Ladataan...
Isyyspakkaus

"Isi, miksi sinulla on tuollaiset housut?"

Sinähän halusit, että kaikki laittavat jotkin juhlavaatteet, kun on vappuaatto. Äidilläkin on mekko, ja isi halusi laittaa tällaiset valkoiset housut.

"Mutta kun ne on löpsöt."

Neiti 2,9 v

"Ja miksi sinulla on tuollainen paita?"

...

Hauskaa vappua kaikille muillekin, joiden asuvalinnat ovat vähintään yhtä kyseenalaisia!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö - Paulig

Tunnetko jonkun isän - tulevan, tuoreen tai vaikka kokeneemmankin?

Nyt voit ilmiantaa hänet Pauligille, joka arpoo viidelle onnekkaalle Cupsolo-isyyspakkaukset! Pakkaukseen sisältyy Cupsolo Empire -kapselilaite, laitteeseen sopivat kahvit, jotain kivaa vauvalle ja jotain vielä isällekin!

Minut Paulig haastoi puolestaan tarinoimaan vanhemmuudesta, mikä oli oikeastaan yllättävän vaikeaa, kun ottaa huomioon, että minun Isyyspakkauksessani olen tarinoinut vanhempana olemisesta useamman kerran viikossa jo liki kolme vuotta. Onko jotain jäänyt kertomatta?

Vanhemmuuteen liittyy paljon kuluneita fraaseja, ja olen käyttänyt varmasti jo kaikki kliseet siitä, miten lapsi on laittanut elämän ja sen prioriteetit kaikin puolin uusiksi. Paljon isoja tunteita ja uusia tilanteita, jotka jokainen uusi vanhempi kohtaa omalla tavallaan.

Pohdin edelleen usein sitä, miten ihmeellistä on, että kokonainen ihminen voi ilmestyä täysin tyhjästä ja on yhtä aikaa aivan samanlainen kuin kaikki muutkin ja silti aivan omanlaisensa. Ja sitten hän alkaa imeä tietoa ympäristöstä ja tehdä asioita itse.

Ja siitä päädyin pohtimaan, mikä minut on ylipäänsä yllättänyt isänä.

"Ei saa kuvata!"

Ensimmäinen yllätys oli se, miten yksilöllisiä lapset ovat. Tietysti tiesin, että isommat lapset ovat kiinnostuneita eri asioista, mutta se, että aivan pienet vauvatkin ovat niin omia persooniaan, pääsi yllättämään. Vaikka kuinka kuuntelisi jonkun toisen vanhemman neuvoja, niiden soveltaminen omaan elämään ei aina onnistukaan.

Luulin esimerkiksi aivan aidosti, että kaikki lapset imevät tuttia ja juovat tuttipullosta ja niistä vieroittaminen olisi jotenkin ongelmallista. Meidän tyttömmepä ei suostunut pitämään suussaan kumpaakaan, vaikka niitä sinne tyrkytettiinkin. 

Luulin myös, että kaikki lapset rakastaisivat soseita ja mietoja makuja kuten porkkanaa. Sittemmin kävi ilmi, että tyttö vihaa erityisesti porkkanasosetta, ja sosekeitoista hän ei välitä edelleenkään.

Toisaalta joissain asioissa tyttö tuntuu toimivan niin hämmästyttävän samalla tavalla kuin miljoonat muutkin pikkuprinsessat. Röyhelömekot. Rusetit. Kimaltelevat korut. Kruunut. Kaikki vaaleanpunainen. Wau. Sieltä se prinsessakausi tuli, vaikka sitä ei ole ainakaan tietoisesti yritetty edistää. Ei tietenkään myöskään estää.

"Ota kiinni!"

"Isi, yritä taas ottaa kuva!"

Kaksivuotiaan vahvaa tahtoa ja kiukkukohtauksia ei voi myöskään ymmärtää ennen kuin ne osuvat omalle kohdalle. Lapsi lukee vanhempiensa tunnetilat sekunnissa ja kommentoi niitä. Hän myös tietää, miten äidin ja isin saa hermostumaan, ja osaakin painaa juuri oikeasti nappuloista saadakseen sen tapahtumaan. Täysin tarkoituksellisesti.

