Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: OP

Kävin tällä viikolla nauhoittamassa Maria Veitolan ja Tuomas Rajalan kanssa podcastin OPn Alkuja-sarjaan.

Alkuja on osa OPn #Perheenlisä-kokonaisuutta, joka on lanseerattu helpottamaan uusien perheiden alkuja silloin, kun taloustilanne voi olla tiukimmillaan. Tähän liittyvä #Perheenlisä-etupaketti on neljäs OPn #Suominousuun-avaus, joka pyrkii sekä tuomaan etuja OPn asiakkaille että luomaan positiivista virettä Suomen talouteen.

Alkuja-podcast-sarjaa juontaa Maria Veitola, ja se käsittelee vanhemmuutta erilaisista näkökulmista. Esimerkiksi edellisissä jaksoissa Hanne Valtari ja Olga Temonen keskustelivat Marian kanssa, onko lapsen hyvä asua maalla vai kaupungissa, ja Karoliina Sallinen ja Maaret Kallio käsittelivät eroa lapsiperheessä. Nyt aihe oli astetta kevyempi, ja me kaksi isää kerroimme omia kokemuksiamme isyydestä ja lapsista.

Keskustelu eteni laidasta laitaan, ja siinä sivuttiin sekä isyyden positiivisia että negatiivisia puolia. Arki ei ole tietenkään pelkkää hymyä vaan päiviin mahtuu myös kiirettä, väsymystä ja kireitä hermoja. Toisinaan tuntuu, että aikaa rentoutumiseen ei ole yhtään ja joinain päivinä on myöhässä joka paikasta.

Nämä ja muut podcastit löytyvät OPn sivuilta: https://taloudessa.fi/blogi/podcastit/. Uusi jakso julkaistaan joka kuukausi ja se on kuunneltavissa taloudessa.fi-sivustolla sekä suosituimmilla podcast-alustoilla kuten Soundcloudissa ja Tuneinissä.

Yksi Marian ensimmäisistä kysymyksistä podcastissa oli, miten lapseni kuvailisi isäänsä. Kysymys tuli niin yllättäen, että en osannut sanoa siihen hätään muuta kuin että "isi on ihana". Asia jäi vaivaamaan sen verran että päätin kysyä asiaa tytöltä itseltään.

Hei, kertoisitko isille, millainen isi sinun mielestäsi on? 

"Sillä on pysty tukka ja hassu nenä ja aina jotkin paidat päällä. Ja ne on lyhythihaiset."

Ahaa, miksi se nenä on hassu? 

"Siksi kun siinä on karvaa."

Ai viikset?

"Niin. Ja sitten sillä on parta, joka johdattaa tukkaan."

* * *

Useista yrityksistä huolimatta en onnistunut saamaan tytöltä vastausta siihen, millainen isi on isänä tai ihmisenä. Kysymys taisi olla liian abstrakti neljävuotiaalle. "Ihana" ei myöskään ollut sana, jolla tyttö isiä kuvaili.

Sain kuitenkin selville, että on erityisen kivaa, kun isi vie leikkipuistoon, leikkii piilosta tai pelaa kimbleä. Pyyhkeitä tuli siitä, että isi näprää kotona liiaksi tietokonetta tai jotain peliä ja vain istuu vauva sylissä.

Totta toinen puoli, ja vaikka pyrinkin ajoittamaan tietokoneen näpräämiseni siihen aikaan, kun tyttö on jo nukkumassa, joskus on vain pakko hoitaa joitain asioita. Ja vauvan kanssa on kyllä ollut istuskeltua sohvalla tovi jos toinenkin, ja kyllä silloin on tullut pelattua aika lailla myös pelejä. No juu, myönnetään, kyllähän sitä kännykkää tulee hipelöityä toisinaan muutenkin vähän turhan paljon.

Se tuntuu kyllä olevan osa vanhemmuutta, että on jatkuvasti jostain huono omatunto. Erityisesti siitä, jos on hermostunut jostain liian helposti ja korottanut ääntään niin, että lapselle on tullut siitä paha mieli. Nelivuotias osaa kyllä painaa oikeista nappuloista, ja toisinaan jopa tuntuu, että hän yrittää tahallaan saada isin hermostumaan. Aikuisen pitäisi tietysti olla kuin viilipytty ja suhtautua kaikkeen huumorilla, mutta kun aina ei vaan pysty.

