Remonttikonsultti, osa 12: Kymmenen ideaa keittiöremonttiin

Ladataan...
Isyyspakkaus

Asuntomme keittiöremontti valmistui hieman reilu vuosi sitten jouluksi. Keittiöremontti oli jo toinen kymmenen vuoden sisällä, mutta se olikin sitten perusteellisempi: kun ensimmäisellä kerralla tyydyimme lähinnä kunnostamaan pintoja, toisessa remontissa keittiö siirrettiin kokonaan toiseen huoneeseen.

Kerroin tämän keittiön rakentamisesta jo hyvin monisanaisesti Putkiremonttipäiväkirjassa, mutta tässä vielä kertauksena kymmenen asiaa, joista pidämme erityisesti keittiössämme. Toivon, että nämä ideat inspiroivat myös sinua.

1. Täysin oma keittiö

Meiltä kysyttiin remontin aikana: "Kenen keittiö teille tulee?" Ensin en ymmärtänyt lainkaan, mitä kysyjä tarkoitti. "Aa, siis joo, se ei tule minkään firman mallistosta, vaan tavarat on haalittu sieltä täältä."

Rohkaisenkin yhdistelemään vanhaa ja uutta ennakkoluulottomasti. Näin lopputulos on taatusti täysin oma eikä kenenkään muun.

  • Yläkaapit vanhasta keittiöstämme
  • Allastaso mittatilauksena Hackmanilta
  • Tason alla oleva sininen laatikosto Fasaanista
  • Altaan alla oleva laatikosto teetetty puusepällä
  • Saareke vanha apteekin myymälätiski Huuto.netistä.

2. Vanha kaapisto saarekkeena

Lasku- ja kaappitilaa ei voi olla liikaa, joten sitä kannattaa suunnitella keittiöön niin paljon kuin mahdollista. Olemme erityisen tyytyväisiä tähän kaapistoon, joka toimii saarekkeena ja johon voi esimerkiksi juhlissa kattaa noutopöydän.

3. Tilava ruokakomero

Alla olevassa kuvassa vasemmalla näkyvien pariovien takana on ruokakomeromme. Sinne mahtuu kaikki. Myös mikroaaltouuni, mikä on erinomaista, se kun ei ole mikään keittiön kaunistus.

4. Teräksinen työtaso

Edellisessä keittiöremontissamme laitoimme vanhaan keittiöömme kirsikkapuisen työtason. Myös tiskipöytämme pinta oli samaa kirsikkaa, ja pesuallas oli upotettu puuhun. Puutaso oli meille kuitenkin huono valinta, ja nyt halusimme teräksisen työtason. Nyt voimme roiskia vettä vapaasti ympäri työtasoa eikä sen kuivaamisesta ja öljyämisestä tarvitse huolehtia. 

Työtaso on 3,5 metriä pitkä, ja se on tilattu Hackmanilta. Muut valmistajat olisivat voineet toimittaa vain kolmemetrisen tason.

5. Yksi iso pesuallas

Arvoimme kahden pienen ja yhden ison altaan välillä. Valitsimme onneksi tämän ison altaan. Sen mitat ovat 60 cm x 50 cm, ja siitä tehtiin vielä hieman standardia syvempi, 20-senttinen. Altaassa mahtuu pesemään jopa uunipellit, ja isoja kattiloitakin mahtuu sinne useampi.

Työtaso suunniteltiin myös niin, että altaan ja lieden väliin jää vielä työskentelytilaa, joka on osoittautunut hyvin käteväksi leikkuulaudan paikaksi. Siitä on lyhin mahdollinen matka liedelle.

6. Hana, jossa on ulosvedettävä suutin

Pesuallas on niin iso, että valitsimme hanan, jossa on ulosvedettävä suutin. Sillä saa puhdistettua kätevästi altaan kauimmaisetkin nurkat.

7. Vanhat teollisuusvalaisimet

Halusimme kattovalaisimeksi jotain näyttävää, ja päätimme luopua edellisessä remontissa yläkaapiston alle upottamistamme halogeenivaloista. Löysimme uudet valaisimet hollantilaisesta 360volt.com:ista. 

Tai eivät ne mitkään uudet valaisimet olleet. 360volt.com myy nimittäin vanhoja ja kunnostettuja teollisuusvalaisimia, jotka ovat niin makeita, ettei mitään rajaa. Olemme erityisen ihastuneita valtavan kattolampun upeaan lasikupuun.

