Ladataan...
Isyyspakkaus

Tartun vihdoin aiheeseen, josta olen halunnut kirjoittaa jo useamman kuukauden ajan: unelmaduuni.

Viittaan tässä tietysti Satu Rämön ja Hanne Valtarin keväällä ilmestyneeseen kirjaan Unelmahommissa - Tee itsellesi työ siitä mistä pidät (WSOY) ja samasta aiheesta poikineeseen podcast-sarjaan Unelmaduunarit, josta on ilmestynyt jo seitsemän jaksoa.

Sekä kirja että podcast ovat lämpimien suositusten arvoiset kaikille, jotka miettivät, mitä haluaisivat tehdä isona.

* * *

Kirjan viimeistelin jo kauan sitten kesällä, mutta jäin hautomaan asiaa mielessäni, sillä en oikein osannut tarttua blogssani tähän teemaan mistään näkökulmasta. Uusi podcast-sarja antoi lisää ajateltavaa, ja nyt päätin yrittää jäsennellä ajatuksiani omista unelmahommistani.

Alkuun on korostettava, että kirjassa ei todellakaan ole kyse vain siitä, miten blogin pitämisestä voi tehdä itselleen ammatin. Kirjassa käsitellään toki sitäkin teemaa, ja blogiyrittäjyydestä kiinnostuneet saavat varmasti kirjasta paljon irti. Aihetta käsitellään kuitenkin myös laajemmin: sekä kirjassa että podcast-sarjassa haastatellaan useiden alojen edustajia, jotka kertovat, miten he ovat tehneet juuri omasta intohimon kohteestaan itselleen työn. 

Hannelle se oli täysipäiväinen blogiyrittäjyys. Satu taas on monialayrittäjä, joka tekee töitä myös toimittajana ja matkailuyrittäjänä ja pitää Reykjavikissa designliikettä. Podcast laajentaa aihetta vielä enemmän työssä viihtymiseen ja työn ja vapaa-ajan tasapainoon, ja se on todella mielenkiintoista ja laadukkaasti toteutettua kuunneltavaa.

Miksi tähän teemaan oli siis niin vaikea tarttua? Siksi, että jumiuduin ajattelemaan liiaksi juurikin kaikkia yrittäjyyteen ja itse itsensä työllistämiseen liittyviä asioita, ja mietin vain, että yrittäjyys ei ole minun unelmani. En edes usko siihen, että voisin elättää itseni sillä suurimmalla intohimollani.

Se ei ole blogin pitäminen.

1. Blogi

Aivan ensimmäisenä on todettava, että vaikka kirjoitankin blogia aktiivisesti ja saan siitä nykyisin jopa jonkin verran tuloja, en todellakaan haaveile täysipäiväisestä blogin pitämisestä tai blogiyrittäjyydestä.

Tavallaan olen ammattibloggaaja ja blogiyrittäjä jo nyt, mutta omasta näkökulmastani se on edelleen harrastus ja yrittäjänäkin pidän itseäni valeyrittäjänä.

Toimeentuloni ei ole kiinni blogiyritykseni menestyksestä eikä toiminnassani ole taloudellista riskiä. Voin lopettaa blogin pitämisen milloin vain, jos siltä tuntuu ja keskittyä sen sijaan päivätyöhöni, eikä talouteni siihen kaadu. Blogituloni eivät tietenkään ole edes sellaisella tasolla, että heittäytyminen täysipäiväiseksi yrittäjäksi olisi niiden perusteella mahdollista.

Kyse ei ole siitä, että pelkäisin yrittäjyyttä, vaan että en yksinkertaisesti halua sitä. En jaksaisi myydä itseäni mainostajille ja muille kumppaneille vuodesta toiseen enkä myöskään pitäisi siitä epävarmuudesta, mikä koko alaan liittyy.

Eniten mietin kuitenkin sitä, mitä tapahtuu, kun blogini jonain päivänä väistämättä tulee tiensä päähän.

