Ladataan...
Isyyspakkaus

No niin, viimeinen hoitovapaaviikkoni on nyt takana, ja anoppilassa vietettävän pääsiäisen jälkeen edessä on paluu töihin.

Pojan päiväkodin alku on sujunut erinomaisesti. Hän on juuri niin reipas kuin aavistelinkin, ja vaikka aamulla lähtiessäni päiväkodilta häntä on hieman itkettänyt, se on loppunut kuulemma lähestulkoon heti lähdettyäni. Hän on syönyt ja nukkunut hyvät päiväunetkin, ja joka päivä hakiessani vastassa on ollut hyvin iloinen poika.

Päiväkotiharjoittelun puolesta hän olisi siis selvästi voinut olla hoidossa jo tämän viikon alusta täysiä päiviä ja olisin voinut palata töihinkin, mutta sainpa hieman vapaata ennen töihin paluuta. Pääsin myös toteuttamaan suuren haaveeni ja söin joka päivä lounaan ulkona. Valkoisilta liinoilta vain kerran, mutta kuitenkin.

On kyllä todella mielenkiintoista nähdä, millaiseksi arkemme muodostuu. Muistan toki, millaista se oli kaksi vuotta sitten ennen kuin poikamme syntyi, mutta vielä on vaikea sanoa esimerkiksi, mihin aikaan on herättävä, jotta saa kaksi lasta ajoissa päiväkodin aamupalalle.

Toistaiseksi liikun töihin metrolla, mutta jossain vaiheessa pitäisi miettiä sekin, miten saan pojan päiväkotiin niinä päivinä, kun itse jatkaisin työmatkaani pyörällä. Lieneekö sitten parasta käydä työntämässä hänet rattailla aamupalalle ja palata kävellen kotiin hakemaan pyörää.

Otin anoppilan matkaa varten auton vuokralle, ja teimme eilen pisimmän automatkamme vuoteen. Viime vuonnahan pääsiäisretkemme samaan paikkaan oli sellaista huutoa ja kirkumista molempiin suuntiin, että päätimme, ettemme autoile ehkä enää ikinä mihinkään.

Ne ajat näyttävät nyt jääneen taakse. Automatka oli hyvin rauhallinen, molemmat lapset nukkuivat Heinolaan saakka ja käytyämme syömässä lounaan Heilassa poika nukahti uudelleen istuimeensa. Tämä antaa taas toivoa tulevaan ja voimme selvästi suunnitella tekevämme jatkossa taas autoretkiä lasten kanssa.

Anoppilassa olisi tarkoitus olla maanantaihin saakka, mutta mediassa on nyt varoiteltu lähestyvästä lumimyrkystä ja kehotettu palaamaan jo sunnuntaina, jos siihen vaan on mahdollisuus. Olisikohan parasta uskoa sitä?

Ladataan...
Isyyspakkaus

Palataanpa taas hetkeksi Tallinnaan ja reilun viikon takaiseen minilomaamme siellä. Käytyämme Lentosataman merimuseossa suunnistimme myöhäiselle lounaalle ja illalliselle kohti Balti Jaama Turgia ja Telliskiven aluetta.

Balti Jaama Turg on Tallinnan rautatieaseman tuntumassa sijaitseva tori, joka remontoitiin hiljattain ja muistuttaa nykyisin enemmänkin isoa, ruokaan kallellaan olevaa ostoskeskusta. Edellisen kerran Tallinnassa käydessäni tori oli vielä remontissa, mutta Rouva ehti tutustua siihen jo viimekesäisellä Tallinnan-matkallaan. 

Torin alakerroksissa on mm. iso kauppahalli, supermarket, tuoreiden vihannesten myyntikojuja, ravintoloita ja katuruokapaikkoja. Yläkerrassa on useita antiikkikauppiaita.

