Riittääkö maito?

Isyyspakkaus

"Riittääkö maito?" tuntuu olevan kysymys kaikkien, varsinkin hieman vanhempien, naisten huulilla. Nyt ymmärrän miksi.

Madonnan konserttiin oli tarkoitus varautua pumppaamalla maitoa jääkaappiin, jotta hoitajaksi saapuva kummitäti voisi syöttää lasta. Vaikka kuinka kiskoimme pumpun mäntää, maitoa ei herunut paria millilitraa enempää ja luovutimme. Niin siis, todellakin me. Rouva yritti ensi käyttää pumppua yksin, ja kun siitä ei näyttänyt tulevan mitään, pitihän minun laittaa omatkin sormeni peliin. "Liian hankalaa", totesimme yhteen ääneen.

Seuraavaksi ostin äidinmaidonkorviketta, sellaista Nestlén litkua, ja maistatin sitä kokeen vuoksi tytölle. Hän kurtisti kulmiaan, maiskutteli epäileväisen näköisesti ja katsoi minuun kysyvästi kuin sanoen: "ihan oikeasti faija, luulet sä mua huijaavasi?" Tyttö suostui pitämään pulloa huulillaan sen verran, että se vajeni parinkymmenen millilitran verran. Iso osa korvikkeesta valui saman tien ulos suupielistä, ja loputkin hän taisi pulauttaa ulos pienen purskuttelun jälkeen. Konsertin aikana hän oli kuitenkin suostunut nielemään ainetta muutaman ruokalusikallisen.

Sitten Rouva osti luomu äidinmaidonkorviketta (tai hippijauhetta, joksi sitä kutsun), joka muistuttaa sitä funkyn makuista kahvinvalkaisujauhetta, coffee creameria, jota joskus tarjottiin lentokoneessa.

Eilen Rouva oli poissa muutaman tunnin, ja tyttö itkeskeli ja kitisi käytännössä koko ajan lukuunottamatta sitä hetkeä, kun hän huusi itsensä uneen. (Voi minkä perkeleen manasin esiin kirjoittamalla viikonloppuna nauravasta tytöstä.) Työnsin tytön nopeasti vaunuihin ja lähdin ulos kärryjen kanssa. Palattuani takaisin kotiin päätin kokeilla tytön ruokkimista uudella hippijauheella.

Tuttipullon keittäminen, veden kiehauttaminen ja valmiin korvikkeen jäähdyttäminen veivät vartin. Eipä siinä mitään, mutta ei Neiti suvainnut niellä tätäkään nestetä. Äitinsä tarjoama luomutuote kyllä kelpasi tästä puolen tunnin päästä. No, jos tämä jauhe ei kelpaa tytölle, tiedänpä ainakin, mitä voin heittää kahvini sekaan niinä päivinä, kun maito on loppunut jääkaapista.

Kyllä nostan hattua niille, joiden on tehtävä tätä pumppausta tai korvikkeen lämmittämistä monta kertaa päivässä.

Niin, ja kyllä se maito riittää. Tytön paino on yli kaksinkertaistunut kolmessa kuukaudessa.

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Siis pumppaaminen on helvetistä, varsinkin JOS sitä maitoa ei riitä, ja kaikki painostaa että "kyllä sitä nyt on riitettävä". Oikea vastaus on, eikä ole. Jos maitoa ei tule niin ei tule. Stressaamalla sitä tulee vielä vähemmän. Koittakaa siis Rouvan kanssa stressitöntä ilmapiiriä mahdollista seuraavaa poissa-oloa ajatellen, ehkä pumppu silloin toimii paremmin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä imetin kuukauden ja sit luovutin. Maito ei missään vaiheessa noussu kunnolla (vain 20-30ml tuli syöttöpunnitusten mukaan vaikka rinnalla roikku yli tunnin). Hyvin on NAN1 korvike maistunu ja 3kk neuvolassa painoa tyttösellä 7,5kg :D (syntyessä 3,8kg) mut helpomalla tosin pääsis jos sitä rintamaitoa ois tullu, ei tarvis lämmitellä ja pestä tuttipulloa jatkuvasti.. Eiköhän se hippijauhe tai muu korvike teidän neidillekin kelpaa kun tottuu makuun :)

