Ladataan...
Isyyspakkaus

Muistatko, miten kävi, kun yritin kesällä vierailla Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneissa? No, niissä oli juuri alkanut remontti, joten tutustuimme kasvihuoneen sijaan hiljattain uusittuun ulkopuutarhaan. Nyt remontti on jo valmis, ja kasvihuoneet kutsuvat nuuhkimaan niiden lämmintä ja kosteaa ilmaa.

Tyttö on pitänyt yhden vapaapäivän viikossa päiväkodista, ja nämä vapaapäivät ovat erinomaisia pienille retkille. Kävimmekin kasvihuoneissa juuri tällaisena vapaapäivänä ja varauduimme matkaan myös eväin ja piirustusvälinein.

Tytön kanssa olemme käyneet kasvihuoneissa kerran aiemminkin, mutta siitä on aikaa jo liki kolme vuotta, eikä hän muistanut enää käyntiämme.

Nyt uskon, että kasvihuoneissa tulee käytyä useamminkin, sillä sisään pääsee Museokortilla vaikka joka päivä! 

Kasvihuoneiden suurimmat suosikit ainakin meidän perheessämme ovat kasvihuoneiden korkein osa, Palmusali...

...sekä hieno Lummehuone, jonka vesialtaassa sijaitsevat kasvihuoneiden kuuluisat jättilumpeet.

Lapsesta oli hauskaa nähdä, miten banaani ja kahvi kasvavat.

Ja pitihän sitä kokeilla, ovatko kaktuksen piikit oikeasti niin terävät kuin miltä ne näyttävät.

Kasvihuoneissa omien eväiden nauttiminen on sallittu kaikilla penkeillä ja pöytien ääressä, joten retkeen voi hyvin yhdistää trooppisen piknikin.

Pieni taiteilija halusi myös piirtää näkemiään kasveja.

Jotenkin hyvin rauhoittavaa tämä vihreys ja kostea lämpö. 

Tekisikin oikeastaan mieli tulla tänne heti uudestaan. Vaikka yksin.

luomus.fi/fi/kaisaniemen-kasvitieteellinen-puutarha

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tarkkasilmäsimmät lukijani kiinnittivätkin jo huomiota Rouvan uuteen käsilaukkuun Kirjamessuista tekemässäni postauksessa.

Kyseessä on tämä tamperelaisen Pihka Collectionin Vanja-laukku, jonka Rouva osti nyt syksyllä.

Miten tämä sitten minuun ja blogiini liittyy? Ei muuten liittyisikään, mutta kävin noutamassa laukun Pihkan liikkeestä Tampereen Kehräsaaresta, Tammerkosken kupeesta, samalla retkellä, kun kävimme katsomassa Cats-musikaalia tytön kanssa.

Rouvan edellinen käsilaukku hajosi, ja sitä ei kannattanut enää korjata. Hän tarvitsi siis uuden laukun ja ihastui Pihkan mallistoon. Laukkujen muotoilun lisäksi hän piti Vanja-laukun erikoisesta soljesta, ja hän halusi myös tukea kotimaista käsityötä.

Paitsi laukkuja, Pihkan mallistoon kuuluu myös kenkiä.

Ja mikä hauskinta: laukkuja ja kenkiä voi tehdä myös itse! Pihka järjestää nimittäin kenkä- ja laukkukursseja, ja valmistettavan tuotteen voi valita useasta vaihtoehdosta. Esimerkiksi juuri tämän Vanja-laukun voi saada myös itse tehtynä.

Käydessäni liikkeessä yksi oppilaista oli juuri tekemässä itselleen mustia saappaita.

Kiinnostaa todella! Ei ehkä juuri saappaat, mutta matalammat kävelykengät olisivat hienot.

Pohjan kiinnittämisen hoitavat kuulemma ammattilaiset, mutta olisihan se aika hauska ajatus, että kengät olisivat muuten aika pitkälti itse tehdyt!

Jään harkitsemaan asiaa.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Pari vuotta sitten yllätyimme siitä, millä voimalla prinsessaleikit saapuivat kotiimme. Emme omasta mielestämme yllyttäneet tyttöä näihin leikkeihin sen enempää kuin poikaa nyt autoleikkeihin, mutta päiväkotikavereiden seura teki tehtävänsä.

