viulua ei kannata ostaa ennen kuin on opettaja, koska opettaja osaa auttaa koon arvioinnissa ja pystyy myös kuuntelemaan sointia. Vaikka se ei pienissä viuluissa niin tarkaa olekaan, niin mitä tahansa laatikkoa ei kannata ottaa. Sama homma kuin kaikissa harrastusvälineissä: liian huonolla menee motivaatio, mutta toisaalta kalleimmallakaan ei tee mitään.

- Oma suosikkini on colourstrings-menetelmä (eli se sama, jota käytettiin 70-luvun telkkariohjelmassa, jossa oli se karhu ja niitä lapsia, jotka menivät muusiikkimaahan. Toki nykyisin paljon kehittynyt siitä http://colourstrings.fi/)

- Musiikkiopistojen opettajilta voi myös kysyä yksityistunteja. Ylipäätään kannattaa ottaa ihminen, jolla on opettajan pedagoginen pätevyys. Sillä, onko opettaja opiskellut Sibelius-Akatemiassa vai AMK:ssa ei nähdäkseni ole niin väliä. (Näihin laitoksiin pääsee opettajan oman soittotaidon perusteella ja kaikissa rima on kyllä taatusti riittävän korkealla alkeisopetukseen - olennaista tosiaan se lapsen kohtaaminen ja pedagogiset taidot. Tarkoitus ei ole löytää opettajaa loppuiäksi. On täysin normaalia vaihtaa opettajaa jossain vaiheessa. Jopa hyväksi.)

- Yksi hyvä vaihtoehto on myös ryhmätunnit. Kannattaa myös kysyä paikkaa viulumuskareista pääkaupunkiseudun musiikkiopistoista (nettisivuilta ei näköjään kauheasti tietoa löydy, mutta aiemmin noita on kyllä ollut)

Tommi K
Isyyspakkaus

Huomasin, että Sibelius-akatemia haki erityisesti 4 - 7 -vuotiaita viulun harjoitusoppilaita, joten voisin kuvitella, että nämä pienet saisivat opetuksessa myös erityishuomiota. Ja onhan siellä tunneilla läsnä myös joku ammattilainen korjaamassa, jos soittoasento on väärä? Mutta kiitos siis sinullekin näistä ajatuksista. Antavat aihetta jatkaa vaihtoehtojen punnitsemista.

Hartsipölyä

Itse musiikin opiskelijana huomauttaisin, että pediopettajat tietävät kyllä jo, miten hyvä soittoasento opetetaan. Itselläni oli ennen ammattikorkeaan hakemista jo takanani 17 vuoden soittokokemus. Pedioppilaana oleminen on suht edullista, soittimen saa usein lainaan kyseisestä oppilaitoksesta, ja siitä on hyötyä sekä oppilaalle että opettajaharjoittelijalle, joten itse voin sitä kyllä suositella.

Tommi K
Isyyspakkaus

Hienoa, kiitos!

Ai niin, se piti vielä sanoa, että jousisoittimissa uusi ei merkkaa mitään. Vanha soitin ei toki saa olla haljennut tms. mutta lähtökohtaisesti uudella ei ole mitään erityistä arvoa. Vanhan jousi pitää ehkä jouhittaa, mutta tässäkin opettaja osaa opastaa.

Tommi K
Isyyspakkaus

Juu, viuluthan voivat olla jopa kymmeniä vuosia vanhoja, ja sointi vain paranee :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä musiikin harrastaminen alkoi konservatorion muskarissa, jossa eskari-ikäisenä valittiin valmentava soitin kanteleesta, xylofonista tai nokkahuilusta. Yhden vuoden jälkeen olisi voinut jo hakea varsinaiseksi soitinopiskelijaksi, mutta meillä tyttö meni vielä jatkokanteleryhmään, koska ajattelimme että koulun aloittamisen lisäksi ei kuormiteta lasta heti uudella soittimella ja vaativammalla opiskelulla. Nyt ekaluokan jälkeen kanteleryhmä loppui, ja oli aika hakea soitinopiskelijaksi. Meilläkin tytöllä oli aluksi suurin mielenkiinto viuluun ja niitä olisi omasta takaa löytynytkin, täti kun on viulua soitellut. Kuitenkin jossakin vaiheessa tyttö hoksasi haluavansakin soittimen, jolla voisi säestää itseään. Palloteltiin pianon ja klassisen kitaran välillä. Molempiin olisi vaikea päästä oppilaaksi, etenkin kun konservatorion rahoitusta on leikattu ja oppilaspaikkoja vähennetty. Päädyimme kitaraan, lähinnä logistisista syistä, sen kanssa voi harjoitella missä vain. Pääsykokeet olivat toukokuussa ja pari viikkoa sitten tuli kirje, että tyttömme sai oppilaspaikan! Opetus on yksilöopetusta, mupe-teoriatunnit ovat ryhmässä. Edetessä tulee sitten orkesterisoittoa yms.