Vierailija ylempää jatkaa (Ei varmistettu)

Ja paljon oon saanu katseita ja kauhistelua kun en imetä.. Minkäs sille tekee jos sitä maitoa ei tuu tarpeeks, vielä vähemmän sitä tulee kun kauhistellaan asiaa. No sukuvika ku suksi ei luista, tai kun maitoa ei tule ;)

Mauahtavaa

Eikäköö pumppaatte toisesta maitohanikasta samalla, kun tyttö imee toista tyhjäks. Tulee helpommin. <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Joo Siniten kanssa samalla kannalla, eihän se tavallaan helppoa ole, mut toimii kivasti. Ja maidonkerääjät käyttöön! ;)

Mäkin tappelin noiden imetysten kanssa (olin yh eikä lepoaikaa jäänyt, joten yllättäen se maitokin sitten loppui). Se mikä rasitti eniten oli joka paikasta kuuluva naputus, että pitää vaan imettää, korvike ei oo jees jne. Tyttö huuti 2 viikkoa nälkäänsä ennen kun alkujaan edes tajusin, ettei mulla maito riitäkään (kun kukaan ei valottanut sen vertaa alkujaan, että ei se maidon tulo ole mikään itsestäänselvyys).

Kaikilla ei pumput toimi, että maidonkerääjät tosiaan! ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Vielä tuosta maidonkerääjästä eli laittaa sen toiseen tissiin kun imettää, niin siihen heruu maitoa ja kerää nämä talteen ja pakastaa esim minigrip pussiin. Meillä yksi lokero jo täynnä maitoa:) muistaa vaan sulattaa vesihauteessa kun käyttää, mikro pilaa äidinmaidon. Mulla pumppu toimii joskus, mutta saa pumpata tosi kauan ennen kuin alkaa herumaan!

Vierailija (Ei varmistettu)

Pumpuissakin on eroja. Itse sain Aventin käsikäyttöisellä pumpulla tulemaan paremmin kuin sairaalan hienolla sähkövempaimella. Itse olin tosin siinä onnellisessa asemassa, että maitoa ois piisannut vaikka koko kylän lapsille. Pumppasin sitten ylimääräiset ja luovutin sairaalalle pikkukeskosten ja vastasyntyneiden käyttöön. Kannattaa siis kokeilla eri pumppuja, tai jos ei siihen hommaan jaksa ryhtyä, niin lopettaa koko pumppaus. Sairaalassa mulle ainakin kerrottiin, että pumppaustulos ei kerro mitään maidon riittävyydestä lapselle. Joillakin sitä ei vaan pumpatessa tule, ja sillä sipuli! Lapsen suu on paljon tehokkaampi kuin yksikään pumppu. Ja onneksi on ne korvikkeet ja hippijauheet.

vieraili (Ei varmistettu)

Minkälainen pumppu teillä on? "Veditte mäntää", herätti kauhukuvat siitä ikivanhasta vetopasuunasta. Esim. Aventilla ja Ainulla on helppo käyttöiset pumput.
Pumppaus on välillä ihan taitolaji (tai se pumpulle heruminen) ja siihenkin on opeteltava. Mä aikoinaan meidän varamaidot keräsin ihan 10-20 ml erissä, kun naapuri taas tosta noin vaan pumppasi 200ml:äkin.

Ja tärkeintä on muistaa ettei pumpulle heruminen millään tavalla korreloi sitä riittääkö maito vauvalle vai ei!!

