Ruokanirsoilusta ja kuinka siitä päästiin eroon

Ladataan...
Isyyspakkaus

Sain lukijaltani kivan meilin, jossa muun muassa tiedusteltiin, onko meillä jo päästy eroon ruokanirsoilusta. Todella, en olekaan kirjoittanut aiheesta mitään pitkään aikaan, ja kyllä: on päästy.

Olen kirjoittanut aiemmin siitä, miten tyttö on ollut huono syömään. Kutsuin häntä jossain vaiheessa nirsoksikin, mutta oikeastaan se ei antanut aivan oikeaa kuvaa. Tyttö on oikeastaan ollut melko utelias maistamaan uusia asioita, mutta sitten hän ei olekaan halunnut syödä ruokaa sitä ensimmäistä haarukallista tai lusikallista enempää.

Pientä parannusta oli havaittavissa vuosi sitten, mutta sitten ruokailusta alkoi vähitellen tulla yhä ihmeellisempää pelleilyä: pyörimistä tuolilla, ruoan hämmentämistä lautasella, ruoalla leikkimistä, ruoan sylkemistä pois suusta ja sen heittelyä lattialle. Pohdimme jossain vaiheessa, että emme osaa edes nimetä yhtään hänen lempiruokaansa, sillä hän ei tuntunut pitävän mistään.

Ja mehän teimme omasta mielestämme kaiken niin sanotusti oikein! Olimme tuoneet arkeemme monia niistä opeista, jotka olimme lukeneet Karen Le Billonin mainiosta kirjasta Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea (Atena Kustannus 2013). Kirjoitin kirjasta jutun blogiinkin - kappas - tasan vuosi sitten! Näitä oppeja olivat mm.

  • Koko perhe syö samaan aikaan samaa ruokaa
  • Ruoka jaetaan alku- pää- ja jälkiruokiin. (Alkuruoka on esim. pilkottua tomaattia ja jälkiruoka tarkoittaa useimmiten palaa juustoa)
  • Ruokien välillä ei napostella mitään eikä syödä ylimääräisiä välipaloja päiväunien jälkeen syötävän kevyen välipalan lisäksi
  • Ruokaillessa ei tehdä muuta kuin syödään. Ei katsella esim. telkkaria.

Ruokamme eivät ole mitään kummallisia tai ihmeellisesti maustettuja, ja meillä syödään hyvin monipuolisesti niin kasviksia kuin lihaa ja kalaakin. Syömättömyys ei ollut myöskään johdonmukaista: jokin ruoka, joka maistui tänään hyvin, ei enää seuraavana päivänä uponnutkaan.

Mutta sitten tapahtui jotain, ja tällä hetkellä - knock knock - voisi jopa sanoa, että tyttö syö oikein hyvin. Pastat ja risotot ovat selvästi suurimpia herkkuja, ja taas sosekeitot eivät jostain syystä edelleenkään tunnu maistuvan. Hän pitää siis selvästi siitä, että ruoassa on jotain pureskeltavaa.

Mitä me siis teimme? Vaikea sanoa. Varmaan monta asiaa aivan väärin, mutta ainakin tällaisia keinoja muistan käyttäneeni viimeisen puolen vuoden aikana:

