Ladataan...
Isyyspakkaus

Kappas, töihin paluusta on jo reilu kuukausi! Ensimmäiset viikot töissä olivat aikamoista pehmeää laskua, mutta nyt olen päässyt kiinni molempiin uusiin projekteihini, ja kylläpä on kivaa olla taas töissä ja aikuisten parissa. Uusien tehtävien myötä tuntuu lähes kuin olisi aloittanut täysin uudessa työpaikassa, ja on virkistävää olla taas kädet kunnolla savessa! 

Töihin paluu tarkoitti suurta muutosta myös lapsille. Poika aloitti päiväkotinsa, ja tyttökin palasi siihen arkeen, jossa päiväkodissa ollaan viitenä päivänä viikossa ja hoitopäivä on puolisen tuntia pidempi kuin hoitovapailla ollessamme.

Päiväkodin alku on sujunut yllättävän hienosti. Poika sopeutui uuteen arkeensa erinomaisesti jo ensimmäisellä harjoitteluviikolla eikä itkeskellyt perääni kuin aivan muutamana aamuna. Alkua on toki helpottanut se, että isosisko on koko ajan siinä lähellä, auttaa kaikessa ja leikkii ulkonakin pikkuveljen kanssa.

Päiväkodin aikuiset raportoivat, miten poika leikkii kaikki päivät iloisesti muiden lasten kanssa, kulkee rohkeasti pihalla kuin olisi ollut siellä pidempäänkin, oppii päivittäin uusia sanoja ja on ylipäänsä hyvin aurinkoinen ja peruspositiivinen. Oli hauskaa kuulla, että hänestä käytettiin juuri näitä sanoja, sillä niin olemme kuvailleet poikaamme itsekin.

Vaan kotona on nyt hieman toinen meno. Päiväkodin alku on ollut kuitenkin sen verran stressaavaa, että lapsiraukka on iltaisin todella väsynyt ja suuttuu ja itkee herkästi. Muistan, että tytön päiväkodin alun kanssa 4,5 vuotta sitten oli aivan samanlaista juuri ensimmäisen kuukauden kohdalla, joten tämä oli odotettavissa. Toivottavasti saamme pian sen aurinkoisen pojan takaisin myös kotiimme.

On tämä muutos kuitenkin ollut vanhemmalle lapsellekin melko rankkaa, ja myös hän on ollut väsyneempi kuin vielä talvella. Tällä viikolla lapset ovat kyllä jo vaikuttaneet virkeämmiltä iltaisin ja heränneet myös aamulla hyväntuulisina, joten ehkä hekin alkavat jo tottua uuteen arkeen.

Itselläni rutiinit päiväkotilogistiikassa ovat alkaneet löytyä - pyöräilyä lukuun ottamatta. Nyt, kun päiväkotiin pitää taas mennä rattaiden kanssa, pyörän mukaan ottaminen on jos ei mahdotonta niin ainakin hyvin hankalaa. Niinä päivinä, kun haluan pyöräillä töihin, joudun siis käytännössä tekemään päiväkotireissun erikseen ja joko palaamaan kotiin hakemaan pyörää tai viemään sen kotiin ennen kuin haen lapset päiväkodista.

Ei se matka ylitsepääsemättömän pitkä ole, mutta kun muutenkin tunnen olevani joka päivä sekä jostain myöhässä että lähteväni kaikkialta liian aikaisin, jokainen hukkaminuutti näissä siirtymissä on liikaa. Lapsen voisi tietty kuljettaa pyörän istuimessa, jos istuimen jättää sitten päiväkotiin odottamaan lapsen noutoa.

Vaan kyllä täytyy sanoa, että omat energiatasoni iltaisin ovat aivan toisenlaiset kuin hoitovapaalla tai ennen sitä. Iltaisin on vaikea jaksaa tehdä mitään ylimääräistä, ja huomaan ajatuksieni olevan lähinnä työasioissa. Mutta kyllä tämä tästä varmasti vähitellen tasaantuu, ja löytänen itsekin taas sopivan tasapainon työn ja vapaa-ajan - ja bloggaamisen - välillä.

Ladataan...
Isyyspakkaus

No niin, viimeinen hoitovapaaviikkoni on nyt takana, ja anoppilassa vietettävän pääsiäisen jälkeen edessä on paluu töihin.

Pojan päiväkodin alku on sujunut erinomaisesti. Hän on juuri niin reipas kuin aavistelinkin, ja vaikka aamulla lähtiessäni päiväkodilta häntä on hieman itkettänyt, se on loppunut kuulemma lähestulkoon heti lähdettyäni. Hän on syönyt ja nukkunut hyvät päiväunetkin, ja joka päivä hakiessani vastassa on ollut hyvin iloinen poika.

