Remonttikonsultti, osa 8: Halkeileva katto

Ladataan...
Isyyspakkaus

Käännetäänpä katse taas remonttiasioihin ja kohti kattoa, halkeilevaa sellaista.

Katon kunto kannattaa tsekata ennen seinien maalaamista, varsinkin jos katto kaipaa maalauksen lisäksi muutakin kunnostamista.

Sanoisin, ettei ole väliä, maalataanko seinät vai katto ensin, mutta jos kattoa joutuu paikkaamaan ja hiomaan, seinät pölyyntyvät sen verran, että ne kannattaa jättää viimeisiksi.

Raaputa irti se, mikä irtoaa helposti

Repsottavat ja halkeilleet katot voivat kuulua jonkun mielestä kiinteästi asunnon tyyliin ja tuoda sellaisenaan lisäarvoa, mutta itse arvostan enemmän tasaista pintaa. Niin tai näin, katon maalaaminen voi olla haastavaa, jos rappaukset irtoavat yhtä helposti kuin meillä. Siksipä onkin suositeltavaa, että katosta rapsutellaan metallilastalla kokonaan irti sellaiset palaset, jotka eivät ole enää lainkaan kiinni betonissa.

Myös isompia halkeamia kannattaa kaivertaa vielä jonkin verran isommiksi, jotta ne saa täytettyä tasoitteella.

Voimaa kannattaa kuitenkin käyttää mahdollisimman vähän, sillä lastalla saa varmasti raaputettua vaikka koko katon betonille.

Sekin voi olla yksi vaihtoehto: Eteisessämme katto oli ostettaessa niin huonossa kunnossa, että rappaus putosi hyvin herkästi kämmenen kokoisina levyinä lattialle. Päätimmekin raaputtaa kaiken rappauksen pois aina seinän lähellä kulkevaan stukkokuvioon saakka. Alla oleva kuva on eteisestä juuri ennen kuin päätimme tehdä tämän.

Kyseistä kattoa ei tasoitettu rappauksen poistamisen jälkeen enää lainkaan vaan maali vedettiin suoraan betonipintaan. Lopputulos on hyvä, vaikka pinta jäikin luonnollisesti hieman röpelöisemmäksi kuin muissa huoneissa.

Tasoita, hio, tasoita, hio

Olohuoneessa tasoitin vain pahimmat halkeamat, joita oli kyllä niin paljon, että siinäkin oli oma hommansa. Käytin Sadolinin Oiva-pikasilotetta, joka kutistuu kuivuessaan sen verran, että tasoitetta oli levitettävä useampi kerros ja edelliset tasoitteet oli hiottava jokaisen tasoituksen välissä.

Pohjamaalaus ja akryylitasoite

Valitettavasti olemme huomanneet, että vuoden 2003 katon kunnostus ei ole kestänyt aikaa: halkeamat ovat ilmestyneet takaisin ja katto repsottaa paikoin pahemmin kuin ennen edellistä remonttia. Ongelma on, että kattoon laittamani Oiva-tasoite on alkanut irrota katosta. Rappauksen alla oleva pinta oli hiekkakiven kaltaista helposti murenevaa ainetta, joten tasoite ei ole ilmeisesti ottanut siihen kunnolla kiinni.

Kunnostin tytön huoneen katon uudelleen viime keväänä ja käytin siinä toista menetelmää.

Rapsuttelin jälleen irti sen, mikä näytti tippuvan alas lähes itsekseen.

Sen jälkeen vedinkin jokaiseen hiekkaa rapisevaan koloon pohjamaalin, jonka epäilin sitovan irtonaisen hiekan itseensä ja muodostavan kestävämmän pohjan tasoitteille. Pohjamaalina käytin samaa Tikkurilan Tixomattia, jolla maalasin sittemmin koko katon.

Kokeilin katon tasoittamisessa tällä kertaa akryylitasoitetta. Toivon, että muovia sideaineenaan käyttävä massa olisi jotenkin vähän elastisempaa eikä alkaisi halkeilla niin pian uudelleen.