Silti eniten yllättää se, miten nopeasti lapsi kasvaa ja miten perillä hän onkin asioista. Hänen seurassaan on nykyisin todella varottava, mitä suustaan päästää ja vaihdettava välillä salakieleen. Englanti ei taida toimia enää montaa vuotta.

"Ei saa kuvata!"

"Ota taas kuva!"

Yksi yllätys on ollut muuten myös se, miten lapsi juoksee karkuun nähdessään kameran. Vain harvoin hänet saa poseeraamaan, mikä aiheuttaa pieniä haasteita bloggarille.

Sainpas napattua!

Ja tämän kuvaushipan jälkeen onkin jo iltapala-aika.

Pienelle jogurttia ja kotitekoista mysliä, ja isille Paulig Cupsolo Chai Latte. Nam. Eipä olisi tämän juoksun keskellä ehtinyt muunlaista lattea keitelläkään.

Entä sinä? Kerropa, mikä sinut on yllättänyt vanhempana.

Muista myös osallistua arvontaan ilmiantamalla isä Pauligin Cupsolo-isyyspakkauksen kampanjasivulla: http://www.paulig.fi/cupsolo-isyyspakkaus!

Cupsolo-isyyspakkauksen tärkein osa on Cupsolo Empire -kapselilaite, jolla pyöräyttää nopeasti kahvit vaikkapa silloin, kun yöunet ovat jääneet lyhyiksi. Pakettiin voi valita myös laitteeseen sopivia kapseleita, vauvatuotteen ja hoitotuotteen isälle. Onnea arvontaan!

Kampanja-aika on 27.4. - 15.5.2015, ja voittajat arvotaan 30.5.2015 mennessä.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

En muista, oliko ajatus yhteisestä ruokamatkasta Tampereelle meidän vai ystävämme Annen idea, mutta sen muistan, että idea oli kaikista osapuolista loistava. Edellisestä Tampereen-visiitistä olikin ehtinyt vierähtää jo pitkä tovi.

"Mitä te siellä Tampereella sitten teette?" joku kysyi.

"Syömme", vastasin. "Niin paljon kuin ehdimme yhden yön reissulla."

Tarkemmin sanottuna Pikkubistro Kattilassa, Pyynikin munkkikahvilassa, Ravinteli Pork and Moressa ja Cafe Pispalassa.

* * *

Lähdimme liikkeelle koko perheen voimin, ja myös Eppu pääsi mukaan matkaan.

Anne liittyi mukaan Pasilasta ja toi mukanaan puuhakassin, joka ilahdutti kovasti pientä prinsessaa. Puuhalehden mukana tulleet "kruunu" ja "taikasauva" pääsivät heti käyttöön.

Ja "prinsessakameralla" otettiin kuvia koko viikonloppu.

Perillä Eppu sai jäädä hotelliin nukkumaan, ja me suuntasimme radan ali kohti... ruokaa!

* * *

Culinaria Keittiöelämää

Aleksis Kiven katu 13, Tampere
https://www.facebook.com/keittioelamaa

Ennen lounasta ehdimme poiketa italialaisia herkkuja myyvässä Keittiöelämää-liikkeessä. Lapsi oli siihen mennessä nukahtanut rattaisiin - taikasauva kädessään.

Rouva löysi mm. kauniita kuivattuja veriappelsiinikiekkoja...

...ja ihania suolattuja Sisilian kapriksia!

* * *

Pikkubistro Kattila 

Hallituskatu 5, Tampere
http://www.pikkubistro.fi/

Kattilan "brunneri" tarjoillaan lauantaina 12 ja 16 välillä. 18 euron menussa on kolme annosta, ja sen hinta-laatusuhde on hyvin kohdallaan.

Lohipastramia alkuun.

Ja ylikypsää possun kylkeä tai parsarisottoa pääruoaksi. Aivan täydelliset pääruoat.

