Ladataan...
Isyyspakkaus

A cappella -lauluyhtye Forkin uuden Revolution show'n ensi-ilta oli viime viikonloppuna. Olin itse kuuntelemassa esityksen ennakkonäytöstä perjantaina Aleksanterin teatterissa. Yhteen jäsenet Mia Hafrén, Anna Asunta, Kasper Ramström ja Jonte Ramsten poseerasivat esityksen jälkeen teatterin aulassa.

A cappella -laulu on lähellä sydäntäni, ja olen itsekin joskus kokeillut lauluyhtyelaulua, mutta se on sittemmin jäänyt lähinnä ajanpuutteen ja työssäkäyvien ihmisten aikataulujen yhteensovittamisongelmien vuoksi. Kuorolaulusta en ole lainkaan innostunut, mutta lauluyhtyeissä kiehtoo se, miten esiintyjät ovat yhtä aikaa sekä solisteja että osa ryhmää.

Suomessa on kolme tunnettua a cappella -ryhmää: Rajaton, Club for Five ja Fork. Rajatonta ja Club for Fivea olen kuullut joitain kertoja joulukonserteissa, ja Forkiakin kerran aiemmin, mutta edellisestä kerrasta oli hyvin pitkä aika. Nyt huomasin Forkin uuden show'n ja päätin ottaa asiakseni käydä katsomassa sen.

Kyllä kannatti.

Forkin juttu on tehdä itse kaikki instrumentit käyttäen vain ihmisääntä. Ääniä muunnetaan efekteillä, mutta mitään valmiita taustanauhoja ei käytetä. Kappalevalinnat ovat tunnettuja pop- ja rock-kappaleita. Nyt show'ssa kuultiin mm. Scissor Sistersiä, Celine Dionia, Pinkiä, Rammsteinia, Twisted Sisteriä ja Gnarls Barkley'ä.

Ja show toimi jälleen erinomaisesti! Lauluvalinnat olivat mieleeni ja sovitukset hienoja. Valot ja efektit olivat näyttäviä ja englanniksi vedetyt välispiikit hauskoja. Erityisen ilahtunut olin puoliksi nauhoitetusta esityksestä, jossa Fork lauloi Twisted Sistersin hitin We're Not Gonna Take It yhdessä Rajattoman ja Club for Fiven kanssa.

Olisi ollut kiva kuunnella yhtyettä pidempäänkin, ja nyt oikeastaan jäi harmittamaan se, että olen missannut Forkin performanssit viime vuosina. Onneksi esityksiä voi katsoa kuitenkin Forkin YouTube-kanavalta.

Revolutionia esitetään Aleksanterin teatterissa 10.12.2016 saakka. Esimakua show'sta saat tästä teaser-videosta.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Fullsteam

Mitä ajattelit tehdä maaliskuun ensimmäisenä tai toisena päivänä ensi vuonna? Jos et tiedä (ja varsinkin, jos kaipaat viime hetken joululahjavinkkiä) tsekkaapa tämä!

Fullsteam tuo maahan ainutlaatuisen Planeettamme Maa -konsertin, joka yhdistää BBC:n palkitut Planeettamme Maa -luontodokumentit ja Prahan filharmonisen orkesterin soittaman musiikin. TV-sarjan vaikuttavinta kuvamateriaalia esitetään 240 neliömetrin screeniltä HD-laadulla samalla, kun 80-henkinen orkesteri soittaa livenä George Fentonin sävellyksiä.

Spektaakkelilla on kaksi näytöstä:

  • 1.3.2016 Helsingin Hartwall Arenalla ja
  • 2.3.2016 Turun HK Areenalla.

Katso tämä video, joka avaa konseptia tarkemmin:

Illan isäntä on Ylen luontoiltaakin juontava näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius, jonka luvataan kertovan lisää planettamme salaisuuksista ja syventävän tv-sarjan taustoja.

Liput ovat hinnoiltaan 37,50 - 78,50 €, paikoista riippuen. Konsertin suositusikäraja on kuusi vuotta.

Minä siis ainakin tiedän, mitä teen Rouvan kanssa maaliskuun ensimmäisenä päivänä!

Lisätiedot ja liput: planeettammemaa.fi/

Kuvat: Fullsteam. 