Tommi K
Isyyspakkaus

Mä olisin oikeastaan toivonut myös, että tyttö valitsisi kitaran. Harmittelen edelleen sitä, että en sitä opetellut soittamaan silloin teini-iässä, kun oli niin paljon kaikkea muutakin. Mutta ehtiihän hän vielä kiinnostua kitarasta myöhemminkin. Jos hän vaikka innostuisi bändihommista teininä ;)

El Greta (Ei varmistettu)

Hienoa, että tyttö pääsee viulutunneille!

Suosittelen TaideTöölön kokeilutuntia. Heiltä taitaa saada irtotuntejakin ja omaa soitinta ei tarvita kokeilutunneilla, vaan homma hoituu TaideTöölön omilla soittimilla. TaideTöölön perustajista osa on vanhoja opiskelukavereitani, joihin minulla on kova luotto. http://taidetoolo.fi/ajanvaraus/ajanvaraus-kokeilutunnille

Laadukasta valvottua opetusta saa myös pedi-opetuksessa, jota saa ainakin Metropolian musiikkipedagogiopiskelijoilta. Suzukikoulua en suosittele, aloitin siellä itse soittamisen ja jouduin opettelemaan asennot uudelleen neljän vuoden soittamisen jälkeen. Parempi oppia heti oikeat asennot! Tärkeintä on, että opettajan opetusmetodi sopii juuri teille ja innostaa tyttöä oppimaan lisää.

Terkuin itse 3-vuotiaana soittamisen aloittanut viulisti. Olin myöskin vinkunut tuolloin jo vuoden päivät viulutunneille pääsyä. Aktiivisen muusikonurani lopetin 22-vuotiaana, mutta harrastan soittamista edelleen.

Soitonope (Ei varmistettu)

Ei huono soittoasento suzuki-metodista johdu, vaan huonosta opettajasta, joka ei ole osannut ohjata hyvään asentoon. Hyvä pedagogi onkin ensiarvoisen tärkeä soitonaloituksessa.

Suzuki-metodi eroaa niin sanotusta perinteisestä soitonopetuksesta vain siten, että siinä opetellaan korvakuulolta (nuotinlukua tulee kyllä myöhemmin) ja samaten ryhmässä soittoa on heti alusta alkaen. Vanhempien rooli on metodista tärkeä, sillä vanhempi on tunneilla läsnä ja ohjaa harjoittelua kotona.

Tommi K
Isyyspakkaus

Näin mäkin ajattelen. Tietysti luotan siihen, että opistoissa pedagogien taidot ovat sillä tasolla, millä pitääkin. Olisi hassua pelätä, että opettaja opettaa soittamaan väärässä asennossa :-o

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos tuosta TaideTöölö-vinkistä! (Onhan opetus suomeksi..?)

El Greta (Ei varmistettu)

Juu kyllä opetus tapahtuu suomeksi ja tunneille voi mennä matalalla kynnyksellä kokeilemaan.

Tommi K
Isyyspakkaus

OK, katselin vaan sitä, että palvelu ehdotti opettajaa, jolla oli vieraskielinen nimi :) Eihän se tietenkään tarkoita, ettei puhuisi suomea.

Mari K (Ei varmistettu)

Tytär (täytti juuri 6v) soittanut nyt vuoden pedioppilaana. Haluttiin ensin kokeilla ja otin yhteyttä konservatorion pedioppilaiden koordinoijaan ja sieltä saatiin musiikinopiskelija-opettaja kotiin opettamaan muutaman tunnin. Oli todella hyvä opettaja. Tyttö jatkoi eri opettajan kanssa syksyllä ja keväällä, tykkäsi. Mietin nyt, että laitetaanko konsan perusopetukseen, mutta kun tyttö ei osaa vielä lukea, niin odotetaan vielä vuosi ja katsotaan, haluaako jatkaa vielä. Oli nyt Näppärikurssilla kesäkuun alussa, oli jo kolmas kurssi vuoden sisällä. Tykkäsi kauheasti. Suosittelen näppärikursseja, siinä voitte soittaa vaikka koko perhe yhdessä, jos tykkäätte kansanmusiikista. :) jokainen soittaa oman taitotason mukaan.

