Se on minun lapseni, joka siellä lapsiparkissa huutaa

Isyyspakkaus

En ole luovuttaja, mutta nyt tekisi mieli jo antaa periksi.

Olen visioinut viimeiset puoli vuotta, että sitten kun jään hoitovapaalle, ehdin viimein alkaa käydä taas säännöllisesti kuntosalilla. Lapsi vain kuntosalin lapsiparkkiin ja itse nostelemaan painoja - kerran tai pari viikossa sen yhden viikonlopputreenin lisäksi.

Ensimmäiset kaksi kertaa menikin hyvin: tyttö jäi lastenvahdin kanssa leikkimään ja hymyili iloisesti aina, kun kävin tarkastamassa, että kaikki on hyvin. Sen jälkeen onkin ollut pelkkää alamäkeä.

Kahtena seuraavana kertana tyttö jaksoi leikkiä iloisesti kolmen vartin ajan, mutta sitten tuli itku. Näistä jälkimmäisellä kerralla olin juuri käynyt katsomassa häntä, ja hän oli alkanut itkeä, kun lähdin pois. Tämän jälkeen en ole päässyt salireissuillamme edes poistumaan lapsiparkista ilman itkua. Sitten olemme vain halailleet, katselleet muita lapsia leikkimässä iloisesti ja lähteneet pian takaisin kotiin.

Turhauttavinta tässä on se, että lähikuntosalini ei tarjoa lastenhoitoa ja joudun käyttämään ketjun muita toimipisteitä, joista jokaiseen on yli puolen tunnin matka julkista liikennettä käyttäen. Käytän siis joka kerta vähintään kaksi tuntia reissuun, jonka aikana saan lähinnä halailla nyyhkivää tyttöä. No, rattaiden kanssa matkustaa sentään ilmaiseksi, ja matkalla voi lukea kirjaa.

Eilen kokeilimme hoitajan kanssa myös huudatustekniikkaa. Lähdin vain pois lapsiparkista ja jäin oven taakse kuuntelemaan, loppuisiko itku hetken päästä. Ei loppunut. Siinä minä sitten seisoin kuntosalin käytävällä ja hymyilin ohikulkijoille sellaista kyllä, se on minun lapseni, joka siellä lapsiparkissa huutaa -hymyä. Muut lapset kerääntyivät parkin ikkunaan ihmettelemään minua, ja kuulin yhden kysyvän: "Miksi tuo mies vain seisoo tuolla ulkona eikä tee mitään?"

Hoi, vertaistukiverkosto: Miten ja minkä ikäisenä olette saaneet omat lapsenne viihtymään lapsiparkissa/vieraalla lastenhoitajalla?  Pitäisikö pitää taukoa, jatkaa lapsiparkkiin tutustumista säännöllisesti vai antaa jo periksi?

Share

Kommentit

hunajaluu

Päiväkotimaailmasta tiedän sanoa sen verran, että keskivertolapsella kestää pari viikkoa tottua hoitopaikassa olemiseen. Ihanteellista on, että vanhemmalla on mahdollisuus olla aluksi muutamana päivänä mukana hoidossa, ja että hoidossaoloaika pitenee aavistuksen joka päivä.  

Toimisikohan sellainen vippaskonsti, että tytölle annettaisiin lapsiparkkiin mukaan kuvia teidän perheestä? Tai jotain lempileluja kotoa?

Tommi K
Isyyspakkaus

Hän ei taida vielä ihan ymmärtää kuvien päälle: ne ovat vain pala paperia, jonka voi repiä ja syödä :D Lapsiparkin säännöt taas taitavat kieltää omien lelujen tuomisen....

hunajaluu

*siis pitenee tyyliin: ensimmäisenä päivänä pari tuntia, viikon lopulla voi kokeilla jo normaalin pituista hoitopäivää.

Ja vielä tuli mieleeni: onko mahdollista, että kävisitte vaikka muutamana peräkkäisenä päivänä pistäytymässä lapsiparkissa? Hengailisit taustalla ja antaisit tytön tutkia paikkoja, "ottaa niitä haltuunsa". Muutaman päivän tutustumisen jälkeen jättäisit tytön hoitajan syliin ja sanoisit, että isi käy nyt vähän jumppaamassa, nähdään kohta. 

Sit käyt tekemässä jonkin lyhyehkön treenin kurkkimatta välillä tytön jaksamista. On selkeämpää, että kerran tuodaan ja kerran haetaan. Väliaikakurkkiminen saattaa hämmentää tyttöä, kun ei vielä lähdetäkään kotiin, vaikka isi tulikin näkyviin. :) 

Lähiömutsi (Ei varmistettu) http://www.mutsiavautuu.com/

Mun on pitänyt kirjoittaa samasta asiasta viime kesäkuusta lähtien, kun viisikuukautisen lapsen kanssa ensi kerran mentiin lapsiparkkia kokeilemaan. Hirvittävää, H I R V I T T Ä V Ä Ä. Sekä lapselle, mulle että henkilökunnalle. Kuukausi jaksettiin yrittää, mutta sitten lopetettin, koska se ei ollut kivaa, vaan uuvuttavaa ja kamalaa kaikille.

Nyt vuoden ja kolmen kuukauden ikäisen kanssa alkaisi näyttää, että tarinalle ja blogipostaukselle saatetaan saada onnellinen loppu. Mutta siitä lisää Lähiömutsissa, jahka siihen pisteeseen päästään.

NM (Ei varmistettu)

Tämä ei ehkä ole kovin lohdullista vertaistukea, mutta meidän tuolloin 8kk vanhan pojan lapsiparkkivierailut menivät ihan surkeasti: ensimmäisellä kerralla lapsi jäi tyytyväisenä leikkimään mutta 40min kuluttua minut haettiin jumpasta pois. Seuraavalla yrityksellä huuto oli sitä luokkaa etten päässyt tunnille ollenkaan. Ja sama tilanne kuin teillä, 2h reissu julkisilla, vaatteiden vaihto ym ähellys, voin kyllä jakaa harmituksen kun ei sitten pääsekään liikkumaan. Tuli lisäksi täytenä yllätyksenä kun lapsi ei ikinä vierastanut ketään ja on muutenkin alusta lähtien ollut reipas ja sosiaalinen. Olin niin lannistunut etten ole yrittänyt uudelleen. Nyt (1.5v) ehkä jo voisi, kun päiväkodissakin menee vallan mainiosti.

Olen kyllä kuullut sitkeistä vanhemmista jotka yrittävät uudelleen ja uudelleen, mutta itse en jaksanut. Tsemppiä teille harjoitteluun!

