Ladataan...
Isyyspakkaus

Minua on stressannut jo lähes vuoden ajatus siitä, että poika ei saisi päivähoitopaikkaa samasta päiväkodista kuin tyttö. Se ei ole ilmeisesti edes vain teoreettinen mahdollisuus, vaan olen kuullut useita kauhutarinoita siitä, miten kaupunki on osoittanut sisaruksille päivähoitopaikat eri puolilta kaupunkia. Jopa Suomenlinnasta, jonne kuljetaan lautalla.

Syksyllä stressini vielä paheni, kun useampikin tuttava kertoi siitä, miten päivähoitopaikan saaminen on entistä vaikeampaa, jos paikkaa hakee kesken kauden, esimerkiksi maaliskuun puolivälissä. Heti vuoden alusta aloittavat lapset ovat etusijalla, paikat täyttyvät jo tammikuussa eikä niitä tietenkään vapaudu juuri maaliskuussa.

Olin siis varma, että hoitopaikka myönnettäisiin jostain toisesta kaupunginosasta, ja joutuisimme kuljettamaan lapsia eri paikkoihin seuraavat puolitoista vuotta. Sen verran kesti, että saimme tytöllemme siirron kotiamme lähimpään päiväkotiin viisi vuotta sitten.

Käytännössä ajattelimme jo, että jos päivähoitopaikka myönnettäisiin jostain aivan muualta, emme ottaisi sitä lainkaan vastaan vaan keksisimme kevääksi "jotain" ja hakisimme paikkaa uudelleen elokuulle. Silloin pojan olisi pakko olla etusijalla jo sisarussuhteenkin vuoksi.

Myönnän, että taisin murehtia asiaa aika lailla ja valvoin jonkin yönkin asian vuoksi sängyssä kattoa tuijottaen.

Tänään aamulla sähköposti kilahti. Otsikko oli "Päivähoitopaikka". Apua.

Poika sai hoitopaikan samasta päiväkodista tytön kanssa.

Huh. Yksi jännityksen aihe elämässä vähemmän. Viisi täyttä viikkoa enää jäljellä.

Mutta ovatko nämä sisarusten sijoittamiset eri päiväkoteihin ja kantakaupunkilaisten lähettämiset Suomenlinnaan vain urbaania legendaa, vai onko jollekulle oikeasti käynyt niin?

Ladataan...
Isyyspakkaus

Päivän puheenaihe on ollut lumi, ainakin jos asut täällä päin. Sitä nimittäin satoi tänne keskiviikon aikana sen verran, että vähempikin olisi riittänyt.

Nämä kuvat ovat tosin viime viikonlopulta, jolloin lunta oli hieman vähemmän mutta juuri ja juuri riittävästi pulkkailuun ja kelkkailuun.

Itseäni talven lumettomuus ei oikeastaan ole haitannut, sillä mitään talvilajeja harrastamattomana saan lumesta vain ne huonot puolet: rattaiden kanssa on hankalampaa, kadut muuttuvat keskustassa helposti loskaksi ja lumisateella julkinen liikenne tökkii pahasti. 

Kaunista valkoinen lumi toki on, valaisee talvista kaupunkia ja innostaa lähtemään lasten kanssa ulos pulkkamäkeen. Myönnetään, että hauskempaa tämä pulkkailu on kuin leikkipuistossa seisoskelu.

Kun lumi satoi viikko sitten, lupasin että menemme pulkkamäkeen heti lauantaiaamuna ja päätin ottaa mukaani myös rattikelkan.

Omaa rattikelkkaa meillä ei ole, mutta onneksi meillä on hyvin aktiivinen taloyhtiön Facebook-sivu ja avuliaat naapurit. Jos joltain loppuu oliiviöljy, joku tarvitsee juhliinsa lisätuoleja, joku kaipaa varavuodetta, jonkun saunavuoro jäisi käyttämättä tai jonkun koira etsii tilapäistä ulkoiluttajaa, apua yleensä löytyy.

Nyt kyselin, olisiko jollain lainata kelkkaa lauantaiaamuksi. Yksi naapuri soitti pian ovikelloa ja kertoi, että voisimme lainata heidän kelkkaansa. Pian toinen naapuri laittoi viestiä, että voimme ottaa hänen kelkkansa lainaan vaikka koko lopputalveksi. Ja sillä olikin tosi hauskaa laskea alas Kaisaniemen pitkää ja loivaa rinnettä.