Koska etsimme vain pientä lounasta, otimme italialaista streetfoodia tarjoavalta Eugenio'silta palan pizzaa sekä perunagnoccheja ja tortellineja ragùlla. Ruoat maistuivat ja antoivat riittävästi virtaa käydä kävelemässä Telliskivessä ennen illallista.

Uusi Balti Jaama Turg on siis todella näkemisen ja maistamisen arvoinen paikka, jossa vierailua voin suositella.

* * *

Telliskiven alue sijaitsee aivan Balti Jaama Turgin vieressä, joten niillä kannattaa vierailla samalla reissulla. Telliskivi Loomelinnakissa on useita ravintoloita ja pieniä putiikkeja, joista esimerkiksi designliike Les Petites on Rouvan vakiokohde.

Illallispaikaksi valitsimme suositun F-Hooneen, joka oli meille tuttu paikka jo muutaman vuoden takaa.

Tilana vanha ja korkea tehdasrakennus on todella kiva ja hauskan rustiikkinen. Ruoan suhteen paikka ei ole kuitenkaan kovin tasalaatuinen, ja edellisellä kerralla ruoan tasossa ja maussa oli paljon toivomisen varaa. Koska monet kuitenkin kehuvat paikkaa, ajattelimme antaa sille uuden mahdollisuuden. Emmekä toisaalta jaksaneet lähteä etsimään muutakaan paikkaa lasten kanssa.

Alkudrinkit ja alkupaloiksi tilaamamme bruschetat olivat erittäin hyvät. Rouva inspiroitui kovasti omasta juomastaan, jossa oli giniä ja ruusulimonadia ja koristeena ruusunnuppuja. Oma juomani oli viskipohjainen.

Pääruoissa oli sen sijaan toivomisen varaa. Tilasin tattaririsottoa ja possua, ja - mitenkäs tämän sanoisi kauniisti? - ruoka oli niin kuivaa, että se piti nieleskellä alas oluen kanssa. Possu olisi voitu jättää mehevämmäksi, ja risotto olisi kaivannut runsaasti lisää kosteutta tai jonkin kastikkeen seurakseen.

Rouva tilasi täytetyn munakoison. Sen lisukkeet olivat hyvät, mutta itse munakoiso oli jäänyt raa'aksi.

Lapsukaiset saivat lastenlistan puolelta kanapastaa ja lihapullia perunamuusilla. Touhukas taaperomme ei tainnut syödä juurikaan, ja jouduimme tälläkin kertaa jättämän jälkiruoan väliin. Vaikka naapuripöydässä istuneet naiset kovasti ihastelivat, miten näkee, että näiden lasten kanssa on käyty ennenkin syömässä ulkona, havaitsimme itse jo sen verran väsynyttä säheltämistä, että päätimme lähteä hotellille nukkumaan.

F-Hoone ei siis tälläkään kertaa oikein säväyttänyt, mikä on harmi, sillä tilana paikka on niin kiva. Jos jotain hyvää hakee, niin ei hintatasokaan ole kallis: pääruoat maksavat vain 4,80 € - 10,50 €, ja koko illallisemme juomineen maksoi yhteensä reilut 50 €. Silti maksaisin mieluummin vähän enemmän ja söisin jotain, joka on varmasti parempaa.

 

Lisää tältä Tallinnan-matkalta:

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Olvi

Mitä saa, kun yhdistää helsinkiläisen ginin, kainuulaisen puolukkamehun ja iisalmelaisen pohjaveden?

Ginilonkeroa, joka voittaa kauppojen peruslonkerot mennen tullen!

Olvin uutuustuote, Iisalmi Gin Lonkero, saa makunsa The Helsinki Distilling Companyn palkitusta ginistä ja Kiantaman puolukkamehusta, joka puristetaan käsin poimituista, suomalaisista puolukoista.

Sain kutsun tuotteen lanseeraustilaisuuteen, joka pidettiin kolme viikkoa sitten The Helsinki Distilling Companyn (alla jatkossa HDCo) tislaamobaarissa Teurastamolla.