Vähintään yhtä paljon yllätyimme, kun muutama viikko sitten tyttö ilmoitti: ”Minä en enää pidä prinsessoista.”

Kun tiedustelin syytä, en saanut sen kummempaa selville, mutta kiinnostuksen kohteet ovat nyt jotain muuta. Kysyin tietysti, eivätkö muutkaan kaverit päiväkodissa enää pidä prinsessoista, ja kuulin, että juuri näin on käynyt.

Kuulemma Frozenkin on jo täysin out, eikä kukaan enää tykkää Frozenista.

Prinsessanukeilla voi kyllä leikkiä, mutta leikit ovat jotain muuta kuin prinsessaleikkejä ja mekot vaihtuneet trendikkäämpiin asuihin. Tässä prinsessat pelaavat Barbien kanssa jalkapalloa.

Nyt in ovat puolestaan Hatchimalsit ja Winxit. Kumpiakaan leluja meillä ei ole, mutta jollain tavalla niitä leikitään myös päiväkodin pihalla haalarit päällä.

Hatchimals on melkoista rahastusta oleva lelusarja, jossa pienet leluhahmot kuoriutuvat yllätysmunien sisältä. Ostaessa yllätysmunapaketin ei voi tietenkään tietää, mistä hahmosta on kyse, ja hahmoja on kai kymmeniä. Tätä muodissa olevaa lelusarjaa kukaan päiväkotikavereista tuskin muistaa edes ensi keväänä, mutta paine leluja kohtaan aikamoinen, sillä yhdellä tytön parhaista päiväkotikavereista on näitä hahmoja tietysti useita.

Winx on puolestaan Netflixistä löytyvä animaatiosarja, jossa on joukko tyttöjä, jotka osaavat muuttua keijuiksi. En tiedä sarjan juonesta sen enempää, mutta se on ilmeisen vauhdikas ja jännittävä seikkailusarja, joka koukutti 5-vuotiaan hetkessä. Hän on sarjan löytämisestä lähtien käyttänyt merkittävän osan ajastaan piirrellen sarjan hahmoja.

Mutta prinsessaleikit ovat todella loppuneet kuin seinään, ja nyt sitten mietimme, onko tämä niin lopullista, että prinsessakamat ja -rooliasut voi myydä eteenpäin. Ehkäpä vielä odotellaan hetkinen, sillä muidenkin lelujen kanssa on ollut havaittavissa kausiluonteisuutta.

Legot eivät ole kiinnostaneet pitkään aikaan, ja myös My Little Ponyt olivat pitkään koskematta kaapissa. Toisaalta tyttö kiinnostui ponileikeistä uudelleen sen jälkeen, kun hänen veljensä löysi ponit ja alkoi kuljetella niitä ympäri asuntoa. Myös My Little Pony -elokuva pari viikkoa siitten buustasi näitä leikkejä.

Viime aikoina pinnalla on ollut myös Barbie.

Barbie-leikit saivat uuttaa puhtia, kun ystäväni, Miia, lahjoitti meille hänen äitinsä ompelemia ja näissä kuvissa näkyviä Barbien vaatteita sekä kasan kenkiä ja asusteita, joilla hän on leikkinyt siskojensa kanssa lapsena. Muotiluomuksia löytyy usealta vuosikymmeneltä.

Leikkeihin pääsivät mukaan myös muuten unohdetut Aurora ja Elsa, joiden vartalot olivat suurin piirtein Barbien kropan kokoiset.

No, tämä kaikki tietysti saa pohtimaan, mitä ostaa lapselle joululahjaksi. Jokin kiva lelu olisi tietysti kiva antaa, kun tiedän sen ilahduttavan häntä.

Mutta yleisesti ottaen tuntuu kuitenkin, että lelut kiinnostavat lapsia vain hetkisen, joten kiinnostus ostaa mitään uutta on aika pieni. On mahdoton arvata, mikä lelu unohtuu pian ja millä leikitään vielä vuodenkin päästä.