Yllätyksekseni taapero oli kuitenkin hyvin varautunut pulkkailun suhteen. Hän halusi laskea kanssani kelkalla vain kahdesti ja sen jälkeen vain pudisteli päätään eikä halunnut edes pulkan kyytiin.

Mutta oli hänestä kyllä hauskaa taaperrella ympäriinsä - erityisesti mäkeä alas.

Sää muuttui tänään jo lumimyrskystä vesisateeksi, ja nähtäväksi jää, miten paljon lunta on jäljellä, kun seuraavan kerran ehtisimme pulkkailemaan.

Olisi se sääli, jos se nyt sulaisi pois, kun sitä vihdoin on.

Ja olisi ihan kivaa vielä joku lumiukkokin rakentaa.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Lapsiperheitä ravintola-asiakkaiksi kannustava Perheet Safkaa -tapahtumapäivä järjestettiin kolmatta kertaa lauantaina. Saimme tapahtuman järjestäjiltä kutsun ravintola Juureen, ja kävimme pitkästä aikaa siis ravintolassa koko perheen voimin.

Vaikka itsekin olemme pitäneet periaatteena, että lasten kanssa voi ja pitää käydä ravintoloissa, kahden lapsen kanssa sitä tulee nykyisin tehtyä harvemmin. Pitkän kaavan illallisella tai päivällisellä olemme käyneet viimeisen vuoden aikana muistaakseni vain kahdesti lasten kanssa.

5-vuotias on kyllä niin tottunut ravintola-asiakas, että hänen kanssaan voi mennä fiinimpäänkin paikkaan, mutta taapero ei ole kaikkein rentouttavinta illallisseuraa. Hänkin pysyy kyllä leivän avulla hienosti aloillaan moniin muihin taaperoihin verrattuna, mutta meno on aika arvaamatonta. Juomalasit, aterimet, lautasliinat ja leipäastiat on siirrettävä pois hänen ulottuviltaan, ja refleksien on oltava muutenkin viritettynä melko herkiksi.

Tällä kertaa oman lisäjännityksensä toi se, että emme antaneet viimeisen viikon aikana koettujen nukahtamisvaikeuksien vuoksi pojan nukkua lainkaan päiväunia. Hän torkahti rattaisiin matkalla Juureen, mutta tunsimme joka tapauksessa olevamme liikkeellä tikittävän aikapommin kanssa.

Tämä huomioon ottaen selvisimme päivällisestä vallan mallikkaasti, vaikka lasten hermoja koeteltiinkin urakalla. Valitsimme nimittäin listalta kuuden lajin yllätysmenun, ja vietimme ravintolassa peräti 2,5 tuntia. Varaus tehtiin kyllä jo kello 16:ksi, joten ehdimme hyvin kotiin ennen mahdollista iltaromahdusta.

Ruoat olivat fantasiset. Alkuun tarjottiin keittiön tervehdys, jossa oli veripalttua ja härkäpapua.

Varsinaiset alkuruoat olivat Juuren kuuluisia sapaksia (=suomalaisia tapaksia). Tällä aterialla ne olivat Silliä, keltajuurta ja omenaa.

Kyytönmaitoa ja punajuurta.

Fasaania ja sieniä.

Sapaksien jälkeen toisena lajina oli sipulikeittoa, sipulipyreetä ja sipulirengas.

Sen jälkeen perunaa, sipulia ja heraa.

Pääruokana tarjottiin luomuporsasta, kaskinaurista ja herukkaa.

Ennen jälkiruokaa saimme Heikkilän juustolan Rudolf-kittijuustoa.

Jälkiruokana oli herkullista maa-artisokkajäätelöä, karpaloa ja karamelliä.

Erinomainen kokonaisuus, ja loistavat viinivalinnat. Parhaina annoksina pidin sapaksia ja sipulikeittoa, ja Rouva oli vaikuttunut kekseliäästä maa-artisokkajäätelöstä.

Lapset saivat maistella kaikkia annoksiamme, ja tilasimme heille vielä omat pääruoat puolikkaina annoksina. Tyttö sai samaa possua, jota oli omassa setissämme, ja hän piti siitä kovasti. Possun kanssa tarjottu puuromainen lisuke oli kuitenkin hivenen liian suolaista jopa aikuiseen makuun, ja se jäi syömättä.

Poika sai pääruoaksi kuhaa ja palsternakkaa, jonka ajattelin olevan turvallinen valinta. Hän ei suostunut maistaamaankaan ruokaansa, joten saimme Rouvan kanssa vielä seitsemännen lajin maisteltavaksi.