HDCo avasi tislaamonsa nelisen vuotta sitten ja tuottaa Teurastamolla mm. viskiä, ginejä, liköörejä ja Calvados-tyyppistä Applejackia. Tislaamon ravintola avattiin puolestaan reilu vuosi sitten tislaamon yläkertaan, ja se on paitsi tislaamon omien tuotteiden showroom ja cocktailbaari, myös viihtyisä illallisravintola.

Tilaisuuden alussa tuote pidettiin vielä salaisuutena ja alkudrinkin kerrottiin sisältävän "salaista ainesosaa", joka paljastettaisiin myöhemmin.

Puolukkaämpärit ja tapahtuman teema "Greetings from Ginland" antoivat kyllä vihiä siitä, mitä on tulossa.

Tuotteen paljastusta jouduttiin kuitenkin odottamaan tovi.

Alkumaljan jälkeen HDCo:n perustaja ja Master Blender Kai Kilpinen piti osallistujille gini-tastingin.

Laseissa oli Helsinki Dry Giniä, vahvempaa Helsinki Sailor's Giniä sekä Puolukka-Gin Likööriä.

Dry Gin on voittanut mm. Berliinin Craft Spirits -festivaalin Spirit of the Year -palkinnon vuonna 2016 ja kultamitalin samoilla festareilla vuosina 2017 ja 2018. Gini tehdään pienissä erissä käsityönä, ja se saa ominaisen makunsa puolukasta (!), katajanmarjasta ja sitrusten kuorista. Katajanmarjan kyllä tiesin, mutta enpä olisi puolukkaa arvannut.

Sailor's Gin on niin sanotusti laivastovahvuista (57,2% vol) eli huomattavasti Dry Giniä (47% vol) vahvempaa. Nimi ja laivasto-termi tulevat siitä, että aikoinaan brittilaivojen oli lain mukaan pidettävä aina mukanaan giniä ja se oli oltava juuri vähintään näin vahvaa.

Jotta ginin myyjät eivät huijaisi ja laimentaisi viinaa, juoman vahvuus voitiin testata yksinkertaisella ruutitestillä: jos giniä sekoittaa ruutiin ja ruuti edelleen räjähtää, ginissä on riittävästi potkua. Alle 57,2 %:ksi laimennettu gini vain kastelee ruudin.

Ja potkua siinä todella oli. Alkoholin maku on jo niin voimakas, että se peittää alleen aika lailla muut aromit. Olen aiemmin osallistunut vodka-tastingiin, ja silloin juomat lantrattiin vedellä, jotta muut maut pääsevät esiin. Ehkä pienen vesitilkan lisääminen tähänkin olisi auttanut löytämään mausta sen puolukan ja sitrukset.

Puolukka-Gin Likööri oli puolestaan herkullinen jälkiruokajuoma, joka tehdään uuttamalla kokonaisia puolukoita ginissä kaksi kuukautta. Marjoja ei murskata eikä niistä puristeta mehua vaan kokonaiset marjat kerätään uuttamisen jälkeen pois juomasta. Erittäin kiva tuttavuus.

Tastingin jälkeen pääsimme ihastelemaan tislaamon kellaria, jossa sijaitsevat sekä käymissammiot että tislaamon upeat kuparipannut. Kierroksen isäntänä toimi yhtiön Master Distiller Mikko Mykkänen

Kuulimme, että tislaamo toimii biokaasulla, jota tuotetaan muun muassa juomien tuotannosta yli jäävästä kuiva-aineesta. Vesi otetaan Helsingin vesijohtoverkosta, sillä se on niin laadukasta ja puhdasta, että edes vedenpuhdistusjärjestelmien myyjät eivät ole suostuneet myymään suodattimiaan tislaamolle, sillä se olisi huijausta.

Mykkäsen työpiste tislaamon ylätasanteella näyttää vähintään yhtä kiehtovalta kuin takana komeileva tislaamokin.

