Vaipanvaihdon aika

Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Libero

Neljän vuoden takaisiin vauvajuttuihin verrattuna blogistani on puuttunut viimeisen vuoden aikana täysin yksi aihe: vaipat. En minä ennenkään vaippojen sisällöistä ole raportoinut, mutta esikoisen vauva-aikoina kerroin useamman kerran siitä, miten käytämme kestovaippoja.

Nyt taitaa olla tunnustettava, että tälle periaatteelle on käynyt viime aikoina vähän huonosti.

Esikoisemme kanssa pidimme kunnia-asiana käyttää kestovaippoja.

Vaippapyykki pestiin joka ilta ja kuorivaipat ja sisukset kuivattiin kylpyhuoneen rättipatterilla seuraavaksi päiväksi. Pidimme kestovaippoja mukana jopa Savon mökkiretkillä ja pesimme niitä anoppilassa, ja myös tytön päiväkodin kanssa sovimme, että kestovaipat ovat OK. Kannoimme joka päivä likaiset vaipat kotiin pestäviksi pienessä kassissa, johon käytetyt vaipat oli pakattu muovipusseihin.

Jouduimme kyllä jo silloin käyttämään öisin kertakäyttövaippoja. Vaikka kuinka laitoimme kestovaippoihin lisäimuja, lapsi heräsi aamuisin usein vaatteet märkinä, joten kestovaipat jätettiin vain päiväkäyttöä varten.

Sitten elämäämme tuli tämä toinen minityyppi. Hänen ensimmäisiin hetkiinsä sisältyi paljon dramatiikkaa, joten päällimmäinen huolemme oli usean kuukauden ajan aivan jokin muu kuin vauvanhoidon ekologisuus. Kun vauvaa vielä ruokittiin pumppumaidolla ja tuttipulloilla muutaman tunnin välein, kaikki ylimääräinen tuntui liikaa vaaditulta pumppausvälineiden ja tuttipullojen puhdistamisen ja jääkaappikylmän maidon lämmittämisen lisäksi.

Mutta siihen loppuvat selittelyt. Suunniteltu siirtyminen kertakäyttövaipoista kestovaippoihin vain siirtyi ja siirtyi... ja lopulta jäi. Tähän päivään mennessä emme ole pukeneet pojalle kestovaippaa yhtä ainoaa kertaa.

Nyt suunnitteilla on ottaa kestovaipat vihdoin käyttöön - osittain. Öisin en vieläkään siirtyisi käyttämään kestovaippoja, ja matkoilla kertakäyttövaipat ovat ehdottomat, mutta ainakin kotioloissa "kestoilu" olisi mahdollista ja vähentäisi jo merkittävästi syntyvän jätteen määrää. 

Kun kertakäyttövaippoja kuitenkin käytetään, niidenkin valinnassa voi kiinnittää huomiota ekologisuuteen.

Sain nyt kokeiltavaksi Liberon uusia Libero Touch -teippivaippoja, ja poikanen on kulkenut niissä muutaman viikon. Liberon vaipat ovat joutsenmerkillä merkittyjä ja kestävän kehityksen FSC-sertifikaatilla sertifioituja, ja Libero kertoo puolittaneensa vaippojensa hiilijalanjäljen kahdessakymmenessä vuodessa.

Housuvaippoja emme ole oppineet käyttämään, ja myös esikoisemme käytti öisin teippivaippoja. Poikanen istuu sen verran rauhallisesti sylissä vaipanvaihdon aikana, että teippien kiinnittämisessä ei ole ongelmaa. Kyllä hän teippejä räplää, mutta vaipat ovat pysyneet toistaiseksi melko hyvin jalassa. Teippivaipat saa myös päälle napakan tukevasti.

Uudessa Touch-tuotesarjassa on kiinnitetty erityistä huomiota pehmeyteen ja istuvuuteen. Pehmeys olikin ominaisuus, johon kiinnitin ensimmäisenä huomiota. Vaippa on hyvin pehmeä ja joustava, ja se istuu hyvin.