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiva kuulla kivasta pedioppilaskokemuksesta. Mä olen käynyt pedioppilaana vain aikuisena ja vain laulussa, joten en tiedä yhtään millaista olisi aloittaa aivan tyhjästä pedioppilaana. Vähän se kyllä mietityttää. Kansanmusiikki ei ole ihan lähellä sydäntä, valitettavasti.

Anomuumi (Ei varmistettu)

Monesti musiikkiopistoilla on (fyysisiä, vanhanaikaisia) ilmoitustauluja, joilla on paljon myynti-ilmoituksia. Sieltä voisi löytää soittimen, joka todennäköisesti sijaitsee maantieteen puolesta lähellä ja on siten kokeiltavissa.

Tommi K
Isyyspakkaus

Joo, mutta ehkä se opettaja pitäisi tosiaan olla ensin, ja hän voi sitten auttaa soittimen valinnassa.

KM (Ei varmistettu)

Täältäkin ääni suzuki-metodille! Olen aikoinaan itse aloittanut viulunsoiton sillä, ja nyt 5v. lapsemme aloitti vuosi sitten suzuki-viulutunnit. Ihan alussa häntä turhautti, kun halu oppia oli kova mutta edistyminen alkuvaiheessa hidasta. Tähän auttoi ryhmätunnit - näki muita samantasoisia lapsia ja sai viulukavereita - sekä ihana opettaja ja vanhempien kannustus.

Nyt lapsi soittaa jo kaksi kappaletta sujuvasti, kaivaa itse viulun ilolla esiin joka päivä ja on esiintynyt ensimmäisissä konserteissa.

Tommi K
Isyyspakkaus

Ryhmätunti voisi kyllä todella auttaa motivaation ylläpidossa, mikä tässä on ehkäpä se suurin huolenaihe. Sen lisäksi, että onko se soittaminen lapsesta kuitenkaan niin hauskaa kuin ajatus soittamisesta :-/

Piipo79

Siellä suzuki vanhempainillassa hyvin kuvattiin sitä kuonka lapsi tuntee turhautumista alussa kun halu soittaa on isompi kuin taidot (siksi se vaatii sen, että ylläpitää treenausta vaikka 10min päivässä joka päivä kotona), sitten he myös snoivat että jos lapsella on sellainen päivä ettei ota vastaan kuin 5min soittotunnin niin opetus on sen mittainen. Eli lapsen ehdoilla mennään. Mä jotenkin uskon että noilla eväillä innostuksen saa pidettyä! Voin raportoida sitten miten meillä käy syksyllä!

Tommi K
Isyyspakkaus

Kerro ihmeessä lisää, kun aloitatte!

muusikko (Ei varmistettu)

Itse aloitin aikanaan viululla, ikää oli 5-vuotta ja vaikka olin hirveä hääräilijä niin kärsivällisyyttä riitti silti soittotunneilla käymiseen. Kuulemma olin soittimesta puhunut jo pitkään ja varsinkin ensimmäisinä vuosina soittaminen tapahtui hyvin leikinomaisesti ja äitini oli jokaisella soittotunnilla myöskin mukana. Pääsoittimeni vaihtui myöhemmällä iällä mutta viulu on edelleen rakas soitin, en myisi viuluani mistään hinnasta!

Sanon samaa mitä kaikki muutkin, hyvä opettaja on ensiarvoisen tärkeä. Ja akatemialla on hyvät opettajat myös pedioppilaille. Näppäritoimintaa suosittelen myös, siinä opetellaan usein korvakuulolta ja jokaiselle etsitään riittävän helpot stemmat jotta kaikki pääsevät riemulla yhteissoittoon mukaan. Ei ole pelkästään kansanmusiikkia, monet teemat on poimittu klassisesta musiikista tai jopa rockmusiikista. Näppäripedagogiikan nerous piilee siinä että aivan vasta-alkajat soittavat kaikenikäisten ja tasoisten soittajien kanssa, lapset saavat luonnollista kautta myöskin edistyneempien soittajien mallia.

Itse olen lapsuuteni parhaat ystäväni löytänyt soittoharrastuksen kautta. Ystäviä ollaan edelleen aikuisiässä. Yhteinen harrastus yhdistää. Samanlaisia ystävyyssuhteita en taiteellisena outolintuna koulusta löytänyt... Musiikki on myös kannatellut kaikkien vaikeiden elämänvaiheiden yli, vielä nytkin kun on jo ammattini.

