Oma pikku peikkotyttö

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tuntuu hassulta, että vielä pari kuukautta sitten mietin lähes vakavissani, osaisimmeko olla luontevasti lapsen kanssa. Kun tyttö syntyi, hän tuntui täysin omalta heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Vaikka hän on ollut luonamme vasta kolme viikkoa ja kolme päivää, on kuin olisin tuntenut hänet aina.

Omaksuimme myös täysin automaattisesti äideille ja isille ominaisen tavan puhua itsestään kolmannessa persoonassa: "Isi vaihtaa nyt vaipan."

Isi osoittautuikin luonnonlahjakkuudeksi sekä siinä että vauvan käsittelyssä. Rouva katseli ihaillen, miten luontevasti kanniskelin ja kylvetin häntä heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Ilman ensimmäistäkään aiempaa kokemusta vauvoista.

Joku kertoi, että vauvojen kuuluu näyttää heti syntymän jälkeen isältään, jotta isä kiintyisi lapseen. Ovela juoni, joka osui ja upposi. Tyttö näytti Rouvan mielestä syntymän jälkeen niin paljon isältään ja niin vähän äidiltään että Rouva pohti, pitäisikö vauvalle teettää äitiystesti.

Jos olenkin joskus tokaissut, että kaikki vauvat näyttävät ihan samalta, olin välittömästi syntymän jälkeen eri mieltä. Hän näytti aivan erilaiselta kuin kukaan muu. Huomattavasti kauniimmalta, tietysti.

Nyt huomaan vähän väliä nuuhkivani ja suukottelevani vauvaa ja höpötteleväni "kuka-siellä-onko-siellä-isin-pikku-kulta?"-tyyppistä mantraa. Välillä vain tuijotan tyttöä ihmeissäni ja mietin, miten hän voikin olla niin täydellinen.

Kun pieni peikkotyttö katsoo tummat hiukset pystyssä suoraan silmiini ja sanoo "höö", olen sulaa vahaa.

Share
Ladataan...

Kommentit

Lapsen näkökulmasta sinä OLET tuntenut hänet aina. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana kuva. Onnea!

KirsiVierailija (Ei varmistettu)

Kaikilta luonteva vauvan "käsittely" ei heti onnistu, vaan siihen menee aikaa. Itselläni ei ollut heti valtavaa kiintymystä vauvaan, vaan se kasvoi ja ilmeni oikeastaan ajan kuluessa. Alussa lapsi tuntui vain vieraalta.

Mutta hienoa, että kaikki sujuu suotuisasti! Ja isänsä näköinen todellakin on hän.

Itse olen muuten nyt, kun lapsi on 3, päässyt eroon siitä itseeni viittaamisesta kolmannessa persoonassa.

???

Onpa hän suloisen näköinen! Ihana tukka! Oma vauva on aina se kaunein :)

VierailijaNasu (Ei varmistettu)

Näin se menee :)

3kertaa3

Hyvin näyttää menevän, koko perheellä! Tuo kolmannessa persoonassa puhuminen on käsittääkseni ihan positiivista kielen kehityksen kannalta. Lapselle persoonien hahmottaminen on vaikeampaa kuin selkeiden sanojen.

Hear Hear!

Tuo itseensä viittaminen kolmannessa persoonassa on muuten kummallinen ilmiö. Se menee itsellänikin päälle ihan automaattisesti, kun olen tekemisissä kenen tahasan pienen lapsen kanssa. Ja itseasiassa nyt kun mietin tarkemmin, taidan käyttää sitä myös koirille puhuessa.

Olisi hassua alkaa puhua myös ystäville ja muille samoin.

(Ja muuen, uusissa isissä on jotain älyttömän liikuttavaa. Siksi tämä palsta on jotenkin erityisen ihana)

 

Isyyspakkaus

 

Kiitos Matteus, Vierailija, KirsiVierailija, Anling, VierailijaNasu, Minuskis, Kiisa ja kaikki tykkääjät!

Luulen että kolmannessa persoonassa puhuminen tulee meiltä niin luontevasti juuri koiran vuoksi. Sille kun on puhuttu samaa kieltä kuin lapselle kohta jo 11 vuotta.

Paitsi, että emme kutsu itseämme koiran äidiksi ja isiksi. Se menee jo vähän liiallisen lässytyksen puolelle :)

Kaunis kuva! Onnea vielä kerran koko perheelle!

Kielitäti (Ei varmistettu)

Olipa mukavaa lukea, että hoivakieli on käytössä, vaikka lässytystä aiemmassa postauksessa kavahditkin. Sitä on itse asiassa aika vaikea välttää, vai mitä?

Isyyspakkaus

Juu, katsos, kun minulle ne on kaksi ihan eri asiaa :) Siinä postauksessa, mihin viittaat, jotkut kommentoijat olivat ymmärtäneet, että haluan puhua lapselle kuten aikuiselle. Sehän nyt olisi aivan naurettavaa. Emme vain halua opettaa lapselle tiettyjä lässyttäviä sanoja. Koira on koira eikä hauva. Kuuma on kuuma eikä poppa. Hoivakielenä ja lepertelynä pidän enemmänkin sitä, että puhuu tietyllä äänensävyllä ja -korkeudella. 

Kommentoi

Ladataan...