Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Kikkoman

Ei, se ei ole kanaa, se on kukkakaalia. Se ei ole siis kanaa, se on kukkakaalia.

Tyttäreni oli vaikea ymmärtää, miten näin paljon kanaa muistuttava ruoka ei ole kanaa, ja hän ihasteli vielä moneen kertaan, miten ihanaa tämä kana onkaan

Ehkä hän vain juksutti isiä, mutta erittäin herkulliset näistä kukkakaaliwingseistä kyllä tuli. Pieniin sormiin ja suuhun sopivat palaset houkuttelivat myös lapsen napsimaan niitä suuhunsa urakalla. Hän myös kuuli, että kyseessä on kukkaali-Winxit, mikä lisäsi omalta osaltaan kiinnostusta tätä ruokaa kohtaan. (Winx Club on eräs hänen lempianimaatiosarjoistaan.)

Ruokapöydässämme nähdään uunissa paahdettuja kukkakaaleja hyvin usein ja hyvin monin tavoin maustettuna. Muutama viikko sitten Rouva pyöritteli jälleen kukkakaalit ennen paahtamista karkeassa sinapissa, ja jäimme miettimään, voisiko samaa ideaa käyttää myös kukkakaaliwingsien tekoon.

Internetissä on jo jonkin aikaa kiertänyt erilaisia kukkakaaliwingsien reseptejä. Niissä kukkakaalit leivitetään ensin vesi-vehnäjauhoseoksella, ja sen jälkeen niiden pintaan sivellään tulinen maustekastike. Tuliset wingsit saattavat kuitenkin olla lapsille liian tulisia, joten kokeilin wingsien tekemistä miedommalla kastikkeella.

Päätin maustaa kukkakaalini Kikkomanin Teriyaki BBQ-Sauce with Honey -kastikkeella ja sekoitin maustekastikkeen suoraan leivitystaikinaan.

Kukkakaaliwingsit

Ainekset

  • 1 pieni kukkakaali

Leivityskastike

  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl Kikkoman Teriyaki BBQ-Sauce with Honey -kastiketta
  • 1/2 dl vettä
  • pieni loraus ruokaöljyä

Voiteluun

  • 50 g voita sulatettuna

Valmistaminen

  1. Pese ja paloittele kukkakaali pieniksi suupaloiksi. (Älä ihmeessä heitä pois vihreitä peitinlehtiä ja kantaa, sillä ne ovat yhtä lailla syötäviä osia, ja voit paahtaa ne erikseen)
  2. Sekoita venhäjauhot, teriyaki-kastike, vesi ja ruokaöljy keskenään tilavassa kulhossa
  3. Laita kukkakaalin palaset kulhoon ja sekoittele, kunnes kukkakaalit ovat joka puolelta leivityskastikkeen peitossa. Laita kukkakaalit uunipelille leivinpaperin päälle
  4. Paista kukkakaaleja 230-asteisen uunin ylätasolla noin 20 - 25 minuuttia, kunnes kuorrute alkaa ruskettua. Käännä kukkakaaleja paistamisen aikana muutaman kerran
  5. Pyörittele paistuneet kukkakaalit voisulassa esimerkiksi syvällä lautasella, laita ne takaisin pellille ja jatka paistamista vielä 10 minuuttia.

Minttudippi

  • 1 prk kermaviiliä
  • pieni kourallinen tuoreita, silputtuja mintunlehtiä
  • ripaus suolaa
  • hieman valkopippuria.

Sekoita kaikki dipin ainekset keskenään.

Nauti kukkakaaliwingsit välittömästi, heti kun ne vaan ovat jäähtyneet hieman. Etukäteen näitä ei kannata valmistaa.

Sana "wingsit" on muuten tietoinen valinta. Tiedän, että vaikkapa Tampereella wingsejä kutsutaan "siiviksi", mutta se sana ei jotenkin lainkaan sovi omaan suuhuni. Ei sillä, että tarvitsisin sanaa juurikaan, sillä en ole suuri kanansiipien suosikki. Ravintolassa ne ovat sotkuista ja vähän rasittavaa syötävää, ja kotona niitä ei tule laitettua, sillä wingsejä saa harvemmin luomuna. Paremmin nämä kukkakaalisiivet minulle toimivat.

"Hei, mitäs täällä on?"

