Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Valio

Olen syönyt syksyn mittaan jo useamman omenapiirakan ja -paistoksen, mutta nyt keksin uuden paikan johon käyttää omensatoamme: omenapannari!

Rouva on tottunut lapsesta asti tekemään pannukakut vastalypsetystä täysmaidosta, ja tämä Valio Luomu Vanhanajan täysmaito on kaupan maidoista kaikista lähinnä sitä. Kerroin jo edellisessä Valio Luomu -postauksessani, että ostamme lähes kaikki maitotuotteet luomuna, ja maidon käytännössä aina.

Luomumaito on pastöroitua kuten muutkin maidot, mutta se on lisäaineetonta ja rasvatonta maitoa lukuunottamatta siihen ei lisätä D-vitamiinia. Luomumaitoa ei myöskään homogenoida eli sen rasvaa ei pilkota nesteen sekaan, eikä sen rasvapitoisuutta ole vakioitu. Tämä näkyy siinä, että maidon rasva kerääntyy jääkaapissa purkkiin pinnalle, joten maitopurkkia kannattaa ravistaa ennen käyttöä. 

Mutta nyt pannariin! Näin sen teimme.

Omenapannari

Ainekset

  • 1 l Valio Luomu Vanhanajan täysmaitoa
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 4 kananmunaa
  • 1 tl suolaa
  • 1/2 l raastettua omenaa
  • 50 g Valio luomuvoita

Valmistaminen

  1. Kaada maito kulhoon, lisää siihen vehnäjauhot, kanamunat ja suola ja vatkaa vispilällä tasaiseksi. Anna jauhojen turvota vähintään puoli tuntia
  2. Pilko omenat ja poista niistä siemenkodat ja kalvot. Raasta omenat ja sekoita raaste muuhun taikinaan
  3. Sulata voi ja sekoita voisula taikinaan
  4. Kaada taikina leivinpaperin päälle syvälle uunipellille ja paista 200-asteisessa uunissa n. 40 minuuttia, kunnes pannari alkaa ruskettua pinnasta.

Pannarin tekeminen yhdessä lapsen kansa on hauskaa puuhaa, sillä ainesten mittaaminen on kivaa, ja kaikkihan pitävät pannarista. Aloittelevalle keittiöapulaiselle aineita ei ole myöskään liikaa, ja vaikkapa jauhon määrä ei ole aivan supertarkkaa.

Kananmunat kannattaa silloin kuitenkin rikkoa yksitellen erilliseen kulhoon, jotta mahdolliset kuoren palaset voi onkia pois ennen kuin ne menevät taikinaan.

Omenat raastoin kuitenkin itse. Puoleen litraan omenaraastetta hujahti lähemmäs kilo pieniä omenoita. Pilkoin ne ensin neljään osaan, poistin siemenkodan ja kannan ja laitoin vielä neljäsosat puoliksi, jotta sain viimeisenkin osan siemenkodan reunalla olevasta kovasta kalvosta poistettua.

En kuorinut omenia, mutta sinä voit toki tehdä niin. Raastaessani pidin kiinni omenan kuoripuolesta, joten kun kaikki hedelmäliha oli raastettu kuoreen saakka, heitin jäljelle jäävän kuoren biojätteseen.

Omenaa olisi oikeastaan voinut olla pannarissa reilumminkin, ja ainakin tällä määrällä se pysyi vielä hyvin kasassa. Omenattomaan versioon verrattuna tämä pannari ruskettui hitaammin ja myös kupruili vähemmän.

Annoksen viimeistelin tietysti kanelilla maustetulla uuniomenahillolla. Nam!

 

Lue myös edellinen Valion luomupostaukseni: Yhä enemmän luomuna, kiitos
Lue lisää Valion luomutuotteista täältä: https://www.valio.fi/luomu/

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Satuin kuuntelemaan peräkkäin kolme kiinnostavaa ja hyvin erilaista kirjaa, jotka ovat kuitenkin omalla tavallaan sukua toisilleen.

