Ladataan...
Isyyspakkaus

Tässä taas parhaita paloja Rouvan Instagram-tililtä viimeisen kahden viikon ajalta. Omat suosikkini ovat kukkakaali mac and cheese, hernekeitto savupotkalla ja tietysti maailman paras pannukakku! Eikä pidä unohtaa sitä suolaista mysliä, jota ehdin jo ripotella lasten iltajogurtin päälle viime viikolla, kun unohdin, että piti maistaa, kummasta myslistä on kyse. Niin, ja tiesitkö, että pullaakin voi leipoa vehnäjuurella?

"Tänään syötiin makaronilaatikkoa muttei mitä tahansa makaronilaatikkoa vaan mac and cheeseä kukkakaalista!

Tein ensin valkokastikkeen: sulatin kattilassa 50 grammaa voita, lisäsin 1 dl vehnäjauhoja ja paistoin hetken miedolla lämmöllä. Sitten lisäsin litran maitoa tilkka kerrallaan kierrevatkaimella kiihkeästi sekoittaen ja keitin muutaman minuutin, niin että kastike sakeutui ja jauho kypsyi. Sitten lisäsin sata grammaa raastettua Goudaa. Lopuksi maustoin kastikkeen lisäämällä teelusikallisen suolaa, pari kierrosta valkopippuria myllystä ja raastamalla pikkuisen muskottipähkinää. 
Sitten kaadoin vuokaan pussillisen (400 g) makaroneja, pienen (500 g) karkeaksi raastetun kukkakaalin ja valkokastikkeen ja sekoitin. Lopuksi ripottelin pinnalle pikkuisen juustoraastetta ja leivänmurut leikkuulaudalta. 

Paistoin 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, kunnes pinta ruskettui kauniisti ja makaronit kypsyivät. Pöydässä seurana oli vihreää salaattia ja suolaista mysliä. #keittiössänyt #talviruokaa #makaronilaatikko #macncheese"

"Terveisiä laskiaissunnuntaista: hernekeitto on hautunut uunissa aamusta asti, ja juureen tehty (!) pullataikina kohoaa laiskasti mikrossa. Katsotaan miten käy! #keittiössänyt #laskiainen #hernekeittopäivä"

"No siinä se nyt on, juuripulla. Olisi voinut kohottaa kauemminkin, mutta ilta tuli vastaan eikä viisivuotias enää voinut odottaa hetkeäkään, enkä kyllä minäkään. Oikein kelvollisia niistä silti tuli. Ei voi kuin hämmästellä, mihin kaikkeen vehnäjuuri taipuu, saa myös runebergintorttumiehen syömään yhden laskiaispullan :) #keittiössänyt #laskiainen #juuripulla"

"Pannukakkua maanantaihinne, olkaat hyvät. @jonna_suolaajahunajaa kertoi kerran tekevänsä pannukakun ruskistetusta voista. Asiaa hetken mietittyäni tajusin, että niinhän oma äitini tekee: laittaa pellin voin kanssa uuniin kuumenemaan, ennen kuin kaataa sille taikinan. Sitten päätin kokeilla ja voi, pannarista tuli todella vielä parempaa. "Äiti, tämä pannukakku on jotenkin ihan hirmuisen hyvää", komppasi viisivuotiaskin! #keittiössänyt #pannukakku #pannaria"

"Myslintekopäivä. #keittiössänyt #pikkunaatti #mysliä #kuivakaappihaaste"

"Mies tyhjensi vihanneskaupan alelaarin tomaateista, jotka pääsivät yöksi saunomaan. #keittiössänyt #uunitomaatit #aamiaishommia"

"En ole taas hetkeen muistanut hehkuttaa uunifetaa, joten korjataanpas asia! Tällä kertaa iki-ihanan fenkolin seurassa! Eli runsas vartti 200-asteisessa uunissa, ja tuo kirpeä, kovakin juusto muuntuu pehmeän lempeäksi. Kannattaa kokeilla! #keittiössänyt #uunifeta #gastronaatti2"

"Tämä se on yksi ihanimmista kukkakaaliruoista, jota on näköjään saatava talvellakin: paloittele kilon kokoinen kukkakaali suunnilleen samankokoisiksi paloiksi, myös kanta ja lehdet, ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Sekoita kulhossa 1/2 dl oliiviöljyä, 3 rkl karkeaa Dijon-sinappia, 1/2 tl suolaa ja 1/4 tl mustapippuria. Hulauta öljyseos pellille kukkakaalien päälle ja pyörittele palat öljyssä käsin. Paahda 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia, kunnes kukkakaalit ovat napakan kypsiä. Yritä olla syömättä suoraan pelliltä. #keittiössänyt #kukkakaalirakkautta"

"Taasko se teki mysliä, ehkä mietit. Juu niin tein, mutta tämäpä ei ole mitä tahansa mysliä vaan suolaista mysliä!

Viime syksynä törmäsin useammassakin ulkomaisessa ruokablogissa ruokiin, joiden päälle oli ripoteltu suolaista mysliä ja en voinut kuin hämmästellä, etten ollut keksinyt tätä itse, vaikka melkoinen ripottelijanainen olenkin. Vasta kuitenkin #kuivakaappihaaste sai tarttumaan toimeen. 
Sekoitin isossa kulhossa ruokalusikallisen Dijon-sinappia, 3/4 dl oliiviöljyä, 1 tl kuivattua timjamia ja 1 tl suolaa. Lisäsin 5 dl kaurahiutaleita, 2 dl auringonkukansiemeniä, 1 dl seesaminsiemeniä, 1 dl pellavansiemeniä ja 1 dl kurpitsansiemeniä. Rutistelin mausteet tasaisesti kuiviin aineisiin ja levitin seoksen uunipellille leivinpaperin päälle. Paahdoin mysliä 175-asteisessa uunissa runsaat puoli tuntia, kunnes se kuivui. 
Tätä on nyt kiva ripotella salaatteihin, risottoihin, keittoihin tai napsia ihan sellaisenaan. Mies toki jo ehti sekoittaa tämän makeaan versioon ja lusikoi lasten iltajogurtin päälle... 