Wingsit olivat niin houkuttelevan näköisiä, että pienempikin napero halusi heti osingoille!

Testasin samoja wingsejä myös Kikkomanin toisella Teriyaki-kastikkeella, jossa on paahdettuja seesaminsiemeniä, mutta tällä hunajaisella kastikkeella maustetut wingsit olivat suosikkejamme. Kikkomanin valikoimissa on myös valkosipulilla maustettu Teriyaki-kastike.

Hunajainen kastike on koostumukseltaan siirappimaisen paksua, joten leivitystaikina tarvitsee myös vettä. Kaksi muuta kastiketta on juoksevampia, ja niiden kanssa vettä ei tarvitse käyttää.

Lisää ideoita löydät Kikkomanin sivuilta.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Hei, olen Tommi! Nelikymppinen kahden lapsen isä, bloggaaja ja pelituottaja Helsingistä. Vietän tänään syntymäpäivääni.

Vuoden vaihtuessa on aina tapana katsoa taakseen ja vetää yhteen kulunutta vuotta. Pitäisikö vuosikymmenen vaihtuessa miettiä siis, mitä kaikkea on tullut tehtyä edellisen kymmenen vuoden aikana?

Kolmekymppisenä olen esimerkiksi:

  • Saanut kaksi lasta
  • Vaihtanut kerran työpaikkaa
  • Ostanut toisen asunnon
  • Selvinnyt yhdestä putkiremontista
  • Kirjoittanut kahta blogia
  • Kuvannut kaksi ruokakirjaa
  • Ostanut siirtolapuutarhamökin
  • Lomaillut yhteensä vuoden verran ja käynyt mm. seitsemän kertaa New Yorkissa
  • Laulanut viidessä bändissä ja
  • Ollut kaksi kertaa hoitovapaalla, yhteensä vuoden verran.

Blogeihini olen taltioinut näitä tapahtumia jo seitsemältä vuodelta, joten osa tämänkin blogin lukijoista on ollut mukana suurimmassa osassa yllä luetelluista käänteistä.

Neljäkymmentä vuotta on sen verran pitkä aika, että moni asia ehtii muuttua maailmassa. Muistan lapsuudestani monia asioita, joista 1990- ja 2000-luvuilla syntyneet eivät ole ehkä kuulleetkaan.

Lapsuudessani oli esimerkiksi:

  • VHS-nauhureita ja videokasetteja, joihin nauhoitettin ohjelmia televisiosta
  • C-kasetteja, joihin nauhoitettiin kappaleita radiosta. Kasetteja kopioitiin kaksipesäisellä mankalla
  • Puhelin, jossa oli pyöritettävä reikälevy
  • Nintendon elektroniikkapelejä, joilla pelattiin yhtä ja samaa peliä päivästä toiseen
  • Kaksi tv-kanavaa, ja MTV esitti ohjelmia Ylen kanavilla. (Kolmonen tuli, kun olin ala-asteella. Nelonen aloitti, kun olin jo aikuinen.)
  • Kekkonen presidenttinä. Sitten Koivisto
  • Berliinin muuri ja Neuvostoliitto - muuri hajosi, kun olin ala-asteella, Neuvostoliitto, kun siirryin yläasteelle.

Sen sijaan ei ollut esimerkiksi:

  • Television kaukosäätimiä - muistan, kun ostimme ensimmäisen kaukosäätimellisen Salora-tv:n
  • Kotitietokoneita - Commodore 64:t yleistyivät 1980-luvulla
  • Kännyköitä - ne yleistyivät vasta, kun olin lukiossa
  • WWW:tä - olin yläasteiässä, kun kirjastoon ilmestyi ensimmäiset nettipäätteet. Nettiyhteydet kodeissa yleistyivät vasta, kun olin aikuinen, ja silloinkin ne olivat hitaita modeemiyhteyksiä.

Kun nykyajan lapsille kertoo tästä, se on lähes sama kuin sanoisi, että lapsuudenkodissa ei ollut sähköjä. Vain kymmenen vuotta minua vanhemmat saattavat tosin muistaa sellaisiakin aikoja maaseudulta.