8. Kaasuliesi

Kaasuliettä en vaihtaisi. Putkiremontin yhteydessä kaasumahdollisuus palautettiin kaikkiin asuntoihin, niihinkin, joista kaasu oli joskus katkaistu.

Lietemme on Smegin 100 cm leveä Opera-liesi, siinä on kuusi keittolevyä ja kaksi sähköuunia. Pienempää uunia emme ole käyttäneet, mutta keittolevyjen määrän ja keittotason leveyden suhteen liesi on paljon kokkaaville loistava valinta.

Liesi maksoi saksalaisessa verkkokaupassa 1 500 euroa vähemmän kuin Suomessa.

9. Mittojen mukaan teetetty huuva

Liesituulettimen kupu eli huuva teetettiin omien piirustusten mukaan Laitilan rakennuspellissä. Siitä tuli juuri sellainen kuin pitikin.

10. Sohva keittiössä

Sohvan sijoittaminen keittiön tuntui alussa hassulta, mutta sille ei ollut muutakaan paikkaa, emmekä halunneet luopua siitä. Hyvä niin, sillä sohva on ollut kovassa käytössä. Koira, lapsi, vieraat, me itse: kaikki viihtyvät keittiön sohvalla, kun joku puuhailee keittiössä. Ja sitä tapahtuu usein.

 

Juttusarja kertoo 1920-luvun kivitalossa sijaitsevan asunnon remonteista, joissa kutakuinkin kaikki on laitettu tavalla tai toisella uusiksi. Osa jopa kahteen kertaan. Remontit sijoittuivat vuosiin 2003 - 2005 ja 2011 - 2012.

Edelliset osat:

1: Asunnon ostaminen

2: Asunnon pohjaratkaisu

3: Mallintaminen SketchUpilla

4: Remontinhallinta

5: Lautalattiat

6: Seinien pohjatyöt


7: Sähkötyöt

8: Halkeileva katto

9: Seinien maalaaminen

10: Lattialistojen ja ovien kunnostaminen

11: Kymmenen kysymystä tapetoinnista

Share

Kommentit

Suttura

Tämä on ihan lempparijuttusarjani nykyään! Olisi kiva jos kuitenkin edes vihjaisit budjettia/kustannuksia aina aihepiireeittäin - etenkin näin keittiön kohdalla niitä jäin kaipaamaan. :)

Seuraan juttusarjaa mielenkiinnolla - te teitte kaiken juuri päinvastoin kun me. Me pyrittiin hävittämään vanhaa, talon alkuperäistä (rakennettu -48) mahdollisimman paljon ja te säästätte (kauniisti!) vanhoja asioita. Hauskaa. :)

Mörrimöykyn pesä

Ompa muuten mahtava idea tuo saareke! Jos perheemme kaavailema muutto "keskelle korpea" toteutuu, niin käsillä olisi mahtava "raakakohde" remppojen ja oman toteutuksen kannalta, jos et patentoi ideaa, niin saatan vähän apinoida sitä omassa tulevassa kyökissäni. Kattovalonne on myös upea, melkoinen katseenvangitsija, ainakin valokuvien perusteella. Veikkaan, ettei mulla rohkeus riitä noin näyttävään ratkaisuun, mutta mistäpä sitä tietää...

Tommi K
Isyyspakkaus

Suttura: Kiitos, kiva kuulla!

Kustannuspuolesta en tosiaan ole kertonut tässä sarjassa, sillä olen itsekin unohtanut, mitä kaikki maksoi liki kymmenen vuotta sitten.

Vuosien 2003 - 2005 remontit tehtiin todella halvalla, sillä teimme kaikki työt itse (isäni avustamana). Kallein hankinta oli varmaan kylpyhuoneen suihkusekoittaja, joka taas oli niin kallis, että olen halunnut unohtaa hinnan ja myös onnistunut siinä :D

Mutta tämä keittiöremontin kustannus minulla on tiedossa. Laskin sen ja kirjoitin siitä Putkiremonttipäiväkirjan puolelle vuosi sitten, ks. Remontin hinta. Keittiön osuus oli tietyllä logiikalla laskettuna 17 400 euroa. Jos keittiön siirto olisi tehty putkiremontista erillään, se olisi tullut oletettavasti huomattavasti kalliimmaksi.