(Ei varmistettu)

Korvikkeista vielä sen verran, että perusmarkettien valikoimista löytyy yleensä kolmen sortin korvikkeita: Nestlen NAN, Muksun korvike keltaisessa kuoressa ja Semperin punaisessa paketissa myytävä korvike. Ja nyt uutena myös Valion oma kotimainen Tuuti. Kaikista muista paitsi Semperin korvikkeista löytyy yhtenä ainesosana kalaöljyä. Semperin tuotteessa käytetään kasvipohjaisia öljyjä tuomaan ne riittävät Omega-rasvahapot. Tämä tuli aihakin meidän lakto-vegetaariselle perheellemme täysin yllätyksenä siinä vaiheessa, kun aloimme käyttää viroitusvalmisteita lapsen rintalakon aikana 8-kuisena. Hippijauhetta ei täällä Itä-Suomessa tietääkseni myydä ollenkaan. Näiden kanssa kannattaa siis olla tarkkana, jos on jollakin tapaa rajoittunut/rajoitettu ruokavalio.

Vierailija (Ei varmistettu)

Rintaa kannattaa stimuloida ennen pumppausta, heruu paljon helpommin. http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&amp;task=v...

Kristaliina
Puutalobaby

Meille tuli pumppaus alussa olosuhteiden pakosta tutuksi: vauva ei jaksanut imeä ja joutui olemaan lastenosastolla, joten jouduin itse nostattamaan maidon Kättärin rintapumpulla. Kuin ihmeen kautta se onnistuikin ja sen jälkeen vuokrasimme kotiin samanlaisen pumpun täältä: http://www.rintapumppu.fi/

JOS tuntuu vielä siltä, että mieluummin antaisi vauvalle omaa maitoa, suosittelen lämpimästi testaamaan tuota pumppua. Itse olen kuitenkin huomannut, että pumppaaminen ei käy yhtä helposti kuin imettäminen - parhaiten se sujuu silloin, kun rinnat ovat muutenkin täynnä, tai sitten pitää psyykata itsensä tosi-tosi rauhassa ajattelemaan sellaisia ruusunpunaisia rentoja ajatuksia. Joka tapauksessa maitoa tulee aina selvästi vähemmän kuin imettäessä.

Varoituksen sananen kuitenkin: varmaan vähän niin kuin sen vaavisängyn kanssa, myös tästä Amedan luksuspumpusta on vaikea päästä eroon - meillä pumppu on ollut vuokralla jo neljä kuukautta eli kalliiksi tulee... Nooh, onpahan pakkasessa maitoa ainakin niin paljon, että äiti pääsee menoihinsa ainakin lapsen kouluikään asti :D
(kun tähän mennessä sitä pumppumaitoa on kuitenkin tullut suht vähän käytettyä)

Sera (Ei varmistettu)