  1. Ruoalla leikkimisestä ja sen heittelystä pääsimme eroon sillä, että jos ruoalla leikitään, ruoka lähtee pois. Lautanen otetaan pois, pyyhitään lapsen suu, nostetaan hänet lattialle ja sanotaan: "Ole hyvä, voit lähteä pöydästä, jos haluat leikkiä. Ruoalla ei leikitä." Kun ruoka muutaman kerran menee oikeasti pois, lapsi ei haluakaan enää kokeilla sitä montaa kertaa uudelleen.
  2. Ei ole pakko tykätä, mutta maistaa pitää. Kuulemma uusia makuja pitää maistaa parikymmentä kertaa ennen kuin niihin tottuu. Jos lapsi on kerran tai kaksi maistanut jotain, joka on "pahaa", hän saattaa sanoa, ettei halua sitä enää. Sitten tehdään selväksi, että ei ole pakko syödä kaikkea, mutta vielä pitää maistaa vähän. Tyttö tykkää siitä, että sovitaan, kuinka monta haarukallista on vielä otettava. Yleensä kaksi tai kolme, ja sitten hän vielä näyttää itse sormilla, kuinka monta haarukkaa se on. Kun näitä epämieluisia ruokia maistellaan tarpeeksi usein kaksi haarukallista kerrallaan, ne alkavat vähitellen maistuakin paremmin.
  3. Alkuruoka - pääruoka - jälkiruoka -jatkumo. Joku varmaan sanoisi, että jälkiruoalla ei saa lahjoa. Tämä on ehkä semantiikkaa, mutta me olemme opettaneet, että jos haluaa jälkiruokaa, ei voi jättää alkuruokaa tai pääruokaa väliin. Ja kaikkea ei tarvitse syödä mutta on otettava edes muutama haarukallinen. Ja sitten ensimmäisen "ei enää"-lausunnon jälkeen vielä kaksi haarukallista lisää.
  4. Sillä, miten asia tarjoillaan, on merkitystä. Jos minä vaikkapa kysyn: "Otatko kananmunaa?" Hän vastaa, ettei halua. Sitten kysynkin: "Isi on kuorinut kananmunan. Haluatko haukata tästä isin kädestä?" Hän innostuu ja syö lopulta koko munan.
  5. Syödään yhteiseltä lautaselta. Kun lapsi ei halua enempää vaikkapa vihreitä papuja, sovimme että hän syö vielä kaksi palaa. Sen jälkeen napsimme Rouvan kanssa loput tytön lautaselta omilla haarukoillamme. Kuinka ollakaan, tytöstä se näyttää niin hauskalta, että hän yhtyy napsimiseen ja syö lopulta enemmän papuja kuin ennen kuin ilmoitti olevansa kylläinen.
  6. Annetaan lapsen toisinaan toivoa, mitä ruokaa haluaa. Yleensä hän toivoo risottoa tai pastaa, eli lempiruoat näyttävät nyt vihdoin löytyneen!
  7. Annetaan lapsen osallistua myös ruoanlaittoon. Hän on innoissaan, kun saa kuoria sipuleita tai mikä vielä parempaa: jopa hämmentää itse paistinpannua!

Näin siis meillä.

Mitenkäs muilla, miten olette itse saaneet ruokapöytätemppuilut kuriin ja huonon ruokahalun paranemaan?

 

Share

Kommentit

Karuselli

Meillä on ollut tismalleen samat opit käytössä. Lapsista 2/3 on ollut niin sanotusti hyviä syömään (toki kaikenlaista vaihetta ja temppua heilläkin on mahtunut mukaan) ja yksi taas pienestä pitäen vähän haastavampi tapaus. Noilla sinunkin listaamilla konsteilla tilanne on tänä päivänä se, että kaikki kolme syövät oikein kivasti ja riittävästi ja ovat paitsi suht ennakkoluulottomia maistamaan, myös kiinnostuneita ruoan valmistuksesta.

elsa omm (Ei varmistettu) http://oimutsimutsi.bellablogit.fi/

Mä ihan vaan valehtelen, et kaikki on karkkia :D Esim maissia syödään nyt ilolla kun väitin sen olevan maissikarkkia, sama on hernekarkin kanssa. Nyt meillä on menossa yleensä teininä saapuva kasvisyöntivaihe, lapsi päätti ettei syö lihaa kun se on eläintä. Tosin isän luona hän kuulemma nytkin vetää jotain ylikypsää possua ja heittelee porkkanat lattialle, eli ihan tarkkaa loogista syytä tälle kasvisyönnille ei ole.

Salaatti on edelleen tosi hankala juttu, ehkä pitää toi alkuruoka-pääruoka-jälkiruoka tapa ottaa meillekin käyttöön.