Tämän vuoden lelukirja on jo selattu, ja sieltä on tietysti löytynyt vaikka mitä ihanaa.

Vaan miten ihmeessä te muut ratkaisette nämä joululahjapohdinnat ja vältätte turhat muotilelut, joita kukaan ei muista enää vuoden päästä?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tavoitteeni käydä lounaalla kaupungilla edes joka toinen viikko näyttää etenevän juuri siihen tahtiin. Viime viikolla tytön vapaapäivänä päiväkodista kävimme kolmestaan lounaalla Gastro Cafe Kalliossa (Fleminginkatu 7), joka oli Rouvan suuri suosikki hänen vapaidensa aikana.

Gastro Cafe Kallio tunnettiin aiemmin nimellä Galleria Keidas, mutta paikka on edelleen käytännössä sama, vaikka sen nimi on muuttunut. Olen käynyt ravintolassa aiemmin vain viikonloppubrunsseilla, mutta se tarjoaa myös lounaita tiistaista perjantaihin ja illallisia keskiviikosta lauantaihin.

Kun ehdotin tytölle lounasta ulkona, hän olisi halunnut tietysti sushia. Sitä on kuitenkin syöty viime aikoina jo muutaman kerran, ja olin oikeastaan jo päättänyt, että menemme Gastro Cafe Kallioon.

Oma annokseni oli kalamureketta, perunaa ja ruusukaalia (12 €), ja tyttönen tilasi lihamureke-hapankaali-sandwichin. Pyysin sen puolikkaana annoksena, ja myös hinta puolittui ongelmitta 6 €:een.

Ja olipa hyvää! Oma murekkeeni oli kuohkean pehmeää ja erittäin maukasta ja sen lisukkeet kivat. Tyttö hotkaisi oman lihamurekeleipänsä lähes kokonaan, taputteli sen jälkeen kylläisenä vatsaansa ja ihasteli, että murekeleipä oli "parasta ikinä".

Jopa poika söi molemmista annoksista useamman haarukallisen, mikä on erittäin hyvin, sillä tähän mennessä emme ole saaneet häntä syömään ravintoloissa juuri mitään. Ja Gastro Cafe:n leipä hänelle maistui tietysti erinomaisesti, eikä ihmekään: leipä on todella herkullista ja aina vasta paistettua. Sitä voisi ostaa myös mukaan, mutta meillä on tietty oma juurileipätehtaamme omasta takaa.

Tällaiseen myöhäiseen lounasaikaan minulla ei ollut ongelmia mahtua sisään vaunujen kanssa, ja paikka sopi siis muutenkin hyvin lasten kanssa liikkeellä olevalle, joten erittäin lämpimät lounassuositukset myös Gastro Cafe Kalliolle!

Ja Rouva on haaveillut illallisesta täällä niin pitkään, että eiköhän sekin saada jonain iltana järjestymään.

 

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tartun vihdoin aiheeseen, josta olen halunnut kirjoittaa jo useamman kuukauden ajan: unelmaduuni.

Viittaan tässä tietysti Satu Rämön ja Hanne Valtarin keväällä ilmestyneeseen kirjaan Unelmahommissa - Tee itsellesi työ siitä mistä pidät (WSOY) ja samasta aiheesta poikineeseen podcast-sarjaan Unelmaduunarit, josta on ilmestynyt jo seitsemän jaksoa.

Sekä kirja että podcast ovat lämpimien suositusten arvoiset kaikille, jotka miettivät, mitä haluaisivat tehdä isona.

* * *

Kirjan viimeistelin jo kauan sitten kesällä, mutta jäin hautomaan asiaa mielessäni, sillä en oikein osannut tarttua blogssani tähän teemaan mistään näkökulmasta. Uusi podcast-sarja antoi lisää ajateltavaa, ja nyt päätin yrittää jäsennellä ajatuksiani omista unelmahommistani.