Blogit vetävät nyt hyvin, mutta jos joku kertoisi tänään harkitsevansa täysin uuden blogin perustamista ansaintamielessä, kehottaisin varautumaan siihen, että tuloja ei ole odotettavissa pitkään aikaan, ja hankkimaan pääasialliset tulot jostain aivan muualta. Monet nykyisin täysipäiväisistä bloggaajista ovat pitäneet blogejaan jo vuosikaudet ja aloittaneet silloin, kun blogeja oli ylipäänsä vähemmän. Tyhjästä blogin aloittavan pitää tehdä sisältöä melko pitkään ennen kuin kaupallisuudesta voi edes haaveilla.

Vaikka välillä kadehdinkin sitä, miten Hanne ja muut täysipäiväiset bloggaajat pystyvät paneutumaan blogiinsa ja postaustensa aiheisiin niin paljon syvällisemmin ja monipuolisemmin kuin mihin itselläni on resursseja, olen tyytyväinen kun tiedän, että minun ei ole myöskään pakko kirjoittaa, jos en halua. Jos on huono päivä. Jos väsyttää. Jos ei ole mitään sanottavaa. Jos vaan on paljon muuta tekemistä. Nykyinen postaustahtini on itseni määrittelemä, ja voisin tehdä vaikka kaksi postausta kuukaudessa, jos siltä tuntuisi.

Pidän toki kirjoittamisesta ja blogin pitämisestä, enhän sitä muuten tekisi, mutta jos jonain päivänä tuntuu siltä, että elämässäni on liikaa asioita, blogi on se, josta tulen tinkimään ensimmäisenä.

2. Intohimo

Mitä sitten tekisin, jos minun ei tarvitsisi miettiä lainkaan taloudellisia tai muitakaan realiteetteja?

Laulaisin. Laulaminen on ollut aina suurin intohimoni ja se, mihin olen käyttänyt eniten vapaa-aikaani viimeiset kolmekymmentä vuotta.

En silti ole koskaan pitänyt sitä varsinaisesti realistisena tulonlähteenä, ja ura esiintyvänä taiteilijana ei ole myöskään asia, joka toteutuu vain siksi, että sitä itse haluaa.

On muistettava myös, että se että itse haluaa tehdä jotain, ei tarkoita, että joku toinen haluaa maksaa siitä jotain. Tästä muistutetaan myös kirjassa, ja kannustetaan tekemään suunnitelmia ja laskelmia siitä, voiko unelmatyöllään myös elää.

Tietenkään kaikkia munia ei ole pakko laittaa samaan koriin ja tuloja voi kerätä useista lähteistä. Jos se suurin intohimo tuottaa vain vähän, lisätuloja voi tehdä siihen liittyvällä asialla tai aivan jollain muulla tavalla kuten Satu kuvailee kirjassa.

Ehkä olen liiankin realistinen ja turvallisuushakuinen, mutta en oikeastaan edes haluaisi yrittää tehdä omasta intohimostani työtä. Ja entä jos siinä onnistuisinkin? Jos siitä tulisi työtä, olisiko se sitten kuitenkaan sitä, mistä tässä oli kyse: unelmaduunia?

Ehkäpä onkin hyvä pitää intohimo ja varsinainen työ toisistaan erossa? Se voi silti olla jotain josta pitää.

3. Unelmaduuni

Vasta kun aloin kirjoittaa tätä postausta, havahduin siihen, että minähän olen nimenomaan tehnyt itselleni työn siitä, mistä pidän. Se vain sattuu olemaan yrittäjyyden sijaan palkkatyötä toisen palveluksessa. Kyseessä ei ole suurin intohimoni, laulaminen, mutta se on silti asia, joka on alkanut vapaa-ajan harrastuksesta ja muuttunut työksi määrätietoisen työn tuloksena.

Innokkaasta mobiilipelaajasta ja Angry Birds -fanista tuli siis pelituottaja Roviolla.

Ensimmäiset kolmetoista (!) vuotta työurallani kipuilin väärillä toimialoilla. Pidin kyllä monista asioista työssäni, mutta vähintään yhtä moni asia tuntui pidemmän päälle väärältä. Olin kuitenkin jo niin syvällä väärällä uralla, että kurssin oikaiseminen tuntui hankalalta. Tiesin, että alaa vaihtamalla joutuisin ottamaan myös uramielessä askeleen alaspäin ja tinkimään palkastani, joten aivan tuosta noin vain en sitä ollut valmis tekemään. En myöskään tuntunut keksivän, mikä työ kiinnostaisi sen enempää. Turhauduin ja ahdistuin.

