Toisenlainen matkakertomus

Ladataan...
Isyyspakkaus

Palataanpa taas tähän reaalimaailmaan. Siihen, jossa ei ole vain auringonpaistetta ja kauniita ruoka-annoksia. Siihen, jossa kaksi vähän väsynyttä työssäkäyvää vanhempaa on viikonloppumatkalla voimakastahtoisen kaksivuotiaan kanssa. Sellaisen, joka ei halua tehdä ainakaan sitä, mitä hänelle ehdottaa.

Perjantai Tallinnassa meni vielä hyvin, vaikka lapsen nukahtaminen vieraassa paikassa ottikin koville ja onnistui lopulta monen itkun kautta vasta joskus aivan liian myöhään. Lauantaina meno olikin sitten sellaista, että pohdimme jossain vaiheessa, voisiko lapsen käydä vaihtamassa Mustamäen torilla vaikkapa pariin villasukkia.

Kun kuvassa lapsen käsi hamuaa leipää...

todellisuudessa hän ei olisi mitään muuta halunnutkaan syödä koko päivänä. Niistä maanitteluista, lahjomisista ja uhkailuista olivat ranskalaiset opit kaukana.

Kun kuvassa lapsi pitää äitiään kädestä kiinni...

todellisuudessa hän teki niin vain hetken ajan. Loppuajan taistelimme siitä, että kun liikumme liikenteen seassa, hänen ON pidettävä kiinni kädestä tai istuttava rattaissa.

"Eijeijeijeijei! EI rattaisiin! Kävelee ite!"

No kävelikö hän sitten ite? Kyllä ja ei. Välillä kaikki meni hienosti mutta sitten tuli stoppi. Hän otti muutaman askeleen, pysähtyi sitten keräilemään kiviä ja hiekkaa taskuihinsa ja ihmettelemään muurahaisia, jäi istuskelemaan kadulle ja kun hänelle ehdotti syliä tai rattaita, mentiin taas samalle eijeijeijei-osastolle.

Jos hänet sai suostuteltua rattaisiin, alkoi vastaava huuto: "Eijeijeijei ei enkeleitä!" (Henkseleitä.)

Päiväuniaikaan, kun tarkoitus oli, että hän nukkuisi rattaisssa, hän aloitti itkupotkuraivarit, ja nukahti vasta, kun hänet laitettiin väkisin rattaisiin ja vein hänet ostoskeskuksen parkkipaikalle rauhoittumaan. Lauloin ja silittelin hänet uneen. Sitäkin hän ehti vastustella: "Eijeijeijei isi ei laula!"

Eihän vika tässä ollut pienen ihmisen vaan meidän vanhempien. Pieni oli selvästi väsynyt, sillä takana oli hänellekin rankka viikko vieraassa kesäpäiväkodissa ja vielä yksi ilta ja seuraava päivä isovanhempien seurassa.

Meille tämä kuitenkin tuli yllätyksenä, sillä eihän tämä ollut ensimmäinen matka lapsen kanssa, eikä meillä edes ollut mitään ihmeempää ohjelmaa tai aikataulua. Eikä toisaalta sen kummempia vaatimuksiakaan kuin että jos kävelet itse, pidät kiinni rattaista tai isän tai äidin kädestä. Ja jos kävelet itse, niin sitten kävellään samaan suuntaan. Ja että ruokaa ei heitellä lattialle ja syljetä suusta takaisin lautaselle.

Sunnuntai oli jo huomattavasti leppoisampi, vaikka silloinkin päiväunille käytiin itkun kautta. Osasimme itsekin suhtautua lapsen tahtomisiin vähän toisella tavalla, sillä tiesimme, mitä oli odotettavissa. Nyt tämä oikeastaan jo naurattaa, ja kokonaisuutena jäimme viikonlopusta plussan puolelle.

Kesälomamatkakin lähestyy. Ehkäpä osaamme nyt toimia hänen kanssaan oikein sillä reissulla. Silti ymmärrän, että monet eivät halua matkustaa tämän ikäisten lasten kanssa, sillä matkustamiseen liittyy niin paljon epävarmuustekijöitä.