Ei minulla varsinaista ikäkriisiä ole, mutta silti jonkinlainen haikeus siitä, että nuoruus on jo eletty. Nelikymppinen ei ole nuori enää millään tavalla laskettuna. Kolmekymppinen oli riittävän vanha kaikkeen muttei kuitenkaan liian vanha mihinkään. Nelikymppisenä alkaa väistämättä ajatella, ettei joitain asioita voi tehdä enää tässä iässä.

Vietän siis tänään syntymäpäivääni, hyvin pienimuotoisesti perheen kesken tosin. Varasin huomiselle myös juhlaillallisen uudesta ravintola Nollasta, ja ehkäpä sitten kesällä juhlimme Rouvan kanssa syntymäpäiviämme yhteisesti ja isommalla porukalla.

Kippis siis, ja uutta vuosikymmentä kohti!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Minulta kysytään usein kahta asiaa. Toinen kysymys on suositukseni illallispaikaksi, ja siihen olen vastannut jo pari vuotta: "BasBas". Siis Baskeri ja Basso -bistro.

Toinen usein kuulemani kysymys on: "Miten sinne BasBasiin saa oikein tehtyä pöytävarauksen?" Se on hyvä kysymys.

Vaikka joku ehkä kuvitteleekin, että ravaamme BasBasissa alvariinsa, emme ehdi sinne lainkaan riittävän usein. Viime vuonna kävimme ravintolassa vain kaksi kertaa: syntymäpäiväviikollani aika tasan vuosi sitten ja hääpäivänämme elokuussa.

Siksipä Rouva tekstasikin minulle eräänä päivänä töistä: "Hommaa pöytä BasBasista." Sen tein, ja sattumoisin ystävämme Anne kyseli juuri samaan aikaan, nähtäisiinkö jonain päivänä, joten houkuttelin hänetkin mukaan ravintolaan. Ei tarvinnut kahdesti houkutella. Pöydän saaminen ei kuitenkaan ollut mikään itsestäänselvyys.

BasBasin pöytävaraukset saa tehtyä online-systeemin kautta. Pöytävarauksia voi tehdä korkeintaan kuukauden päähän, ja uusi päivä avautuu järjestelmään aina keskiyöllä. Jos siis haluaa varauksen juuri kaikkein suosituimpaan aikaan tiettynä päivänä, varaus on tehtävä tasan kuukautta aiemmin klo 00:00. Ravintola on avoinna vain tiistaista perjantaihin ja se on hyvin, hyvin suosittu, joten pöydät täyttyvät nopeasti. Asiaa ei helpota sekään, että ravintola sijoittui hiljattain Suomen parhaiden ravintoloiden äänestyksessä sijalle kolme. Onnea siitä!

Myöhäisiin ilta-aikoihin tilaa on käytännössä aina, ja hyvin aikaisia klo 16:n ja 16:30:n aikojakin löytyy usein. Me käytämme jälkimmäisiä jo ihan lastenkin vuoksi. Jos vain työt sen sallivat, lasten kanssa on mukavaa mennä syömään näin aikaisin, jolloin kotiin ehtii juuri ajoissa nukkumaanmenoaikaan mennessä. Silti, kun katselin pöytävarausta, klo 16:n tai 16:30:n aikoja oli vapaana enää kahtena päivänä. Onneksi toinen päivistä sopi meille!

Mikä sitten tässä ravintolassa on niin erityistä? Sanoisin, että se lähtee tunnelmasta ja henkilökunnasta: palvelu ravintolassa on lämmintä ja hyvin välitöntä. Kun ruoka on vielä kaikin puolin erinomaista ja hinnoittelu kohdillaan, ei voi paljoa muuta vaatia. Neljän lajin illallinen maksaa 45 euroa, joten se ei todellakaan ole kalleimmasta päästä kaupungissa. Juomiin jokainen voi toki upottaa juuri niin paljon kuin janottaa.

Listalla vakioannoksia ovat burrata-juusto ja tartarpihvi, ja myös flank stake on ollut tarjolla useamman kerran.

Listalta lötyy aina jokin risotto ja pasta. Tällä kertaa tarjolla oli veriappelsiinirisottoa, ja pääsin siis vihdoin maistamaan tätä kehuttua herkkua. Se oli juuri niin törkeän hyvää kuin ajattelinkin.

Paahdettu maa-artisokka, kuha-ceviche ja broccolini olivat niinikään vallan mainioita annoksia.