Päiväkotiharjoittelun puolesta hän olisi siis selvästi voinut olla hoidossa jo tämän viikon alusta täysiä päiviä ja olisin voinut palata töihinkin, mutta sainpa hieman vapaata ennen töihin paluuta. Pääsin myös toteuttamaan suuren haaveeni ja söin joka päivä lounaan ulkona. Valkoisilta liinoilta vain kerran, mutta kuitenkin.

On kyllä todella mielenkiintoista nähdä, millaiseksi arkemme muodostuu. Muistan toki, millaista se oli kaksi vuotta sitten ennen kuin poikamme syntyi, mutta vielä on vaikea sanoa esimerkiksi, mihin aikaan on herättävä, jotta saa kaksi lasta ajoissa päiväkodin aamupalalle.

Toistaiseksi liikun töihin metrolla, mutta jossain vaiheessa pitäisi miettiä sekin, miten saan pojan päiväkotiin niinä päivinä, kun itse jatkaisin työmatkaani pyörällä. Lieneekö sitten parasta käydä työntämässä hänet rattailla aamupalalle ja palata kävellen kotiin hakemaan pyörää.

Otin anoppilan matkaa varten auton vuokralle, ja teimme eilen pisimmän automatkamme vuoteen. Viime vuonnahan pääsiäisretkemme samaan paikkaan oli sellaista huutoa ja kirkumista molempiin suuntiin, että päätimme, ettemme autoile ehkä enää ikinä mihinkään.

Ne ajat näyttävät nyt jääneen taakse. Automatka oli hyvin rauhallinen, molemmat lapset nukkuivat Heinolaan saakka ja käytyämme syömässä lounaan Heilassa poika nukahti uudelleen istuimeensa. Tämä antaa taas toivoa tulevaan ja voimme selvästi suunnitella tekevämme jatkossa taas autoretkiä lasten kanssa.

Anoppilassa olisi tarkoitus olla maanantaihin saakka, mutta mediassa on nyt varoiteltu lähestyvästä lumimyrkystä ja kehotettu palaamaan jo sunnuntaina, jos siihen vaan on mahdollisuus. Olisikohan parasta uskoa sitä?

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Tarramonsteri

Päiväkodin aloitus tuo mukanaan yhden tehtävän, jonka työläys saattaa yllättää ensikertalaisen. Se on vaatteiden nimikointi. Joka ikinen vaatekappale, joka lapsen mukana kulkeutuu päiväkotiin, on nimettävä, jos sen haluaa varmasti palautuvan myös takaisin kotiin.

Ei voi luottaa siihen, että "kyllä minä oman lapseni vaatteet tunnistan" tai "ei kenelläkään ole juuri tällaista samanlaista" tai "niitähän säilytetään vain lapsen omassa lokerossa". Vähän väliä päiväkotimme vanhempien Facebook-ryhmässä kysellään kadonneiden vaatteiden perään tai pahoitellaan, että mukaan on lähtenyt juuri samanlaiset kengät kuin omalla lapsella on, ja vasta kotona on huomattu, että kenkiä onkin nyt kaksi paria.

Itsekin harmittelin kerran, kun tyttö pudotti haalarinsa hupusta yhden hanskansa johonkin päiväkodin alueelle, eikä sitä enää koskaan löytynyt. Hanska oli unohtunut nimikoida, ja uskon, että se olisi päätynyt takaisin oikealle omistajalleen, jos siinä olisi ollut nimi.

Jopa hyvin helposti tunnistettava Angry Birds Stella -huppari oli vaarassa kadota pysyvästi, kun se oli kerran riisuttu pois jossain väärässä paikassa ja jätetty johonkin, mihin se ei kuulu. En ollut huomannut hupparin puuttumista, eikä tyttökään kaivannut sitä, mutta löysin hupparin sattumoisin ennen kesälomaa, kun kurkistin aivan toisen ryhmän löytötavaralaatikkoon.

Toisaalta olen joskus itse miettinyt päiväkodin löytötavaralaatikolla, onko jokin tutun näköinen mekko tai paita ollut meidän, kun siinä ei ole ollut nimeä. Seuraavaksi on ollut etsittävä vaatekappaleita kotoa. 

Nimikointia helpottaa, että se on mahdollisimman helppoa. Käytännössä olen käyttänyt pian viisi vuotta Tarramonsterin Mini Pilkku -tarroja, joissa on lapsen nimi ja jotka ovat riittävän pieniä liimattavaksi vaatteiden niska- ja pesulappuihin. Niillä on nimetty myös unikaverit ja lelupäivänä mukaan otettavat lelut.

