Teen-sen-itse-tai-en-ollenkaan-ikä

Ladataan...
Isyyspakkaus

Puutalobaby-blogissa on tällä viikolla pohdittu ja käyty keskustelua siitä, onko uhmaikää olemassa ja pitäisikö sitä kutsua joksikin muuksi.

Semantiikka sikseen, mutta selvää on, että meilläkin eletään nyt aikaa, jolloin lapsi alkaa osoittaa omaa tahtoaan, ja ainakin meidän tapauksessamme se tahto on hyvin, hyvin vahva.

Elämme siis teen-sen-itse-tai-en-ollenkaan-ikää. Se alkoi, kun tyttö oli siinä vuoden ja viiden kuukauden tienoilla, ja loppua ei näy.

"Ahaa, olet siis siirtänyt sen tuolin, ottanut lipaston päältä rasvatuubin, avannut sen ja laitat nyt rasvaa poskiisi."

Lapsi haluaa siis tehdä kaiken itse ja omalla tavallaan, ja jos hän on jotain saanut päähänsä, sen estäminen aiheuttaa itkupotkuraivarit. Ja silloin hänen huomiotaan on mahdoton kiinnittää mihinkään muuhun.

  • Häntä ei saa enää missään tapauksessa nostaa syöttötuoliin. Hän kiipeää itse. Joskus, kun olen erehtynyt kantamaan hänet tuoliin, hänet on pitänyt nostaa takaisin lattialle, jotta hän on voinut kiivetä tuoliin uudelleen itse
  • Sama asia ruokalapun kanssa
  • Häntä ei todellakaan saa enää syöttää. Se on varma keino katkaista muuten hyvä syömisflow
  • Ulkona häntä ei saa kantaa, ellei hän itse sitä pyydä. Jos häntä on pakko kantaa, se tehdään sätkien ja huutaen: "Ei, ei, ei, ei!"
  • Hän pitää kävelemisestä niin kovasti, että olen useamman kerran työntänyt häntä rattaissa päiväkodista kotiin niin, että hän on kirkunut niissä turhautumistaan siitä, ettei saa itse kävellä
  • Hänen on itse saatava ottaa vaippa pois tai tulee sanomista
  • Potalle häntä on mahdoton laittaa istumaan, vaan hänen on saatava istuutua siihen itse. Usein auttaa, jos hän saa kantaa potan kylpyhuoneesta käytävän puolelle, mutta jos hänet laittaa istumaan potalle väkisin, seurauksena on varma itku
  • Sama itku on luvassa myös, jos hänet ottaa potalta pois ennen kuin hän itse haluaa.

Nämä niin kuin esimerkkeinä.

Toisinaan asioita on vain tehtävä lapsen tahdon vastaisesti, ja silloin hän todella osoittaa mieltään. Jos häntä yrittää harhauttaa ajattelemaan muita asioita ja antaa vaikkapa jonkin kirjan tai lelun, hän heittää sen kaaressa pois. Jos häntä yrittää suukottaa tai halata, hän siristää silmiään, puree hampaitaan yhteen ja joko raapaisee tai nipistää.

Enpä olisi uskonut, että jo puolitoistavuotiaan kanssa tarvitaan neuvottelutaitoja ja suostuttelua. Tai että sen ikäiseltä joutuu kysymään ihan tosissaan: ”Saako isi auttaa?”, ja vastaus on lähes aina: ”Ei!"

Share

Kommentit

Tommi K
Isyyspakkaus

Joo, ja tässä perheessä kun sekä äiti että tytär ovat yhtä voimakastahtoisia, niin siinä sitä sitten ollaan :D

Viljaista

Kuulostaa hyvinhyvinhyvin tutulta! Nyt kun ikää on päälle kaks, hän toisinaan ymmärtää omien kykyjensä rajat ja pyytää (no okei välillä komentaa) "Äiti auta(!)". Ja äitihän auttaa, ku kerankin saa :)

Maiam (Ei varmistettu)

Oi kuulostaa tutulta.
Meillä tytön kova tahto ilmaantui heti 1v päivän jälkeen.
Tahtoraivo kulminoitui usein nopeasti äänettömään, hengittämättömään itkuun. Muutaman kerran hengittämättömyys jatkui niin kauan, että lapsi menetti hetkeksi tajuntansa. Hurjaa pitää sylissään sinertyvää, velttoa lasta ja yrittää saada tilanne poikki niin, että lapsi vetäisi edes hiukan henkeä.
No, tyttö tänään 3v ja nuo kohtaukset enää muisto vain. Tahto tosin edelleen kova.
Ja veljensä, ihan kohta 1v, osoittaa samaa taipumusta...