#keittiössänyt #suolainenmysli"

"Olemme palanneet kukkakaalihairahduksen jälkeen takaisin ruotuun. #keittiössänyt #perunahulluus"

"Kuhafileet kävivät pikaisesti uunissa ja saivat sitten päälleen fenkolin töyhtöjä. #keittiössänyt #uunikalaa #viikonloppu #gastronaatti"

"Viikonlopun kuumeenkarkoitusjuoma valmistuu tässä: mustikoita, mansikoita, mustaherukoita ja banaania pakastimesta, oman mökin omenamehua ruokakomerosta. #keittiössänyt"

 

Rouva Instagramissa: @satu_koivisto

Sarjan edelliset osat:

Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #30

Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #29

Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #28

Psst, jos et ole vielä ehtinyt ostaa Gastronaatti 2 -kirjaamme, löydät sen täältä: notofupublishing.com.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tällä viikolla Rouvan Instagram-keittiössä on muun muassa aloitettu #kuivakaappihaaste eli kuivakaapin epämääräisten pussien tyhjennysprojekti ja valmistettu moussakaa aiemmin paahtamistani munakoisoviipaleista. Mutta katsopas mikä tässä alla ensimmäisenä on! Jos Gastronaatti 2:n omenapiirakka oli hyvää, tämä päärynä-suklaakakku on vielä aivan toisesta ulottuvuudestaaaaaahhh.....

"Alkuviikon päärynä-suklaakakun ohjetta kyseltiin, joten tässä se tulee, olkaat hyvät. (Saatte katsella nyt samaa kuvaa, sillä kakku syötiin ennen kuin sitä ehdittiin ikuistaa enempää.)

Vaahdotin 100 g pehmeää voita ja 1,5 dl sokeria sähkövatkaimella. Lisäsin yhden kananmunan ja vaahdotin. Seuraavaksi taikinaan tuli 1 tl leivinjauhetta, 3 rkl kaakaojauhetta ja 1,5 dl mantelijauhoa, jota ilman on vaikea nykyisin leipoa mitään. Lopuksi lisäsin taikinaan 2 dl vehnäjauhoja ja 1 dl turkkilaista jogurttia vuorotellen parissa erässä ja sekoitin mahdollisimman vähän. Levitin taikinan leipävuokaan leivinpaperin päälle. 
Lopuksi pesin ja kuorin yhden jättimäisen päärynän. Leikkasin sen pitkittäin neljään osaan, poistin siemenkodat ja viipaloin. Levitin viipaleet kakun pinnalle. 
Paistoin kakkua 175-asteisen uunin keskitasolla noin puoli tuntia. Tämä kakku jäi hiukan taikinaiseksi keskeltä, mikä oli ihanaa, mutta paista ihmeessä hetki pidempään jos haluat. 
Herkullista viikonloppua!

#keittiössänyt #päärynäkakku #instaresepti #food52 #pearcake #f52grams"

"Päätin näin alkuvuoden kunniaksi haastaa itseni käyttämään kaikenlaisia kuivakaapin epämääräisyyksiä, ja tässä iloksesi haasteen ensimmäinen osa. Löysin vajaan pussillisen orzo-jyväpastaa ja nakkasin sen kasviskeiton joukkoon kiehumaan. Lopputulos ei nyt ole erityisen näyttävä, mutta oikein kiva patamainen rakenne pastasta keittoon syntyi.

Onko joku muu mukana? #keittiössänyt #kuivakaappihaaste"

"Voi minkä vastaanoton #kuivakaappihaaste sai! Mahtavaa, tervetuloa kaikki mukaan <3 Jatkoin omaa haastettani tekemällä mysliä, tai siis hienommin sanottuna granolaa, kaikenlaista siemenpussin jämistä: sekoitin kulhossa 5 dl kaurahiutaleita, 1/2 dl ruokosokeria, 2 tl kanelia, 2 dl auringonkukansiemeniä, 1 dl seesaminsiemeniä, 1 dl pellavansiemeniä ja 2 dl joululta jääneitä mantelilastuja, vaikka epäilinkin niiden kärähtävän uunissa (näin ei käynyt). Lisäsin 1/2 dl rypsiöljyä ja 3/4 dl vettä ja puristelin seosta käsin, jotta kosteus levisi tasaisesti. Lopuksi levitin seoksen tasaisesti uunipellille leivinpaperin päälle ja paahdoin 175-asteisen uunin keskitasolla runsaan puoli tuntia, sekoittaen useamman kerran, muutaman minuutin välein, jotta mysli kuivuisi ja paahtuisi, ei palaisi. Helppoa ja niin kovin hyvää jogurtin päällä. Ja kaikkea voi vaihdella. Osan siemenistä voi korvata pähkinöillä, tai pähkinöitä voi vain lisätä siementen päälle, jolloin mysli on ihanan sattumaista. Leseet sopivat hyvin kaurahiutaleiden jatkeeksi. Sokeri voi olla hunajaa, kaneli vaniljaa ja kardemummaa. Mysli maistuu jogurtin kanssa, mutta kaikkein tyydyttävintä on nakata muutama tyhjä paperipussi roskikseen :) #keittiössänyt #mysli #diymysli #jämägranola"

"Koska toissa viikonlopun punajuurilasagnen ohjetta kyseltiin, kas tässä se tulee, olkaat hyvät!

Tein ensin tomaattikastikkeen: hienonsin kaksi sipulia, yhden varsisellerin varren, kaksi pienehköä porkkanaa ja kolme valkosipulinkynttä. Kuullotin kasviksia kattilassa oliiviöljyssä muutaman minuutin, lisäsin purkillisen tomaattimurskaa, tomaattimurskapurkillisen vettä, muutaman risun puutarhamökin timjamia, muutaman kierroksen mustapippuria myllystä ja kaksi teelusikallista sokeria ja hauduttelin pienellä lämmöllä lähes tunnin. Lopuksi lisäsin kastikkeeseen kaksi (aiemmin) keitettyä punajuurta karkeana raasteena ja teelusikallisen suolaa. 