Voi kun nämä tulisivat käyttöohjeiden kanssa. Ja kun ne myös toimisivat aina samalla tavalla ja loogisesti.

Niin no, eivätpä niin tee aikuisetkaan. 

"Se on MINUN isi!" huusi tyttö tarjoilijalle vihaisesti.

Share

Kommentit

Liisu (Ei varmistettu)

Ihanan rehellinen teksti ♡

Niin. Sellaista se 2-vuotiaan kanssa on. Siinä missä sun mielestä on tylsää pysähtyä kahden metrin välein tutkimaan kiviä tai katselemaan eläimiä, niin Tytön mielestä todennäköisesti oli tylsää vain istua rattaissa tuijottamassa maisemia. Tuon ikäisen kanssa reissatessa pitää päivän ohjelmassa myös olla lapsen mielestä kivoja juttuja. 

Toki en tiedä, mitä kaikkea reissu sisälsi ja kuinka monessa leikkipuistossa kävitte, mutta tän tekstin perusteella Tyttö mun mielestä toimi täysin loogisesti :) 

Tommi K
Isyyspakkaus

Arvaat varmaan :) Ei vaan, ei se aivan niin suoraviivaista ole, että käymällä leikkipuistossa keskellä päivää kiukuttelu loppuisi siihen. Sitten olisi edessä se "eijeijeijieijei ei lähdetä"-taistelu jne. Ja nythän kiukuttelu ja temppuilu alkoi saman tien, kun astuimme aamulla ulos majapaikasta. Toisaalta samoja kohtauksia kuuntelemme useina päivinä kotonakin, vaikka hän on saanut istua koko päivän päiväkodin pihalla kuralätäkössä tehden hiekkakakkuja. Tyttö tuntuu tykkäävän kaikkein eniten siitä, että hän saa kävellä itse, ja sitä hän sai nimenomaan tehdä lauantaina enemmän kuin ehkä koskaan. Ehkä nämä kohtaukset ovat todella väistämättömiä.

En mä siis väittänytkään, että leikkipuistossa käymällä jäisi kiukuttelut kokonaan pois! Tarkoitin vaan sitä, että ymmärrän tuskan, niin lapsen kuin vanhempienkin :D Itsellänikin nimittäin on voimakastahtoinen 2-vuotias...

Piipo79

Noita känkkäkohtauksia ei voi välttää! Siinä kun osaisi vielä itse olla joka kerta rauhallinen. Meilläkin huomattu tuo, että lapselle täytyy löytää leikkipuistoa tai ihan vapaata juoksutemmellysaikaa vähintään aamupäivällä ja iltapäivällä ja rytmi leikkien ja ruokien välillä pidettävä matkallakin tarkkana (muuten tulee nuo väsyitkut ja kumuloituu vähintään seuraavaan päivään). Yksi hyvä kikka tuohon kävely-kädestäpitohommaan meillä on ollut se, että rauhallisesti kysyy (=antaa valita): haluatko kävellä kädestä pitäen vai istua rattaissa? Usein valitsee kävelyn kädestä pitäen. Mutta sitten jos tilanne menee siihen että joutuu sanomaan että rattaisiin jos ei kävele kädestä pitäen, niin lapsi ei ole saanutkaan samalla tavalla valita. Meillä niissä toimintatavoissa hiuksen hieno ero.

Tommi K
Isyyspakkaus

Juu, tätä valintamahdollisuutta on käytetty jo pitkään, ja joskus se toimii paremmin. Nyt hän on vaan keksinyt, että hän voi olla valitsematta mitään. Hän on vain hiljaa tai sanoo: "Ei."

