Ladataan...
Isyyspakkaus

Voi niitä aikoja, kun pystyi vielä katsomaan tv:tä vaikkapa kokonaisen päivän putkeen.

Nykyisin on vaikea löytää aikaa edes niille sarjoille, joita haluaisi seurata, ja yritykset katsoa jotain sarjaa yhdessä Rouvan kanssa ovat lähes tuhoon tuomittuja. House of Cardsin viidennen kauden kolmentoista jakson katsomiseen käytimme lähes puoli vuotta. Ehdimme siis katsoa uuden jakson keskimäärin joka toinen viikko.

Samaan aikaan suoritin itsekseni Twin Peaks The Returnin, joka eteni hitaasti aivan muista syistä.

Nyt saimme kyllä katsottua Rouvan kanssa yhdessä kahden viikon aikana kaikki kuusi jaksoa Netflixin uudesta minisarjasta Alias Grace

Kaikkein eniten olen kuitenkin odottanut, että pääsisin katsomaan Netflixin Stranger Thingsin toista kautta. En voinut aloittaa sitä ennen kuin Twin Peaks on katsottu, joten kahlasin sarjan loppuun viime viikolla.

* * *

Instagram Storyjeni seuraajat taisivatkin jo saada selville, mitä pidin Twin Peaksin paluusta.

Tiedättekö, kun on niitä sarjoja, että haluaisi ahmia kaikki jaksot heti, ja seuraava jakso on aloitettava heti edellisen jälkeen? No, Twin Peaks The Return ei ollut sellainen. En edes tunnistanut sitä samaksi sarjaksi, josta pidin 25 vuotta sitten.

Alkuperäinen Twin Peaks oli jännittävä, jopa pelottava, mutta tämä paluu oli vain pitkäveteinen ja hidas. Ja aivan liian surrealistinen ja abstrakti. Joissain jaksoissa oli hyvät hetkensä, mutta loppua kohti meno muuttui taas oudoksi.

Toivoin, että viimeiset jaksot jotenkin solmisivat lankoja yhteen ja selittäisivät kaikki kummalliset tapahtumat, mutta ei. Iso osa oudoista asioista ei tuntunut liittyvän mihinkään, ja ne olivat myös sarjan juonen kannalta lopulta merkityksettömiä. Inhoan sellaista. Tai sitten katsojan olisi pitänyt vain itse osata kuvitella, miten mikäkin liittyi mihinkin, mutta ei minun keskittymiseni riittänyt edes katsomaan jokaista etanan vauhdilla etenevää kohtausta niin tarkasti.

Päällimmäinen tunne on pettymys ja suru siitä, etten saa koskaan niitä 18 :aa tuntia elämässäni takaisin, ja tämä kokemus pilasi myös teini-iän muistoni Twin Peaksista. Rouvallehan sarja aiheutti silloin sellaiset traumat, että pelkän tunnusmusiikin kuuleminen saa hänet edelleen vaatimaan, että ohjelma katkaistaan heti. Yritin sanoa hänelle, että katso tämä kausi, niin ei enää pelota.

Olen lukenut myös niitä arvioita, joissa Twin Peaks The Returnin julistettiin olevan parasta tv-viihdettä suurin piirtein ikinä ja ylistettiin ohjaajan jälleen uudistaneen tapaa tehdä tv:tä. Toivottavasti ei.

Minä ainakin haluan viihteeni valmiiksi pureskellumpana.

* * *

House of Cardsin uusi kausi toimi hyvin. Tosin edellisiin kausiin verrattuna tosielämän tapahtumat alkavat olla absurdimpia kuin mihin Frank Underwood kykenee.

Edellisistä kausista alkaa olla kuitenkin jo sen verran aikaa, että huomaan hieman unohtaneeni, keitä jotkut henkilöistä ovat ja mitä juonenkäänteitä aiemmilla kausilla nähtiin. Sarjaa pitäisi seurata melko intensiivisesti ja mieluummin tiiviimmällä tahdilla, jotta juonessa pysyisi täysin mukana.