Oli kuitenkin helpottavaa kuulla, että tytön mukaan isi tykkää kaikkein eniten hänestä ja vauvasta - eikä esimerkiksi tietokoneesta ja puhelimesta.

* * *

Yritin hieman myöhemmin lähestyä tätä "millainen isi on"-kysymystä toista kautta, ja alku olikin lupaava:

Millainen äiti on?

"Äiti on ihana ja kaunis ja sillä on aina nuttura ja se tykkää musta kovasti!"

Ahaa! No entäs isi?

"Isi on peikko."

Miksi?

"Kaikki miehet on peikkoja."

Iltasadun ja hyvänyön laulun jälkeen yritin vielä kerran, olisiko tytöllä jotain uutta sanottavaa isistä.

Vieläkö haluaisit sanoa jotain siitä, millainen isi on?

"Isi on ihana."

Oikea vastaus!

Iloista isänpäivää kaikille isille!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Enpä olisi arvannut vielä muutama vuosi sitten, että blogini tekstit olisivat jonain päivänä tieteellisen tutkimuksen aineistona. Mutta niin ne vain ovat, sillä Maria Alanko käytti blogiani ja kahta muuta isän kirjoittamaa blogia (Isän pikajuna ja Minä, isä) materiaalina Viestinnän pro gradu -työssään Kaukana ovat ne ajat, kun mies oli pääsääntöisesti etäinen perheen pää - Isyyden ja maskuliinisuuden rakentuminen isyysblogien diskursseissa.

Gradu on tehty Helsingin yliopiston Sosiaalitieteiden laitokselle, ja se hyväksyttiin tässä kuussa kiitettävin arvosanoin (Eximia).

Isä ja tytär vuonna 2012

Teksteistäni tähän tutkimukseen valikoituivat blogini isyyttä käsittelevät jutut. Näitä oli ennen toisen lapsen syntymää 15 kpl, ja havaitsin itsekin, että vaikka kirjoitan isyysblogia, puhtaasti isyyteen ja isänä olemiseen keskittyviä juttuja on melko vähän. 

Tutkimus on diskurssianalyyttinen, eli se keskittyy kielenkäyttöön. Mitä kirjoitukseni sitten kertovat kielenkäytöstäni?

Näkökulmia on kolme: 1) Maskuliinisuus, 2) hyvä isyys ja 3) isäksi kasvaminen.

1) Maskuliinisuus

Omat tekstini edustavat tasa-arvoista ja hoivaavaa isyyttä ja maskuliinisuutta, ja tutkimuksen aineistona olivat esimerkiksi tekstini sankari-isistä ja koti-isyydestä.

Tutkija kirjoittaa:

"Tasa-arvoista isämaskuliinisuutta rakentavassa puheessa työssäkäyvä uusi äiti ja hoitovastuuta kotona jakava uusi isä ovat puheen keskeisiä subjekteja. Uusi isä konstruoidaan suhteessa uuteen äitiin, esimerkkinä nykyaikaisesta miehestä, joka jakaa vaimonsa kanssa vastuita uudella tavalla ja mahdollistaa näin myös naiselle uran luomisen ja työelämässä mukana pysymisen.

Sukupuolten symmetristä tehtävänjakoa kodin ja työpaikan välillä painottava puhetapa heijastaa tasa-arvoliikkeen ideologiaa, jossa tasa-arvo ymmärretään naisen ja miehen elämän painopisteiden samankaltaisena jakautumisena kodin ja työpaikan välille."

"Kiinnostavaa oli, että Isyyspakkaus-blogin kirjoituksista yksikään ei ollut eksplisiittisesti sukupuoliteemainen, vaan sukupuolta pohdittiin lähinnä isyyspohdintojen lomassa."

Tiedän ettei minulla ole ollut suurta tarvetta pohtia omaa maskuliinisuuttani isyyden kontekstissa. En ole koskaan ollut erityisen huolissani, mitä muut ajattelevat siitä, että kirjoitan isyysblogia tai että halusin jäärä lapsen kanssa hoitovapaalle.

2) Hyvä isyys

Hyvästä isyydestä vastakkain on asetettu "riittävä isyys" ja "suorittava isyys" ja omat tekstini kertovat riittävästä isyydestä. Ja hyvä niin.

Itse tulkitsen tämän havainnon niin, että olen itselleni armollinen. Tiedän olevani keskinkertainen isä ja sen riittävän. Toisaalta pidän koti-isyyttä myös tavallisena asiana, vaikka se jollekin toiselle voisikin olla poikkeuksellista, juuri sitä sankari-isyyttä.