Jokainen teos käsittelee omasta näkökulmastaan sitä mielenkiintoista tilannetta, kun joku muuttaa vieraaseen maahan ja näkee paikallisen yhteiskunnan ja kulttuurin ulkopuolisen silmin. Kahden kulttuurin törmäys on aina yhtä hauskaa luettavaa ja "mitä ne ajattelee meistä?" aina yhtä mielenkiintoinen kysymys ainakin meille suomalaisille.

Satu Rämön Islantilainen voittaa aina kertoo meille Islannista, Anu Partasen The Nordic Theory of Everything (suom. Pohjoinen teoria kaikesta) Yhdysvalloista ja Tim Walkerin Lost in Suomi meistä suomalaisista.

* * *

Satu Rämö on islantilais-suomalaisen perheensä kanssa Reykjavikissä asuva monialayrittäjä, ekonomi ja toimittaja, joka kirjoittaa myös Salamatkustaja-blogia.

Islantilainen voittaa aina on mukaansatempaava kertomus siitä, miksi islantilaiset ovat omasta mielestään parhaita kaikessa ja myös onnistuvat siinä ja miltä elämä tässä pienessä eriskummallisessa maassa näyttää suomalaisesta. 

En voi kuin ihailla Satun sujuvaa kerrontaa ja taitoa rakentaa faktapitoinen ja analyyttinen mutta silti hauska ja henkilökohtainen tarina siitä, miten hän päätyi Islantiin, miltä Islanti on näyttänyt suomalaisin silmin ja miten hänestä tuli Suomen puolivirallinen Islannin-kirjeenvaihtaja.

Satu käsittelee myös yhteiskunnallisia asioita ja Islannin taloutta. Mitä ihmettä Islannin rahoitusmarkkinoilla tapahtui ennen ja jälkeen vuoden 2008 pankkikriisin ja mitä Eyjafjallajökullin purkaus tarkoitti maalle ja sen asukkaille.

Kirja antaa jopa vastauksen mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen: onko Satu tavannut Björkin?

Varoitus: Kirjan kuvaus Islannista, sen karusta luonnosta, kuumista lähteistä ja sen maahisiin uskovasta kansasta on niin kiehtova, että se aiheuttaa akuutin Islanti-matkakuumeen, vaikkei matkaopas olekaan.

* * *

Anu Partasen The Nordic Theory of Everything on otteeltaan yhteiskunnallisempi.

Anu on Yhdysvaltoihin muuttanut suomalainen journalisti, joka asuu amerikkalaisen puolisonsa kanssa New Yorkissa. Hän on asunut Yhdysvalloissa jo vuosia ja saanut myös Yhdysvaltain kansalaisuuden.

Vaikka Anu kertoo kirjassaan myös siitä, miten hän päätyi naimisiin amerikkalaisen miehen kanssa, kirjan pääpaino on amerikkalaisessa yhteiskunnassa ja sen ongelmissa. Anu kertoo ihailevansa monia asioita Amerikassa ja amerikkalaisissa, mutta moni asia voisi olla paremminkin.

Kirja kuvaa hyvin karusti, mikä amerikkalaisessa sosiaaliturvassa, terveydenhuollossa ja koulujärjestelmässä on pielessä, ja miten monet asiat on ratkaistu täällä Pohjoismaissa - tai lähes kaikissa muissa länsimaissa - järkevämmin. Hyväosaisen on hyvä olla Yhdysvalloissa, mutta yhä suuremmalla osalla väestöstä ei ole sairausvakuutuksia tai mahdollisuutta kouluttaa lapsiaan.

Edes työnantajan kustantama sairausvakuutus ei takaa ilmaista tai kohtuuhintaista terveydenhuoltoa. Vakuutusyhtiöt saattavat muuttaa vakuutuksen ehtoja yksipuolisesti niin, että muutokset tulevat ilmi vasta, kun tuhansien tai kymmenien tuhansien dollareiden korvaushakemus ei menekään läpi. Myös työpaikan vaihtaminen saattaa olla hankalaa, sillä riskinä voi olla työnantajan tarjoaman sairausvakuutuksen menetys.