Erikoisempia annoksia olivat alkuruokien joukossa tarjoitu häränkieli ja grillattu mustekala.

Tyttö olisi toivonut, että tarjolla olisi ollut viiriäisenkoipia, joita hän veti vuosi sitten useamman annoksen, mutta hyvin hänelle maistuivat myös listan tämänkertaiset antimet.

Parasta hänen mielestään oli häränkieli, ja poika mussutti hyvällä ruokahalulla tartarpihviä. 

On hyvä huomioida, että vaikka lapset ovat hyvin tervetulleita BasBasiin, syöttötuoleja ravintolasta ei löydy. Mutta kun varauksen yhteydessä mainitsee, että tulee paikalle rattaiden kanssa, henkilökunta pyrkii järjestämään pöydän, jonka viereen rattaat mahtuvat hyvin.

Jälkiruoiksi tilasimme vielä crème brûléet ja suklaakakut, ja sitten olimme valmiit vyörymään kotiin.

Kiitos jälleen Basbasille! Ei tarvinne sanoa, että tulemme varmasti toistekin!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Disney Pixarin uutuuselokuva Coco on ehtinyt ihastuttaa teattereissa jo parin viikon ajan. Näin elokuvan trailerin tammikuun puolella, ja myönnän etten ollut sen perusteella hirvittävän kiinnostunut leffasta.

Vasta kun luin useamman elokuvaa ja sen tarinaa ylistävän jutun, päätin käydä katsomassa sen tyttäreni kanssa. Hyvä, että kävin, sillä elokuva oli yksi parhaista animaatioista, joita olen koskaan nähnyt.

Tapahtumat sijoittuvat meksikolaiseen Kuolleiden päivän juhlaan, Día de los Muertos. Pienessä Santa Cecilian kaupungissa asuvan Miguel-pojan perhe asettelee kuolleiden sukulaistensa kuvia esille kotialttarille ja sijoittelee kuvien eteen herkkuja ja lahjoja. Miguelin perhe on suutareita monessa polvessa, mutta suvun historiassa on nykypäivää edelleen varjostava suru: Miguelin isoisoäidin isä on jättänyt vaimonsa Imeldan, lähtenyt luomaan uraa muusikkona eikä ole koskaan palannut takaisin.

Siitä lähtien musiikki on ollut kielletty perheessä, ja Miguelin isoäiti suhtautuu edelleen hyvin kielteisesti sekä musiikkiin että muusikoihin. Isoäidin äiti, elokuvan nimihahmo Coco, on hänkin vielä elossa, mutta huonossa kunnossa ja dementoitunut.

Miguelin suurin idoli on jo edesmennyt laulaja Ernesto de la Cruz, ja hän haaveilee muusikon urasta esikuvansa tavoin. Muutaman sattumuksen kautta hän saa selville de la Cruzin olevan hänen kadonnut isoisoisoisänsä ja päätyy varastamaan tämän hautamuistomerkistä de la Cruzin kuuluisan kitaran.

Tämä saa aikaan jotain outoa, ja yhtäkkiä Miguel huomaa näkevänsä hautausmaalla kuolleita ihmisiä, jotka ovat saapuneet juhlimaan kuolleiden päivää, katsomaan eläviä läheisiään ja keräilemään mukaansa kotialttareille jätettyjä herkkuja. Miguel on samalla muuttunut itse näkymättömäksi eläviltä mutta pystyy juttelemaan kuolleiden kanssa.

Hän löytääkin pian omia sukulaisiaan ja päätyy näiden mukana kuolleiden maailmaan. Siellä hän kuulee, miten kuolleiden valokuvat toimivat kuolleille passeina, joiden ansiosta he pääsevät Kuolleiden päivänä katsomaan läheisiään. Jos kukaan ei aseta kuolleen omaisen kuvaa esille, hän ei pääse käymään elävien maailmassa, ja kun viimeinenkin ihminen, joka muistaa kuolleen läheisensä, siirtyy ajasta ikuisuuteen, on ihmisen aika siirtyä kuolleiden maailmasta lopulliseen kuolemaan.