Lapsikin heräsi päiväuniltaan juuri sopivasti alkupalojen jälkeen.

Jälkiruoaksi tarjottu mustikka-valkosuklaamoussekin ihastutti kaikkia.

* * *

Pyynikin munkkikahvila

Näkötornintie 20 ja Keskustori 1, Tampere
http://www.munkkikahvila.net/

Niin moni oli kehunut Pyynikin munkkeja, että päätimme käydä maistamassa munkit paikan päällä Pyynikillä. 

Ja olivathan ne munkit aivan mahtavat! Miten niiden rakenne olikin juuri niin oikea? Ja mistä ihmeestä Helsingissä saisi yhtä hyviä?

Munkkeja ei muuten tarvitse lähteä hakemaan Pyynikiltä asti, vaan niitä saa myös Tampereen Keskustorin laidalla olevasta kahvilasta, jossa kävimmekin sunnuntaina vielä ennen lähtöä. Sitä ennen ehdimme tietysti syödä muuallakin.

* * *

Ravinteli Pork and More

Aleksanterinkatu 29 B, Tampere
http://www.porkandmore.fi/

Illallispaikaksi valitsimme Ravintelien Bertha ja Huber omistajien uuden Ravinteli Pork and Moren.

Alkupaloiksi pieniä naposteltavia juttuja. Erityisesti on mainittava pikkelöidyt kasvikset, possunkamarasta tehdyt rapeat sipsit ja ylikypsän omenapossun. Wau.

Pääruoaksi otin ribsit, vaikka niiden syöminen onkin vähän sotkuisaa puuhaa. Onneksi maku oli kuitenkin vaivan arvoinen.

Silti sanoisin, että jos minun pitäisi nyt valita uudelleen Huberin ja Pork and Moren välillä, menisin Huberiin.

* * *

Minibaari

Aleksanterinkatu 29, Tampere
http://www.minibaari.com/

Kun Rouva lähti illallisen jälkeen viemään tyttöä nukkumaan ja pitämään Epulle seuraa, me suuntasimme Annen kanssa vielä viereiseen Minibaariin drinkeille.

Suosittelen, loistopaikka. Esim. tämä kuvassa näkyvät Cucumber Sour ja Rattlesnake olivat erittäin raikkaita. Baarista saa myös Kyrö Distilleryn ruisviskiin ja giniin tehtyä drinkkejä, joten lasinalusissakin vilahtelevat Kyrön poikien paljaat posket.

* * *

Cafe Pispala

Pispankatu 30, Tampere
https://www.facebook.com/cafepispala

Ai että tällaisten paikkojen löytäminen saa mielen hyväksi! Kiitos siis heille, jotka kertoivat Rouvalle Cafe Pispalasta. Eipä muuten olisi tullut mieleenkään, että keskellä Pispalanharjun puutaloaluetta olisi erinomainen amerikkalaistyyppinen brunssipaikka.

Munakokkelit, skonssit, pannukakut: kaikki aivan erinomaisia!

* * *

Vielä ennen paluuta ehdimme käydä Tampereen taidemuseossa katsomassa Janne Laineen Silence-näyttelyn ja Muumilaakson.

Ja sitten vielä Munkkikahvilaan. Hei, jätäpäs isillekin vähän!

Kiitämme Tamperetta ja palaamme taas toisen kerran saman asian ääreen. Ruoan!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Muistatko vielä tämän jutun kuntokuuristani ja Lifted.fi:n verkkovalmennuksesta?

Ja kuinkas sitten kävikään?

Kylläpä nolottaa tunnustaa, mutta nyt on päässyt ote repsahtamaan pahasti. Matkaa voi syyttää vain osittain, vaikka sen vuoksi rutiini katkesikin sitten lopullisesti. Nyt olisi ryhdistäytymisen aika, mutta siihen tarvitsisi jonkin motivaattorin.

Taisivat Liftedin kaverit lukea ajatukseni, sillä he kutsuivat minut tutustumaan heidän uuteen Lifted FIT -verkkovalmennukseensa. 