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Mietitkö koskaan, millainen soundtrack blogien taustalla voisi soida? Kuuluuko Isyyspakkauksen taustalla enimmäkseen rokkia, poppia vai lastenlauluja? Vai kenties hip hopia tai räppiä?

Ei kuulu. Meidän soundtrackimme takana on Radio Classic.

Siitä on jo jokin aika, kun kyllästyimme pop/rock-radiokanavien soittolistoihin ja käänsimme keittiön radiomme taajuuden pysyvästi Classicille.

Autossa ja mökillä kuuntelemme edelleen niitä kanavia, jotka soittavat uutuuskappaleet puhki jo kolmen automatkan aikana. Vuosi sitten nämä kanavat soittivat joitain kesärenkutuksia siinä määrin, että minun pitää edelleen vaihtaa radiokanavaa, jos kuulen niitä. Viime viikonloppuna anoppilasta palatessamme onnistuin kuulemaan yhden uutuuskappaleen kahdesti samalta kanavalta kolmen tunnin matkan aikana.

Mutta kotona keittiön radiomme soittaa harvoin samaa kappaletta kahdesti. Arkisin illallisemme taustalla soi "Maailman kauneinta musiikkia" ja tytön iltapalaa siivittää "Classicin siniset hetket". Myöhemmin illalla, jos radio on vielä auki, kuulemme maanantaisin barokkia, tiistaisin wieniläisklassikoita, keskiviikkoisin elokuvamusiikkia, torstaisin jazzia ja perjantaisin romantiikan mestareita. Sunnuntaisin on oopperailta.

Ja kylläpä klassinen musiikki voikin kuulostaa hyvältä ja rauhoittavalta.

Tätäkö on olla keski-ikäinen?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

"Soita taas Malonnaa!" kuuluu auton takapenkiltä, kun moottori käynnistyy.

Ja sitten sitä soitetaan, Madonnaa siis.

Lapsi on tänä kesänä vanhempien yllätykseksi (ja isin iloksi) ihastunut Madonnan musiikkiin ja vaatii erityisesti saada kuulla uuden Rebel Heart -levyn kappaletta Ghosttown. Ja sitten on tullut soitettua tytölle myös vanhempia Madonnan levyjä, kun olemme ajelleet ympäri Suomea.

Heti kesäloman alussa tyttö yllätti meidät, kun hän kuuli auton radiosta ensimmäistä kertaa saman levyn kappaleen Living for Love. "Tämä kappale oli isin iPadissa", hän muisteli. No niin oli, sitä kuunneltiin sieltä pädiltä ehkä noin kaksi kuukautta sitten.

Lapsella on (ainakin isin mielestä) ilmiömäinen kappalemuisti. Hän saattaa yhdistää jonkin kappaleen johonkin tilanteeseen, joka on tapahtunut jopa kuukausia aiemmin.

Eräänä päivänä mummilassa hän näki tv:stä noin parikymmentä sekuntia Mikael Gabrielin ja Diandran kappaletta Viimeisen kerran. Siitä noin viikko myöhemmin kappale kuului radiosta, ja tyttö huomautti: "Tämä tuli silloin mummilassa."

Eilen hän kuuli radiosta Mark Ronsonin ja Bruno Marsin Uptown Funkin ja muisteli: "Tämä tuli silloin laivassa. Silloin, kun oli Pikku-Myy ja se mies." Niin, siis Tukholman-risteilyn muumidiskossa kaksi kuukautta sitten.

Vastaavia tilanteita tulee usein. Jo joskus viime vuonna hän ulisi Jenni Vartiaisen Selvästi päihtyneen mukana ("On tammikuu-uu-uu"), ja tunnisti Suru on kunniavieras -kappaleen parin kuulemisen jälkeen.

Nyt jostain syystä Madonnan Rebel Heart on pienen tytön mieleen, ja hän myös haluaa nähdä päivittäin sekä Living for Loven että Ghosttownin musiikkivideot.

Hän oli niin vaikuttunut Madonnan viitasta Ghosttown-videossa, että heti ensimmäisenä iltana nähtyään videon hän alkoi heilutella omaa "viittaansa" Madonnan tavoin laulaessaan kappaleen kertosäettä leikkienglannilla. (Joko näit tämän postaukseni?) Meni oikeasti hetki ennen kuin ymmärsin, mistä on kyse. Viittaahan lapsi oli pitänyt päällään jo monta päivää leikkien Frozenin Elsaa ja Anna.