Tomaattikastikkeen hautuessa tein juustokastikkeen: sulatin kattilassa 50 g voita ja lisäsin 3/4 dl vehnäjauhoja. Paistoin jauhoja muutaman minuutin miedolla lämmöllä kierrevatkaimella koko ajan sekoittaen ja lisäsin sitten 8 dl maitoa tilkka kerrallaan koko ajan kiihkeästi sekoittaen. Keitin kastiketta muutaman minuutin, niin että se paksuuntui, ja lisäsin lopuksi joukkoon 3 dl raastettua juustoa, 1/2 tl suolaa, pari kierrosta valkopippuria myllystä ja ihan vähän raastettua muskottipähkinää. 

Lopuksi kokosin lasagnen vuokaan: kauhoin pohjalle ensin tomaattikastiketta, sitten juustokastiketta ja seuraavaksi kerroksen lasagnelevyjä. Toistin neljä kerrosta, viimeiseksi jäi kerrokset tomaatti- ja juustokastiketta. Ihan lopuksi revin lasagnen pinnalle pallon mozzarellaa, työnsin vuoan 200-asteiseen uuniin puoleksi tunniksi ja heittäydyin sohvalle pötköttelemään, muu perhe oli vielä silloin junassa tulossa Keski-Suomesta. 

Toivottavasti tykkäätte! 

#instaresepti #punajuurilasagne #keittiössänyt #talviruokaa"

"Tämä annos ei sijoittuisi kovin korkealle ruokalajien kauneuskilpailuissa, mutta minkä se ulkonäössä häviää, maussa voittaa. Tein viime kesänä oman mökin yrteistä kaikenlaisia öljyjä, jotka pakastin. Niissä sitten uitan milloin mitäkin, kuten esimerkiksi keitettyjä perunoita. Lisään ne öljyyn kuumina, jolloin perunat oikein imaisevat maut sisäänsä. #keittiössänyt #perunasalaatti #yrttikylpy"

"Mies oli jättänyt jääkaappiin paahdettuja munakoisoviipaleita, joten siitä se moussaka-ajatus sitten lähti. Toki sain syödä tätä ihan itsekseni, koska perheeseemme kuuluu todennäköisesti maailmankaikkeuden ainoa taapero, joka vihaa perunaa... #keittiössänyt #moussaka #viikonloppuruokaa"

"Aamiaista sohvalla, vaikka eihän meillä syödä sohvalla :D #keittiössänyt #aamiaishommia"

"Puolet perheestä on Keski-Suomessa, joten olen saanut viettää viikonloppua kahdestaan pienen automiehen kanssa. Surautin meille sauvasekoittimella aamupalaksi pienet fruitiet veriappelsiinipaloista ja pakastemansikoista, mausteena pikkuisen tuoretta inkivääriä ja limettimehua. #keittiössänyt #veriappelsiinihulluus #mininaatti"

"Tasan vuosi sitten esittelin täällä @vatsasekaisinkilinkolin'ilta saamani vehnäjuuren ja kyselin, pitäisikö sille keksiä nimi. No, juuri on edelleen nimetön mutta muuten varsin hyvinvoiva joulun kauhunhetkistä huolimatta.

En olisi vuosi sitten ikinä uskonut, miten hyvää leipää on mahdollista saada ihan tavallisessa kotikeittiössä. Jokainen vuoden aikana leivottu leipä ei ole ollut täydellisen kohonnut, mutta jokainen on silti maistunut ja tullut syödyksi, toisin kuin joskus muinoin leivotut epäonniset pataleivät. Parhaimmillaan juurileivät ovat olleet ällistyttävän hyviä.

Hyvää syntymäpäivää ja eritoten pitkää ikää Juuri, toivottavasti pysymme yhdessä!

#keittiössänyt #juurileipä#juurileipähommia"

 

Rouva Instagramissa: @satu_koivisto

Sarjan edelliset osat:

Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #29

Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #28

Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #27

Psst, jos et ole vielä ehtinyt ostaa Gastronaatti 2 -kirjaamme, löydät sen täältä: notofupublishing.com.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Ruokavuosi on vaihtunut, veriappelsiinikausi alkanut ja persimonit löytäneet tiensä suomalaisille hedelmätarjottimille. Itse ilahdutin perhettäni eilen paistamalla ison kasan pinaattilettuja *), joten tänään nautimme niitä vielä täytettynäkin! Mitä muuta kiinnostavaa Rouvan Instagramiin on päätynyt viime viikkoina?

"Mies paistoi myöhäiseksi lounaaksi läjän pinaattilettuja! #keittiössänyt #pinaattiletut #lauantairuokaa"

"Miehen paistama pinaattilettupino oli sen verran vaikuttava, että siitä riitti myös täksi päiväksi: Paistoin pannulla täytteen sipulista, paprikasta ja omin kätösin kesällä poimituista kantarelleista ja maustoin sen suolalla, pippurilla ja ranskankermalla. Lusikoin täytteen lettujen päälle, kääräisin letut rullalle, ladoin vuokaan ja ripottelin pinnalle vähän juustoraastetta. Vartti 200-asteisessa uunissa ja... Nam! #keittiössänyt #yhälettuja #metamorfoosi"

"Kermatoffeiden ohjetta kyseltiin, joten tässä se nyt tulee, olkaat hyvät!