MirvaK

Meillä esikoinen sai noita affektikohtauksia. Ovat hurjia varsinkin sivullisen mielestä (itse niihin tottui). Meillä ei ollut itku äänetöntä, mutta heti huomasi sen olevan erilaista. Itse tiesi, että kohta menee taju. Onneksi ovat vaarattomia. Voimakastahtoinen keskimmäinen ei saanut kohtauksia ollenkaan eikä voimakastahtoinen kuopuskaan onneksi ole osoittanut kohtaustaipumusta.

Tommi K
Isyyspakkaus

Apua, kuulostaa aika hurjalta! Kyllä meilläkin ollaan pari kertaa oltu pisteessä, että lapsi kuulostaa tukehtuvan itkuunsa. Ehkä tuo olisi ollut sitten seuraava vaihe.

susuk (Ei varmistettu)

Toi Puutalobabyn keskustelu oli mun mielestä niin hyvä! Varsinkin tykkäsin kun monet tuntuivat olevan sitä mieltä, että "uhmaikä" antaa ymmärtää jonkun valtataistelun olevan meneillään. Onhan se niinkin, että kun vauva lopettaa olemasta vauva, niin lapsiperhe-elämä jotenkin kääntyy ihan päälaelleen ja alkaa tuo lapsen oman itsen kehitys ja toisaalta sen lapsen tekojen suitsiminen ihan toden teolla. Mutta kehityksestähän siinä on kyse eikä mistään valtataistelusta. Ihanaa kun teillä on niin tomera ja omatoiminen tytsy.Onnea matkaan!!

Tommi K
Isyyspakkaus

Jep, kyllä me itsekin yritämme aina muistuttaa itsellemme, että se on hyvä asia, että hän on niin aktiivinen. Välillä kyllä tuntuu, että vähempikin omatoimisuus riittäisi ja että hän voisi välillä olla ihan paikallaan ja vaikka katsella kuvakirjoja. Tai vaikka istua sylissä.

Monsteri lauma

Ihan kun meijän tytöstä kirjotettu,omaa tahtoa riittää ja varsinkin kun tähän yhtälöö liittää neljä vuotta vanhemman iso veljen loppu tulos on varma uhma hepuli ja isomman sisaruksen hermo hepuli.isompi kokee vääryyttä kun pienenmpi varastaa aina huomion.

Tutulta kuulostaa. Meillä onneksi pieni tahtoja välillä unohtaa sen minä-ite-minä-ite!! ja antaa vahingossa syöttää :D Suurimmat katastrofit on, jos nostaa potalta pois ennenkuin hän on itse ilmaissut olevansa valmis tai jos ei saa ulko-ovesta mennä itse ulos, vaikka olisikin sitten heti menossa kärryihin. Ja tietysti jos on sattunut kiipeämään johonkin mihin ei saisi, esim. pöydälle ja sieltä nostaa pois, niin alkaa kiljua ja menee veltoksimakarooniksi, jota ei ole kovin helppo kantaa... 

Tommi K
Isyyspakkaus

Haa, makaronityttö on meilläkin! Se on kyllä, miten velttoa ihmistä on vaikea nostaa, vaikka hän painaisi vain kymmenen kiloa.

Piipo79

Allekirjoitetaan tämä sama! Tuo kävelyhomma on pahin, varsinkin jos kiire jonnekin.Tyttö vaan huutaa "kävelemään" ja kiemurtelee rattaissa, ja aika sitkeästi jaksaa. Jos ei ole kiire, olen antanut kävellä itsekseen, mutta sitten on hetkiä kun se ei käy. Ja pukeminen on vähintään samalla viivalla.Aikatauluissa pysyminen on nykyisin haastavaa.

Tommi K
Isyyspakkaus

Meillä tyttö onneksi antaa sentään pukea! Mutta tänään juuri hän halusi riisua kaikki ulkovaatteet itse ja itki ja huusi lattialla, kun avasin pipon naruja, jotka olivat menneet umpisolmuun. Ennen sitä hän hän oli kirkunut kaarella päiväkodin pihassa, kun piti mennä istumaan rattaisiin ja valittanut suureen ääneen koko kotimatkan elämän surkeutta ja julmuutta.

Piipo79

Ihan toisintoa meidän päivästä. Ai niin, ja sitten on ne portaat mitkä pitää kävellä ITSE eikä kädestäkään saa pitää. Siinä sitten yritän kulkea takana ja katsoa ettei pääse tippumaan kun neiti tallustelee niitä talvivaatteissa.

MirvaK

Meillä on myös tahtoikä alkanut 1v4kk. Jossain on sanottu, että oikeampi termi olisi tahtoikä. Itse olen tuohon termiin jäänyt jumiin, koska on ehkä hieman positiivisempi.