Tommi K
Isyyspakkaus

Ha :D Yksi mitä en muistanutkaan mainita, on kilpailu: Kuka syö ensin? Tänäkin aamuna kun vein hänet päiväkotiin, hän sanoi, ettei hän halua puuroa. Sitten heitin, että ottakaapas kaverin kanssa kilpailu, kumpi on syönyt puuron ensin, ja hän juoksi pöytään: "Joo!"

Oh dear, tämä ei kuulosta ollenkaan yhtä hyvältä näin kirjoitettuna :D

Hetti
Hettinen

Lapsen osallistaminen ruuan laittamiseen ja sen suunnittelemiseen mitä perhe syö sekä vanhempien yhteinen linja auttavat lähes aina -varsinkin, jos jaksaa itse olla kärsivällinen. Ihanaa, kun teillä on menty noin hienosti eteenpäin ja pieni neiti on kiinnostunut apukokin hommista! :)

Tommi K
Isyyspakkaus

Kyllä, se on ihan parasta!

Piipo79

Samat haarukalla laskennan toimii meilläkin ja joo, lahjonta että saa jälkiruoan (=hedelmää tai hammaspastilli) X lusikallisen jälkeen. Meillä maistellaan kanssa reippaasti uusia asioita ja toisinaan salaatinlehdet on parasta ikinä kun toisinaan ilmoitetaan isoon ääneen ettei niistä pidetäkään! Annettiin aiemmin katsoa padia ruokailemassa kunnes totesimme, että "tämän kerran" -ratkaisusta alkoi tulla jokapäiväinen vaade ja sen lopettaminen olikin sitten ruokakriisin paikka! Eli en suosittele padia kenenkään ruokapöytään. 

Tommi K
Isyyspakkaus

Mä olen taas huomannut, että tv ei voi olla päällä, jos tyttö syö. Joskus lauantaiaamuna hän syö puuroa samalla kun katsoo pikkukakkosta. Ja sitten hän vain unohtuu tuijottamaan ruutua, ja häntä pitää muistuttaa, että pitää myös syödä tai tv menee kiinni. Eli uhkailua heti aamusta, ou nou....

Kolmen mama (Ei varmistettu)

kiitos tästä postauksesta! En ollut tajunnutkaan, että meilläkin on toistuvat ja selkeät käytännöt ruokailun suhteen :) Meillä 2/3 syö pääsääntöisesti hyvin, yksi on nirsompi tapaus, mutta hänkin on onneksi alkanut osoittaa avoimempaa suhtautumista ruokailuun ja ruokien maisteluun.

Alku-, pää- ja jälkiruoka kombo on meilläkin käytössä. Usein lapset syövät alkupalaksi porkkanan tai pätkän kurkkua samalla, kun katselevat pikkukakkosta ja odottavat pääruokaa. Kasvikset on sitten kuitattu jo alkupalalla, niin ei ole pakko tuputtaa salaattia pääruoan kanssa. Viime aikoina olen kyllä usein pilkkonut 4-5 eri kasvista salaattivadille ja vähintään kolmea on täytynyt maistaa pääruoan kanssa. Toimii!

Haarukallisia meillä ruvetaan myös laskemaan siinä vaiheessa, kun "ei enää jaksa". Yleensä pyydetään syömään neljä haarukallista, "koska olet neljävuotias". Sitten saa jälkkäriä; hedelmää, pienen keksin, joskus jäätelöä tai suklaapalan.

Pakko ei ole syödä, jos ei tykkää, mutta aina täytyy maistaa.

Näillä mennään. Juuri tänään totesin päivällispöydässä lapsille, miten kivaa on ollut huomata, että he syövät nykyään paljon paremmin ja monipuolisemmin kuin vielä vuosi sitten.

Niin ja kiitos kirjatarjouksen vinkkaamisesta - Gastronaatti saapui tänään ja se tulee inspiroimaan tulevia kokkailujani aivan varmasti!

Tommi K
Isyyspakkaus

Loistavaa! Kivaa, että kirja löysi sitä arvostavan kodin!