Kaadoin paksupohjaiseen kattilaan 5 dl kermaa, 3 dl sokeria, 1 dl glukoosisiirappia, 1 tl vaniljajauhetta ja 1/2 tl suolaa. Sekoitin kierrevatkaimella, nostin levylle ja aloin kuumentaa miedolla lämmöllä. Keitin seosta koko ajan sekoitellen vajaa puoli tuntia, siis aika pitkän aikaa, siihen asti, kunnes se sakeutui ja alkoi irrota massana kattilan reunoista. Asian voi varmistaa myös tipauttamalla seosta kylmään veteen lasiin: jos seoksen pystyy muotoilemaan palloksi, toffee on valmista, jos ei, pitää vielä keittää lisää. (No, jos sattuisi käymään niin, että lopettaa liian aikaisin, toffee ei kovetu huoneenlämmössä, mutta ei hätää, sen voi sitten napostella suoraan jääkaapista :))

Lopuksi kaadoin kuuman seoksen leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (30 x 21 cm) ja tasoitin lusikalla. Annoin kovettua huoneenlämmössä seuraavaan päivään, leikkasin palasiksi ja käärin papereihin. Satsi on aika riittoisa, yhdestä levystä saa soman paketin useammalle. Toivottavasti tykkäätte! #keittiössänyt #kermatoffee"

"Tämä kuva on viime viikonlopulta, kun mies pelasti vihanneskaupan alelaarista pussillisen suippopaprikoita. Tein niistä vuoallisen täytettyjä paprikoita, tuota harmillisen aliarvostettua, tylsäksikin moitittua kasvisruokaa. Meillä niistä kyllä tykätään kovasti. Tällä kertaa täytteessä oli sipulia, varsiselleriä, paprikaa, linssejä, riisiä, suolaa, pippuria ja lopuksi vähän emmentaalijuustoa. Hetki uunissa ja sitten suuhun. #täytetytpaprikat #eimitääntylsää #keittiössänyt"

"Vahvaa salaattirakkautta just nyt: päärynää, (aiemmin uunissa) paahdettuja saksanpähkinöitä, Peltola Blue -sinihomejuustoa, vuonankaalia ja (vähän turhan hitaasti irrotettavia) granaattiomenansiemeniä, kastikkeena loraus oliiviöljyä ja sitruunaa. #keittiössänyt #talvisalaatti"

"!!!!!!!!!!!!! #keittiössänyt #veriappelsiini #tämäihanasesonki #vihdoin"

"Keittiötaidetta matkalla uuniin, eli miltei viikon kokkaustauon jälkeen innostuin tekemään punajuurilasagnea kotiin palaavalle perheelle <3 #keittiössänyt"

"Tein tarkoituksella eilen liikaa lasagnen juustokastikketta, jotta saisin tehdä tänään kakkosaamupalaksi Croque Madamet. Leipien mausteena sipaisu dijonsinappia, välissä rosmariinilla maustettua karamellisoitunutta sipulia ja paistettuja herkkusieniä sekä tietenkin muhkeasti valkokastiketta, johon oli sulatettu cheddarjuustoa. Toiset leivät kansiksi, loput kastikkeet pinnalle ja sitten vielä 200-asteiseen uuniin vartiksi. Päälle paistoin vielä kananmunat. Sunnuntait <3 #keittiössänyt #aamupalahommia #juurileipä"

"Luin jostain ulkomaisesta ruokatrendianalyysistä, että tänä vuonna on aika heittää avokadoleivät mäkeen. Ajattelin kuitenkin jatkaa ihan niin kuin ennenkin, eli voilà, alkuvuoden lyhyt avokadoleipäkauteni alkaa än yy tee nyt! #keittiössänyt #aamiaishommia #avokadohulluus"

"Salaattirakkautta just nyt, osa 2: persimoni-mozzarella! @pipsahurmerinta'n ja @merituulivantsi'n illallisella tarjottiin tätä makuparia, ja siitä se ajatus sitten lähti, joskin simppelimpänä versiona, kun en muistanut alkuperäisen salaatin raaka-aineita. Eli kypsä persimoni siivuiksi, päälle mozzarellaa, oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria ja (aiemmin uunissa) paahdettuja kurpitsansiemeniä. Mahdottoman hyvää näinkin! #keittiössänyt #talvisalaatti"

"Pähkinägranolasta puuttuvat tällä kertaa lähes tyystin ne pähkinät, mutta ei se mitään, laitetaan kaksi teelusikallista kanelia ja käännetään huomio toiseen suuntaan... #keittiössänyt #myslihommia"

"#paahtajanainen täällä taas terve! Paloittelin parsakaalit varsineen (paras osa!) suunnilleen samankokoisiksi paloiksi, pyörittelin pellillä oliiviöljyssä, suolassa ja mustapippurissa ja paahdoin 175-asteisessa uunissa parikymmentä minuuttia. Lopuksi raastoin vielä pinnalle parmesaania. Nämä saattaa sitten napsia suoraan pelliltä. #keittiössänyt"

"Feta pääsi taas uuniin, tällä kertaa appelsiinien ja viimeisen sipulin kanssa <3 #keittiössänyt #uunifeta #appelsiinihulluus"

*) Hyvät pinaattiletut syntyivät tällä reseptillä: litra kevytmaitoa + 4 kananmunaa + 2 dl ruisjauhoja + 3 dl vehnäjauhoja + 400 g pakastepinaattia + 1,5 tl suolaa + ripaus mustapippuria + hyppysellinen muskottipähkinää. Kaikki ainekset sekaisin, ja annetaan jauhojen turvota noin vartti ennen paistamista.

 

Rouva Instagramissa: @satu_koivisto

Sarjan edelliset osat:

Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #28

Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #27

Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #26

 

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Nyt, kun olen itse hyvin pitkälti vastuussa arkiruoistamme, arvostan yhä enemmän niitä hetkiä, kun pääsen syömään Rouvan valmistamia ruokia. Hän laittaa onneksi edelleen ruokaa viikonloppuisin, ja usein sitä riittää myös seuraavan viikon alkuun. Viime aikoina olen saanut nauttia mm. lindströmin kalapullia, päärynä-suklaakakkua, jättikatkarapu-nuudeliwokkia ja tätä aivan poikkeuksellisen herkullista sipulipiirakkaa!