Miguelin on päästävä ennen kuolleiden päivän päättymistä takaisin elävien maailmaan, mutta hänen on saatava siihen siunaus joltain kuolleelta omaiseltaan. Hän ei kuitenkaan suostu ottamaan sitä keneltäkään tapaamistaan sukulaisista, sillä siunaukseen liittyisi ehto: pojan on unohdettava musiikki. Hänen on siis löydettävä kadonnut esi-isänsä de la Cruz, joka voisi antaa siunauksen ilman ehtoja.

Mukaan seikkailuun liittyy elävien maailmasta mukana seurannut meksikonkarvatonkoira Dante ja luurankomies Héctor, joka haluaisi kovasti päästä käymään elävien maailmassa, mutta kukaan ei ole laittanut hänen kuvaansa esille.

Synkästä teemastaan huolimatta elokuva ei ole lainkaan pelottava eikä surullinen. Tai ainakaan kovin surullinen. Kuolleiden maailma on viusaalisesti upea paikka, värikäs ja yksityiskohdiltaan rikas, ja kuolleet ihmiset tekevät siellä samoja asioita kuin elävätkin. Luurangot ja pääkallot on tyylitelty lapsiystävällisiksi, eikä kuolemalla säikytellä tai siihen liitetä sen enempää yliluonnollisia asioita.

Teemana kuolema on kuitenkin sellainen, että parissa kohdassa esitetään asioita, jotka ovat animaatioelokuvassa poikkeuksellisia ja hätkähdyttäviä, mutta niistä en viitsi kertoa enempää, sillä en halua spoilata juonta tätä enempää.

Elokuvassa merkittävässä osassa on tietty musiikki, ja sen takana on sama parivaljakko kuin Frozenin Let It Go -hitissä: Kristen Anderson-Lopez ja Robert Lobez. Let It Go:n tavoin myös Cocon teemalaulu, Remember Me, on Oscar-ehdokkaana. Suomalaiset ääninäyttelijät tekevät myös hienot lauluroolit, mm. Luca Elshout Miguelina ja Waltteri Torikka Ernesto de la Cruzina. 

Parasta on kuitenkin tarina. Se toimii hienosti kaikin mahdollisin tavoin, esittelee kauniilla tavalla meksikolaista kulttuuria, musiikkia ja mytologiaa ja muistuttaa suvun ja läheisten ihmisten tärkeydestä. Se on jännittävä, yllätyksellinen ja vauhdikas, muttei kuitenkaan pelottava edes alle kouluikäisen mielestä.

Ei elokuvassa välty kyyneliltäkään, ja tyttäreni lohdutteli useamman kerran: ”Ei isi tarvitse itkeä.” Ei elokuva ollut varsinaisesti surullinen, mutta erityisesti isän ja tyttären välisen ikuisen rakkauden kuvaus oli hyvin koskettava.

Koskettavaa on myös ajatus siitä, miten kuolleet ovat elossa niin pitkään, kun joku muistaa heidät, ja vasta unohdettu ihminen on täysin kuollut. Ei tarvitse uskoa tai olla uskomatta mihinkään, jotta tähän ajatukseen voi yhtyä.

Todella hieno ja ajatuksia herättävä elokuva, ja yksi parhaista Disneyn leffoista kautta aikain. Lämpimät suositukset.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Hiihtolomaviikko on takana, ja täysin poikkeuksellisesti viikkoomme on kuulunut myös hiihtoa. Muutenhan "hiihtoloma" on ollut kovin kaukainen asia jo vuosia, sillä tapanani ei ole ollut sen kummemmin hiihdellä kuin lomaillakaan helmikuussa. Emme me nytkään sen kummemmin lomailleet, mutta tyttö pääsi sentään kokeilemaan ensimmäistä kertaa suksia meren jäällä. 

En ole aiemmin viitsinyt edes hankkia lapselle suksia sen parin viikon takia, kun lunta on riittävästi hiihtämistä varten. Hiihtoladut myös sijaitsevat niin kaukana, että käytännössä vain meren jää on ainoa paikka, jossa lapsen kanssa voi käydä hiihtämässä, eikä vaikkapa viime vuonne sinnekään olisi ollut asiaa kuin muutamana päivänä.

Nyt, kun mekin saimme tänne etelään kunnon talven ja pakkaset, jää on ollut jo viime viikosta alkaen niin paksua, että sinne uskaltaa mennä lasten kanssa.