Marihanna (Ei varmistettu)

Mulla on tässä – niin kuin hyvin monessa muussakin lapsen kasvuun ja kasvatukseen liittyvässä asiassa – toiminut erinomaisesti nk. laiskan äidin mentelmä: annetaan ajan kulua. Melkein kaikki pikkupulmat selviävät ihmeellisen hyvin, kun ei oikeastaan tee mitään. Jopa yhtä hyvin kuin silloin, kun tekee kaikki mahdolliset temput. On ehkä vain luonnekysymys, kumpaa menetelmää tykkää suosia. :-)

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä lapsi syö hyvin, joten kikkakolmosia ei ole kertoa. Tai, välillä ruoka maistuu paremmin ja välillä huonommin. Erityisen hyvältä lapsesta tuntuu ruoka maistuvan kun katetaan hänelle samanlainen lautanen kuin aikuisille (ennen käytettiin lasten lautasia useimmiten), myöskin määrällä on väliä (jos on liikaa lautasella tulee stoppi helpommin, isolla lautasella näyttää annos pienemmältä). Periaate on sama kuin päiväkodissa, kaikkea maistetaan (tätä ei kyllä tarvitse mitenkään pakottaa, tytär on aika ennakkoluuloton maistamaan), ruuanlaitossa mukana olo on kivaa (yleensä salaatti tulee syötyä siinä kun lapsi on mukana tekemässä, siis kurkut ja tomaatit eksyvät suuhun). Niin ja kaikkea ei tosiaan tarvitse syödä (periaate "kun ei itse annostele, niin saa todellakin jättää"), joskus jos ruokaa menee todella vähän sovitaan "syöt kaksi haarukallista" tms. pieni määrä.

Lempiruoka on hernekeitto, sitä lapsi santsaa parhaimmillaan kaksikin kertaa (mielenkiintoisesti herneet taas eivät maistu missään muussa muodossa...).

Jaana/Ihana talo maalla (Ei varmistettu) http://ihanatalomaalla.blogspot.fi

Mä en lahjo lasta jälkiruoalla, koska en halua, että se pääruoka tuntuu joltain rangaistukselta, joka on pakko väkisin syödä. Jos lapsi ei syö tai jos pelleilee, poistan hänet pöydästä, ihan sama montako lusikallista on syönyt tai onko syönyt yhtään. Yleensä nälkä tulee siinä vaiheessa, kun pöydästä poistamisella uhkaa, tai sitten ei, mikä on mielestäni merkki siitä, ettei hänellä ollut nälkä. Tuputtaminen tuntuu inhottavalta, koska itselleni on jäänyt lapsuudesta sellainen mielikuva, että aina olisi syötävä paljon (oli nälkä tai ei), joten haluan että lapsi oppisi itse tunnistamaan oman nälän- ja kylläisyyden tunteensa. Maistamaan kyllä kehotan edes yhden lusikallisen, mutta jos lapsi ei sitä halua, en pakota. Tosin niitä ruokia joita ei halua maistaa on sitten aika usein tarjolla :) Meillä lapsi 2 v 3 kk ja tällä hetkellä syö lähes kaikkea mitä tarjotaan. Välillä on ollut nirsoilukausia, mutta ovat menneet näillä konsteilla ohi. Teoriani on, että terve lapsi syö kyllä, kunhan asiasta ei tehdä numeroa. Tietysti on varmaan poikkeuksia, jos on vaikeampia syömishäiriöitä tai vastaavaa.

Mimimii (Ei varmistettu)

Ihana postaus Tommi! Kiva kuulla teidän arjesta, tyttö on niin suloinen tapaus :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä fanitan teidän tyttöä! On jotenkin ihanaa, että blogijulkisuudessa on näitä temperamenttisia, oikukkaita tai haastaviakin lapsia, jotka silti on ihan ihania myös. Mulla on vasta 1-vuotias poika, mutta monesti teidän tytön juttuja lukiessa olen miettinyt, että heidän temperamenttinsa taitavat olla vähän samanlaisia. Ei siis ihan iisimmästä päästä aina. Kiva kuulla, että syöminen on alkanut sujua menneistä haasteista huolimatta! Se luo uskoa meille perässähiihtäjille ;)

Tommi K
Isyyspakkaus

Voi kiitos :) On hän useimmiten tosi ihana ja suloinen, vaikka osaakin käydä myös vanhempiensa hermoille heti sen perään. 