Tutkija kirjoittaa:

"Sankari-isän ja tavallisen isän vastakkain asettavan puhetavan juuret ovat kulttuurisessa isyyspuheessa ja tavallisen hyvän isyyden puhetta tuotetaankin blogeissa usein melko selvästikin kulttuurisen isyyspuheen pohjalta. Blogiaineistossa rakentuvassa riittävän isyyden diskurssissa kuitenkin kyseenalaistuu kulttuurisen isyyspuheessa tyypillinen tapa representoida väliaikaistakin koti-isyyttä jonakin epätavallisena ja tavallisesta isyydestä poikkeavana, jopa sankarillisena. Blogiaineistossa tavallisen isyyden käsite sulauttaa itseensä myös koti-isyyden, jolloin käsitteen merkityssisältö laajenee konventionaalisten merkitysten rajojen ulkopuolelle."

3) Isäksi kasvaminen

Isäksi olen tutkimuksen mukaan kasvanut luonnollisesti osana elämänkaarta. Olen siis ollut valmis isyyteen eikä isäksi tuleminen ole esiintynyt teksteissäni suuren muutoksen aiheuttajana. Näin on. Tässä yhteydessä nostetaan esiin erityisesti ensimmäisen isänpäivän juttuni.

Tutkija kirjoittaa:

"Isä representoidaan hyvin isyyteen valmistautuneena ja isyydestä nauttivana: elettyään elämää ja saavutettuaan vakaan elämäntilanteen hän ei enää joudu luopumaan mistään lapsen takia. Kuva esittää tuoreen isän pieni vauva sylissään harmonisessa, läheisessä ja rauhallisessa tilanteessa. 

Länsimaisessa mediassa isän ja lapsen välistä hoivaa representoivat kuvat eivät tutkimuksen valossa näyttäydy yhtä tyypillisinä kuin äidin ja lapsen läheisyyttä esittävät kuvat, joten kuvassa esitettyä isän representaatiota voi tulkita merkityksellisenä viestinä kuvan miehen isyydestä. Lähikuvassa korostuvat isän lapselle antama hoiva sekä isän ja lapsen läheinen suhde."  

Tekstissä viitataan tässäkin jutussa olevaan kuvaan, jossa on tyttäremme vuonna 2012.

Kylläpä vaan on erikoista lukea tällaisia analyysejä omista teksteistään - ja oikeastaan myös koko persoonastaan - mutta samalla myös niin mielenkiintoista!

Kiitos vielä Marialle, että otit tekstini mukaan graduusi! Ja onnea uudelle maisterille!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Lapsi on viety nukkumaan. Katsomme Rouvan kanssa tv:tä ja kuulemme hetken päästä pienen äänen: "Isi ja äiti! isi ja äiti?"

Menen lapsen huoneeseen.

Mikä hätänä?

"Missä te olette."

Sohvalla.

"Missä sohvalla?"

Olohuoneen sohvalla. Ihan lähellä ollaan.

"Mihin te menette nukkumaan?"

Tuohon makuuhuoneeseen aivan sinun viereen.

"Ihan tuohon viereenkö?"

Kyllä.

"Voidaanko me tehdä huomenna mehujäätä?"

Mitä ihmeen mehujäätä?

"Kun S:llä oli mehujäätä päiväkodissa, niin voidaanko me tehdä sellaista, voidaanko?"

Voidaan toki. Isi ei kyllä tiedä, onko meillä siihen tarvittavia muotteja ja tikkuja, mutta katsotaan, millä voitaisiin tehdä.

"Meillä on kuitenkin mehua?"

On, on mehua. Hyvää yötä nyt.

"Älä mene vielä."

Isin pitäisi mennä takaisin äidin luokse, ja sinäkin nukut paremmin, kun isi lähtee.

"Älä mene."

(Takertuu kiinni käteen.)

"Isi, minä tykkään sinusta. Minä tykkään sinusta aina. Minä tykkään sinusta tänään."

<3

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö - Paulig

Pauligin Cupsolo-isyyspakkaus-kisan ensimmäinen voittaja on löytynyt! (Paljastetaan se vasta tuossa hieman alempana.)