Valmennus alkaa ensi maanantaina, 27.4.2015 ja kestää kahdeksan viikkoa. Viikkottaiset treeniohjelmat ja "just press play"-kehonpainotreenivideot. Lupaavat, että pääsisin "juhannukseksi pysyvästi kuntoon".

Mietitäänpäs hetk... KYLLÄ!

Ja nyt kun olen kirjoittanut siitä internetiinkin, siitä ei voi enää livistää.

Valmennukseen voivat ilmoittautua muutkin, jotka kaipaavat lisäintoa liikuntaan, ja Liftedin Jukka lupasi lukijoilleni 10 % alennusta kokonaishinnasta koodilla "isyyspakkaus". Normaali hinta on 77 euroa kuukaudessa.

Ensi maanantaita odotellessa.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallisessa yhteistyössä Rovio Entertainment

On jännää, miten niin moni tuntee meidät bloggarit vain blogiminän kautta, vaikka oikeastaan suurimman osan ajasta teen itsekin aivan jotain muuta kuin mistä kirjoitan blogiini. Ja toisaalta bloggarina on joskus todella vaikea tarttua vaikkapa perhe- tai ruoka-aiheeseen, kun ajatukset pyörivät jossain aivan muualla.

Minulla se ”aivan jossain muualla” tarkoittaa käytännössä peli- ja viihdebisnestä, ja viime aikoina ajatusten keskiössä on ollut muun muassa Angry Birds Stella POP!

Ja on oikeastaan hassua kirjoittaa jutun yläreunaan "kaupallisesta yhteistyöstä", kun kyseessä on jotain, joka on myös oman työn tulosta.

Sivusin jo muutama viikko sitten työasioita jutussani, jossa kerroin siitä, miten päädyin Roviolle. En ole kuitenkaan tullut koskaan kertoneeksi tarkemmin, mitä oikeastaan teen työkseni, vaikkei se mitenkään salaista ole.

Olen ehtinyt vaihtaa tehtäviä jo kertaalleen, ja viimeisen vuoden aikana olen ollut projektinhallintatehtävissä ja auttanut pelitiimejä ja tuottajia käytännössä kaikkien uusien pelilanseerausten ja tärkeimpien päivitysten koordinoinnissa. Omalla pöydälläni ovat olleet mm. Angry Birds Epic, Angry Birds Stella, Angry Birds Transformers, Angry Birds GO!, Plunder Pirates, Jolly Jam ja viimeisimpänä globaalina julkaisuna Angry Birds Stella POP!

Käytännön projektinhallintatyön ja koordinoinnin lisäksi olen ollut mukana kehittämässä projektinhallinnan käytäntöjä, prosesseja ja työkaluja ja jalkauttamassa koko firman laajuista pelituotantomallia. Suomeksi sanottuna kehystä, joka kertoo, mitä vaiheita pelituotannossa on, mitä kultakin projektin osapuolelta odotetaan missäkin vaiheessa ja mitä pitää olla tehtynä ennen kuin produktio etenee vaiheesta seuraavaan.

Konkreettisimmillaan tämä on tarkoittanut julkaisua lähestyvien pelien kanssa pidettäviä viikkopalavereja, joissa seurataan, että eri osapuolten tehtävät etenevät suunnitellusti, tiimirajat ylittävät tehtävät tulevat hoidettua, kaikki tietävät, mitä riskejä produktiossa on ja jokaisella osapuolella pelitiimistä markkinointiin ja asiakaspalveluun on yhteinen käsitys tuotteesta, sen julkaisuaikataulusta ja tuotannon tilanteesta.

Stella POP! on toinen Angry Birds Stella -perheen peleistä, ja sen keskiössä ovat alkuperäisestä Angry Birdsistä omille teilleen pompsahdellut Stella-lintu omine kavereineen.

Peli yhdistää vanhoista änkkäreistä tutun ritsan toiseen klassiseen peligenreen, kupla-ammuskeluun. Kentissä on erilaisia tehtäviä, mutta perusidea on sama: yritä muodostaa vähintään kolmen saman värisen kuplan ryhmiä, ja ne poksahtavat pois.