Piipo79

Joo, eihän se aina toimi ja olen itsekin miettinyt että missä vaiheessa meillä alkaa useammin menemään pipariksi tämä strategia. Mutta olen huomannut, että silloin kun antaa vaihtoehdot, niin on oltava tiukkana ettei kolmatta vaihtoehtoa ole, koska muuten lapsi oppii senkin nopeasti.

sannak (Ei varmistettu)

Moikka, tuohon itsenäiseen kävelyyn voisi auttaa turvareppu. Niitä on monenlaisia esim.pehmoeläinreppu, jossa on pitkä häntä, josta vanhempi voi pitää kiinni, joten vaaratilanteita ei pääse syntymään. Tällainen vinkki seuraavaa reissuanne varten.

Tommi K
Isyyspakkaus

Meillä on sellainen pöllöreppu, jossa on hihna, ja se ei toimi enää yhtään. Jos siitä remmistä edes yrittää ottaa kiinni, hän raivostuu nykyisin saman tien. En tiedä olisiko sitten joku pitkäksi hännäksi naamioitu talutusnuora jotenkin huomaamattomampi...

sannak (Ei varmistettu)

Joo eipä taida repusta olla apua. Mulla on omille reilun vuoden ikäisille kaksosille sellaiset varalla. Aika näyttää kuinka toimivat. :) Kiitokset mukavasta elämänmakuisesta blogista!

Sanna

Vierailija (Ei varmistettu)

Pakko myös kommentoida.. Meillä on saman ikäinen uhmalapsi eikä niissä kohtauksissa kyllä auta mikään. Kaikista ehdotuksista tulee aina vastaukseksi ei+ehdotus. Me yleensä annamme niitä vaihtoehtoja mistä valita, mutta ei niistä ole mitään hyötyä ainakaan meidän lapsellemme. Jos hän on päättänyt, että kaikki on ei, niin ne kyllä sitä on niin kauan kunnes hän itse toisin päättää.

Taija (Ei varmistettu)

KIITOS tästä postauksesta! Vertaistuki jne :) Kuvista tosiaan saa ihanan seesteisen kuvan, varsinkin tuo missä lapsi pitää äitiään kädestä kiinni. Meillä myös tuo kädestä pitäminen on aivan mahdotonta, koska lapsi ei halua kävellä niin. Lisäksi lapsen pieni käsi soljahtaa helposti otteesta irti kun lapsi niin päättää, joten meidän tapauksessa en edes luota tuon olevan turvallisin vaihtoehto. Ainakaan ruuhkaisella paikalla. Ja kuten joku jo tuossa aikaisemmin kommentoikin, lapset katsovat tätä maailmaa niin eri näkövinkkelistä. Meidän lapselle kaivon kannet ovat maailman mielenkiintoisin asia ja hermothan hänellä menee, kun häntä yrittää hoputtaa. Tai ei itse suostu hänen vierelleen seisomaan kannen päälle enää kymmenettä kertaa.

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Joo samat jutut on tänäaamuna mielessä! Tosin ollaan ihan Suomen rajojen sisällä. Illalla uni tuli ihan liian myöhään ja eräs The Superäiti UNOHTI rattaat kotiin. Toki tuo vajaa 3v jaksaa kävellä jo pitkäänkin mutta juuri tuo väsy+uhma-kombo vähän ahistaa näin kaupunki-/shoppailupäivän aamuna. Pitää vaan yrittää pitää nälkä loitolla...

Ranskatar (Ei varmistettu)