Meillä neiti haluaa pukea itse, taito ei oikein vielä riitä. Tosin nyt on tullut, että jos ei parilla kerralla onnistu, niin sitten äidin PITÄÄ auttaa. Useampi kuukausi on pitänyt syydä jo itse. :)

Tuulianna

Mainio juttupari viittaamasi kanssa, kiitos kun kirjoitit ja sopivasti samaan aikaan. On aivan mielettömän hieno juttu, että lapsella on noin vahva halu tehdä itse asioita - vaikka se ei vanhemmalle olekaan aina sillä hetkellä se helpoin vaihtoehto. Meidän esikoinen oli kyllä tahdokas, mutta itse hän ei tekisi vielä kuusivuotiaanakaan  mitään, ellei tarvitsisi :) Keskimmäinen puolestaan ei ottanut kuuleviin korviinsa muuta vaihtoehtoa kuin itse tehden alusta asti, ja oppikin sitten varsin näppärästi erilaisia taitoja ihan omasta suuresta halustaan. Hirmu taitavahan tuo teidänkin neiti näpsäkkä jo on, vaikka varmasti välillä tarvitaan lehmän hermoja, kun kuten sanoit, aina ei kerta kaikkiaan ole mahdollisuutta eikä syytäkään tehdä lapsen tahdon tai taitotason mukaisesti.

Tommi K
Isyyspakkaus

Juuei. Tänään olemme käyneet muun muassa tällaisia keskusteluja:

  • Jos haluat kävellä itse, silloin pitää todella kävellä - ja samaan suuntaan isin kanssa.
  • Isin on pakko ottaa ne kuminauhat pois kenkien alta, kun et osaa tehdä sitä kuitenkaan itse.
  • Kulta, isi tässä vaan näyttää, missä se vetoketjun lenkki on. Saat vetää sen itse alas.
  • Ihan varmasti vaihdetaan märkä vaippa.
  • Ihan varmasti laitetaan vaippa jalkaan.
  • Ihan varmasti puetaan vaatteet päälle.

...ja niin edelleen.

Leluteekin Emilia (Ei varmistettu) http://leluteekki.wordpress.com

Kuulostaa kyllä tutulta. Meillä esikoisella erityisesti auttamisyrityksiä seurasi itkupotkuraivarit, kaksosista taas tyttö vain niin määrätietoisesti hoitaa omat hommansa, ettei paljon tule mieleenkään auttaa (se on esim. valinnut vaatteensa ja pukeutunut itse alle 2-vuotiasta). Kaksosveljellään taas ei ole tätä ongelmaa, äitiä tarvittaisiin auttamaan vielä 3-vuotiaan syömispuuhissakin. ;)

Pitkää pinnaa teille!

Tommi K
Isyyspakkaus

Jännää, ihan niin kuin ne olisi yksilöitä, nuo lapsetkin! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

uhman erottaisin ehkä niin, että lapsi tekee tieten tahtoen vastoin sääntöjä. Ilmeestä jo näkee, että nyt ollaan töllöntöissä. Kohta kolmevuotias uhmikas saattaa jo "lennossa" pyytää anteeksi, kun tietää että nyt tulee noottia. Tahtoikä on sitten tuota edellä kuvaamaasi ja paljon positiivisempi ilmiö, vaikka välillä tuntuu että keinot loppuvat kesken, varsinkin aikataulutetussa arjessa.

Tommi K
Isyyspakkaus

Oh, tiedän kyllä jo sen ilmeen. Tai oikeastaan niitä on kaksi. Toinen on se ilkikurinen vieno hymy. Toinen on niin pelottava silmien siristys, että oikein säikähdettiin sitä ensimmäisen kerran, kun se nähtiin. Pikku-Damien.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tutulta kuulostaa. Meidän pieni on pukenut pitkään itse alaosat (kengät, sukat, housut, haalarien lahkeet) ja asusteet (pl. lapaset/rukkaset). Jos koitan esim. nopeuttaa aamuista pukemisrumbaa ja vaivihkaa avata talvikenkien tarranauhat valmiiksi, alkaa juniori kirkua "älä äiti" minkä jälkeen hän pedantisti sulkee jokaikisen avaamani tarranauhan ja aukoo ne sitten itse. Tai jos nostan hänet syöttötuoliin, niin hän tulee kirkuen alas ja kiipeää itse.

Isoissa raivareissa meillä ei sentään mene taju, mutta aika monta kertaa saa muistuttaa lasta, että muistapas hengittää välillä...