Myönnetään, että aivan lopussa annoimme lapsille jo puhelimeni, ja he saivat katsoa siitä Lasten Areenaa hiljaisilla äänillä. Tyttö ei olisi ohjelmaa tarvinnut, vaan hän pysyy tyytyväisenä, kun mukaan otetaan tussit, paperia ja jokin puuhalehti. Pojan kanssa alkoi kuitenkin kahden tunnin kohdalla olla havaittavissa pientä levottomuutta, mutta Ryhmä Hau rauhoitti tilanteen.

Kokemus oli pienestä levottomuudesta huolimatta positiivinen, ja uskaltanemme lähteä neljästään ulos syömään joskus lähiaikoina uudelleenkin.

Mutta on se kyllä välillä kivaa ihan vaan aikuisten kesken.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Olemme olleet tällä viikolla hyvin ihmeissämme. Muuten niin aurinkoinen poikamme, joka nukkuu levollisesti ja pitkään, on alkanut saada kamalat raivarit nukkumaanmenosta.

Tämä alkoi aivan yllättäen. Olen kyllä viime viikkoina huomannut, että hänen on ollut vaikea nukahtaa varsinkin päiväunille, mutta tähän asti hän on mennyt siitä huolimatta sänkyyn hyvin mielellään. Hän vain kellahti petiinsä, sanoi: "Bye-bye" ja jäi sen jälkeen juttelemaan omiaan pehmoleluille. Hän saattoi olla hereillä tunninkin aivan tyytyväisenä - ja lopulta nukahti.

Vaan ei enää. Pelkkä nukkumaanmenon maininta aloittaa itkun, ja kun lapsen laittaa sänkyynsä, alkaa infernaalinen kirkuminen. Niin päivällä kuin illalla. Pahaan mieleen ei tunnu auttavan mikään, ei laulut, ei silitykset ei peittely. Vaikka hänet saisi rauhoitettua makuuasentoon, kirkuminen alkaa viimeistään sitten, kun hän huomaa vanhemman poistuvan vierestä.

Ilta tai pari vielä menee sellaisella "voi pientä, mikäs nyt harmittaa?"-asenteella, mutta nyt kun tätä on kestänyt jo viikon ja joka päivä, nukkumaanmeno alkaa kiristää kaikkien hermoja. Tyttökin valittaa iltaisin vieressä, ettei saa nukuttua, kun veli kirkuu. Hän jaksaa huutaa jopa kolme varttia ennen kuin nukahtaa. Ja vieressä päivystäminenkään ei auta: huuto lakkaa vain, jos hänet ottaa pois sängystä ja pitää sylissä, mikä ei ole vaihtoehto.

Onko vastaavia kokemuksia, ja mikä siihen auttoi? Onko tämä nyt jotain uhman alkua? Että häntä ei vain nukuta ja hän on alkanut protestoida nukkumaanmenoa vastaan?

Itse ajattelin nyt kokeilla, että jätetään päiväunet sitten nukkumatta. Poika ei tunnu lainkaan väsyneeltä päivällä, joten voisikohan hän olla illalla sitten väsyneempi? Ja jäisi ainakin yhdet kirkumiset päivästä pois.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Havahduin tänään hätkähdyttävään asiaan: poika aloittaa päiväkodin tästä tasan kahden kuukauden päästä.

Ensimmäiset kaksi viikkoa on tarkoitus olla kevyempää harjoittelua lyhyemmillä päivillä ennen kuin todellinen arki alkaa huhtikuun alussa.

Päiväkodin alkaminen ja töihin paluu ovat tähän asti tuntuneet melko kaukaisilta asioilta, jotka tapahtuvat sitten joskus, mutta kaksi kuukauttahan vierähtää aivan hetkessä! Mietipä, että kaksi kuukautta sitten oli marraskuun loppupuoli, ja sehän oli vasta ihan vähän aikaa sitten.

Tämä myös tarkoittaa sitä, että ajastani lapsen kanssa kotona on kulunut jo lähes kaksi kolmasosaa!

Se puolestaan tarkoittaa sitä, että nyt iskee se samanlainen lopun ajan paniikki, joka tulee monesti lomamatkoilla, varsinkin vähän pidemmillä. Ensin aikaa tuntuu olevan loputtomasti ja suunnitelmissa on tehdä vaikka mitä. Riippumatta siitä, mitä kaikkea on jo ehtinyt, loman lähestyessä loppua alkaa miettiä, mitä kaikkea on vielä tekemättä ja mihin viimeiset päivät kannattaisi käyttää.