Jos tämä menetelmä osoittautuu muutaman vuoden seurantajakson aikana toimivaksi, käytän varmaan samaa sitten, kun olohuoneessa tehdään seuraava kattoremontti.

Öljymaalit kattoon

Kattomaaleja on sekä vesi- että liuotinohenteisia. Vesiohenteiset ovat hajuttomia, mutta rautakaupassa kerrottiin, että vanha kattorappaus saattaa tulla alas, jos sen maalaa vesiohenteisella maalilla. Emme halunneet kokeilla sitä, joten kattomaaliksi valitsimme Tikkurilan Tixomattin, joka on hyytelömäinen alkydimaali. Se haisee niin voimakkaalle, että hyvä tuuletus on aivan ehdoton, ja parasta olisi, jos katon maalaamisen aikana voi asua jossain muualla.

Viimeistään kattoa maalattaessa on suojattava hyvin sekä lattiat että itsensä. Maali lähtee toki tuoreena irti tärpätillä, mutta hiusten peseminen liuottimella ei taida saada parturiliiton suositusta.

Seinän yläreunaan vedetään maalarinteipit, joilla maalipinnalle saa tasaiset reunat. Teipit irrotetaan heti maalaamisen jälkeen ennen kuin maali ehtii kuivua.

Koristekuviot ja muut hankalat paikat maalataan ensin siveltimellä. Reunoissa ja nurkissa voi käyttää myös pikkutelaa.

Varsinainen maalaus tehdään harjanvarren (tmv.) päähän kiinnitetyllä isolla telalla. Mitään muuta metodia ei kannata edes yrittää. Tikkaita tarvitaan vain hankalien paikkojen maalaamiseen ja maalarinteippien kiinnittämiseen.

Sitten on seinien vuoro, ja nehän ovatkin jo maalausvalmiit!

 

Juttusarja kertoo 1920-luvun kivitalossa sijaitsevan asunnon remonteista, joissa kutakuinkin kaikki on laitettu tavalla tai toisella uusiksi. Osa jopa kahteen kertaan. Remontit sijoittuivat vuosiin 2003 - 2005 ja 2011 - 2012.

Edelliset osat:

1: Asunnon ostaminen

2: Asunnon pohjaratkaisu

3: Mallintaminen SketchUpilla

4: Remontinhallinta

5: Lautalattiat

6: Seinien pohjatyöt


7: Sähkötyöt

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Juu hattu on ihan ehdoton kattoa maalattaessa, perinnerakentamisessa tietenkin joku Hankkijan lippis! :)

Suosittelen myös ohuita kumisia siivoushanskoja (kaikkeen maalaamiseen ja tapetointiin, jopa kenkien lankaamiseen) - pystyy äkkiä vastamaan puhelimeen, kun riisuu hanskat, ja käsiä ei tarvitse jynssätä niin kamalasti maalauksen jälkeen. Nuo ohuet kädenmyötäiset kädessä pystyy kuitenkin tekemään hommia tarkasti.

Silmälaseja käyttävien kannattaa harkita myös suojalasien käyttöä silmälasien päällä kattoa maalatessa tai muuten voi tulla itku jälkikäteen laseja putsatessa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Katon laitto on kamalaa. Meillä (40-luvun talo) katto oli maalattu kalkkimaalin päälle lateksilla (iso virhe! - ei meidän tekemä juttu toki, mutta meidän riesana). Maalin (ja osan rappausta tai mitä lie) sai alas lastalla avittamalla neliömetrin palasina parhammillaan, osa taas oli kauheaa nysväystä. Sitten hiottiin, pestiin, pestiin ja pestiin kalkkimaalia pois, avattiin halkeamat, annettiin kuivaa, pakkeloitiin monta kerrosta, hiottiin, annettiin kuivaa, pakkeloitiin jne (niin joo ja otepohjamaalia sinne pakkelin ja katon väliin) ja lopuksi kaksi tai kolme kerrosta tixomatia (hengityssuojain maalaajalle ihan ehdoton). Ihan älytön vaiva (sellainen 15m^2 oli työnalla) ja pelättiin että ehkä ois pitänyt laittaa kangas (eli vissiin käytännössä lasikuitutapettia jonkinmoista) että katto kestäisi, mutta onneksi kolmen vuoden (ja isojen lämpövaihteluiden - pakkasta ja hellettä) jälkeen katto on kuin uusi, ei halkeamia eikä mitään. Huh, mutta jäljellä olisi vielä toinen yhtä iso huone, jossa sama virhe on tehty...ehkä ensi kesänä aika kultaa jo muistot (tai sit vedetään vaan jotain karmeeta kipsilevyä peittämään ongelmat...no oikeasti ei vedetä, mutta urakkaa ei odoteta ilolla).