"Leivoin viikonloppuna pitkästä aikaa sipulipiirakkaa ja taisin tekaista uuden lempipohjan. Kaikki lähti siitä, että voita oli vain 50 grammaa eli liian vähän vakiopiirakkataikinaan. Koska jääkaapissamme on aina turkkilaista jogurttia, päätin luovasti korvata sillä osan. Nypin siis kulhossa 1,5 dl vehnäjauhoja, 1,5 dl kaurahiutaleita, 1/2 tl suolaa ja 50 grammaa kylmää kuutioitua voita sekaisin. Lopuksi lisäsin 1 dl turkkilaista jogurttia ja muotoilin pallon. Painelin sen leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle (halkaisija 24 cm) ja reunoille ja nostin jääkaappiin odottamaan.

Kun pohja odotti kaapissa, siivutin viisi isohkoa sipulia ja paistoin pannulla runsaan puoli tuntia, niin että sipulit makeutuivat. Lopuksi lisäsin pannulle 1/2 tl itse kuivattua timjamia. 
Raastoin 150 g cheddaria ja sekoitin kulhossa juuston, yhden kananmunan, sipulin ja 1 desin turkkilaista jogurttia. 

Paistoin pohjaa ensin runsaan viitisen minuuttia 200-asteisen uunin keskitasolla. Sitten levitin täytteen pohjan päälle ja paistoin piirakkaa noin puoli tuntia, kunnes pintaan tuli ruskeita pilkkuja. "Tosi hyvää äiti", arvioi viisivuotias kriitikko, ja poikakaan ei heitellyt lattialle ✨ #sipulipiirakka #pikkunaatti #mininaatti"

"Meitä vaivaa tytön kanssa leipoosi, tuo Olivia-lehden muinoin lanseeraama hieno termi sille, kun on pakonomainen tarve leipoa ja leipoa. Viime viikonlopun leipoosin tulos oli tämä, päärynä-suklaakakku!

Vaahdotimme kulhossa 100 g pehmeää voita ja 1,5 dl kookossokeria. Lisäsimme joukkoon yhden kananmunan ja vatkasimme. Seuraavaksi taikinaan tuli 1 tl leivinjauhetta, 3 rkl kaakaojauhetta ja 1,5 dl mantelijauhoa, jotka vatkasimme nopeasti. Ihan lopuksi lisäsimme taikinaan 2 dl vehnäjauhoja ja 1 dl:n turkkilaista jogurttia vuorotellen ja sekoitimme nopeasti tasaiseksi. Levitimme taikinan leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan. Lopuksi kuorin kaksi päärynää, poistin siemenet, viipaloin ja levitin kakun pinnalle, tyttö oli tässä vaiheessa parhaassa vaiheessa eli kaapimassa taikinakulhoa. Paistoin kakkua 175-asteisessa uunissa puolisen tuntia. Lautasella rivautin pinnalle koristeeksi tomusokeria. 

Mitäs seuraavaksi leivottaisiin? #keittiössänyt #päärynäsuklaakakku #leipoosi #pikkunaatti"

"Kävelin jo eräänä iltana Hämeenkadulla itämaisia elintarvikkeita myyvän Vii Voanin ohi, kun sitten päätin kääntyä ja poiketa pitkästä aikaa sisään. Kauppa on kuin välitön ulkomaanmatka. Hyllyjen purkeista suurinta osaa ei tunnista, ja pakastealtaissa on myynnissä kaikenlaista jännää, kuten kummallista durianhedelmää. Hamstraan täältä esimerkiksi riisiä, nuudeleita, wasabia ja mausteita, ja äyriäisvalikoima on ällistyttävä. Tällä kertaa mukaan tarttui pussillinen jättimäisiä raakoja katkaravunpyrstöjä. 

Sulatin katkaravut hitaasti jääkaapissa, kuorin ja suolistin, marinoin suolalla maustetussa limetti-korianteriöljyssä ja paistoin nopeasti kuumalla pannulla molemmin puolin. 
Seuraksi tein riisinuudeliwokin, johon paistoin purjoa, suippopaprikaa ja korianterinvarsia ja maustoin kevätsipulillla, suolalla ja pippurilla. Lautasella lisäsin päälle vielä uunissa aiemmin paahdettuja cashewpähkinöitä ja runsaasti korianteria. 

Joskus voi vähän näpertää. P.S. Katso Storiesista, kuinka taaperolle maistui #keittiössänyt #jättikatkarapuja"

"Olen kuulkaas viime aikoina rämpinyt välipalasuossa. Jotain pitäisi syödä iltapäivisin, jotta jaksaa iltaruokaan asti, mutta mitä? Tällä viikolla ratkaisin asian keittämällä ison kattilallisen vispipuuroa ja jakamalla sen suoraan purkkeihin ✨ #töissä #välipalahommia #vispipuuro"

"Muistellaanpas vielä hetki viime viikonlopun punajuuripastalounasta. Tehtiin isänpäivänä ravioleja itse tehdystä pastataikinasta, johon olin sekoittanut punajuurisosetta. Ravioleista yli jäänyt taikina vedettiin pastakoneella tagliatelleksi ja kuivatettiin kevyesti. Supersimppeliksi herkkukastikkeeksi sulatin yksinkertaisesti paistinpannulla ison nokareen voita, lisäsin vähän oliiviöljyä, hienonnettua valkosipulia ja nipun tuoretta timjamia ja suolaa, kiehautin hetken ja lisäsin sitten valutetun pastan joukkoon. Lautasella päälle vielä (aiemmin) paahdettuja ja rouhittuja cashewpähkinöitä ja pikkuisen parmesaania ✨ #itsetehtypasta #viikonloppuluksusta"

"Alistuin sotkottamisvaaralle ja tein perheelle banaanijäätelöhköä mustikoista <3 #keittiössänyt #jäätelöhkö #gastronaatti2"

"Lupasin raporttia hapanjuureen leivotuista juustosarvista, siis niistä, joiden hiivataikinaversio oli seiskaluokan kotitalouskirjassa. Onnistuivat loistavasti, paitsi että huomio herpaantui viime metreillä ja sarvet paistuivat pari minuuttia liian kauan. Kaikille grammakauhuisille pahoittelut, tämä(kin) juurileipäohje on nyt niissä.