Nyt kuitenkin alkaa kiinnostaa, jääkö Underwood vihdoin kiinni kaikista tekosistaan. Kyllä ainakin minä odotan pahan saavan palkkansa. Kauden päätös oli myös hyvin mielenkiintoinen.

On jännittävää nähdä, mitä tapahtuu sarjan kuudennella ja viimeisellä kaudella - jos koko kautta edes tulee Kevin Spaceyn ympärillä käytävän kuohunnan vuoksi. Hänhän sai potkut tuotannosta ja kuvaukset laitetiin jäihin.

* * *

Margaret Atwoodin romaaniin perustuva Alias Grace ilmestyi Netflixiin kuun alussa. Se on 1800-luvun puoliväliin sijoittuva ja tositapahtumiin perustuva kertomus kanadalaisen Thomas Kinnearin ja tämän taloudenhoitaja Nancy Montgomeryn murhista.

Murhista elinkautiseen vankeuteen tuomittu palvelija Grace Marks ei itse muista murhapäivän tapahtumista mitään, ja häntä tutkimaan nimetty tohtori Simon Jordan on vakuuttunut, että Grace ei ole rikollinen.

Mitä siis on tapahtunut ja onko Grace syyllinen? Grace aloittaa kertomuksensa lapsuudestaan ja kertoo elämäntarinansa aina siihen saakka, kun hän päätyi herra Kinnearin palvelukseen ja Nancyn epäsuosioon.

Todella kiehtovaa historiallista draamaa, ja hieno roolisuoritus Gracea esittäneeltä Sarah Gaddonilta. Nancyn roolissa nähdään muuten Anna Paquin, joka on monille tuttu esimerkiksi True Bloodin Sookiena.

Minisarjassa on vain kuusi jaksoa, joten siihen sitoutuminen ei vaadi puolen vuoden katselua. Ja kertomus oli itse asiassa niin jännittävä, että jaksot oli katsottava lähes peräkkäisinä iltoina. Lämpimät suositukset.

* * *

Vaan nyt: Stranger Things. Oletko jo nähnyt, ja onko se yhtä hyvä kuin edellinen kausi?

Mitä muuta suosittelisit?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Arla Apetina

Yksi syksyn parhaista asioista on punajuurisadon kypsyminen. Juurikkaita saa toki jo loppukesästä naatteineen, mutta nyt kaupoissa ovat ne suurimmat ja mehevimmät yksilöt. Kun minua pyydettiin kehittämään jokin resepti tähän yhteistyöpostaukseen Arla Apetinan kanssa, tiesin heti, että sen olisi oltava punajuuripiirakka.

Piirakan täytteessä on käytetty Arlan välimerellistä Apetina-juustoa. Tuote tunnettiin aiemmin nimellä Apetina Classic, mutta tuotteen pakkausta ja nimeä päivitettiin hiljattain. Sama tuttu juusto löytyy siis nyt kaupoista nimellä Apetina White Cooking Cheese.

Juustosta löytyy myös laktoositon ja vähärasvainen versio, sekä valmiiksi kuutioituja ja maustettuja purnukoita, mutta tässä piirakassa käytin maustamatonta White Cooking Cheese Block Natural -palaa.

Juustossa on miellyttävä kermainen rakenne, ja se on helposti murennettavissa piirakoihin tai kastikkeisiin. Se on myös vähäsuolaisempaa kuin monet välimerelliset juustot, joten suolan määrää ruoassa on helpompi säätää itse.

Piirakan pohja on hyvin simppeli voitaikina, johon ainekset löytynevät jokaisesta keittiöstä ilman kauppareissua: voita, vehnäjauhoja, kaurahiutaleita ja loraus vettä.