Kun kerroimme, että olemme menossa katsomaan Madonnaa äidin kanssa Tukholmaan, hän kysyi tietysti, pääseekö hän mukaan. Voi pientä fanityttöä.

Nähtäväksi jää, kumpi kappale jää soimaan pysyvästi tässä perheessä: Ghosttown vai Frozenin tunnuskappale Taakse jää. Tyttö nimittäin luukutti sitä vielä kovemmalla volyymillä kuin Madonnaa. Koreografia oli aika sama.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

On taidettu viime aikoina katsella telkkarista musiikkiohjelmia.

Ai miten niin?

No... kun lapsen yleisin leikki tuntuu olevan se, että hän rakentaa jäätelölegoista mikkomoonin. Tässä lattiamalli, mutta samaa sarjaa on myös kädessä pidettävä laulumikki.

Sitten hän vetäisee "Ai konneksvuu, konneksvuu, san iiii iiii". (I'm gonna swing from the chandelier.)

Tai "Ai kynsifai, kynsifai...(I'm crucified, crucified...)

Tai sitten hän laulaa jotain päiväkodissa opittua laulua omilla sanoillaan.

Okei, okei, myönnetään. Onhan tässä tullut katseltua viime aikoina KingiäVoice of Finlandia ja nyt myös Tähdet tähdet...iä, ja tyttökin on nähnyt ohjelmista jonkun jakson. (Hän muuten varmaan luulee, että tv:stä ei tule muuta kuin musiikkirealityjä.)

Tämän seurauksena hänellä on jo muuvit halluissa, ja mikrofonistakin hän osaa pitää kiinni täysin oikeaoppisesti.

Hän lauleskelee lauluja tunnistettavasti parin kuulemisen jälkeen, ja haluaisi (oman puhelimen ja pikkupyörän lisäksi) oman mikrofonin. Huikeaa!

Voice Kids - täältä tullaan!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallisessa yhteistyössä: Sony

Luovuin keväällä stereoistani, siis viritin-vahvistimesta ja vanhoista surround-kaiuttimistani. Ne veivät paljon tilaa olohuoneesta, ja huomasin, että laitteet jäivät yhä vähemmälle käytölle. Kuvaavaa lienee esimerkiksi se, että surround-takakaiuttimet olivat viimeksi paikoillaan ennen putkiremonttia, joskus vuonna 2010.

Lähtölaskenta alkoi oikeastaan siitä, kun huomasin musiikinkuunteluni siirtyneen lähes kokonaan Spotifyhin, ja läppäriä tai pädiä ei tullut useinkaan edes kiinnitettyä vahvistimeen. (Jep, en siis ole mikään hifisti.)

Lopullinen niitti oli kuitenkin se, kun olisin halunnut liittää Apple TV:n vahvistimeen jotta olisin voinut kuunnella musiikkia langattomasti, mutta vahvistimessa ei ollutkaan sopivaa koloa liittimelle. Okei, antaa mennä, ajattelin. Katsellaan jotain uutta ja sirompaa tilalle sitten joskus myöhemmin. Ja kun lähtee viritin-vahvistin, niin menkööt kaiuttimetkin samalla.

Joskus tuntuu kuin asiat eivät tapahtuisi sattumalta vaan etenisivät jonkin täydellisesti laaditun suunnitelman mukaisesti: Kun olin saanut vanhat laitteeni kaupaksi Huuto.netissä, ehti kulua vain kolme päivää, kun Sony lähestyi yhteistyöehdotuksella ja kysyi haluaisinko testata uutta langatonta Sony SRS-X7-kaiutinta. No mutta tämähän tuli kuin tilauksesta!

Kaiutin on ollut minulla nyt testattavana kesän yli, mutta kesällä olimme niin paljon poissa kotoa, että musiikkiakaan ei tullut juuri kuunneltua. Toisaalta olen huomannut, että nykyisin en edes kaipaa kotona taustamusiikkia, sillä lapsi pitää oman shown'sa ja jos hän on hetken hiljaa, on ihan mukavaa, että on vain... hiljaista.