Kirjassa todetaan, että amerikkalaiset päätyvät nykyisellä systeemillä maksamaan palveluistaan enemmän kuin jos ne kustannettaisiin verovaroin, sillä toimintoja pyörittävät yksityiset yritykset, joita siis vaikkapa sairaalatkin ovat, ja ne tuppaavat nostamaan kuluja. Järjestelmä aiheuttaa myös sen, että työssäkäyvien aikuisten on usein huolehdittava omien lastensa lisäksi myös iäkkäistä vanhemmistaan sekä käytännössä että taloudellisesti.

Äärimmäisen mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu ja faktapitoinen teos, joka saa ihmettelemään, miten yksi maailman vauraimmista ja vaikutusvaltaisimmista maista voikin olla monin tavoin niin takapajuinen, ja miten kaikki puheet sosiaaliturvan uudistuksista eurooppalaisempaan suuntaan tukahdutetaan sosialismikortilla. Hyvin lämpimät suositukset!

Varoitus: Jos haaveilet Yhdysvaltoihin muuttoa, tämä kirja saattaa saada sinut epäröimään asiaa.

* * *

Tim Walker on puolestaan Atlantin toiselta puolelta Suomeen muuttanut opettaja. Hän menetti sydämensä Suomelle ja nykyiselle suomalaiselle vaimolleen jo teini-iässä ja päätti myöhemmin muuttaa tämän kanssa Suomeen.

Lost in Suomi on näistä kolmesta kirjasta kepein. Se on humoristinen kuvaus kahden kulttuurin törmäyksestä ja suomalaisista erikoisuuksista amerikkalaisin silmin.

Esimerkiksi siitä, miten Tim pamahti ensimmäisenä Suomen-kesänään alastomana juhannussaunaan, jossa hänen tuleva appiukkonsa ja tämän kaveri odottivat uimahousuissaan, sillä he halusivat olla kohteliaita alastomuuteen tottumattoman amerikkalaispojan seurassa.

Tim on sekä työskennellyt opettajana Helsingissä että viettänyt aikaa koti-isänä Kuopiossa. Kuopiossa Tim päätyi ihmettelemään tyhjässä leikkipuistossa, missä kaikki muut koti-isät ovat, ja Helsingissä hän hämmästeli suomalaista työpaikkaetikettiä. Esimerkiksi kollegaa saa tervehtiä työpäivän aikana käytävällä vain kerran. Tietysti, sillä sittenhän on jo tervehditty.

Teos on nopeasti luettu hyvän mielen kirja. Siinä kuvatut suomalaiset outoudet lienevät jo tuttuja juttuja meille suomalaisille, mutta hauskahan niistä on kuulla aina uudelleen, varsinkin kun niistä kerrotaan rakkaudella ja hyväntahtoisesti.

Varoitus: Kirjan luettuasi haluat ehkä löytää amerikkalaisen puolison, joka rakastuisi Suomeen yhtä palavasti.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Uusi kotimainen lastenvaatemerkki Minuju avasi hiljattain verkkokauppansa, ja pääsin testaamaan sitä aivan ensimmäisten joukossa. 

Tämä tulikin sopivaan saumaan, sillä tyttö tuntuu yhtäkkiä venähtäneen monta senttiä. Olemme viime viikkoina havahtuneet siihen, että useampi vaate on yhtäkkiä kutistunut: paitojen hihansuut nousevat käsivarren puoliväliin, housuista on tullut caprihousuja ja monet mekot näyttävät pitkiltä paidoilta. Lempihupparitkin ovat käyneet pieniksi.

Ostamme hyvin vähän ja harvoin uusia lastenvaatteita. Poika käyttää lähes pelkästään kavereiden lapsilta ja tytöltä pieneksi jääneitä ja edelleen erittäin hyväkuntoisia vaatteita, ja tyttökin kulkee hyvin pitkälti kierrätyskuteissa.

Innostuin kuitenkin tilaamaan nämä vaatteet Minujulta, sillä yrityksen idea on todella hauska: tilaaja saa suunnitella itse, millaisen vaatteen haluaa ja mitä värejä siinä käytetään.