Sormiruokailija (Ei varmistettu)

Asian vierestä mutta ruoasta kuitenkin. Meidän lapsi on ollut sormiruokailijavauva ja maistellutkin reippaasti kaikkea. Mutta, miten saada sormiruokailija siirtymään lopullisesti haarukkaruokailijaksi??? Aina menisi mieluiten sormilla ruoka suuhun, ja jos haarukalla, niin siten, että se on ensin sormin laitettu haarukkaan. Ja nyt ollaan jo lähempänä viittä ikävuotta, joten ei näytä enää kovin söpöltä, kun lapsella on sormet lautasella jatkuvasti, vaikka joka ruoalla muistutellaan, että haarukalla syödään.

Tommi K
Isyyspakkaus

Ohoh. Vaikea sanoa, kun meillä taas se sormiruokailu ei oikein koskaan ollut iso hitti. Tyttö halusi aika nopeasti alkaa itse heiluttelemaan lusikkaa ja haarukkaa. Nyt joudutaan sushiravintoloissakin muisututtamaan tyttöä, että hän voi aivan hyvin syödä sormin, ei tarvitse yrittää käyttää niitä puikkoja :D

Silkkitassu

Meillä mennään pitkälti (tosin huomattavasti nuoremman neidin kanssa) näillä samoilla periaatteilla. Alkuruoka/pääruoka eivät ole ehkä niin eroteltuja toisistaan, mutta jälkiruuaksi saa sitten rusinoita tai banaania, kun ensin on syöty muut ruuat. Parhaiten ruuat menevät rosvolautanen menetelmällä ja yleensä sen nyt riittää kommentin jälkeen otetaan vielä yksi.
Kaikkea maistellaan vaikkei kaikesta pidetäkkään (ja eritoten maistellaan asioita joita myös vanhemmat ovat juuri maistelleet). Pikkuhiljaa ne uudet maut alkavat maistua, kuten sanoit.

Meillä tosin välillä syödään olohuoneen lattialla samalla kun katsotaan oktonautteja, mutta vaihtelu virkistää. Nyt uudessa asunnossa olohuoneessa syöminen on vähentynyt, koska keittiö on paljon kivempi paikka meidän aikuistenkin mielestä.

Aikomuksena on myös ottaa muksu, vähän vielä kasvettuaan, mukaan ruuanlaittoon. Sitä odotellessa. :)

Sandei (Ei varmistettu)

Tämä postaus oli kuin meidän taloudesta kirjoitettu, varsinkin tuo pelleily-osio! Sillä erotuksella, että meidän tyttö on 1 v 9 kk ja itse vasta toivon, että päästään samaan tilaan missä tekin nyt. Keinot tähän tavoitteeseen pääsemiseksi ovat pääosin samat. Meidänkin tyttö maistaa kaikkea ja usein myös pitää monista ruuista, mutta määrät vaihtelevat yhdestä haarukallisesta hevosen annoksiin, täysin ennalta arvaamattomasti. Ainut keino, jota en aio omalla lapsella käyttää on minkäänlainen puolipakottaminenkaam syömiseen. Minua on lapsena pakotettu syömään ja siitä on tosi ankeat muistot, ja olen osittain sen vuoksi ollut todella nirso aikuiseksi asti. Nykyään syön lähestulkoon kaikkea, mutta olen joutunut tietoisesti opettelemaan maistelua ja sitä että ruokaa saa ihan hyvällä omalla tunnolla jättää.

