Oopperasta ja Jevgeni Oneginista

Isyyspakkaus

Ooppera on ollut minulle jostain syystä hyvin vaikeasti lähestyttävä taiteenlaji. Olen nähnyt aiemmin livenä vain Mozartin Taikahuilun, kolmesti, mutta muuten en ole uskaltautunut katsomaan edes tunnetuimpia teoksia. Tavallaan olen ollut kuitenkin kiinnostunut, mutta kynnys lähteä oopperaan on ollut liian iso. Mistä aloittaa, kun ei tunne teoksia juurikaan?

Innostuimme Rouvan kanssa jo hyvän aikaa sitten kuuntelemaan kotona radiosta päivittäin Radio Classicia, ja vähitellen sisälläni alkoi syntyä oopperakipinä. Kuuntelin radion sunnuntaisissa oopperailloissa korvat höröllä mm. Verdin La Traviataa ja Puccinin Madama Butterflyta, ja radiosoittoon päässeet yksittäiset aariat ja ensemblet alkoivat kuulostaa hyviltä.

Päätin tutustua taidemuotoon myös livenä.

Nyt olen käynyt katsomassa viime kuukausina Mozartin Figaron häät ja Wagnerin Lentävän hollantilaisen sekä NYC:in Metropolitan Operassa Rossinin Sevillan parturin. Olin oikeastaan ajatellut käydä katsomassa myös Kansallisoopperan version Sevillan parturista, mutta en saanut sitä aikaiseksi ennen kuin esitykset päättyivät tältä keväältä. Viime viikolla pääsimme Rouvan kanssa yhdessä katsomaan Tšaikovskin Jevgeni Oneginin.

Kirjoitin NYC:in matkalta Metistä, ihan jo legendaarisen oopperatalonkin vuoksi, mutta syksyn Kansallisooppera-kokemuksistani en kirjoittanut blogiin. Minun oli vaikea löytää sanoja. Musikaaleista olen kirjoittanut monesti, ja niiden suhteen osaan jäsennellä ajatuksiani paremmin, mutta oopperasta kirjoittaminen tuntui liian vaikealta. En tiennyt tarpeeksi eikä ollut vertailukohtia.

Nyt, kun olen nähnyt melko lyhyellä aikavälillä neljä oopperaa, pystyn analysoimaan jo hieman paremmin omia ajatuksiani näkemistäni teoksista.

Ensimmäinen odotukseni oli, että kuulisin oopperoissa tuttuja sävelmiä, ja olin yllättynyt, että niinkin tunnetusta oopperasta kuin Figaron häistä, en löytänyt tuttuja, Sevillan parturin Largo al factotumin veroisia aarioita tai samanlaista hittikimaraa kuin Taikahuilusta. Koominen epookkiooppera isoine peruukkeineen jätti päällimmäiseksi ajatuksen, että seuraavalla kerralla haluaisin kuulla jotain aivan muuta.

Wagnerin Lentävä hollantilainen oli musiikiltaan minulle tuntemattomapi kuin Figaron häät, mutta se oli todella vaikuttavaa. Huomasin pitäväni huomattavasti enemmän vakavammasta ja melankolisemmasta oopperasta. Lentävässä hollantilaisessa minua häiritsi kuitenkin teoksen modernisointi. Lentävä hollantilainen ei ollut lainkaan valtamerillä seilaava merikapteeni vaan alkoholisoitunut taidemaalari, joka liikkui taidepiireissä. Laiva oli vaihtunut taidegalleriaksi.

Ymmärrän, että kun samoja teoksia esitetään vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, tekijät haluavat etsiä uusia tulkintoja ja monet katsojatkin varmasti arvostavat sitä. Mutta minua kummastutti, että libretossa tarina liikkuu merellä, laivalla ja satamissa ja näyttämöllä näkyy jotain aivan muuta. Modernisointi oli varmasti hyvin onnistunut ja lavastus toimi hienosti, mutta itse huomasin miettiväni koko ajan, että mitäköhän oopperassa oikeasti tapahtuisi tässä kohtaa. Olisi siis hyvä, että olisi nähnyt Lentävästä hollantilaisesta jonkin hyvin klassisen version ennen kuin lähtee etsimään uudempaa.

Nyt päästään vihdoin Jevgeni Oneginiin, ja tämän teoksen ansiosta uskalsin kirjoittaa tämän postauksen. Pidin oopperasta nimittäin todella paljon.

Tarina on kaikkea muuta kuin kepeä. Omahyväinen Jevgeni Onegin särkee tähän ihastuneen nuoren Tatjanan sydämen repimällä Tatjana kirjoittaman kirjeen palasiksi. Onegin alkaa flirttailla juhlissa Tatjanan sisaren ja ystävänsä Lenskin morsiamen, Olgan kanssa. Lenski haastaa juovuspäissään Oneginin kaksintaisteluun, jossa hän myös saa surmansa. Onegin tapaa Tatjanan uudelleen vuosien päästä, kun tämä on mennyt naimisiin vanhemman ruhtinaan kanssa, ja Onegin kiinnostuu tästä vihdoin. Tatjana suhtautuu häneen kuitenkin kylmästi.

