Ladataan...
Isyyspakkaus

Hei, uusi ylioppilas! Onnea! Hei, aloitteleva opiskelija! Kuuntelepas sinäkin!

Nyt kun koulumenestys ja arvosanat ovat ajankohtaisia asioita, ajattelin tehdä pienen sivuaskeleen osastolle Setä neuvoo nuorempia.

Helsingin Sanomien Nyt-liitteen kolumnisti Juhani Mykkänen kirjoitti juuri kouluarvosanoista ja siitä onko vai eikö niillä ole merkitystä koulun jälkeen. Hänen viestinsä oli, että niillä on merkitystä, vaikka muut koettaisivatkin väittää jotain muuta, ja hyvä koulumenestys kannattaa myös tuoda itse esiin, kun hakee töitä.

Aloitetaan siitä, että olen lähtökohtaisesti samaa mieltä. 

Kuulun itse kuitenkin siihen joukkoon, jolta ei tosiaan ole arvosanoja kyselty kertaakaan sen jälkeen, kun ovi yliopistoon aukesi. Ensimmäiseen oikeaan työpaikkaani IT-firmassa riitti, että opiskeli oikeaa alaa ja että oli käynyt pari ohjelmointikurssia. Aloitin kyseisessä työssä jo toisen opiskeluvuoteni aikana, joten papereita ei vielä olisi ollutkaan.

Vaihdoin töitä vasta kuusi vuotta myöhemmin, ja olin ehtinyt sillä välin myös valmistua. IT-asioihin erikoistuneen liikkeenjohdon konsultin hommia hakiessa kuuden vuoden työkokemus IT-firmassa oli merkittävämpi asia kuin paperit. Arvosanoja ei silläkään kerralla kysytty, enkä niitä myöskään tullut esitelleeksi.

Konsultin hommissa olinkin sitten yli seitsemän vuotta ennen kuin vaihdoin työpaikkaa toisen kerran, siis viime kesänä. Nyt ei käynyt mielessäkään, että joku olisi kysellyt yli kymmenen vuotta vanhan tutkintotodistuksen tai viime vuosituhannelta peräisin olevan ylioppilastodistuksen perään, ja arvosanojen kertominen olisi tuntunut yhtä relevantilta kuin se, että mainitsisi CV:ssä jäätelönmyynnin kesällä 1994.

Ai ne arvosanat vai? Olisihan niitä voinut kyselläkin. Peruskoulussa ja lukiossa olin aika lähelle kympin oppilas, ja olikohan lukion päästötodistukseni keskiarvo 9,8? Ylioppilaaksi kirjoitin arvosanoin 4 x Laudatur ja 3 x Eximia. Niiden ansiosta pääsin opiskelemaan yliopistoon pelkillä papereilla, kun en armeijan vuoksi ehtinyt lukea mihinkään pääsykokeisiin.

Arvosanoista huolimatta en koskaan kokenut olevani mikään hikipinko, ja ehdin koulun lisäksi myös notkumaan viikonloppuisin ja iltaisin kavereiden kanssa, harrastamaan hurjan paljon ja vielä viettämään illan tai pari viikossa teatterin lavalla. Enhän minä siis ehtinyt pingottamaan kouluasioiden vuoksi, kun oli niin paljon muutakin tekemistä.

Optimoin tekemisiäni ja tein läksyjä valikoiden: lukiossa tein usein vain matematiikan ja fysiikan läksyt, sillä niistä olisin pudonnut muuten kärryiltä ja niitä pystyi hyvin tekemään samalla, kun katsoi telkkua. Lukuaineissa riitti, että kuunteli tunnilla ja luki kokeisiin parina iltana ennen koetta. Ylioppilaskirjoituksiin valmistautuduin lähinnä lukemalla psykologian ja fysiikan kirjat ja kertaamalla kielistä muutamia idiomeja, jotka takasivat hyvät pisteet kielten aineista.