Ennen julkistusta ehdimme kuulla vielä helsinkiläisestä viinanvalmistuksen historiasta ja napostella pientä sormiruokaa.

Helsingillä on pitkä historia viinanvalmistuksessa, mutta kieltolaki lopetti yksityiset viinatehtaat. HDCo on itse asiassa ensimmäinen yksityinen tislaamo sitten kieltolain aikojen. 

Ja viimein tuote paljastettiin. Vahvuudeltaan 5,0 % oleva juoma on kehitetty erityisesti uusi alkoholilainsäädäntö huomioon ottaen. Aiemmin ruokakaupoissa on saanut myydä vain käymisteitse valmistettuja juomia, mutta vuoden 2018 alusta voimaan tulleen uuden alkoholilain myötä ruokakaupoissa voidaan myydä myös tislausmenetelmin valmistettuja alle 5,5 %:n alkoholijuomia.

Tuote vastaa myös asiakkaiden kysyntään, ja monet varmasti arvostavat sitä, miten juoman valmistuksessa on käytetty juuri helsinkiläistä artesaaniginiä ja kaikki ainesosat on jäljitettävissä jopa metsiin ja peltoihin asti.

Lopulta pääsimme maistamaan myös tuotetta, ja ero käymisteitse valmistettuun lonkeroon oli valtava.

Lonkerossa on selkeä katajamarjan tuoksu ja maku, ja sekä gini että puolukka maistuvat hyvin selkeästi. Lonkero on raikas ja enemmänkin kuiva kuin makea. Juoma ei muistuta maultaan juurikaan käymisteitse valmistettuja lonkeroita, ja uskon, että juoma voittaa monta lonkeron vihaajaakin puolelleen.

Itselleni lonkero on ollut perinteisesti Etelä-Savon-mökillä nautittu kesäinen saunajuoma, mutta Iisalmi Gin Lonkero on täysin kaupunkiuskottava ja tyylikäs juoma, jota kehtaisi tarjota vaativammallekin vieraalle.

Hienoa, tätä ostan itsekin, kun kaupassa näen!

Kippis ja onnea! Alla Mikko Mykkänen, Olvin markkinointijohtaja Olli Heikkilä ja Kai Kilpinen poseeraamassa yhteistyönsä hedelmän kanssa. On syytäkin hymyillä!

 

Postauksen kommentointi on suljettu alkoholimainontaan liittyvän lainsäädännön vuoksi.  

Ladataan...
Isyyspakkaus

Päätin jo aikoja sitten, että viimeisellä hoitovapaaviikollani syön lounaan joka päivä ulkona. Heti ensimmäisen tilaisuuden tullen tarjosin itselleni varsinaisen juhlalounaan alkuvuodesta avautuneessa ravintola Latvassa (Pohjoinen Makasiinikatu 9) - ja kuten haaveilin: valkoisilta liinoilta ja pöytään tarjoiltuna.

Jos ravintolan nimi kuulostaa tutulta, olet ehkä käynyt ravintola Juuren tuntumassa sijainneessa Latva-baarissa. Kyseessä on periaatteessa sama Juuren ravintolaperheeseen kuuluva paikka, joka muutti Korkeavuorenkadulta Kasarmitorin laidalle ja muuttui samalla baarista aivan täysimittaiseksi ravintolaksi. Uusi Latva on nyt jopa tilavampi kuin isoveljensä. Keittiömestariksi Latvaan on palkattu mm. vuoden luomukokkina vuonna 2016 palkittu ja Bocuse d'Or -ehdokkaaksi valittu Benjamin Frostell.

Lounas on niin sanotusti astetta parempi. Ravintolassa on mahdollista valita kahden, kolmen tai neljän lajin lounas (26 €, 29 € ja 34 €). Alku- ja pääruoista on useampi vaihtoehto mistä valita. 

Itse halusin ottaa pisimmän kautta, kun siihen oli kerran(kin) mahdollisuus.