Punajuuripiirakka

Ainekset 
 
Pohja:

  • 100 g voita
  • 1/4 tl suolaa
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 3 rkl vettä

Täyte:

  • 2 keskikokoista keitettyä punajuurta
  • 1 sipuli
  • ruokaöljyä sipulin kuullottamiseen

Munamaito:

  • 1 kananmuna
  • 1 1/2 dl maitoa
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 1/2 tl kuivattua oreganoa
  • ripaus valkopippuria
  • 1 pkt Apetina White Cooking Cheese Block -juustoa

Valmistaminen

  1. Nypi voi, kaurahiutaleet ja vehnäjauho kulhossa murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi
  2. Painele taikina irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle ja reunoille n. 2 cm:n korkeuteen. Pistele pohjaan reikiä haarukalla ja nosta se jääkaappiin tunniksi
  3. Esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa n. 10 min, kunnes taikinan reunat alkavat irrota vuoasta
  4. Raasta keitetyt punajuuret karkealla terällä. Hienonna ja kuullota sipuli öljyssä. Kaada sipulit esipaistetun pohjan päälle ja punajuuriraaste niiden päälle. Jos punajuuresta valuu nestettä astian pohjalle, jätä se kaatamatta piirakkavuokaan
  5. Valmista munamaito: yhdistä kananmuna, maito, suola, oregano ja valkopippuri kulhossa ja vatkaa kananmunan rakenne rikki. Murenna juusto munamaidon sekaan ja sekoita. Tee punajuuritäytteeseen lusikan kärjellä syviä koloja sinne tänne ja kaada munamaito vuokaan. Jos näyttää, että munamaito alkaa valua reunojen yli, tee täytteeseen lisää koloja
  6. Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa n. 45 minuuttia, kunnes se alkaa ruskettua pinnalta.

Herkullista ja niin kaunistakin! Kelpaisi vaikka joulupöytään!

 

Lisää Arla Apetina -tuotteista: apetina.com/fi/tuotteet/.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupunkilounassarjani vie seuraavaksi takaisin Kampin keskuksen 5. kerrokseen ja Fisken på Disken -kalaravintolaan. 

Sain tällä kertaa mukaani myös lounasseuraa, kun teimme treffit 52 Weeks of Deliciousness -blogia pitävän Annen ja hänen poikansa kanssa. 

Fisken på disken on niitä ravintoloita, joissa on pitänyt käydä jo pitkään, mutta... Juuri tästä syystä haluan nyt hyödyntää hoitovapaani aikana tätä mahdollisuutta käydä syömässä lounaita mahdollisimman monessa paikassa, jossa ei ole tullut käytyä.

Paikan klassikkoannos on "The Lohikeitto" (16 €), joten maistoin sitä.

Se olikin varsinainen Lohikeitto 2.0. Liemi kaadettiin lautaselle pöydässä. Kala ei uiskennellut keitossa, vaan lepäili perunakeon päällä. Se oli kypsyydeltään juuri sopivan mehukasta, ja yrttiöljy oli kiva lisä. Erittäin maukasta ja suositeltavaa.

Keitto näytti maistuva myös molemmille lapsista, ja Annen poika ehti hypätä äitinsä keiton kimppuun heti, kun näki siihen sopivan tilaisuuden.

Omalle pojalleni tilasin varsinaisesti puolikkaan annoksen Tiristetyistä muikuista ja mustajuurivaahdosta (8€ puolikkaana). Vaikka lohikeitto oli hyvää, pidin jopa enemmän näistä muikuista. (Sain onneksi syödä pojan jämät.) Ne olivat mukavan rapsakat, salaatti raikasta ja mustajuurivaahto kivan kuohkeaa.

Poikakin todistettavasti laittoi ruokaa suuhunsa. Mustajuurisoseen hän söi kaiken ja käytti muikkuja ovelasti lusikkana. Luulen, että siinä samalla tuli maistettua myös kalaa jonkin verran.

Lasten kanssa tässäkin ravintolassa oli helppoa asioida. Omalla pienellä pöydällä varustetut syöttätuolit löytyivät helposti, ja rattaat mahtuivat pöydän viereen ruokailun ajaksi.

