Tuttu koti uudessa Avotakassa

Ladataan...
Isyyspakkaus

Vieläkö joku muistaa, miten kerroin viime keväänä siitä, että meillä tehtiin sisustuslehden kuvauksia?

Siinä se nyt on: lähes uunituore, aamuhämärässä kuvattu Avotakka (3/2014), joka sisältää peräti viiden aukeaman mittaisen jutun kodistamme!

Riikka Kantinkosken upeat kuvat eivät ole näissä räpsäyksissä lainkaan edukseen, mutta kylläpä hän onkin saanut kaiken näyttämään niin kauniilta, avaralta ja valoisalta. Riikkahan on tunnettu myös tyylikkäästä Weekday Carnival -blogistaan.

Onpa jotenkin hassua nähdä oma kotinsa lehdessä, vaikka onhan näitä nurkkia esitelty ennenkin. Varsinkin tämän blogin lukijoille kaikki on jo tuttua lähestulkoon komeroita myöten, ja edellisen blogini lukijat näkivät myös sen pölyisen vaiheen, kun keittiötämme vasta rakennettiin.

Monet varmaan kiinnittävät huomiota siihen, että tyttömme on jutussa vielä tosi pieni - ovathan kuvat pian jo vuoden vanhoja. Ja niin, tässä on muuten myös yksi niistä syistä, miksi esittelin Rouvani blogissa joitain viikkoja sitten.

Nyt siis lehtikioskiin tai odottamaan postiluukun kolahdusta, niin näet loputkin kuvat ja pääset lukemaan Elina Henttosen sympaattisen jutun!

Share

Kommentit

Ompas kiva, pitääkin vilkaista, jos lehti jossain käteen osuu! Olen itse monta kertaa pohtinut, että miltähän se oma koti näyttäisi ammattilaisen kuvaamana. Valoisammalta varmaan ainakin, kun linssissäkin olisi enemmän valovoimaa kuin omassa :D

Tommi K
Isyyspakkaus

Se taitaa olla valotusaika se taika :)

Ansku BCN (Ei varmistettu) http://barcelonankoti.blogspot.com

Katsoinkin, että on netistä tuttu perhe lehdessä! Postipoika jaksaa kuljettaa Avotakkaa tänne Espanjaan saakka, mukava lukea kerran kuussa suomeksi kirjoitettua lehteä :)

Dukanette

Sain itseltään Rouvalta avotakan, ja kyllähän kuvat hyviltä näyttää :) Rouva on muuten oikein mukava, terveisiä vaan sinne. Tosi hienoja kuvia on otettu, tosi dramaattisen näkönen se punanen seinä pianon takana.

Kommentoi

Ladataan...