Otin alkuun paahdettua maa-artisokkaa, siitakesieniä ja miso-hollandaisea. Aloitus oli todella maukas. Alkuun tarjoiltiin myös kivat pikkelöidyt porkkanat ja punakaali.

Väliruokana tarjottin tomaatti-tillirisotto ja sinisimpukkaa. Annos olisi voinut olla jonkin verran lämpimämpi tarjoiltaessa, mutta maultaan se oli erinomainen. Itse teen harvemmin tomaattirisottoja, mutta ne voisikin ottaa ohjelmistoon!

Pääruoaksi valitsin päivän kalaa, chorizoa, perunaa ja timjami- beurre blanc. En tullut kuitenkaan kysyneeksi, mitä päivän kala on, ja se osoittautui loheksi.

Olin suoraan sanoen hivenen pettynyt siihen, että kala oli juuri lohta, joka on suurin piirtein joka ikisen päivän kala. Kala oli kyllä erittäin hyvin valmistettua ja maukasta, ja chorizo hauska lisuke kalalle. 

Jälkiruoka oli uuniomena vol-au-vent ja jäätelöä, eli lehtevään voitaikinaan tehty torttunen, jossa oli omenaa ja jotain pähkinäistä sisällä. Se oli juuri niin hyvää kuin miltä kuulostaakin.

Kokonaisuutena lounas oli hyvin laadukas, ja hinta-laatusuhde oli kohdillaan. En kävisi aivan näin hintavalla lounaalla usein, mutta bisneslounaaksi tai jonakin juhlapäivänä ravintola on erittäin osuva valinta. On kuitenkin hyvä huomata, että neljän lajin lounaalle on varattava aikaa pari tuntia.

Tämän perusteella uskon, että myös illallispaikaksi Latva olisi loistava valinta. Ehkäpä pitää viedä Rouva Latvaan treffeille joku ilta.

 

Lisää lounassuosituksia kaupungilta:

Pizzeria Via Tribunali

Kolmon3n

Mashiro Postitalo

Levain Helsinki

Maya Bar & Grill

Beijing8

Fisken på Disken

Onda Siltanen

Gastro Café Kallio

Hoku

Ladataan...
Isyyspakkaus

Jyväskylän musikkiluokat ja lapsikuoro Vox Aurea juhlistivat eilen 50-vuotisjuhlavuottaan Jyväskylän Paviljongissa järjestetyssä juhlakonsertissa. Tein aivan varten vasten päiväretken vanhaan kotikaupunkiini, ja vaikka käytinkin päivästäni seitsemän tuntia bussissa istumiseen, retki oli sen arvoinen. Kuorolla on ollut suuri vaikutus elämääni.

Löydätkö kuvasta tulevan bloggaajan noin 11-vuotiaana?

Ajatukseni ovat edelleen kuorotunnelmissa, ja prosessoin eilistä kokemusta varmasti vielä pitkään. Olipa kaikin puolin hauska ja nostalginen reissu!

Tapasimme jo aamupäivällä pienellä porukalla, jonka kanssa treenasimme pienen ohjelmanumeron kuoron historiikin julkistustilaisuuteen. Kävin katsomassa myös Jyväskylän Kolmikulmaan pystytetyn Vox Aurean 50-vuotisjuhlanäyttelyn.

Loppupäivä vierähti Paviljongissa, johon oli kerääntynyt vanhoja ja nykyisiä musikkiluokkalaisia perheineen. Näin hyvin monen entisen kuorokaverini lisäksi myös muita kuoron parissa työskennelleitä tuttuja, kuorolaisten vanhempia ja vieläpä joitain entisiä opettajiani.

Päivä huipentui yli kolmetuntiseen juhlakonserttiin, jossa esiintyivät kaikki Jyväskylän nykyiset musiikkiluokkalaiset ja musiikkiluokkien kuorot.