Yliopistossa opiskelin ainetta, jossa ei tarvinnut juurikaan lukea, ja usein korkeimpaan arvosanaan riitti, että oli käynyt kurssin aikana pidetyissä demoissa ja saanut tentistä ylipäänsä jonkin tuloksen. Tein opintoni neljässä vuodessa, ja yleisarvosana oli ET, erinomaiset tiedot, niin pääaineestani kuin kaikista sivuaineista.

Gradussa menin sen sijaan aidan matalimmasta kohdasta. Olin silloin jo vakituisissa töissä, ja tärkeintä oli saada gradu ylipäänsä tehtyä. Graduloman käytin auringon ottamiseen (yhtään valehtelematta), ja kirjoitin graduni lopulta töiden ohella kolmessa kuukaudessa lähinnä viikonloppuisin. Kun olin mielestäni kirjoittanut kaiken, mitä oli sanottavana, kysyin professorilta, pääsisinkö sen hetkisellä tekeleelläni läpi. Hän ehdotti, että voisin lisätä vielä empiriaa, mutta en ollut kiinnostunut käyttämään graduun enää hetkeäkään. Kun kysyin uudelleen, pääsisikö sillä läpi, professori vastasi, että pääsee. Selvä. Se oli siinä, ja arvosanaksi tuli C. Sitä arvosanaa ei ole kukaan kysynyt koskaan missään yhteydessä.

Mitä tällä halusin siis sanoa? Ensinnäkin on siis aivan mahdollista, että arvosanoja ei kysellä, jos on muita näyttöjä. Mutta mistäpä ensimmäisen tai toisen vuoden opiskelija voi olla varma, että muita näyttöjä varmasti on? Kyllä ainakin opintojen alkupuolella kannattaa siis panostaa siihen, että kursseja ei läpäise aivan rimaa hipoen. Myöhemmin voi sitten relata, jos työpaikka on jo tiedossa tai olemassa.

Mutta sitten on vielä se papereitakin tärkeämpi asia: kokemus. Jos työnantaja on täyttämässä paikkaa, jota hakee sekä täysin kokematon huippuarvosanoin valmistunut maisteri että arvosanoiltaan keskinkertainen tyyppi, jolla on kuitenkin jo relevanttia työkokemusta, veikkaan, että jälkimmäinen vie paikan. Sanoisin, että ainakin omalla kohdallani osa-aikainen työ opiskelujen ohessa auttoi sekä opintoja että myöhempää työuraa huomattavasi enemmän kuin se, että olisin käyttänyt enemmän aikaa vaikkapa gradun hiomiseen.

Nevoisin siis, että opiskelijan kannattaa hakeutua jo opiskeluaikana osa-aikaisesti töihin johonkin relevanttia kokemusta kerryttävään paikkaan. Ja jos taas tarjolla on jotain muuta kuin oman alan työtä, kannattaa harkita tarkkaan, olisiko se aika kannattavaa käyttää johonkin muuhun, kuten vaikkapa niiden arvosanojen parantamiseen.

Ja sitten on vielä hyvä muistaa että lopulta pelkät paperit ja kokemuskaan eivät riitä, vaan on vielä pystyttävä osoittamaan CV:ssä, hakemuskirjeessä ja haastattelutilanteessa olevansa parempi vaihtoehto kuin ne 99 muuta yhtä pätevää hakijaa, jotka ovat kiinnostuneet samasta paikasta. Mutta se onkin sitten jo aivan toinen juttu.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Minulta ehdittiin jo tiedustella tytön synttäreillä tarjolla olleiden tahnojen ohjeita.

Paprika-fetatatahnan ja savumuikkutahnan koostumuksen voin paljastaa, mutta kikhernetahnaa pidän toistaiseksi salassa. Se on nimittäin osa Rouvan Gastronaatti-kirjaa, joka ilmestyy syyskuussa. Kirjassa on muuten myös herkullisen tomaattitahnan (tai tomaattihummuksen) resepti!