esikoiselle lypsin sairaalasta pääsyn jälkeen 9kk ikään, no problems. ainoastaan yöllä meinaa silmät ristissä välillä väsyttää, mutta ei siinä mene yleensä ko se kymmenen minuuttia 150 milliin. esikoisella käytössä oli ainun electric pumppu, aluksi se helvetillinen käsikäyttöinen, kyllähän silläkin sai lypsettyä hampaat irvessä, niskat jumissa 20 minsassa tuon samaisen määrän. nyt toisella käytössä spectran 2 sähköinen pumppu ja ai että se on hyvä. nuo ainut oli kyllä semmosia tissin runnojia, että ihan vieläkin puistattaa. reilun kuukauden olen nyt kakkoselle lypsänyt, kun hällä ei sitten mielenkiinto riittäny siihen tissin imemiseen.. ja tietenkinhän heti oli kaikki muut sitä mieltä, että nyt se on se sun maitos liian laimeaa, siitä tää johtuu. ja kilin itut, poika ei tosiaan vaan kehannu imeä, kun on se työlästä hommaa sekin. kyllästyin jatkuviin rintaraivareihin, ja vaihdoin lypsämiseen. saapi sitten käydä huoletta jossain muutaman tunnin, kun sitä maitoa on olemassa jääkaapissa valmiiksi ja pakasteessakin. ja sehän säilyy huoneenlämmössäkin useamman tunnin vastalypsettynä. itsellä alkaa heruminen nykyään jo, kun ajattelee pelkkää pumppausta, mutta joillakinhan auttaa, kun ajattelee vauvaa, tai sitten veden virtaamista, vesisadetta, vesiputousta.. tai jotain muuta rentouttavaa. jos tykkää lauleskella, voi sitäkin kokeilla, itselläni tämäkin auttaa välillä. jep, vitutus on kaikista pahin vihollinen tuolle lypsämiselle, hyvä mieli pitäis sitte olla tätä harrastaessa. minen kyllä lähtis tuota lypsyhommaa imetyshetkellä kokeileen, ei mejän pojat ainakaan ois suvainnu jotain surisevaa pumppua siihen korvan juureensa. mutta penskathan on erilaisia, sitä koskaan tiä, vaikka tejän tyttö suvaitsisikin. ja korvikkeesta, kyllä sitä voi antaa ihan huoneenlämpöisenäkin, saattaa mennä jopa paremmin niin. ja ne helvetilliset jauheet, kuka oikeesti jaksaa niitä tehdä?? ja vielä kommentti tuohon, että sehän on ihan selvää manausta, jos menet kehaisemaan ääneen jostain asiasta (oli kyseessä sitten syöminen nukkuminen ulkoilu tai mikä tahansa) niin aivan varmasti 24 tunnin sisällä koko homma menee päin persettä sillä osastolla =D eikähän se laps siihen kuole, jos vähän huutaa, nälkäänsä se kyllä syö sitten, kun nälkä on.

Vierailija (Ei varmistettu)

se on kyllä jännä juttu, että kaikilla tuntuu olevan oikeus kysyä, että imettääkö. ja sitten arvostella, jos ei näin tee. tai sitten, jos imettää, arvostellaan sitä, että sun maitos ei riitä, tai sitten se on liian laimeaa.. aivan varmastihan se naapurin rouvankin kuuluu tosiaan tietää, millä ne naapurin (eli sun) lapset elää. ja totta maar jokainen vanhempi varmastikkin lastansa nälässä pitää =D

tilkkutäkki

Tosiaan pumppaus ei kerro mitään maidon riittävyydestä. Itselläni on 3 lasta ja 3 erilaista imetyskertomusta. Esikoisen kanssa maidon tulo loppui kun vauva oli kuukauden ikäinen, mutta kun neiti ei suostunut syömään mitään korviketta. Niinp päädyin huijamaan lasta, aina ensiksi rinnalle ja sitten vaivihka tuttipullo suuhun, heti kun huomas vaihdon alkoi huuto. Niinpä tehoimetyksellä tuli maitokin takas, että olisi voinut muille jakaa. Pumppaus onnistui loistavasti ja pakastin oli täynnä maitoa. Toisen kanssa maito riitti, mutta hänen joutuessa sairaalaan pitikin pumpata maitoa, ei tippaakaan. Yksi sairaanhoitaja opeti sitten käsinlypsy tekniikan ja sillä mentiin. Sai vauva sairaalaankin äidinmaitoa. Nyt nuorimmaisen kanssa ensimmäisinä kuukausina maito herui myös pumpatessa. Nyt pojan ollessa 4,5 kk. eipä onnistuukaan pumppaus eikä käsinlypsy. Poika on nukkunut hyvin yöt 22-06, ja minä herään maitolammikosta, mutta pumpulla ei tule kuin 10 ml. Itselläni on toiminut maidonkeräjä ja ajatukset pienokaisesta on saanut maidon herumaan. Nykyään ärsyttää eniten kun vanhat mummot kommentoi imetystä "voi raukka kun joutuu imee tyhjää nahkaa". Ja pojan paino on 8,3kg.

Rouvalle toivotan stressitömiä hetkiä. Kyllä silloin saa maidonkin herumaan .

