Unelmien kalapöytä: Tuttuja kasvoja Maku-lehdessä

Ladataan...
Isyyspakkaus

No mutta ketkäs ne siellä ovat, tänään ilmestyvän Maku-lehden kalaruokajutussa?

Kuvat: Satu Nyström

Ruokalehden päätoimittajan perhe ja ystävät saavat silloin tällöin nähdä myös lehtijuttujen making of -puolta. Rouva toki kantaa koe- ja kuvausleivonnaisia töistä kotiin vähän väliä (ja esimerkiksi Halloweenin haamubrowniet meillä syötiin jo keskikesällä), mutta tällä kerta pääsimme isolla porukalla ihan lehden sivuille asti.

Uusimmassa Maku-lehdessä on siis peräti kuuden aukeaman kalaruokajuttu, jossa hymyilemme kaverini Jounin perheen kanssa kalatarjottimien äärellä.

Kuvaukset olivat jo vuosi sitten, ennen joulua 2014. Maku-lehden toimittaja Elina Jyväs, kuvausavustaja Jasmin Latva-Koivisto ja kuvaaja Satu Nyström kantoivat meille käsittämättömän määrän ruokaa, rekvisiittaa ja kuvauskamaa. Kun me, mallit, saavuimme paikalle, varsinaiset ruokakuvat oli jo otettu, ja me saimme sitten käydä käsiksi kaikkiin herkkuihin.

Elina ja Jasmin kattoivat ensin pöydät, ja kuvaaja-Satu katsoi, että kameran asetukset ovat kunnossa. Sitten koitti mallien vuoro ja vaikein asia prosessissa: "Hymyilkää ja olkaa ihan sillai luontevasti!"

Kuvauksista on jo niin pitkä aika, että olin lähes ehtinyt unohtaa koko jutun. Nyt on hauska katsoa näitä kuvia, joissa kaikki lapsetkin näyttävät niin paljon pienemmiltä kuin nyt.

Kuvat: Satu Nyström

Hanki ihmeessä uusin Maku-lehti käsiisi, niin näet loputkin kuvista ja saat tietysti kalaherkkujen reseptit! Tsekkaa myös Maun toimituksen blogi, jossa kerrotaan lisää joulun numerosta.

Share

Kommentoi

Ladataan...