Paprika-fetajuustotahna

Ainekset

  • 2 uunissa paahdettua paprikaa
  • n. 150 g fetajuustoa
  • kourallinen tuoretta basilikaa
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 2 dl auringonkukansiemeniä
  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • mustapippuria
  • (suolaa)

Valmistaminen

  1. Paahdettuja paprikoita kannattaa aina pitää jääkaapissa, joten jos sinulla ei ole niitä siellä valmiina, tee kerralla isompia satsi: halkaise paprikat, poista kalvot ja siemenet ja lohko paprikat kahdeksaan osaan. Kierittele ne öljyssä, suolaa kevyesti ja paahda uunipellillä kuori alaspäin leivinpaperin päällä 200-asteisessa uunissa, kunnes paprikat alkavat ruskettua. Rouva ei muuten ikinä jaksa irrottaa uunissa paahdettujen paprikoiden kuoria, meitä eivät kuoret haittaa. Jos kuitenkin haluat tehdä sen, laita paprikat kuumina kulhoon, peitä kulho tuorekelmulla ja odota kymmenisen minuuttia. Kuoret lähtevät sitten helposti irti
  2. Paloittele fetajuusto, hienonna basilika ja purista sitruunan mehu
  3. Laita kaikki ainekset kannuun ja hienonna sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Lisää oliiviöljyä, jos haluat notkeamman tahnan
  4. Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla

Savumuikkutahna

Ainekset

  • n. 200 g savustettuja muikkuja tai purkillinen öljyyn säilöttyjä savumuikkuja (Puula Särvin)
  • 1 prk (120 g) smetanaa
  • 1 omena
  • 2 kevätsipulia
  • 1/2 sitruunan mehu
  • valkopippuria
  • (suolaa)

Valmistaminen

  1. Jos käytät öljyyn säilöttyjä muikkuja, valuta niitä hetkinen lävikössä. Hienonna muikut haarukalla
  2. Raasta omena ja hienonna kevätsipuli. Purista sitruunan mehu 
  3. Sekoita kaikki aineet kulhossa
  4. Mausta valkopippurilla (varovasti!) ja tarvittaessa suolalla.
Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Lupailin jo viime viikolla juttua siitä, miten nyt jo kuukauden takainen New Yorkin -matkamme meni hieman alle kaksivuotiaan lapsen näkökulmasta. Akuutimmat aiheet syrjäyttivät kuitenkin tämän postauksen useampaan otteeseen, mutta palataan nyt sen pariin.

Vuosi sitten kirjoitin vastaavan jutun, kun lapsi oli vasta yhdeksän kuukauden ikäinen. Nyt oli hauska verrata viime vuoden juttua tähän matkaan, ja otinkin vanhan juttuni tähän pohjaksi.

Kerrotaan kuitenkin ihan ensin, mitkä asiat matkasta jäivät lapselle itselleen mieleen, ainakin hänen puheidensa perusteella.

Ensinnäkin lentokone. Hän saattaa esimerkiksi kesken ruokailun todeta: "Lentokoneella Nyy Ookkiin." Hän on myös alkanut osoitella taivaalla näkyviä koneita ja huudahtaa ilahtuneena, kun näkee sellaisen: "Lentokone! Nyy Ook!"

Toinen oli Toys R Usin sisämaailmanpyörä. Sitä muistellaan kaihoisasti harva se päivä: "Maailmanpyöjässä."

Ja kolmas asia oli saman kaupan "ninonaunus". Siis aidoin kokoinen ja liikkuva T-Rex.

Sitten vähän jorinaa käytännön järjestelyistä.