Pelin suola ovat kuuden osuman suorat: kun saat kuudella peräkkäisellä kuplalla onnistuneen osuman, saat erikoiskuplan, joka on jokaisella linnulla erilainen.

Todella koukuttavaa, ja peli on saanutkin yleisesti ottaen hyvän vastaanoton. Stella POP:in ympärillä tapahtuu tänä keväänä enemmänikin, ja pelin kehittäjät ovat luvanneet sekä säännöllisiä lisäkenttiä että hauskoja yllätyksiä. Itse pelasin kaikki kentät läpi NYC:in matkalla, ja odotin kovasti seuraavaa päivitystä ja uusia kenttiä. Se julkaistiinkin tällä viikolla!

* * *

Kun vihjasin töissä, että voisin kirjoittaa blogiini tästä pelistä, Stellan markkinoinnista vastaava Ella kiikutti minulle kassillisen pinkkiä kamaa arvottavaksi teidän kanssanne.

Stella-pehmolelu, toinen pienempi pehmolelu, Stella Telepod-leluja (ensimmäiseen Angry Birds Stella -peliin), Stella-purukumia, Stella-saippuakuplia, Stellan huippuhieno kakkukirja, Stella-luonnoskirja, Angry Birds -kakkukirja ja vieläpä harvinainen Stella-hupparikin lasten koossa! (Voittajat saavat valita sopivan kokoisen hupparin.) Ja Stella-pelistudiosta vastaava Heini lupasi pakettiin vielä Stella POP! -julisteet.

Ja arvatkaas mitä, minulla on arvottavaksi kolme tällaista pakettia!

Mitäs pidätte? Minun mielestäni tämä on aika mahtava setti!

Voit osallistua arvontaan jättämällä kommenttikenttään sähköpostiosoitteesi sekä kertomalla, millaisia pelejä pelaat itse mieluiten. Sisäänkirjautumaton käyttäjä voi jättää sähköpostiosoitteensa niin, että se näkyy vain bloggarille.

Arvontaan osallistuvat kaikki vastaukset, jotka on jätetty su 3.5.2015 klo 18:00 mennessä.

Arvonta on päättynyt. Kiitos kaikille osallistujille!

Ja kävi muuten niin hassusti, että minusta tuli sittemmin puolivahingossa myös pelituottaja, mutta palataan siihen aiheeseen toisessa postauksessa.

Lataa Angry Birds Stella POP! tästä linkistä
Lisätietoja: http://stella.angrybirds.com

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Brunssi on se juttu New Yorkissa. Jos minun pitäisi valita brunssien ja illallisten väliltä, ottaisin ehdottomasti brunssit. Niillä saa usein rahoilleen enemmän vastinetta, ja ne ovat hyvin erityyppisiä kuin Suomessa.

Lomalaisille tällainen myöhäinen aamiainen sopii erittäin hyvin - kun vaan antaa lapselle yhden aamupalan heti, kun hän herää. Ja lomalaisille sopii hyvin myös sekin, että brunsseilla on usein tarjolla erinomaisia bloody maryja!

Tässä jutussa esittelen peräti yhdeksän paikkaa, joissa kävimme joko aamiaisella tai brunssilla. "Tom-ay-tos, tom-ah-tos".

Mennäänkö tällä kertaa vaikka etelästä pohjoiseen, noin niin kuin suurin piirtein? Lower East Side, Nolita, SoHo, Brooklynin Williamsburg, East Village, West Village, Chelsea ja Gramercy Park.

Russ & Daughters Café

127 Orchard St, Lower East Side
http://www.russanddaughterscafe.com/

Oikeastaan halusin vain aloittaa tällä paikalla.

Bagelit ovat yksi New Yorkille hyvin ominaisista jutuista, ja paikalliset väittävät, että bagel ei maistu missään samalta kuin New Yorkissa. Monien mielestä kaupungin parhaat bagelit tarjoilee puolestaan 100 vuoden (!) kokemuksella Houston Streetin Russ & Daughters, jolla ei vaan ole valitettavasti ollut lainkaan asiakaspaikkoja.