MariK (Ei varmistettu)

Vaihtuuko hoitaja usein lapsiparkissa? Onko lapsiparkissa kova hälinä? Olisiko teillä mahdollista tehdä niin että hommaat lapselle joka kerta saman hoitajan kotiin ja sitten menet kuntosalille? Sitten voisit mennä sinne lähisalille ja tenava saisi odottaa iskää kotiin kotona, tutussa rauhallisessa ympäristössä. MLL esim. tarjoaa lastenhoitoapua: http://uudenmaanpiiri.mll.fi/toiminta/tilapainen-lastenhoitoapu/

Mamma
Mamman Sähkövatkain

Ompa harmillista. Itse ehdottaisin jos on joku perhetuttu tai heidän joku innokas "varhaiaikuinen" joka voisi jeesiä. Esim. Käydä kävelyllä siinä salin lähistöllä tytön kanssa tai jotain. Sielläkin varmaan paljon työttömiä tai muuten vain nuoria joilla on luppoaikaa jotka pientä korvausta vastaan auttaisivat. En tiedä onko ihan hölmä idea, mutta itse tekisin varmaan niin.
Tsemppiä :)

Viljaista

Oman kokemuksen mukaan sanoisin, että älä käy tsekkailemassa välillä. Joka kerta kun poistut, se on lapselle "hylkäys". Meillä parkkiin asettumista on varmasti helpottanu se, että lapsi on vauvasta asti tottunut olemaan vaihtuvien hoitajien kanssa (kaverit/ sukulaiset ahkerasti hoitaneet, niin yh-äiti on päässy töihin/harrastaa/hoitaa asioita). Tsemppiä kovasti harjoitteluun!

Iloinenhenni (Ei varmistettu)

Taitaa olla normaalia "vierastamista" mikä kuuluukin tuon ikäisen lapsen kehitykseen. :) Tyttö ei itke itse lapsiparkkia, vaan sitä että vanhempi lähtee pois. Onko muissa tilanteissa vastaavaa? Vinkkinä voisin antaa sen, että kokeilkaa tavata nyt mahdollisimman paljon ihmisiä, jotka voivat puuhailla, leikkiä tytön kanssa. Ajan kanssa pitäisi helpottaa, älä vielä lannistu.

Maria L (Ei varmistettu)

Mielestäni kannattaa vaan jatkaa sitä tutustumista pieni hetki kerrallaan. Samaan tapaan kuin päiväkoti aloittaessakin aloitetaan totuttelu. Tärkeintä on se oma tunnetila lasta hoitoon jättäessä. Pysyä rauhallisena, vakuuttaa itsensäkin, että kyllä tämä hyvin menee, reippaasti antaa pusut ja halit ja sanoa, että nyt saat leikkiä täällä vähän aikaa uusien kivojen lelujen kanssa ja kohta isä tulee hakemaan. Sitten kerralla poistua paikalta vilkuttaen. Älä jää oven luo, tyttö voi hyvin sen vaistota. Mene kauemmas ja ole ekalla kerralla vaikka 15 minuuttia poissa. Seuraavalla kerralla 30 jne. Välillä en kävisi katsomassa, miten tytöllä menee. Se antaa lapselle vain kuvan, että tuletkin jo hakemaan ja sitten lähdet uudestaan pois eli se eroahdistus vain tuplaantuu, kun sen joutuu käymään läpi monta kertaa.

Mielestäni ei kannata luovuttaa, koska tuo on hyvää treeniä sitten tosiaan päivähoidon aloittamiseen ja siellä ei päiväkodin oman ryhmädynamiikan vuoksi oikein toimi se, että aloitetaan vartista ja pidennetään aikaa hiljalleen vaan usein lapsi jää ekaksi kerraksi sitten jo pariksi tunniksi.

Kolmen lapsen äitinä tiedän tunteen, kun se oma lapsi jää itkemään perään, mutta varhaiskasvatuksen ammattilaisena tiedän myös sen, että tuo on osa lapsen (ja vanhemmankin) kasvamisprosessia. Meillä päiväkodissa on hyvin tyypillinen juuri tuo kaava, että ekat pari päivää menee tosi hyvin, ja sitten kun lapsi huomaa, että tänne tullaankin usein ja siitä alkaa tulla arkea, ei se niin kivaa enää olekaan ja silloin alkaa se protestointi.

Kärsivällisyys, pitkäjänteisyys ja rauhallisuus ovat ne avainsanat. Tytölle kannattaa jo etukäteen kertoa, mihin menette, ja esimerkiksi, että kun isä tulee hakemaan, menette tekemään jotain kivaa ulos. Tai mikä tahansa porkkana, mikä muistuttaa lasta siitä, ettei hän ole sinne jäämässä.

Tärkeintä on kuitenkin se, ettei tyttö sinusta vaistoa, että tilanteessa on jotain pelottavaa ja mistä hätääntyä. Lapsen luottamuksen ja turvallisuuden tunne syntyy aikuisen myötävälityksellä. Jos sinä pelkäät tilannetta, pelkää lapsikin. Kyllä se siitä, tsemppiä :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Oma poikani jäi jo 3-kuisena iloisesti parkkiin. Silloin tietysti riitti sitteri ja hoitajien syli :) Mutta on sen jälkeenkin onnistuneesti parkitellut. Ja edelleen 1 v 4 kk iässä. Mutta sanoisin kanssa tuon, että nuo välikurkkaukset ovat pahasta. Kannattaa kerralla viedä ja hakea!

Meren rannalla

Meidän puolivuotias on käynyt pari kuukautta lapsiparkissa ja välillä kaikki menee loistavasti, välillä vähän vähemmän loistavasti. Viime viikolla mm. jouduin lähtemään 15 min jälkeen, kun lapsi oli aivan lohduton, seuraavana päivänä taas viihtyi koko 1,5 tuntisen. Meillä on tehonnut seuraavat: 

Lapsi nukkuu päiväunet ennen salille menoa, jolloin on siellä pirteä. 

Käyn salilla aamupäivisin, jolloin lapsi on ylipäätänsä paremmalla tuulella. Pahimmat itkukohtaukset on tulleet siiloin, kun ollaan menty vasta neljältä salille.  

Menen salille sen verran ajoissa, että ehdin syöttämään lapsen juuri ennen lapsiparkin aukeamista. Meillä on myös "hätäpullo" hoitokassissa mukana. Periaatteessa lapsia ei syötetä siellä, mutta näin pienen vauvan kanssa ovat tehneet poikkeuksen ja se on pelastanut aika monesti. 

Tuttu hoitaja on ehdoton etu, muttei edellytys. Tärkeämpää meillä taisi kuitenkin olla tuo kellonaika. Mutta tuttu hoitaja tuntee lapsen ja osaa ennakoida hänen tarpeensa ennen kuin itku yltyy liikaa. 