Pääosissa olivat Josef Wagner Oneginina ja Elena Stikhina Tatjanana. Lenskin roolin lauloi Tuomas Katajala. Hienot suoritukset kaikilta.

Tšaikovskin musiikki oli upeaa, melankolista ja dramaattista. Lavastuksessa yhdistyivät kekseliäästi sisä- ja ulkotila, ja vino lattia ja seinät tekivät hauskan surrealistisen vaikutelman. Lavalla oli ajoittain myös valtavasti ihmisiä, joukkokohtauksissa jopa 60 laulajaa ja tanssijaa, mikä teki esimerkiksi juhlista todella eläväiset ja näyttävät. Oli hauskaa nähdä oopperassa myös tanssijoita. Puvustuskin oli säkenöivä. 

Aivan alussa pelkäsin, olisinko liian väsynyt katsomaan esitystä, mutta verkkaisen alun jälkeen se tempaisi pian mukaansa niin, että tapahtumia ja juonenkäänteitä seurasi aivan jännittyneenä. Olisin katsonut ooperaa pidempäänkin. Myös Rouva oli haltioissaan.

Eli tällaista lisää! Dramaattista ja melankolista! Suuria tunteita!

Onko suosituksia?

Toisaalta haluaisin nähdä klassikoiden klassikoita, mutta toisaalta tutustua johonkin moderniinkin oopperaan. Ensi kaudella näytti olevan tulossa jälleen mielenkiintoisia esityksiä kuten Verdin Rigoletto ja La Traviata ja Puccinin Madama Butterfly. Ja olisipa hienoa käydä joskus myös Savonlinnan oopperajuhlilla!

 

Olen muuten käynyt tutustumassa viime aikoina myös balettiin. Lue lisää:

Joutsenlammesta,
Romeosta ja Juliasta ja
Muumibaletista

Share

Kommentit

celine
journey

Ihana teksti! Näin Jevgeni Onegin Metissä alkukuusta. Ahhh, se oli upea. 

Suosittelen lämpimästi Savonlinnan oopperajuhlia. Olavinlinna on ainutlaatuinen paikka oopperalle. Tänä kesänä mm. Sallisen Kullervo ja Tšaikovskin Jolanta (Bolshoi-teatteri), sekä Jevgeni Onegin (konserttiversio, Bolshoi-teatteri). 

Mitä suosituksiin tulee, Musorgskin Boris Godunov ja Straussin Elektra ovat olleet sykähdyttäviä. Ja mitä tahansa Puccinilta. Madama Butterfly ja Turandot lumoavat. Dvorakin Rusalkaa suosittelen myös, sekä Janacekin Jenufaa. Varoitan oopperahimosta, nälkä kasvaa syödessä ;). Mutta toisaalta, on kai sitä pahempiakin addiktioita. 

 

 

 

 

 

Rapu (Ei varmistettu)

Minulta myös suositus Musorgskin Boris Godunoville! Olen nähnyt sen peräti kolme kertaa ja vieläpä samana versiona Kansallisoopperassa. Sykähdyttää joka kerta, vaikka periaatteessa se kertoo Venäjän tsaarista Boriksesta, pääosassa on oikeastaan kansa ja joukkokohtaukset ovat todella vaikuttavia. Ooppera on myös, hurjaa kyllä, edelleen ajankohtainen.

Jos ette ole vielä käyneet kuuntelemassa Kullervo-sinfoniaa, niin suosittelen sitäkin, vaikka se ei ooppera olekaan. Kansallisoopperalla on siitä tanssiversio, sekin oli vaikuttava. http://oopperabaletti.fi/ohjelmisto/kullervo/

Tommi K
Isyyspakkaus

En ole koskaan kuullutkaan Boris Godunovista. Mutta nyt alkoi kiinnostaa! Kullervokin kiinnostelee.

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos! Ja kiitos suosituksista! Näistä olen kuullut vain Madama Butterflytä radiosta ja Turandotista (tietty) Nessun Dorman. Mutta voisin kyllä katsoa sen oppeeran ihan jo pelkästää kyseisen kappaleen vuoksi!

Anomuumi (Ei varmistettu)

Hehee, onpa hauska kuulla, että innostus kasvaa! Olen avautunut kommenttiboksissasi oopperasta aiemminkin, enkä varmaan malta nytkään pysyä ytimekkäänä.

Tosi kiva, että kirjoitit. On sääli, jos oopperasta puhuminen jää hifistelijöiden snobbailuksi ja toisessa ääripäässä elitismileimasimen heiluttamiseksi. Se on kallis ja aikaavievä taidemuoto, mutta toisaalta sillä on mahdollisuus tarjota yhtä aikaa niin monenlaista nautintoa: musiikin lisäksi silmä saa iloa puvustuksesta, lavastuksesta ja ohjauksesta, ja parhaimmillaan pois lähtiessä jää pohtimaan maailmaa ja moraalia eri vinkkelistä kuin tullessa.