Alkuun on korostettava, että kirjassa ei todellakaan ole kyse vain siitä, miten blogin pitämisestä voi tehdä itselleen ammatin. Kirjassa käsitellään toki sitäkin teemaa, ja blogiyrittäjyydestä kiinnostuneet saavat varmasti kirjasta paljon irti. Aihetta käsitellään kuitenkin myös laajemmin: sekä kirjassa että podcast-sarjassa haastatellaan useiden alojen edustajia, jotka kertovat, miten he ovat tehneet juuri omasta intohimon kohteestaan itselleen työn. 

Hannelle se oli täysipäiväinen blogiyrittäjyys. Satu taas on monialayrittäjä, joka tekee töitä myös toimittajana ja matkailuyrittäjänä ja pitää Reykjavikissa designliikettä. Podcast laajentaa aihetta vielä enemmän työssä viihtymiseen ja työn ja vapaa-ajan tasapainoon, ja se on todella mielenkiintoista ja laadukkaasti toteutettua kuunneltavaa.

Miksi tähän teemaan oli siis niin vaikea tarttua? Siksi, että jumiuduin ajattelemaan liiaksi juurikin kaikkia yrittäjyyteen ja itse itsensä työllistämiseen liittyviä asioita, ja mietin vain, että yrittäjyys ei ole minun unelmani. En edes usko siihen, että voisin elättää itseni sillä suurimmalla intohimollani.

Se ei ole blogin pitäminen.

1. Blogi

Aivan ensimmäisenä on todettava, että vaikka kirjoitankin blogia aktiivisesti ja saan siitä nykyisin jopa jonkin verran tuloja, en todellakaan haaveile täysipäiväisestä blogin pitämisestä tai blogiyrittäjyydestä.

Tavallaan olen ammattibloggaaja ja blogiyrittäjä jo nyt, mutta omasta näkökulmastani se on edelleen harrastus ja yrittäjänäkin pidän itseäni valeyrittäjänä.

Toimeentuloni ei ole kiinni blogiyritykseni menestyksestä eikä toiminnassani ole taloudellista riskiä. Voin lopettaa blogin pitämisen milloin vain, jos siltä tuntuu ja keskittyä sen sijaan päivätyöhöni, eikä talouteni siihen kaadu. Blogituloni eivät tietenkään ole edes sellaisella tasolla, että heittäytyminen täysipäiväiseksi yrittäjäksi olisi niiden perusteella mahdollista.

Kyse ei ole siitä, että pelkäisin yrittäjyyttä, vaan että en yksinkertaisesti halua sitä. En jaksaisi myydä itseäni mainostajille ja muille kumppaneille vuodesta toiseen enkä myöskään pitäisi siitä epävarmuudesta, mikä koko alaan liittyy.

Eniten mietin kuitenkin sitä, mitä tapahtuu, kun blogini jonain päivänä väistämättä tulee tiensä päähän.

Blogit vetävät nyt hyvin, mutta jos joku kertoisi tänään harkitsevansa täysin uuden blogin perustamista ansaintamielessä, kehottaisin varautumaan siihen, että tuloja ei ole odotettavissa pitkään aikaan, ja hankkimaan pääasialliset tulot jostain aivan muualta. Monet nykyisin täysipäiväisistä bloggaajista ovat pitäneet blogejaan jo vuosikaudet ja aloittaneet silloin, kun blogeja oli ylipäänsä vähemmän. Tyhjästä blogin aloittavan pitää tehdä sisältöä melko pitkään ennen kuin kaupallisuudesta voi edes haaveilla.

Vaikka välillä kadehdinkin sitä, miten Hanne ja muut täysipäiväiset bloggaajat pystyvät paneutumaan blogiinsa ja postaustensa aiheisiin niin paljon syvällisemmin ja monipuolisemmin kuin mihin itselläni on resursseja, olen tyytyväinen kun tiedän, että minun ei ole myöskään pakko kirjoittaa, jos en halua. Jos on huono päivä. Jos väsyttää. Jos ei ole mitään sanottavaa. Jos vaan on paljon muuta tekemistä. Nykyinen postaustahtini on itseni määrittelemä, ja voisin tehdä vaikka kaksi postausta kuukaudessa, jos siltä tuntuisi.

Pidän toki kirjoittamisesta ja blogin pitämisestä, enhän sitä muuten tekisi, mutta jos jonain päivänä tuntuu siltä, että elämässäni on liikaa asioita, blogi on se, josta tulen tinkimään ensimmäisenä.