Sekoitin illalla yleiskoneen kulhossa 250 grammaa vehnäjuurta, 2 tl suolaa, 100 g sulatettua voita, 1 kananmunan, 600 g vehnäjauhoja ja 2 dl maitoa. Yleiskone huhki kymmenisen minuuttia, minkä jälkeen siirsin taikinapallon oliiviöljyllä rasvattuun kulhoon ja peitin. Taikina sai kohota yön huoneenlämmössä. Aamupäivällä jaoin taikinan kahtia. Puolikkaan kaulin jauhotetulla pöydällä ympyräksi, jaoin taikinapyörällä 12 osaan ja täytin sitten paistinpannulla raukeaksi kuullotetulla, hienonnetulla, suolaripauksella maustetulla purjosipulilla ja revityllä mozzarellalla ja kääräisin rulliksi. Sivelin pötkylät maidolla ja ripottelin päälle seesaminsiemeniä. Paistoin sarvia 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, pikkuisen vähemmän olisi hyvin riittänyt. 
Vain pari sarvea jäi seuraavaksi aamuksi, ja koska juuritaikina-asiat säilyvät, nekin maistuivat edelleen hyviltä. 
Toivottavasti te juurileipojat innostutte kokeilemaan!

Niin ja kiinnostaako, mitä toisesta puolikkaasta syntyi? #keittiössänyt #juurileipähommia #maaninenjuurileipoja"

"Viikonlopun lindströmin-haukipullatehdas <3 Tein pullat ensimmäistä kertaa kypsästä hauesta, niin että höyrytin kalan kypsäksi ja sekoitin taikinan vasta sitten. Vältyin huudattamasta pyörryttävän kovaäänistä monitoimikonettamme, Y-ruodot oli helppo nyppiä irti ja pihvien rakenne oli mukavan sattumainen. Maistui tavallisia haukipullia paremmin myös lapsille ✨ #keittiössänyt #haukipullat"

"Koska maa-artisokkien kuoriminen on hirveää, paahdan ne yleensä uunissa kuorineen. Oman mökin yksilöt olivat kuitenkin niin jättimäisiä, että viitsin kuoria niitä muutaman superherkkua, maa-artisokkamuusia, varten ✨ #keittiössänyt #maaartisokka #sadonkorjuu #haukipullat"

"Näin sievät eväät meillä Linnan juhlien katsomossa ✨ #suomi100 #pikkunaatti"

"Osa uunissa lehtineen paahdetusta kukkakaalista pääsi salaattiin: couscousia, pannulla paistettua sipulia, runsaasti korianteria, limettimehua, oliiviöljyä ja suolaa ✨ #keittiössänyt #kukkakaalisalaatti #paahtajanainen"

 

Rouva Instagramissa: @satu_koivisto

Sarjan edelliset osat:

Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #27

Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #26

Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #25

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

En ole tullut jakaneeksi arjen ruokavinkkejä sen jälkeen, kun jäin hoitovapaalle. Rouvalla on ensinnäkin ollut vähemmän reseptejä postattavana, kun arjen ruokavastuu siirtyi minulle, ja toisekseen en ole itse lainkaan Rouvan kaltainen kekseliäs keittiöihme. Olen myös hyvin laiska ottamaan kuvia arkiruoka-annoksistamme, mutta toisinaan olen tehnyt omalle Instagram-tililleni ruoanlaittovideostooreja.

Nyt kävin läpi Rouvan instakuvat parilta kuukaudelta ja löysin muun muassa tällaisia ruokia:

"Tajusin myöhään illalla käyttäneeni kaikki kaurahiutaleet leipätaikinaan, joten ajattelin korjata vahingon hauduttamalla yön yli -uunipuuron spelttijyvistä, joita olin joskus saanut kaverilta tuliaisiksi. Tyttö maistoi lusikallisen eikä pitänyt, poika kolme eikä ilmeisemmin pitänyt. Minusta tämä oli oikein hyvää. Eli puolitoista desiä huuhdeltuja spelttijyviä (voisi hyvin olla ohraa) voideltuun vuokaan ja perään litra maitoa ja puoli teelusikallista suolaa. Vielä sekoitus ja sata-asteiseen uuniin yön yli. Lautaselle viipaloin seuraksi puolikkaan päärynän ja ripottelin muutaman cashewpähkinän. Aika luksusta, minä sanon. #keittiössänyt #uunipuuro #aamupalahommia"

"Isänpäivän raviolitehdas. #keittiössänyt #pastahommia #pikkunaatti"

"Tällaistakin pastataidetta löytyy puhelimesta eilisen jäljiltä <3 #itsetehtypasta #punajuuripasta"

"Maaninen #paahtajanainen avasi viime viikonloppuna myös ruusukaalikauden: kaalit puoliksi ja pellille, perään oliiviöljyä, jeeraa ja suolaa ja 175-asteiseen uuniin vajaaksi puoleksi tunniksi. #syysruokaa #ruusukaali"

"Täällä on nyt meneillään todella vahva perunakausi. #keittiössänyt #uuniperunat #turvaruokaa #taas"

"Hirven kaveriksi tein (ihan liian) pitkästä aikaa perunavuokaa, vai onko nämä nyt niitä kermaperunoita. Viipaloin mandoliinilla kahdeksan perunaa (enkä sormiani!), huuhtaisin ja kaadoin vuokaan. Sekoitin isossa lasissa purkin kermaa, 3/4 tl suolaa, kierroksen valkopippuria myllystä ja 1/4 tl raastettua muskottipähkinää, kaadoin vuokaan ja sekoitin käsin. 200 astetta, vajaa tunti. Ai että! #keittiössänyt #retrokeittiö #kermaperunat"

"Hei hei hirvi, nähdään illalla! #keittiössänyt #syysruokaa #hirvipata"

"Tyttö oli piirtänyt ja leikannut koko aamun paperista rinkeleitä, jäätelöitä, nakkeja ja tomaatteja kahvilaleikkiään varten, kun ehdotin oikeiden muffinssien leipomista. Mittasuhdetta on vähän vaikea nähdä kuvasta, mutta tehtiin pikkuruinen taikina minikokoisiin muffinssivuokiin. 