Kävin työnantajani tarjoamassa uraneuvonnassa, ja pohdimme yhdessä, mitkä ovat ne asiat työssäni, joista pidän ja mitkä ne, joista en pidä.

Ongelmani ei ollut työnantaja, sillä pidin työpaikastani ja kollegoistani. Ongelma ei ollut myöskään IT-hommissa vaan siinä, mitä työni varsinainen sisältö ja sen lopputuotteet olivat. Erityisesti konsulttina en nähnyt oikeastaan koskaan mitään konkreettista, sillä omat tuotokseni olivat lähinnä dokumentteja ja abstrakteja suunnitelmia.

Halusin työhön lisää hauskuutta. Halusin toimialalle, josta olen aidosti kiinnostunut. Halusin työhön, jossa tehdään asioita alusta loppuun. Halusin työhön, jossa tehdään tuotteita tai palveluita kuluttajille. Halusin myös ensimmäistä kertaa ikinä niin sanotusti pöydän toiselle puolelle - siis tekemään asiakastyön sijaan projekteja omalle organisaatiolleni. Lisäksi toivoin, että työni vaatisi edes jonkinlaista luovuutta. Tietysti toivoin, että voisin rakentaa uutta uraa sen kaiken tietämyksen päälle, jota minulla jo oli tietojärjestelmistä, teknologiasta, analytiikasta ja niihin liittyvien projektien hallinnasta.

Nyt jälkikäteen ajateltuna ratkaisu oli naurettavan yksinkertainen: pelituotanto sisältää kaiken sen, mitä edellä kuvasin.

Ainoa ongelma oli vaan se, että minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta pelialalta enkä halunnut aivan harjoittelijanakaan aloittaa. Olin hakenut kerran aiemmin töitä eräästä pelifirmasta, mutta silloin en päässyt edes haastatteluun. Aloin siis seurata säännöllisesti alan työpaikkoja selvittääkseni, millaisia tehtäviä ylipäänsä on tarjolla ja katsellakseni, olisiko avoinna jotain, johon voisin hakea.

Viisi vuotta sitten päätin, että seuraava työpaikkani on Rovio. Pidin kovasti Angry Birdsesista, ja haaveilin, että voisin itsekin päästä tekemään änkkäreitä tai edes jotain järjestelmiä pelien taustalla. Kaupallis-tekninen taustani ja ymmärrykseni IT-projekteista oli tietysti hyvä lähtökohta, ja ajattelin sopivan tehtävän löytymisen olevan vain ajan kysymys. 

Se tehtävä löytyi, kun olin tytön kanssa hoitovapaalla vuonna 2013, ja myöhemmin samana vuonna aloitin teknisenä projektipäällikkönä Rovion pilvipalveluyksikössä. Tehtävä oli teknisempi kuin mistä olin varsinaisesti kiinnostunut, mutta se oli hyvä paikka aloittaa ja tutustua sekä firmaan että toimialaan.

Pelituottajan tehtävät tuntuivat vielä silloinkin hyvin kaukaisilta, mutta pääsin seuraavan vuoden aikana vetämään useamman pelin lanseerauksia ja tutustumaan sitä kautta pelien tuotantoon. Näissä hommissa minusta tuli puolivahingossa myös uuden Angry Birds -pelin tuottaja, ja myöhemmin minua pyydettiin siirtymään virallisesti tuottajan tehtäviin kyseisestä tuotannosta vastuussa olevaan studioon.

Sittemmin olen työskennellyt kolmen vanhemman Angry Birds -pelin jatkokehityksen parissa ja nyt olen sopinut alustavasti aloittavani jonkin uuden pelin tuottajana, kun palaan hoitovapaaltani huhtikuussa.

Jos nyt silmäilen uudelleen listaa asioista, joita toivoin työltäni silloin, kun vanhat työt ahdistivat, voin iloisesti todeta pelituottajan pestin täyttävän kaikki toiveeni. Tuottajana pääsen vielä olemaan tekemisissä joka ikisen pelituotantoon liittyvän osa-alueen kanssa ja pystyn hyödyntämään työssäni kaikkea sitä, mitä olen opiskellut ja tehnyt aiemmissa työpaikoissani.

