Time Is Running Out

Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Novelle

Elämää kannattaa nauttia ahnein kulauksin, eikä jättää muuten vain kulumaan. Joka päivä näyttää vähän erilaiselta, kun siihen oikein asennoituu. Juuri tästä asenteesta on kyse Novellen Elämän janoon -haasteessa. Se vie monenlaisiin paikkoihin ja yllättää uudenlaisilla sisällöillä – kuten vaikkapa tällä.

Tai yllättää, kenet yllättää.

Olen kyllä laulanut paljon ja monessa paikassa, mutta blogiin en ole tehnyt yhtään laulupostausta. Nyt Novelle haastoi minut tekemään blogiin jotain musiikkiin liittyvää, ja tartuin haasteeseen. Tarkemmin sanottuna lupasin tehdä musiikkivideon.

Lisäsin vielä haastetta ja päätin, että musiikkivideolla ei ole mukana yhtään instrumenttia. Ja tällainen siitä sitten tuli!

Alkuintron kappalevalintoja inspiroivat tämä, tämä ja tämä.

Ei voi sanoa muuta kuin että iso kiitos Novellelle tämän syksyn haasteista! Lypsyvideo, tanssitunti, Elsa-mekko ja nyt tämä musiikkivideo olivat varmasti työläämpiä kuin kaikki muut syksyn postaukseni yhteensä, mutta tulin kuitenkin saaneeksi aikaan monta asiaa, joita ei olisi tullut muuten tehtyä!

Vaikka nämä neljä postausta veivät aikaa, ne lämmittävät mieltä vielä pitkään.

Elämän janoa parhaimmillaan!

* * *

Käypä vielä katsomassa Novellen sivuilla, minkälaisiin tempauksiin toiset elämänjanoiset bloggarit on haastettu!

Share

Kommentit

La-ura
tuska onni elämä

WAU!! Ei voi muuta sanoa kuin WAU!

Asta M.

Ihan mahtava!!!

Haan (Ei varmistettu)

Vau!!! Odotan jotain vähän vaivaannuttavaa, mutta vau. Leuka loksahti.

Kristaliina
Puutalobaby

VAU, Tommi - VAU!!!!

Ansku BCN (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/anskubcn/

Loistava aamunavaus, KIITOS :)

Silkkitassu

Toistan ja sanon VAU!

Adat (Ei varmistettu)

Meidän puolivuotias jähmettyi niille sijoilleen kun biisi alkoi ja makasi keittiön lattialla käsi vatsan päällä koko biisin ajan. Kun laulusi loppui, alkoi itku :) eli VAU, sanoo vauva ja sen äiti.

moonangel (Ei varmistettu)

Ihan mahtavaa! Tuolla tavalla tehtyjä biisejä kuuntelisi enemmänkin :)

Tommi K
Isyyspakkaus

Hahaa, nyt kyllä kieltämättä kutkuttelisi pistää jotain uutta hautumaan ;)

Stiinaniina (Ei varmistettu)

Hommaa tällainen sampleri kuin Jamie Woonilla käytössä ;) https://www.youtube.com/watch?v=OZfDbEQAfOY

Hekku (Ei varmistettu)

Aivan huikea!! Meillä kans 9-kuinen tättähäärä jähmettyi ihan täysin tän videon ajaksi :) Muse-diggarin sydäntä lämmitti biisivalinta! VAU!

Reettis (Ei varmistettu)

Huh, mahtavaa! Tätä lisää! Olen ihan äimänkäkenä kuinka hyvältä tuo kuulosti (ja näytti ;)!

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Cooool!

Tasaraita

Wow sanon minäkin! Ihan mahtava ja oli kyllä ilo kuunnella. Diggaan tuosta biisistä tosi paljon ja sun versio oli kyllä erittäin miellyttävää kuunneltavaa kans. Lisää näitä, kiitos!

Vierailija (Ei varmistettu)

Oho! Klikkasin videon auki valmiiksi myötähäpeällä varustettuna. Ajattelin, että ilman instrumentteja tehty video ei voi kuulostaa muulta kuin nololta. Mutta löit minut ihan ällikällä. Upeaa!

Eini (Ei varmistettu)

Voi Tommi!!! Mieletön veto, voisko tän millään levyttää, pääsis kyllä mun soittolistalle!

Vierailija (Ei varmistettu)

Bravo! Video sai minut liikuttumaan ihan kyyneliin asti, siis aivan mahtavuutta! Ja etpä todellakaan mennyt helpoimman kautta, mielettömän hyvin onnistuit tekemään kunniaa alkuperäiselle biisille.

Noora:) (Ei varmistettu)

VAU! Ensin se Elsa-mekko ja nyt tämä, onko ees olemassa mitään mitä et osais! Ehdottomasti lisää näitä! :)

Mörri (Ei varmistettu)

Olipa upea tapaus tämä video! Biisivalinta ei todellakaan ollut helppo, mutta suoriutuit upeasti. Erityispisteet eläytymisestä ja ihanasta tavasta sanoa "squeeze" :)

vierailija (Ei varmistettu)

Huh, huh oletpas todellinen monitaituri! Aivan mahtavaa, tosiaankin se mekko, tanssitaitosi, laulutaitosi, kokkaustaitosi, piirtäminen, valokuvaus ja ja ja mitä vielä onkaan, mistä emme edes tiedä.... Tosi upeeta saada nähdä näitä taitoja näin blogin välityksellä!

TheVillis (Ei varmistettu)

Novoiherranpieksut, jopa pistit mahamakkarat liikkeelle! VAU, ihan mahtavaa ollakseen totta! Miten yksi mies voi tehdä mitä haluaa ja muut vain katselee. Nyt viimeistään lähtee linkki mummis_housista lapsille ja lapsenlapsille, että tietävät ettei mummi mitään hömppää lue ja katsele!

SkR (Ei varmistettu)

Ei oo totta, mikä itse tehty acapella-musavideo! Olet tosi lahjakas.

Comfort zone

Wau. Olet taitava, ei voi muuta sanoa!

Tommi K
Isyyspakkaus

No huh, en minä aivan tällaista vastaanottoa osannut odottaa. Kiitos kaikille kauniista sanoistanne, ne merkitsevät paljon! <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Aivan uskomatonta! Wau. Wau. WAU.

Toimitus
Toimitus

Tommi! Nyt kyllä. Aivan mahtava veto!

elsbe (Ei varmistettu)

Siis aivan loistava! En muuta osaa sanoa. :) Aina yhtä mukava lukea (tässä tapauksessa kuunnella) teidän juttujanne. Mukavaa päivää ja hyvää viikonloppua, kunhan se kolkuttaa ovelle!

Liinea75 (Ei varmistettu)

Olisikohan ensimmäinen kommentti tänne - mahtavaa!! Tosi upeaa, että tartut rohkeasti haasteisiin ja vielä tällaisin suorituksin! Varsinainen monitaituri.

Matkatar (Ei varmistettu) http://matkantekijana.blogspot.fi/

Vau, ihan mielettömän upea ääni sulla! Tästähän tulee somehitti...:D

Rapsi
Jämäpaloista koottu

No NYT! Ihan huikee!!

sanna raitasukka (Ei varmistettu)

siis upeeeeta!!!!! Mahtavaa, olet monitituri

Metsästä törähtää

Olet kyllä monialaisesti luova ihminen, hatun kohotus täältäkin!

Kommentoi