Mutta toisaalta omatoiminen lapsi on kyllä kiva, siis esim. pottailun jälkeen juniori juoksee hakemaan lipastosta vaipan ja kiskoo sen itse jalkaan ja housut perässä, kyllä se tätä äitiä ilahduttaa. Tuo toki on se paras skenaario, kyllä niitäkin kertoja on kun vaippa laitetaan kirkuvalle lapselle pakolla, kun on ensin käytetty muut keinot (monesti "ehtiikö äiti ensin hakemaan vaipan" herättää kilpailuvietin ;)).

Mums

Heh, meillä 1v 4kk ikäinen pikkuinen on jo ennen yhden vuoden ikää alkanut hakata päätään lattiaan tai seinään jos ei saa tahtoaan läpi.

Esimerkiksi hän menee avaamaan jääkaapin, alkaa heittää sieltä tavaroita ulos, ja kun häntä kieltää, hän alkaa hakata päätänsä lattiaan eikä lopeta. Tai sitten hän menee hellan luokse ja kääntää kaikki levyt täysille, jolloin on pakko ystävällisesti mutta lujasti kieltää häntä ja siirtää muualle, jolloin seurauksena on sama reaktio. Kun hänet ottaa syliin jottei hän loukkaisi itseään, hän yrittää purra, potkii ja huutaa. Itkupotkuraivarit saattavat kestää vartinkin pahimmillaan, eikä mikään tunnu auttavan.

Lohdutuksekseni englantilainen kasvatusopas kertoi, että pään hakkaaminen on varsin yleistä, jopa 30 % lapsista tekee sitä jossain vaiheessa... Kovin paljon ratkaisuja opas ei tosin ehdottanut. Vinkkejä otetaan vastaan...

Tommi K
Isyyspakkaus

Apua. Kyllä mäkin olen pelännyt, että tyttö joku päivä keksii, että pakastimen ovihan on aika helppo avata. Mutta ei hän kyllä päätään ole lattiaan keksinyt hakata. Joskus tosin paukuttaa takaraivoaan kylpyhuoneen seinään protestoidessaan potalla...

mmmmmm (Ei varmistettu)

Meilläkin poika 1v5kk alkoi hakata päätä seinään ja lattiaan jos tahto ei mennyt läpi.
Aluksi pelästyin ja otin syliin, huudosta ei tullut loppua. Sitten lakkasin reagoimasta, heti kun löi päätään johonkin käänsin selän ja lähdin tekemään jotain muuta. Vaikka pahaa teki kuunnella pauketta ja itkua, mutta kannatti kokeilla.

Ensimmäisellä kerralla jatkoi ehkä minuutin paukuttamista kunnes tuli perässä katsomaan mihin olin mennyt. En maininnut sanallakaan paukuttamista vaan olin kuin sitä ei olisi tapahtunutkaan. Näin jatkoin, ja jo kahden päivän päästä pään paukuttaminen loppui. Lapsi haki huomiota sillä ja kun sitä ei tullut, lopetti pään hakkaamisen. Nyt kaksi vuotias eikä ole päätään enää paukutellut.

Heh (Ei varmistettu)

Meillä asuu samanikäinen ja aivan samalta kuulostava tyyppi :D Esikoisen perusteella voin sanoa, että tämä ITE!-vaihe muuttuu lapsen kasvaessa toiseen vaiheeseen, jossa itse tekemisen riemu on hävinnyt lapsi sanoo kaikkeen vähänkin epämieluiseen hommaan: "Äiti, voitko sä tehdä x, y ja z, koska mä en jaksa/osaa/haluu".

MimMam (Ei varmistettu)

Kuulostaa tutulta, meillä tyttö 1v5kk ja otsikko sopii ku nenä päähän! :) Tänään aamulla oli sitä mmieltä, että pelkät sukkahousut riittää ku ne on ainuat jotka saa ihan ite jalkaan. Tyhmä äiti vaan halus laittaa vaipan ja vähän muutakin, ku pakkasta oli kuitenkin -27..

Seuraava tekstisikin kuitenkin kuulostaa tutulta, ihanasti kirjoitettu ♡

Helie (Ei varmistettu)

I feel you. Meillä on muutaman viikon tytärtäsi nuorempi poika, joka omaa erittäin vahvan oman tahdon. Jos hän ei halua, niin hän ei todellakaan halua ja uskottava se on. Useamman kerran päivässä saan noukkia jalkakäytävältä selälleen heittäytyneen suu tiukasti supussa minua tuijottavan pötkön, joka ylös nostettaessa muuttuu siksi kirkuvaksi spagetiksi.

Kumma kyllä, mutta muutamaa vuotta vanhemmalla isoveljellä ei koskaan ollut paria nyt pieneltä tuntuvaa kohtausta lukuunottamatta varsinaista tahtoikää, vaikka muuten he ovatkin veljensä kanssa aika samantyyppisiä luonteiltaan.

Kommentoi

Ladataan...