Hivenen hintavan puoleinen lounaspaikaksi, mutta ruoka oli laadukasta ja erittäin maukasta. Kyllä, voisin hyvin syödä täällä uudelleenkin!

 

Lisää lounassuosituksia kaupungilta:

Onda Siltanen

Gastro Café Kallio

Hoku

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Edellisen Gastronaatti 2:n kuvista kertovan postaukseni kommenteissa minua pyydettiin kertomaan tarkemmin, miten olen ottanut painokelpoisia kuvia ja käsitellyt kuvani. Mielellänihän minä asiasta kerron, vaikken mikään ammattilainen asiassa olekaan.

Mutta ihan ensin on vinkattava arvonnastani!

Mene Instagramiin, ota tilini (@isyyspakkaus) seurantaan, jos se ei jo ole, ja etsi ylläolevan "hiljaisen porkkanakakun" kuva.

Voit osallistua arvontaan tägäämällä kommentteihin jonkun kaverisi.

Jos arpaonni osuu kohdalle, saatte molemmat postissa Gastronaatti 2 -kirjat JA vielä Balmuirin keittiöliinat! Paketteja on jaossa kaksi. Voit osallistua arvontaan myös useammalla arvalla: tägää kommentteihin niin monta kaveriasi kuin jaksat, jokainen uusi kommentti on uusi arpa! Arvon kirjapaketit perjantaina 1.12.2017 klo 18.

* * *

Mutta sitten näihin kuviin:

Olen ottanut kirjan kuvat Canon EOS 6D:llä, ja kaikki annoskuvat on kuvattu Canonin 50 mm:n linssillä. Käytän aina kameran suurinta resoluutiota 5472 × 3648 pikseliä, jotta ne olisivat mahdollisimman tarkkoja. Kuvat kestävät siis tiukkaakin rajaamista ja näyttävät silti teräviltä.

Tallennan kuvat JPG-muodossa, vaikka tiedänkin ammattilaisten käyttävän RAW-muotoisia kuvia. Olen joskus kokeillut kuvien käsittelyä RAW-kuvista JPG-kuvien sijaan enkä ole huomannut mitään eroa lopputuloksessa. Ja koska RAW-kuvat vievät tilaa moninkertaisesti JPG-kuviin verrattuna, olen päättänyt, että JPG:t riittävän minun tarpeisiini.

* * *

Kaikki kuvat on otettu jalustalla, jolloin olen voinut käyttää pitkiä valotusaikoja. Olen ottanut monet kuvat hyvin pienellä aukolla (f/10 - f/20), jotta olen saanut niihin syväterävyyttä, ja se on vaatinut niin hitaita suljinaikoja, että käsivaralla olisi ollut vaikea saada kuvia tarkoiksi. Syväterävyys on ollut tarpeen erityisesti kuvissa, joissa on juomalaseja, pulloja tai vaikkapa kukkia, sillä halusin niiden olevan tarkkoja ylhäältä alas.

Lisäksi monena kuvauspäivänä ilta yllätti kirjantekijät, ja kuvia on kuvattu hyvin hämärissäkin olosuhteissa. Esimerkiksi alla olevaa kaalikäärelykuvaa on valotettu 10 sekuntia, ja kaalilaatikkoa peräti 20 sekuntia. Mutta niin pitkään kuin valoa ylipäänsä on, kuvia voi ottaa ja hoitaa pienet värivirheet kuvankäsittelyohjelmalla.

Käsittelen kuvat Adobe Lightroomissa. Kirjan kuvia on itse asiassa käsitelty hyvin vähän. Lähinnä tarkistan:

  • Valkotasapainon: Temp ja Tint. Keinovalolla kuvat ovat usein liian keltaisia mutta hämärässä kuvattuna kuvat ovat pikemminkin sinertäviä. Jos kuvassa on valkoista/harmaata, käytän usein automaattista valkotasapainon säätötyökalua ja säädän loput käsin
  • Kirkkauden: Exposure, Contrast, Highlights, Shadows, Whites ja Blacks. Yleensä vedän mustia ja highlighteja tummemmiksi ja muita plussalle
  • Perspektiivi: Perspektiviin korjaus on yksi lempityökaluistani Lightroomissa, ja tarpeen vaatiessa oikaisen vaaka- ja pystylinjat suoriksi.