Vierailija (Ei varmistettu)

Vierailija 21.8.11:50: Minuakin ihmetyttää ja vähän kauhistuttaakin, että tuleeko naisen rinnoista synnytyksen jälkeen yleinen puheenaihe, johon kenellä tahansa kaduntallaajalla ja naapureiden kaimoilla on oikeus ottaa kantaa. Puistattaa ajatuskin. Mä jotenkin ajattelen imetystä yhtä henkilökohtaisena asiana kuin vaikka, ööööh... anteeksi nyt jo etukäteen tämä vertaus, mutta minusta se menee vähän samaan kategoriaan kuin esimerkiksi seksi, kuukautiset ja ehkäisyvälineet - ne ovat hyvin henkilökohtaisia asioita, joiden en todellakaan haluaisi nousevan kahvipöydän puheenaiheeksi sukulaistätien tai -setien kyselyiden vuoksi (läheisten ystävien kanssa voidaan tietysti vaikka näistäkin asioista jutella, jos siltä tuntuu). Mutta ehkä minäkin vapaudun näistä estoistani, jos joskus saan lapsen. ;)

Ammatiltaan imettäjä (Ei varmistettu)

Minä imetän jo toista vuotta taaperoani (olen hullu, tiedän), mutta pumppaus ei ole koskaan oikein onnistunut. Eikä pojalle ole korvike maistunut. Sellaisina hetkinä, kun poika ei vielä syönyt muuta ruokaa, hän vain huusi nälkäänsä kunnes minä tulin kotiin. Yhtenä yönä, kun olin sairaalassa leikkauksen takia, poika huusi koko yön isänsä kanssa. Olin saanut pumpattua minimaalisen määrän maitoa pakastimeen ja se tietysti hörpättiin heti.

Pumppaamisessa kuitenkin auttaa:
-lämmin suihku
-mielikuva-ajattelu ja rentoutuminen (itse ajattelin vesiputousta)
-vauvan ajatteleminen

Olen myös huomannut, että esimerkiksi kalsiumin syöminen ja imetysteen nauttiminen auttaa maitomäärän lisäämisessä.

Mutta se on kyllä ärsyttävää, kun kaikki kysyy, että tuleeko vai eikö tule. Se on kai jonkun vanhan kansan kysymys, koska nykyään kun suositellaan lapsentahtista imetystä, maito ei voi noin vaan loppua. Ennen nimittäin imetettiin kellonajan mukaan.

Nyt minulta kysytään, milloin sä oikein lopetat?
Sanon, että ehkä sitten kun poika täyttää 18. Ehkä.

eliina (Ei varmistettu)

Onneksi meidän bebe on kursailematon suursyömäri. Sille nimittäin maistui ällöpaha (äidin mielestä) Nutrician Omneo-korvike ihan yhtä suurella innolla kuin äidinmaito (pulautusten takia tuota tarjottiin, äidinmaito kun tuli ulos pulautuksina ihan järkkyyn tahtiin). Rintapumpulla kun ulos tuli vain muutama pisara (joten maidonsakeuttajan käyttö ei oikein onnistunut). Tällä äidillä kun ois hajonnut pää, jos ei joskus ois ollut optio tarjota korviketta about 24/7 rinnalla roikkumisen sijasta (joo-o, siis kun parin tunnin imetyksen jälkeen tyytyväisiä oltiin max. 30 min, niin ei ollut hauskaa äidillä ei).

Mamma
Mamman Sähkövatkain

Itse luovuin imetyksestä juuri tämän "riittäkö maito" -fraasin takia, koska aloin niin sitä pelkäämään ja maito sitten loppuikin sen pelon myötä. Mutta se pumppaaminen tosiaan on taitolaji. mutta hieromalla ja "lämmitäämällä" rintoja saattaa sieltä saadakkin aika paljon, aikaa vaan menee niin rutosti :)

 

Mamma
Mamman Sähkövatkain

ystäväni kehui maidonkerääjää, eli se kerää ne kaikki pisarat mitä valuu ulos muulloin ja sitten hän säilöi sen pakastimeen "pahan päivän varalle" päivämäärällä varustettuna hoitajia varten ;)