Linka: Siitä vaan rohkeasti apinoimaan! Emme loukkaannu, vaikka joku tilaisi täsmälleen saman kattovalaisimenkin :)

phocahispida

Teidän keittönne on kyllä superkaunis!
Voisin muuttaa tuohon teidän keittiön sohvalle koiran seuraksi ja vain tuijotella tuota kattolamppua.
No ehkei kuitenkaan.

Tommi K
Isyyspakkaus

Heh, kiitos! Kun laitoin puolitoista vuotta sitten kuvia valmiista kylpyhuoneestamme, Anna Karhunen taisi todeta vastaavaa kylppärimme suhteen :)

Liv
Päiväuniaika

Sohva keittiössä on ehkä paras idea ikinä! Meillä oli myös entisessä asunnossa ja minä (ja muut) rakastin sitä! Jokainen keittiö pitäisi rakentaa niin, että sinne mahtuu pöydän ja tuolien lisäksi sohva. :)

Tommi K
Isyyspakkaus

Keksin saman tien tämän jutun julkaisun jälkeen, että en muistanutkaan hehkuttaa vetolaatikoita! Se olisi ansainnut olla listalla. Kirjoitin siitä aiemmin tällaisen jutun:

http://www.lily.fi/juttu/53-vetolaatikon-ja-10-liukuoven-keittio

Vetolaatikoihin voi laittaa niin mausteet, säilykkeet kuin astiatkin, ja meillä jopa allaskaappi on toteutettu vetolaatikoina. Se on huippuhyvä ratkaisu, sillä allaskaapin perälle jää helposti paljon tilaa, johon kerääntyy kaikkea epämääräistä.

Hosuli
Hömppäblogi

Monta hyvää vinkkiä. Kiitos!

Vierailija (Ei varmistettu)

Nämä postaukset on kyllä huippuja, iso kiitos :)
Mua kiinnostaisi kuulla, miten saatte upean terästasonne pidettyä kiiltävänä?
Meillä ainakin pientä ja onnetonta altaan yhteydessä olevaa tasoa saa jokaisen tiskauskerran ym. jälkeen kuivata ja hinkata mikrokuituliinalla tai muuten taso näyttää aivan kamalalta :(
Harmittaa, koska joskus tosiaan ollaan haaveiltu oikein pitkästä ja komeasta terästasosta vrt. tuo teidän :)

t. Anu

Jenni liemessä (Ei varmistettu) http://liemessa.blogspot.com

Asuntokuumetta!!! Ihana keittiö. Nyt kun katselee näitä kuvia niin vähän harmittaa että lahjoitimme asunnossamme olleen 50-luvun keittiön pois ja korvasimme sen kokonaan uudella. Olisin kyllä jo silloin halunnut jotain hyödyntää, mutta muutimme nopealla aikataululla pienen lapsen kanssa ja jotenkin silloin ylimääräinen säätö, koko asunnon remontin lisäksi, tuntui liian isolta pinnistykseltä. Kauanko keittiörementti kesti? Mietin että haastavinta tälläisessä keittiöremontissa on juurikin erilaisten uusien ja vanhojen elementtien haaliminen.

Onko tuolla teetetyn huuvan alla joku liesituuletin vai miten se toimii?

Jenni

Muistuttaa kovasti lähes valmista keittiötämme!

Vanhanaikaisen liesituulettimen löytäminen on todella haastavaa - olisimmepa tienneet tuollaisesta vaihtoehdosta..! Nyt tuli moderni tuuletin, kun ainoa tyylillisesti sopiva (talo vuodelta 1928) oli Ikeasta, ja se näytti liikaa Ikealle...

Meille tulee aamiaispöytä keittiöön (ruokapöytä on olohuoneessa) ja sinne keksin laittaa vanhan puusohvan mökiltä toiselle puolelle, seinää vasten. Uskon, että tämä idea tulee toimimaan ja herättämään ihastusta :) Myös Mademoiselle-keinutuoli saattaa löytyä keittiöstä.

Ruokakomero olisi ihana! Meillä on miniversiona kätevä versio apteekkarikaapista, joka vetää toivon mukaan paljon elintarvikkeita. Ja nuo vetolaatikot ovat kyllä hyviä, varsinkin kun niihin saa matalan päällilaatikon mausteille tai ruokailuvälineille lisäksi. Vaikka en vielä tiedä mitä pidän siitä, että astiat ovat laatikoissa, niin varmasti tilankäytöllisesti hyvä ajatus (mieheni ajatus siis :).
Varsinkin, kun yläkaappeja ei tule ollenkaan. Nuo teidän minilaatikkonne kaappien alareunassa ovat kyllä tosi söpöt :) Samoin saareke on todella hieno!

