Treffit Joutsenlammella

Isyyspakkaus

Vietimme Rouvan kanssa lauantaina harvinaista treffipäivää. Ostin jo lokakuussa liput Kansallisbaletin Joutsenlampeen, ja varasin lapsille hoitajan. Esitys oli päivänäytös, ja koska hoitajalle sopia lastenhoito iltaan asti, kävimme baletin jälkeen vielä illallisella ihan aikuisten kesken.

Näin Joutsenlammen nyt ensimmäistä kertaa, ja Kansallisbaletissakin olen käynyt vain kerran aiemmin: viime syksynä katsomassa Romeon ja Julian. Rouva on puolestaan nähnyt Joutsenlammen useamman kerran, ja tämän Kenneth Greven versionkin jo joitain vuosia sitten. Teos on ollut Kansallisbaletin ohjelmistossa vuodesta 2009.

Esitys oli hieno jo pelkästään Tsaikovskin upean musiikin vuoksi, ja joutsenen teema sai aikaiseksi kylmät väreet ja ihon kananlihalle näin livenä kuultuna. Oli hauska nähdä livenä myös tv:stä tutut pienten joutsenten tanssit sekä kuuluisat piruettisarjat, joita ei voi kuin hämmästellä. Miten vaivattomalta kaikki näyttääkään, vaikka liikkeet ovat varmasti raskaita. Varsinkin naispääosaa esittänyt Yimeng Sun oli huikeaa katsottavaa.

En taaskaan ymmärtänyt lukea juonikuvausta ennen ensimmäistä näytöstä, joten jouduin kyselemään Rouvalta, mitä lavalla oikein tapahtuu. Väliajan jälkeen olin paremmin perillä juonessa. Ehkäpä ensi kerralla osaan jo tutustua tarinaan etukäteen.

Mutta hieno oli esitys, suosittelen. Ja hyvä oli myös baletin jälkeinen illallinen ravintola Wernerissä. Siitä kerron kuitenkin tarkemmin toisessa postauksessa.

Share

Kommentoi