 

Vierailija (Ei varmistettu)

SiskonPojan suorittamien empiiristen kokeiden jälkeen Valion tuoreesta maidosta valmistettu Tuuti maistuu parhaalta. Tai ainakin uppoaa parhaiten. :)

(Ei varmistettu)

mua kiinnostaisi että voiko se maito olla riittämättä vai ei? kaikki imetystukihenkilöt ja imetysharrastajat kertoo, että kyse on vain tiedon ja ohjeistuksen ja sinnikkyyden puutteesta ja kuitenkin monilla äideillä on se kokemus, että maito ei vain riitä.

ei lupaa hyvää, kun stressaa asiaa jo ennen kuin beibi on edes syntynyt ja yrittää epätoivoisesti tsempata itseään ottamaan rennosti tän homman kanssa sitten.

Vierailija (Ei varmistettu)

Eikä, kuulostaa, että teillä on se Ainu/Mendela-pumppu. Sillä pumppaaminen oli ihan helvettiä, kunnes tajusin kokeilla kaverin Aventin sähkökäyttöistä. Johan taivaat aukenivat sillä, kädet riittävät jopa pumppaamiseen samaan aikaa kun imettää.

Ehkä alun maitotulva on jo vähentynyt, mutta tuo maidonkerääjäkonsti on kyllä oikeasti hyvä. Minä sain alussa myös miltei lokerollisen maitoa pakkaseen, kun sitä valui imettäessä niin valtavasti. Maito säilyy pakkasessa vähintään sen kolme kuukautta, niin noista pakastetuista maidoista on iloa pitkään.

Yksi konsti saada pumpattua maitoa on myös, jos Rouvalla joskus tissit tuntuvat täysiltä, mutta ruoka-aika ei ole näkösällä (meillä näin käy usein iltaisin, kun vauva on ollut jo muutaman tunnin unilla ja on pidempi imetysväli), että silloin pumppaa tissit tyhjiksi ja laittaa maidot pakkaseen. Myös kunnon nestetankkaus ennen suunniteltua pumppaussessiota auttaa, ja tietysti vauvan tuijottaminen.

Pumppaaminen on tuskaa, mutta hyvillä välineillä, stressittömyydellä ja oikealla ajoituksella se onnistuu kyllä.

Tsemppiä teille! :)

Tommi K
Isyyspakkaus

No se Ainu-pumppuhan tässä juuri on kyseessä, lainaksi saatu. Jos sitä Nenäfriidaa kutsuttiin lapsenkidutusvälineeksi, tämä on sitten varmaan äidinkidutuskapine. Äiti ei kyllä huutanut yhtä kovaa.

Minun pitäisi jakaa imetysvinkkejä yhtä paljon kuin kaikkien muidenkin miesten: ei yhtään. Sanonpa kuitenkin, että jotenkin tuntuu turhalta koko asiasta vouhottaminen ja sen jännittäminen. Suomessa ei ole varmaan kuollut yhtään lasta nälkään sitten pula-ajan siksi, että maito ei olisi riittänyt. Maito riittää tai ei. Jos ei, niin sitten lapsi vetää jotain lehmänmaitopohjaista litkua ja kasvaa aivan yhtä hyvin kuin rintamaidolla. Itsekin olen korvikkeella kasvanut.

Nykyisin vauvoja ei enää viedä syntymän jälkeen vauvaloihin, josta heitä kärrätään syömään neljän tunnin välein, vaan lapsi saa olla äidin rinnalla koko ajan. Tämän pitäisi sekä edistää maidon nousemista että saada lapsi kiinnostumaan imemisestä. Kätilöopistolla oli ainakin niin huippuhyvä kätilö, että hänen opeissaan sekä äiti että tytär oppivat oikeat otteet parissa päivässä. Maidon nousemista myös edistettiin akupunktiolla.