Vaahdotimme 100 grammaa pehmeää voita ja desin kookossokeria vaahdoksi. Lisäsimme yhden kananmunan ja vaahdotimme tasaiseksi. Seuraavaksi taikinaan tuli 1 tl leivinjauhetta, 1 tl vaniljajauhetta, 2 rkl kaakaojauhetta ja desi mantelijauhoa, jotka sekoitimme tasaiseksi. Ihan lopuksi lisäsimme vuorotellen muutamassa erässä desin maitoa ja 2 desiä vehnäjauhoja nopeasti, ilman turhaa vatkaamista. Jaoimme taikinan pikkuvuokiin, niitä tuli 18, ja paistoimme muffinsseja 180-asteisessa uunissa vajaan kymmenen minuuttia. Muffinssit olivat söpöjä ja meheviä sellaisenaankin, mutta päätin vielä kokeilla kuorrutteen tekemistä, koska en ole tehnyt sellaista koskaan. Vatkasin 50 grammaa huoneenlämpöistä voita vaahdoksi ja lisäsin ruokalusikallisen kaakaojauhetta ja desin tomusokeria ja vaahdotin. Loppusilaukseksi kaapista löytyi pakastekuivattua vadelmarouhetta.

Tulisitko ostoksille? Varaa runsaasti rahaa: maksoimme miehen kanssa äsken 99 leikkieuroa neljästä kuppikakusta ja kahdesta erikoiskahvista :D #keittiössänyt #pikkunaatti #kahvilaleikki #kuppikakkuja"

"Johan tässä ehti mennä muutama viikko ilman uunifetaa. Tänään hän kohtasi uunipellillä kukkakaalin, kaksi sipulia ja oksan puutarhamökin oreganoa. #keittiössänyt #paahtajanainen #uunifeta"

"Prinsessasipsipäivä. Hyvä kun ehdin napata kuvan, nyt lautanen on jo tyhjä. #keittiössänyt #lauantai #punajuurisipsit #gastronaatti2"

"Varmin syksyn merkki on tässä: viikonloppuna tuli TAAS leivottua peltipiirakkaa. Tällä kertaa täytteenä (uunissa paahdettua) parsakaalia, paistettua sipulia, täysjyväriisiä, suolaa, pippuria ja mozzarellaa. Taikinan sekoitin voista, kermaviilistä, suolasta, spelttijauhoista ja vehnäjauhoista ja tavoistani poiketen lisäsin myös pikkuisen leivinjauhetta. Olipa herkullista! #peltipiirakka #peltipiirakkahulluus"

"Polkaisin töistä kotiin, ja näkymä hellalla oli tämä. Koti-isät <3 #keittiössänyt #kotimies #lohisoppa #perinteinenlohikeitto"

"Tilasin kotimieheltä sienikaalilaatikkoa suppilovahveroista, ja niin sellainen odotti uunissa töistä kotiutuessani. #keittiössänyt"

"Haudutin viikonloppuna pitkästä aikaa yön yli karitsan lapaa, jota syödään alkuviikko. Tänään lautasilla kvinoasalaatissa: uunissa (aiemmin) paahdettua kukkakaalia, paistettua sipulia, uunissa paistettua fetaa ja uunissa (aiemmin) paahdettuja kurpitsansiemeniä, kastikkeessa sitruunamehua, suolaa, oliiviöljyä ja lehtipersiljaa. #keittiössänyt #maanantai"

 

Rouva Instagramissa: @satu_koivisto

Sarjan edelliset osat:

Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #26

Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #25


Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #24

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Punajuurikausi on täällä! Ja täytyypä kehaista, että olen tehnyt ensimmäisessä kuvassa esiintyvän risoton ihan ite. No, Rouva keitti punajuuret. Nyt pitääkin todella alkaa orientoitua siihen, että kun Rouva palaa lokakuussa töihin ja minä jään kotiin, olen todella päävastuussa arkiruoistamme. Ihan ite :-o

"Meillä on tänään todellinen lempiruokapäivä! Punajuuririsotto on ollut esikoisen lempiruoka, noh, aina, mutta tänään nähtiin, että myös ensimmäistä kertaa sitä maistellut taapero vetäisi kolme lautasellista. Meidän perhe tosiaan tykkää <3 #keittiössänyt #punajuuririsotto #lempiruoka #pikkunaatti #mininaatti #gastronaatti"

"Tänään (ja huomenna) meillä syödään moussakaa. Tämä yksilö on jauhelihasta, mutta kasvisversio suppiksista alkoi kummitella takaraivossa. Stay tuned, jos sellainen kiinnostaa! #keittiössänyt #moussaka"

"Täten #punajuurihulluus voi alkaa <3 (Nämä tosin eivät ole omasta puutarhasta, enkä voi olla miettimättä, miksi ihmeessä jätin kylvämättä ne keväällä. Noh, ensi vuonna sitten.) #keittiössänyt"

"Uunipotut kehotetaan aina tekemään jauhoisista perunoista, mutta minä olen toista mieltä. Kiinteät Nicolat ovat parhaita. Kuvassa tämän syksyn ekat, jotka olivat välitilassa: ei enää uusia, ei vielä vanhoja. Aivan ihania <3 #keittiössänyt #uunipottuja"

"Minulla on tapana keittää iso kattilallinen kuivattuja (ja liotettuja) kikherneitä aina silloin tällöin, koska mielestäni ne ovat paljon parempia kuin purkkiversiot, jotka nekin ovat usein oikein hyviä. Noita keitettyjä kikherneitä sitten heittelen sinne tänne, tänään kaalipataan. 