Ja kun sattumoisin joku kyseli päiväkodin vanhempien Facebook-ryhmässä alkuviikosta, olisiko jollakulla toisella tarvetta pienille suksille, ajattelin, että mikäpäs siinä! Sukset olivat vielä kätevät ensisukset, joihin ei tarvinnut hiihtomonoja, vaan remmit voi vetää omien talvikenkien ympärille. Sorelit ovat tosin ihan vähän liian leveät näihin siteisiin, joten pitänee kokeilla seuraavalla kerralla toisia talvikenkiä.

"Mä haluan hiihtää niin kuin siellä olympialaisissa!" tyttö huusi ja huitoi menemään sellaista vauhtia, että sukset menivät helposti ristiin ja hän kaatui.

Vähitellen ja paksummassa hangessa hän alkoi kuitenkin pysyä paremmin pystyssä, ja kolmen vartin hiihtoretken jälkeenkin hän oli edelleen yhtä innoissaan ja halusi, että hiihtämään tullaan uudelleen heti seuraavana päivänä.

Itse pysyttelin tiiviisti kenkieni päällä, ja tallustelin taaperon kanssa tyttösen perässä.

Kyllä tuli ikävä samanlaista toppahaalaria ja karvalakkia kuin poikasilla.

Sitä hiihtämistä en varsinaisesti itse kaipaa edelleenkään.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Sain Urbaani Isä -blogia kirjoittavalta Markolta haasteen tehdä postauksen, jossa kerron 5 x 3 hyvää asiaa: hyvät asiat päivissäni, minussa, elämässäni, tässä vuodessa ja blogissani.

Yksi asia, missä en ole lainkaan hyvä, on haasteisiin vastaaminen, mutta nyt päätin tarttua tähän.

Sain myös hyvän syyn käyttää myös näitä Helsingin kaupungin Töölönlahden Talvipuutarhasta ottamiani kuvia, jotka jäivät odottamaan sopivaa käyttötarkoitusta. 

Kävin lasten kanssa Talvipuutarhassa jo tammikuun puolella, kun ulkona oli lämpimämpää ja lunta vielä odoteltiin. Poika jäi nukkumaan rattaisiin kasvihuoneiden ulkopuolelle, ja ihastelimme tytön kanssa vihreää puutarhaa.

Kaisaniemen kasvihuoneisiin verrattuna kaupungin Talvipuutarha on pienempi ja rajoitetummin auki. Siksipä meidänkään ei ollut tullut käytyä siellä aiemmin. Mutta paikkahan oli hyvin viehättävä, ja sinne on vielä vapaa pääsy! Tarkista aukioloajat täältä.

Tyttö esittelee tässä muikeana uusia nahkasaappaitaan, jotka löysin Ipanaisen kirpparilta eurolla. Toisen kengän pohja oli osin irronnut, mutta suutari sai liimattua sen takaisin paikalleen.

Hän oli hyvin vaikuttunut Talvipuutarhasta ja ihasteli sen kauneutta ja tietysti karppilammikon kaloja. 

Entäs ne hyvät asiat? Kovin olivat vaikeita nämä kysymykset!

Kolme hyvää asiaa päivissäni

Olen nyt hoitovapaalla, joten päiväni ovat hyvin erilaisia kuin normaalissa työarjessa. Nyt saan nauttia esimerkiksi näistä asioista:

  1. Saan nukkua aamulla pidempään kuin työaamuina, eikä ole kiire mihinkään. En ole aamuihminen, ja lasten saaminen päiväkotiin aamupalaan mennessä tulee tekemään tiukkaa taas huhtikuussa.
  2. Se aurinkoinen hymy, joka minua odottaa, kun poika herää uniltaan. Sama hymy odottaa siellä sekä aamulla että päivällä.
  3. Nyt hoitovapaalla ehdin toisinaan käydä myös paikoissa, joissa ei tule muuten käytyä, kuten juuri täällä Talvipuutarhassa, tai lounaalla jossain keskustan ravintoloista.

Kolme hyvää asiaa minussa

Hmm, tätä kannattaisi kysyä varmaan vaimoltani :D Vaikka itse sanoisin esimerkiksi, että teen aina mitä lupaan, olen myös sen verran hajamielinen, että muistan tehdä vain ne asiat, jotka kirjoitan ylös kalenteriini. Hänellä saattaa olla siis hieman erilainen käsitys tästä kuin vaikkapa työkavereillani.

