Terveysvaikutteinen juttu

Isyyspakkaus

36. raskausviikko, ja Rouvan ensimmäinen viikko äitiysvapaata takana. Kuukausi laskettuun aikaan. Tällä viikolla Vauvan odotus -opus kertoi, että myös isä voi kuvitella olevansa raskaana ja kokea raskauden oireita: pahoinvointia, päänsärkyä ja vatsan turpoamista.

"…kun mies kuukausitolkulla kulkee ympäriinsä pää täynnä ajatuksia synnytyksestä puhumatta niistä kenelläkään hän on melkoisessa paineessa. (…) Paineen on purkauduttava jollain tavalla ja jos sitä ei pueta sanoiksi, kääntyy se sisäänpäin."

No jopas. Itse syyttäisin sisäisestä paineesta ja vatsan turpoamisesta ennemminkin pääsiäisen aikaan nautittua mämmikiloa. Tai liian vähäistä liikuntaa.

Mutta mistäs sitä tietää, jos joku todella on niin pakahtua isyyden taakkaansa ja puhumattomuuteensa, että saa siitä fyysisiä oireita. Onneksi aloitin tämän palstan pitämisen hyvissä ajoin, vaikken osannut edes ajatella, että juttuni olisivat suorastaan terveysvaikutteisia.

"Samalla hän on tietenkin huolissaan ja hermostunut siitä, meneekö kaikki hyvin ja selviääkö hän isänä olemisesta."

Odotuskirja on todella ollut alusta asti huolissaan hermoistani ja yöunistani ja varoitellut siitä suuresta taakasta, joka harteilleni nyt laskeutuu. Kovin huomaavaista, ja toimisi ihan hyvin, jos olisin noin viisitoista vuotta nuorempi. Ajatukseni isyydestä ovat kuitenkin muuta kuin huolta, pelkoa ja hermostusta. Olen enemmänkin odottavan utelias ja kiinnostunut.

Kokemukseni vauvoista on hyvin vähäinen ja pienistä tytöistä lähes olematon. Vaipan vaihdon oppii varmasti päivässä, ja ensimmäiset kuukaudet vauva tarvitsee lähinnä läheisyyttä, sopivasti ravintoa, paljon unta ja tukea niskan taakse nostettaessa.

Mutta millaista on sitten olla pienen tytön isä? Prinsessaleikkejä ja satubalettia? Barbie-nukkeja ja hevosia? Onko kaikilla pikkutytöillä sisäsyntyinen tarve saada itselleen vaaleanpunaisia asioita? Leikkivätkö tytöt lainkaan legoilla ja Brion junaradoilla? Ovatko tytöt oikeasti rauhallisempia kuin pojat vai opetetaanko heidät siihen pienestä pitäen? Kai tytötkin pitävät askartelusta, muovailusta ja piirtämisestä? Siirtyvätkö äidin ja isän kiinnostus ruokaa ja musiikkia kohtaan myös lapselle?

Odotan jo kovasti, että pääsen tutustumaan tyttöön ja kysymään näitä asioita häneltä itseltään. Suurin kysymys on ehkä se lego-juttu.

Share

Kommentit

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Koska olen ollut pieni tyttö, olen tässä kiistämättä asiantuntija. Siten voin vahvistaa, että kyllä, aika monet tytöt tykkäävät legoista, piirtämisestä ja muovailusta. Ja kaikki eivät tykkää vaaleanpunaisesta. Iloista odotusta!

Luru
Changes

Minäkin olen ollut pieni tyttö, mutta koska Kati jo vastasi sellaisen kokemuksella vastaan minä tähän pienen tytön äitinä: Kyllä. Pienetkin tytöt tykkäävät junaradoista ja legoista (meillä tosin vielä Duploista etteivät eksy nieluun asti). Eilen illalla kävin saunomassa ja kylpemässä kohta kolmivuotiaan poikani ja 1v3kk tyttöni kanssa ja pyysin kumpaakin valitsemaan mukaansa jonkin lelun. Poika valitsi leikkiruokaa ja astioita, tyttö nappasi pienen traktorin. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

2-vuotiaan tytön äitinä voin kommentoida, että kyllä, tytötkin leikkivät legoilla! Ja Brion-junarata on tällä hetkellä meidän suosikkilelu.
Mutta kyllä se prinsessa- ja hoivavietti on pieniin tyttöihin jo sisään rakennettu -meillä neiti haluaa ehdottomasti pukea korut myös päiväkotiin, vaikkei äiti mikään korujen käyttäjä olekaan. Ja pehmoleluja syötetään ja työnnetään rattaissa, vaikkei sitä ole erikseen lapselle opetettu.