Mukaan pääsivät myös alumnit, ja lavalla nähtiin kuoron kaikki johtajat viideltäkymmeneltä vuodelta: musiikkiluokat ja kuoron perustanut Torsten Lindfors, kuoron kansainväliselle huipputasolle hionut Kari Ala-Pöllänen, hänen seuraajansa ja kuoron hovisäveltäjä Pekka Kostiainen sekä nykyinen johtaja Sanna Salminen (alla tässä järjestyksessä).

Esiintymään oli saatu jopa Voxin ensimmäiset laulajat viidenkymmenen vuoden takaa.

Kaikki entiset voxilaiset osallistuivat nykyisten laulajien kanssa esitettyyn Over the Rainbow -kappaleeseen, jonka johti omana kuoroaikanani kuoroa johtanut Kari Ala-Pöllänen. Oli jotenkin surrealistista olla 27 vuoden jälkeen taas lavalla hänen johdettavanaan. (Alla oleva kuva on kappaleen harjoituksesta ennen konserttia.)

Vielä konsertin jälkeen kaikkia entisiä voxilaisia pyydettiin liittymään Paviljongin parvella Pekka Kostiaisen säveltämän Lorulailee-kappaleen esitykseen. Kappale on ollut mukana ohjelmistossa liki 40 vuotta, joten suurimmalle osalle Voxissa joskus laulaneista kappale on tuttu ja hyvin olennainen osa kuorolaisuutta.

Kuorolaisuus jätti itseeni todella vahvan jäljen ja muistelen kuoroaikoja edelleen hyvin usein. Tätä on vaikea selittää, jos ei ole itse ollut osana Voxia tai jotain vastaavalla tasolla olevaa ja hyvin intohimoisesti ja kunnianhimoisesti johdettua kuoroa.

Kuoro oli niin iso, olennainen ja aikaa vievä osa elämää kuorolaisille, että kuorolaisuus oli monille niinä vuosina merkittävin asia, joka määritteli kaiken muun tekemisen. Harjoituksia oli kahdesti viikossa, ja niiden lisäksi oli viikonloppuleirejä ja tietysti esiintymiset ja esiintymismatkat päälle. Jos oli kuorossa, aikaa muuhun ei juuri ollut.

Kappaleet hiottiin niin perusteellisesti ja niitä esitettiin niin paljon, että monet lauluista tulevat edelleen selkärangasta sanoineen, stemmoineen ja fraseerauksineen juuri niin kuin ne opeteltiin silloin 30 vuotta sitten.

Vaikka kuorolaisuus otti paljon, se myös antoi paljon. En tarkoita vain sitä, että kuoron kautta pääsi esiintymään uskomattomiin pakkoihin kuten New Yorkin kuuluisaan Carnegie Halliin. Monista kuorolaisista tuli parhaita kavereita, sillä heidän kanssaan vietettiin niin paljon aikaa.

Vaativa johtaminen ja äänenmuodostuksen ohjaus harjaannuttivat myös omaa nuottikorvaa ja stemmalaulua ja loivat todella vahvan pohjan kaikelle sille, mitä olen musiikin puolella sen jälkeen tehnyt. Kuoro oli lisäksi hyvää esiintymiskokemusta, ja siihen aikaan elämässä ainoaa esiintymiskokemusta, jota ylipäänsä oli kertynyt.

Jätin kuoron ala-asteen kuudennella luokalla äänenmurroksen myötä. Sittemmin en ole liittynyt muihin kuoroihin, mutta saamani kokemuksen arvo on mittaamaton.

Oli hauskaa havaita, että Vox Aurea on yhä hyvässä kunnossa ja yksi tärkeimmistä asioita, laulun puhtaus, on säilynyt.

Nykyisin yhä useammalla jyväskyläläislapsella on mahdollisuus osallistua kuorotoimintaan, sillä kuoro ei ole enää tarkoitettu vain musiikkiluokkalaisille. Se onkin ymmärrettävää, sillä musikkiluokkien kulta-ajoista 1980- ja 1990-luvuilta itse musiikkiluokkatoiminta on supistunut merkittävästi.