Kun tähän samaan kampanjaan osallistunut Asikaine kertoi omassa postauksessaan "Hipille" (perheen isä) oikeasti kasaamastaan isyyspakkauksesta, jäin pohtimaan, mitä olisin itse toivonut omaan isyyspakkaukseeni. 

Jos olisin voinut toivoa ihan mitä vaan, se olisi ollut Lapsenkäyttöohje. Uhmaikäisen lapsen. (Ja kyllä, olen sitä mieltä että uhmaikä on oikeasti olemassa sanan varsinaisessa merkityksessä.)

Arki kolmevuotiaan lapsen kanssa kun on jatkuvaa tasapainoilua sen kanssa, missä itse antaa periksi ja missä pitää oman päänsä.

Kolmevuotiaalla voi olla uskomattoman vahva tahto, ja hän osaa koetella ja testata vanhempiaan sekä pienissä että vieläkin pienemmissä asioissa.

Pukeutuminen, riisuutuminen, käsien peseminen, hampaiden peseminen, leikin lopettaminen, käveleminen, istuminen, hiusten kampaaminen, kaupassa käynti, retket, matkat jne. Lähes kaikessa piilee mahdollisuus pieneen kriisiin.

Ja juuri kun ajattelee, että kylläpä kaikki sujuu taas hienosti ja lapsi on suloinen pieni enkeli, vain hetkeä myöhemmin taika särkyy. Lapsi nostetaan ylös sängystään väärässä asennossa, hän ei saakaan päälleen haluamaansa neuletta tai isi ei suostu ostamaan kaupasta sitä prinsessalehteä, jossa on ihana leikkipuhelin, ja niin pienestä prinsessasta tulee raivoava lohikäärme. Tai härkä. (Arvatkaapas vaan, mitkä ovat tyttömme horoskoopit kiinalaisessa ja läntisessä astrologiassa.)

Vahvatahtoinen lapsi varmasti tarvitsee tiukkoja rajoja, mutta vanhemmat joutuvat helposti tilanteeseen, jossa on käytännön syistä pakko antaa toisinaan periksi, ja pian ei ole enää varma, kasvattaako lasta oikeaan suuntaa vai pahentaako itse tilannetta.

Uskoin pitkään, että vaikkapa pukeutumista helpottaa se, että lapsi saa itse valita ottaako paidan A vai B. Mutta entäpä jos hän haluaakin paidan C ja saa kohtauksen siitä, että se ei ollut vaihtoehtona? Monesti arkiaamuna tärkeimmältä tuntuu, että hän ylipäänsä pukeutuu johonkin vaatteeseen tarpeeksi nopeasti, jotta kaikki ehtivät päiväkotiin tai työpaikoilleen. Onko silloin tärkeintä että aamu sujuu itkuitta vai että vanhemmat pitävät kiinni omasta periaatteestaan?

Entä tarjoanko itse liian helposti vaihtoehtoja, vai olisiko lapselle parempi, että valitsisin suoraan hänen puolestaan paidan A ilman mahdollisuutta valittaa päätöksestä?

Kolmevuotias on myös yhtä aikaa sekä iso että pieni. Hän haluaa periaatteessa tehdä kaiken itse ja osaakin jo esimerkiksi pukeutua tai hakea itse vettä jos janottaa, ja hän saattaa jopa itse pompsahtaa pöntölle, kun hätä iskee. Mutta sitten hän ei yhtäkkiä osaa tai jaksakaan syödä itse vaan vaatii päästä syliin ja haluaa että häntä syötetään.

Toisinaan mietin, miten paljon tästä temppuilusta on huomion hakemista ja rajojen kokeilemista. Pitäisikö hänen sitten antaa lähteä ruokapöydästä kahden haarukallisen jälkeen, jos hän ei suostu syömään omin avuin enempää ajatellen, että kyllä hän sitten syö seuraavalla kerralla paremmin?

Entä huomion haku? Tekeekö lapselle hyvää olla jatkuvasti huomion keskipisteenä ja pitääkö vanhemman keksiä hänelle jatkuvasti tekemistä? Vai opettaako pitkästyminen lasta keksimään itse omia leikkejään? Ja onko tämä ruokapöytätemppuilu seurausta siitä, että hän ei saanutkaan tarpeeksi huomiota hetkeä aiemmin?

Oikeita vastauksia tuskin on, ja isyyspakkaukseenkaan ei voi sujauttaa lapsenkäyttöohjeeksi mukaan kuin yhden virkkeen: "Kyllä jokainen vanhempi itse tietää, mikä on parasta omalle lapselleen."

