Orange Is the New Black

Isyyspakkaus

Oikeasti ei kyllä naurata yhtään, vaan olen yhtä hämmentynyt kuin suurin osa muusta maailmasta. Pätevän naisen sijaan Yhdysvaltain presidentiksi valittiin kokematon ja epäpätevä mies, jonka koko ehdokkuutta pidettiin pitkään huonona vitsinä ja jonka käytös ja puheet ovat kaikkea muuta kuin mitä voisi odottaa maailman vaikutusvaltaisimmalta ihmiseltä.

Surkuhupaisinta on, että Clinton sai enemmän ääniä kuin Trump, mutta Yhdysvalloissa edelleen käytössä olevan valitsijamiesjärjestelmän vuoksi kaikki yhden osavaltion äänet menevät kyseisen osavaltion äänestyksen voittajalle ja näin myös vähemmän ääniä saaneella ehdokkaalla on mahdollisuus voittaa vaalit. Niin kävi nyt.

Hyvä puoli tuloksessa on, että kun koko maailma odottaa jo pahinta - mitä se sitten onkaan - Trump voi yllättää vain positiivisesti. Nyt ei voida kuin toivoa, että Yhdysvaltain presidentin virkakoneisto pitää miehen villeimmät ideat kurissa.

Tulee mielenkiintoiset neljä vuotta.

Share

Kommentoi