Luru
Changes

Vierailijalle: Uskonpa että tuo vietti on meissä kaikissa, myös pienissä pojissa. Ainakin tuo omani katselee ihaillen kun lakkaan kynsiäni vaaleanpunaisiksi, rakastaa hulmuavia hameenhelmoja ja hoivaa pieniä nallelapsosiaan niin hellästi että äidin sydän ihan pakahtuu.

Kryo (Ei varmistettu)

Itse en lapsena leikkinyt ollenkaan nukke- ja kotileikkejä, en kuulemma edes ihan pienenä, vaikka niitä leikkihelloja ja vauvanukkeja sukulaiset ostelivatkin lahjoiksi. Kaappiin jäivät pölyttymään. Vanhemmat tiesivät, että valitsen mieluummin muovidinosaurukset ja -hirviöt, piirustusvälineet ja legot. En myöskään tykännyt koruista ja rimpsuista, vaan rymysin collegehousuissa metsässä, pelasin Commodore 64:sta, piirsin intohimoisesti ja olin kiinnostunut luonnosta.

Äidillinen tyyppi en ole ollut myöhemminkään, en tiedä sitten, mikä on "mennyt vikaan" :) Nuoruudessa ja aikuisuudessakin se hellyys ja hoivavietti on kohdistunut eläimiin eikä lapsiin. Naisellinen, mekkoja käyttävä ja meikkaava heteronainen olen kuitenkin.

Matteus
Oisko tulta?

Minä kävin pienenä baletissa ja leikin Barbieilla, tosin myös niillä Brion junilla ja Legoillakin.

Ja kyllä mä haluaisin toivoa, että hoivavietti on aika yleisinhimillistä. Se, että ihminen haluaa toiselle ihmiselle hyvää. Tässä se vanhemman läheisyys ensimmäisinä kuukausina toiminee hyvänä esimerkkinä.

Omakohtaisena kokemuksena voin kertoa, että enimmäkseen tuli leikittyä legoilla ja Turtleseilla, automatto viihdytti pitkään ja kauko-ohjattavat autot ym. vempeleet oli parasta. Piirtäminen, muovailuvahat ja majojen rakentaminen oli myös ihan huippua toimintaa! "Tyttöhempeily" liittyi ehkä enemmän vaatteisiin ja sen semmoisiin härpäkkeisiin :D Itse olen nyt hieman vastaavassa tilanteessa kuin te: odotan poikaa. Minulla ei oikeastaan ole siitä mitään kokemusta, koska omaan pelkkiä siskoja. Mutta luotan (ja kiinnostuksella odotan), että omat touhuiluni silloin kakarana kantavat hedelmää nyt myöhemmin :)

Ja vielä lopuksi, tytöt eivät välttämättä ole yhtään sen rauhallisempia, riippuu juuri ympäristön vaikutuksista ja ehkä jopa vaatimuksista/odotuksista tyttöjä kohtaan. Minä olen "iskän tyttö", olen hommaillut aina iskän kanssa juttuja auton renkaiden vaihdosta talonrakennuspuuhasteluihin. Olen ylpeä siitä, että iskä eikä äitikään yrittäneet laittaa minua sen kummoisempaan muottiin, vaan olen saanut löytää omat juttuni, oli ne sitten ns. tyttöjen tai poikien juttuja.

Matteus
Oisko tulta?

Lapset ovat lapsia, tyttöjä ja poikia, mutta ensisijaisesti he ovat mielestäni ihmisiä. Kuinka ärsyttävä olisinkaan nykyään, jos aikuisen kohdatessani rupeaisin heti vaikkapa ääneen miettimään, että "aa, sinä oletkin siis mies, taidatkin pitää autojen rassailusta, kun se on kromosomiisi sisäänkirjattu. Siskosi taitaakin olla tekemässä ruokaa, vai onkohan hän neulomassa vauvanvaatteita?" :)

Minuskis (Ei varmistettu)

Älä huoli, kyllä leikkivät, jos saavat siihen mahdollisuuden ja vanhemmat ovat niistä innoissaan. Nimim. kolme sisarusta, ainakin kolme kiloa legoja

Matteus
Oisko tulta?

