Punajuurilasagne

Isyyspakkaus

Rakastan punajuurta ja syön sitä mielelläni kaikissa mahdollisissa muodoissa paitsi etikkaan säilöttynä. Harmi, että juuri etikkapunajuuret ovat tehneet niin monelle kammon koko raaka-ainetta kohtaan, sillä punajuuret ovat kuitenkin yksi monipuolisimmista juureksistamme. 

Halusin ehdottomasti lihattoman lokakuun resepteihin jotain punajuuriruokaa, joten päätin valmistaa punajuurilasagnea, joka on suurta herkkuani. Samaa lasagnea on valmistettu toisinaan myös jauhelihallisena versiona, mutta tämän postauksen resepti sopii myös kasvissyöjille.

Punajuurten kuoriminen on muuten helpointa keitettynä: kypsien punajuurten kuoret irtoavat, kun niitä hieroo kämmenien sisällä. Ja sitten ei pidä ahdistua siitä, että väri ei lähde aivan parilla pesukerralla pois sormista.

Punajuurilasagne

Ainekset

  • 1 kg punajuuria
  • 2 sipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • tuoreita yrttejä (tässä ruohosipuli ja oregano)
  • 2 prk tomaattimurskaa
  • 3 dl soijarouhetta
  • suolaa
  • mustapippuria
  • (vettä)
  • n. 1/2 pkt lasagnelevyjä
  • juustoraastetta
  • (mozzarella-juustoa)

Valmistaminen

  1. Pese punajuuret ja keitä ne tilavassa kattilassa kypsiksi. Punajuuret vaativat melko pitkän keittoajan, joten muista tarkistaa välillä, että vesi ei ole kiehunut pois (nimim. Kokemusta on)
  2. Jäähdytä, kuori ja raasta punajuuret karkeaksi raasteeksi
  3. Valmista seuraavaksi tomaattikastike: Hienonna sipulit, valkosipulit ja yrtit. Kuullota sipuleita hetki tilavassa kattilassa ja lisää valkosipuli, punajuuret, yrtit ja tomaattimurska. Keitä tomaattikastiketta 15 - 20 minuuttia, mausta suolalla ja mustapippurilla ja lisää soijarouhe. Jatka keittämistä ja anna soijarouheen turvota. Lisää tarvittaessa vettä, jos kastike tuntuu liian kuivalta
  4. Laita muutama kauhallinen valmista kastiketta uunivuoan pohjalle ja lado kerros lasagnelevyjä kastikkeen päälle. Laita niiden päälle lisää kastiketta ja jatka näin, kunnes vuoka on täynnä
  5. Lisää juustoraaste ja (käsin revityt) mozzarellapalaset viimeisen kastikekerroksen päälle ja paista 200-asteisessa uunissa n. puoli tuntia, kunnes lasagnelevyt ovat pehmeitä.

Kokeile lisätä tomaattikastikkeeseen myös muita kasviksia kuten porkkanaa.

Myös vuohenjuusto ja sinihomejuusto sopivat hyvin punajuuren seuraksi.

Share

Kommentit

Tuulia T.

Mahtava idea, näyttää herkulliselta!

Punajuuri (Ei varmistettu)

Nam, punajuuret ovat tosiaan herkullisia, vaikka niiden värjäävä ominaisuus ahdistaakin. Erimuotoiset vege-lasagnet ovat muuten tosi hyviä. Itse teen usein lasagnen tällä ohjeella: http://lottasblogg.papper.fi/2013/03/26/vegetarisk-lasagne/

Vierailija (Ei varmistettu)

Houkutteleva ruokalaji, pitää testata! Tykkään punajuuresta paljon, myös etikkaan säilöttynä.

annemi

Juuuu-u, tätähän kokeilenkin! yritän käännyttää apukokkia punajuuren ystäväksi ja tällä voisin onnistua .)

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos ei tykkää punajuuren värjäävästä ominaisuudesta, kannattaa kokeilla keltajuurta tai vaikka raitajuurta. Keltajuuri tekee kyllä pirteän värin ruokaan. :)

Tommi K
Isyyspakkaus

Kuulostaa hauskalta, mutta emme ole koskaan kokeilleet. Onko niiden maku lähellä punajuurta?