Pakko kommentoida tuohon "ranskalaiset opit" kohtaan liittyen. Kolme lastani, joissa yksi kaksospari, ovat syntyneet ja eläneet koko elämänsä (nyt ovat jo teinejä) Pariisissa. Suurkaupungissa ei ole edes ollut vaihtoehtona, että kävelisivät itse, joten noilta rattaissaistumis- ja kävelyriidoilta on suurimmaksi osaksi vältytty. Täytyi vaan pitää huoli, että välistä pääsivät suljettiin puistoon tai vastaavaan paikkaan jaloittelemaan. Mielestäni täällä väkimäärään nähden on yllättävän vähän itkupotkuraivareita lapsilla. Ehkäpä selkeä johdonmukainen -joiden ehkä tiukkanakin pitämä- kasvatustyyli on sen takana? Kun ollaan kadulla istutaan rattaissa ja piste. Ei vaihtoehtoja, ei valintaa. Sama ruokailuissa ja nukkumaan menossa. Vanhemmat asettavat rajat ja kun ne näyttävät olevan hyvin yhdenmukaiset suurimmalla osalla ihmisistä, niin myös tietty ryhmä"kuri" ja yhdenmukaisuus tukee asiaa. Ruoka syödään koko perheen kesken ruokapöydässä tiettyinä aikoina ja nukkumaanmenosta ei neuvotella. Kolmevuotiaana (joskus jopa 2,5v. iässä) alkava koulu hoitaa sitten oman osansa tiettyihin rajoihin kasvamisess ja tulee lasten yhtenäiskulttuuria. Toki täälläkin on lapsityranneja ja kasvattamattomia lapsia sekä huonosti käyttäytyviä aikuisia, mutta valtaosalla ihmisistä on selkeät rajat ja niistä pidetään poikkeuksetta kiinni. Vanhemmille jää myös aikaa parisuhteelle ja ystäville.

Itse pidin kaksosia aina kädestä kiinni, kun ratasiän jälkeen 2-vuotiaasta lähtien kävelimme kadulla. Varsikin toinen kaksospojista pyristeli vastaan, mutta kun aina pysähdyin eikä matka edennyt ennen kuin lopetti riuhtomisen, niin aika nopeasti oivalsi, että kun kävelee rauhallisesti käsi kädessäni, niin päästäänkin jonnekin. Joskus kun lapset tarvitsivat vapaat kädet pidin kiinni takin- tai paidan olkapäistä, mutta irti eivät olleet koskaan. Pitkälti vielä kouluikäisinäkin kävelivät spontaanisti vieressäni.

Tsemppiä, uhmaikäaika on onneksi suhteellisen nopeasti ohitse!

Kartsu (Ei varmistettu)

Hih, meillä on ihan päinvastanen "uhmaaja" eli poika on halunnut aina istua rattaissa vaikka yritän miten maanitella että kävelisit nyt vähän. Siinä mielessä kaikki kaupunkilomailut on menneet aina tosi hyvin :) Oonhan mä sitten tietenkin stressannut sitä, että saako se tarpeeksi liikuntaa ja oppiiko se tasapainoilua jne, mutta heti kun päästään johonkin metsäpoluille tai tiettömille teille, niin siellä se sitten tykkää kirmata ja kiipeillä ja etsiä niitä kiviä. Jotenkin vain se tylsä asfaltilla ja kauppakeskuksissa kävely ei nappaa. Ja hyvä niin - tosin nyt on ongelma kun rattaat on oikeasti jätetty 3-vuotiaalta pois ja pitäisi joskus käydä jossain niin että kävelyä suoralla tiellä tulee enemmän kuin se 10 metriä.

Jaana H (Ei varmistettu)

Voin niin samaistua tuohon pieneen tahtoneitiin! meillä on elokuussa 2v täyttävä samanlainen tapaus ja oltiin juhannuksena myös tallinnassa. itkuraivaiden kautta rattaisiin päiväunille (myös molempina päivinä) rattaissa ei saa laittaa vöitä kiinni ja talutusreppu on jotain ihan kauheaa. pitkää pinnaa kyllä ajoittain vaadittiin mutta silti oli hyvä reissu. ensi kesänä neidit ovatkin taas jotain ihan muuta matkaseuraa :)

piupali (Ei varmistettu)

Heh, joskus vanhemmat voivat olla enemmän loman tarpeessa loman jälkeen kuin sitä ennen. Mulla on itseäni paljon nuoremmat pikkuveli ja -sisko. Joitakin vuosia sitten vanhemmat olivat junioreiden kanssa pitkällä kesälomalla. Loman lopussa tuli pyyntö, että voisinko hoitaa pikkusisaruksia reissun jälkeen viikon: vanhemmat ottivat toisen matkan kahdestaan. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Loistava kommentti!

