Sunnuntain ruokakuvaukset

Ladataan...
Isyyspakkaus

Gastronaatin käsikirjoitus on toimitettava Otavalle neljän viikon sisällä. Uusia kuvia voi ottaa vielä senkin jälkeen, mutta niidenkin olisi hyvä olla valmiita melko pian.

Kuten kerroin aiemmin, päätimme ottaa muutamia syksyn hämärässä kuvattuja annoskuvia uudelleen, ja sunnuntai menikin siis ruoanlaiton ja ruokakuvausten parissa. Kuvattavia annoksia oli useampi ja kaaos keittiössä sen mukainen.

Viime syksynä kuvasimme osan annoksista talomme sisäpihalla, mutta ruokien kanniskelu ulos alkoi tuntua turhan hankalalta. Nyt päätimme, että olohuoneen lattiaan osuva valo on aivan riittävä. Laitetaan vaan kameran aukkoa pienemmäksi, valotusaikaa pidemmäksi ja valkoinen pyyhe roikkumaan varjon puolelle heijastamaan valoa toisesta suunnasta. Harmaa ja sateinen ilmakaan ei näin haittaa.

Niin, ja sitten telkkariin pyörimään jotain, mikä vie lapsen huomion, niin saamme puuhastella rauhassa siinä vieressä.

Kuvauksissa käytetyt astiat, aterimet, servietit ja muu rekvisiitta ovat pääasiassa Rouvan vuosien varrella keräämiä kirppariaarteita. Anoppilassa kuvausalustoina on käytetty sata vuotta vanhoja pöytälevyjä, mutta kotona taustana toimii taloyhtiön pihalta remontin jäljiltä löytynyt levynkappale. Sen toinen puoli on maalattu valkoiseksi ja toinen puoli jätetty puulle.

Kuuden tunnin työn tuloksena saimme neljä valmista kuvaa kirjaa varten. Rouva oli itse asiassa niin tyytyväinen päivän tuloksiin, että hän saattaa nyt haluta kuvata vielä useampia annoksia uudelleen paremmassa valossa. Katsellaan.

Ai, mitenkäs ne päivän tulokset? No ei paljasteta aivan kaikkea vielä. Tässä kuitenkin yksi otoksista - ehkä juuri se ruutu, joka päätyy kirjaan.

En kuitenkaan kerro, mitä ruoka on :)

Share

Kommentit

iikeli
HKI Life

Näyttääpä hyvältä! Tässähän tulee nälkä!

Veikka (Ei varmistettu)

Oletko saanut valokuvauskoulutusta tai missä olet harjoittanut sommitteluoppia, teknisiä taitoja ja muita valokuvaajan taitoja? Olet ehkä kertonut aiemmin ja minulta on mennyt ohi. Kiinnostaisi koska itsekin haaveilen ruokakuvaajan töistä!

Tommi K
Isyyspakkaus

Kröhöm. No koulutustahan en ole saanut tähän laisinkaan, ja taitoja olen harjoittanut oikeastaan vain tässä blogissa ja Putkiremonttipäiväkirjassa. Räiskin vain menemään rennolla otteella luottaen pitkälti omaan silmääni ja tyylitajuuni :) Niin sanotusti itseoppinut siis.

Rouvalla on ollut taitojen kehitykseen toki iso vaikutus. Hän on ollut työnsä puolesta paljon tekemisissä ruokajuttujen kanssa, myös ennen Maku-lehteä, ja hänen palautteestaan olen oppinut eniten.

Tekniset taidot opettelin ostamalla hyvän kameran ja lukemalla sen manuaalin läpi. Loppu on ollut vain yritystä ja erehdystä, onneksi myös onnistumisia.

Kun ei ole varsinaisesti koulutettu tekemään jotain, sitä voi tehdä ilman paineita. Voi oikeastaan vain yllättää positiivisesti :)

Kommentoi

Ladataan...