Mutta juu, enpä tiedä, onko tässä niin suurta innostusta lähteä hankkimaan toista pumppua, kun se tarve pumpatulle maidolle on joka tapauksessa niin satunnaista ja vähäistä.

Vierailija (Ei varmistettu)

On todella hienoa, että teillä ímetys on sujunut ja mielestäni on myös hienoa että tyttö ei suostu ottamaan korviketta (vaikka se teistä hankalta voi tuntuakin), mutta äidinmaito on sitä parasta ja imetyksen jatkumisella taataan se maidon "riittävyys". Lapsi kun imee tiheämmin eli voi tuntua että lapsi on koko ajan rinnalla yleensä 3-4 kk ikäsenä mutta voi olla muulloinkin kausia, jolloin lapsi heruttaa äidiltä maitoa ja lisää äidin maidon tuotantoa, jolloin lapsikin pysyy kylläisenä. Ja jos lapsenne on kasvanut noin hyvin (+pissaa ja kakkaa tulee hyvin ja säännöllisesti) niin maitoa on riittävästi.
Pumppaamalla kaikki äidit eivät saa tulemaan juurikaan maitoa sen vuoksi että lapsen imu on paljon tehokkaampaa, lapsen suu stimuloi nänniä eri tavalla ja lapsi säätelee imun voimakkuuden ja tiheyden ja syömisaikojen tiheyden. Kannattaa kokeilla edellä mainittuja kikkoja eli lämmintä suihkua (erit. rintojen alueelle) ja ristiselän hieromista, rentoutumista, lapsen ajattelua/löhellä/sylissä pitoa, myös rintojen hierominen ja alaspäin "roikottaminen" esim. kämmeniä vasten voi auttaa . Lypsäminen toisesta rinnasta tai maidonkerääjän käyttäminen samaan aikaan imetyksen kanssa on myös hyvä keino. Maidonkerääjää voi toki pitää muutenkin paikallaan, jolloin maitoon tallessa kerääjässä eikä mene hukkaan esim. liivinsuojukseen. Käsinlypsy myös erittäin kätevä, mutta toki vie aikaa enemmän.
Ja hei p.s. olisi kiva tietää tämän "hippijauhon" oikea nimi, että saisin itselleni infoa ko. valmisteesta, onko samankaltainen kuin muut korvikkeet jne.
Stressittömiä hetkiä!
Terv. juuri imetysohjauskoulutuksen käynyt, imetysintoilija, tuleva kätilö

Vierailija (Ei varmistettu)

ja lisäksi toki useilla on pulmatilanteita ja aina kikkavitoset ei auta ja joskus se maito ei oikeasti riitä. Neuvolasta kannattaa aina kysyä ja esim. imetys.fi sivu on hyvä ja luotettava ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

En heru pumpulle minäkään, mutta maidonkerääjän avulla pakkaslokero on täynnä maitopusseja;)

Tommi K
Isyyspakkaus

Hippijauhe on nimeltään Holle Luomu Äidinmaidonkorvike 1, joka on valmistettu 99-prosenttisesti luomuna tuotetuista aineista. Jauhetta saa ainakin Ekolosta, ja 400 gramman pakkaus näyttää maksavan verkkokaupassa 9,50 €. Jos oikein laskin, pakkauksesta valmistaa kolme litraa valmista korviketta.

kahden äiti (Ei varmistettu)

Minä en myöskään herunut pumpulle esikoiselta, vaikka maitoa tuli niin paljon, että olisi useammankin lapsen ruokkinut. Käytin maidonkerääjää ja lypsin käsin, se onnistui paremmin ja niillä pärjättiin ekat 6 kk, jolloin en kyllä paljoa kotoa pois ollutkaan. Sittenhän se maidon tarve jo helpottaa, kun isi voi antaa hedelmäsössöä ja vettä nälän hetkellä. Ylipäänsä sitä maitoa ei varmasti saa tulemaan tilanteessa, jossa ajattelee, että nyt on pakko, että pääsee illalla menemään. Mutta sitä on vaikea olla ajattelematta.

