Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Raikastamo

Pillimehuistaan ja limuistaan tuttu Raikastamo on tuonut kauppoihin litran mehupurkit. Niistä löytyy pillimehuista tutut maut: omena-päärynä ja karpalo-viinirypäle, ja saatavilla on myös omena- ja appelsiinitäysmehut, kaikki tietysti luomua.

Oli kiva saada uusia mehuja maistettavaksi, sillä omaa omenamehua emme saa vielä muutamaan viikkoon. Otimmekin mehuja viikonloppuna mukaan mökille ja nautimme niitä syystöiden lomassa eväiden kanssa.

Epäilen, että omat omenamme olisivat mehustuskunnossa kahden tai kolme viikon pääästä. Omenaa tulee vähemmän kuin viime vuonna, mutta kyllä niistä silti joitain kymmeniä litroja mehua saa puristettua.

"Hei, miksi täällä on pillimehua?" kysyi tyttäreni. Hän tunnisti heti tutut kuviot purkkien kyljistä.

"Eivät ne ole pillimehuja, vaan samoja mehuja isommissa purkeissa", kerroin.

"Siis mitä?"

"Niin, ne ovat siis aivan samoja mehuja kuin mitä olemme ostaneet pillimehuina, mutta nyt ne ovat niissä litran purkeissa eikä niissä ole pilliä."

"Ahaa! Saanko minä kaataa?"

Raikastamon mehut ovat luomutuotteita, ja kaikki niiden sokeri on peräisin vain hedelmistä ja marjoista. Valmistuksessa ei myöskään käytetä muuta kuin luomuhedelmien ja marjojen tiivistemehuja ja vettä.

Ei tarvitse kuitenkaan pelätä, että lopputulos olisi lapsia puistattavan hapan, vaan mehut ovat itse asiassa jopa makeita.

Tiedän siis, mitä mehua on toivelistalla seuraaviin lastenjuhliimme!

Raikastamon mehuja on saatavilla hyvin varustetuista ruokakaupoista kautta maan.

Voit myös osallistua arvontaan jättämällä terveisesi ja sähköpostisi postauksen kommenttikenttään. Kaikki viimeistään su 24.9.2017 vastanneet osallistuvat arvontaan, jossa voittaja saa kotiinsa sadan euron arvoisen lähetyksen Raikastamon mehuja! Niillä järjestää jo muutamat juhlat!

Kyllä nyt jaksaa taas juosta! Toivotaan, että ilmat pysyvät yhtä kauniina pitkälle syksyyn.

 

Lue lisää: raikastamo.fi/isot/

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tein tällä viikolla toistaiseksi viimeisen työmatkani Englantiin.

Olen viimeiset puolitoista vuotta tehnyt projektia yhdessä brittiläisen pelifirman kanssa, mutta se pesti vetelee nyt viimeisiään. Peli, siis Angry Birds Transformers, jatkaa kyllä vielä eloaan, mutta jään kahden viikon päästä hoitovapaalleni, ja kun palaan töihin, en palaa enää samoihin tehtäviin ja projekteihin.

Tämä on kerrottu nyt avoimesti myös yhteistyökumppaneilleni, ja yksi tämän reissun päätavoitteista olikin käydä läpi projektin resursointia, rooleja ja vastuita tästä eteenpäin.

Määränpääni, Royal Leamington Spa, on kaupunki, johon sinulla ei luultavasti ole koskaan asiaa ellet satu olemaan tekemisissä siellä toimivien pelifirmojen tai autoteollisuuden kanssa. Kylpylääkään ei kaupungissa enää ole, sillä entinen kuuluisa kuninkaallinen kylpylä, Royal Pump Rooms, on muutettu taidemuseoksi. Menneistä kulta-ajoista muistuttaa vielä paikallinen erikoisuus, Leam-joen varrella oleva Elephant Wash, siis elefanttien pesupaikka, jota kaupungissa vierailevat sirkukset tarvitsivat käyttöönsä.

* * *

Olisi ollut kiva ottaa matkalta joku kiva kuva jostain kivasta englantilaisesta ruoasta, mutta juuri tämän parempaan en pystynyt. 