Olen myös tehnyt noita pistäytymisiä, meidän lapsi puolestaan ilahtui niistä sen verran, että jaksoi olla paremmin lapsiparkissa. 

Niin ja sitkeästi ja säännöllisesti siellä on vaan käyty, oli edellinen päivä millainen tahansa, seuraava päivä voi olla aivan eri meiningillä. Nykyään uskallan jo pääsääntöisesti luottaa siihen, että lapsi pärjää siellä sen 1,5 tuntisen. Ja välillä kannattaa vaan jättää se lapsi toisen vanhemman luokse hoitoon, jolloin oikeesti voi tehdä treeninsä rauhassa, käydä saunassa ja nauttia omasta ajasta. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Onko teidän lapsi koskaan ollut ylipäätään hoidossa vieraalla ihmisellä, teillä ilmeisesti mummolakin on aika kaukana? Voi olla siis ihan tottumattomuutta vanhempien poissaoloon.

Ei kannata luovuttaa, vaikka voikin mennä jonkin aikaa ennen kuin lapsi tottuu! En sitten tiedä, miten innokkaita nuo kuntosalien lapsiparkit ovat totuttelemaan huutavia lapsia, kun eivät ne mitään päiväkoteja ja perhepäivähoitajia kuitenkaan ole.. :/ Voisihan sitä treenata viemällä lapsen vaikka jollekin tutulle hoitoon, tai kutsua jonkun vahtimaan lasta kotiin aluksi ja lähteä itse asioille/salille muutamaksi tunniksi?

HelloAochi

Minulla ei ole parkista kokemusta, mutta meillä käy kotona lastenhoitaja kerran viikossa, jolloin minä käyn uimassa. Minna kertoi viime viikolla, että oli ollut erityisen onnistunut käynti, kun Kain ei ollut yhtään itkenyt! Ensimmäistä kertaa siis täysin itkemättä, vaikka Minna on käynyt meillä jo kohta puoli vuotta! Pikkuhiljaa siis, ja yritä luottaa siihen, että kyllä ne parkin hoitajatkin ovat lasten itkuun varmasti tottuneet ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

oon ihan samaa mieltä kun Neene, turhaa siellä käyt kurkkimassa että meneekö kaikki hyvin. Just kun lapsi on sisällä leikeissä niin näkee tutun naaman: "Nyt se isi tulee, jee! ..eiku se jättääkin mut tänne taas, eiiii! :("

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse pieniä lapsia (1-3v) hoitaneena muistan että pahinta oli se kun vanhempi oli jo lähdössä, huomasi että lapsi alkaa itkeä ja palasi takaisin halimaan ja lohduttamaan lasta. Tämän jälkeen lähteminen oli lähes mahdotonta ja itku kahta kauhempaa. Kun lapsi oppi että kun huutaa vaan tarpeeksi niin kyllä se isi/äiti sieltä tulee, niin sitä huutoa jatkui pitkään. Eli mielestäni itsevarmana ja päättäväisenä (vähän niinkuin unikoulussa) sanot moikat ja lähdet varmasti pois. Ei kannata välissä käydä katsomassa, ainakaan niin että tyttö huomaa, siitä seuraa luultavasti sama itku. Kun tyttö oppii että kyllä se isi aina lopulta tulee hakemaan, ilman huutoakin, hoitaminen luultavimmin helpottuu. Vaikka kamalaahan se on jättää lapsi yksin itkemään. Tsemppiä!!

Tommi K
Isyyspakkaus

Sehän tässä kummallista olikin, kun kahdella ekalla kerralla kävin kurkkimassa ja silloin kaikki oli hyvin. Teknisesti kaikki on ollut kunnossa: aamupäivä, juuri nukuttu, syöty ja vaippa vaihdettu.

Päätin jo neljä reissua sitten, että enää en käy kurkkimassa, mutta sen jälkeen en ole päässyt enää poistumaan koko parkista. Eilen hän lähti itkien konttaamaan perään jo siinä vaiheessa, kun käänsin selkäni.

 

Joo, tyttö ei ole tosiaan ollut juurikaan hoidossa vierailla, mutta hän ei ole muuten vierastanut ketään ja on aina tosi iloinen, kun näkee uusia ihmisiä.

Hoitajat kyllä vaihtuvat lapsiparkissa, mutta ei heitäkään mitenkään kymmenittäin ole, eli jossain vaiheessa varmaan alkaisi olla sitten aina joku tuttu naama.

Tarkoitus on ollut, että meillä alkaisi käydä säännöllisesti lastenhoitaja - vaikkapa kerran kuussa - ja kummitustätikin on kyllä luvannut tulla hoitamaan tyttöä jonain iltana, mutta meillä on molemmilla ollut niin paljon omia iltamenoja, ettei olla ehditty edes suunnittelemaan mitään yhteistä vapaailtaa. Ehkäpä se kuitenkin auttaisi tähänkin.

Päätinkin eilen mennä salille vielä toisen kerran - illalla bänditreenien jälkeen. Ajattelin, että kun kerran olen jo lähes koko illan pois, samapa tuo vaikka tulen kotiin vasta kymmeneltä.

Kyllä mä kuitenkin varasin ajan ensi torstaille, ja käydään taas kokeilemassa. Ehkä voisi käydä yhden kerran alkuviikostakin...

Vierailija Maj (Ei varmistettu)

Lankesin kuntosalijäsenyyteen, kun esikoinen oli 2-vuotias ja siinä kävi juurikin noin eli pari kertaa meni hyvin ja sitten ei. Siinä kohtaa totesin, että en ala lasta tähän pakottamaan - kun joka päivä oli kuitenkin pakko jäädä hoitoon, niin äidin harrastuksen takia en sitten enää halunnut lastan pakottaa jäämään. 4-vuotiaana alkoi sitten itse kysellä, että voisko äiti mennä sinne jumppaan, missä on se lastenhoito... :)

Mindeka
Ma-material Girl

Meillä on aina ollut tuttu hoitaja ja siltikin niitä hätääntymisiä tulee välillä. Uskoisin, että olisi paljon helpompaa, jos joko

a) Kävisitte yhdessä tutustumassa leikkipaikkaan, ensin pari kertaa niin, ettet lähde lainkaan salille ja siitä sitten pikkuhiljaa pidentäen hoitoaikaa (= poissaoloasi). Älä missään nimessä käy kurkkimassa, vaan opeta lapselle mieluummin, että kun tulet takaisin, te lähdette yhdessä sieltä kotiin. Muutenhan hän ei voi millään tajuta, kuinka monta kertaa sinä siellä käyt ja koska oikeasti hän pääsee pois. Vuoden ikäinenkään ei taida vielä ymmärtää ajankulua, joten on aivan sama, oletko poissa 5min vai puoli tuntia.