Olenko siis unelmaduunissani? Taidan olla. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, mutta kuka tietää, missä olen kymmenen tai viidentoista vuoden päästä.

* * *

Vaikka Satun ja Hannen kirjan lähtökohta olikin palkkatyön jättäminen ja yrittäjäksi ryhtyminen, omasta harrastuksesta voi todistettavasti tehdä työn myös jonkun toisen palveluksessa. Sekin vaatii rohkeutta, pitkäjänteisyyttä ja jonkin verran hyvää tuuria. 

Ja vaikka oma uratarinani on hieman toisenlainen kuin Satun ja Hannen kirjassaan kuvailemat, minun on helppo yhtyä tähän kehotukseen:

"Tee itsellesi työ siitä mistä pidät." 

On paljon hauskempi tehdä töitä, kun töihin on kiva lähteä ja kun omista töistä voi kertoa muille ylpeydellä.

 

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tänä viikonloppuna ei ole paljoa muuta ollut mielessä kuin firman bileet ja niistä toipuminen. Kyseessä eivät olleet mitkä tahansa bileet vaan niin käsittämätön spektaakkeli, että näitä juhlia muistellaan vielä pitkään.

Kyseiset juhlat olivat Rovion Back to Shcool party (kirjoitusvirhe tarkoituksellinen), joka kulki myös nimellä Burning Nest.

Henkilöstölle ei kerrottu tapahtumasta etukäteen yhtään mitään. Paitsi, että paikalle mennään bussilla ja että mukaan on otettava yö- ja saunakamat. Paikka paljastui Porvoon Merisavuksi, johon tapahtuman järjestäjä Tapaus Oy oli loihtinut festarialueen meren rannalle.

Porukka majoittui puolijoukkuetelttoihin ja suuntasi saman tien päätapahtumapaikalle, johon oli pystytetty suurempi teltta.

Esiinnyimme alkuillasta firman bändin kanssa, ja tunnelma oli aktiviteettien, ruoan ja juoman ansiosta jo jyrkässä nousussa, mutta kukaan ei osannut arvata, miten ilta jatkuisi.

Viimeisen kappaleen jälkeen valot sammuivat ja teltan takaosaan avautui oviaukko.

Se johdatti juhlijat värivaloin valaistulle metsäpolulle, jossa soi eeppinen musiikki.

Muutaman sadan metrin metsävaelluksen jälkeen saavuimme toiselle teltalle, jossa käynnistyivät kunnon metsäreivit.

DJ Orkidea.

Pandora.

Mikael Gabriel.

Puolelta öin, kun melulupa päättyi, juhlat jatkuivat ensimmäisellä teltalla Michael Monroen akustisella keikalla.

Michael soitti lähes kaksi tuntia.

Aivan liian vähäisten unien jälkeen aamulla oli vielä mahdollisuus saunoa ja lojua paljussa. Ja joogata, mutta se jäi todellakin väliin.

Huh huh. Kiitos vielä kerran Tapaukselle, Brightille ja tietysti firman puolesta järjestelyistä vastanneelle Annelle! Aika meni taas liian nopeasti ja tunnelmasta ja seurasta olisi voinut nauttia vielä pidempäänkin.

Nyt on vaan rima asetettu aika korkealle tulevia bileitä ajatellen!

 

Kaikki postauksen kuvat: Aki Rask / Akifoto.

Psst, haluatko päästä mukaan seuraaviin juhliin? rovio.com/careers :)

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kesälomasta on kulunut neljä viikkoa, ja nyt jo tuntuu kuin olisin uuden loman tarpeessa. Liki kahden kuukauden poissaolon jälkeen olisi tarvinnut jonkinlaisen pehmeän laskun, mutta jouduin heti sammuttelemaan tulipaloja ja tilanne on edelleen päällä.

Ei työnteko toki ole pelkkää otsan kurtistelua ollut, ja esimerkiksi tällä viikolla saimme lukea positiivisia uutisia Rovion tuloksen kehityksestä ja myös leffan jatko-osan suunnittelusta.

Viikon päätapahtuma oli kuitenkin Pelit-yksikön Back to School Party Koskenrannassa torstaina.