Joten lapsi vaan soittotunneille samantien!

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos, pitää tutustua! Ja samaa mieltä, että musiikki antaa paljon, vaikka sitä ei tekisi edes ammatikseen!

veeravee (Ei varmistettu)

Moiks! Minä aloitin ekaluokkalaisena viuluopinnot ja pari ensimmäistä vuotta soitin opettajan lainaviululla. Häneltä löytyi kaiken kokoisia viuluja omasta takaa ja ne sai kotiin asti lainaan, jotta pystyi kotonakin harjoitella. Tällaista mahdollisuutta tuskin monesta paikasta löytynee. Tsemppiä uuteen harrastukseen :)

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos, ehkä saan tähän vielä jotain tolkkua ;)

Ex-viulisti Linda :) (Ei varmistettu)

Hei Tommi, oltiin samaan aikaan roviolla ja olen jäänyt seuraamaan tätä blogia puolivahingossa :) soitin ite viulua koko lapsuuden ja vanhempien luota löytyy pienet viulut koosta 1/4 eteenpäin - jos teidän pohdinta etenee vakavaan harkintaan niin voisin ehkä diilata pikkuviulun käyttöön mikäli neljäsosaviulu ei ole liian iso vielä..

Tommi K
Isyyspakkaus

OK, kiitos! 1/4 taitaa olla kuitenkin vielä vähän liian iso.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja tätähän et suoranaisesti kysynyt, mutta pitkän linjan viuluharrastajan silmääni ehdottomasti tuo 1/8 viulu teidän tytölle! :)

Tommi K
Isyyspakkaus

OK! Parasta silti varmistaa sen mahdollisen opettajan kanssa.

Viulisti (Ei varmistettu)

Juuri tuollainen lapsen oma-aloitteinen kiinnostus soitinta kohtaan on paras mahdollinen lähtökohta, ehdottomasti kokeilemaan pian! Harrastus ja kiinnostus kyllä löytävät suuntansa iän myötä, ja viulutunnit antavat hyvän pohjan mm. kuuntelun, motoriikan ja keskittymisen kehittymiselle joka tapauksessa.

Pienen soittajan motivaation ylläpitämisessä on tosiaan opettajalla ja oppimisympäristöllä valtava merkitys. Leikki-ikäiselle (toki vähän lapsen persoonallisuudesta riippuen) innostavinta on usein ryhmässä soittaminen ja oppiminen, ja suositeltavaa olisi aloittaa harrastus paikassa, jossa mahdollisuus tähän on tarjolla ja sen merkitys arvossaan. Colour Strings ja Suzuki ovat molemmat pienelle soittajalle innostavia metodeja. Jos pedioppilaana aloittaminen kiinnostaa, ainakin Sibelius-Akatemiassa on etenkin Colour Strings-asiantuntemusta, joten ehkä mahdollisen kiinnostuksen tiettyä metodia kohtaan voi esittää oppilaaksi hakemisen yhteydessä. Juuri pieniä pedioppilaita yleensä kaivataan, ja ohjaus opettavan opiskelijan ja hänen ohjaajansa välillä on säännöllistä, joten en usko ko. aloitustavasta olevan mitään vahinkoa. Pedioppilaiden ryhmäopetuksen toteutumisesta nykyään en tosin tiedä. Jos yksityisopettaja tuntuu kuitenkin sopivimmalta vaihtoehdolta, kannattaa miettiä löytyisikö kaveri tai pari, jotka olisivat kiinnostuneita aloittamaan samalla opettajalla yhtä aikaa. Yhdessä soittaminen on hauskaa, ja leikin kautta oppiminen on luontevampaa, kun mukana on useampi lapsi.

Aiempi kommentoija tuumasi, ettei Suzuki-metodilla oppisi oikeita soittoasentoja. Ei tosiaan johdu metodista vaan opettajasta, Käpylässä kyllä oppii! Ja tekemisen meininki siellä on tosi innostava. Pelko siitä, että opettaja opettaisi soittamaan väärässä asennossa, ei kuitenkaan ole ihan aiheeton, valitettavasti ei edes kaikissa opistoissa. Vaikka asento näyttäisi pääpirteissään oikealta, viulunsoitossa on paljon pieniä juttuja, jotka hyvä opettaja huomioi ja saa lapsen oppimaan kuin itsestään, ja joiden laiminlyönti puolestaan saattaa vaikeuttaa kehitystä ja samalla huonontaa motivaatiota. Hyvä siis juuri näin kysellä kokemuksia ja suosituksia!