Se on Aubrey Allez -nimisestä paikasta noudettu paahtopaistisämpylä, jossa on piparjuuri- ja sinappikastiketta. Todella hyvää - mutta ei erityisen kuvauksellista. Kumppanimme olivat heikkona saman paikan possusämpylään, joka tarjoillaan omenasoseen kanssa. Söin sen viimeksi, ja pidin ehkä tästä paahtopaistista kuitenkin enemmän.

Kuvauksellisuudellaan samaa luokkaa on Fish & Chips, tämä The Old Library-pubin tarjoamana. Annos on upgradeattu niin, että kalan kuorrutuksessa on mukana olutta (beer-battered cod) ja annos tarjottiin kastikkeiden ja leivän kanssa. Yllättävä lisä oli taikinakuoressa uppopaistettu makkara. Nyt ei tarvitsekaan vähään aikaan syödä uppopaistettuja asioita. Hämmentävintä oli kuitenkin se, että ruoka ja iso olut maksoivat suurin piirtein saman verran kuin pelkkä olut Suomessa.

Koska mukanani oli kaksi kollegaa, ja Leamingtonin-reissu oli heille ensimmäinen, halusin näyttää heille edellisiltä matkoilta tutun The Drawing Board -pubin, jossa kävimme illallisella.

Sarjakuvateemalla sisustettu pubi tarjoaa peruspubiruokaa fiinimpää sapuskaa, mutta ote on silti mukavan ronski. Tässä possunkylkeä, "black pudding bon bon" ja omenaa.

Jälkiruoaksi valisin lämmintä malibu-ananas-riisivanukasta ja kookos-jogurttisorbettia. Hyväähän se oli, kuin riisipuuroa edellä mainituin lisämaustein.

Aamiaisella ei sen sijaan uskalla leikkiä, vaan menin varmimman kautta. Bill'sin Eggs Benedict ja Baked Beans ja jälkiruoaksi vielä mustikka-banaani pannukakut.

Ruokapöytien ulkopuolella saimme sovittua, mitkä ovat tavoitteet ja prioriteetit pelin kehityksessä ensi vuodelle, ja matka oli hyvin onnistunut ja tuottoisa.

Nyt alkaa olla melkeinpä työt tehtynä tältä erää. Kaksi viikkoa on periaatteessa jäljellä, mutta projektien suhteen ei ehtine tulla juurikaan uusia asioita eteen ennen kuin aloitan vapaani. Vähän haikea olo.

 

Havaintoja edelliseltä Englannin-matkaltani täällä.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Pikavinkki: Helsinki Design Weekin lasten viikonloppu on taas täällä! Tapahtuma järjestetään 16. - 17.9.2017 klo 10 - 16, ja kerta on jo viides. Paikkana on jälleen Suvilahden Kattilahalli, jossa luvassa on askartelua, rakentelua, arkkitehtuuria ja design-brändejä.

Nämä kuvat ovat viime vuoden tapahtumasta, jolloin meillä oli niin hauskaa, että nyt menemme ehdottomasti uudelleen!

Nähdäänkö siellä?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

En paljoa jaa tai kysele neuvoja lasten kasvatukseen. Olen todennut, että en osaa tätä hommaa sen kummemmin kuin muutkaan enkä oikeastaan ole myöskään kiinnostunut muiden neuvoista. Mutta nyt kiinnostaisi kyllä pieni vertaistuki.

Vertaistuen aihe on 'kerta kiellon päälle'. Tai oikeammin 'KYMMENEN kertaa kiellon päälle'!

Viisivuotiaan kanssa elämä on jo monin tavoin niin paljon leppoisampaa kuin 3- tai 4-vuotiaan, esimerkiksi aiemmat ruokanirsoilut ovat nykyisin muisto vain.

Mutta nyt eteen on tullut jotain, joka ajoittain kiristää pinnaa vielä nirsoiluakin enemmmän: sietämätön viivyttely asiassa kuin asiassa. Siis, että oli kyseessä mikä tahansa siirtymä paikasta toiseen, kesken olevaa leikkiä tai muuta puuhaa on toisinaan mahdoton lopettaa ja että aina voi aloittaa myös uuden leikin vaikka piti jo olla menossa johonkin.

Kun vaikkapa lapsi on heitellyt kärrynpyöriä jo muutenkin aivan liian pitkään ja alkaa olla jo kiire, hän ei ota kuuleviin korviinsa käskyjä lopettaa ja vaikkapa pukea ulkovaatteita päälle. Vähitellen tilanne alkaa kärjistyä ja isin leukaperät kiristyä.