Kirjan kuvat olivat kyllä jo lähtökohtaisesti niin hyviä, että korjattavaa oli vähemmän kuin perus blogikuvissa. Esimerkiksi alla näet yllä olevat porkkanakakku- ja kaalikäärylekuvat käsittelemättöminä ja käsiteltyinä.

Niin sanottua photoshoppausta eli varsinaisia kuvan muokkauksia en ole käyttänyt kuin muutamissa kuvissa. Olen saattanut esimerkiksi poistaa lusikasta häiritsevän heijastuksen tai häiritsevän roskan annoksesta. Esimerkiksi veriappelsiiniposset-kuvassa oli koristeena käytetyn kuivatun kukan murunen, joka näytti aivan muurahaiselta. Se oli pakko käsitellä pois kuvasta.

Kovin dramaattisia eroja ennen ja jälkeen -kuvissa ei ole. Värit ovat käsiteltyinä vaan heleämpiä ja valkoiset valkoisempia. Esimerkiksi tässä nokkoslettukuvassa käsittelemätön kuva näyttää siltä, mitä se varmasti onkin eli pimeässä otettu.

Käytän myös maskityökaluja ja saatan kirkastaa vain jotain aluetta kuvassa, kuten vaikkapa puolukkakulhoa, ja käsitellä muuta osaa kuvasta kevyemmin.

Joskus, jos kuvassa ei ole yhtään valkoista, valkotasapainon automaattinen säätö menee pieleen. Niin kävi esimerkiksi tässä munakoiskuvassa, jossa jouduin muokkaamaan värejä runsaasti, jotta sain taustalevyn edes hieman lähelle sen todellista väriä.

Mihin kysymykseen en muistanut vastata? Esitä toki lisää kysymyksiä kommenteissa, niin vastaan mihin osaan!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Suuri kysymys kaikkien huulilla on, miten ihmeessä saan pidettyä vartaloni tässä veistoksellisessa kunnossa, vaikka lempiruokaani on kaikki makea, ja olen syönyt Rouvan omenapiirakoitakin syksyn aikana yksin varmaan seitsemän.

Leikki sikseen. Olin nimittäin vielä 15 vuotta sitten hyvällä matkalla kohti hyvin epäterveellisiä elintapoja, ja keskivartaloni alkoi kasvaa uhkaavasti. Koin silloin kuitenkin kuntosaliherätyksen ja aloin nostella rautaa jopa viitenä - kuutena päivänä viikossa. Tahti tasoittui sittemmin järkevämmäksi.

Vaikka en koskaan päässytkään alusvaatemallin mittoihin, sain itseni huomattavasti parempaan kuntoon, ja nyt, lähes nelikymppisenä voin olla tyytyväinen, että olen lähes samoissa mitoissa kuin kaksikymppisenä.

Olen kuitenkin suurin piirtein tämän blogin olemassaolon ajan valitellut sitä, miten arjessa on nykyisin vaikea löytää aikaa liikunnalle. Eikä pelkästään arjessa vaan myös sen ulkopuolella. Toisen lapsen myötä aikaa kaikkeen on vielä entistäkin vähemmän.

Kävin vuosia kuntosalilla aamuisin ennen töitä kolmisen kertaa viikossa, mutta lapsen päiväkodin aloittamisen jälkeen tätä mahdollisuutta ei ole ollut. Ei myöskään töiden jälkeen.