b) Jätä tyttö aina samalle, tutulle, hoitajalle (kotiin tai muuhun tuttuun ympäristöön), jos mahdollista

 

Gabriel on ollut nyt muistaakseni viisi kertaa yökyässä mummilla/mummolla, ja vasta tämä viimeinen kerta oli sellainen, että hän ei jäänyt itkemään meidän perään. Oli kuulema käynyt pari kertaa illalla ulko-ovella huutelemassa kysyvästi äitiä, mutta tullut pian (ja ilman itkua) takaisin leikkimään. Mummi ja mummo on muutenkin melkein ainoat, jolle jätämme häntä hoitoon, edes iltapäivällä pariksi tunniksi, koska haluamme luoda hänelle mahdollisimman tutut ja selvät rutiinit, vaikka me vanhemmat olisimmekin hetken poissa.

Kyllä se siitä! Muistakaa, että riippuu myös paljon vanhempien tunteista lähdön hetkellä, luottaako lapsi hoitajaan (jolle hänet jätetään) vai hermoilevatko vanhemmatkin asiaa, joka tietenkin saa myös lapsen epäluottavaiseksi ja ahdistuneeksi.

Tsemppiä!

Terveydenhoitaja hoitovapaalla (Ei varmistettu)

Hei,
Jos kyseessä on vierastusta tai eroahdistusta (kuten tekstisi perusteella vaikuttaa), vauvaa ei voi eikä pidä siitä "siedättää". Se on normaalia kehitystä, joka helpottuu ajan kanssa. Esim. jo kuukauden parin kuluttua tilanne voi olla erilainen. Vierastus näkyy yksilöllisesti, Jollakin vauvalla se voi tarkoittaa pelkästään pitkää katsetta vierailijaan, toisella itkua kun näkeekin uuden vieraan eteisessä. Joskus se vaihtelee tilanteen ja mielialan mukaan (kummitädin syli voi kelvata tänään, mutta ei huomenna). Mutta vierastus on hyvä asia lapsen kehityksen kannalta, lapsi tuntee omat hoitajansa ja erottaa vieraat, aivot kehittyvät siis niin kuin pitääkin, vaikka vanhempien arkea se saattaakin hankaloittaa.

Minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että jos vauva itkee lapsiparkissa, se ei ole silloin yksinkertaisesti vauvan paikka. Hän on liian pieni ymmärtämään, miksi hänet jätetään vieraaseen paikkaan vieraiden ihmisten seuraan. Voi kokeilla tutumpaa hoitajaa tutussa ympäristössä ja myöhemmin, miten se lapsiparkki sitten onnistuisi. Vauva kyllä kertoo mihin hän on itse valmis ja tässä asiassa tulisi vauvaikäisen tahtoa kunnioittaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

voi herranen aika, leikatkaa nyt tuota tytön tukkaa edes vähän :D tai edes harjatkaa. näyttää juicelta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei hitsi vie. Meillä ihan sama homma. Alle vuoden vanhana lapsi viihtyi parkissa, mutta nyt vuoden täytettyään koko homma on pelkkää parkua. Turhauttaa. Nyt on pidetty vaan sit taukoa muutama viikko.. Ei se huuto tee kenellekään hyvää, itselle tai lapselle. Jos aika auttais. Ehkä tää on vaan joku ikävaihe nyt? Muutenkin takertuu kovaa ja eroahdistus valtava. Ehkä siellä jotain vastaavaa?

Melina G (Ei varmistettu) http://laatikkotalo.com

Yleensä pari ekaa kertaa hoidossa meneekin hyvin, kun on uutuudenviehätystä, mutta sen jälkeen alkaa alamäki. Ei sitä lasta kannata mennä sinne itkettämään. Sitten pitää vaan keksiä muut kuntoilukeinot.

Mä olin meidän pienemmän kanssa kerran Elixian vauvajumpassa ja huh että oli lihakset jumissa! Koko tunti kannettiin ja heiluteltiin vauvaa, tehtiin kyykkyjä jne. Ja kun meidän vauva painoi jo tuolloin 10 kg!

Piipo79

Heh, meillä isillä on samantapaiset suunnitelmat isäkuukaudelle. Paitsi että kuntoilu tapahtuu juoksurattailla. Saa nähdä miten silloin yli vuoden ikäinen taapero jaksaa istua paikallaan...eli plörinäksi saattaa sekin ajatus mennä...ps. musta juicetukkaon hyvä tukka!

Vierailija (Ei varmistettu)

Kuinka tärkeää se punttiksella käynti on isän mielenterveyden kannalta?

A. Hyvin tärkeää, sen ansiosta jaksan olla hyvä isä. Enkä voi käydä salilla muulloin, esim. Äidin tai isovanhempien hoitaessa lasta. = jatkakaa harjoituksia.

B. No ei nyt mitenkään välttämätöntä, mutta oishan siellä ihan kiva käydä. = lopettakaa suorittaminen ja keksikää muuta kivaa tekemistä. Menkää kahviloihin ja taidenäyttelyihin, treffatkaa kavereita jne. lapsi ei hyödy parkista tai sinne koulimisesta yhtään mitään. Odottakaa pari kuukautta ja kokeilkaa uudestaa.

T. Kahden herkkiksen äiti joka on koulinut esikoistaan ja mennyt koupuksensa kanssa enemmän lapsen ehdoilla. lopputulos = esikoinen edelleen pelokkaampi herkkis, kuopus reipas rohkea jäämään... (ja joo mistäs sen nyt sitten tietää, että johtuuko toi musta.... Tuskin, mut kumminkin.)

Tommi K
Isyyspakkaus

Heh, mä just kyselin toisaalla juoksurattaita lainaan :)

Niin, ehkä se tukka on leikattu tarkoituksella noin. Ja lapsen hiuksiahan ei harjata. Eikä lasta pestä.

Eleanora (Ei varmistettu)

Neitosen hiukset ovat todella sympaattiset ja suloiset.

Piipo79

Hö, sieltä ne ois joutanu meidän reissun ajaksi. Hitsi kun ei tullut puheeksiaiemmin. Superhyvät juosta.

Tommi K
Isyyspakkaus

Rouva ilmoitti viime viikolla, että Töölönlahden kävelytiet ovat jo sulaneet, eli en voi enää käyttää juoksemattomuuteni tekosyynä liukkauttakaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hommaa hyvä mies kämpille leuanvetotanko ja kuntopyörä (tai traineri mikäli fillari jo löytyy omasta takaa) ja kokeile intervalliharjoituksia.