"Odota mä vielä..." Ei käy, laita kengät jalkaan. "Mä vielä yhden kerran.." Et tee, nyt laitat ne kengät. "Enää yksi kerta." EI! (Tekee sen kuitenkin) ON SE KUMMA JUTTU, ETTÄ EI VOI USKOA KUN KYMMENEN KERTAA SANOO, ETTÄ EI ENÄÄ!!!

Olen ymmärtänyt, että tämä on hyvin yleinen asia. Kaverin tytär kuulemma aamuisin jopa maalaa kortteja ennen päiväkotiin lähtöä kielloista huolimatta. (Ai kamala, miten pelkkä ajatuskin nostaa verenpainettani.) Itse olin kuulemma halunnut aina koota vielä yhden palapelin ennen päiväkotiin lähtöä. (Pahoittelut äidilleni, tiedän nyt, miltä se tuntuu.)

Että mitäs keinoja te muut siis käytätte, jotta saatte jälkikasvunne lopettamaan jonkin asian tekemisen ja tekemään sitä, mitä pyydetään? Kun ei tunnu toisinaan toimivan kaunis pyytäminen, ei napakka komentaminen eikä kunnon suuttuminenkaan.

Vai onko tämä vain tuulimyllyjä vastaan taistelemista, ja kannattaisi vaan ruuvata omaa päätä kiristävää vannetta löysemmälle, kunnes tilanne korjaantuu itsekseen ajan myötä?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Minulle on jo useamman kerran suositeltu ravintola Le Qulkuria Jyväskylän Lutakossa (Piippukatu 3, Jyväskylä). Kun matkustin kaupunkiin viime viikon luokkakokoukseeni, päätin lähteä liikkeelle niin hyvissä ajoin, että ehtisin ravintolaan lounaalle lauantaina.

Le Qulkuri on ulkopaikkakuntalaisen näkökulmasta uudehko ravintola Jyväskylän keskustan tuntumassa, Lutakossa. Alueella sijaitsi aiemmin Schaumanin vaneritehdas, mutta nykyisin se tunnetaan paitsi arvostettuna asuinalueena myös messukeskus Paviljongin sijaintipaikkana ja Neste Rallin päänäyttämönä.

Le Qulkuri sijaitsee vanhassa punatiilisessä vaneritehtaan turbiinirakennuksessa, korkean piipun juurella. Se tarjoaa arkisin lounasta ja iltaisin ja viikonloppuisin ruokaa bistrolistalta.

Piipussa on muuten myös sauna ja kabinetti, joita voi vuokrata Le Qulkurilta, ja ruoat voi tilata myös piippuun!

Tekstasin matkan varrelta kaverilleni, saisinko hänestä lounasseuraa, ja se sattui sopimaan hänelle mainiosti.

Koska tulin tälle lounaalle varta vasten pitkästä matkaa, päätimme ottaa sen pitkän kaavan mukaan. Alkuun rapukeittoa.

Pääruoaksi karitsanpotkaa ja juureksia.

Ja jälkiruoaksi passiohedelmää, valksuklaamascarponea ja limoncello-marjoja.

Voi kyllä, tämähän oli vallan mainio paikka! Ruoka oli maukasta kuin mikä, potka mehevää ja annokset myös kauniita katsoa. Hyvin tehty potka ilahduttaa aina, ja olikin kulunut jo pitkä aika, kun olin saanut sitä viimeksi.

Ravintola on lukemani mukaan aloittanut katuruoka-autona, laajentanut toimintaansa lounasravintolaksi ja nyt Lutakon ravintola tarjoaa myös näitä bistroannoksia. Kyllä minä tänne uudestaankin tulisin.

Ehkäpä seuraava luokkakokouksemme on sitten Le Qulkurin piipussa. Siellä saisi varmasti ainakin laulaa ilman, että tarvitsee pelätä muiden asiakkaiden häiriintymistä.

 

Lue lisää Jyväskylän ravintoloista:

Harmooninen lounas
Toivolan vanhassa pihassa
Herkkua Jyväskylässä: Harmooni, Muisto, Teeleidi ja Papu (huom. Teeleidi muuttanut Kramsunkadulle)

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Jos viikko sitten kesti hetkinen toipua firman juhlista, nyt yritän palautua entiselleni lauantaisen luokkakokouksen jäljiltä. Ei juhlinta niin kovin rankkaa muuten ollut, mutta aika tunteikas jälleennäkemisemme oli.