Täälläkin taisi olla nukeilla leikkivä poika. :) ->
http://www.lily.fi/juttu/jumala-loi-naisen

Sirppana (Ei varmistettu)

Hehe, kyllä vain tytötkin leikkivät legoilla ja muilla "poikien leluilla". Itseasiassa oma sisareni oli pienenä kiinnostuneempi poikien leluista kuin tyttöjen leluista. Varmaan johtunee pitkälti siitä, että suurin osa kavereista oli poikia. Harrastukset olivatkin sitten kovin tyttömäisiä; baletti ja voimistelu. Vaatteetkin olivat hyvin tyttömäisiä.
Suurin ongelma taitaa olla se, kuinka olla hemmottelematta tyttöä pilalle. ;)

Itse leikin pienenä paljon nukeilla, mutta kavereiden kans leikittiin batmania ja muuta vastaavaa. Tietokoneella pelattin rallipelejä ja doomia :)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Kaikkein parasta on, että tyttölapsellekin voi ostaa sen sähköjunanradan ja vähän vanhempana (n. 9-vuotiaana) mopon! Näiden lisäksi isäni opetti minut ampumaan siinä kahdentoista ikävuoden tietämillä. Meidän iskä tiesi miten tytöt kasvatetaan :)

Tommi K
Isyyspakkaus

Niin, eiköhän lasten leikit ja kiinnostuksen kohteet määräydy aika lailla vanhempien mieltymysten mukaisiksi. Tytöt leikkivät hoivaleikkejään niillä vaaleanpunaisilla asioilla siksi, että vanhemmat kannustavat siihen. Jos poika haluaa kaupassa jonkin vaaleanpunaisen jutun, isä murahtaa siihen, että "et sinä sitä halua, se on tyttöjen juttu". Pitää palata tähän aiheeseen vielä jokin toinen kerta ja toisella kulmalla.

Mindeka
Ma-material Girl

Onpa ihanaa kuulla, että saatte tytön! Lähipiirissämme on mennyt jo vitsiksi tämä jatkuva poikien syntyminen (näin äkkiseltään 13 poikaa vs.3 tyttöä).

Minulla on edelleen tallessa noin 25v vanha vaaleanpunainen soiva pehmonorsu, jonka isäni osti minulle Saksasta. Muistan, että olimme isosiskoni kanssa hulluna barbeihin, mutta myös legoihin, autoratoihin ja kauko-ohjattaviin autoihin :)

häkkilintu

Entisenä pikkutyttönä voin sanoa, että ei se tyttöys estä leikkimästä legoilla. Tyttöys ei myöskään estä vallattomuutta, ylienergisyyttä ja tolppia päin innoissaan juoksemista. Itse olin päiväkoti-ikäisenä niin usein terveyskeskuksessa paikattavana, että sairaanhoitaja kysyi jo huolissaan äidiltäni, epäileekö hän että minua pahoinpidellään hoidossa. Ihan itse juoksin sitä leikkimökkiä päin, löin otsani patteriin ja tipuin keinusta.

Legot olivat ehkä lempilelujani ikinä. Minulla oli sekä Tähtien sota R2D2 -legorobotti, että sittemmin tuotannosta poistunut Scala-sarjan karkkiväreissä hehkunut jätskibaari. Minua ei pakotettu ikinä "perinteiseen tyttömuottiin" ja sain vaatteita myös poikien osastolta jos halusin. Jos pikkutyttö könyää satubaletin aikana mieluummin jumppasalin näyttämön tuolien alla, hänet ehkä kannattaa laittaa mieluummin uimakouluun tai jalkapalloa pelaamaan. Niin minulle tehtiin. 

Nyttemmin jaan pikkuveljeni kanssa kiinnostuksen dinosauruksiin, prinsessaelokuviin ja muovailuvahasta väänneltäviin non-figuratiivisiin veistoksiin. 