Kokeile. Ei tarvitse hassata aikaa (eikä rahaa, vaikka sitähän teillä tosiaan tuntuu olevan) tuntitolkulla siirtymisiin ja tehottomaan salilla nysväämiseen, ja voit senkin ajan viettää tyttäresi kanssa.

Eikö juuri se ollut se syy jäädä isyyslomalle?

Tehokkaat punnerrukset voi suorittaa omassa kodissa esimerkiksi nostamalla jalat sohvalle (ja oikein kovakuntoinen nostaa ne pöydälle). Vatsalihastreenikin onnistuu nopeasti ja kätevästi ilman, että sen vuoksi pitäisi kotoaan lähteä minnekään.

Anyways, aika usein olen pohtinut, että miksi niitä lapsia niin kovasti tunnutaan haluavan vaikka selkeästi häiritsevät pariskunnan omia illanviettoja ja muita harrastuksia joista ei mielellään haluttaisi tinkiä oikeastaan yhtään.

Pikemmin päin vastoin. Kuinka moni on törmännyt perheisiin joissa unituore isä (joo, jostain syystä ne ovat useimmiten miehiä) on kehitellyt itselleen uuden harrastuksen tai peräti harrastuksia ikään kuin perheenlisäyksen oheistuotteena.

Varsinkin PK-seudulla aika tyypillistä - melkeinpä oireellista - on, että aletaan kokkailla näyttävästi ja aikaavievästi sekä hommataan se vähän tyyriimpi järkkäri ja aletaan tosissaan valokuvata. Moni myös hommaa maantiefilon (tai alkaa vihdoinkin sillä oikeasti ajamaan) ja/tai alkaa uudestaan soittamaan jotain instrumenttia.

Aika usein näiden miesten vaimoilta sitten kuulee sitä messagea, että ei ne kotityöt ja lastenhoitotoimet ihan kovin tasaseen sitten tuppaa mennäkään. En sano, että tämä olisi tilanne Tommin perheessä, nostan vain esille omat huomioni.

Dude, you can't have all.

Eipä silti, Tommin perhe tuntuu olevan samassa veneessä oman kohorttinsa kanssa. En taida tuntea yhtäkään kolmekymppistä lapsiperhettä, jossa ei oltaisi aina joko fantasioimassa tai pyytämässä lapsenhoitajaa paikalle milloin minkäkin pakottavan tai vähemmän pakottavan syyn takia.

Uskon, että pienten lasten hoito voi olla joskus/yleensä/aina raskasta ja rasittavaakin. Se on sitä varmasti, ainakin aluksi ennen kuin oppii oikeat rutiinit/metodit.

Uskon myös, että lastenhoidosta saa vieläkin raskaampaa kun ei ns. henno luopua ajatuksesta, ettei enää eläkään siinä todellisuudessa jossa aikaa ja jaksamista on päiväduunia lukuunottamatta rajattomasti.

Sitä kyllä ihmettelen mikäli tuollaiset ajatusketjut tulevat tuoreille vanhemmille suurenakin yllätyksenä.

Ei kai teidän mutsit kehtaa kieltäytyä kunniasta kun ovat tottuneet koko ikänsä painamaan duunia - ensin palkkatyössä minkä lisäksi iltaisin sekä viikonloppuisin vielä palkatta kotona.

En sano, että juuri Tommin ja Tommin vaimon mutsi elätteli toiveita saada vihdoinkin olla rauhassa ja duunata omia juttujaan (tai vaan vetää lonkkaa kerrankin kun siihen on mahdollisuus) kun on saanut omat kakaransa ulos talosta, mutta olisi se hyvä pitää mielessä ja ottaa ihan oikeasti huomioon eikä vaan leikisti.

Joten kysykääpä nyt kaikki ensi kerralla ja pyytäkää olemaan rehellisiä. Sanokaa, että teillä on kyllä varaa maksaa ulkopuolisellekin avulle, että ei se siitä ole kiinni. Että tulee/tulevat lapsenlikaksi just tasan tarkkaan silloin ja siksi aikaa kuin se hänestä/heistä mukavalta tuntuu.

Piipo79

Ihanaa että lumet ovat lähdössä. Sit kun vielä aurinko paistaisi kun tullaan takasin. Niillä rattailla kyllä juoksi liukkaallakin, sen verra isot pyörät on :-)

Jyviä ja ohdakkeita

"Käytän siis joka kerta vähintään kaksi tuntia reissuun, jonka aikana saan lähinnä halailla nyyhkivää tyttöä."

Tässähän tämä oli jo tiivistetysti - kannattaako jatkaa? Minusta ei, varsinkin kun jäit kotiin ollaksesi lapsesi kanssa. Kodin ulkopuoliseen hoitoon joutuu tottumaan kuitenkin ennen pitkää, mutta tarvitseeko vielä? Tuo perinteinen vierastamisikä on pahin aika kokeilla yksin jättämistä - sekä nuoremmilla että vanhemmilla lapsilla se menee yleensä helpommin.

Pääkaupunkiseutu on pullollaan vanhempi-lapsijumppia ja ties mitä vauvasirkusta, jumppa-dvd:t on keksitty, telkkarista tulee jumppaa jne. Lasta voi käyttää painona, ottaa touhuun mukaan. Leikkipuistoissa on paljon kiipeilytelineitä, keinuja jne., joissa aikuinen voi tehdä lihaskuntoharjoituksia samalla kun leikkii lapsen kanssa. Luovuus kehiin! Ja ajatusta voisi siirtää myös lapsen liikkumisen puoleen pikku hiljaa - se rattaissa nököttäminen on aika passiivista pitemmän päälle.

S ja J 10 kk (Ei varmistettu)

Mä en kyllä alkais mun lasta huudattaan parkissa. Jos se ei ole siihen vielä valmis, niin sen ei tarvi olla. Teidänkin tyttö on vielä niin pieni, taitaa olla vajaan kuukauden meidän poikaa vanhempi.

Sen takia mä hoidan mun lasta kotona, että voin olla sen kanssa. Ymmärrän kyllä, että täytyy harrastaa (niin munkin) mutta sitten mun mies on lapsen kanssa kotona silloin illalla.

Kovasti mietin, että miten käy kun pitäis mennä kaverien häihin ja lapselle tulisi mummo hoitaan silloin. Mahtaako lapsi viihtyä, entä kestääkö äiti eron? :D

Kyllä sitä ehtii menee salille tuhansia kertoja, mutta vauva on alle 1-vee vain kerran!

vierailija (Ei varmistettu)

Olen vierailijan (13.51) kanssa samaa mieltä, että kannattaa punnita kuinka pakollista se treenaaminen (just silloin) on. Lapsi ei hyödy siitä parkkiin siedättämisestä mitenkään, päinvastoin.