Hauska muuten tuo työtason valaisin. Näin samanlaisia eri värisinä Bauhausissa ja mietin, että esim. lapsen huoneessa olisi hauska käyttää noita työmaavalaisimia.

Pitääpä seurata sivuasi aktiivisemmin, näyttää olevan niin samaa tyyliä kuin meillä! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Teidän keittiö kyllä hieno! Meillä on (edellisen asukkaan laittama) keittiö, josta löytyy muutama noita must juttuja: teräksinen taso (joo edellisessä vuokra-asunnossa oli puutasoon upotettu pyöreä allas, ei ikinä sellaista) ja superiso allas (meillä on minimini (sellai ehkä 2dl vetoisuudeltaan) kaatoallas ison altaan lisäksi ja se on superkätevä jos on tiskit liossa isossa altaassa niin saa silti kaadettua viemäriin vaikkapa jotain huuhteluvesiä) ja tuollainen korkealle kaartuva esiinvedettävä hana on myös ihan ehdoton). Meidän must have -listaan kuuluu myös kivitaso hellan ympärillä ja paljon kaappitilaa. Kunhan meidän pikkuneiti kasvaa vähän on vuorossa keittiöremppa, tosin edellisen asukkaan keittiön suunnittelu on sen verran hyvin onnistunut, että luulen meidän vain vaihtavan ovet (plus jotain kuluneimpia runkoja) ja laittavan (uuden rakennetttavan seinän myötä) muutaman lisäkaapin vielä...ellei sitten keksitä jotain uutta näkökulmaa ja laiteta koko keittiötä mullinmallin (epäilen ettei koska myhäilen edelleen 4v. jälkeen tyytyväisyyttä tuon keittiön kanssa :)).

Tommi K
Isyyspakkaus

Heh, väitin vielä hetki sitten, että allas olisi 25 cm syvä, sillä niin lukee piirustuksessani. Rouva kuitenkin tarkisti, että se on vain 20-senttinen, joten korjasin sen tekstiin. Muutimmekin allasta matalammaksi viime hetkellä. Ja hyvä niin, sillä 25-senttinen olisi ollut liian syvä.

Hosuli: Eipä kestä! :)

Vierailija/Anu: Emme tee tasolle sen kummempaa kuin pyyhimme tiskirätillä kuivaksi. Ajan myötä siihen tulee naarmuja, ja pinta muuttuu varmasti himmeämmäksi, mutta ajattelemme sen kuuluvan asiaan.

Jenni Liemessä: Kiitos!

Keittiöremontin kestosta on vaikea antaa mitään vertailukelpoista tietoa, se kun tehtiin putkiremontin yhteydessä. Tiettyjä hommia tehtiin samaan aikaan kylpyhuoneen ja WC:n kanssa, mutta varsinaisesti pääsimme rakentamaan keittiötä vasta putkiremontin (ja kesäloman) jälkeen, ja se vei liki neljä kuukautta. Homman olisi voinut tehdä nopeamminkin, mutta emme osanneet aavistaa, että esim. allastason toimittaminen veisi 5 - 6 viikkoa. Teimme siis tilauksen hieman liian myöhään ja jouduimme odottamaan tasoa pitkään keskellä remonttia.

Kalusteita Rouva alkoi etsiä jo pari vuotta aiemmin. Nykyinen saareke oli meillä olohuoneen seinustalla ainakin vuoden. Tason alle sijoitettu laatikosto puolestaan odotteli Fasaanin varastossa vuoden verran. Toisen jääkaapinkin hankimme jo edellisenä vuonna.

Huuvan alla on Siemensin liesituuletin, joka kuului huuvan toimitukseen ja tuli siis Laitilan rakennuspellin kautta. Liesituulettimessa on aktiivihiilisuodatin ja kirkas valo. Ihan OK peli, mutta valitettavan kovaääninen. Ja kyllä blinien paistamisen jälkeen pitää pitää ikkunaa auki  hetken aikaa.

Mutta joo, onhan tämä aika työläs tapa verrattuna valmiskeittiöihin. Varsinkin kun itse piti suunnitella, miten nämä kaikki ei-standardin kokoiset palaset sopivat yhteen.

Fiona Doe: Kiitos, seuraa ihmeessä!

