Suihku on kuollut, eläköön suihku!

Ladataan...
Isyyspakkaus

Muistaako joku vielä, mistä bloggaajan urani alkoi?

Ennen tätä blogia kirjoitin nimellä Kimmo T blogia nimeltä Putkiremonttipäiväkirja, jossa kerroin blogin nimen mukaisesti putkiremontista. Se oli vuoden mittainen urakka, jossa uusimme kylpyhuoneen ja WC:n ja siirsimme keittiömme huoneesta toiseen.

Palataan nyt niihin tunnelmiin ja kurkistetaan kylpyhuoneeseemme tänä päivänä.

Kävi nimittäin niin, että kylpyhuoneen vanha suihkumme ei lopulta saanutkaan toivomaamme uutta elämää uudessa kylpyhuoneessa, vaan jouduimme vaihdattamaan sen uuteen. Se tapahtui tällä viikolla. Kuvissa näkyy uusi Hansgrohen suihkusettimme.

Kelataan kuitenkin vielä ajassa vähän taaksepäin.

Olimme tehneet edellisen kylpyhuoneremonttimme vain joitain vuosia ennen isoa putkiremonttia ja ajattelimme, että voisimme säästää melko uuden Dornbrachtin suihkusettimme. Se näkyy esimerkiksi tässä postauksessa Putkiremonttipäiväkirjan puolella.

Meitä varoiteltiin jo etukäteen, että vanhat vesikalusteet kärsivät siitä, että ne ovat kuivina pitkän aikaa ja asennetaan sitten takaisin. En tarkalleen ottaen tiedä, oliko tämä se syy, mutta suihku alkoi vuotaa. Jouduimme lopulta pitämään käsisuihkua kylpyammeen pohjalla, sillä se valutti jatkuvasti. Myös yläsuihku tiputti pienesti aina, kun hanasta valutettiin vettä. Lisäksi toinen suihkun suluista alkoi reistailla muutenkin.

Niin kuin arvata saattaa, tällaisten pienten ongelmien ratkominen voi viedä yllättävän pitkiä aikoja, ja elimme valuttavan suihkun kanssa vuoden... kaksi... no jaa, ehkä neljä vuotta...

Nyt saimme vihdoin aikaiseksi selvitellä asiaa. Tai oikeastaan sekin alkoi jo vuosi sitten, mutta sitten tuli kaikenlaisia käsiongelmia ja vauvoja, ja asia sitten jäi vuodeksi.

Nyt syksyllä otin uudelleen yhteyttä Dornbrachtin maahantuojaan ja tiedustelin mahdollisuutta korjata suihkua. Pitkän kirjeenvaihdon jälkeen päädyimme yhteisesti siihen, että korjaaminen ei kannata, sillä varaosat tulevat maksamaan enemmän kuin uusi suihku.

Se oli iso pettymys, sillä ensinnäkin pidimme suihkun muotoilusta, ja se oli myös ostettaessa melko hintava. Tarkan hinnan olen unohtanut, mutta silloiseen budjettiin se tuntui suhteettoman kalliilta. Se oli kuitenkin silloin, vuonna 2004 tai 2005, ainoa saatavilla oleva suihkusetti, jossa oli sekä yläsuihku, käsisuihku että juoksuputki ammetta varten.

Mutta nyt valikoimaa oli enemmän ja löysimme Netraudan alennusmyynnistä tämän Hansgrohen setin, joka täytti teknisesti kaikki vaatimukset, vaikka vanhan suihkun muotoilu miellyttikin silmää enemmän.

Tässä on kuitenkin muutama ominaisuus, jotka ovat nyt lasten kanssa huomattavasti olennaisempia kuin aiemmin.

Ensinnäkin veden lämpötilan säätö on turvallisempi ja helpompi myös lapsille. Vanhassa sekoittajassa oli omat hanat kylmälle ja kuumalle, ja siinä oli hyvin helppo vahingossa huitaista vesi liian kuumaksi. Uudessa suihkussa on nyt yksi yksi vipu vedelle ja toinen lämpötilan säätämiselle.

Toinen hieno ominaisuus on tämä.

Käsisuihkulle on nyt pidike suihkun pystyputkessa, mikä mahdollistaa puolestaan kaksi asiaa:

1) Vauvan suihkuttelu on huomattavasti helpompaa ja

2) Pieni ihminen voi käydä yläsuihkussa, vaikka ammeen päällä olisi pyykkejä kuivumassa!

Suihku oli tilaan hieman liian korkea, mutta putkimies lyhensi pystyputkea hieman. Iloksemme kiinnitys onnistui täsmälleen samaan kohtaan kuin aiemmalla suihkulla, joten seinään ei tullut ylimääräisiä reikiä. Käsisuihkulle setissä ei ollut seinäpidikettä, mutta päätimme säästää vanhan pidikkeen seinässä.

Uuden setin mukana tulleen muoviletkun vaihdoin kyllä jo tähän metalliseen letkuun, joka on itse asiassa vaihdettu aivan hiljattain, kun edellinen murtui ja alkoi vuotaa. Käsisuihkun kohtaloa harkitsemme vielä, sillä kätemme ovat niin kovin tottuneet vanhaan käsisuihkuun, että saatan vaihtaa sen vielä takaisin.

Ja ammeen pohjalla näet toisen projektin, jota emme ole saaneet aikaiseksi. Amme pitäisi nimittäin pinnoittaa uudelleen. Se tehtiin silloin noin 11 vuotta sitten, mutta pinnoite on alkanut halkeilla pois. Uudelleen pinnoittaminen vaan vaatisi sen, että ammetta ja suihkua ei voi käyttää viiteen päivää, eikä moiseen ole ollut mahdollisuutta aikoihin. Jospa muistaisin hoitaa asian joskus, kun lähdetään johonkin matkalle.

 

Lisää asuntomme remonteista voit lukea esimerkiksi näistä postauksista: 
1: Asunnon ostaminen
2: Asunnon pohjaratkaisu
3: Mallintaminen SketchUpilla
4: Remontinhallinta
5: Lautalattiat
6: Seinien pohjatyöt
7: Sähkötyöt
8: Halkeileva katto
9: Seinien maalaaminen
10: Lattialistojen ja ovien kunnostaminen
11: Kymmenen kysymystä tapetoinnista
12: Kymmenen ideaa keittiöremonttiin
13: Kymmenen ideaa kylpyhuoneeseen
14: Neljä säilytysratkaisua

Share

Kommentit

lunni (Ei varmistettu)

Ihan ensiksi kiitän mahtavasta blogista, jota olen lukenut jo monen vuoden ajan! (Meneekö aika tosiaan näin nopeasti)

Sitten kysyisin mistä teidän kylppärin kaappi on ? Se on upea! Meillä tehdään juuri kylppäriremonttia ja kaappi hakusessa, mutta mistään ei meinaa löytyä kaunista.

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos! Ja kylppärin kaappi on ihan Huuto.net-löytö, joka on itse maalattu valkoiseksi.

Kommentoi

Ladataan...