Vaan nyt on! Ei kylläkään alkuperäisen delin yhteydessä vaan siitä muutama kortteli alaspäin.

Ja tätä ei tarvitse paljoa selitellä. Herkkua. Kannattaa ehdottomasti ottaa bagelin rinnalle kuvassakin näkyvät pikkelöidyt vihannekset.

Juoma on puolestaan hauska alkoholiton shrub, joka tehdään hedelmämehusta ja etikasta. Kannattaa maistaa!

The Egg Shop

151 Elizabet St, Nolita
http://www.eggshopnyc.com/

The Egg Shopin löysimme, kun useampi Rouvan seuraama NYC:iläinen Instagram-kuvaaja oli tägäillyt kuviaan tähän paikkaan. Enkä ihmettele suosiota!

Annoksiin liittyy olennaisesti kananmuna, ja sen rinnalla tarjotaan kaikkea muuta hyvää. Rouvan Spandex sisälsi mm. misolla maustettua quinoaa ja avokadoa, ja omassa El Caminossani oli pulled porkia ja avokadoa. Nam.

Laseissa olevien aamupäivähömpsyjen nimet jo unohdin.

Jack's Wife Freda

224 Lafayette St, SoHo
http://jackswifefreda.com/

Jack's Wife Fredasta vinkkasin jo pari vuotta sitten, mutta hyvää paikkaa voi vinkata useamminkin.

Minun olisi oikeastaan tehnyt mieli ottaa sitä samaa, ihanaa shakshukaa, eli mausteisessa tomaattikastikkeessa kypsennettyjä kananmunia, kuin viimeksikin, mutta päädyin silti Madame Freda -leipään. Niin simppeliä, niin hyvää. Rouvakin hykerteli burgerinsa kanssa.

Jälkiruokavohvelin juttu on puolestaan ruusuvesi. Tämä Rosewater waffle siis maistuu hennosti ruusulle, mikä kuulostaa hassulle, mutta maistuu - aah - niin ihanalle.

Allswell

124 Bedford Ave, Williamsburg, Brooklyn
http://allswellnyc.com/

Olemme aiemmin käyneet useamman kerran brunssilla Brooklynin puolella ja Williamsburgissa, mutta tällä kertaa "sinne asti" lähteminen tuntuikin jotenkin vaivalloiselta. Rouva ei ollut myöskään enää yhtä innostunut Beacon's Closet -vintageliikkeestä, sillä hän kertoi, ettei hän enää viime vuonna löytänytkään kaupasta vaatteita entiseen tapaan. Liikehän oli silloin muuttanut toiseen paikkaan.

Well, päätimme, että kyllä meidän yhdellä brunssilla on käytävä Williamsburgissakin, ja koska Eggissä oli käyty jo niin monta kertaa, päädyimme Time Outin suositusten mukana Allswelliin.

Farrosalaattia ja flatbreadia lehtikaalilla ja kananmunalla. Olisi ehkä pitänyt syödä vähän enemmän, että osaisi sanoa muutakin kuin että ihan kiva paikka ja ruokakin maistui.

Prune

54 E 1st St, East Village
http://prunerestaurant.com/

Prune oli listalla myös kaksi vuotta sitten. Silloin se oli mainittu jossain juttussa kaupungin parhaana brunssina ja erinomainen se oli edelleen. Klassinen Eggs benedict ja mukavan mausteinen Huevos rancheros olivat "nam".

Jälkiruoaksi lupasin tytölle (=odotin itse kovasti) "hollantilaista" pannukakkua.

En tiedä, syövätkö hollantilaiset pannukakkunsa vaahterasiirapin ja kinkun kanssa, mutta täällä sitä pidetään ihan normaalina. Ja toimii yllättävän hyvin.

Mutta voi, nyt jäi kaivelemaan se, että olimme brunssilla sunnuntaina ennen klo 12:ta.

Ja mitäs se tarkoittaa?

