Ladataan...
Isyyspakkaus

Täytyy sanoa, että hämmästyin itsekin tehokkuuttani. Kun viikko sitten lastenhuoneen seinien ja katon tasoittaminen oli vielä kesken (ks. Pölyinen viikonloppu), nyt huone on jo maalattu ja remontin viimeinen pölyinen vaihe ohitettu. Jee!

Katto oli maalauskunnossa sunnuntaina, ja itse maalaus oli teippauksineen vain tunnin homma. Yritin tuulettaa Tixomatt-höyryjä ulos ja pitää makuuhuoneen ovea kiinni, sillä liuottimen huurut eivät liene hyväksi kenellekään meistä.

Katon alkydimaaliin verrattuna seinien maalaaminen akrylaattimaalilla on siistiä ja kivaa hommaa. Pohjamaalin vetäisin seinään jo viime viikon tiistaina, minkä jälkeen tasoitin vielä joitain kohtia, joissa tasoitteeseen oli jäänyt ilmakuplien kohtiin reikiä.

Tämän viikon maanantai-iltana seinät saivat lopullisen maalarinvalkoisen Harmony-maalipinnan, joten seinät alkavat olla päätyseinän tapettia lukuunottamatta valmiit. Maalaushommista jäljellä ovat puuosien ja ikkuna- ja patterisyvennysten maalaus. Lisäksi huoneen oviaukkoon pitäisi sijoittaa ovi, jota siinä ei ole ennen ollut. Ovi meillä jo on, mutta joku on maalannut sen siniseksi. Edessä on siis jälleen kuumailmapuhallusta (ks. Putkiremonttipäiväkirja: Laiska töitään latelee).

Nyt vanhasta keittiöstä muistuttaa enää lattiassa oleva alakaapiston hahmo ja huoneen toisessa päässä lautalattiassa oleva reikä, josta vanha viemäri sukelsi lattian sisään. Muuten ei uskoisi, että tässä on vielä vuosi sitten laitettu ruokaa, pesty pyykkiä ja pyöritetty tiskikonetta.

Lattian värieron toivon tasaantuvan, kun maalipinta saa valoa. Nyt pitäisi keksiä, mistä saisin oikeanlaisen lattialistan pitkälle seinälle. Keittiön alakaappien takana kun ei ole koskaan listaa ollutkaan.

Vielä kun osaisi kutsua huonetta lastenhuoneeksi. Puhun edelleen huoneesta keittiönä, vaikka keittiö onkin sijainnut toisessa huoneessa jo useamman kuukauden. Ehkä se tapahtuu sitten, kun lapsi on saapunut huoneeseen. Tai viimeistään sitten, kun hän alkaa itse ihmetellä sitä, miksi isi sanoo hänen nukkuvan keittiössä.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Viime viikonloppuna Rouva vei minut syntymäpäiväni kunniaksi lauantaiaamun luksusaamiaiselle Villipuutarhaan (Kaarlenkatu 13, Helsingin Kalliossa). Viehättävä pikkukahvila on hyvin suosittu ja pöytiä vain viisi, joten lauantaibrunssille on varattava pöytä jo viikkoja aiemmin. Peruutuspaikkoja toki kannattaa kysellä samalla viikolla, ja Rouvakin onnistui saamaan pöydän vain muutaman päivän varoitusajalla.

Alkuun tarjotaan marjasmoothiet ja kuplivat omenajuomat. Herkkulautasista on tarjolla sekä liha- että kasvisvaihtoehdot. 20 euron hintaan sisältyy myös leivät ja kahvit, joita tuodaan lisää sitä mukaa kun edelliset on nautittu. Optiona on myös kolmen euron jälkiruoka, joka koostui suklaakakusta ja suklaamoussesta. Nam.

Tila on hassu sekoitus kolhuisia kirpparikamoja ja eriparisia rautaistuimia, ja pieniä yksityiskohtia on niin paljon, että välillä huomaa vain tutkivansa seinille ripoteltuja koriste-esineitä ja viherkasveja. Kahvila on myös kauppa, jossa myydään muun muassa Odd Mollyn romanttisia vaatteita sekä herkkuja.

Parasta paikassa on tunnelma. Se syntyy ranskalaisesta chanson-musiikista, linnunlaulusta oven avautuessa ja ennen kaikkea sydämellisestä palvelusta. Siinä on jotain hyvin epäsuomalaista, ja asiakkaana tunsin todella olevani hyvin tervetullut ja odotettu vieras.

Mikä se inspiraatio sitten oli?

Olen pitkään haaveillut, että tekisin jonkin huoneen seinälle seinämaalauksen, ja nyt ajattelin, että se sopisi mainiosti lastenhuoneeseen. En ole kuitenkaan vielä keksinyt maalaukselle aihetta. Ehkä jokin puu tai lintuja.