Toinen asia, mikä yhtäkkiä iski oli se, millä vauhdilla lapsi kasvaa. Sekä fyysisesti että taidoiltaan. Poika yllätti meidät viime viikolla neuvolassa, kun kävi ilmi, että hän on nyt vuoden ja seitsemän kuukauden ikäisenä saman kokoinen kuin siskonsa oli lähes kolmevuotiaana. Sisko oli toki pienenpuoleinen, ja ei pojastakaan jättiläistä voi näillä geeneillä tulla.

Tällä viikolla yllätyin puolestaan siitä, miten hänelle ei sopinut enää yhdetkään kengät jalkaan, ja jouduimme kurvaamaan siskon kengät jalassa kirpparille etsimään uusia talvikenkiä.

Mutta tämä vauvan muuttuminen ensin taaperoksi ja siitä leikki-ikäiseksi hätkähdyttää eniten. Hän juttelee omia juttujaan (”Kato, Muumi!”), vastaa yksinkertaisiin kysymyksiin (”Otatko lusikan vai haarukan?” - ”Haarukka.”) ja nauraa vitseille. Hän kiikuttaa syliin kirjoja ja pyytää lukemaan.

Ei ole enää mikään pikkuvauva!

Mitä viimeisen kahden kuukauden aikana pitäisi siis vielä ehtiä? Lukea lapselle. Laulaa yhdessä. Leikkiä lumessa. Käydä kaupungilla lounailla. Nähdä muita hoitovapaalla olevia kavereita. Käydä vauvakinossa. Käydä Taaperoiden taidetuokiossa oopperatalossa. Tehdä tytön vapaapäivinä retkiä paikkoihin, joissa ei tule muuten käytyä.

Enkä ole lukenut yhtään kirjaa enkä katsonut lainkaan tarpeeksi televisiota!

Apua, pitääkö näitä alkaa jo lyödä kalenteriin?

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupunkilounassarjani vie seuraavaksi takaisin Kampin keskuksen 5. kerrokseen ja Fisken på Disken -kalaravintolaan. 

Sain tällä kertaa mukaani myös lounasseuraa, kun teimme treffit 52 Weeks of Deliciousness -blogia pitävän Annen ja hänen poikansa kanssa. 

Fisken på disken on niitä ravintoloita, joissa on pitänyt käydä jo pitkään, mutta... Juuri tästä syystä haluan nyt hyödyntää hoitovapaani aikana tätä mahdollisuutta käydä syömässä lounaita mahdollisimman monessa paikassa, jossa ei ole tullut käytyä.

Paikan klassikkoannos on "The Lohikeitto" (16 €), joten maistoin sitä.

Se olikin varsinainen Lohikeitto 2.0. Liemi kaadettiin lautaselle pöydässä. Kala ei uiskennellut keitossa, vaan lepäili perunakeon päällä. Se oli kypsyydeltään juuri sopivan mehukasta, ja yrttiöljy oli kiva lisä. Erittäin maukasta ja suositeltavaa.

Keitto näytti maistuva myös molemmille lapsista, ja Annen poika ehti hypätä äitinsä keiton kimppuun heti, kun näki siihen sopivan tilaisuuden.

Omalle pojalleni tilasin varsinaisesti puolikkaan annoksen Tiristetyistä muikuista ja mustajuurivaahdosta (8€ puolikkaana). Vaikka lohikeitto oli hyvää, pidin jopa enemmän näistä muikuista. (Sain onneksi syödä pojan jämät.) Ne olivat mukavan rapsakat, salaatti raikasta ja mustajuurivaahto kivan kuohkeaa.

Poikakin todistettavasti laittoi ruokaa suuhunsa. Mustajuurisoseen hän söi kaiken ja käytti muikkuja ovelasti lusikkana. Luulen, että siinä samalla tuli maistettua myös kalaa jonkin verran.

Lasten kanssa tässäkin ravintolassa oli helppoa asioida. Omalla pienellä pöydällä varustetut syöttätuolit löytyivät helposti, ja rattaat mahtuivat pöydän viereen ruokailun ajaksi.

Hivenen hintavan puoleinen lounaspaikaksi, mutta ruoka oli laadukasta ja erittäin maukasta. Kyllä, voisin hyvin syödä täällä uudelleenkin!

 

Lisää lounassuosituksia kaupungilta:

Onda Siltanen

Gastro Café Kallio

Hoku

Pages