2. Intohimo

Mitä sitten tekisin, jos minun ei tarvitsisi miettiä lainkaan taloudellisia tai muitakaan realiteetteja?

Laulaisin. Laulaminen on ollut aina suurin intohimoni ja se, mihin olen käyttänyt eniten vapaa-aikaani viimeiset kolmekymmentä vuotta.

En silti ole koskaan pitänyt sitä varsinaisesti realistisena tulonlähteenä, ja ura esiintyvänä taiteilijana ei ole myöskään asia, joka toteutuu vain siksi, että sitä itse haluaa.

On muistettava myös, että se että itse haluaa tehdä jotain, ei tarkoita, että joku toinen haluaa maksaa siitä jotain. Tästä muistutetaan myös kirjassa, ja kannustetaan tekemään suunnitelmia ja laskelmia siitä, voiko unelmatyöllään myös elää.

Tietenkään kaikkia munia ei ole pakko laittaa samaan koriin ja tuloja voi kerätä useista lähteistä. Jos se suurin intohimo tuottaa vain vähän, lisätuloja voi tehdä siihen liittyvällä asialla tai aivan jollain muulla tavalla kuten Satu kuvailee kirjassa.

Ehkä olen liiankin realistinen ja turvallisuushakuinen, mutta en oikeastaan edes haluaisi yrittää tehdä omasta intohimostani työtä. Ja entä jos siinä onnistuisinkin? Jos siitä tulisi työtä, olisiko se sitten kuitenkaan sitä, mistä tässä oli kyse: unelmaduunia?

Ehkäpä onkin hyvä pitää intohimo ja varsinainen työ toisistaan erossa? Se voi silti olla jotain josta pitää.

3. Unelmaduuni

Vasta kun aloin kirjoittaa tätä postausta, havahduin siihen, että minähän olen nimenomaan tehnyt itselleni työn siitä, mistä pidän. Se vain sattuu olemaan yrittäjyyden sijaan palkkatyötä toisen palveluksessa. Kyseessä ei ole suurin intohimoni, laulaminen, mutta se on silti asia, joka on alkanut vapaa-ajan harrastuksesta ja muuttunut työksi määrätietoisen työn tuloksena.

Innokkaasta mobiilipelaajasta ja Angry Birds -fanista tuli siis pelituottaja Roviolla.

Ensimmäiset kolmetoista (!) vuotta työurallani kipuilin väärillä toimialoilla. Pidin kyllä monista asioista työssäni, mutta vähintään yhtä moni asia tuntui pidemmän päälle väärältä. Olin kuitenkin jo niin syvällä väärällä uralla, että kurssin oikaiseminen tuntui hankalalta. Tiesin, että alaa vaihtamalla joutuisin ottamaan myös uramielessä askeleen alaspäin ja tinkimään palkastani, joten aivan tuosta noin vain en sitä ollut valmis tekemään. En myöskään tuntunut keksivän, mikä työ kiinnostaisi sen enempää. Turhauduin ja ahdistuin.

Kävin työnantajani tarjoamassa uraneuvonnassa, ja pohdimme yhdessä, mitkä ovat ne asiat työssäni, joista pidän ja mitkä ne, joista en pidä.

Ongelmani ei ollut työnantaja, sillä pidin työpaikastani ja kollegoistani. Ongelma ei ollut myöskään IT-hommissa vaan siinä, mitä työni varsinainen sisältö ja sen lopputuotteet olivat. Erityisesti konsulttina en nähnyt oikeastaan koskaan mitään konkreettista, sillä omat tuotokseni olivat lähinnä dokumentteja ja abstrakteja suunnitelmia.

Halusin työhön lisää hauskuutta. Halusin toimialalle, josta olen aidosti kiinnostunut. Halusin työhön, jossa tehdään asioita alusta loppuun. Halusin työhön, jossa tehdään tuotteita tai palveluita kuluttajille. Halusin myös ensimmäistä kertaa ikinä niin sanotusti pöydän toiselle puolelle - siis tekemään asiakastyön sijaan projekteja omalle organisaatiolleni. Lisäksi toivoin, että työni vaatisi edes jonkinlaista luovuutta. Tietysti toivoin, että voisin rakentaa uutta uraa sen kaiken tietämyksen päälle, jota minulla jo oli tietojärjestelmistä, teknologiasta, analytiikasta ja niihin liittyvien projektien hallinnasta.