Silloin musiikkiluokkia oli vielä kolmessa ala-asteen ja yläasteen koulussa, nyt vain yhdessä. Muutama vuosi sitten olin hyvin yllättynyt, kun kuulin, että musiikkiluokalle ei ollut tulijoita niin paljoa, että uutta luokkaa olisi voitu perustaa aiempien vuosikymmenten tapaan ala-asteen kolmannelle. Nyt musiikkipainotteinen opetus alkaa alakoulun neljänneltä luokalta.

Juttelin erään kuorokaverini kanssa, että kiinnostus musiikkiharrastuksia kohtaan on muutenkin hiipunut kaupungissa, mikä on todella yllättävää. Sen lisäksi, että Jyväskylän musikkiluokille on vähemmän tulijoita, myös musiikkiopistoon on niin vähän pyrkijöitä, että edes pääsykokeita ei yhtä poikkeusta lukuun ottamatta järjestetä ja käytännössä kaikki halukkaat pääsevät sisään. Ilmeisesti muissakin kaupungeissa on tapahtunut vastaavaa, ja musiikkiluokkatoiminta on osasta kaupungeista loppunut kokonaan.

Voiko kyse sitten olla siitä, että nykyvanhemmat - siis juurikin oma ikäpolveni - ei halua sitoutua itse eikä sitouttaa lapsiaan näin paljon aikaa vievään harrastustoimintaan? Onko yksilökeskeisyys hävittänyt mielenkiinnon yhdessä musisointia kohtaan? Mielenkiintoiselta kuulostaa, että se aine, johon Jyväskylässä järjestetään edelleen pääsykokeet, on pop-jazz-laulu.

Omat lapseni tulevat käymään koulunsa Helsingissä, joten Jyväskylän musiikkiluokkien toimintaan en tule enää osallistumaan muuten kuin tulevien juhlakonserttien muodossa. Toivottavasti niitä kuullaan myös jatkossa ja Jyväskylän musiikkiluokat saavat uutta nostetta. Nähtäväksi jää päätyvätkö omat lapseni musiikkipainotteiseen opetukseen, tanssiluokalle vai johonkin aivan muualle.

Tiedän kuitenkin, mitä sisäinen jukeboxini soittaa seuraavat päivät.

 

Neljä vuotta sitten kirjoitin Jyväskylän musiikkiluokista näin: Mutta mitä tapahtuu Jyväskylän musiikkiluokille?

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Tarramonsteri

Päiväkodin aloitus tuo mukanaan yhden tehtävän, jonka työläys saattaa yllättää ensikertalaisen. Se on vaatteiden nimikointi. Joka ikinen vaatekappale, joka lapsen mukana kulkeutuu päiväkotiin, on nimettävä, jos sen haluaa varmasti palautuvan myös takaisin kotiin.

Ei voi luottaa siihen, että "kyllä minä oman lapseni vaatteet tunnistan" tai "ei kenelläkään ole juuri tällaista samanlaista" tai "niitähän säilytetään vain lapsen omassa lokerossa". Vähän väliä päiväkotimme vanhempien Facebook-ryhmässä kysellään kadonneiden vaatteiden perään tai pahoitellaan, että mukaan on lähtenyt juuri samanlaiset kengät kuin omalla lapsella on, ja vasta kotona on huomattu, että kenkiä onkin nyt kaksi paria.

Itsekin harmittelin kerran, kun tyttö pudotti haalarinsa hupusta yhden hanskansa johonkin päiväkodin alueelle, eikä sitä enää koskaan löytynyt. Hanska oli unohtunut nimikoida, ja uskon, että se olisi päätynyt takaisin oikealle omistajalleen, jos siinä olisi ollut nimi.

