Ladataan...
Isyyspakkaus

Päivän puheenaihe on ollut lumi, ainakin jos asut täällä päin. Sitä nimittäin satoi tänne keskiviikon aikana sen verran, että vähempikin olisi riittänyt.

Nämä kuvat ovat tosin viime viikonlopulta, jolloin lunta oli hieman vähemmän mutta juuri ja juuri riittävästi pulkkailuun ja kelkkailuun.

Itseäni talven lumettomuus ei oikeastaan ole haitannut, sillä mitään talvilajeja harrastamattomana saan lumesta vain ne huonot puolet: rattaiden kanssa on hankalampaa, kadut muuttuvat keskustassa helposti loskaksi ja lumisateella julkinen liikenne tökkii pahasti. 

Kaunista valkoinen lumi toki on, valaisee talvista kaupunkia ja innostaa lähtemään lasten kanssa ulos pulkkamäkeen. Myönnetään, että hauskempaa tämä pulkkailu on kuin leikkipuistossa seisoskelu.

Kun lumi satoi viikko sitten, lupasin että menemme pulkkamäkeen heti lauantaiaamuna ja päätin ottaa mukaani myös rattikelkan.

Omaa rattikelkkaa meillä ei ole, mutta onneksi meillä on hyvin aktiivinen taloyhtiön Facebook-sivu ja avuliaat naapurit. Jos joltain loppuu oliiviöljy, joku tarvitsee juhliinsa lisätuoleja, joku kaipaa varavuodetta, jonkun saunavuoro jäisi käyttämättä tai jonkun koira etsii tilapäistä ulkoiluttajaa, apua yleensä löytyy.

Nyt kyselin, olisiko jollain lainata kelkkaa lauantaiaamuksi. Yksi naapuri soitti pian ovikelloa ja kertoi, että voisimme lainata heidän kelkkaansa. Pian toinen naapuri laittoi viestiä, että voimme ottaa hänen kelkkansa lainaan vaikka koko lopputalveksi. Ja sillä olikin tosi hauskaa laskea alas Kaisaniemen pitkää ja loivaa rinnettä.

Yllätyksekseni taapero oli kuitenkin hyvin varautunut pulkkailun suhteen. Hän halusi laskea kanssani kelkalla vain kahdesti ja sen jälkeen vain pudisteli päätään eikä halunnut edes pulkan kyytiin.

Mutta oli hänestä kyllä hauskaa taaperrella ympäriinsä - erityisesti mäkeä alas.

Sää muuttui tänään jo lumimyrskystä vesisateeksi, ja nähtäväksi jää, miten paljon lunta on jäljellä, kun seuraavan kerran ehtisimme pulkkailemaan.

Olisi se sääli, jos se nyt sulaisi pois, kun sitä vihdoin on.

Ja olisi ihan kivaa vielä joku lumiukkokin rakentaa.

Ladataan...
Isyyspakkaus

"Isi, isi, voidaanko mennä ulos hyppimään lumikasoihin?"

Mennään vaan. Vai haluaisitko käydä katsomassa olisiko Kaisaniemen pulkkamäessä jo tarpeeksi lunta mäenlaskuun?

"'Joo!"

Olisiko kiva, jos tehtäisiin mukaan kuumaa kaakaota?

"Joo! Ja teetkö mulle eväsleivän? Sellaisen, missä on voita, kurkkua ja juustoa."

Kuuma kaakao

Ainekset

  • 7 dl maitoa
  • 6 rkl maitosuklaarakeita tai 6 palaa maitosuklaata
  • 2 rkl tummaa kaakaojauhetta

Valmistaminen

  1. Mittaa ainekset kattilaan
  2. Lämmitä maitoa miedolla lämmöllä sekoittaen koko ajan vispilällä
  3. Älä anna kiehua, vaan lopeta lämmittäminen, kun suklaa on sulanut ja maito tuntuu sormeen kuumalta.

Lunta oli juuri riittävästi talven ensimmäisiin mäenlaskuihin, ja välipalanälkäkin iski sopivasti parin laskun jälkeen.

Tyttö oli aika fiiliksissä myös siitä, että hän pääsi nyt ensimmäistä kertaa yksin pulkalla kukkulan jyrkempään rinteeseen.

Vaikka en olekaan talvi-ihminen ja voisin hyvin elää ilman lunta, onhan tämä lapsen lumi-ilo aika tarttuvaa.

Enpä olisi uskonut, että vielä joskus sanon tällaista, mutta... Toivotaan, että nämä lumet eivät aivan heti sula pois! Ja että pakkasta olisi sen verran, että pääsisimme myös tänä talvena luistelemaan luonnonjäälle!

Ladataan...
Isyyspakkaus

Vihdoin lunta! Kovimmat pakkasetkin lauhtuivat. Aika kaivaa pulkka esiin!

Vaan mitenkäs nyt, kun isi ei voi oikein tulla mukaan kyytiin vasta tikatun käden kanssa?

Kokeillaan vähän matalammalta, ja vedät sitten pulkan itse ylös.

Vaan on tuon pulkan ohjaaminen vielä vähän hankalaa, ja vauhti kiihtyy aika nopeasti.

Hei, me saadaan lainata tätä liukuria! Haluatko kokeilla? Sitä on helpompi ohjata ja säädellä vauhtia.

Taisi olla aika hauskaa?

"Joo!"

Pitäisikö meidän käydä hakemassa Etolasta oma liukuri?

"Joo! Ja huomenna tullaan sitten uudestaan liukurin kanssa."

Sovitaan niin.

No nyt on välineet kunnossa!

Huii!

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupungin parhaat rinteet on nyt avattu!

Kaisaniemen rinteet

Rinteitä avoinna: 2/2
Luonnonlunta: 10 cm
Hissejä: 0/0
Lämpötila tänään: -4 °C
Välineet: Omat välineet, viereinen Tarjoustalo myy pulkkia hintaan 8,99 €.

Tämän päivän retki pulkkamäkeen oli odotettu tapahtuma. Viime talvena kun ei oikein ollut lunta, en tullut hankkineeksi myöskään pulkkaa. Nyt lumi tuli niin yllättäen ennen joulua, etten ehtinyt edes muistaa koko pulkka-asiaa, ja havahduin sen tarpeeseen vasta joulupäivänä. Kun kaikki kaupat olivat kiinni. 

Kävimme kokeilemassa kerran mäenlaskua muovipussilla, mutta ei se oikein toiminut. Tyttö katseli haikeana muiden lasten pulkkia kohti ja kyseli, voisiko niitä lainata. Ei oikein.

Tyttö oli kuin tulisilla hiilillä ja kyseli, milloin kaupat aukeavat. Kävin eilen katsomassa parista ruokakaupastakin, olisiko heillä ollut myynnissä edes liukureita. Ei ollut. Tänään, heti Tarjoustalon auetessa kävimme hakemassa pulkan ja riensimme rinteeseen.

Pieni sai laskea mäkeä sekä isin kanssa, jolloin mentiin kovaa vauhtia, että yksinään, jolloin pulkka laitettiin liikkeelle aivan mäen alaosasta.

Enpä muistakaan, milloin olisin viimeksi laskenut pulkalla! 

Oliko kivaa? kysyin.

"Oli!"

Miten kivaa?

"Näin paljon kivaa!" tyttö huusi vastaukseksi.

Ja huomenna varmaan uudestaan?

"Joo!"