Matkalle mukaan

Tavoitteena oli lähteä matkaan mahdollisimman vähäisin varustein, ja mielestäni onnistuimme siinä. Matkaan lähti tällä kertaa:

  • Kevyt matkasänky: Sama Koo-di Pop-up Bubble kulkee edelleen mukana. Emme lähtisi matkalle ilman, sillä kaikki nukkuvat paljon paremmin, kun lapsi on omassa sängyssään
  • Matkarattaat: Ostin hyvin kevyet matkarattaat käytettynä, ja ne olivat hyvä hankinta. Vielä parempi hankinta olisivat olleet rattaat, joissa olisi ollut taaksepäin kallistuva istuin (päiväunia varten) sekä sadesuoja
  • Omat vaipat: Jenkeistä saa ihan varmasti vaippoja, mutta en keksinyt oikein mitään hyvää syytä olla ottamatta paketillista omia vaippoja mukaan, kun ne kuitenkin kulkivat sinne vain yhteen suuntaan
  • Nestemäinen Panadol: Jep, sen otin mukaan ihan varmuuden vuoksi, varsinkin kun koko alkuvuoden olimme kaikki vuorotellen nuhissa ja kuumeissa
  • iPad: Ja siihen DVD:ltä ripattuja Mimi ja Kuku -jaksoja. Pelasti useamman ravintolakäynnin. Ja lentomatkan
  • Muutama kuvakirja ja pari pehmolelua: Kirjoja pieni lueskeli lentokoneessa ja leluja halaili nukkuessaan
  • Vaatteita: Pari mekkoa, muutama body, muutamat sukkahousut. Yksi lämpimämpi takki ja Stella-huppari. Yhdet kengät

Mitä sitten emme tällä kertaa ottaneet? Kantoreppu jäi matkasta, enkä myöskään ottanut kantorinkkaa, vaikka harkitsin sellaista jossain vaiheessa ja ostinkin sellaisena käytettynä ennen matkaa.

Lentäminen

Lentomatkat menivät melko kivasti. Molempiin suuntiin oli yksi välikohtaus, jossa tyttö yritti taistella unta vastaan ja kiukutteli sitten jonkin aikaa ennen kuin nukahti syliin.

Niin joo, pitää myöntää myös sellainen, että tulomatkalla tyttö piti laittaa lattialle nukkumaan, sillä hän oli sylissä liian kuumissaan ja levoton. Mainittakoon nyt vielä, että se ei ole millään tavalla suositeltavaa, ja lapsenkin pitäisi olla turvavöissä penkillä.

Mennessä kävi hyvä tuuri, ja vieressämme jäi yksi paikka tyhjäksi, joten tyttö sai istua siinä. Toiseen suuntaan mennessä kone oli aivan täysi, ja lapsella ei ollut omaa paikkaa.

Tästedes lapselle pitääkin sitten ostaa aina oma paikka, ja hyvä niin. En haluaisikaan enää matkustaa niin, että hän istuu sylissä.

Asuminen

Tälläkin kertaa kiittelimme sitä, ettemme yöpyneet hotellissa, vaan vuokrasimme asunnon Airbnb:stä. Erillinen makuuhuone ja oma keittiö ovat oikein kivat, kun matkustaa lapsen kanssa.

Airbnb:n laillisuudesta New Yorkissa on ollut paljon keskustelua, ja on täysin mahdollista, että hotellialan lobbarit saavat kiellettyä palvelun toiminnan nykyisessä laajuudessaan. Käytä siis vielä, kun voit.

Syöminen ja ruoanlaitto

Kaksivuotiaan lapsen kanssa ruokarytmistä ei tarvinnut huolehtia enää niin paljoa kuin vuosi sitten, ja ruoka-ajatkin vaihtelivat vähän päivästä riippuen. Aamupalan ja iltapalan tyttö söi asunnolla suurin piirtein samoihin aikoihin päivittäin, mutta ravintoloissa syötiin miten sattuu.

Ruokaa ei näin lyhyellä matkalla tullut varsinaisesti laitettua, mutta lapselle keitettiin puuroa muutaman kerran ja parina aamuna paistettiin munakkaat. Jääkaappi oli kyllä kiva olla aamu- ja iltapalatarvikkeiden säilyttämiseksi.