Jos vien lapsen päiväkotiin, töissä menee viiteen, ja sen jälkeen on jo kiire kotiin syömään, ja jos taas haen hänet viiteen mennessä, töissä on oltava kasilta, enkä ole niitä ihmisiä, jotka heräävät puoli kuudelta ehtiäkseen kuntoilemaan. En halua käydä salilla arkisin töiden jälkeen siksikään, että aika lasten kanssa jää muutenkin niin lyhyeksi. (Tarkoitan siis sitä normaalia työarkea, joka alkaa taas huhtikuussa.)

Huomasin kuitenkin, että olisin ollut valmis treenaamaan iltaisin, kun lapsi on jo nukkumassa, mutta silloisella kuntosalillani oli iltatreenien suhteen huonot aukioloajat. 

Kaksi vuotta sitten päätin vaihtaa kuntosalia ja liityin salille, joka on auki aina. Ja se oli loistava päätös. Kärsin kyllä käsivaivoista ja jouduin pitämään niiden ja kyynärpääleikkauksen ja siitä seuranneiden komplikaatioiden vuoksi lähes vuoden tauon saliharjoittelusta, mutta nyt päällä on kuitenkin taas hyvä flow. 

Käyn salilla kaksi ja jos vaan mitenkään ehdin kolme kertaa viikossa. Treeniaika on illalla yhdeksän ja puoli yhdentoista välillä eli en joudu tinkimään ajasta lasten kanssa. Sen sijaan katson nyt vähemmän televisiota ja näpyttelen sen ajan verran vähemmän tietokonetta. 

Kesällä ja syksyllä kuljin pyörällä töihin päivittäin, mistä tuli viikossa n. 100 km pyöräilyä, ja silloin pidin taukoa kuntosalista. Tarkoitukseni on nyt jatkaa salitreeniä kevääseen asti tällä tahdilla ja yrittää pyöräilysäiden tultua päästä rytmiin, jossa kävisin sekä pyörällä töissä että kahdesti viikossa salilla. Tai saas nähdä, miten pyöräilyinnostukselle käy nyt Länsimetron avautumisen myötä :)

Joka tapauksessa olen nyt hyvin tyytyväinen, että olen saanut liikunnan taas mahtumaan arkeeni. Olo on parempi ja energisempi, ja housutkin mahtuvat paremmin kiinni.

Jos siis sinullakin on ongelma löytää aikaa liikunnalle aamulla, päivällä tai iltapäivällä, kokeile myöhäisempää iltaa! Minulle se ainakin oli paras mahdollinen ratkaisu.

Ja se toinen vaihtoehto, täydellinen liikkumattomuus, ei ollut edes vaihtoehto. 

* * *

Tämä postaus on kirjoitettu kuntosalilla lauantai-iltana, kun tyttö meni yökylään kavereille ja pääsin salille poikkeuksellisen aikaisin. Ehdin siis katsoa vielä televisiotakin! 

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kansallisteatterin uusi lastenmusikaali, Tippukivitapaus sai ensi-iltansa eilen teatterin suurella näyttämöllä. Musikaali perustuu Laura Ruohosen samannimiseen lastenrunokirjaan, ja Ruohonen on myös käsikirjoittanut ja ohjannut musikaalin. Musiikit on säveltänyt tälläkin kertaa Anna-Mari Kähärä.

"Tälläkin kertaa" viittaa siihen, että Tippukivitapaus on jo toinen lastenmusikaali samoilta tekijöiltä. Ruohosen ja Kähärän luoma Yökyöpelit pyöri Helsingin kaupunginteatterissa joitain vuosia sitten, ja samasta teoksesta poiki myös Pikku Kakkosen mainio Yökyöpelit-sarja, joka on ollut perheemme suuri suosikki. Sen musiikkia kuunnellaan - ja laulellaan - edelleen säännöllisesti.

Muun muassa "Nuku nuku", ”Herra Käki” ja tietysti "Päätäi Väätäisen päiväkoti" ovat sekä sanoituksiltaan että sävellystyöltään suurin piirtein parasta lastenmusiikkia, jota olen koskaan kuullut.

