Palapelimonsteri

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tyttömme on varsinainen palapelimonsteri.

Hän siis rakastaa palapelejä, ja on varsin taitava niiden kokoamisessa. Sana palapeli on tosin vielä liian vaikea, joten hänelle se on vielä toistaiseksi paapa.

"Hymyilepäs vähän isille."

"Heh, kiitos. Jatka vaan."

Tyttö alkoi kiinnostua palapeleistä joskus viime kesänä saatuaan syntymäpäivälahjaksi Mauri Kunnaksen hauskan nuppipalapelin. Myöhemmin ostimme hänelle kirpputorilta pari muuta eläinaiheista nuppipalapeliä.

Alkuun häntä huvitti lähinnä purkaa palapelejä, ja isi oli se, joka ne kokosi. Sitten tapahtui jotain, ja hän alkoi itse sovitella eläinhahmoja koloihin. Syksyllä hän kokosi helpoimmat palapelit jo nostelemalla palat lainkaan sovittelematta suoraan oikeisiin aukkoihin.

Jouluna hän sai isovanhemmiltaan ihanan Muumi-palapelin, jota pidimme vaikean näköisenä. Siinä ei ollut nuppeja ja palojakin oli moninkertaisesti vanhoihin palapeleihin verrattuna.

Hän oli purkanut ja koonnut sen joulupäivään mennessä jo useamman kerran.

Mutta onneksi helpotkin palapelit näyttävät edelleen viihdyttävän, ja kaikki niistä puretaan ja kootaan uudelleen päivittäin - joskus pariinkin kertaan.

Hommasin kuitenkin viikko sitten pienelle uutta koottavaa.

Ajattelin, että olisi kiva kokeilla nuppipalapelin sijaan ns. oikeaa palapeliä, ja löysinkin Stockmannilta kivan setin, jossa oli neljä koottavaa eläinhahmoa. Yhdessä on kaksi palaa, toisessa kolme, kolmannessa neljä ja vaikeimmassa viisi.

Nämäkin palapelit tuntuivat alkuun aika vaikeilta. Harjoittelimme ensin yhdessä niin, että annoin tytölle koottavaksi vain samaan hahmoon kuuluvia paloja. Ei mennyt kuin muutama päivä, ja se ei ollut enää tarpeen.

Tänään hän kaatoi kaikki palat lattialle, kokosi ensimmäisenä sen vaikeimman lehmähahmon ja siirtyi sitten helpompiin.

Onnistuneen kokoamisen päälle annetaan aina aplodit!

No nyt kun nämäkin palapeli näyttävät näin helpoilta, otetaanko seuraavaksi esiin se tuhannen palan peli, josta puolet on taivasta?

Share

Kommentit

Silkkitassu

Jooo! Palapelit on ihania! Itse olen kehystänyt suosikkejani. Tosin en ole liimannut niitä, jotta tarvittaessa voin ne koota taas uusiksi. Ja palapelimatto (rullattava, jolla voi koota palapelin ja laittaa sivuun kun ei tee) on mukava tilan säästäjä.

Tommi K
Isyyspakkaus

Ooh, en ole sellaisesta kuullutkaan. Ehkä se on keksitty vasta sen jälkeen, kun olen itse viimeksi koonnut palapeliä :) Voi vitsit, miten olisikin mukava ottaa joku viidentuhannen palan peli työn alle... Miten joskus olikin aikaa sellaiseen..? :D

Silkkitassu

Hyvä kysymys. Mä oon muistaakseni tehnyt yhden 5000 palapelin, muuten lähinnä noita 2500-3000 palasia. Sellanen valtava 10 000 palan ois kyllä tosi kiva haaste!
Tälläinen palapelimatto siis kyseessä. Sitä saa eri kokoisille kans. Tuo on 1000-3000 palasille.
Mä tykkäsin hirveästi niistä 3D palapeleistä, jotka olivat in jossain vaiheessa. Nyt niitä ei taida olla enää niin paljoa saatavilla.

Monsteri lauma

Meillä myös palapelit on ihan parhaita tällä hetkellä.ja aluksi oli vaikea tajuta kuinka nopeasti lapset tämän oppii miten se tehdään. Esikoinen oli neljä vuotiaana kunnon palapeli mestari, lienee tässä se taustalla näkyy että meille on viisi tuhannen palan palapeliä jotka olen tehnyt tauluksi ja lapset katsonut vieressä. Meillä tuo aakkos palapeli muuttui tauluksi kun vanhempi halusi opetella kirjaimet enkä heti keksinyt muutakaan mallia mistä olisi helppo kirjaimia harjotella.

Cpop

Tyttö antoi parastaan hymyillessään isälle ;D Hehe!

Meilläkin napero tykkää palapeleista ja osaa tehdä niitä, mutta hän kaikkein mieluiten vaan leikkii niillä paloilla erikseen (: Hän taisi ensimmäisen kerran onnistua nuppipalapelissä 1,5v lääkäritarkastuksessa, liekö taktinen veto, haha.

Nuo pala palapelit ei oikein häneltä luonnistu mutta tosin meillä olevat onkin vähän liian vaikeita d: Helpoimmassa oli 4 palaa, mutta se kastui ja pahvisena se sitten meni rikki. Hirmu vaikea löytää sellaisia vähä palaisia palapelejä täältä pieneltä paikkakunnalta, pitää varmaan tilata jostain (: Tuo eläinpalapeli näyttää kivalta!

Tommi K
Isyyspakkaus

Katsoin Stockan verkkokaupasta, ja sieltä näyttäisi saavan toista saman valmistajan palapeliä, jossa on myös kivoja eläinhahmoja. Sieltä vaan tilaamaan. Ja saahan niitä toki muistakin verkkokaupoista. Valmistaja on Diset.

https://stockmann.com/p/fi/Diset-Elaimet-palapeli/694127?itemId=694128

äiti raitapaita (Ei varmistettu) http://villasukatraitapaita.blogspot.com

hahaa, tulee ihan mieleen meidän esikoinen, joka oli 2-vuotiaana ihan hulluna palapeleihin. Meillä oli vaan jotain 20 palan palapelejä, joita se lopulta kasasi nurja puoli ylöspäin, kun olivat liian helppoja :)

Mahtava hymy :)

Tommi K
Isyyspakkaus

Huikeaa! No sehän on sitten ollut hyvää harjoitusta niiden ikävien taivasalueiden kokoamiseen :)

One day

Haha, on kyllä mahtava hymy! :--D

Miipis (Ei varmistettu)

Meidän vanhin tyttö oli myös melkoinen wisard palapelejen kanssa. Hänellä oli useita Ravensburgin pahvialustalle/kehyksiin koottavia palapelejä.

Jossain vaiheessa hän alkoi ilmeisesti kaipaamaan lisää haastetta kokoamiseen (ikää silloin n. 4v), koska hän hylkäsi palapelipohjan ja kokosi palapelin lattialle. Haaste piili siinä, että hän kokosi palapelit kuvapuoli alaspäin! :)

Tommi K
Isyyspakkaus

Oh, jo toinen kekseliäs napero! Hyvä idea selvästi.

Kommentoi

Ladataan...