Tarrat ovat omasta mielestäni huomattavasti kätevämmät kuin kangastussit, varsinkin kun vaatteita kierrätetään useammalla lapsella. Inhoan sitä, miten vaatteessa lukee jonkun toisen yliviivattu nimi, ja toisaalta jos sama haalari on vaikkapa neljällä lapsella, isommastakin pesulapusta loppuu vähitellen tila. Tarran voi irrottaa tai jos ei jaksa tehdä sitä, uuden tarran voi liimata edellisen päälle.

Aivan ensimmäisiä tarroja lukuun ottamatta niiden suunnittelu on ollut myös hauska yhteinen ohjelmanumero tytön kanssa. Tarroihin voi valita haluamansa taustavärin ja kuvion. Tähän mennessä on nähty jo sinistä, valkoista, vaaleanpunaista ja violettia. Kuvioina on ollut ainakin sydämiä, tähtiä, kukkia ja lumihiutaleita. Uusimpiin tarroihin tuli violetti tausta ja pinkki tähti.

Veljelleen hän valitsi turkoosin taustan ja autokuvion. Ei siksi, että auto olisi erityisesti poikien kuvio, vaan siksi, että pikkuveli yksinkertaisesti pitää kovasti pikkuautoista, ja hän arveli veljen ilahtuvan siitä. Oikeassa oli. "Auto!" poika kiljahtaa nähdessään tarran.

Mini Pilkut ovat olleet käytössä hyvin kestäviä. Sukkiin niitä on aika mahdoton kiinnittää, ja joistain kengistä ne ovat irronneet käytössä, mutta vaatteiden niska- ja pesulappuihin kiinnitettyinä ne ovat kestäneet ainakin kymmeniä pesuja.

On näitä vaatekappaleita kuitenkin nimikoitavana sen verran, että tovi siihen vierähtää. Onneksi vanhemmasta lapsesta se on sen verran hauskaa puuhaa, että hän auttaa mielellään, ja nimikoi myös omat vaatteensa itse. Kun vaan muistaa muistuttaa asiasta.

Tarroilla voi toki nimikoida myös harrastusvälineitä, ja olen kuullut monien tilaavan Tarramonsterilta isompia tarroja sitä varten. Itse tilasin nyt omalla nimelläni ja puhelinnumerollani varustettuja Mini Pilkkuja ja liimasin niitä esineisiin, joilla on vaara sekoittua muiden tavaroihin. Näitä ovat esimerkiksi laulukamat ja varsinkin puhelimien laturit ja läppärin virtalähteet.

Valkoista valkoiselle ja mustaa mustalle!

Jos pidät tarroista, hyödynnä heti alennuskoodi ISPA18! Saat sillä 15 % alennuksen Tarramonsterin verkkokaupasta. Mutta pidä kiirettä: koodi on voimassa vain 26.3.2018 saakka!

Tarramonsterin verkkokauppaan pääset vaikkapa tästä: tarramonsteri.fi.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tänään on se päivä, kun poikamme aloittaa matkansa läpi systeemin. Aloitamme siis päiväkotiharjoittelun, ja se alkaa kahden viikon pehmeällä laskulla.

Ensimmäisenä päivänä käymme yhdessä päiväkodin pihalla ulkoleikeissä. Huomenna osallistumme myös aamupäivän sisäleikkihin, ja keskiviikkona poika syö päiväkodissa lounaankin. Ensimmäisen kerran hän jää ilman minua päiväkotiin torstaina, mutta silloinkin vain ulkoleikkien ajaksi. Jännää.

Olen kyllä aivan varma, että hoidon aloittaminen sujuu kivuttomasti. Hän on viihtynyt hyvin kotonamme käyneiden hoitajien seurassa, ja hänellä on tietysti myös isosisko turvanaan. 

Tyttö odottaa kovasti, että saa pikkuveljen päiväkotiin. Siitä on puhuttu paljon, ja hän itse pitää tätä päivää juhlapäivänä. Olisi halunnut tavallista hienomman kampauksenkin. 

Itsekin odotan jo kovasti töihin paluuta. Juttelin viime viikolla esimieheni kanssa puhelimessa ja kuulin, mihin projekteihin pääsen mukaan. Töissä on tapahtunut puolessa vuodessa yllättävän paljon, ja on kiva päästä taas mukaan kuvioihin. Luvassa on täysin uuden tuotteen kehitysprojekti ja siinä sivussa toisen tuotteen ylläpitoa. Hyvä yhdistelmä siis!

Pitäisikö hoitovapaan päättymisestä tuntea jotain surua tai kaihoa? Itse olen ainakin iloinen siitä, että elämä palautuu taas normaaliksi ja pääsemme muodostamaan uusia arkirutiinejamme, enkä ole ajatellut lainkaan, että voi kunpa olisin voinut olla vielä vähän pidempään kotona. Puoli vuotta kotona tuntui sopivalta ajalta, ja poikakin osaa jo jonkin verran kommunikoida puhumalla.