Heeeeini (Ei varmistettu)

Tutulta kuulostaa :) välillä tuntui, että se ruokapöydässä pelleily ja syömättä jättäminen oli vaan yleistä uhmaa ja testailua, nyt kun se on muutenkin vähentynyt niin ruokailutkin on helpompia ja mukavampia :) välillä tosin saa vieläkin syöttää, saattaa tosin vaikuttaa se, että pikkusiskon synnyttyä on muutkin vauvaleikit olleet pop :)

Ikäkaiman äiti (Ei varmistettu)

Meillä 2,5-vuotias saadaan usein maistamaan epämieluisampaa ruokaa niin että jokainen pöydässä istuja maistaa yhtä aikaa, ts. äiti ja/tai isä ottaa myös haarukkaan sen tomaatinpalan tms. Siinä vaiheessa poika yleensä innostuu ja jokainen maistaa vuoronperään (usein poika haluaakin sitten maistaa ensimmäisenä). Tietyt ruoka-aineet ovat silti sellaisia joita ei halua syödä näinkään ja olemme ajatelleet että se on ok. Usein lapset kieltäytyvät aggressiivisemmin juuri niistä ruoista joista tule maha kipeäksi tms.

Unea (Ei varmistettu)

Meillä lapsi on muutaman kuukauden teidän tyttöänne vanhempi. Varsinaista nirsoilua ei ole missään vaiheessa ollut, mutta yllättäen viime aikoina hän on alkanut sanoa, ettei pidä esim. aiemmi maistuneista sienistä ja oliiveista, siis aika tyypillisistä lasten inhokeista. Lapsi on ruokaillut alusta lähtien itse, puolivuotiaasta siis sormin ja vähitellen myös välinein, nyt jo melkein pari vuotta pelkin välinein.

Sormiruokailuideologian mukaan lapsi on itse saanut valita suupalansa ja itselleen sopivat määrät tarjotuista ruuista, söihän hän ensimmäiset puoli vuottaankin maitoa juuri sen verran kuin kulloinkin tarvitsi. Täysimetyksen päätyttyä lapsi söi vanhempien osittain samaa ruokaa aikuisten kanssa, ehkä 10-kuisesta täysin samaa (suolaa tai muuta sopimatonta emme tietenkään käyttäneet). Uskon, että vapaus valita on vaikuttanut siihen, että lapsi on koko ajan ennakkoluulottomasti maistanut uusia makuja, ja esim. noita mainitsemiani oliiveja hän maistaa joka kerta siitä huolimatta, ettei niistä kuulemma pidäkään. Yleensä lapsi syö todella hyvin, mutta jos ruoka jollain kerralla ei maistu, emme tuputa tai houkuttele syömään lisää, uskomme lapsen tietävän, milloin on kylläinen. Ruoka-aikojen suhteen toimimme lapsen kanssa samoin kuin itse toimimme: ajat ovat säännölliset, mutta jos nälkä tulee vaikkapa tuntia ennen päivällistä, voi silloin syödä vaikkapa porkkanan tai muun pienen välipalan, otanhan itsekin tarvittaessa syömistä, jos olen nälkäinen. Ruoka-annosten koko on ollut suoraan verrannollinen lapsen kasvuun, kasvuspurttien aikaan ruokaa menee selvästi enemmän, ja lapsi on koko ajan nälkäinen. Suurin ero teidän ruokailuihinne on ollut siinä, että ruualla on saanut leikkiä. Varsinkin ensimmäisten viikkojen aikana vauva tutustui ruokaan nimenomaan leikkien: taputellen, puristellen, päristellen jne. Nykyään tietenkin odotamme hyviä pöytätapoja, eikä leikki kuulu ruokapöytään.

Kokonaisuudessaan ruokailu on ollut todella ongelmatonta, ja aiomme toimia samaan tapaan myös pikkusisaruksen täysimetyksen päätyttyä. Ihan takuulla myös lapsen luonteella on osuutensa vaivattomuuteen, ja saamme olla onnellisia, ettei lapsella ole ollut ruoka-aineallergioita. Jännityksellä odotan, alkavatko useille lapsille tyypilliset ruokavalion supistamiskaudet näkyä myös meillä,

Kommentoi

Ladataan...