Ja sitten voi naureskella perään, että saatiinpa taas juksattua yhtä herkkäuskoista. Minä en ainakaan ole enää yhtään varma.

 * * *

Ja sitten se Pauligin Cupsolo-isyyspakkaus. Isyyspakkauksen onnellinen voittaja on Merjan ilmiantama Tuomo. Paulig ottaa yhteyttä voittajaan. Paljon onnea!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö - Paulig

Tunnetko jonkun isän - tulevan, tuoreen tai vaikka kokeneemmankin?

Nyt voit ilmiantaa hänet Pauligille, joka arpoo viidelle onnekkaalle Cupsolo-isyyspakkaukset! Pakkaukseen sisältyy Cupsolo Empire -kapselilaite, laitteeseen sopivat kahvit, jotain kivaa vauvalle ja jotain vielä isällekin!

Minut Paulig haastoi puolestaan tarinoimaan vanhemmuudesta, mikä oli oikeastaan yllättävän vaikeaa, kun ottaa huomioon, että minun Isyyspakkauksessani olen tarinoinut vanhempana olemisesta useamman kerran viikossa jo liki kolme vuotta. Onko jotain jäänyt kertomatta?

Vanhemmuuteen liittyy paljon kuluneita fraaseja, ja olen käyttänyt varmasti jo kaikki kliseet siitä, miten lapsi on laittanut elämän ja sen prioriteetit kaikin puolin uusiksi. Paljon isoja tunteita ja uusia tilanteita, jotka jokainen uusi vanhempi kohtaa omalla tavallaan.

Pohdin edelleen usein sitä, miten ihmeellistä on, että kokonainen ihminen voi ilmestyä täysin tyhjästä ja on yhtä aikaa aivan samanlainen kuin kaikki muutkin ja silti aivan omanlaisensa. Ja sitten hän alkaa imeä tietoa ympäristöstä ja tehdä asioita itse.

Ja siitä päädyin pohtimaan, mikä minut on ylipäänsä yllättänyt isänä.

"Ei saa kuvata!"

Ensimmäinen yllätys oli se, miten yksilöllisiä lapset ovat. Tietysti tiesin, että isommat lapset ovat kiinnostuneita eri asioista, mutta se, että aivan pienet vauvatkin ovat niin omia persooniaan, pääsi yllättämään. Vaikka kuinka kuuntelisi jonkun toisen vanhemman neuvoja, niiden soveltaminen omaan elämään ei aina onnistukaan.

Luulin esimerkiksi aivan aidosti, että kaikki lapset imevät tuttia ja juovat tuttipullosta ja niistä vieroittaminen olisi jotenkin ongelmallista. Meidän tyttömmepä ei suostunut pitämään suussaan kumpaakaan, vaikka niitä sinne tyrkytettiinkin. 

Luulin myös, että kaikki lapset rakastaisivat soseita ja mietoja makuja kuten porkkanaa. Sittemmin kävi ilmi, että tyttö vihaa erityisesti porkkanasosetta, ja sosekeitoista hän ei välitä edelleenkään.

Toisaalta joissain asioissa tyttö tuntuu toimivan niin hämmästyttävän samalla tavalla kuin miljoonat muutkin pikkuprinsessat. Röyhelömekot. Rusetit. Kimaltelevat korut. Kruunut. Kaikki vaaleanpunainen. Wau. Sieltä se prinsessakausi tuli, vaikka sitä ei ole ainakaan tietoisesti yritetty edistää. Ei tietenkään myöskään estää.

"Ota kiinni!"

"Isi, yritä taas ottaa kuva!"

Kaksivuotiaan vahvaa tahtoa ja kiukkukohtauksia ei voi myöskään ymmärtää ennen kuin ne osuvat omalle kohdalle. Lapsi lukee vanhempiensa tunnetilat sekunnissa ja kommentoi niitä. Hän myös tietää, miten äidin ja isin saa hermostumaan, ja osaakin painaa juuri oikeasti nappuloista saadakseen sen tapahtumaan. Täysin tarkoituksellisesti.

Silti eniten yllättää se, miten nopeasti lapsi kasvaa ja miten perillä hän onkin asioista. Hänen seurassaan on nykyisin todella varottava, mitä suustaan päästää ja vaihdettava välillä salakieleen. Englanti ei taida toimia enää montaa vuotta.