Vierailija (Ei varmistettu)

Kokeilin tomaattipiirakan reseptiä ja herkullista tuli. Näköjään Isyyspakkauksen resepteillä onnistuu aina tai ainakin omaan makuuni ovat erinomaisia, eikä vierailtakaan ole kuulunut muuta kuin kehuja. Eli jos julkaiset joskus Isyyspakkauksen keittokirjan, niin täältä löytyy ainakin yksi ostaja. Kiitos muuten erinomaisesta blogistasi! T. Nasu

Tommi K
Isyyspakkaus

Voi miten mahtavaa ja kiva kuulla! Kiitos sinulle!

yks vegetaristi (Ei varmistettu)

Hieno idea ja kiitos reseptistä. Itse tykkään kanssa punajuuresta, mutta en oikein tiedä mitä siitä tekisi. Lasagne on herkkua ja tätä täytyy kokeilla.

Itse tein vähän aikaa sitten lasagnea kaapin rääppeistä, eli nahistumaan päin olevista parsakaalista ja lehtikaalista. Paistoin lehtikaalta hieman pannulla, jotta pahin kitkeryys katoaa.
Sitten vain kattilaan parsakaalin palat hieman kypsymään ja sekaan lehtikaalit, sipulit, luomutomaattisose ja paljon mausteita.
Ja sitten toinen kastike perinteinen juustokastike, luomumaitoon tehtynä.
Pohjalle tuo tomaatti-kaali-kastike, sitten lasagne-levyt, juustokastike ja vielä toinen samanlainen kerros.
Tuli mielettömän hyvää, joten lasagneen voi näköjään laittaa kaalejakin. Ja parsakaalissahan on proteiiniakin aika paljon, joten ei tarvitse välttämättä lisäillä muita proteiinin lähteitä.

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos sinulle tästä reseptistä!

EWE
Familjen i frontmannahuset

Itse innostuin kokeilemaan punajuurta ruuanlaitossa vasta hiljattain ja olen jäänyt siihen koukkuun. Enimmäkseen olen tehnyt punajuuri-ohra-vuohenjuustovuokaa ja pitänyt siitä kovasti. Täytyy tätäkin reseptiä kokeilla, kun se kuulostaa herkulliselta. Tyhmä kysymys (vaikka sellaisia ei tässä maailmassa olekaan), mutta soijarouheen voi varmaan jättää pois? Onko se tässä vain proteiininlähteenä vai onko sillä ehkä jokin muu merkitys?

Tommi K
Isyyspakkaus

Soijarouhe on juurikin proteiinin vuoksi siinä, mutta sen voi hyvin jättää pois. Silloin kannattanee keitellä tomaattikastiketta kokoon, ettei lasagnesta tule liian märkää. Soijarouheen asemesta voi tietty laittaa vaikkapa punaisia linssejä, jotka kypsyvät melko nopeasti. 

EWE
Familjen i frontmannahuset

Kiitti vastauksesta :) Punaisia linssejä löytyy aina kaapista, eli jos niitä sitten käyttäisi.

Luumukka (Ei varmistettu) http://gingerjamms.blogspot.fi/

Kiitos ohjeesta, vallan maistuvaa oli! Tein miehen mieliksi lasagnen jauhelihasta ja mozzarellan jätin pois.

-V- (Ei varmistettu) http://ruuodussa.blogspot.com

Tätä syötiin tänään, kiitos ylipäätään ideasta punajuuri lasagnessa!!! Omaan makuun oli hieman kuivaa ja 'tiukkaa' tavaraa, jäin kaipaamaan juustokastiketta tai muuta määrittelemätöntä pehmeyttä :) Soijarouhe hyvä proteiinilisä tässä, antaa myös suutuntumaa. Taidan kokeilla joskus pyöristää kastiketta esim kermalla tai maito-koskenlaskijakastike ajamaan juustokastikkeen asemaa.
Löysin vasta tänne blogiisi ja tämän lisäksi maksalaatikko ohralla kokeiltu ja erinomaiseksi testimaistettu! Teinipoika ihastui täysin ja taitaa alkaa satelemaan tilauksia ;)

Kommentoi