Mekkoihin, tunikoihin ja college-paitoihin voi valita pitkät tai lyhyet hihat, hupun tai ei huppua ja vetoketjutaskun, listataskut tai ei lainkaan taskuja. Jokaisen komponentin värin voi myös valita itse, joten jos haluaa, jokainen hiha, resori ja huppu voi olla erivärinen.

Pieni neitimme halusi pysytellä melko hillityissä väriyhdistelmissä ja halusi hupparinsa yksivärisenä vaaleanpunaisena.

Mekkoon tuli vaaleansiniharmaa helma ja lyhyet hihat. Ei huppuja tai taskuja.

Vaaleansiniharmaat ovat myös uudet sisähousut. Niihin lisäsimme takataskut, ja lopputulos on aika kiva näköinen! Housuja on saatavilla kireällä ja löysällä mitoituksella, etutaskuilla, takataskuilla ja polvipaikoilla.

Jokainen Minujun vaate valmistetaan yksilöllisesti käsityönä Helsingissä, ja materiaaleina käytetään luomupuuvillaa ja kierrätysmateriaaleja. Uusien vaatteiden valmistuksen lisäksi Minuju tekee vaatteiden korjausompelua, ja loppuunkuluneet Minuju-vaatteet voi toimittaa liikkeeseen kierrätettäväksi. 

Tämä huppari näyttää niin mukavalta, että melkein haluaisin sellaisen itsellenikin!

Poikaselle suunnittelimme yhdessä Musta kolli -lookin. Hän sai siis mustan hupparin...

...jossa on pienet korvat!

Miten söpö tämä onkaan!

Huppuun on valittavissa myös lepakon korvat ja dinosauruksen harja. Tai miksi sitä sitten kutsutaankaan.

Minujun ja vaatteiden suunnittelusivun löydät osoitteesta minuju.com.

Jos päätät tilata vaatteita, tee se heti, sillä saat koodilla isyyspakkaus 10 %:n alennuksen tilauksestasi. Koodi on voimassa su 22.10.2017 asti.

 

Kuvien vaatteet saatu Minujulta.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tänä vuonna omenoita tuli sangen maltillisesti. Viidestä puusta vain kaksi teki hedelmää, ja niistäkin vain toinen reilummin. Silti senkin puun sato jäi arviolta alle puoleen siitä mitä viime vuonna.

Omenaa oli kuitenkin aivan riittävästi. Sitä kannettiin kotiin jo sen verran, että omenapaistosta ja -piirakkaa on syöty useita kertoja, ja jääkaappiin on säilötty niin monta purkkia uuniomenahilloa kuin on mahdollista.

Kävin keräämässä loput omenat viime viikonloppuna ja vein ne lauantaina Sipoon mehuasemalle puristettavaksi. Tänä vuonna minulla oli käytössä korkeat tikapuut, jotka helpottivat omenoiden keräämistä huomattavasti.

Pudottelin omenat maahan perjantaina ja keräsin ne sieltä hämärän tullen kasseihin.

Lauantaina huuhtelin omenat.

Kiipesin vielä poimimaan muutaman lisäkilon toisen puun latvustosta. (Löydätkö lapsen naapuripuun oksilta?)

Jokunen kilo vietiin vielä kotiin, mutta suurin osa päätyi mehuksi.

Sipoon mehuasemalla selvisi, että mehustettavia omenoita oli 82 kg, eli kolmanneksen vähemmän kuin viime vuonna.

Vertailin viime vuonna eri puristamoiden hintoja, ja Sipoon mehuasema oli edullisin pääkaupunkiseudun lähikunnissa: 0,65 €/kg pastöroituna ja c-vitaminoituna.

Kaikissa puristamoissa ei ollut mahdollisuutta pastörointiin, mutta meille se oli tärkeää, jotta mehu säilyy huoneenlämmössä. Viime vuonna puristetuista mehuista joimme viimeiset huhtikuussa, ja puolessa vuodessa mehut eivät olleet ainakaan pilaantuneet.