"Ei saa kuvata!"

"Ota taas kuva!"

Yksi yllätys on ollut muuten myös se, miten lapsi juoksee karkuun nähdessään kameran. Vain harvoin hänet saa poseeraamaan, mikä aiheuttaa pieniä haasteita bloggarille.

Sainpas napattua!

Ja tämän kuvaushipan jälkeen onkin jo iltapala-aika.

Pienelle jogurttia ja kotitekoista mysliä, ja isille Paulig Cupsolo Chai Latte. Nam. Eipä olisi tämän juoksun keskellä ehtinyt muunlaista lattea keitelläkään.

Entä sinä? Kerropa, mikä sinut on yllättänyt vanhempana.

Muista myös osallistua arvontaan ilmiantamalla isä Pauligin Cupsolo-isyyspakkauksen kampanjasivulla: http://www.paulig.fi/cupsolo-isyyspakkaus!

Cupsolo-isyyspakkauksen tärkein osa on Cupsolo Empire -kapselilaite, jolla pyöräyttää nopeasti kahvit vaikkapa silloin, kun yöunet ovat jääneet lyhyiksi. Pakettiin voi valita myös laitteeseen sopivia kapseleita, vauvatuotteen ja hoitotuotteen isälle. Onnea arvontaan!

Kampanja-aika on 27.4. - 15.5.2015, ja voittajat arvotaan 30.5.2015 mennessä.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Uskomatonta, mutta perhevapaajaksostani on enää alle puolet jäljellä. Voisin kyllä käyttää jopa sanaa lomastani, sillä niin helppoa lapsen kanssa on ollut. Välillä tuntuukin jopa hieman epäoikeudenmukaiselta, miten oma kokemukseni lapsen kanssa kotona olemisesta on niin erilainen kuin vaimollani. Tuntuu kuin veisin rusinat pullasta.

Kun vielä syksyllä lapsi oli paikallaan makaava huutava möhkäle, joka vaati jatkuvaa huomiota eikä nukkunut päiväunia, nyt hän nauraa paljon, leikkii pitkiä aikoja itsenäisesti - ja nukkuu päiväunia kolmisen tuntia päivässä. Syksyllä vauva vaati maitoa monta kertaa päivässä ja yössä, mutta nyt hän syö jo isoja annoksia kiinteää ruokaa päivisin ja nukkuu yksitoista tuntia öisin.

Ehdin hänen päiväuniensa aikana hoitamaan omia asioitani ja esimerkiksi kirjoittamaan blogia, ja hereillä ollessaankaan hän ei vaadi enää jatkuvaa huomiota. Kunhan vain kuulen, että jostain kuuluu jokeltelua tai oikeanlaista kolinaa, tiedän että kaikki on hyvin, eikä minun tarvitse kulkea hänen perässään. Jos tulee liian hiljaista, on käytävä katsomassa, mitä on meneillään.

Nyt saan varmasti monien vihat niskoilleni, mutta olen myös nukkunut enemmän kuin vuosiin. En oikeasti pysty sanomaan, milloin olisin viimeksi nukkunut muutaman kuukauden ajan joka yö 8 - 8,5 tuntia, mutta nyt käyn nukkumaan iltaisin yhdentoista aikoihin ja herään aamulla vaimoni jälkeen seitsemän ja puoli kahdeksan välillä. Töissä käydessäni olen tottunut nukkumaan selkästi vähemmän - ja olemaan kroonisesti väsynyt.

Ja sitten itse lapsi: on upeaa seurata, miten hän on muuttunut vauvasta pieneksi tytöksi, jolla on omat puuhat ja kiinnostuksen kohteet. Kun lasken hänet lattialle, voin arvata, mihin suuntaan hän lähtee konttaamaan sen mukaan, mikä ovi on raollaan, missä koira on tai mitä tavaroita on jonkin pöydän reunalla. On kuin minulle olisi viimein luettu ääneen se jokin salainen lapsenkäyttöohje, jonka puuttumista olen harmitellut ensimmäiset yhdeksän kuukautta.

Ymmärrän hyvin, miksi niin monet äidit eivät halua viedä lastaan hoitoon juuri tässä vaiheessa, joka tuntuu olevan tähän astisista se kaikkein ihanin.

Ihmettelen kuitenkin sitä, miten niin monet isät eivät tunnu ymmärtävän samaa asiaa.

Share

Pages