Jopa hyvin helposti tunnistettava Angry Birds Stella -huppari oli vaarassa kadota pysyvästi, kun se oli kerran riisuttu pois jossain väärässä paikassa ja jätetty johonkin, mihin se ei kuulu. En ollut huomannut hupparin puuttumista, eikä tyttökään kaivannut sitä, mutta löysin hupparin sattumoisin ennen kesälomaa, kun kurkistin aivan toisen ryhmän löytötavaralaatikkoon.

Toisaalta olen joskus itse miettinyt päiväkodin löytötavaralaatikolla, onko jokin tutun näköinen mekko tai paita ollut meidän, kun siinä ei ole ollut nimeä. Seuraavaksi on ollut etsittävä vaatekappaleita kotoa. 

Nimikointia helpottaa, että se on mahdollisimman helppoa. Käytännössä olen käyttänyt pian viisi vuotta Tarramonsterin Mini Pilkku -tarroja, joissa on lapsen nimi ja jotka ovat riittävän pieniä liimattavaksi vaatteiden niska- ja pesulappuihin. Niillä on nimetty myös unikaverit ja lelupäivänä mukaan otettavat lelut.

Tarrat ovat omasta mielestäni huomattavasti kätevämmät kuin kangastussit, varsinkin kun vaatteita kierrätetään useammalla lapsella. Inhoan sitä, miten vaatteessa lukee jonkun toisen yliviivattu nimi, ja toisaalta jos sama haalari on vaikkapa neljällä lapsella, isommastakin pesulapusta loppuu vähitellen tila. Tarran voi irrottaa tai jos ei jaksa tehdä sitä, uuden tarran voi liimata edellisen päälle.

Aivan ensimmäisiä tarroja lukuun ottamatta niiden suunnittelu on ollut myös hauska yhteinen ohjelmanumero tytön kanssa. Tarroihin voi valita haluamansa taustavärin ja kuvion. Tähän mennessä on nähty jo sinistä, valkoista, vaaleanpunaista ja violettia. Kuvioina on ollut ainakin sydämiä, tähtiä, kukkia ja lumihiutaleita. Uusimpiin tarroihin tuli violetti tausta ja pinkki tähti.

Veljelleen hän valitsi turkoosin taustan ja autokuvion. Ei siksi, että auto olisi erityisesti poikien kuvio, vaan siksi, että pikkuveli yksinkertaisesti pitää kovasti pikkuautoista, ja hän arveli veljen ilahtuvan siitä. Oikeassa oli. "Auto!" poika kiljahtaa nähdessään tarran.

Mini Pilkut ovat olleet käytössä hyvin kestäviä. Sukkiin niitä on aika mahdoton kiinnittää, ja joistain kengistä ne ovat irronneet käytössä, mutta vaatteiden niska- ja pesulappuihin kiinnitettyinä ne ovat kestäneet ainakin kymmeniä pesuja.

On näitä vaatekappaleita kuitenkin nimikoitavana sen verran, että tovi siihen vierähtää. Onneksi vanhemmasta lapsesta se on sen verran hauskaa puuhaa, että hän auttaa mielellään, ja nimikoi myös omat vaatteensa itse. Kun vaan muistaa muistuttaa asiasta.

Tarroilla voi toki nimikoida myös harrastusvälineitä, ja olen kuullut monien tilaavan Tarramonsterilta isompia tarroja sitä varten. Itse tilasin nyt omalla nimelläni ja puhelinnumerollani varustettuja Mini Pilkkuja ja liimasin niitä esineisiin, joilla on vaara sekoittua muiden tavaroihin. Näitä ovat esimerkiksi laulukamat ja varsinkin puhelimien laturit ja läppärin virtalähteet.

Valkoista valkoiselle ja mustaa mustalle!

Jos pidät tarroista, hyödynnä heti alennuskoodi ISPA18! Saat sillä 15 % alennuksen Tarramonsterin verkkokaupasta. Mutta pidä kiirettä: koodi on voimassa vain 26.3.2018 saakka!

Tarramonsterin verkkokauppaan pääset vaikkapa tästä: tarramonsteri.fi.

Pages