Toisen lapsen kanssa en odottanut pumpulta enää mitään, mutta yllättäen se pumppaaminen sitten sujuikin ihan mukavasti.

Tässä vastikään sitten näin yhden toisen äidin pumppaavaan ja hämmästyin, miten verkkaiseen tahtiin hän pumppua käytti - ilmiselvästi paremmin tuloksin kuin minä aikanaan. Herumiselle pitää näköjään jättää myös aikaa eikä vain tempoa kahvasta kovaan tahtiin...

Nasun nukkekoti

Ihmiset kyllä kommentoi kaikenlaista vauvaan ja imetykseen liittyen. Ystävälleni jopa mummo kadulla päivitteli, että onkohan pikkuisella tarpeeksi päällä,ettei vilustu. Mun isoäitini taas kyseli, että annanko vauvalle vettä. Sillähän (2-kuisella) voi olla jano. Sitä en oo vielä keksinyt, miten saan sen veden juotettua, kun ei olla jaksettu opettaa vauvaa juomaan pullosta, kun en oo viitsinyt pumpata, vaikka maitoa varmasti aiemman kokemuksen mukaan tulisikin. Siinä on kauhea vaiva ja tod. näk. vauva ei suostuisi pullosta juomaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Meidän tytölle maistuu hyvin Nestlen "litkut", ei olla luomuihmisiä :) Vähän aikaa pumppailin, kunnes hiipui maidon tulo kokonaan. Suoraan ei suostunut syömään missään vaiheessa, pullotyttö :)

Kippuralla (Ei varmistettu)

Ei kaikilta se pumppaus suju, varsinkin jos sitä on kokeillut ihan muutaman kerran. Onneksi se ei ole_mikään_merkki siitä että vauva ei saisi rinnasta mitään ulos.
Onneksi korvikkeita kuitenkin on olemassa, ja vaikka harmittaakin jos niitä joutuu antamaan.. Toisaalta, ne on ihan kamalan makuisia (meillä oli allergian vuoksi apteekista ostettavia maitoja) niin en ihmettelekään miksi niitä pitäisi suostua juomaan :D
Äkkiä on myös se aika, että voi pieneksi hetkeki jättää hoitoon jokin soseannoksen kera, jolloin voi tarjota vaikka tipan vettä ellei edelleen korvike maistu.

Vierailija (Ei varmistettu)

Vierailija 22:29,

Mulla on semmonen käsitys, että sen maidon pitäis riittää ja riittää ja riittää, mutta mä luulen myös, ettei länsimaissa enää saada oikeanlaista ravintoa, joka on yks osasyy siihen, että niin monelta ei maitoa tule (multakaan, omalla kohdallani tosin syytän levon puutetta, kun hormonipäissäni kiikuin pitkin kyliä ja kotia enkä tajunnut, ettei se maito levotta sinne tisseihin vaan ilmesty), että syödään vaan niin huonosti, kiskotaan lisäaineita ja säilöntäaineita, jotka suuri osa vaikuttaa ruoan imeytymiseenkin kehoon. Kuin myös tietty just toi levonpuute, että kun meidän kulttuurissa pitää olla niin hirveen kiireinen mukamas, mennä ja posottaa ja jos otat rennosti, oot automaattisesti jotenki huonompi kansalainen, v*tun pummi elät kelan ja sossun rahoilla tai mitä tahansa (iha siitä huolimatta, et on vaikka äitiyslomalla tai sairaslomalla tai mitä vaan).
Sit tietty sekin, et ihmiset rupee olee niin rapakunnossa (jo ihan ennen raskautta ja synnytystä ja imettämistä), ei hoideta itteemme, muisteta liikkua . Keholla menee voimavaroja jo sen huonohappisen elimistön pyörittämiseen, mut et sit vielä pitäis maitoakin tuottaa,- huh!

Mut tosiaan, tää ei ole mitään tietoa, ihan vaan omia ajatuksia aiheesta.

Kommentoi