Kyseinen porukka oli se, jonka kanssa aloitimme musiikkiluokan tasan kolmenkymmentä vuotta sitten Cygnaeuksen ala-asteella Jyväskylässä ja jonka kanssa olimme hyvin tiiviisti yhdessä aina lukion loppuun saakka, siis kymmenen vuoden ajan. Vaikka useimpien kanssa emme ole nähneet juurikaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, tai ehkä juuri sen vuoksi, tuntui kuin olisi pitkästä aikaa palannut yhteen perheensä kanssa.

Kun on kasvanut jonkun kanssa yhdessä yhdeksänvuotiaasta yhdeksäntoistavuotiaaksi, kuuluu yhteen lähtemättömällä tavalla. Se ei ole pelkästään sitä, että tietää kavereista paljon asioita, joita ehkä kukaan muu ei tiedä, vaan kaverit ovat myös osa sinua. Uskon, että se, että olen ollut juuri näiden kolmenkymmenen ihmisen kanssa juuri ne kymmenen vuotta elämästäni on tehnyt minusta hyvin pitkälti sen, kuka olen tänään.

Ettei mene ihan liian pateettiseksi, kerrotaan vielä, miksi tämä koululuokka muodostui niin kovin tärkeäksi. Olimme luokkamme kanssa poikkeuksellisen läheisiä ja tiiviisti tekemisissä myös koulun ulkopuolella isona ryhmänä. Kyse ei ollut pelkästään luokkabileistä vaan kaikista musiikkiluokkien kautta eteen tulleista esiintymisistä ja pienistä projekteista.

Lauloimme paljon ja joka paikassa ja olimme paljon esillä sekä koulussa että sen ulkopuolella. Osa porukasta oli mukana kuoroissa, osa soitti koulun orkestereissa, osan kanssa oli lauluyhtyetoimintaa ja hyperaktiivisimmat (itseni mukaan lukien) ehtivät mukaan kaikkeen. Kun itse lähdin luokkakaverini kanssa mukaan teatterihommiin yläasteen yhdeksännellä, harjoittelimme ja nauhoitimme kyseisen Se on elämää Misi -musikaalin esityksessä käytetyt lapsikuorotaustanauhat koko luokan kanssa. Niin myös luokkakaverit pääsivät mukaan kokemaan, millaista oli valmistella sitä silloin hyvin jännittävää teatteriproduktiota.

Kun tämä porukka hajaantui äkillisesti ylioppilasjuhlien jälkeen, elämään jäi jonkinlainen tyhjiö. Yksittäisten ihmisten tapaaminen ja näkeminenkään ei tuonut takaisin sitä tunnetta, kun olimme jossain isolla porukalla ja puhkesimme spontaanisti laulaamaan niitä lauluja, joita olimme harjoitelleet vuosien aikana. Oi Lorien, Elämän sain soimaan, The Boy from New York City, Kuu... ja tietysti kaikki maakunta- ja kotiseutulaulut, jotka oli opeteltava ulkoa.

Lauantain ensimmäiset laulut kajautettiin moniäänisesti vanhan ala-asteen koulumme pihassa, seuraavat illallispaikassa Lutakon Trattoria Aukiossa ja ilta huipentui vielä karaokeen. Luokkakaverini oli valmistellut myös hulvattoman nostalgiavisan, jossa kaiveltiin vanhoja ja muisteltiin sekä menneitä tapahtumia, luokkakavereita että vanhoja opettajia. Viimeiset juhlijat eivät malttaneet lähteä yöpaikkoihinsa vielä baarin sulkeuduttuakaan vaan notkuivat yli tunnin sateisella Hannikaisenkadulla baarin edessä.

Ilta oli niin poikkeuksellinen ja tunnelma sanoinkuvaamaton, että päätimme ottaa seuraavan tapaamisen jo ensi vuodelle. Niin paljon jäi vielä laulamatta ja muistelematta. Tavoitteena on vähintään juhlia yhteisiä nelikymppisiä.

Ja kun se lukee nyt täällä internetissä, se on totta ja sen on pakko tapahtua!

 

Musiikkiluokista olen aiemmin kirjoittanut ainakin täällä.

Share

Pages