Tila oli laitettu näyttäväksi, ruoka oli hyvää ja tilaisuuden ainoa puhe lyhyt.

Talon oma bändi soitti kemuissa. Itse jätin esiintymisen väliin, sillä jouduin toteamaan, että kaikkeen ei nyt yksinkertaisesti ole aikaa. Ehkä sitten taas ensi kerralla.

Illan varsinainen yllätys oli Darude, joka toimi loppuillasta DJ:nä ja aloitti keikkansa Angry Birdsin tunnarista ja Sandstormista tehdyllä remixillä, joka on myös Angry Birds -pelin Mighty League -päivityksen tunnusmusiikki.

Tänään kiittelin itseäni päätöksestä jättää jatkot väliin, mutta työkaverit oli vaikea saada uskomaan, että minun piti ihan oikeasti olla aamupäivä kotona vauvan kanssa, kun Rouva käytti tyttöä neuvolassa. Eikä sillä ollut mitään tekemistä juhlien kanssa.

Kyllä työpaikoilla tarvitaan juhlia yhteishengen nostattamiseksi, ja nyt varsinkin oli syytä juhlia. Nyt toivotaan, että sama meno jatkuu, ja uudet pelit menestyvät vielä vanhojakin paremmin!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Olen jo monta päivää tuntenut, että minun pitäisi jollain tavalla kommentoida blogissani koko Suomen ja maailman vallannutta Pokémon Go -ilmiötä - ihan jo viran puolestakin. Mutta minkäs teet, jos et pääse edes pelaamaan peliä.

Kirosin samaa asiaa jo Instagramin puolellakin.

Kyse ei ole teknisestä ongelmasta vaan siitä, että olen viettänyt koko viikon anoppilassa - keskellä metsää. Minulla olisi tällä viikolla ollut jopa aikaa pelata, sillä olen viettänyt valtaosan lomastani vauva sylissä sohvalla.

Mutta tätä peliäpä ei pelatakaan vauva sylissä sohvalla. Eikä edes ilman vauvaa ulkona, jos sijaitsee itse metsässä, taajama-alueen ulkopuolella.

En toki tiedä, voisiko pokémoneja tulla vastaan täällä syrjäisillä hiekkateillä, mutta arvaa vaan, kiinnostaako lähteä kokeilemaan.

Pokémon Go:ta on ehditty jo kiitellä siitä, että se saa lapset ja aikuiset liikkumaan eli kävelemään kaduilla ja tutustumaan paikallisnähtävyyksiin etsiessään uusia hahmoja ja muita kartalla välkkyviä juttuja. Sorry vaan, mutta en osaa kertoa asiasta täsmällisemmin, sillä en vaan osaa.

Pokémon Go on jo nyt osoittanut päihittävänsä kaikki muut maailman mobiilipelit sekä latauksissa että tuotoissa, joten yhden keski-ikäistyvän perheenisän mielipiteellä tuskin on merkitystä.

Mutta silti voin kertoa, että tämä peli ei ole pelaajana minua varten. Konsepti on toki loistava, onnittelen Nianticia ja Nintendoa pelimekaniikan ja siihen täydellisesti sopivan IP:n (hahmojen) yhdistämisestä ja toivon toki, että itse olisin mukana kehittämässä jotain yhtä suurta sukseeta.

Silti itse arvostan peleissä, että voin pelata niitä täsmälleen missä ja milloin haluan. Pelaan pelejä yleensä julkisissa kulkuvälineissä, iltaisin kotona - ja tietysti WC:ssä. En siis todellakaan pysty pelaamaan peliä, joka vaatisi minua toistuvasti lähtemään kaupungille ihan vain pelin vuoksi.

Mutta olisihan se ihan kiva päästä edes testaamaan tätä peliä ja olemaan mukana ilmiötä. Yhden "Eeveen" nappasin paikalliselta kirkonkylältä, kun käskin Rouvan seurata puhelintani samalla, kun kävimme asioilla. Ja siellä se Eevee oli, kierrätyskeskuksen pihassa. Ironisinta on, että en edes itse napannut tätä hahmoa, vaan se oli Rouva, sillä itse pysäköin vielä silloin autoa.

