Pikku Prinssi (se elokuva)

Ladataan...
Isyyspakkaus

Viikko on ollut rankka myös pienelle tytölle, joka on tottunut olemaan isin ja äidin huomion keskipisteenä. Siksi päätimme kohdistaa eilen erityisen paljon huomiota häneen ja tehdä hänen kanssaan jotain erityisen kivaa. Hän on ollut tällä viikolla muina päivinä päiväkodissa, mutta nyt hän sai viettää isin ja äidin kanssa koko päivän, auttaa veljen hoitamisessa ja syöttämisessä ja vielä pitää häntä sylissään.

Päivä huipentui kuitenkin siihen, kun isi vei tytön elokuviin. Kävimme katsomassa päivän ensi-iltauutuuden Pikku Prinssi.

Elokuva on sovitus Antoine de Saint-Exupéryn klassikosta, mutta tarina ei ala siitä, mistä kirja alkaa eikä se myöskään pääty siihen, kun Pikku Prinssi palaa takaisin tähdelleen.

Tarinan päähenkilö ei ole edes lentokoneellaan Saharaan haaksirikkoutuva kirjailija vaan pieni ranskalainen tyttö, jonka urakeskeinen äiti tekee kaikkensa, jotta tyttö pääsisi sisään hyvämaineiseen kouluun ja menestyisi siellä. Tyttö kuitenkin ystävystyy naapuritalossa asuvan erikoisen vanhuksen kanssa, ja alkaa viettää tämän kanssa sitä aikaa, joka hänen pitäisi käyttää pänttäämiseen. 

Vanhus näyttää tytölle piirustuksia ja kirjoituksiaan siitä, miten hän kerran haaksirikkoutui Saharaan lentokoneellaan ja tapasi aavikolla merkillisen pojan, joka kertoi saapuneensa sinne toiselta tähdeltä. Siis Pikku Prinssin.

Elokuvassa vuorotellaan nykyaikaan sijoittuvan kehyskertomuksen ja vanhuksen tarinan, siis Pikku Prinssi -kirjan tapahtumien välillä. Tämä näkyy myös elokuvan animaation tyylissä: kehyskertomus on nykyleffoille tyypillistä 3D-animaatiota, mutta kirjan tapahtumista kertovat osuudet on tehty stop-motion-nukkeanimaationa. Ja juuri ne stop-motion-osuudet olivat jotenkin maagisen lumoavia. Toivoin jopa, että niitä olisi ollut enemmän ja että kehyskertomukseen ei olisi käytetty niin paljoa aikaa. Toisaalta kehyskertomus vie Pikku Prinssin tarinaa lopulta pidemmälle kuin kirjassa.

Elokuva on tempoltaan verkkainen, ja mietin jopa jossain vaiheessa, jaksaako pieni tyttö katsoa sen loppuun asti. Kyllä, hän istui läpi elokuvan penkissään kuin tatti.

Hän kertoi pitäneensä elokuvasta, ja muistelimme yhdessä sen jälkeen, mistä hän oli siinä pitänyt. Hän oli tietysti samaistunut tarinan pieneen sankarityttöön, ja hän oli vaikuttunut elokuvan loppuratkaisusta. Vuodattipa hän jonkin kyyneleenkin elokuvan loppupuolella kohdassa, jossa vanhus joutui sairaalaan. Kaikki maailman tähdet itselleen haluava Liikemies oli puolestaan uhkaava, ja tyttö kertoi tämän hahmon olleen vähän pelottava.

Aikuiselle elokuva oli muistutus siitä, että lasten pitää saada olla lapsia eikä lapsuutta saa unohtaa aikuisenakaan.

Lupasimme nyt tytölle, että voimme lukea hänelle sen alkuperäisen Pikku Prinssin, ja hän selailikin kirjan sivu sivulta läpi, kun hain sen hyllystä. Hän oli pettynyt, kun kirjassa ei ollutkaan sitä samaa tyttöä kuin elokuvassa, mutta selitin, että tämä kirja on se, jonka elokuvan vanhus kirjoitti ja tyttö kokosi yksiin kansiin.