Ennenkaikkea olemme kaikki yksilöitä. Onnea pieneen nyyttiin tutustumisessa, sitten kun hän maailmaan lopulta putkahtaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Aika yksilöitä ovat tytöt ja pojat jo pienenä. Itse leikin lapsena sekä nukeilla, nukkekodilla ja barbeilla intohimoisesti ja legot vasta hienot olivatkin. Autoratakin ois ollut kiva ja jääkiekkopeli, mutta niitä emme siskoni kanssa saaneet, tai junarataa. No häälahjaksi onneksi saimme mieheni kanssa toivomamme jääkiekkopelin. Nyt kun itsellä on pieni poika ja toinen tulossa, niin voikin siten toteuttaa kaikki lapsuuden toteutumattomat leluhaaveensa eli junarata jo on. Ehkä ensi jouluksi autorata.. Ja eikös piirtäminen, askartelu ja muovailu ole perinteisesti tyttöjen juttuja? Meillä tosin poikakin tykkää askartelemisesta, kun äiti tekee sitä niin paljon. Piirtäminen ei sitten taas ole kovinkaan kiinnostavaa, mutta aika harvan viisivuotiaan pojan mielestä on. Harva poika haluaa mitään vaaleanpunaista - sehän on vauvojen väri ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Sen oppaan kohdat, joissa mainitaan, että tulevalle isällekin voi tulla fyysisiä oireita on ihan pöhkö. Niistä pääsee parhaiten, kun kertoo odottavalle äidille niistä - tosin riskinä voi olla, että saa köniinsä. Meinaan, että kun on oikeasti kaikenlaisia fyysisiä oireita, niin myötätunto on aika miinuksen puolella "kuviteltuja" oireita kohtaan ;)
Hyvällä asenteella suhtaudut mielestäni tulevaan vauvaan eli perustarpeet, kun tyydyttää ja muistaa, että "syli lapsen kasvattaa", niin ei voi kovin pieleen mennä.

Katjuska80 (Ei varmistettu)

Itse pienenä tyttönä olleena (samoin kahdella siskollani) on aina ollut iso kasa legoja joilla leikittiin. Suuri oli se ilo, kun yhtenä jouluna jopa saimme ison merirosvolinnan! Täytyy myöntää, että sitä linnaa olemme vielä aikuisenakin useaan otteeseen kasanneet :) Samoin meiltä on löytynyt myös autorata ja jalkapallo. Fudista pelasimme ihan aikuiseksi asti. "Poika" leikeistä huolimatta olemme myös leikkineet Barbeilla ja muilla tyttöjen jutuilla.
Eiköhän kaikki ole opittua, joko vanhemmilta tai tarhasta. Työkaverini poika on ainoa poika pienessä hoitoporukassa ja kummasti hän kuulemma aina toivoo Hello Kittyä, kun kaikilla muillakin on tarhassa...

Much ado about nothing

(Entisenä) pienenä tyttönä voin kertoa myös, että legojen ja autojen lisäksi oma isäni sai minut kiinnostumaan samankaltaisesta musiikista ja muistakin asioista, esimerkiksi matkailusta.

En tiedä onko niitä tuputettu vai olenko itse ne vain sisäistänyt, mutta mikäli toive on että tuleva tyttösi kuuntelisi mielummin Beatlesia kuin Bieberiä, niin yrittää voi ainakin!

Poika-tyttö (Ei varmistettu)

Itse pienenä tyttönä leikin kyllä serkkutyttöjen kanssa barbeilla, joskus. Heman-ukot voittivat barbiet mennen tulleen! Samoin Teenage Mutant Ninja Hero Turtles (vai-mikä-se-nyt-oli).

Kun sain ensimmäisen nuken, unohdin sen vaunuihin yöksi sateeseen.. (Ehkä maailma yritti jo silloin kertoa minulle, ettei minun kannata isona ryhtyä äidiksi?). Naamiaisissa pukeuduin vaaleanpunaiseen unelmaan koska äiti oli sitä mieltä että näytin söpöltä. Mutta ne todella hauskat ja kasvattavat leikit olivat sitä, kun heiluttiin serkkupoikien kanssa vaarin tekemien jousipyssyjen ja puumiekkojen kanssa pitkin etelä-suomen maaseutua, peltoja, ojia, metsiä. Rakennettiin majoja ja "tapettiin" pitkäksi kasvaneita pujoja ja horsmia, eli vihollisia (oi sitä aikaa kun heinänuhan sijasta oli vielä mielikuvistusta!)

Legoilla ei niinkään tullut leikittyä, mutta sen sijaan PlayMobilit olivat kova juttu. Samoin pikkuautot, autotalo ja semmoinen hieno matto, missä oli autotie.

Hmm, olen tainnut olla aikamoinen poika-tyttö. Hiljaiseksi ja rauhalliseksi minua ei saatu edes kasvattamalla, ei vanhemmat eikä peruskoulun opettajat (lukuisista yrityksistä huolimatta).. Ihan hyvä musta kai loppujen lopuksi tuli.. :) (Uskon että noin kolmekymppisenä uskaltaa jo käyttää tätä ilmaisua).