Nukkuminen

Tyttö nukkuu matkoilla edelleen hyvin mielellään Koo-di Pop-up Bubble -matkasängyssä. Sen vetokejua ei kuitenkaan enää vedetä kiinni, vaan tyttö voi kulkea vapaasti sänkyyn ja sängystä pois halutessaan. Joinain aamuina hän kiipesikin sitten sänkyyn meidän väliimme ja jatkoi siinä uniaan aamuun saakka. Muutaman kerran hän myös palasi itse takaisin kuplaan vierestämme jatkamaan uniaan.

Jetlagia ei ollut oikeastaan lainkaan. Ensimmäisenä yönä tyttö heräsi pikkutunneilla ja tuli nukkumaan meidän väliimme. Seuraavina öinä hän nukkui suurin piirtein oikeaan aikaan paikallista aikaa.

Päiväunilla emme käyneet kertaakaan kämpillä, vaan tyttö otti unet rattaissa. Kerran taisimme yrittää nukuttaa häntä päiväunille asunnolla, mutta hän ei ollut yhteistyöhaluinen.

Nähtävyydet

Nähtävyyksiä emme juurikaan katselleet, mutta parissa museossa tai näyttelyssä ja kaupoissa tyttö kulki mukana.

Hän pysyi tyytyväisenä, jos sai välillä kävellä itse, mutta kyllä toisinaan paluusta rattaisiin saatiin neuvotella ja vuodattaa muutama kyynelkin. Sitä toki tapahtuu lähes päivittäin myös kotioloissa, joten business as usual. Yksi päivä oli sellainen, että tyttö ei minunkaan mielestäni päässyt kävelemään tarpeeksi, ja silloin hän oli myös hyvin pahantuulinen.

Iltamenot

Ulkona käytiin taas vuoroilloin, ei kuitenkaan joka ilta. Kun takana oli yksi vähäuninen yö lentokoneessa, pieni jetlagi ja vielä pitkät päivät kävelyä kaupungilla, joinain iltoina myös aikuiset kellistyivät pian lapsen jälkeen.

Mutta nyt kun meitä oli kolme aikuista matkassa, pääsimme ulos myös Rouvan kanssa kahdestaan, ja toisaalta iltamenoissa ei tarvinnut käydä yksin.

Niin, ja tällä kertaa uskaltauduimme myös pari kertaa illalliselle lapsen kanssa.

Ravintolat

Ravintoloiden suhteen olimme huomattavasti rennompia kuin vuosi sitten. Tyttö malttaa jo istua melko hyvin pöydässä, ja jos tilanne näyttää riistäytyvän käsistä, aina voi kaivaa esiin iPadin ja näyttää sieltä Mimiä ja Kukua.

Ja lapsihan syö aivan samoja ruokia kuin mekin, ja maistelee rohkeasti uusiakin asioita. Ei hän aina kaikesta tykkää, mutta kuitenkin.

Korkeita lastenistuimia ei löytynyt joka paikasta, mutta kaksivuotias ylettää tarvittaessa jo syömään aikuistenkin tuolilta, ainakin polvillaan.

Liikkuminen

Kantoreppu jäi siis kotiin, enkä olisi itse sillä enää halunnutkaan kanniskella lasta. Ultrakevyet matkarattaat toimivat erittäin hyvin, mutta ymmärrän kyllä hyvin myös sen, miksi monet eivät haluaisi lähteä niidenkään kanssa kaupunkiin.

Ongelma eivät ole kadut, niillä on helppo liikkua rattailla, vaan metroasemat. Niillä ei lähtökohtaisesti ole hissejä eikä edes liukuportaita. Minulle ei ollut ongelma kantaa rattaita lapsineen ylös ja alas portaita, mutta isompien rattaiden tai painavamman lapsen kanssa se olisi voinut jo ottaa voimille. Rouva ei myöskään voinut kuvitellakaan lähtevänsä yksin liikkeelle rattaiden kanssa, joten silloin kun minä lähdin yksin jonnekin pidemmälle, Rouva liikkui lapsen kanssa asunnon hoodeilla.