Kuumensin ison lorauksen öljyä kattilassa ja lisäsin teelusikalliset jeeraa ja garam masalaa. Hetken päästä lisäsin peukalonpään kokoisen palan raastettua tuoretta inkivääriä ja hienonnetun ison sipulin ja kuullotin sipulit raukeiksi. Seuraavaksi lisäsin yhden pienen keräkaalin ohuina suikaleina ja pienen tilkan vettä ja haudutin puolisen tuntia. Seuraavaksi lisäsin joukkoon keitettyjä kikherneitä runsaalla kädellä ja annoin vielä hautua vartin, kunnes kaali muuttui ihanan pehmeäksi. Ihan lopuksi maustoin padan suolalla ja mustapippurilla. Lautasella seuraksi pääsivät jasmiiniriisi ja iso lusikallinen turkkilaista jogurttia, jota meillä on aina ämpärillinen jääkaapissa. "Hyvää, vaikkei niin hyvää kuin risotto", arvioi viisivuotias ruokakriitikkomme. Kaikki meni.

#keittiössänyt #syysruokaa #vegetarian #kaalipata"

"Tyhjensin vihanneskaupan alelaarin ihanan pehmeistä luumuista ja leivoin niistä piirakan, pohjana taas se raparperipiirakasta tuttu mantelijauhotaikina. Nam <3 #keittiössänyt #viikonloppu #luumupiirakka"

"'Minä teen näistä metsän', sanoi viisivuotias, kun romanescokaalisalaatin näki. Pinaattikeon alla on piiiitkästä aikaa uunikalaa: kaksi sitruunamehulla ja suolalla maustettua kuhafileetä, päällään hienonnettu purjo ja purkillinen kermaa <3 #keittiössänyt #pikkunaatti"

"Meillä on ollut monta viikkoa varsinaiset omat #kesäkurpitsatalkoot, koska mökille säkkeihin istutetut kaksi tainta ovat antaneet satoa suorastaan yltäkylläisesti. Kesäkurpitsa on siitä mainio, että se solahtaa sujuvasti (=huomaamatta) vaikka mihin, niin kuin vaikka tähän luottotomaattikastikkeeseeni, jota teen usein, kun viisivuotiaalla on kavereita kylässä. Kaikki luulevat, että se on ihan tavallista tomaattikastiketta, mutta siinäpä onkin myös linssejä ja sipulia, jotka pelottavat lapsia.

Kuullotin kaksi hienonnettua sipulia oliiviöljyssä, lisäsin ison raastetun kesäkurpitsan ja paistoin hetken. Lisäsin purkillisen säilöttyjä tomaatteja, tomaattipurkillisen vettä, desin kuivattuja punaisia linssejä ja keitin kypsäksi. Lopuksi soseutin kastikkeen, maustoin suolalla ja mustapippurilla ja sekoitin keitetyn spagetin joukkoon. Lautasella raastoin päälle vähän parmesaania. Maistui, aikuisillekin <3 #keittiössänyt"

"Aamiaishommia. #keittiössänyt #kantarelleja"

"Kävin eilen Marttojen sieniretkellä Nuuksiossa, ja saalis oli vähän vaatimaton, vajaa litra minikokoisia suppilovahveroita. Niistä kuitenkin syntyi piirakka, koska täytettä sai jatkettua ovelasti parilla sipulilla ja keskikokoisella kesäkurpitsalla, mausteena timjamia ja rakuunaa mökiltä. #keittiössänyt #suppilovahverot #sienipiirakka"

"Voi kuinka iloiseksi olen tullut tällä viikolla, kun olen lukenut kukkakaalikokkauksistanne. Iso kiitos ihan jokaisesta kuvasta ja kommentista, niitä on ollut mahtava selailla! Jatkakaahan samaa rataa, lupaan järkkäillä pienen yllätyksen tähän liittyen <3

Kuvassa muuten syömme TAAS sitä nepalilaishenkistä kastiketta ja kukkakaalipullia, myös taaperolle maistuu. Jos innostuit, katso tarkemmat ohjeet alkuviikon postauksistani.

Ihanaa, rentoa viikonloppua! #keittiössänyt #kukkakaalitalkoot"

"Koska kesäkurpitsakasa kasvaa pöydällä (tosin ei vedä vertoja kurkkukasalle, taas löysin tänään kasvihuoneesta puolimetrisen hirviökurkun) ja lämmitin joka tapauksessa uunin ahvenfileiden takia, päätin tehdä nopean kesäkurpitsavuoan samaan syssyyn. Viipaloin kaksi kesäkurpitsaa ja kourallisen pikkutomaatteja ja ladoin vuokaan vuorotellen basilikatahnan kanssa. Pinnalle vielä pallo mozzarellaa ja 200-asteiseen uuniin vajaaksi puoleksi tunniksi. Aika herkkua. #keittiössänyt #sadonkorjuu #kesäruokaa"

"Ensin mietin, ettei näin riivitystä piirakasta voi ottaa kuvaa, mutta toisaalta tästä nyt toki näkyy, että tosiaan maistuu! Syksyn (?) ensimmäinen piirakka pakastemustikoista, olkaat hyvät. Pohja on raparperipiirakasta tuttu, se, johon tulee vähän mantelijauhoja. #keittiössänyt #mustikkapiirakka #liianhyvää #kaikkimeni"

 

Rouva Instagramissa: @satu_koivisto

Sarjan edelliset osat:
Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #24
Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #23

Gastronaatti: Arjen ruokavinkit #22

Share

Pages