Vierailija (12:21): Niin, tämä yksialtaisuus toimii parhaiten, jos on astianpesukone. En kyllä suostuisi edes elämään ilman apk:ta :D

En muista, että tämän vuoden aikana olisi kertaakaan tullut eteen tilannetta, jolloin olisin tarvinnut toista allasta. Tuo allas on niin iso, että siellä voi olla jopa astiapino tai kaksi, ja silti vieressä mahtuu pesemään perunoita.

Mari Inka
Oisko tulta?

Todella kaunis ja viihtyisä keittiö! Kodikas!

Myös meillä on puusohva keittiössä. Siinä istutaan usein. 

AP (Ei varmistettu)

Tiskiallaskuvassa näkyi Vipp-käsisaippuapullo. Mulla on se myös, mutta hermot menee sen kanssa kun se tunkee saippuan sieltä kannen alta sellaisena tumman ruskeana möhnänä. Oletteko huomannut samaa vai pelittääkö saippuapullo teillä hyvin? Vai johtuuko mahdollisesti saippuasta mitä käytän.. Ärsyttää vaan, että noin kallis vehje ei toimi tehtävässään. Ei nimittäin houkuta ottaa saippuaa jos saippuapullo on ihan likaisen näköinen.

Monsteri lauma

Täällä myös yksi joka voisi muuttaa teidän keittiön sohvalle ja ihastella keittiötä.

Noista vetolaatikoista olen niin kateellinen,Itse kun tuota pituutta ei ole tarpeeksi normaali mitoitetun keittiön yläkaappeihin.Niin meillä vetolaatikot pursuavat tavaraa koska niitä ei ole tarpeeksi.Ehdottomasti jos vain joskus saan sen oman "mökin" niin meidänkin keittiöön tulee monta vetolaatikkoa.Nykyisessä keittiössä kun yläkaapit huutavat tyhjyyttään

Vierailija (Ei varmistettu)

Minkälaiset lamput tuohon teollisuusvalaisimeen menee? Valaisee varmasti

hyvin.

Onko tuo huuva vain liitetty painovoimaiseen ilmanvaihtohormiin.

Moottoriahan tuossa , ei kait ole, imemässä käryjä pois?

tiia_

Kiva keittiö teillä! Meiltäkin on kovasti kyselty, "kenen" keittiö meille tulee. Kysymys on sinänsä jotenkin hassu, koska meidän keittiöhän se on, eikä kenenkään muun. :)  

Tommi K
Isyyspakkaus

Vierailija (19:50): Valaisimiin menee ihan normaalit kierrekantaiset lamput. Käytämme niissä energiansäästölamppuja. Myyjä on uusinut myös sähköjohdot.

Huuvan sisällä on puolestaan Siemensin liesituuletin, jossa on aktiivihiilisuodatin. Se siis puhaltaa ilman suodatettuna takaisin huoneilmaan. Painovoimaiseen ilmastointiin ei saa liittää liesituulettimia.

tiia_; Kiitos!

Tommi K
Isyyspakkaus

Oh, meinasi jäädä pari kommenttia välistä. Kiitos siis Jonnaa ja Mari Inka myös teille!

AP: Emme kyllä ole havainneet mitään ruskeaa möhnää saippua-annostelijassa. Sen sijaan kerran se meni tukkoon, ja sitä piti huuhdelle jonkin aikaa, että se taas elpyi.

SatuT (Ei varmistettu)

Aivan ihana keittiö!
Juuri tuollaista vanhan ja uuden sekoitusta haluaisin itsekin yrittää luoda, kunhan tuota nykyistä ollaan uusimassa (mennee vielä useita vuosia). Sen sijaan tuo saarekeidea on varteenotettava jo nyt.
Tämä remonttisarja on ollut mielenkiintoista luettavaa, kiitos vaivannäöstä!

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos, ja eipä kestä! Kiva, että olet tykännyt.

Unia

Voi ei, keittiökateus iski taas! Se sellainen hyvänlaatuinen ja inspiroiva, kun näkee jotain ihanaa ja alkaa suunnitella omaakin ihanaa keittiötään vaikka asuu rivitalossa eikä omasta talosta ole tietoakaan vielä lähivuosina. Viimeksi keittiökateus oli valloillaan kun katselin kuvia Eevan kauniista ja valoisasta keittiöstä ja tämä teidän keittiönne aiheutti aivan saman tunteen. Teollisuuslamppu ja apteekin tiski veivät sydämeni. 

elinakoo (Ei varmistettu)

Hei Tommi!