Ihastuin kovasti Villipuutarhan sisäkattoon, johon oli maalattu köynnöksiä ja liimattu silkkikukkien lehtiä. Ehkä lähtisinkin kehittelemään jotain tämän idean pohjalta?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Oli se aika jännää, äitiyspakkauksen noutaminen postista siis. En ollut perehtynyt lainkaan siihen, mitä pakkaus sisältää. Luulin siis noutavani paljon pienemmän laatikon, jossa olisi muutamat potkuhousut ja tuttipullo.

Olinkin yllättynyt sekä laatikon koosta että siitä, miten paljon tavaraa siihen mahtui. Pakkaus oli varsinainen yllätyspaketti: Potkupukuja ja bodyja oli parikymmentä. Peitot, patjat, lakanat, ruokalaput, kestovaipat, haalarit, pipot ja muut päälle. Kylläpä yhteiskunta pitää meistä hyvää huolta, ajattelin.

Etukäteen jännitti hieman, minkälaisia kuteita pakkaus sisältää. Rouva kun ilmoitti jo aivan odotuksen alkumetreillä: "Ja sille ei sitten tule mitään vaaleanpunaisia tai -sinisiä vaatteita eikä mitään söpöjä pupu- ja nallekuvioita." Pitäisi kuulemma olla pelkkää mustaa ja valkoista.

Onneksi nallekuvioita oli hyvin säästeliäästi, ja vaatteet olivat oikeastaan aika kivoja. Voisin itsekin pukea tuollaisen vihreä-valko-ruskearaitaisen paidan päälleni. Rouva arvosti tietysti eniten puhtaanvalkoisia bodyja ja potkupukuja, joita oli useammat.

Aika kiva kuosi oli myös kevyen vanuhaalarin kirahvi- ja kamelikuvio.

Olihan niitä nallejakin: makuupussissa, lakanassa ja ulkohaalarissa. Käytetään niitä silloin, kun äiti ei ole kieltämässä.

Isi tykkää ehkä eniten näistä omppukuvioista ja raidoista. Ja on tuo vaaleansininen nallehahmo aika kiva.

Tuttipulloa ei laatikossa ollut. Kondomeja kylläkin. Eikö yhteiskunnan kannalta olisi edullisempaa kannustaa kansalaisia lisääntymään ja korvata kumit vaikkapa ovulaatiotesteillä?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Viime kesän ja syksyn putki- ja keittiöremonttirupeama oli sen verran hermoja raastavaa (ks. esim. Vain minuutin päässä isosta vesivahingosta), että jouduin pitämään muutaman kuukauden hengähdystauon ennen remontin seuraavaa vaihetta.

Nyt, kun absoluuttinen deadline alkaa lähestyä, oli otettava pari päivää remonttilomaa ja laitettava lastenhuonetta eteenpäin (Ks. Keittiöstä lastenhuoneeksi). Voisi sen talviloman turhempaankin käyttää.

Jäljellä oleva työ on pientä verrattuna uuden keittiön rakentamiseen, mutta ei tässäkään aivan pelkkä seinien maalaaminen riitä. Muun muassa rappausta jäljittelevä kohokuvio vanhasta välitilasta oli raavittava pois taltalla ja metallilastalla lähes sentti sentiltä.

Vanha tapetti lähti sentään irti kokonaisina vuotina, toisin kuin edellisessä remontissa. Silloin poistimme asuntomme jokaisesta huoneesta noin seitsemän kerrosta vanhoja tapetteja, joista osaan oli vielä vedetty kerros maalia pintaan.

Rouvan sydän oli särkyä, kun päätimme luopua kauniista Pro Finlandia -tapetista. Osa paperista saa ehkä uuden elämän valokuvien taustalla.

Toinen vaivalloinen homma on katon halkeamien korjaaminen. Viimeksi yhdeksän vuotta sitten se ei oikein onnistunut, ja vanhat halkeamat ilmestyivät aika pian takaisin. Nyt yritin uudella menetelmällä ja eri aineella.

Rapsuttelin repsottavat palaset irti metallilastalla, jonka jälkeen maalasin halkeamat sisäkattoon tarkoitetulla alkydimaalilla (Tikkurila Tixomatt). Levitin tasoitteen vasta maalipinnan päälle, ja käytin rakojen täyttämisessä akryylitasoitetta. Toivon, että se on edes hieman elastisempaa kuin aiemmin käyttämäni valmistasoite, jotta halkeamat eivät ilmestyisi heti takaisin. Tasoite vaan kutistuu kuivuessaan aika lailla, joten syvimmät kolot vaativat varmaan vielä viisi tasoituskertaa ja hionnan joka välissä. Se on ärsyttävää hommaa, jos joku.

Viikonlopun saldo oli kuitenkin melko hyvä, ja sain tehtyä kaikkein pölyisimmän vaiheen pois alta. Se oli lastenhuoneen pitkän seinän ylitasoitus, joka imi kymmenen kiloa Presto LH -valmistasoitetta.

