Ruokaretkellä Helsingissä: Birgitta, Lonna ja Street Gastro

Isyyspakkaus

Kylläpä on ollut hauskaa viettää viikonloppua Helsingissä! Kesäinen lämpö hellii edelleen ja ruskettuneet ja hyväntuuliset ihmiset parveilevat kaupungilla. Kun vielä löytää itselle uusia ravintoloita ja käy paikoissa, joissa ei normaalisti tule käytyä, on kuin olisi... jossain aivan muualla.

Tänä viikonloppuna vierailimme Lonnan saarella, Street Gastrossa ja Hernesaaren Birgitassa, ja varsinkin viimeisenä mainittu sai hetkeksi unohtamaan, että olemme edes Helsingissä.

Birgitta Hernesaari

www.birgittahernesaari.com
Hernesaarenranta 2

Enpä muista, että olisin ollut hetkeen yhdestäkään ravintolasta yhtä vaikuttunut kuin Eiranrantaan tänä kesänä avatusta Birgitasta. Osansa teki varmasti myös poikkeuksellisen lämmin ilma, mutta tunnelma oli kuin jossain etelän kohteessa: Ravintolan terassi levittäytyi rantabulevardille, meri jatkui silmänkantamattomiin ja pöytiin kannettiin kannuittain sangriaa.

Ilmojen viiletessä ja sateen kääntyessä vaakatasoon paikka ei varmasti tuo enää mieleen etelän lomakohteita, ja silloin on mukavaa, että kahvilassa on myös sisätilat, jossa voi lämmitellä takan ääressä.

Birgitta on avoinna päivittäin aamusta iltaan ja keittiö lounaasta iltakahdeksaan. Internet ei kertonut paljoa siitä, mitä ravintola tarkalleen ottaen tarjoaa, mutta ainakin viime perjantaina illallisella oli tarjolla tämä hampurilainen, jonka pihvi on paistettu puuhiiligrillillä.

Arvaatko miten hyvää? No aivan TÖRKEÄN hyvää! Rouva ilmoitti jo yksiselitteisesti, että tämä hampurilainen on Suomen paras. Aika lähellä sitä ainakin ollaan.

Mutta mitenkäs tämä poltetusta puusta tehty ulkoverhoilu? Eikös luulisi, että sateella siitä lähtee aika nokinen vesi?

* * *

Lauantaiksi olimme sopineet kavereidemme kanssa retken Lonnaan.

Lonna

http://www.lonna.fi/
Lonnan saari, lauttayhteys Kauppatorilta

Onko mahdollista, että joku ei ole vielä kuullut Lonnan saaresta? Ainakin siitä on kirjoiteltu ja sometettu ahkerasti läpi koko kesän, ja onhan paikka aika ainutlaatuinen: entinen armeijan miinanraivaussaari, joka on avautunut yleisölle vasta tänä kesänä.

Saari sijaitsee aivan Suomenlinnan vieressä, ja sinne pääsee JT-Linen Suomenlinnan-lautoilla Kauppatorilta.

Saarella voi toki uida ja lekotella rantakallioilla, mutta varsinainen syy käydä saarella on Lonnan ravintola. Kuvan ei pidä antaa hämätä: Ravintola oli lauantainkin täyteen varattu, mutta leppoisan puolipilvisellä ilmalla väki istuskeli mieluummin ravintolan ulkoterassilla. Pöytävaraus on siis ehdoton, ettei tule pettymyksiä.

Ruoka oli juuri sellaista, mitä yleensäkin arvostamme ja matkoiltamme etsimme: luomua, lähellä tuotettua ja kauden mukaista. Rentoa, mutta hyvin ja laadukkaista raaka-aineista tehtyä.

Itse savustettu lohi olisi kaivannut vähän runsaammin suolaa, mutta karitsan satula oli täydellistä. Lisukkeena ollut tattari (ei kuvassa) oli niin hyvää, että sitä olisi syönyt pelkiltään.

Jälkiruoka oli huikea lakritsisorbetti, joka tarjoiltiin jollain yrtillä (olisikohan ollut rosmariini?) maustetun kakun ja lemon curdin kanssa. Nam. Namnam.

Jos nyt kuitenkin käy niin, että ravintolaan yrittää ilman pöytävarausta eikä pöytää saa, ravintolan alakerrassa on myös kahvila, josta saa ostettua piknik-kassin nautittavaksi kalliolla.

Tämän kokemuksen perusteella odotan kovasti, miten Lonna kehittyy lähivuosina. Luvassa on lisätiloja ja mm. merellinen yleisösauna!

Lonnan voi hyvin yhdistää Suomelinnan-retkeen. JT-Linen lautta siis poikkeaa Lonnassa matkalla Suomenlinnaan, pysähtyy Suokissa kahdella laiturilla ja palaa Suomenlinnasta takaisin Kauppatorille. Harmi vaan, että HSL:n kausilippu ei käy maksuvälineenä.

* * *

Paluumatkalla Lonnasta poikkesimme vielä vanhaan kauppahalliin ja jumiuduimme Espan lavan luo kuuntelemaan Club for Fiven keikkaa. Pieni ehti ottaa kantorinkassa pienet unet. Sitten alkoikin olla jo uudestaan nälkä.

"Käydäänpä katsomassa, missä se Street Gastro sijaitsee", ehdotti Rouva.

Street Gastro

http://www.streetgastro.fi/
Katariinankatu 4 / Sofiankatu 3

Street Gastro on sopiva paikka pikkunälän - ja janon - tyydyttämiseen. Heillä on koju muutamassa paikassa, ja tämä kiva terassi sijaitsee Torikortteleiden sisäpihalla.

Sandwichit olivat mehevitä ja maukkaita ja drinkit raikkaita. Tulen toistekin!

Street Gastron jälkeen ruokaretkeilijät vetäytyivät takaisin kotiin ja jäivät huokailemaan, miten ihana Helsinki onkaan kesällä.

Share

Kommentit

Kukkanen (Ei varmistettu)

Kolme Helsingin helmeä! Street Gastro löytyy myös Albertinkadulta, siitä Lönkan ja Albertinkadun risteyksen kohdilta. :)

Kommentoi