82 kg omenaa antoi yhteensä 55 pulloa eli vajaat 60 litraa mehua. Yhdestä kilosta omenaa tuli siis jälleen noin 7 dl mehua, kuten viime vuonnakin. Mehulitran hinnaksi tuli vajaa euro, eikä tänä vuonna tarvinnut ostaa edes uusia pulloja.

Näitä mehuja hörpitään nyt pitkälle ensi vuoden puolelle. Katsotaan sitten taas ensi syksynä, millainen omenavuosi on ja riittäisikö mehua silloin myös omenasiiderin tekemiseen!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kesti reilusti yli vuosi ennen kuin ehdin uudelleen ravintola Vinkkeliin (Pieni Roobertinkatu 8).

Kävimme Rouvan kanssa ravintolassa lounaalla heti sen auettua viime vuonna ja vannoin, että tänne tullaan pian uudelleenkin, mutta sitten kävi niin kuin helposti käy, ja... sopivia selityksiä tähän perään.

Rouva kävi kyllä Vinkkelissä kerran illallisella kaverin kanssa, ja yhden kerran piipahdimme spontaanisti ovella kyselemässä pöytää illalliselle sitä kuitenkaan saamatta. 

Koska olin haaveillut illallisesta Vinkkelissä niin pitkään, ilmoitin joitain viikoja sitten Rouvalle, että nyt pyydän lapsille hoitajan ja varaan ravintolasta pöydän, ja hänen tehtävänsä on laittaa Hannalle ja Esalle viesti, että pääsevätkö he mukaan.

Ja siinä sitä yhtäkkiä oltiin, eräänä keskiviikkona Vinkkelin pöydässä ihan vain neljän aikuisen kesken. Mietimme, että emmepä olekaan tällä porukalla istuneet iltaa - ilman lapsia siis - sen jälkeen kun tyttö syntyi.

Esa on muuten yksi Helsingin Sanomien suositun Musta Laatikko -esityksen tuottajista. Musta Laatikko jatkuu tällä viikolla taas Kansallisteatterin lavalla, ja esityksiä on kuulemma tulossa myös Turkuun. Kävin itse katsomassa yhden Mustista Laatikoista viime keväänä, ja suosittelen sitä lämpimästi. Lippuja näyttäisi olevan vielä jäljellä, mutta kannattaa hankkia ne pian, sillä ne myytäneen jälleen loppuun.

Meille Vinkkeli oli siis jo aiemmin tuttu, joten osasimme odottaa parasta mahdollista laatua niin ruokien, juomien, palvelun kuin tunnelman suhteen. Eikä tarvinnut pettyä!

Otimme Rouvan kanssa neljän lajin menut, joiden 54 €:n hinta on varsin kohtuullinen tämän tason ravintolassa. Juomien kanssa illallisen hinnan saa tietysti helposti tuplattua siitä riippuen miten janoinen onkaan. Viinipaketti ruoille maksaa 52 €, mutta sen voi hyvin ottaa myös puolikkaana.

Alkuun saimme aika lailla täydelliset härkäcarpacciot. 

Esa valitsi keltajuuricarpaccion ja Stilton-juustoa ja Hanna sieniä ja kananmunaa. Esa vakuutteli, että annos oli todella hyvä, mutta hänet valtasi kyllä annoskateus nähtyään lihaisat carpacciomme.

Uppomunan käyttäminen illallisella on itse asiassa aika hauska idea. Olen tottunut näkemään sitä vain aamiaisilla ja brunsseilla, mutta miksi ihmeessä kananmunaa ei todella voisi tarjota myös illalla?

Menun kanssa saimme myös toisen alkuruoan, joka oli ihanan samettinen kurpitsakeitto.

Pääruoaksi tarjottiin puna-anturaa, perunamuusia ja punajuurta. Erittäin simppeliä mutta niin herkullista! 

Esa valitsi haudutettua karitsaa, palsternakkaa ja katajanmarjakastiketta. Se oli kuulemma oikein mureaa ja maukasta.

Hanna jatkoi sienilinjalla ja tilasi kaalikääryleet sienitäytteellä. Oh! Noita olisin voinut itsekin maistaa!

