Parasta burgeria metsästämässä: Naughty Brgr

Isyyspakkaus

Jatkoin kaupungin parhaan hampurilaisen etsimistä ja kävin Naughty Brgr:issa (Lönnrotinkatu 13), joka on huippukokki Akseli Herlevin uusi hampurilaisravintola. Paikka aukesi viime marraskuussa, ja Herlevi lupasi tarjota siellä kaupungin parhaita hampurilaisia kohtuuhintaan.

Valitettavasti lupaus ei minun kohdallani aivan toteutunut.

On tietysti reilua perustella, miksi.

Paikka on kyllä tunnelmaltaan kiva ja hampurilaisten hinta (10 €) kohdallaan.

Kävin syömässä ravintolassa New York Cheese Brgr:in, jonka täytteet ovat hyvin perinteisesti pihvi, cheddarjuusto, sinappi, ketsuppi, sipuli maustekurkku ja salaatti. Hampurilaisen mausteet olivat hyvät, ja pidin siitä, että hampurilaisen voi syödä sormin suoraan paperista.

Sen sijaan sämpylä ja pihvi tuottivat pettymyksen.

Sämpylänä käytetään pehmeää ja hieman makeaa briossia. Luin jostain, että sen on nimenomaan tarkoitus olla pehmeä, jotta se imee pihvistä valuvat nesteet ja mausteet sisäänsä. Lopputulos ei kuitenkaan ollut niin hyvä kuin se kirjoitettuna kuulostaa.

Briossi oli reunoilta kuiva ja keskeltä kostea. Kun pihvi oli vielä jätetty jopa turhan raa'aksi, lopputulos oli muhjuinen ja rasvainen.

Epäilin kuitenkin oman makuaistini toimintaa kyseisenä päivänä, joten halusin antaa ravintolalle toisen mahdollisuuden ennen kuin kirjoitan siitä blogiini.

Kävin siis syömässä ravintolassa vielä toisen kerran koko perheen kanssa.

Toisella kerralla valitsin paikan nimikkohampurilaisen, Naughty Brgr, jonka sisällä on pihvin lisäksi cheddarjuustoa, sinihomejuustoa, "pekonihilloa", rucolaa ja aiolia.

Pihvi oli tällä kertaa napakampi ja hampurilaisen mausteet kivat. Pidin myös bataattiranskalaisista, jotka tilasimme hampurilaisten seuraksi. Mutta sämpylän kanssa oli kuitenkin sama ongelma kuin ensimmäisellä kerralla: se oli kostea ja oikeastaan jopa taikinamainen.

Omasta mielestäni sämpylän pitäisi olla napakampi, ei makea, ja sen leikkauspinnat pitäisi paahtaa ja karamelisoida kunnolla, jotta sämpylä ei ime pihvistä ja täytteistä valuvia nesteitä sisäänsä ja kostu märäksi mössöksi.

Näiden kokemusten perusteella minun on vaikea yhtyä kehuihin, joita olen myös lukenut tästä paikasta esim. Natan blogin puolelta. Toisenlaisella sämpylällä ja aavistuksen kypsemmällä pihvillä purilaisissa olisi kyllä potentiaalia.

Mutta hei, käy ihmeessä testaamassa ja ole vapaasti eri mieltä. Tämä on kuitenkin makuasia eikä absoluuttinen totuus.

Parhaan purilaisen etsiminen jatkuu ensi kerralla Friends & Brgrs:ssä.

 

Sarjan edelliset osat:

Treffi Pub
Roslund Hietalahti
Sinne Helsinki

Share

Kommentit

Nata - White Trash Disease

mä itse tykkään kaikesta mahdollisesta soossista burgerista, voi olla että siksi en ole kiinnittänyt muhjuuntumiseen yhtä paljon huomiota. itse kaipaisin naughtyn pihveihin savua, siksi treffipub onkin suosikkini.

Tommi K
Isyyspakkaus

Mä rakastan kaikkia soosseja burgereissa, se ei ole ongelma. Mutta huomaan heti, jos sämpylä ja soossit eivät toimi yhteen. Monissa paikoissa ei ymmärretä sämpylän paahtamisen merkitystä, vaan se vain lämmitetään.

Ihan sama kokemus meillä! Puoliraaka pihvi jotenkin korosti rasvan makua ja jäi melkein puolikas syömättä. Paikassa kyllä hauska eläväinen meininki ja lapsetkin viihtyivät. Huomenna nokka kohti Treffipubia :)

Tommi K
Isyyspakkaus

No tiedätkös, kirjoitin tähän juttuun ensin, että en olisi ekalla kerralla edes halunnut syödä hampurilaista kokonaan, mutta se kuulosti liian pahalta :D

FromKaren
Ihana Päivä

Omasta mielestä paikan pihvi on ala-arvoinen harmaa möykky. En tiedä oliko itsellä vain huono tuuri, mutta liha oli oikeasti huonolaatuista. Valitettavasti, sillä paikan tarina on kiva. 

Tommi K
Isyyspakkaus

Olen lukenut enemmänkin kritiikkiä pihvejä kohtaan, joten on se ihmeellistä että havaittuja ongelmia ei ole korjattu. Luin muuten kritiikit vasta käytyäni paikassa jo yhden kerran, eli ne eivät vaikuttaneet omaan mielipiteeseeni.

raisabra (Ei varmistettu)

Kiitos, vihdoinkin blogiarvostelu, joka ei vaikuta täysin maksetulta ja mielipide jopa perustellaan.

Friends & brgrs ei ole miljöönä kiva, mutta 10/10 aiolimajolle ja bögöille.

Tommi K
Isyyspakkaus

Arvostelu ei ollut millään tavalla maksettu. Mutta on kyllä ikävää kirjoittaa kritiikkiä, kun en ole kuitenkaan ravintolakriitikko. Yleensä kirjoitan vain paikoista, joista pidän, mutta nyt olisi ollut erikoista jättää tämä paikka väliin tässä juttusarjassa.

Tiina / Kakkupuutarha (Ei varmistettu) http://kakkupuutarha.tumblr.com

Hei Tommi! Tuntuu, että meillä menee burgerimaku aika lailla yksiin, joten uskallankin suositella sinulle yhtä burgerikohdetta. Kalliossa Kolmannella linjalla ravintola Loung3ssa on mielestäni hyvä kandidaatti Helsingin parhaaksi burgeriksi. Haastaa jopa Sinnen burgerin, joka on ennen ollut listani kärjessä. Lisäksi hinta on todella kohtuullinen. Ja kaikki muukin listalla on erittäin hyvää. Naughty Burgerista meikäläisellä oli ihan samanlainen kokemus, liian muhjuista ja makeaa, liian vähän savun makua. Olin todella pettynyt Naughtyn purilaiseen, mutta Loung3n burgeri onneksi hoiti ne traumat kuntoon. :)

Tommi K
Isyyspakkaus

No mutta! Siellähän pitää sitten käydä! Iso kiitos vinkistä, paikka ei ole minulle aiemmin tuttu.

Kommentoi