Ehkäpä ensi viikolla löydän uuden pokévaihteen Jyväskylässä ja pääsen peliin sisään siellä. Joka tapauksessa on todella mielenkiintoista seurata tämän ilmiön kehitystä ja arvella, miten pitkään ihmiset jaksavat juosta nenät kiinni ruudussa ympäri kaupunkeja.

Niin, että mitäs minä olen sitten itse tällä viikolla pelannut? Toisenlaista monsterijahtia: Rovion Pet Monstersia. Peli on julkaistu vasta muutamassa maassa, mutta Suomi on yksi niistä. Olen pelannut peliä jo puolisen vuotta ja jäänyt pahasti koukkuun. Mielenkiintoista seurata tämänkin pelin menestystä, vaikkei omani olekaan.

 

Kirjoittaja työskentelee Rovio Entertainmentilla pelituottajana.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Myös Rouva ja tyttö pääsivät eilen katsomaan Angry Birds -elokuvan Rovion perhepäivässä. Näytöksen jälkeen lapsille oli vielä järjestetty hauskaa Angry Birds -aiheista puuhaa Rovion toimistolla Keilaniemessä.

Luin jostain spekulointia elokuvan ikärajasta, ja toiset taisivat luulla sitä kielletyksi alle 7-vuotiailta. Leffa on kuitenkin sallittu kaikille.

Tyttömme (huomenna 4-v) kertoi, että piti leffasta. Yritin kysellä, mistä hän piti, mutta hän ei osannut sanoa tarkalleen. Kovin paljon en nähnyt tytön kuitenkaan nauravan elokuvan aikana, mutta pääosa vitseistä onkin suunnattu vähän vanhemmille ja oikeastaan aikuisille.

"Mutta oliko se siis hyvä?" kysyin. "Oli, tosi hyvä."

Tyttö kertoi pitävänsä Redistä ja Stellasta sekä "pikkutipuista". Elokuvassa vilisee siis paljon pieniä suurisilmäisiä untuvikkoja (engl. Hatchlings), jotka ovat olleet todella suosittuja Angry Birds -elokuvan teasereissa pitkin talvea ja kevättä. 

Minulta on myös kyselty, onko elokuva pelottava. Pelottava ei ole oikea sana. Lintusaaren munaryöstö ja taistelu possukaupungissa (sorry spoilerit) ovat vauhdikkaita ja intensiivisiä ja siten aika jännittäviä. Tyttö myös näytti jännittyneeltä, ja jälkikäteen oli tuohtunut siitä, että possut olivat niin "tyhmiä" ja varastivat ne munat. Ei hän kuitenkaan pelännyt.

Rouvan reaktiot leffaan jännittivät itseäni eniten. Ja onneksi hän piti elokuvasta. Kovasti. Vilkuilin häntä salaa välillä, ja hän katsoi elokuvaa hymyssä suin. Hän naureskeli vitseille ja kehui muutamia niistä elokuvan jälkeen erityisen hauskoiksi.

Instagramiin hän kommentoi elokuvaa näin: "Pääsin katsomaan aamulla vihaisia lintuja miehen työn takia roviolaisten perhepäivään ja kyllä, yllätyksekseni nautin leffasta ihan alusta loppuun (olen enemmän sellaisten elokuvien ystävä, joissa päähenkilöt lähinnä katselevat viipyilevästi toisiaan ja välillä keskustelevat). Angry Birds -leffa oli vauhdikas, rytmikäs ja myös hauska ihan näin aikuisen ihmisen näkökulmasta (mm. Hohto-viittaus). Ihan uskomattoman kreisi veto Roviolta lähteä tekemään itse Hollywood-leffaa, mutta juuri siksi tämä on niin mahtavaa. Toivon leffalle menestystä kaikesta sydämestäni. Menkää ihmiset katsomaan!"

Ja kyllä hän myös sanoi, että oli siinä lähes tippa linssissä ylpeydestä, kun elokuvan alussa kuului ensimmäisen kerran Angry Birds -peleistä tuttu teema ison orkesterin soittamana.

Niin, ja ne lopputekstit. Nyt sain kuvan myös sieltä :) Siellä se on keskivaiheilla ihan oikealla.