Yllättävä haste oli muuten päästä metroasemilla laiturialueelle, sillä rattaiden kanssa ei oikein pääse siitä portista, josta normaalisti kuljetaan. Joillain asemilla oli mahdollista vilauttaa viikkolippua lukijalle ja huitoa viereisessä kopissa istuvalle vartijalle, että hän avaisi isomman portin, joka on varsinaisesti hätäuloskäynti.

Mutta sitten oli niitä asemia, joilla ei ollut vahtia ja jonkun seurueesta piti mennä ensin läpi portista ja avata kyseinen hätäuloskäynti toiselta puolelta. Ja kerran, kun olin tällaisella asemalla kahdestaan lapsen kanssa, näytin niin kysyvältä portin väärällä puolella, että joku vieras tuli avaamaan minulle oven. Portti muuten sitten huutaa hälytysääntä todella kovaäänisesti, mutta sitä ei pidä säikähtää. Niin ne paikallisetkin siitä menevät.

* * *

Näin. Nyt olen sanonut tästä New Yorkin -matkasta kaiken, mitä piti sanoa. Sitten ruvetaankin odottamaan kesälomaa ja seuraavaa matkaa!  Se on jo varattu, ja asunnon vuokrasin Airbnb:stä, kun olimme Helsinki-Vantaalla odottamassa New Yorkin -koneen lähtöä. Mutta missä asunto sijaitsee? Kerrotaan joskus myöhemmin :)

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tässä kuvassa Punahilkan tuntemattomampi kaupunkilaisserkku Valkohilkka pakenee pientä urbaania sutta.

Ei sittenkään, vaan pieni tyttö valmistautuu yhteen viikon kohokohdista: saunailtaan! Päällään hänellä on mummolta ja papalta syntymäpäivälahjaksi saatu uusi kylpytakki.

Niin, meillähän on tosiaan nykyisin oma saunavuoro. Taloyhtiöömme rakennettiin putkiremontin ja sen jälkeen alkaneen ullakkorakennusurakan yhteydessä saunatilat, ja ne on nyt otettu käyttöön.

Saunatiloja on itse asiasssa kahdet. Ensimmäiset saimme käyttöön jo alkuvuodesta, ja niissä on vuoropäivin yleiset vuorot miehille ja naisille. Olemme käyneet tytön kanssa yleisillä vuoroilla jo parin kuukauden ajan ja totutelleet saunomiseen vähitellen. Ensimmäisillä kerroilla hän ei halunnut ollut saunassa muutamaa minuuttia kauempaa, mutta aina hän lähti sinne innoissaan seuraavalla kerralla.

Hän alkoi jo ehdotella lauantaiaamuisin heti herättyään: "Taana-aika!" Siis sauna-aika. En tiedä, mistä hän keksi, että oli juuri lauantai ja saunapäivä.

No nyt toukokuussa avautuivat siis vihdoin toiset saunatilat, ja meilläkin on nyt ihan oma viikkovuoro. Pieni istuu omassa pienessä kylpyammeessaan lauteiden alimmalla tasolla ja kauhoo vettä muovimukilla lattialle. Sauna sijaitsee ullakkotiloissa, ja niiden yhteydessä on myös kattoterassi, jonne on kiva mennä vilvoittelemaan ja ihailemaan kaupungin yli avautuvia hienoja näköaloja.

Vuoro on maanantaisin, sillä järkeilimme, että olemme silloin kaikkein todennäköisimmin paikalla saunomassa. Viikonloppuisin on niin usein muita menoja, että vuoro jäisi usein käyttämättä, ja muina arki-iltoinakin tuntuu olevan harva se viikko jotain poikkeuksellista.