Nyt jälkikäteen ajateltuna ratkaisu oli naurettavan yksinkertainen: pelituotanto sisältää kaiken sen, mitä edellä kuvasin.

Ainoa ongelma oli vaan se, että minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta pelialalta enkä halunnut aivan harjoittelijanakaan aloittaa. Olin hakenut kerran aiemmin töitä eräästä pelifirmasta, mutta silloin en päässyt edes haastatteluun. Aloin siis seurata säännöllisesti alan työpaikkoja selvittääkseni, millaisia tehtäviä ylipäänsä on tarjolla ja katsellakseni, olisiko avoinna jotain, johon voisin hakea.

Viisi vuotta sitten päätin, että seuraava työpaikkani on Rovio. Pidin kovasti Angry Birdsesista, ja haaveilin, että voisin itsekin päästä tekemään änkkäreitä tai edes jotain järjestelmiä pelien taustalla. Kaupallis-tekninen taustani ja ymmärrykseni IT-projekteista oli tietysti hyvä lähtökohta, ja ajattelin sopivan tehtävän löytymisen olevan vain ajan kysymys. 

Se tehtävä löytyi, kun olin tytön kanssa hoitovapaalla vuonna 2013, ja myöhemmin samana vuonna aloitin teknisenä projektipäällikkönä Rovion pilvipalveluyksikössä. Tehtävä oli teknisempi kuin mistä olin varsinaisesti kiinnostunut, mutta se oli hyvä paikka aloittaa ja tutustua sekä firmaan että toimialaan.

Pelituottajan tehtävät tuntuivat vielä silloinkin hyvin kaukaisilta, mutta pääsin seuraavan vuoden aikana vetämään useamman pelin lanseerauksia ja tutustumaan sitä kautta pelien tuotantoon. Näissä hommissa minusta tuli puolivahingossa myös uuden Angry Birds -pelin tuottaja, ja myöhemmin minua pyydettiin siirtymään virallisesti tuottajan tehtäviin kyseisestä tuotannosta vastuussa olevaan studioon.

Sittemmin olen työskennellyt kolmen vanhemman Angry Birds -pelin jatkokehityksen parissa ja nyt olen sopinut alustavasti aloittavani jonkin uuden pelin tuottajana, kun palaan hoitovapaaltani huhtikuussa.

Jos nyt silmäilen uudelleen listaa asioista, joita toivoin työltäni silloin, kun vanhat työt ahdistivat, voin iloisesti todeta pelituottajan pestin täyttävän kaikki toiveeni. Tuottajana pääsen vielä olemaan tekemisissä joka ikisen pelituotantoon liittyvän osa-alueen kanssa ja pystyn hyödyntämään työssäni kaikkea sitä, mitä olen opiskellut ja tehnyt aiemmissa työpaikoissani.

Olenko siis unelmaduunissani? Taidan olla. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, mutta kuka tietää, missä olen kymmenen tai viidentoista vuoden päästä.

* * *

Vaikka Satun ja Hannen kirjan lähtökohta olikin palkkatyön jättäminen ja yrittäjäksi ryhtyminen, omasta harrastuksesta voi todistettavasti tehdä työn myös jonkun toisen palveluksessa. Sekin vaatii rohkeutta, pitkäjänteisyyttä ja jonkin verran hyvää tuuria. 

Ja vaikka oma uratarinani on hieman toisenlainen kuin Satun ja Hannen kirjassaan kuvailemat, minun on helppo yhtyä tähän kehotukseen:

"Tee itsellesi työ siitä mistä pidät." 

On paljon hauskempi tehdä töitä, kun töihin on kiva lähteä ja kun omista töistä voi kertoa muille ylpeydellä.