Ostimme Ruohosen kirjoittaman ja Erika Kallasmaan kuvittaman Tippukivitapaus-runokirjan kirjamessuilta, ja ehdimme lukea kaikki sen runot läpi ennen eilistä esitystä. Kirja osoittautui runoiltaan yhtä huikeaksi sanailoitteluksi kuin edeltäjänsä, Allaka Pullakka ja Yökyöpelit, ja oli jännää päästä teatteriin kuulemaan, mitkä runoista ovat päässeet musikaaliin ja miltä ne kuulostavat sävellettyinä.

Musikaalin tarina on hykerryttävän surrealistinen: Seija Soija -niminen papu (Vuokko Hovatta) ja ujo Hujoppi (Jani Karvinen) lennähtävät papupurkin pihalta karkumatkalle ja tapaavat retkellään monia outoja ja vinksahtaneita hahmoja. 

On hiiriä, mummoja, toukkia ja hirviöitä.

Maailman vanhin pizza (Markku Haussila) laulaa laku-laguunista ja levittää limaista juustoaan ympäriinsä.

Rämeämmä (Markku Maalismaa) ähkii, äyskii, röhkii ja räyhää.

Dikaattori Diktaatta (Sari Puumalainen) on itsevaltias, jolle kuuluu kaikki valta. Raakalainen Karmu Gurmee (niin ikään Markku Haussila) suunnittelee syövänsä tippukiviluolan toukat yksitellen.

Lapsi nauraa vieressä, ja minä ihmettelen, miten jollain aikuisella voikin olla näin rikas mielikuvitus, josta kaikki tämä kumpuaa.

Retki kulkee papupurkista viemärin kautta tippukiviluolaan, tulivuorelle, Hiippailuhotelliin ja merelle.

Karkulaisten mukana liihottelee Tukaani (Katja Kortström), joka onkin varsinainen ilma-akrobaatti.

Tarinassa on mukana myös Yökyöpeleistä tuttu Mahtimummeli Päätäi Väätäinen (Seela Sella), joka ryhtyy agenttinero Narun (Martti Suosalo) apuagentiksi ja etsii karkulaisia villapipon näköisen ajoneuvonsa kyydissä. Suosalo ei itse ole mukana lavalla, vaan hänet nähdään esityksessä videoprojisoinnin kautta.

Musiikki on esityksessä tietysti merkittävässä osassa, ja Sara Puljulan johtama orkesteri onkin mukana lavalla läpi esityksen.

Erika Kallasmaa on tuonut kirjaan piirtämänsä hahmot myös lavalle ja suunnitellut musikaalin puvut. Runsaasta ja värikkäästä lavastuksesta on vastannut Antti Mattila.

Jälleen kerran iloitsen siitä, miten myös lapsille tehdään näin kunnianhimoista, älykästä ja laadukasta teatteria.

Kähärän musiikki on Yökyöpeleiden tavoin kekseliästä, monitasoista ja vaativampaakin musiikinkuluttajaa ilahduttavaa. Vaikka se on lastenmusiikkia, sitä on aikuisenkin ilo kuunnella.

Tippukivitapaus on varsinainen teatteritapaus. Se on paitsi vuoden parasta lastenteatteria myös parasta lasten musiikkiteatteria, jota olen teatterin lavalla nähnyt. Hyvin lämpimät suositukset kaikille lapsiperheille!

Entäpä pieni seuralaiseni? Tykkäsi kovasti. Yritin saada selville, mikä oli parasta, mutta vastaus oli yksinkertaisesti "kaikki". Siis osui ja upposi.

Paluumatkalla hän ihasteli ääneen, miten kivaa onkaan käydä yhdessä teatterissa. No niin on, aivan samaa mieltä! Mihinkäs mentäisiin seuraavaksi?

 

Näyttämökuvat: Tanja Ahola, Suomen Kansallisteatteri.

Liput saatu Kansallisteatterilta.

Share

Pages