Odotin itsekin kovasti saunavuorojen alkua. Meillähän oli sauna omassa asunnossamme vielä kaksi asuntoa ja kaksitoista vuotta sitten, mutta silloin sitä ei tullut käytettyä. Asunto oli pienehkö kaksio, ja sauna sijaitsi keskellä sitä. Kun saunan lämmitti, koko asunto oli pitkään lämmin ja kostea. Itse taas en jaksanut istua saunassa kymmentä minuuttia pidempään. Lopulta huomasimme, ettemme jaksaneet lämmittää sitä enää juuri koskaan.

Sen jälkeisissä asunnoissamme meillä ei ole ollut saunaa, eikä taloyhtiöissä edes saunatiloja. Tyydyin käymään saunassa kuntosalilla ja kesäisin mökillä - enkä oikeastaan edes osannut kaivata saunaa kotioloissa. Kunnes päätös saunatilojen rakentamisesta tehtiin.

Pitkään sitä ehdittiinkin jo odottaa, mutta nyt se siis on täällä!

Taana-aika!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tänä viikonloppuna oli helppoa rakastua Helsinkiin. Kesätapahtumat täyttivät kadut, ja kaupunki kuhisi iloisista ihmisistä kesäisissä vaatteissaan. Aurinkoinen ja helteinen sää houkutteli kaduille ja rannoille nekin, jotka eivät osallistuneet mihinkään tapahtumaan, ja lämpöä riitti pitkälle iltaan. Lauantai-iltana vielä yhdeksän aikoihin iltalenkille lähtiessäni lämpömittari näytti 24:ää.

Jopa kaikkein tutuimmat ja täysin arkisetkin paikat näyttivät niin paljon iloisemmilta ja eläväisemmiltä kylpiessään lämmössä ja auringonpaisteessa.

Keskustan ravintolat olivat avanneet ikkunansa, ja tunnelma oli kuin... no, jossain muualla, missä on aina lämmintä.

Mekin päädyimme perjantaina hetken mielijohteesta nauttimaan omenaiset drinksut Brondaan Etelä-Espalanadille käytyämme ensin taaperotanssissa ja sushi-illallisella Fuku Sushi Buffet'ssa (Fredrikinkatu 36).

Olin iloinen sekä Maailma kylässä -festivaalien että Siivouspäivä-kirpputoritapahtuman puolesta, sillä sään kanssa ei olisi voinut käydä parempi tuuri. En kyllä tällä kertaa ehtinyt osallistua kumpaankaan, sillä olin jo aiemmin päättänyt viedä tytön viikonloppuna Linnanmäelle, jos säät sen vain sallisivat.

Asiaa ei tarvinnut kahdesti harkita lauantaina.

Pieni on edelleen liian pieni lähes kaikkiin laitteisiin, mutta Pallokaruselli, Rumpukaruselli, Vankkuripyörä ja Kotkot tarjosivat viihdykettä juuri niin pitkäksi aikaa kuin oli tarvetta, ja sitten olikin jo aika lähteä syömään.

Nautimme lauantai-illallisen Döner Harjussa (Fleminginkatu 23). Kävimme siellä nyt ensimmäistä kertaa, ja kerta ei varmasti jäänyt viimeiseksi!

Ravintola tarjoaa tasokkaita kebabannoksia, ja täytyy sanoa, että oma lammasleipäni oli varmasti paras kebab, jonka olen koskaan syönyt. Rouva sanoi omasta lammaslautasestaan lähes samaa, tosin sillä poikkeuksella, että hän ei ole kuulemma koskaan aiemmin syönyt kebablihaa. ("What?" Se oli minunkin reaktioni.)

Hassua, mutta tuntuu aivan kuin olisi ollut jollain pienellä lomalla. Ei vain lämmön puolesta, vaan myös siksi, että kerrankin oli aikaa kuljeskella kiireettömästi kaupungilla ja käydä hetken mielijohteesta ulkona syömässä koko perheen kanssa.

Tämä pitäisi ottaa tavaksi.

Share

Pages