Vaipan etuosassa oleva raita vaihtaa väriä ja kertoo, milloin on vaipanvaihdon aika. Tätä ominaisuutta en ole kuitenkaan hyödyntänyt, sillä vaipasta tuntee muutenkin aivan hyvin housujen läpi tunnustelemalla, milloin on vaipanvaihdon aika.

Minkäänlaisia ohi- tai ylivuotoja ei ole ehtinyt tähän mennessä tapahtua. Vaipoissa on seisty, istuttu, kävelty, juostu, kieritty, kiipeilty ja läiskähdetty pepulleen.

Sitä ei laskettane, että poikanen oppi jokin aika sitten riisumaan sekä vaatteensa että vaippansa itse aamulla herättyään, emmekä huomanneet asiaa ennen kuin hänen siskonsa huusi meidät eräänä aamuna noukkimaan alastoman veljen sängystään. Vahinko oli jo ehtinyt tapahtua.

Öisin puemme kertokäyttövaipan päälle myös kestovaipan kuoren, ihan varmuuden vuoksi. Kilpailevan vaippamerkin kanssa on käynyt pari kertaa niin, että vaippa on tullut yksinkertaisesti täyteen ja päästänyt loput läpi, mutta Libero Touchin kanssa näin ei ole käynyt kertaakaan.

Mihinkäs nyt matka?

Hetkinen, alas sieltä! Tuo ei näytä kovin turvalliselta!

Liberon tuotteista löydät lisää tietoa osoitteesta libero.fi. Käy kurkkaamassa myös Liberokerhoa, johon liittymällä saat etuja ja mm. pääsyn Vanhempien jutut -foorumille jakamaan ajatuksia muiden vanhempien kanssa.

Share

Kommentit

Elsa Oi mutsi mutsi (Ei varmistettu) http://oimutsimutsi.fi

Hei! Olipa hyvä postaus, tuli ihan olo että pitää itsekin kommentoida jotain vaikka (ei-kesto) vaippailusta onkin jo vuosia! Mutta siis, vaikka kyseessä on tottakai mainos niin tarinat siitä, ettei kaikkea tarvitse vauva-aikanakaan vetää satalasissa oman jaksamisen kustannuksella on hyvä muistaa.

Ja Liberolle sellaisia terveisiä, että ehkä noiden väkisin postaukseen ympättyjen videoiden aika alkaa olemaan ohi :D Lisää rahaa tiskiin ja Tommi tekemään blogivideot itse ;)

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos! Ja varokaa vaan vloggarit! :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Kestovaippojen ekologisuudestahan ei muuten ole juurikaan näyttöä. Toki tavalliset vaipat tuottavat jätettä mutta kestojen pesut, puuvillat ym aiheuttavat laskennallisesti käsittääkseni vastaavan ympäristökuorman. Meillä ei ole kestoihin tästä syystä lähdetty. Ihmettelen välillä, kun blogimaalimassa hehkutetaan kestovaippoja ekologisena vaihtoehtona eikä kukaan kysele lukujen perään. Monissa keskusteluissa vielä puhutaan vaippojen rumpukuivaamiesta ilman sen suurempaa kyseenalaistusta. Zero waste -ajattelu on toki erikseen mutta jos pelkästään ympäristövaikutusta mietitään, kestovaipat eivät ilmeisesti ole juuri tavallisia vaippoja ekologisempia vaikka niistä kivan hippi-imagon saakin :)

Heidinuu (Ei varmistettu)

Mitenköhän kestojen ekologisuuteen vaikuttaa se, jos ne on ostanut käytettynä? Meillä 9kk ikäinen tyttö käyttää päivisin kirpparilta haalittua vaippakavalkadia, ja vaikka roskiksen harva tyhjennysväli ja rahansäästö ovatkin etuja, mielelläni kuulisin myös onko kestojen paljonpuhuttu ekologisuus lähinnä näennäistä. Pesen vaipat n. 2-3krt/viikko pyyhkeiden tai lakanoiden joukossa ja kuivatan telineessä. Suunnitelmissa on myös vaipattaa mahdolliset pikkusisarukset samoilla vaipoilla, mikäli ne vaan selviävät älyissään sinne asti.