Kun olen hionut viimeiset paikkaukset sileiksi, seinään voi vetääkin pohjamaalin. Ehkä jo huomenna?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Olen etsinyt oikealaista untuvatakkia useamman vuoden. Löysin sen pari viikkoa sitten Köpiksestä. Takki on Monclerin, sopii sekä farkkujen että puvun kanssa ja miellyttää myös Rouvaa. Itse asiassa niin paljon, että tällä viikolla luovutin takkini hänelle, kun hänen oma talvitakkinsa näytti lähestyvän ratkeamispistettään. Tänä talvena en siis tätä takkia enää nähne.

Rouva on pian kahdeksannella kuulla raskaana. Siitä huolimatta hän ei ole suostunut ostamaan yhtään äitiysvaatetta, vaan on käyttänyt itsepintaisesti normaaleja kuteitaan. Farkut on luonnollisesti jätetty jo kauan sitten, mutta väljät mekot toimivat yhä.

Ensimmäinen todellinen haaste tuli talvitakista, kun Rouvan kapealeikkauksinen untuvatakki alkoi vaikuttaa rouvaa kapeammalta. Uuden takin ostaminen parin kuukauden takia tuntui hassulta, ja käytettynäkään ei löytynyt tyyliltään, kooltaan tai hinnaltaan sopivaa. Mutta asia on nyt siis ratkaistu, ja oma takkini lämmittää tänä talvena itseni lisäksi myös kahta muuta.

Mitä veikkaat, onnistuuko Rouva selviämään raskauden loppuun saakka hankkimatta ensimmäistäkään äitiysvaatetta?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

"Laulatko ja jutteletko vauvallesi?" kysyi Vauvan odotus -kirjamme minulta tällä viikolla. Kirjassa on jokaiselle raskausviikolle oma pieni juttu sekä äidille että isälle. Useimmilla viikoilla kyseinen opus kehottaa äitiä elämään terveellisesti ja nauttimaan kehossa tapahtuvista muutoksista. Isää puolestaan yritetään saada ylipäänsä kiinnostumaan odotuksesta ja hoitamaan käytännön asioita, joita äitiyden onnesta hajamieliseksi muuttunut nainen ei ole ilmeisesti kykenevä hoitamaan.

Jo lähes kaksi kuukautta sitten kirja tiedusteli, olisinko jo suunnitellut vauvanhoitopistettä. No eipä ollut tullut vielä mieleenikään. Tähän mennessä minun olisi pitänyt myös ripustaa lista tärkeistä puhelinnumeroista puhelimen viereen (siis mihin?) ja suosia ajatonta laivastonsinistä vaunuostoksissa. Tekemättä ovat nämäkin asiat.

Vauvalle laulaminen ja juttelu sen sijaan tuntuu aivan aiheelliselta kysymykseltä. Olen jo jonkin aikaa huhuillut vatsalle "kuka siellä, isi täällä" tyyppisiä juttuja, mutta laulujen laulelu tuntuu kummalliselta. Tämä siitäkin huolimatta, että muuten lauleskelen kulkiessani pitkin päivää.

"Jos sinulla ei ole lauluääntä tai et halua laulaa vatsalle, koska pelkäät joutuvasi naurunalaiseksi, tee se silloin kun ketään ei ole näkemässä", opus jatkoi. Aloin pohtia, mikä olisi se tilanne, että kuulemassa olisi joku muu kuin vatsan omistaja, ja miten tulee menetellä, jos häntäkään ei kaivata todistamaan performanssia.

"Kuulija vatsan sisällä ei välitä pätkääkään laulatko kuin Pavarotti vai veisaatko ammu-vainaan nuotilla." Lauluääni ei ole ongelmani, vaan se, mitä laulaisin. Eihän se kuulija sanoista vielä mitään ymmärrä, mutta äiti ymmärtää.

Aikani mietittyäni totesin, että en keksi yhtään pop- tai rock-kappaletta, jota voisin laulaa odottavan äidin vatsalle ilman jonkinlaista outoa vibaa. Viime päivinä sisäisen jukeboksini kappaleet ovat pyörineet aihepiireiltään pariutumisen, juhlimisen, rakkausongelmien, eroamisen ja kuoleman ympärillä. Jopa Emma Salokosken kaunis Veden alla saa erikoisen kaiun mahalle osoitettuna: "Joo, mä tiedän on veden pinta kaukana, en nää pohjaa..."

Lastenlaulut taas ovat aika lailla sietämättömiä renkutuksia, enkä tiedä, onko ratkaisu sekään, että laulan pää vaimon sylissä: "Ihhahhaa, ihhahhaa, hepo hirnahtaa" tai "popsi popsi porkkanaa".

Olisi kiva tietää, mitä muut laulelevat omille tai puolisoidensa vatsoille.

Nyt taitaa olla aika avata tämä lastenlaulukirja, jonka sain lahjaksi jo yli kymmenen vuotta sitten isovanhemmiltani.

***

Pysy kuulolla: Tee tunnus Lilyyn ja klikkaa Seuraa palstaa!

Share

Pages