Itselläni nyt 6- ja 4-vuotiaat ja samoin yritin kovin esikoista totuttaa erilaisiin juttuihin, huonoin menestyksin. Toisen kohdalla onneksi maltoin odottaa.

Mun vinkki on, että kannattaa unohtaa ainakin vähäksi aikaa parkkeilu. Päivähoidon aloitus tuo tullessaan mahdollisesti samat vastoinkäymiset, joten tällaiset vapaaehtoiset kannattaa jättää.

Nim. 3,5v huusi 1kk ajan joka aamu, kun jäi päiväkotiin :(

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse treenaan säännöllisesti, mutta en tarvitse lapsiparkkia (isot lapset). Olen toki kurkistanut lapsiparkkiin (monessa kuntokeskuksessa): vaikuttaa epäviihtyisältä, en veisi lastani sinne. Tuossa Tommin ensimmäisessä kuvassakin taustalla olevat systeemit näyttävät kanihäkeiltä. Minusta pienet lapset eivät kuulu kuntosalille, se maailma on aika ällöttävä. Käyn siellä, koska treenit on hyviä, mutta lapsia en haluaisi sinne viedä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulla on samanikäinen poika kuin teidän tyttö on, ja vaikka hän on ollut sukulaisilla ja ystävillä hoidossa satunnaisesti pienestä saakka, niin nyt on selkeästi menossa jokin eroahdistuskausi (vierastaminen alkoi jo pari kuukautta sitten). Niinpä meillä nyt sitten harrastetaan pääosin sellaisia juttuja, mihin lapsen voi ottaa mukaan tai "yleisöksi" ja hoitoon viedään vain jos on ihan pakko. Eiköhän tämäkin vaihe kohta mene ohi :)

Perho Kerttunen
Kasvihormoni

Onpa kommentteja kirjattu joka suuntaan, osalla on tainnut näppäimistö polttaa paitsi sormia myös hermoja. Eihän kaikki voi olla omistautuneita ja kokeneita jo ennen ensimmäistä lastaan ja sen myötä tulleita kokemuksia?

Komppaan Ruusua, välillä omat (ihan terveet ja hyvät) ajatukset ja arkinen todellisuus eivät osu yksiin. Mikä olisi parempaa kuin käyttää sekä lapsen että omaksi hyväksi se aika, jonka on kotona? Jos hoito ei suju, niin kannattaa miettiä, mikä olisi se teidän yhteinen tapa hyödyntää aikaa. Kyllä sinäkin kaipaat sitä aikaa ulkona aikuisten maailmassa. Yksin oleminen ja taaperoiden elämän (kakka-ruoka-vaatteet-Legot-palikat) ympärillä pyöriminen ei oikien tee hyvää tuolle mielenterveydelle pidemmän päälle.

Joten älä hommaa pelkkää juoksukärryä, tuuppaa itsesi myös johonkin aikuinen-lapsi-harrastukseen sen lisäksi. Tekee hyvää!

Sweet Home (Ei varmistettu)

Olen kahden lapsen, nyt 12 ja 10, vanhempi, enkä ole koskaan milloinkaan
jättänyt heitä mihinkään lapsiparkkiin. Jo nimikin on mielestäni ihan hirveä! Kyllä auton voi jättää parkkiin mutta että lapsen. Eivätkä he ole koskaan olleet vieraassa hoidossa, vaikka molemmat vanhemmat olemme vuorotyöläisiä. Olen ollut kaikki mahdolliset vapaat kotona ja sen jälkeen vielä tehnyt 80% työaikaa niin kauan kuin se oli mahdollista, eli kun nuorin pääsi 2. luokalta. En ole tehnyt
yksin matkoja mihinkään, ja viimeksi kaksi kertaa lasten syntymän jälkeen olen ollut yksin yön kotona. Enkä kadu päivääkään. Olen tehnyt lapseni siksi että niitä rakastan ja hoidan, ja olen läsnä silloin kun ovat pieniä ja vielä tarvitsevat äitiä. Jotkut vanhemmat tarvitsevat enemmän aikaa itselleen, se heille myös suotakoon. Kuntosalillahan voisi käydä vaikka iltaisin jos äiti on jo kotona lapsen luona, näin ehkä pääsisi helpommalla....

Vierailija (Ei varmistettu)

Huh huh, mitä kritiikkiä. Eiköhän kunkin vanhemman ole ihan hyvä pitää myös itsestään huolta. Silloin lapsikin voi paremmin. Ei tarvi sitten katkerana istua sohvalla kymmenen vuoden päästä ja sanoa, että lapsen tultua sitä van unohti itsensä...

Vierailija (Ei varmistettu)

Lapsiparkki ajatuksena ihan hyvä, mutta itse oon kuullut Helsingin seudun lapsiparkeista lähinnä vain huonoa... Ajattelin myös, että voisin hankkia jumppakortin ja viedä kerran tai kaksi viikossa pojan sinne, samanikäinen kuin teillä, mutta pyörsin onneksi päätökseni ainakin toistaiseksi. Ehkä sitä ehtii salille sitten myöhemminkin tai viikonloppuisin, kun mies hoitaa. Jos haluaisin ehdottomasti salille myös arkipäivisin, hankkisin jonkun hoitajan pojalle kotiin esim. kerran viikossa, jotta saisin käydä siellä ihan rauhassa ilman kauhukuvia, miten milläkin kerralla sujuu... Ehkä tämä toimisi teilläkin? Pääsisit lähisalillesi ja tyttö tottuisi samaan hoitajaan..? Lapsiparkeissa mahdollisesti muhivat taudit eivät tarttuisi jne..? Toki kustantaa jonkun verran enemmän mutta... Tsemppiä!

Vierailija (Ei varmistettu)

Tää on klisee mutta tuo aika menee nopeasti ohi, joten nauti lapsesta ja unohda kuntosali. Perusturvallisuuden rakentaminen on nyt tärkeintä. Keksi harrastus, jota voit tehdä prinsessan kanssa yhdessä ja menkää vuoropäivin rouvan kanssa aikuisten harrastuksiin.
Meillä on kaksi lasta eikä sosiaalista turvaverkkoa lähellä. Kerran kuussa pidetään aikuisten ilta ja palkataan tuttu hoitaja väestöliitosta ja muuten vuorotellaan/harrastetaan kun lapset nukkuu. Tsemppiä! Prinsessa on vielä kovin pieni... Vuoden päästä tilanne on jo aivan toinen.