Ja vois vielä lisätä että jos lapselle kuitenkin annetaan kaksi vaihtoehtoa joista kumpikaan ei kelpaa niin siinä vaiheessa vanhempi vaan päättää. Lapsi on varmaan liian väsynyt ja kärttyinen pystyäkseen päättämään mitään itse.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mikähän kauppa on tuossa toiseksi viimeisessa kuvassa, jonka edessä tyttö nukkuu vaunuissa? Tai jos osoite edes muistuisi mieleen? Kiitos!

Tommi K
Isyyspakkaus

Se on Telliskivi Loomelinnakin (Telliskivi 60A) liike Les Petites. Kiva kauppa, kannattaa poiketa.

http://www.lespetites.ee/

Nil (Ei varmistettu)

Voi ihana tota viimeistä kuvaa ja kommenttia! Juuri tulin töistä vähän pahantuulisena, mutta tuon kun luki niin johan kirkastui päivä. Nauroin vedet silmissä!

Cpop

Mekin yleensä käytetään tuota vaihtoehto systeemiä kun lapsi alkaa lähtemään käsistä. Yleensä kaikkein tehokkainta on ollut kun olen kysynyt "pidätkö kädestä/menetkö rattaisiin/tms vai kantaako äiti?" Tälle "mie ihan ite"-lapselle on ihan kauhistus jos äiti/isi kantaa ilman että hän itse on pyytänyt päästä syliin. Ja yleensä jos temppuilu jatkuu, niin sitten olen ottanut hänet syliin ja kantanut niin kauan kunnes rauhottuu, jonka jälkeen laskettu maahan ja käyty säännöt läpi.

Mutta aika turhahan sitä on odottaa että millään säännöillä/toimitavoilla joka ikinen kerta tulee onnistumaan poikkeuksetta, kun lapsella vaan on se tarve koetella rajoja ja sitä omaa tahtoa. Saas nähdä mitä tulee kun lähdetään sukulaisten luokse etelän suuntaan. Joudutaan yöpymään lennonvaihdot hotellissa jne jne.. No sithän sen näkee! :D Ei olla lennetty koskaan, mutta napero rakastaa lentokoneita, joten ehkä siitä on jotain hyötyä!

Perho Kerttunen
Kasvihormoni

Jospa se lomamatka menisi rennommassa meiningissä. Pidemmällä lomalla ehtii paremmin lomarutiineihin!

Mari Johanna se on (Ei varmistettu) http://www.liuskapaivassa.blogspot.fi/

Ha ha ha. Pysykää kotona, siitä lapsi tykkää :)

Viitaten Et kai sää ny mua varte -blogin Odota vaan -postaukseen http://www.lily.fi/blogit/etkaisaanymuavarte/odota-vaan ja taannoisen Se muuttuu paremmaksi http://yle.fi/uutiset/se_muuttuu_paremmaksi_nyt_myos_suomessa/5665615 -kamppikseen: Odota vaan, se muuttuu paremmaksi.

Miten mainiota onkaan lähteä vaikka kauppareissulle tai melkein mihin vaan 5-vuotiaan kanssa. Jos lapsi kiukutteleekin, hän saattaa jo itse analysoida itseään "Mua kiukuttaa, kun väsytttää kun takana on rankka viikko päiväkodissa. Varmaan syöminen auttais."

Juu, lapseni on pikkuvanha, mutta se helpottaa elämää(ni).

Aika on

Kuulostaa suht tutulta meiningiltä, vaikka oma poikani on vasta 1v 4kk., tosi liikkuvainen ja vilkas tapaus. Ei kauheen pitkiä aikoja tykkää istua enää vaunuissa, haluaa pois, mutta ei suostu olemaan sylissä eikä varsinkaan kävele kädestä kiinni pitäen. Hirveitä raivareita on reissussa ja kaupungilla ollut viime aikoina, jos poika ei pääse jaloittelemaan tarpeeksi. Ja jos pääsee, saattaa lähtö puistosta/leikkihuoneesta olla yhtä tuskaa myös ja raivari alkaa uudelleen. Vähän hankalaa on kun noin pieni ei oikee taida vielä ymmärtää noita vaihtoehtoja + ei  osaa vastata kysymykseen :/