 

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Viime viikon ja viikonlopun suurin edustustehtävä oli tietysti Rouvan osallistuminen Kirjamessuille Gastronaatti II:n ja kirjan kustantaneen No Tofu Publishingin kanssa.

Rouva oli messuilla peräti kolmena päivänä No Tofu Publishingin pisteellä, puhui torstaina Suomalaisen Kirjakaupan lavalla ja kokkasi vielä sunnuntaina ruokamessujen näytöskeittiössä.

Itse kävin messuilla lasten kanssa torstaina ja lauantaina, mutta heidän puolestaan messut oli jo nähty näinä päivinä, joten sunnuntain jätimme väliin. 

Olin itse asiassa enimmäistä kertaa Kirjamessuilla, ja tapahtuma oli erittäin positiivinen kokemus. Messukeskuksessa oli kiva kuhina, ja kirjoja oli kiva hipelöidä.

Ostin muutaman lastenkirjan kotiin ja lahjaksi, ja löysin lisäksi tytölle piirustus- ja maalausvälineitä. Olisin voinut ostaa isommankin kasan kivoja lastenkirjoja, mutta yritin hillitä itseni.

Yksi messujen suurista hiteistä oli Mauri Kunnaksen uusi Koiramäen Suomen historia (Otava), joka löytyy nyt meilläkin joulupaketista.

Laura Ruohosen kirjoittama ja Erika Kallasmaan kuvittama Tippukivitapaus (Otava) lähti myös mukaani, ja sitä aloimme jo lukea. Se on jatkoa hurmaaville Allakka Pullakalle ja Yökyöpeleille, ja se on tulossa Kansallisteatteriin musikaalina nyt marraskuussa!

Kummipoika saa joulupakettiin Timo Parvelan ja Björn Sortlandin supersuositun Kepler 62 -sarjan uusimman, kuudennen osan (WSOY).

Pienin kummipoika saa puolestaan Kunnaksen Koirien kalevalan, josta olemme itse pitäneet kovasti.

Lauantaina ehdimme käydä vielä päivän päätteeksi ruokamessujen puolella syömässä illallista: Jyrki Sukulan reseptillä tehtyä parmesaanirisottoa, parmesaanikiekossa hämmennettyä pasta bolognesea ja Street Gastron possusandwichin. Erinomaisia valintoja kaikki!

Ostinpa parmesaania vielä mukaanikin. 

Messut olivat myös ilmeisen onnistuneet. Kuulin sekä kävijämäärän että myynnin kasvaneen viime vuodesta, ja myös Gastronaatti II:n kustantajat Hanna Gullichsen ja Joonas Laurila olivat erittäin tyytyväisiä messuihin. Kirjaamme myytin hienosti, ja Rouva sai kirjoittaa niihin omistuskirjoituksia enemmän kuin kuvittelimmekaan!

Kirjat - sekä meidän että muut No Tofun teokset - olivat todella edukseen ja kauniisti esillä tässä olohuonemaisessa kirjakaupassa. Ei ihmekään, että kauppa kävi!

Rouva ihasteli, miten huikeaa oli, että niin moni tuli tapaamaan häntä, juttelemaan ja varta vasten ostamaan kirjaa. Useat kertoivat jo leiponeensa Gastronaatin ohjeella tehtyä omenapiirakkaa ja monet kertoivat lukeneensa myös edellisen kirjan.

Sunnuntain näytöskeittiössä hän leipoi samaista piirakkaa. Näytöksen juonsi Teresa Välimäki, ja järjestelyt olivat kaikin puolin huippuhienot. Rouva oli hyvin otettu, kun Teresa kertoi yleisölle, että vaikka hänelle monet ruoka-asiat ovat tulleet tutuksi vuosien mittaan, kirja tarjosi myös hänelle paljon uutta ja täysin uuden lähestymistavan ruoanlaittoon!

Kiitokset vielä Hannalle ja Joonakselle kaikesta, ja onnittelut hienoista messuista! Olen niin iloinen, että ne olivat näin onnistuneet!

Ja tänään Rouva onkin sitten puhumassa Radio Helsingin Ruokatunnin suorassa lähetyksessä klo 18 - 19.

Share

Pages