Kirjan lopussa Pikku Prinssi katoaa, mutta nyt me tiedämme, mitä hänelle tapahtui sen jälkeen. 

Share

Kommentit

piupali (Ei varmistettu)

Mä olen alkanut ikään kuin sivujuonteena seuraamaan tätä blogia myös tyyliblogina. Pikkuneidin asuvalinnat ovat todella valloittavia! :D Ja jotenkin voin kuvitella sen, millaista on vanhempana seurata vain vierestä... Meillä on hieman toisenlainen suuntaus: 3,5-vuotias poika haluaisi pukeutua pelkästään peliasuihin. Juhliin oli lähdössä kauluspaidassa ja urheilushortseissa - kuulema aikoi juhlissa pelata serkkujen kanssa, ja shortsit soveltuisivat siihen paremmin kuin tarjoamani housut. Sen erän äiti voitti, mutta shortsit otettiin mukaan ja vaihdettiin virallisen osuuden jälkeen jalkoihin.

Tommi K
Isyyspakkaus

Hahaa! Juu, ja hän on todella se, joka valitsee, mitä päälleen laittaa. Siihen on usein turha puuttua. Toki vanhemmilla on veto-oikeus, jos hän yrittää lähteä pelkällä hihattomalla paidalla ja ulkona on lämpöä 12 astetta.

Riikkamari@ (Ei varmistettu)

Hei,

Teidän tarina tulee todella lähelle, vaikken teitä tunnekaan. Huh! Löysin eilen tänne blogiisi ja taisin kerta heitolla alkaa vakilukijaksi.
Me aloitimme esikoisen kanssa kolme vuotta sitten melkolailla samoissa merkeissä, kun ukkeli päätti vetää lapsen pihkan, eli mekoniumin, syvälle keuhkoihinsa synnytyksen yhteydessä. Hätäsektio ja vauvan siirtyminen tuolle K7 osastolle jo ennen kuin itse heräsin nukutuksesta olivat aikamoisia kokemuksia. Ajatukseni ovat luonanne. Ihanaa, että teidän pikkumies on samanlainen taistelija kuin meillä! Vauvoissa on alkukantaista voimaa ja he toipuvat ihan uskomattoman nopeasti, kun hoito on ensiluokkaista (tekevät Lastenklinikalla aivan mielettömän hienoa työtä!).

Eilen illalla lueskelin itku silmissä näitä tekstejä. Tunnistan nuo tunteet niin hyvin. Tunneherkkyyttä lisää sekin, että me täällä odottelemme myös toista lasta syntyväksi seuraavan kahden viikon sisään. Hieman pelkäsin, että tämänkaltaisesta tapauksesta lukeminen nostaisi omat traumat pintaan, mutta tiedätkö, kirjoitat niin kauniisti tilanteestanne, että ei hätiä mitiä. Päinvastoin, halusin kirjoittaa, että se epämääräinen voimattomuuden tunne tasaantuu kyllä ajan kanssa. Teillä on nyt neljä toipujaa, yksi vauva, äiti, isä ja tilanteeseen upeasti suhtautuva isosisko. <3 Ihanaa, että teillä on aikaa myös isosiskon kanssa puuhailuun, tuo elokuva oli mahtava ajatus!

Tarjoavat teille sairaalasta varmasti myös mahdollisuutta jutella asiasta psykiatrisen sairaanhoitajan (tms.) kanssa. Älkää säikähtäkö sitä, se voi tuoda arvaamattoman helpotuksen varsinkin isosiskon kanssa asiaa työstäessä. Itse en kolme vuotta sitten hyödyntänyt tuota mahdollisuutta, mutta hyödynsin sen nyt alkuraskauden aikana ja Kättärin myöhemmin tarjoamassa synnytyspelkokeskustelussa lääkäri totesi, että huomaa asian olevan työstetty. Ihan vain vertaistuen muodossa mainitsen, kukin tekee niin kuin parhaimmalta tuntuu.

Toivotan teille paljon voimia ja ihanaa kesää!

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos paljon kommentistasi, ja tervetuloa lukijaksi! Ja paljon tsemppiä sinullekin!

Kommentoi

Ladataan...