Vierailija (Ei varmistettu)

Uhmaikäiset on niin ihania :D (meiltäkin sellainen löytyy). Kun yrittää kysyä natiaiselta mikä harmittaa, on vastaus usein "älä kysy minulta" tai "älä puhu minulle" ja entistä suurempi huuto. Yritämme silti kannustaa lasta puhumaan harmituksen tunteistaan, vähän rauhoituttua lapsi osaa jo kertoa "minua hammittaa" tai "on ikävä isiä/äitiä/päiväkodin omahoitajaa". Sen jo tiedän, että jos lasta uhmattaa, niin kiukkukohtaus tulee jos on tullakseen, vaikka kuinka koittaisi antaa vaihtoehtoja tai viedä puistoon tai mitä vaan. Vissiin jonkinlainen zen on jo löytynyt, minä en (hyvänä päivänä) häiriinny jos lapsi vetää raivarit kaupan eteisessä (häntä ei miellyttänyt ostoskärry jonka hän sai itse valita, ja kun asian selvitettyä hän valitsi uuden kärryn palautettuaan ekan paikalleen, löytyi uudesta kärrystä syy seuraavalle raivarille). Turvallisuusasioissa vaihtoehdot on tehdään niinkuin vanhemmat sanovat (huudosta riippumatta), pääosin tarjotaan vaihtoehtoja (tule kärryihin tai kävelet vieressä nätisti).

Mutta kyllä ne joskus osaavat yllättää. Lievällä kauhulla odotin kotimaanmatkailun matkaa kotiin, takana äärimmäisen huonosti nukuttu yö (minä ja lapsi), edessä reilut 2h junamatka uhmaikäisen kanssa niin että päiväuniaikaan ei olla vielä kotona. No, neiti rupatteli, söi eväitä, piirteli, katseli maisemia ja oli suoraan sanottuna aivan mahtava matkaseuralainen koko junamatkan (ja sitä seuranneen bussi/kävelymatkan, kunnes nukahti vielä rattaisiin ilman raivareita). Siis hämmentävää kuinka reilut 2v. natiainen voi oikeasti olla mukavaa juttuseuraa matkalla (vielä kun se oppisi nukkumaan muualla kuin kotona..).

tsi (Ei varmistettu)

Jeps! Mekin kävimme Italiassa toteamassa ettei ympäriinsä lentely ja autoilu tämän ikäisen kanssa ole vaivan arvoista. Otetaan omatahtista automatkailua tulevaisuudessa! Meillä kärryn ja itse kävelyn lisäksi käytössä kolmas vaihtoehto; isän olkapäillä istuminen jota ensin kotona leikittiin, toimii joskus :).

Vierailija (Ei varmistettu)

Kuulostaa ihan normimeiningiltä. ;) Valitettavasti matkailu ei lapsen kasvaessa helpotu - haasteet ainoastaan muutuvat. Mutta silti on ihan kiva matkustella nyt 4-v ja 6-v lasten kanssa. Kaikkeen tottuu ja tilanteet oppii ennakoimaan.

Dukanette

Ymmärrän tuskasi, noin se vaan menee :) aina pitäs jaksaa ymmärtää, mut kun ei jaksa. Mulla on itelläni äärimmäisen lyhyt pinna. 

EWE

Viimeinen kuva ja sen teksti - niin parasta. Ei voinut olla nauramatta. :D

Mutta noin muuten kirjoitus oli mukavan rehellinen. Peukku ylös siitä. Vertaistukea on aina hyvä saada, vaikka sitten näin lukemalla. Minullakin kun sitä lyhyttä pinnaa koetellaan aika usein pojan toimesta. :)

Dukanette

Meillä äidin suht lyhyttä pinnaa kiristää entisestään näsäviisas melkein 4v, joka kysyy jotain tuhmaa tehtyään et "ethän sä äiti taas jaksa huutaa?". Arvatkaas, jaksaako äiti, jos tollai kysytään? ;) 

Kommentoi

Ladataan...