Tykkään tuosta teidän yläkaapistosta... Muistan nähneeni samantyylisen, ellei sopa samanlaisen jossain sisustuslehden mainoksessa joskus. Laitoin lehtileikkeen talteen, mutta nyttemmin se on hukkunut. Oman keittiön remontti häämöttaa lähitulevaisuudessa ja nuo kaapit kummittelevat mielikuvissa.

Nyt kysyisinkin, että onko tämä teidän yläkaapisto jonkun yrityksen mallistosta ja jos on, niin sattuisitko muitamaan kenen? Nämä olisivat ihan ykköset meidän tulevaan köökkiin :) Kiitos!

Tommi K
Isyyspakkaus

elinakoo: Yläkaapit ovat vanhasta keittiöstämme, ja ne ovat niin sanotusti alkuperäiset. En tiedä, ovatko ne ihan sieltä 1920-luvulta, mutta vanhat kuitenkin. En osaa siis valitettavasti kertoa lainkaan, kuka ne on tehnyt ja mistä hankittu.

elinakoo (Ei varmistettu)

Oukkei, kiitos tiedosta kuitenkin. Lehdestä bongaamani olivat siis vaan samantyyliset, tuollaiset 20-lukulaiset, mutta uustuotantoa niinsanotusti :) Meidän tuleva talo on -23 rakennettu ja tarkoituksena olisi heittää pellolle 2000-lukulaiset mdf-hirvitykset ja ottaa jotain alkuperäisen tyylistä tilelle. Nyt sitten vaan ahkerasti selailemaan mikähän firma tuollaista tekisi...
Mukavaa talven jatkoa!

Vierailija (Ei varmistettu)

Moi Tommi! Yritin kaivella blogisi uumenista tietoa tuosta teidän keittiön hanasta, sillä omaankin keittiöön kelpaisi ulosvedettävä hana altaan kunnollista puhdistamista varten. Mistähän tuo teidän on löytynyt?

(off topicina, huh heijaa kun hengästyin tuon yhden anonyymin kommentista, jollain ollut selkeästi urinoitua aamiaismuroa tarjolla! XD)

Tommi K
Isyyspakkaus

Moi! Yritin itsekin etsiä, olenko kertonut sen mallia lainkaan, ja enpä taida ollut. Meillä oli aiemmin suunnitelmissa toinen hana, mutta se oli liian korkea tuohon välitilaan.

Valitsimme siis tämän: Hansgrohe keittiöhana Talis S² Variarc, ulosvedettävällä juoksuputkella, kaatuva malli.

Asikaine
Asikaine

Moi Tommi! On aivan ihastuttava tuo teidän keittiö!

Tuo teidän huuva kiinnostaa kovin. Meille on näillä näkymin tulossa pieni puuhella sekä tavallinen hella vierekkäin, tai no sallitun matkan päähän toisistaan. Ja jonkinlainen leveä "yhteishuuva" olisi varmaan paras ratkaisu. Muutama tarkentava kysymys tuosta teidän kaunokaisesta..

Miten teillä on ratkaistu tuo huuva tuolta sisältä?

Kuinka tarkat piirrustukset tekijä vaati? 

Mitä materiaalia huuva on? (onko se maalattu valkoiseksi?)

Kiitos paljon, jos jaksat vastata. Avotakasta ja täältä blogista olen käynyt tuota teidän huuvaa kateellisena kyttäämässä!

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos!

Ömm, "miten" on aika laaja kysymys. Kertoisiko kuva enemmän kuin sanat?

Sen sisällä on siis Siemensin liesituuletin.

Piirustukseni olivat aika suuntaa-antavat. Annoin tarkat ulkomitat, ja peltiseppä sitten tiesi, minkä verran tilaa liesituuletin vaatii huuvan sisältä. He siis myös hommasivat tuulettimen, eli meidän ei itse tarvinnut vaivata päätämme tuulettimen mittojen suhteen.

Materiaali on peltiä ja se on maalattu valkoiseksi.

Auttaako asiaa?

Asikaine
Asikaine

Hei, mahtavaa, kiitos paljon!

Halusin juuri noin kurkistaa kuvun alle nähdäkseni, miten tälläiset hommat viritetään ja nyt käsitän! Tämä auttoi siis paljon :)

Kommentoi

Ladataan...