No on kuitenkin hetkensä, kun musiikki soi, ja niihin hetkiin tämä laite on nyt tuonut iloa. En siis todellakaan ole hifisti enkä osaa esimerkiksi ottaa kantaa siihen, miten hyvin kaiutin toistaa mitkäkin taajuudet, mutta minun korviini musiikki kuulostaa hyvältä. Bassoa on riittävästi ja soundi on kirkas. Ja kaiuttimen teho riittää hyvin tuottamaan sen verran volyymiä, että musa kuuluu kerrostalossa myös naapureille.

Kaiuttimeen saa yhteyden WLAN- tai Bluetooth-yhteydellä, ja se tukee sekä DLNA:ta että AirPlayta. Kaiuttimeen liittymistä helpottaa NFC-tuki. Uh, sanotaanpa sama suomeksi:

Kotona kaiutin liittyy samaan langattomaan verkkoon, jota käyttävät myös musiikinkuunteluun käyttämäni laitteet (iPad, MacBook ja iPhone). Ne ovat kaikki Applen tuotteita, joten musiikin siirto kaiuttimeen tapahtuu AirPlaylla ja löytyy esimerkiksi iPadista saman painikkeen takaa, jolla pädin kuvan voisi jakaa Apple TV:n kautta television ruudulle. Jos laitteeni olisi vaikkapa Samsung, vastaava tekniikka olisi DLNA.

Mökkioloissa, jossa myös testasin kaiutinta, minulla ei ole langatonta verkkoa käytössä, joten musiikkia toistava laitteeni liittyy kaiuttimeen Bluetooth-yhteydellä.

NFC taas tarkoittaa sitä, että soitin ja kaiutin osaisivat muodostaa yhteyden keskenään kun laitteet vain hipaisevat toisiaan. Sitä tukevaa soitinta minulla ei kuitenkaan ole käytössä.

Mökkioloissa tuli testattua myös laitteen akun kesto. Akku kesti vähemmän aikaa kuin luvatut kuusi tuntia, mutta taisinpa jättää epähuomiossa verkkoyhteysnapin päälle, joten virta kului nopeammin kuin piti. Joka tapauksessa huomasin, että mökillä jo aiemmin ollut Tivoli iSongBook on paremman akunkestonsa ja keveytensä vuoksi huomattavasti kätevämpi.

Käyttöönotto vaati hieman ohjekirjan lukemista (ja sanottakoon, että Rouvalta se olisi jäänyt tekemättä), mutta WLAN-yhteyden muodostaminen tietokoneen avulla toimi kuitenkin juuri ohjeiden mukaisesti. Sen jälkeen käyttö on ollut jouhevaa enkä ole törmännyt varsinaisiin ongelmiin.

Laitteen hipaisunäppäimet ovat tosin melko herkät, mikä on tietysti ongelmallista vain silloin, jos tyttö kiinnostuu laitteesta ja "haluaa vaihtaa kappaletta", jolloin hän helposti hipaisee esimerkiksi verkkoyhteyden pois päältä. Muutaman kerran olen myös hämääntynyt siitä, että tiedonsiirrossa on parin sekunnin viive soittimen ja kaiuttimen välillä. Tiedän: ei ole isot ongelma miehellä, ei.

Yksi erikoinen havainto käytöstä oli laitteen melkoinen tärinä, jos äänenvoimakkuutta on yhtään runsaammin. Enkä tarkoita nyt mitään hirveää luukuttamista, vaan sellaista asteen verran voimakkaampaa ei-se-haittaa-jos-joskus-kuuluu-vähän-naapuriinkin-volumea. Yhden kerran kaiutin innostui musiikista niin kovasti, että tanssi itsenä alas hyllyltä. Onneksi se sijaitsi silloin vain muutaman kymmenen sentin korkeudella maasta.

Kaiken kaikkiaan sanoisin, että kaiutin on hyvä peli, ja täyttää ainakin minun käyttötarpeeni toistaiseksi mainiosti. Nyt voin hyvin lykätä uuden viritin-vahvistimen ja stereokaiuttimien hankkimista jonnekin tulevaisuuteen.

Jos niille edes on enää silloin tarvetta. Katsellaan.

 

Sony SRS-X7-kaiuttimen hinta on noin 300 €

Lisätiedot: http://www.sony.fi/electronics/langattomat-kaiuttimet/srs-x7

 

Kaupallisesta yhteistyöstä: Sony lahjoitti testatun kaiuttimen bloggarille.

Share

Pages