Nyt siis päiväkotiin ja jännän äärelle!

Ladataan...
Isyyspakkaus

Minua on stressannut jo lähes vuoden ajatus siitä, että poika ei saisi päivähoitopaikkaa samasta päiväkodista kuin tyttö. Se ei ole ilmeisesti edes vain teoreettinen mahdollisuus, vaan olen kuullut useita kauhutarinoita siitä, miten kaupunki on osoittanut sisaruksille päivähoitopaikat eri puolilta kaupunkia. Jopa Suomenlinnasta, jonne kuljetaan lautalla.

Syksyllä stressini vielä paheni, kun useampikin tuttava kertoi siitä, miten päivähoitopaikan saaminen on entistä vaikeampaa, jos paikkaa hakee kesken kauden, esimerkiksi maaliskuun puolivälissä. Heti vuoden alusta aloittavat lapset ovat etusijalla, paikat täyttyvät jo tammikuussa eikä niitä tietenkään vapaudu juuri maaliskuussa.

Olin siis varma, että hoitopaikka myönnettäisiin jostain toisesta kaupunginosasta, ja joutuisimme kuljettamaan lapsia eri paikkoihin seuraavat puolitoista vuotta. Sen verran kesti, että saimme tytöllemme siirron kotiamme lähimpään päiväkotiin viisi vuotta sitten.

Käytännössä ajattelimme jo, että jos päivähoitopaikka myönnettäisiin jostain aivan muualta, emme ottaisi sitä lainkaan vastaan vaan keksisimme kevääksi "jotain" ja hakisimme paikkaa uudelleen elokuulle. Silloin pojan olisi pakko olla etusijalla jo sisarussuhteenkin vuoksi.

Myönnän, että taisin murehtia asiaa aika lailla ja valvoin jonkin yönkin asian vuoksi sängyssä kattoa tuijottaen.

Tänään aamulla sähköposti kilahti. Otsikko oli "Päivähoitopaikka". Apua.

Poika sai hoitopaikan samasta päiväkodista tytön kanssa.

Huh. Yksi jännityksen aihe elämässä vähemmän. Viisi täyttä viikkoa enää jäljellä.

Mutta ovatko nämä sisarusten sijoittamiset eri päiväkoteihin ja kantakaupunkilaisten lähettämiset Suomenlinnaan vain urbaania legendaa, vai onko jollekulle oikeasti käynyt niin?

Ladataan...
Isyyspakkaus

Näinhän se tuntuu menevän: jos kirjoitan blogiini, että jokin asia menee hyvin, lähes välittömästi sen jälkeen tilanne muuttuu.

Kun kirjoitin elokuun loppupuolella, että tyttö jää mielellään päiväkotiin, muistaakseni heti seuraavana päivänä vaikeudet alkoivat.

Päiväkodissa tapahtui kesän jälkeen useita muutoksia ryhmäjaossa. Viimein parin viikon jälkeen tyttö todella ymmärsi sen, että parhaat kaverit ovat toisessa ryhmässä ja se samassa ryhmässä oleva kaverikaan ei käy nykyisin aamupalalla. Lisäksi tytön mielestä aamupalalla on hänen lisäkseen vain vauvoja.

Yhtäkkiä hän alkoikin jäädä päiväkotiin joka päivä itkien. Roikkui kaulassa, juoksi monta kertaa perään ja lopulta puhkesi kyyneliin, kun lähdön aika koitti. Sydäntäsärkevää. Yritimme kysellä, voisiko tyttö ruokailla aamuisin isompien ryhmässä, mutta se ei oikein tuntunut onnistuvan.

Juttelimme tytön kanssa asiasta useana päivänä, ja kyselin, miksi hän jää itkemään. "Ikävä isiä", hän vastasi.

No voihan sentään, kun ei hän ole koskaan aiemmin ikävöinyt.

"Mikäs siihen ikävään sitten auttaisi?" tiedustelin.

Hän mietti hetken ja sanoi ilmeenkään värähtämättä: "Letit."

!!!

No tehdään sitten letit!

Kun olen nyt aamuisin letittänyt hiukset ja kertonut, miten letit sitten muistuttavat isistä eikä sen takia tule ikävä, tyttö on todella jäänyt päiväkotiin ilman itkuja. Yhtenä aamuna oli aikaa vain saparoihin ja silloin itku lähtiessä oli lähellä. Seuraavana päivänä palasin letteihin.

Hiusmateriaalia on vielä liian vähän vain yhden letin tekemiseen, mutta kaksi ranskalaista lettiä onnistuu jo oikein hyvin. Ja muistuttavat isistä kaksinverroin.

Perheessämme on otettu nyt käyttöön uusi termi: turvaletit.

Enpä olisi arvannut, että osaan tehdä hiuslaitteen, jolla on supervoimia!

Pages