Puluboin ja Ponin teatteri

Ladataan...
Isyyspakkaus

Töttölöö! Tänään voin ilokseni ilmoittaa, että olemme läpäisseet testin, jossa selvitettiin, jaksaako kolmevuotias seurata oikeassa teatterissa oikeaa, väliajallista näytelmää. Tarkemmin sanottuna Kansallisteatterin näytelmää Puluboin ja Ponin teatteri.

Ja kyllä, lapsi jaksoi seurata näytelmän alusta loppuun, vaikka se kesti väliaikoineen tunnin ja 50 minuuttia ja se esitettiin oikeastaan päiväuniaikaan.

Teatteriretki tehtiin hyvin spontaanisti vain parin tunnin harkinta-ajalla. Rouvan ja lapsen piti oikeastaan mennä maalle viikonlopuksi, mutta suunnitelma peruuntuikin yllättäen.

Rouva muisti aamusella Puluboi-näytelmän, jota on kehuttu, ja sen katsominen on ollut mielessä aiemminkin. Suuri kysymysmerkki on ollut kuitenkin se, onko lapsi vielä liian pieni teatterin katsomoon. Tähän mennessä näkemämme show't ja nukketeatteriesitykset ovat kestäneet vain noin kolme varttia, ja silloin se on tuntunut hyvin sopivalta ajalta olla paikoillaan. "Mutta siinähän se selviää, kun kokeilee!" ajattelin.

Oli muuten erittäin mieluisa yllätys huomata, että Kansallisteatteri myy lippuja saman päivän esityksiin 50 %:n alennuksella! Puluboi-liput maksoivat siis meille kolmelle vain 33 euroa. Tätähän pitää hyödyntää useamminkin Rouvan kanssa, jos vaan saa lapselle hoitajan.

Puluboin ja Ponin teatteri perustuu Veera Salmen kirjaan Puluboin ja Ponin kirja, ja se kertoo hassusta ärrävikaisesta pulusta, Puluboista, ja pienestä Mai-tytöstä, joka leikkii olevansa poni. Main isä maalaa tauluja ja äiti on jatkuvasti stressaantunut ja kireä. Puluboi ja Mai perustavat teatterin, jossa he esittävät "taiteellisia näytelmiä", kuten Hannusta ja Kertusta sovitetun tarinan, jossa isä ja tytär päättävät eksyttää vihaisen "äitiäisen" metsään.

Näytelmä sijoittuu Helsinkiin Hakaniemen torin tuntumaan. Puluboi on kotoisin Hakaniemen hallin katolta, ja tarinassa vilahtelee tuttuja helsinkiläisiä paikkoja. Ovatpa Hakaniemen torin Kahvisiskotkin päässeet mukaan näytelmään ja saavat yhdessä lauluista paljon pulunkakkaa päähänsä.

Esitys oli erittäin viihdyttävä ja huumori upposi niin lapsiin kuin heidän vanhempiinsakin. Musiikkia oli paljon, ja tyttökin jaksoi katsoa koko näytelmän kysymättä kertaakaan: "Milloin mennään?" tai sanomatta: "En halua katsoa enempää."

Tästä innostuneena mielessä on heti kolme asiaa:

  • Tämähän avaa nyt aivan uuden aikakauden. Sellaisen, jossa lapsen kanssa voi käydä teatterissa!
  • Täytyy hyödyntää puolen hinnan lippuja toistekin
  • Täytyypä hankkia tuo Puluboi-kirja omaan hyllyyn luettavaksi lapsen kanssa!

Mitäs muita lastennäytelmiä nyt olisikaan tarjolla?

Share

Kommentit

Hetahoo (Ei varmistettu)

Kiva kuulla, että 3-vuotiaskin jaksoi esityksen läpi!

Omat kokemukset tuppaa olemaan sellaisia, että aina kun teatterista tykkäävät isovanhemmat haluaisivat viedä lapsia teatteriin, KAIKKI lasten esitykset on loppuunmyytyjä jo viikkoja etukäteen.

Nyt on kuitenkin hallussa liput Teatteri Hevosenkengän Tatu ja Patu -näytelmään parin viikon päästä, ja odotukset korkealla: http://www.hevosenkenka.fi/naytelmat/ajankohtaiset/tapa :)

KolmenÄiti (Ei varmistettu)

Kiitos tästä postauksesta! Äitini on hankkinut meidän perheelle liput tuohon näytelmään ja päihkäilin juuri, voiko 3-vuotias jaksaa koko esityksen. Nyt uskalletaan kokeilla. 5- ja 6-vuotiaat ovat jo käyneet katsomassa esimerkiksi Peppi Pitkätossun, joten heidän kanssaan oltaisiin joka tapauksessa menty.

Kommentoi

Ladataan...