Ensi-iltaviikonlopun jälkeen näyttää, että elokuvasta tulee yksi vuoden katsotuimpia Suomessa. Yhdysvaltojen ensi-iltaa joudumme odottamaan vielä viiden päivän ajan, ja menestys rapakon takana on se, mikä todella sanelee taloudellisen menestyksen. 

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tämän viikon pääteema ja suuri jännityksen aihe on The Angry Birds Movie. Siis Angry Birds -elokuva. Elokuvan Suomen-ensi-ilta on huomenna, mutta kutsuvierasensi-ilta oli jo tiistaina.

Iso JEEEEEE!!!

Olen siis itse töissä Roviolla, mutta tähän ensi-iltaan sain kutsun bloggaajana, ja sain kutsua mukaan kaksi muuta bloggaajakaveria.

Kuva: Elsa Heiko

Elokuva on ollut maailmalla esillä hyvin näyttävästi, ja myös Helsingissä Redin vihaiset silmät tuijottavat ohikulkijoita Tennispalatsin ikkunateippauksista.

Lehdissä on tietysti jo kerrottu kaikki faktat elokuvan tuotannon kustannuksista ja spekuloitu sillä, kiinnostavatko linnut ja possut "enää" ihmisiä. Sitten on pohdittu, onko leffan juoni muukalaisvihamielinen.

Toiset kriitikot ovat pitäneet leffasta, toiset ovat jääneet kaipaamaan vahvaa naispääosaa ja lisää syvyyttä hahmoihin. Ja Frozeniinkin on verrattu. Täytyypä muistuttaa, että Frozen on kuitenkin kautta aikain maailman menestynein animaatioelokuva, ja jopa Disneyn on vaikea yltää uudelleen yhtä suureen täysosumaan.

Mutta Angry Birds -elokuvahan on aidosti todella hyvä! Se on sopivan monitasoinen niin, että se on hauska sekä lapsille että aikuisille. Animaation jälki on upeaa ja värikästä, ja jopa 3D-versiona kuva on kirkas. Jos yleensä suhtaudun vähän skeptisesti 3D-elokuviin, tätä elokuvaa suosittelisin ainakin aikuisille kolmiulotteisena.

Itse olen tietysti puolueellinen, vaikka en ole leffan tekemisessä mukana ollutkaan. Otankin siis vapauden laitana kahta puolueetonta bloggaajaa, jotka olivat katsomassa elokuvaa kanssani. Kumpikaan ei ole ollut aiemmin Angry Birds -fani eivätkä he ole myöskään pelanneet pelejä.

WTD-Nata sanoi:

"Ihan törkeen hauska leffa, nauroin nolosti ääneen. Ja hei, missä toisessa koko perheen elokuvassa soi Sound of da Police? Kysynpähän vain."

Oi mutsi mutsi -Elsa puolestaan kirjoitti omassa blogissaan näin:

"Osaksi varmasti juuri ennakko-odotusten puutteesta johtuen Angry Birds elokuva räjäytti mulla pankin. Se oli hauska, nokkela, mukaansa tempaava, värikäs ja visuaalisesti tosi hieno."

Nyt odotan lauantain perhenäytöstä, jossa tyttö ja Rouvakin pääsevät näkemään elokuvan. Sitten taidan joutua käymään vielä kerran katsomassa leffan englanninkielisenä.

Ja pääsenpähän ihailemaan vielä lopputekstejä pariin kertaan isolta kankaalta. Ei sitä nimittäin uskonut, että oma nimi olisi vielä joskus Hollywood-leffan lopputeksteissä! Taisivat luetella kaikki roviolaiset siellä viimeisissä kiitoksissa :)

Vaikka Angry Birdsit eivät edes kiinnostaisi, elokuva kannattaa mennä katsomaan jo ihan siksi, että se on suurin suomalainen elokuvatuotanto, jota on koskaan tehty tai tullaan mahdollisesti tekemään.

Nyt on edessä jännittävät pari viikkoa. Ensimmäiset kritiikit Yhdysvalloista ovat olleet positiivisia, ja esim. Variety kirjoitti elokuvan ylittävän "kaikki kyyniset odotukset". Varsinainen ensi-ilta on siellä kuitenkin vasta ensi viikolla.

Kaikki siis sankoin joukoin elokuviin, niin Suomessa kuin ympäri maailman!

Share

Pages