Jälkiruoalla tiemme yhtyivät ja herkuttelimme suklaakakulla ja mustikoilla.

Kiittelimme Antti Uusitaloa, yhtä Vinkkelin omistajista, illallisesta. Antti on Rouvan tuttuja työkuvioiden kautta, ja on mahtavaa, miten hienon vastaanoton ravintola on saanut. Ei mikään ihmekään, kun kokemus on tätä tasoa, siis kaikin puolin ensiluokkaista!

On todella kivaa, että ravintola on onnistunut luomaan hyvin rennon ilmapiirin, vaikka pöydillä on valkoiset liinat ja tarjoilijat ovat pukeutuneet muodollisesti musta-valkoisiin. Salissa soi kuitenkin musiikki, ilmassa on sopivasti iloista puheensorinaa ja tarjoilijoiden välitön olemus saa tuntemaan itsensä tervetulleeksi, vaikka itse ei olisikaan pukeutunut pikkutakkiin.

Vinkkeli haluaakin olla paikka, johon voi pistäytyä pikaisesti iltapalalle tai nauttimaan illallisen pitkän kaavan mukaan. Tarjolla on tietysti myös erinomainen lounas.

Olipa hauska ilta, ja kiitän seuran ja Vinkkelin lisäksi myös itseäni, että sain tämän vihdoin aikaiseksi!

Jälleen yksi paikka listalleni niistä ravintoloista, joita voin lämpimästi suositella illallispaikaksi. Hyvin lämpimästi!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Rouva palasi tänään töihin. Minä en.

Kävin siivoamassa viime perjantaina työpisteeni ja ilmoitin palaavani takaisin ensi huhtikuussa. Olen siis seuraavat kuusi kuukautta koti-isänä!

Kerroin tästä suunnitelmasta työpaikallani jo viime keväänä, ja se on ollut melko yleisesti tiedossa ympäri talon. Kaikki suhtautuivat asiaan hyvin positiivisesti ja kannustavasti. Onneksi, sillä olen kuullut kyllä, että on niitäkin työpaikkoja, joissa miesten ei edelleenkään oleteta pitävän yhtään pidempiä perhevapaita kuin on ns. pakko.

Minulla kotiin jääminen oli itsestäänselvyys. Tähän ikään mennessä on ehtinyt tehdä töitä jo sen verran, että puolen vuoden poissaolo ei merkitse mitään, ja toisaalta tämä mahdollisuus viettää hieman aikaa lapsen kanssa on melko ainutkertainen.

Muutkin kotona lastensa kanssa aikaa viettäneet kollegat kertoivat, miten mahtavaa aikaa se oli ollut, ja kyllähän itsekin viihdyin hyvin tytön kanssa kotona silloin neljä vuotta sitten. Olin silloin pois töistä seitsemän kuukautta.

Aivan kahdestaan lapsen kanssa en tosin ollut aivan niin pitkää aikaa, sillä vietimme silloisen isäkuukauteni Rouvan hoitovapaan kanssa päällekkäin, ja kesällä Rouva piti vielä kesäloman oman hoitovapaani päällä. Nyt päällekkäisiä lomapäiviä ei ole juurikaan tiedossa joulun pyhiä ja Rouvan paria talvilomapäivää lukuun ottamatta. 

En osaa sanoa vielä lainkaan, millaiseksi arkirutiinimme tästä muodostuvat. Ehkä eniten jännittää nyt se, että olen täysin vastuussa taloutemme arkiruokailuista. Vasten yleistä käsitystä en laita itse juurikaan ruokaa, mutta pakon edessä pystyn kyllä siihen. Olen onneksi saanut siihen melko hyvät opit Rouvalta. Ja ensimmäisille päiville jääkaapista löytyy kyllä jotain valmista.

Kollegat naureskelivat, että nyt ehdin kirjoitella taas enemmän blogiin ja että Instagram-videoiden määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Ihan mahdollista sekin. Katsellaan.

Kyllä tästä varmasti aika hauskaa tulee!

 

Postauksen kuvat on ottanut tyttäreni, 5-v.

Share

Pages