  1. Olen hyvä suunnittelemaan ja aikatauluttamaan asioita. Pystyn kädenkäänteessä suunnittelemaan täysin realistisen minuuttiaikataulun mille tahansa päivälle, johon pitää saada mahtumaan muutama hoidettava asia kaupungilla, toisen lapsen nouto päiväkodista, läpsystä vaihto Rouvan kanssa, laulutreenit, lasten nukkumaan laitto ja mahdollisesti vielä kuntosali. Erityislahjani on ulkomaanmatkojen suunnittelu. Rouva naureskelee edelleen sille, miten suunnittelin kymmenen vuoden (!) takaisin maailmanympärimatkamme Excelillä majoituksineen, lentoineen ja aktiviteetteineen lähes joka päivälle. Teimme kaiken aika tarkalti suunnitelmani mukaan. Joitain tämä stressaisi, mutta minua helpottaa, että asiat on etukäteen mietitty ja aikataulutettu. 
  2. Ammatillisesti olen saanut aina kiitosta siitä, miten nopeasti opin uusia asioita ja nappaan kiinni olennaisuuksista. Tästä oli erityisen paljon hyötyä konsultoinnissa, ja luulenpa, että juuri siitä syystä olen päässyt etenemään myös nykyisellä polullani nopeammin kuin mitä olisin arvannutkaan.
  3. Autan mielelläni muita. Jos joku kysyy neuvoa tai apua, pyrin auttamaan. Jos joku naapuri kyselee vaikkapa taloyhtiön Facebook-ryhmässä jotain lainaan, olen usein ensimmäisenä tarjoamassa apua. Toivottavasti myös muut kokevat näin, enkä ole avulias vain pääni sisällä.

Kolme hyvää asiaa elämässäni

  1. Perhe. Vaimo ja kaksi ihanaa lasta. Siinä olisi jo kolme asiaa, mutta laskettakoon heidät tässä yhdeksi.
  2. Laulu. Se on tuottanut vuosien aikana paljon iloa itselleni ja muille, ja tällä hetkellä olen hyvin onnellinen, että olen löytänyt uuden lauluyhtyeeni, ja laulan taas säännöllisesti.
  3. Työt. Pidän töistäni, sekä päivätyöstä että tästä blogista. Odotan jo innolla uusia työtehtäviäni ja uutta projektiani, joka odottaa, kun palaan huhtikuussa takaisin Keilaniemeen.

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna

  1. Tänä vuonna juhlitaan pyöreitä, joten koko vuosi on juhlavuosi. Terve vaan keski-iälle!
  2. Poika sai kuin saikin päivähoitopaikan samasta päiväkodista tytön kanssa.
  3. Oopperan kummitus palaa syksyllä Kansallisoopperaan! Se on itselleni jotenkin niin elämää suurempi teos, että pitäisiköhän saman tien hankkia liput kahteen näytökseen..? :D

Kolme hyvää asiaa blogissani

  1. Blogi tuo itselleni vaihtelevaa ja kivaa sisältöä elämään ja teen sen puitteissa monia asioita, joita ei ehkä tulisi muuten tehtyä.
  2. Saan blogista nykyisin myös sivutuloja, ja vaikka tiedän kaupallisten yhteistöiden jakavan mielipiteitä, pidän siitä, miten ne haastavat myös minua kirjoittajana ja kuvaajana kokeilemaan uusia asioita ja miettimään, miten saan asiakkaan toivoman viestin kerrottua niin, että se sopii myös itselleni ja blogini tyyliin.
  3. Pidän blogiani hyvin uniikkina ja omassa genressään (miehen kirjoittama perhe-lifestyleblogi) uraauurtavana. Toivon sen luovan positiivista kuvaa isyydestä ja isän osallistumisesta perhe-elämään hieman enemmän kuin perinteisessä ja stereotyyppisessä mieskuvassa.

Kiitos vielä Markolle haasteesta! Haasteeseen kuuluisi haastaa kolme muuta bloggaajaa vastaamaan samoihin kysymyksiin, mutta se kuuluu tapoihini vielä vähemmän kuin haasteisiin vastaaminen ;)

Talvipuutarhaan palaamme toisenkin kerran eväiden ja värikynien kanssa!

Share

Pages