Tommi K
Isyyspakkaus

No siinähän tuli jo kannanottoa joka suuntaan, kiitokset. Juu, ei minulle ole mikään ongelma käydä salilla iltaisin ja viikonloppuisin.

Niin sitä voidaan nähdä asiat aivan eri silmin. Minä kun ajattelin, että lastenhoitopalvelu olisi lapsellekin hauska tapa nähdä toisia ipanoita ja leikkiä eri leluilla kuin kotona.

Huvitti tuo kaninhäkkikommentti. Luulen, että kyseinen pomppulinna ja pallomeri ovat hyvin suosittuja kohderyhmänsä keskuudessa.

Meren rannalla

No onpas tullut aika negatiivista kommenttia lapsiparkista... No tää paha mutsi on jättänyt lapsensa 4 kk iästä lähtien nyt viimeiset kaksi kuukautta sinne pari kertaa viikossa ja kuten aiemmin sanoin, pääasiassa lapsi viihtyy siellä ihan oikeesti. Totta kai tulee huonoja päiviä, mutta jo puolivuotias tykkää katsella muita lapsia ja puuhastella hoitajien kanssa mitä sitten ikinä tekevätkään. Ehkä miettisin asiaa uudestaan, jos lapsi joka kerta itkisi siellä lohduttomasti, mutta olen kyllä sitä mieltä, että lapsi on ehdottomasti viihtynyt siellä muiden lasten kanssa. Varsinkin viime aikoina leikit ovat olleet vielä ihan kesken, kun olen jo saapunut paikalle. Ja olen kuitenkin ihan vieressä, jos lapselle oikeasti tulee hätä. 

Ja mekin käydään pari kertaa viikossa äiti-vauva jumpassa, mutta todellakin kaipaan välillä omaa aikaa ja sitä, että saa rauhassa keskittyä kuntoiluun. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Tommi, nauti siitä vauvasta nyt. Kohta hän on iso ja muuttaa pois kotoa. Sitten sä ennätät käydä kuntosalilla. Tiedän tämän, sillä oma kuopus on nyt muuttamassa pois kotoa ja ihmettelen, miten aika meni niin nopeasti. Harrastan pitkän matkan juoksua ja siihen on mennyt todella paljon aikaa. Voi kun olisin jättänyt niitä lenkkejä väliin ja ollut enemmän lasten kanssa!

Corde

Mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa? Haukutaan sitä ja tätä, sanotaan et pysy kotona ja nauti lapsestasi kun kerta olet niin päättänyt. 

Eikö lapsesta voi nauttia vaikka kävisi sen pari kertaa viikossa salilla ja lapsi on siellä parkissa? Vaikka on lapsia ei tarvitse unohtaa itseään ja olla välillä aikuinen ja pitää huolta itsestään. Mä näen sen salilla käymisen myös eräänlaisena vakuutena siitä että vielä vanhana on nauttimassa siitä lapsesta. Mutta näinhän ei kaikki ajattele, tai ole tajunnut ajatella omaakin hyvin vointiaan ja jaksamistaan.

Mä itse käyn salilla, ja lapset käy parkissa. Ehkä meillä on käynyt hyvä tuuri kun lapset tykkäävät ja sinne usein pyytävät vaikka en itse ollut menossa salille. Joten monesti tulee lähdettyä kuitenkin. Enkä mä näe lapsiparkkia meillä mitenkään kamalana paikkana. Siellä on paljon erilaisia leluja pienille ja isoille lapsille. Ohjelmaa jota saa katsoa, piirrettävää ja väritettävää. Teema päiviä jolloin tehdään kasvomaalauksia, askarrellaan jotain erilaista ja lopuksi saa sen kaikkien lapsien haluman ilmapallon kotiin mukaan. Ja henkilökunta on mukavaa ja sanoo kyllä jos joku/jotkut leikkivät rajusti tms. Meillä on pojilla jokaisella oma lempi "täti", jolle kerrotaan kaikki mahdolliset jutut mitä viime kerran jälkeen on tehty.

Nuorimmainen poika oli 6kk kun rupesi käymään lapsiparkissa. Nyt 7kk jälkeen on ollut vain alle viitisen kertaa kun siellä ei ole viihdytty ja kesken treenin on kutsuttu paikalle. 

 

Mä antaisin sellaisen neuvon että on hetken siellä lapsen kanssa, kannustaa katselemaan mitä kaikkea sieltä löytyy ja tutkii niitä lapsen kanssa. Jos näyttää siltä että lapsi lähtee tutkimaan itsekseen niin jättää sinne jatkamaan leikkejä, eikä käy kurkkimassa miten menee. Meillä ainakin etsitään vanhempi tai kuulutetaan, jos tilanne niin vaatii. On normaalia ettei jääminen ole helppoa ja lapset tarvitsevat aikaa totutella. Alkuunhan voi tehdä vain lyhyen treenin, ja pikku hiljaa pidentää aikaa. 

Tiedän ettei se aina ole niin yksioikoista ja kaikilla on erilaiset neuvot. Lapset ovat erilaisia, itselläni on käynyt hyvä tuuri että lapset ovat niin helppoja tältä osaa ettei kauhean isoja ongelmia ole ollut. Kannustaisin kuitenkin kokeilemaan, varsinkin jos se salilla käyminen olisi jotakin jota itse tahtoisit tehdä ja se tuntuu itselle tärkeältä. Aikuisella on ja pitää olla oikeus antaa lapsen olla joskus jonkun muunkin hoidossa ja saada oman hetken.

Toivottavasti saatte lapsiparkin kivaksi paikaksi olla ja jos ette niin löydätte jonkin muun jutun tehdä!

phocahispida

Hajosin tuolle Emmi N.:n kommentille. Aijai, miten herkullinen kiteytys.

Tekisin kaiken kaikkiaan hyvin hyvin varovasti päätelmiä kenenkään henkilön tai tämän perheen arjesta, motiiveista tai tottumuksista yksiselitteisiä johtopäätöksiä blogin perusteella. Se siivu, jonka elämästä antaa blogin kautta on vaihtelevan kokoinen, mutta joka tapauksessa varsin pieni. 

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni tähän(kin) ketjuun kommentoineista pitäisi minua paskamutsina sen tiedon valossa että viikoittaiset liikuntatuntimääräni (ei vauvaa mukana) ovat varmasti tuplaantuneet sen jälkeen kun vauva täytti 9kk, verrattuna raskautta edeltäneeseen aikaan.