Vierailija (Ei varmistettu)

En usko että käytettynä ostaminen oleellisesti muuttaa tilannetta, ongelma lienee suuri kuuman veden määrä. Kestojen yhtydessä ympäristöjärjestötkin puhuvat käsittääkseni lähinnä kertakäyttökulttuurin vastustamisesta. Monille kestovaippaharrastus tuntuu olevan elämäntapa, mikä on ihan ok (vaikka vähän vaikea ymmärtää näin ulkopuolisena:)

Mulla ei ole mitään tarvetta vastustaa kestovaippoja sinänsä, mutta suuria tunnontuskia ei kannata kokea vaikka ei sitä rumbaa jaksaisi. Lapsiperheen ympäristötekoja voi tehdä monella muulla tapaa tehokkaammin, mm suosimalla joukkoliikennettä, kasvisruokaa ja kierrättämällä lastentarvikkeita.

Mennikkö (Ei varmistettu)

Jei! Vaippapostaus. Meillä sama tarina siinä suhteessa, että esikoisen kanssa (myös nyt 5v) oli tosiaan kunnia-asia käyttää vain kestoja. Kuopukselle (8kk) hankittiin kestoja, mutta niitä on käytetty paljon laiskemmin. Meillä ei ole ollut noin työlästä alkua vauvan kanssa, mutta kyllähän se iso esikoinen vähän työläyttä lisää ja molemmat vanhemmat ollaan tehty töitä alusta asti. Osakestoiltu siis ollaan ja koko ajan on tähtäys käyttää enempi ja enempi kestoja, myös kun poistutaan kotoa ja öisin, mutta tämä vielä osittaista. Seuraavaksi edessä muutto, joten sitten siirrytään taas hetkeksi kertakäyttöisiin. Luultavasti mummoloissa tullaan käyttämään kertakäyttöisiä toisin kuin esikoisen aikaan.

Tuo ympäristöaspekti on mielenkiintoinen. Olen tietoinen, että joillain mittareilla kertisten ja kestojen välillä ei ole suurta eroa, mutta jätemuovin määrä ympäristössämme on viime aikoina ollut paljon esillä. Se haittaa ympäristöä ja lopulta uudestaan meitä, kun päätyy ravintoketjussa uudestaan ruokapöytiimme. Se määrä muovijätettä mikä kertiksistä tulee on kammottava, ja sen hajoaminen luonnossa on todella hidasta. Tältä kantilta todella haluan suosia kestoja, sillä ne kiertävät vauvalta toiselle pitkään. Kun kumpparit hajoavat, ne voi vaihtaa. Vasta kun itse kangas menee rikki, on kestovaippa elinkaarensa päässä. Pesut ovat toki ympäristöongelma.

Kuinkahan iso osa vaipoista muoveineen enää jää hajoamaan? Olettaisin että valtaosa menee jo poltettavaksi. Tämä vain sivuhuomautuksena ottamatta muuten kantaa ympäristöystävällisyyteen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Polttojätteeksi taitavat nykyään tosiaan mennä.
Kestovaippatrendi on kuitenkin varmaan ollut myötävaikuttamassa siihen että perinteiset vaippafirmat ovat alkaneet kiinnittää huomiota ympäristönäkökohtiin mm pakkausmateriaalia vähentämällä.

Mennikkö (Ei varmistettu)

Aivan joo. Jäljelle taitaa sitten jäädä että ympäristövaikuttavaa olisi nopeasti opetell pois vaipoista kokonaan. Tämä ikä taas on länsimaissa noussut nopeasti ja myötävaikuttavana tekijänä pidetään nimenomaan liian miellyttäviä ja tehokkaita kertiksiä. Pottailuopetus on kyllä todella työlästä eikä siitä saisi myöskään tehdä stressiä lapselle. - monimutkaiseksi menee..

Kommentoi