Koko H.
Ruskeat Tytöt

Mun täytyy sanoa tähän, että mä muistan lapsuudestani vain sen, että me leikittiin leikittiin leikittiin aamusta iltaan! Mulle oli oikeastaan ihan sama oliko mulla edessä barbeja, nukkeja, turtleseja, legoja, junarata vai keppejä ja lätäkkö. Me keksittiin siskojen ja kavereiden kanssa ihan mistä vaan leikinjuurta, ulkona ja sisällä, he-manukot meni barbien kanssa naimisiin, pehmolelut leikattiin mahasta auki lääkärissä, legoista rakennettiin prinsessalinnoja ja he-manukkojen linnoja jne. :D

Mä tajusin vasta yläasteella, että pitäs ruveta tekemään jotain muutakin, leikin nuorempieni kanssa sillon kun muut jo tiiras poikia...

Tommi K
Isyyspakkaus

Onpa mahtava lukea näitä kertomuksia. Leikki-ikään on kyllä niin paljon aikaa, että leluasioita ehditään speksata vielä moooonta kertaa...

Vierailija (Ei varmistettu)

Tytöt voivat ja leikkivätkin poikien leluilla. Tai omasta mielestäni ei ole tyttöjen ja poikien leluja vaan lasten leluja ;) Meillä tyttö leikkii mieleellään sillä Brion junaradalla ja autoilla ja varsinkin legoilla. Pukeutuu mihin väriin vaan, mutta taitaa kyllä se pinkki olla lempiväri, ei niinkään vaaleanpunainen. Nukkeja tyttö alkoi hoivaamaan vasta 4-vuoden iässä. Naapurin 5-vuotias poika käy meillä leikkimässä nukeilla ja barbeilla ja myös leikkihellalla. Se on hienoa jos pojallekin uskalletaan ostaa leluja, jotka mielletään tyttöjen leluiksi ja päinvastoin! Kaikki lelut on lasten leikkejä varten.

Vierailija (Ei varmistettu)

Riippuu varmaan lapsesta, mikä kolahtaa, mutta kaikki lapset varmasti ymmärtävät, mitkä ovat niitä omalle sukupuolelle erityisen suotavia juttuja ja osaavat uskaltautua niiden pariin. Uskon, että vanhempien kannattaa lisäksi aktiivisesti tarjota lapselleen mahdollisuuksia kiinnostua myös perinteisesti toselle sukupuolelle varatuista touhuista, ja jos oikein liberaaleiksi kykenevät, myös niistä harrastuksista, jotka ovat vanhemmille itselleen tuntuneet vierailta.

Maryyy (Ei varmistettu)

Ärsyttää, miten aina ajatellaan stereotyyppisesti, millaisia tytöt ja pojat ovat. Itse inhosin lapsena (olen tyttö) vaaleanpunaista ja prinsessoja ja rimpsuja ja sen sellaista. Tykkäsin tosi paljon leikkiä legoilla veljeni kanssa, rakensin majoja metsään ja takapihalla leikin peikkoa säkistä tehdyssä peikkopuvussa. Lempivärini ovat yhä edelleenkin sininen ja vihreä yhä. Suuri aarteeni oli puukko, jolla tykkäsin veistellä. Minua harmitti ja harmittaa yhä edelleen isäni, joka vielä viisikymppisenäkin kuvittelee, että tytöt tykkäävät vain punaisesta ja prinsessaleikeistä (eipä ole ukkeli kauheasti seurannut, millainen tytär hänellä on). Olisin toivonut, että isä opettaisi minua veistämään, veisi minut Lappiin vaeltamaan ja ostaisi minulle samoja kivoja juttuja kuin veljellenikin, mutta ei... Ei vain mahtunut hänen kalloonsa, että tyttö voisi tykätä jostain muustakin kuin punaisesta ja prinsessoista. Olen jo luovuttanut isäni suhteen. Senkus luulee, mitä tahtoo. Olen ilahtuneena huomannut, miten sukulaismieheni vie kahta pientä tytärtään ennakkoluulottomasti kalaan. Ja tytöt ovat ihan täysillä messissä! Tyttöjen kanssa voi tehdä ihan samoja juttuja kuin poikienkin! Tärkeintä on, että vanhempi ryhtyy toimeen itse ja ehdottaa ja antaa vaihtoehtoja. Ei lapsi välttämättä itse osaa pyytää, että "isä, vie mut kalaan".

Toki tykkäsin lapsena myös barbeista ja poneista, mutta se, mitä tässä haluan sanoa on, että eivät lapset ole vain yhdenlaisia sukupuolensa mukaan. Ja kaikesta huolimatta minusta kasvoi oikein naisellinen nainen :) Nainen, joka tykkää meikkien lisäksi luonnosta, legoista ja veistelystä, ja joka edelleen inhoaa rimpsuja ja juhlapukuja :D

Kommentoi