Terveisiä vaan huonojen öiden sotkemalle metaboliikalle, jokuselle raskauskilolle, raskauden hajottamille nivelille, jotka tarvitsevat lihasten tukea selvitäkseen edes arjesta ja kadonneille keskivartalon lihaksille. Tämän avautuminen pointti oli:

Raskaus ja/tai uusi elämäntilanne vaikuttaa kehoon, ruokailu- ja liikuntatottumuksiin, uneen jne. Jos päästää itsensä tarpeeksi huonoon kuntoon, ei pysty edes hoitamaan vauvaa, kun esim. polvet estävät kävelyn, kyykkäämisen ja portaiden nousun.

"Kyllä sitä aikaa on, kun lapsi on aikuinen!"-huutelijat voisivat miettiä, kuinka paljon sairaasta tai liikuntakyvyttömästä vanhemmasta on iloa lapselle. Ja sitä, miksi tässä maassa on valtavasti huonokuntoisia, lihavia ja pahoinvoivia keski-ikäisiä ja sitä vanhempia ihmisiä. Jos liikunnan pistää tauolle vuosiksi/kymmeniksi vuosiksi, sen pariin on todella vaikea palata. Terveysvaikutuksia korjataan sitten työkyvyttömyyseläkkeellä olevien massojen, tuki- ja liikuntaelinten sairauksien ja aikuisiän diabeteksen merkeissä.

 

Ja sitten Tommille:

Naisten kympin Töölönlahden juoksuporukkaan vaan mukaan, vaikkei tapahtumaan osallistuisikaan! 

Jos parkki ei neidille nyt nappaa, tilanne voi olla aivan toinen kuukauden päästä. Ei paljon ehkä lohduta, muttei kannatan kokonaan heittää kirvestä kuusikkoon. Ja onneksi on tulossa kesä, jolloin voin juosta, rullaluistella, pelata jalka-/koripalloa ja reippailla myös vauvan kanssa.

Yhden tai useamman oman ydinperheen (mitä se kunkin perheessä onkin) ulkopuolisen aikuisen tutuksi tekeminen kannattaa; Meillä molempia isovanhempia nähdään 1-2 kertaa, samalla kolmea meidän vielä alaikäisistä sisaruksistamme, kummitätiä vähintään kerran kuussa. Poika jää ja on aina jäänyt, innoissaan ja itkusta heille hoitoon. 

Yksi hyvä vaihtoehto on toki perustaa hoitorinki jonkun/joidenkin muiden kotona lasta hoitavien tuttujen kanssa. Siitä lähistöltä jonkun vaikka blogin kautta tutun äidin/isän ja lasten kanssa tapaisi, kunnes tulisi tutuksi ja sitten sopisi että toinen hoitaa lapsia jokusen tunnin päivällä vaikka tiistaisin ja toinen keskiviikkoisin tms. Molemmat pääsisivät päiväsaikaan liikkumaan/siivoamaan kotia/ostoksille/syöttämällä sorsia, mitä ikinä sielu halajaisi. Näin voisi käyttää sitä lähisaliakin. ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

äh, eihän niissä lapsen hiuksissa ole mitään vikaa, ne on pienen lapset hiukset tollaiset

Jyviä ja ohdakkeita

Ei kai kukaan ole esittänyt, että pitäisi päästää itsensä huonoon kuntoon lasten takia. Itselläni on ollut sikäli helppo tilanne, kun en ole kuntosaleja enkä ohjattuja kelloon sidottuja vuoroja koskaan tarvinnut liikunnan harrastamiseen. Hyvässä kunnossa voi onneksi pysyä ilmankin.

Ajankäytöllisesti haastavampi vaihe, jolloin todella luovuutta tarvitaan, on sitten, kun palataan työeläään ja lapsi/lapset on pitkän päivän hoidossa. Niistä illoista kun ei raaskisi enää nipistää omiin menoihin eikä liikuntaharrastuksiin kovin paljon edes vuoroilloin puolison kanssa, ja toisaalta kodinhoito- ja kauppajututkin pitäisi jossain välissä hoitaa. Ja olla yhdessä koko perheellä. Ja sitten kun lapset alkavat harrastaa, kalenteri menee vielä muutaman kerran haastavammaksi hallita...

 

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Meidän tyttö on nyt vuoden ikäisenä ollut kuntosalin lapsiparkissa muutamia kertoja. Joskus täysin ongelmitta, joskus tirauttaa itkut alkuun ja/tai loppuun. Pääsääntöisesti neiti viihtyy hyvin, ja koska naperomme on melko vilkasta sorttia, koen lapsiparkissa peuhaamisen hänelle hyväksi. Energiaa siellä saa ainakin purkaa! Mieheni tekee kahta työtä, joten ilman lapsiparkkia minun mahdollisuuteni ohjattuun liikuntaan olisivat mitättömät.

Eri päivinä on eri hoitajat, ja osa heistä on "kivempia" kuin toiset, mutta kaikki vaikuttavat luotettavilta ja ovat lasten kanssa luontevasti. Olen kertonut omalla palstallani ekasta "lapsiparkki-kerrastani".

Kuten muutkin ovat jo sanoneet, ehdotan pientä taukoa. Pari viikkoakin saattaa olla ne ratkaisevat. Ja kun olette siellä, ei kannata käydä välillä kurkkimassa. Myös oven takana hengailun sijaan tekisin mieluummin pika-treenin ja lähtisin sitten lapsen kanssa kotiin.

Oletko varma ettei valokuva helpottaisi? Meidän tyttö osoitteli meidän hääkuvaamme häntä hoitamassa olleille sukulaisille jo paljon alta vuoden ikäisenä. Se helpotti eroahdistusta selkeästi.

Yksi tärkeä, osin kantapään kautta opittu neuvo on, että ilmoita aina selkeästi kun lähdet. Halailut, pusuttelut, heipat ja iloiset vilkuttamiset ja sitten lähdet. Kunhan et unohda vilkuttaa (tai mikä se teidän heippa-juttu ikinä onkaan). Jos kuntosalilla käynti on Sinulle tärkeää, ei kannata heittää kirvestä kaivoon heti, vaan jatkaa (lapsen ehdoilla) harrastusta.

NaelVierailija (Ei varmistettu)

Mun mielestä on suht. käsittämätöntä käyttää noin pienen lapsen kanssa tätä helvetin kulunutta ja väsynyttä perustelua,
että lapsesta on kivaa touhuta muiden lasten kanssa ja tutustua uusiin leluihin ja paikkoihin.
Taitaa se olla vähän niin,
että se pentu ei ton ikäsenä tarvitse ketään muuta yhtään mihinkään, kun omat vanhempansa.
Se aika, kun se penska on vauva on todella lyhyt, kehottaisin nauttimaan.
Kyllä ne kertyneet elintasokilot ehtii tasottelemaan sitten myöhemminkin :)

Keskinkertasuuskin riittää!

Pages

Kommentoi