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos lisävinkeistä Vierailija #1. Käytin myös itse viimeisimmässä remontissamme keltaisia kumihanskoja, vaikka niitä tuossa vuodelta 2003 olevassa kuvassa ei olekaan. Ja myös silmälasiasia on niin totta. Rouvan lasit taitavat edelleen olla pienillä maalipisteillä jostain myöhemmästä maalausurakasta ;)

Vierailija #2: Kyllä, kamalaa se on. Tuosta tekstistä ei kyllä taida välittyä se, miten monta päivää tasoittaminen ja hiominen vie, ja miten raskasta se on olkalihaksille.

Vierailija (Ei varmistettu)

En nyt muista, mutta noissa katon maalauksissa oli vielä jokin ohje joka

koski jotenkin valon suuntaa tai valoa.

Se, että lopputulos silmälle hyvä, ja eri valaistuksessa onnistunut.
Työasento vaikein.

Vierailija (Ei varmistettu)

Joo, se oli ohjeena maalata aina valon suuntaan tuo katto.

Hyvä, että kaikki aineet, välineet ja menetelmät, joita olette käyttäneet

remontissa on dokumentoitu näin tarkasti. Helpottaa jatkossa kun tiedetään

mitä aineita, välineitä ja menetelmiä on käytetty. Oikeastaan voidaan puhua

asunnon / talon huoltokirjasta. Tästä on hyvä jatkaa...

Tommi K
Isyyspakkaus

Tuo on muuten erittäin hyvä pointti, joka ei tullut mieleen juttua kirjoittaessa. Todellakin:

Maalia tulisi levittää telalla aina valon suuntaisesti, toisin sanoen kohtisuoraan ikkunaa kohti. Jos huoneessa ikkunoita on kahdella seinällä, suunnalla ei liene väliä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kannattaa seuraavaksi laittaa kankaat kattoon, pysyy paremmin vaikka hommaa onkin enempi :)

ter. Maalari

Avuton katon remppaaja (Ei varmistettu)

Kiitos kattavasta kirjoituksesta! Todella informatiivinen tämmöiselle wannabe tee-se-itse-miehelle. Tarkoitus olisi oman kämpän katto sisäpuolelta laittaa kuntoon, mutta osaaminen on vähän niin ja näin. Osaatko suosittaa mitään kolmansia tahoja? Ja tekevätkö kattoremonttifirmat yleensä myös sisäpuolen työt?

Itse olen kuullut positiivista palautetta tästä kattoremontoijasta:
http://www.rakennusliikevantaa.fi/

Tommi K
Isyyspakkaus

Moi! En valitettavasti osaa neuvoa remonttifirman valinnassa, sillä olemme tähän asti tehneet työt ihan omin kätösin. 

Matti (Ei varmistettu)

Onko Tixomatt katto vielä kuin uusi? Itsellä sama rumba edessä ja arvelluttaa kun osasta kattoa maali lähtee pois ja osasta ei. Eli kannattaako jättää kattoon ne mitä ei helposti saa irti?

Tommi K
Isyyspakkaus

Kyllä, tuolla akryylitasoitteella tasoittamani katto on pysynyt hyvänä, eli tähän omaan kokemukseeni perustuen neuvoisin irrottamaan vain sen, mikä lähtee helposti irti.

Kommentoi

Ladataan...