Ymmärrän hyvin myös tuon hollantilaisturhauman, ja olen ihan samaa mieltä siitä, että kun katsoo teosta ensimmäistä kertaa, on ihan hyvä, että se on joku suht perinteinen ohjaus. Tosin harva modernikaan ohjaus lähtee NIIN kauas alkutekstistä kuin Hollantilainen teki, joten jos ohjelmistoon tulee kiinnostava teos, mutta ohjaus on modernisoitu, ei sitä vain sen takia kannata jättää väliinkään.

Mitä suosituksiin tulee, yhdyn edellä olleeseen celineen: varsinkin keltanokalle voi huoletta suositella mitä tahansa Puccinia, niissä rakastetaan ja tapetaan jengiä sopivassa suhteessa (eli liikaa). Olisit varmasti ollut kiinnostunut myös Mtsenskin kihlakunna lady Macbethista (jolla ei Shakespearen Macbethin kanssa ollut muuta tekemistä kuin nimen viittaus yhtäläisyyksiin), mutta se valitettavasti meni jo. Sen sijaan Mozartia en sen maineesta huolimatta suosittele, mutta Taikahuilusta ja Figarostahan sinulla olikin jo kokemusta - hyvä, ettet ole antanut niiden lannistaa.

Savonlinnaa voi lämpimästi suositella kesäretkikohteeksi ihan perheenkin kanssa. Se Bermudan kolmio, jonka muodostavat toistensa yhteydessä olevat Pikku kakkosen puisto, jätskikiska ja pienillekin sopiva uimaranta, tekee siitä kivan kesäkohteen lapsillekin (siellä on paljon muutakin kivaa pienille, voin avautua lisää jos on tarve). Ensi kesän Rigoletossa on ennakkovaroitus alastomuudesta, toimikoon tämä nyt sitten houkuttimena tai karkottimena kunkin preferenssien mukaan... :D Ryöstöä seraljista en suosittele, koska jännittävästä nimestään huolimatta teos on puiseva kuin mikä.

Tulevien vuosien oopperakuhinaa aiheuttavat Wagnerin Ring-tetralogian uusi tuleminen (ohjaaja Kari Heiskanen joutui ulos - kuka tulee tilalle?), olkoonkin että se ei ehkä Reininkultaa lukuunottamatta ole kovin aloittelijaystävällinen ja sitä kuusituntista Jumalten tuhoa ei pidä kenenkään yrittää leikillään, ja tietysti huhu Oopperan kummituksen paluusta.

Tommi K
Isyyspakkaus

Taikahuilu ei suinkaan lannistanut :) Pidän siitä kovasti ja olen itsekin laulanut laulutunneilla Papagenon aarioita ja duettoa Papagenan kanssa. Ja yönkuningattaren aaria on tietty iso hitti. Alaston Rigoletto alkoi heti kiinnostaa ;) Ja Oopperan kummitukseen ostan kyllä liput heti, kun ne tulevat myyntiin, mutta sehän ei ole oopperaa :) Olikohan tässä tarpeeksi monta hymiötä? :)

Male (Ei varmistettu)

Mikä tahansa Verdiltä on minun suositus. Nabuccosta tykkään itse eniten. Senkin aihe ei ole kovin kepeä.

Tommi K
Isyyspakkaus

Niin, Nabucco olisi mennyt Metropolitan Operassa, kun oltiin siellä, mutta päädyin kuitenkin Figaron häihin. Siellä olisi ollut joissain näytöksissä vielä Placido Domingo, mutta olikohan se niin, että ne näytökset oli loppuunmyytyjä..? No, kyllähän se ooppera vielä jossain vastaan tulee. Domingo ehkä ei.

Mä kyllä suosittelen Ringiä ihan kokonaisuudessaan! Ja jos Wagner-kärpänen kunnolla puree, niin Tristan ja Isolde on ehkä ihaninta maailmassa, joka kerta toivoisin, ettei se koskaan loppuisi. 

Rigoletto ensi kesänä Savonlinnassa.

Syksyllä kansallisoopperassa Syyssonaatti ja Ovela kettu ja keväällä Madama Butterfly, kannattaa tutustua laidasta laitaan, rohkeasti myös uusiin oopperoihin. Ja tuota matkoilla oopperassa käymistä kannattaa jatkaa! Esim Pariisi, Sydney, Oslo...

 

Ja Malmössä menisi nyt avaruusooppera Aniara

http://www.malmoopera.se/aniara#/kalender

Tommi K
Isyyspakkaus

Huh, kuulostaapa hurjalta :D Ei ole valitettavasti asiaa Malmöhön päinkään.

Tommi K
Isyyspakkaus

Okei, Tristan ja Isolde lisätty virtuaaliselle listalleni! ja se alaston Rigoletto :D

Kommentoi