Ei Bloody Maryja! Ja tarjolla kun olisi ollut niin monta variaatiotakin. No, jotain on jätettävä ensi kertaankin.

Buvette

42 Grove St, West Village
http://www.buvette.com/

Buvettesta kerroin jo edellisessä illallisjutussa, mutta tällä brunssilla kävimme itse asiassa ennen sitä. Istuimme hassusti täsmälleen samassa pöydässä myös tällöin. 

Julkaisin jokin aika sitten täydellisen munakokkelin ohjeen. Se on tehty juuri Buvetten julkaiseman keittokirjan ohjeella, ja samaa munakokkelia on tässä Rouvan leivän päällä!

Minun oli puolestaan maistettava aamiaisvohvelia pekonilla, munalla ja vaahterasiirapilla, koska... hei, aamiaisvohveli pekonilla, munalla ja vaahterasiirapilla!

Ja koska vohvelia ei voi syödä liikaa, otimme sellaisen vielä jälkiruoaksikin, ja aloimme haaveilla samalla sellaisesta vohveliraudasta, jolla saisi tällaisia paksuja vohveleita, joissa on syvät kolot. (Nykyisen, aidon 1980-luvun vohvelirautamme saimme äidiltäni, ja sen johtokin on jo korjattu maalarinteipillä.)

Joseph Leonard

170 Waverly Place, West Village
http://www.josephleonard.com/

West Villagen Joseph Leonard sijaitsee aivan Buvetten lähistöllä. Tähän paikkaan päädyimme Issues-blogin Inken suosituksesta, joten kiitokset sinne päin. Kiva paikka ja hyvät ruoat.

Erityisesti Rouvan ballsit olivat paitsi miehekkään kokoiset myös erityisen maukkaat. Rouva ihasteli myös yrttiflatbreadin sisällä ollutta härkäpapupestoa.

Tipsy Parson

156 9th Ave, Chelsea
http://www.tipsyparson.com/

Tipsy Parson on hyvä paikka pitää mielessä aurinkoisella ilmalla.

Ai miksi?

No siksi, että aivan sen lähistöllä kulkee vanhasta tavarajunaradasta tehty ja katutason yläpuolella kulkeva puisto, High Line. Mekin valitsimme tämän paikan Time Outin parhaiden brunssien listalta juuri siksi, että pääsisimme sitten käymään puistossa brunssiseuraksi liittyneiden ystäviemme kanssa.

Ruoankin puolesta paikka oli oikein suositeltava, ja täältä sai myös yhtä suosittelun arvoista klassikkoa: Shrimp and grits. Siis katkarapuja ja mannapuuron kaltaista maissipuuroa kastikkeella. Mukavan rapsakat pekonipalat.

Rouva kertoi, että myös hänen Farmstand-annoksena oli hyvää.

Maialino

2 Lexington Ave, Gramercy Park
http://maialinonyc.com/

Maialino on The Egg Shopin lisäksi toinen Instagram-löytömme. Rouvan seuraama NYC:iläinen ruokavalokuvaaja käy täällä kuulemma usein aamiaisella, joten mekin menimme katsomaan, mistä on kyse.

Ravintola on hotellin ravintola, mikä on aina ihan hintsusti epäilyttävää, mutta ainakin tässä tapauksessa aivan suotta. Molemmat leipämme (Croque Signora ja Salsiccia) olivat mahtavat ja tavallaan lapsen vuoksi tilattu Cacio e pepe, eli pecorinolla maustettu pehmeä munakokkeli, niin törkeän hyvää, että meinasi itku tulla. Siis miten niin yksinkertainen voi olla niin maukasta?

* * *

Ja voih, tässä olikin New Yorkin -juttusarjani tällä kertaa.

Vaan eiköhän tänne tulla taas uudelleen.

* * *

Loppuun vielä muutama täysin aiheeseen liittymätön kuva, joita en saanut mahtumaan mihinkään muuhun juttuun.

 Ja näiden kuvien myötä kiitän mielenkiinnosta ja siirryn ensi kerralla muihin aiheisiin.

Have a good one!

Share

Pages