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos sinullekin kommentista! Ja mähän nyt hain vähän niinkuin varmuuden vuoksi pedioppilaspaikkoja. Katsotaan, mitä niiden kanssa tehdään, jos sattuu saamaan.

Punaisen talon Anna (Ei varmistettu)

Hei!

Itse aloitin vuoden anelun jälkeen viulunsoiton 4-vuotiaana ja lopetin vasta abivuoden kiireissä 18-vuotiaana. 14 vuoden soittoharrastus antoi viulunsoittotaidon lisäksi erittäin laajan yleisen musiikkisivistyksen, taidon ja tajun tehdä klassista musiikkia ja mikä tärkeintä, tarkan intonaatiokorvan. Olen jatkanut sittemmin musiikin tekemistä kuoroissa ja muutenkin laulamalla, ja loistavan laulutekniikan puutetta korvaa se, että laulan puhtaasti. Sen vuoksi voin kehua viulua instrumenttina, se antaa todella hyvän pohjan musiikin tekemiselle, vaikka ei jäisikään lopulta pääsoittimeksi.

Itse sain Colourstrings-koulutuksen, joka mainittiinkin jo ylempänä. Helsingissä ainakin Roihuvuoressa sijaitseva Itä-Helsingin musiikkiopisto (IHMO) tarjoaa menetelmän tunteja. Voin suositella, sillä olen itse ollut koulun oppilas, kuten monet ystävänikin. Ystävät ovat oikeastaan tärkein asia, jonka viuluharrastus on antanut. Yksityisopetuksessa on nimittäin se huono puoli, ettei lapsi pääse tutustumaan yhteismusisointiin, joka on ainakin itselleni ollut aina antoisinta. Musiikkiopistoissa, ainakin IHMOssa, lapset laitetaan heti soittamaan yhdessä. Tällöin korva kehittyy, mutta samalla myös sosiaaliset taidot saavat harjoitusta.

IHMOn yhteydessä toimii myös Suomessa ainutlaatuinen erikoisuus, IHMU, eli Itä-Helsingin Musiikkikoulu. Nimensä mukaisesti kaikki koulun oppilaat soittavat jotakin instrumenttia koulunkäynnin yhteydessä ja musisointia on päivittäin. Kaikki oppilaat osallistuvat myös yhteismusisointiin. IHMUsta on noussut monia ammattimuusikoita, mutta mitään pakkoa ammattimuusikkouteen ei ole: IHMUn käyneet ystäväni ovat suuntautuneet laajasti eri aloille ja loistavat esimerkiksi laulaessaan karaokea :D Koulupohdinnat ovat toki teillä vielä vasta edessä, mutta IHMUa kannattaa harkita vaihtoehtona.

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos! Colourstrings on mulle aivan vieras metodi, olen oppinut soittamaan hyvin perinteisesti nuotteja lukemalla. IHMU on vähän hankalan matkan päässä meistä, ja varsinkin peruskoulun valinnassa mitä lähempi, sen parempi :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse ennen omia musiikin ammattiopintojani kävin lukuvuoden verran Siballa pedioppilaana. Oman kokemukseni pohjalta en suosittele. Opettajaopiskelija helposti pitäytyy itse opiskelijan roolissa ollessaan itse arvioitavana. Ei syntynyt kovin luottamuksellista eikä heittäytyvää ilmapiiriä, kun opettajaopiskelija tuntui lähinnä suorittavan, vaikka mukava ja varmasti pätevä ihminen olikin. Koin myös ahdistavana opetusta seuraavan raadin. En niputa kaikkea pediopetusta omaan kokemukseni, mutta näen että opettaja on parhaimmillaan kun niskaan ei höngitä.
Itse näkisin hieman enemmän vaivaa ja etsisin ennen musiikkiopistoa opettajaa oppilaitosten ilmoitustauluilta. Pyytäisin vapaan hakemuksen ja/tai jopa heittäisin pari kysymystä (metodeista, opetuksen prioriteeteista, omista tärkeimmistä opettaja-oppilas -kokemuksista). Hyvän löydyttyä testitunnille, sittenhän sen näkee kohtaavatko tytön kanssa.
Toivottavasti tyttö löytää itselleen antoisan harrastuksen musiikista!

Kommentoi